Took Away Sin not Sins? #3 (Wildcat Creek)
Otti pois synnin, ei syntejä? Osa 3 (Wildcat Creek -puro)

 

Hei kaikki,

Kesänä, jolloin täytin 16, Barb oli yhä 15 emmekä olleet aloittaneet vielä seurustelua vaikka pidinkin hänestä; minulla ei vain ollut rohkeutta enkä tiennyt kuinka pyytää häntä treffeille. Mutta tuona kesäpäivänä astuin askelen lähemmäksi – olin kuullut Wildcat Creek – puron tulvivan vähän aikaisemmin olleiden rankkasateiden vuoksi ja noin 4 mailia (6 km) länteen päin kodistani oli asuinalue, joka oli rakennettu 'Green Acres' (suom. vihreät eekkerit) -nimisen golfkentän ympärille ja puro kiemurteli sen läpi. Kutsuin Barbin parhaan ystävänsä kanssa uiskentelemaan purossa minun ja joidenkin ystävien kanssa.  

Tietenkään emme kertoneet vanhemmillemme, että aioimme uida pitkin tulvinutta, rojua täynnä olevaa puroa! (Kerroimme heille totuuden, olimme menossa uimaan, emme vain kertoneet sitä, minne aiomme mennä uimaan. J) 

Tyhmä, tyhmä, tyhmä

Hyppäsimme puroon ja uiskentelimme virtaa alaspäin muutaman minuutin ajan, nousimme ylös, kävelimme golfkentän poikki aloituspaikkaamme ja teimme tuon kerta toisensa jälkeen. Puro oli täynnä oksia ja jopa pieniä puita ja tiesimme pinnanalaisen suurimman vaaran olevan se, että jalka jäisi kiinni uponneeseen puunoksaan ja joutuisi kovan virtauksen sukelluksiin vetämäksi. Niinpä muistuttelimme toisillemme, että uiskennellessa piti pitää jalat tiukasti itsensä alla uidessaan tai parempi vielä jos kellui pinnalla selällään tai mahallaan.

Olimme hermostuneita, mutta vaikutimme rohkeilta ja itsevarmoilta. Hymyilimme leveästi osittain silkasta ilosta ja osittain siksi, ettemme halunneet näyttää peloissaan olevilta. Sisäisesti OLIMME peloissamme siitä, että meidät vedettäisiin pinnan alle, mutta lukuun ottamatta yksittäisiä tuskanhuutoja sen jälkeen, kun jalka oli osunut uponneeseen puuhun, tätä ei olisi voinut tietää; kaikki oli tyyntä pinnalta katsoen. 

Kun veimme tytöt takaisin kotiin tuona iltapäivänä, puhuimme monista mustelmista jaloissamme, reisissämme ja selässämme veden alla oleviin esteisiin törmäämisen johdosta, mutta ajattelimme tuon olevan se hinta, joka seikkailusta maksettiin!   

Kulissien ylläpitäminen

Niin kuin me, jotka uiskentelimme puroa alaspäin näyttäen ulospäin tyyniltä, mutta pinnan alla tehden kaiken voitavamme pitääksemme päämme vedenpinnan yläpuolella, uskonnolla on taipumus korostaa ulkoista vaikutelmaa samalla kun se ei koskaan kosketa sisäistä vaikutelmaa sydämessä, joka on usein mustelmilla ja kolhuilla elämästä kuten jalkamme ja reitemme olivat.   

Kuinka monilla meistä on ollut tuo sunnuntaiaamun hoppu seurakuntaan isän huutaessa äidille kiirehtimisestä ja äidin huutaessa pikku Joeylle käskien tätä hakemaan toinen kenkänsä ja kaikki ovat äreitä ja vihaisia siihen ajankohtaan saakka, jolloin auto pysähtyy seurakunnan parkkipaikalle.  

Sitten ikään kuin taikaiskusta räkä häviää pikku Joeyn kasvoilta, siskokset lakkaavat läimäyttelemästä toisiaan, äiti ja isä unohtavat aamun kaaoksen ja kiukuttelut, ja sisälle kävelee täydellinen kristitty perhe hymy kasvoillensa yhtä siististi liimattuna kuin jokainen hiussuortuva on kammattu tai harjattu paikalleen.  

Luuletko Jumalan näkevän täydellisen perheen ulkokuoren vai täydellisen perheen sydämet? 

Mitä Elialle tapahtui

Elialla oli ihmeellinen voitto Baalin profeetoista Jumalan tulen kuluttaessa hänen uhrinsa.* Ja Jumalan voiman osoittaminen sopi siististi eri uskontoihin alueen ajatuksiin jumalista – maa, tuuli ja tuli – niinpä se oli äänekäs viesti Baalin kansalle. He uskoivat jumalten olevan – asuvan – noissa luonnonvoimissa. Muiden titteleiden ohella Baal oli kanaanilaisten ukkosenjumala, joten se että Jumala vastasi jylisevällä tulella oli ilmaus siitä, että Hän oli voimallisempi kuin mikään maan, tuulen ja tulen jumala. * 1. Kun. 18:16-40 

Mutta välittömästi tuon jälkeen Iisebel uhkasi Elian elämää ja tämä pakeni peloissaan luolaan*. Epätoivoissaan hän valitti Herralle ja Herra vastasi. Ensin oli hyvin voimakas tuuli, mutta Herra ei ollut tuulessa. Sitten oli maanjäristys, mutta Herra ei ollut maanjäristyksessä. Sitten saapui tuli, mutta Hän ei ollut tulessa.  

Viimeisenä tuli hepreaksi "ääni kuin kuiskaus" tai "lempeä kuiskaus", ja Herra kuultiin tuossa kuiskauksessa. * 1. Kun. 19:9-12.  

Ajatus Jumalan olemisesta kuiskauksessa oli vallankumouksellinen. Jokainen uskonto Israelin ympärillä uskoi jumalansa olevan ulkoinen, luonnonvoimissa – jumalia, jotka olivat visuaalisuuden, kulissien ylläpitämisen, ulkoiseen keskittymisen jumalia. Mutta Jumala paljasti Israelille, että Hänen kohdallaan oli kyse sisäisestä, näkymättömästä, motiiveista, pienestä hiljaisesta äänestä. Hänet saattoi löytää sydämestä, motiiveista, kuiskauksesta – ja tuo oli uutta! 

Kohtaaminen luolan luona muutti kaiken

Herra vastasi Elialle sydämen kuiskauksessa. Tämä Jumala ei ole muiden jumalien kaltainen, Häntä kiinnostaa sisin olemus. Tämä Jumala on Henki* ja sen tähden Hän kommunikoi ihmisen hengelle kuiskauksessa.  

Ihmisen henki on koti omanarvontunteellemme, elämämme tarkoitukselle, itsemme rakastamiselle ja juuri tässä Jumala osoitti Elialle, että Hän elää. Tämä Jumala käski Israelia rakastamaan toisia niin kuin he rakastivat itseään*, eikä mikään muu jumala ollut koskaan halunnut alamaistensa rakastavan itseään ja sitten osoittavan tuota rakkautta toisille. * Joh. 4:24, 3. Moos. 19:18  

Tuo hetki luolan luona muutti kaiken, luola edustaa ihmissydäntä, kätköpaikkaa, jossa Jumala kuiskaa meille. Daavid osoitti myös tietävänsä tämän, sillä kun hän joutui kohtaamaan syntinsä Batseban kanssa, hän kirjoitti katuessaan psalmin 51 sanoen jakeessa kuusi:
"Katso, sinä haluat totuutta sisimmissä osissa (henki ja sielu); ja kätkössä olevassa osassa (henki) sinä saat minut tuntemaan viisauden." Ihmisen henki on se missä Jumala näkee meidät, edellyttäen totuutta ja paljastaen viisautensa.  

Samuel oppi tämän kun hänet lähetettiin voitelemaan uusi kuningas sen jälkeen kun kuningas Saul oli luopunut Herrasta ja hänet täytyi korvata. Samuel meni Iisain taloon ja asetti kaikki tämän pojat riviin luullen vanhimman Eliabin olevan luonnollinen valinta, mutta Herra vastasi sen sijaan:
"...sillä Herra ei näe niin kuin ihminen näkee, sillä ihminen katsoo ulkokuorta, mutta Herra katsoo sydäntä." 1. Sam. 16:7 

Elian luolakokemukseen johtaneiden vuosisatojen kuluessa Israel oli eksynyt. Olemmeko me?

Onko seurakuntakulttuuri?  Keskitymmekö me tai seurakuntakulttuurimme kuiskaukseen vai ulkomuodon ulkoisiin ilmaisumuotoihin, jotka on suunniteltu vetävän puoleensa ja tekevän vaikutuksen? Uskonnot yrittävät lähestyä Jumalaa ulkoisin ehdoin, esittäen hyvää kuten Baalin profeetat luullen, että se on sitä mitä Hän haluaa. Mutta Hänet löytää sisäisestä kuiskauksesta.  

Kun Jeesus otti pois maailman synnin kaikkien yksittäisten syntiemme ollessa tuon synnin sisällä, Jeesus otti pois kaiken tarpeen valheellisille kulisseille, kaikille fasaadin tarpeille, kaikille valheellisen julkisivun tarpeille jumalten takia. Jeesus teki tilan meille olla rehellisiä itsemme ja Isän suhteen. Hänen meidän tuntemisessaan ei ole pelkoa syvällä siellä missä kuiskaamme syvimmät ajatuksemme ja motiivimme itsellemme. Hän myös on kuiskauksessa.  

Ja sen tähden tämä kaikkein nöyrin Jumala, myös sävyisän ja sydämeltään nöyrän* Herran Jeesuksen Isä, sanoo "Tulkaa rohkeudella valtaistuimeni luo vastaanottamaan laupeutta ja armoa auttamaan kun sitä tarvitsemme."* Hän tuntee sydämen, sillä Hän asuu kuiskauksessa, joten lakkaa pitämästä yllä kulisseja ja vain anna Hänen tietää, kuinka lujasti polskit pinnan alla törmäillen ja iskeytyen näkymättömiin esteisiin – kuiskaa sydämessäsi Hänelle ja sitten pysähdy kuulemaan Hänen kuiskaustaan takaisin. Lakkaa etsimästä Häntä maasta, tuulesta ja tulesta. *Matt. 11:29, Hepr. 4:16 

Sulje silmäsi ja kuuntele kuiskausta.

Enemmän ensi viikolla, siunauksin,

John Fenn

Took Away Sin not Sins? #2 (Orange face)
Otti pois synnin, ei syntejä? Osa 2 (oranssit kasvot)

Hei kaikki,

Onneksi ollessani nuori teini Barb kävi eri seurakunnassa, sillä jos hän olisi nähnyt sen, mistä olen kohta teille kertomassa, ensimmäisiä treffejämme ei olisi ehkä koskaan tullut – joku toi pullossa itseruskettavaa ainetta ja minä lankesin siihen. 

Sitä mainostettiin helppona, taattuna, kaada vain vähän kädellesi ja levitä tasaisesti kehollesi ja sinulla on hämmästyttävä rusketus. Onpa hieno idea, ajattelin, näytän upealta pääsiäisaamuna uusine rusketuksineni! 

Ensimmäisen vihjeen olisi pitänyt olla levitysohjeet, joiden mukaan tuli käyttää käsineitä aineen levittämiseen, mutta ohitin ohjeen pitäen sitä nössöille tarkoitettuna. Toisen vihjeen olisi pitänyt olla varoitus siitä, että vaaleaihoiset ihmiset saattavat muuttua oranssiksi, mutta järkeilin, ettei minun ihoni ollut NIIN vaalea. Ilmiselvästi olin väärässä. 

Olimmehan 1970-luvun alussa ja pääsiäispukuni oli valittu – valkoinen poolikauluksinen villapaita ja kirkkaan sininen takki. Tarkoitan sellaista kirkkaan sinistä, jota tv-evankelista voisi käyttää televisiossa – ja kuten osoittautui, kasvot yhtä oranssit kuin Oompa Loompalla leffassa Willy Wonka ja suklaatehdas. Olin 13 tai 14 ja vielä tänä päivänäkin se on noloin hetki koko elämässäni. 

Minulla ei ollut vaihtoehtoja, sillä sitä ei voinut hangata pois. Ja valitettavasti tuo päivä oli pilvetön auringon ollessa täydellisessä kulmassa korostamaan oransseja kasvojani valkoista poolokaulaista puseroani vasten jumalanpalveluksen jälkeisellä aterialla, joka pidettiin kirkon etuosan ruohikolla. Olin aina isokokoinen nuori, joten olin lisäksi jättiläismäinen Oompa Loompa.  

Yritin järkeillä saamani katseet ihailuksi huolitellun ulkonäköni tähden, mutta kun yksi pikkulapsi juoksi pois luotani kiljuen tiesin, että oli turha teeskennellä. Joten nielin ylpeyteni ja vain kerroin totuuden ystävilleni ja jokaiselle joka kuunteli – se oli vahinko, todellakin! Hirvittävä työtapaturma! En todellakaan tiennyt mitä tein! 


En voinut kyllin pyytää anteeksi oransseja kasvojani, sillä joka kerta kun ihmiset kääntyivät puoleeni sanoakseen jotain, he purskahtivat nauruun ja heidän täytyi kääntyä pois kokoamaan itsensä, sen jälkeen kääntyä takaisin puoleeni alkaakseen sanoa jotakin vain kääntyäkseen naurun vallassa pois yhä uudelleen. Halusin vain mennä kotiin ja lukita itseni huoneeseeni. 

Oransseja syntejä?

Ja tuo on niin usein se tapa, jolla seurakuntakulttuuri opettaa synneistämme, kun sen pitäisi opettaa, kuinka Jeesus otti pois maailman synnin. Tuon eron ymmärtäminen muuttaa kaiken. Meille kerrotaan, että olemme sellaisia miltä minusta tuntui: pysyvästi tahraisia ja naurun kohteita Jumalalle, niin että vaikka olemme Hänen kanssaan nyt ja syntimme on annettu anteeksi, ne ovat yhä jotenkin syövytettynä olemukseemme ja merkitsevät meidät kunnes pääsemme taivaaseen.

Kuvittelin, että kun tein synnin, oli jonkinlainen taivaallinen tuomioistuin ja kun pyysin vielä yhden kerran anteeksiantoa, Isä nojautui kyynärpäähänsä kohti Jeesusta ja kysyi: "Mitä ajattelet, Poika; pitäisikö meidän antaa hänelle taas anteeksi vai antaa hänen vähän hikoilla?" ja Jeesus vastasi: "Hän on tehnyt tämän aiemmin, Isä, pannaan hänet hikoilemaan, annetaan hänelle puoli päivää ja sen jälkeen annamme hänelle anteeksi."

Kunnes eräänä aurinkoisena päivänä vuoden 1985 alkupuolella...

Olin ajamassa pohjoiseen päin osavaltioiden välistä valtatietä I-25 Denverin läpi Subarun kattoluukun ollessa avoinna, aurinko kimmelsi vasemmalla puolella olevilta lumihuippuisilta vuorilta ja vastakohtana kauniille päivälle minusta tuntui kamalalta. Olin tehnyt tai sanonut jotakin, jonka takia minun täytyi pyytää anteeksi, ja tuntui siltä kuin rikoksenuusija tulisi tuomarin eteen samasta rikoksesta sadannen kerran anomaan anteeksi, mihin minulla ei ollut oikeutta. Niinpä yritin esittää urheaa sanoen: 

"Kiitos sinulle Isä armostasi, kiitos laupeudestasi ja anteeksiantamuksesta, kiitos sinulle 1. Joh. 1:9:stä, joka sanoo, että jos tunnustan syntini, sinä olet uskollinen ja oikeudenmukainen ja annat anteeksi syntini. Eikä vain noin, vaan siinä sanotaan, että puhdistat minut kaikesta epävanhurskaudesta. Kiitos sinulle uskollisuudestasi minua kohtaan niin että annat minulle anteeksi…"


Ja tuossa kohdassa Isä keskeytti rukoukseni kovalla äänellä, joka vaikutti hieman ärsyyntyneeltä ja hieman närkästyneeltä: "En ole uskollinen SINULLE, olen uskollinen Poikani ristintyölle!"


Eteeni tuli kuva puusta ja yhtäkkiä saatoin nähdä sen juuriston. Juuriston poikki, normaalisti näkymättömissä olevana, mutta minulle näkyvänä, oli nimilappu 'maailman synti' ja ylhäällä rungossa oli sana 'kuolema' ja oksissa ja puun monien hedelmien yllä oli nimilappu 'synnit'.

Yhtäkkiä tajusin sen – Jeesus tappoi juuren! Yksittäiset synnit virtaavat maailman synnin juuresta kuoleman kautta yksittäisiin synteihin, mikä merkitsee sitä, että kaikkien syntien lopputuloksena olisi lopulta kuolema. 

Heti kun maailman synti oli otettu pois, se mitä jää, ovat kuihtuvat lehdet ja hedelmät, joissa ei enää ole jäljellä elämää. Olin vapaa! Jeesuksen keskipiste ristillä ei ollut minussa, vaan maailman synnissä, mikä oli paljon tehokkaampi tapa käsitellä juttu kuin jokin taivaallinen tuomioistuin heittämässä kolikkoa anteeksiannostani joka kerran kun tein syntiä. 

Mitään ei jäänyt tekemättä

Maailman synnin pois ottaminen merkitsi, ettei ollut mitään sellaista syntiä, jota voisin tehdä ja joka ei olisi jo anteeksi annettu ja otettu pois tieltä. Tuon sanottuani annapa minun määritellä tarkemmin tuo lausunto: Jeesus ei kuollut Itsensä puolesta, sen tähden ainoa synti, johon se ei ulotu, on Hänen torjumisensa. Se on sitä mitä Pyhän Hengen, pelastuksen välittäjän, pilkkaaminen merkitsee – Hän ei kuollut Itsensä puolesta, joten Hänen torjumisensa merkitsee Pyhän Hengen työn, pelastuksen, torjumista. 


Mutta… minä en torju Häntä, sen tähden kun Hän otti pois maailman synnin, kaikki synnit tuossa puussa ovat kuolleet, niillä ei ole mitään voimaa. Tuo on Paavalin pointti Room. 6:11:ssa, että olemme kuolleita synnille, koska synti on kuollut meille.  

Taistele siitä asemasta käsin, että olet jo voittanut

On olemassa uskon suuntaus, joka tekee Jumalasta vihollisemme ja jonka mukaan jos saamme riittävästi ihmisiä rukoilemaan, pelkkä lukumäärä saattaa suostutella Hänet toimimaan. Niin että jos saamme riittävästi ihmisiä paastoamaan, heidän vilpittömyytensä ja uhrauksensa saattavat tehdä Häneen riittävän suuren vaikutuksen niin että Hän ryhtyy toimimaan. Jos me voimme koota riittävästi ihmisiä yhteen paikkaan huutamaan ja kiljumaan ja kutsumaan taivasta alas, niin sitten me voimme saada Hänet tuomaan herätyksen maan päälle. Hän ei ole meidän vastustajamme. 


Ef. 1:3 sanoo tuloksena siitä, että Jeesus on ottanut pois maailman synnin, olevan se, että Isä on siunannut meitä kaikilla hengellisillä siunauksilla taivaallisissa. Ef. 2:4-7 sanoo Isän tuoneen pelastuksen ja asettaneen meidät istumaan Kristuksessa viereensä omalle oikealle puolelleen siinä tarkoituksessa, että tulevina maailmanaikoina Hän (Isä) voi jatkaa meitä kohtaan olevan hyvyytensä rikkauksien osoittamista. 


Meille on annettu oikeus käyttää Jeesuksen nimeä käskemään pahat henget pois luotamme. Jeesus ei koskaan rukoillut, että kukaan vapautuisi, Hän käski henget ulos ja pois. Apostolit eivät koskaan rukoilleet Isää lopettamaan sitä, että riivaajat ahdistelivat heitä, he käskivät ne ulos. Me taistelemme siitä käsin, että olemme jo voittaneet! Emme rukoile liittyen demonisiin tehtävänantoihin, me käytämme Jeesuksen nimeä käskeäksemme ne pois!

Syntiset tekevät syntiä koska on heidän luonteensa tehdä niin; kristityt tekevät syntiä vapaaehtoisesti

Ef.2:3 sanoo, että ennen Kristusta me 'olimme luonnostamme vihan lapsia'. Se merkitsee sitä, että oli luontomme tehdä syntiä. Mutta luontomme on muuttunut, olemme uudestisyntyneitä, Pyhän Hengen sinetöimiä. Olemme uudistamassa mielemme ajattelemaan niin kuin Jumala ajattelee, mikä merkitsee sitä, että kun me teemme syntiä, teemme niin vapaaehtoisesti, emme luonnostamme. 


Meillä ei ole enää oransseja kasvoja, jotka ovat synnin tahraamat. "Olitte ennen pimeyttä, mutta olette nyt valo Herrassa; Eläkää valon lapsina." Ef. 5:8

Jeesus otti pois maailman synnin. Sinun yksittäiset syntisi, sinun menneet syntisi, tämänpäiväiset synnit jos niitä sattuu olemaan, ensi vuoden synnit – kaikki otettiin pois maailman synnissä. Tuo juuri on kuollut, sen tähden tuosta juuresta tullut hedelmä on kuollut. Sinä ja minä olemme vapaat elämään Häntä VARTEN, käyttäen tätä ihmeellistä armoa voimaannutuksena elämään pyhää ja jumalista elämää. 

Ja tuosta jatkamme ensi viikolla, siihen saakka, siunauksin,

John Fenn

Took Away Sin not Sins? #1 (No swimming)
Otti pois synnin, ei syntejä? Osa 1(Ei uimista) 

Hei kaikki,

Kasvoin sellaisen käskyn kanssa, ettei saanut mennä uimaan ainakaan puoleen tuntiin ruoan jälkeen tai muuten saisin krampin ja hukkuisin. Koska olin lapsi, minulle ei koskaan selitetty sitä, mikä kramppi on, koska en ollut koskaan sellaista kokenut eikä sitä, kuinka se saisi minut hukkumaan altaaseen, joka ei ollut paljoakaan syvempi kuin vyötärölleni asti ulottuen, mutta noudatimme tuota sääntöä kirjaimellisesti. 

Isän eräänä kesänä pystyttämä altaamme oli pyöreä ja maan päällä, ja muistan katselleeni toisten lasten uimista odottaessani kunnes tuo puoli tuntia täyttyi. "NYYYYYTKÖ äiti?", anelin. "No, melkein puoli tuntia, ole varovainen, jos tunnet krampin, tule heti pois, emme halua sinun hukkuvan!" 

Noiden päivien jälkeen tuo 'puolen tunnin sääntö' on osoitettu virheelliseksi, sellaiseksi jota kutsutaan 'urbaaniksi legendaksi', kuitenkin tuo uskomus pysyy sitkeästi, että siis täytyy odottaa vähintään puoli tuntia ruoan jälkeen ennen kuin voi mennä uimaan.  

Ihmiset kyllä saavat kramppeja uidessaan, mutta se johtuu sellaisten lihasten voimakkaasta käyttämisestä, joita ei ole vähään aikaan käyttänyt tai ole tottunut käyttämään tuolla tavalla eikä siitä, että on juuri syönyt, ja ihmiset kyllä joskus hukkuvat sen seurauksena. Mutta joskus hämärässä menneisyydessä joku päätteli, että hän jalkakramppinsa tapahtui siksi, että hän oli syönyt puoli tuntia aikaisemmin ja urbaani legenda syntyi. Ihmisen luonnollisesti yhdistivät asiat mielessään, vaikka ne ovat yleisesti ottaen toisistaan riippumattomia.  

Synti vastaan synnit

Ja niinpä tänään haluan puhua erosta synnin ja syntien välillä. Kun Johannes Kastaja näki Jeesuksen tulevan häntä kohti, hän sanoi: "Katso, Jumalan Karitsa, joka ottaa pois maailman synnin!"* Miksi hän sanoi, että Jeesus ottaa pois maailman synnin sen sijaan että sanoisi Hänen 'ottavan pois teidän syntinne (monikossa)'? * Joh. 1:29 

Seurakuntakulttuuri yhdistää nuo kaksi niin kuin jalkakrampit tapahtuvat automaattisesti ruoan jälkeen, mutta kuten esimerkissäni, ne eivät ole sama asia. Teknisesti ilmaisten Jeesus ei ottanut meidän yksittäisiä syntejämme päälleen, vaan otti sen sijaan maailman synnin päälleen. 

Eikö meille opetettu pyhäkoulussa, että Jeesus vei meidän syntimme ristille tai että meidän syntimme panivat Hänet ristille? Kuinka monet saarnaajat ovat maalanneet ilmeikkään ja kammottavan sanallisen kuvan Jeesuksesta vuotamassa verta ja kuolemassa ristillä meidän yksittäisten syntiemme tappaessa Hänet? Sillä Johannes Kastajan pointti, teknisesti ei sekään ole kuitenkaan totta.  

Mennään jutun juureen

Maailman synnistä virtaavat kaikki yksittäiset synnit, joten jos otat pois maailman synnin, niin sitten meidän yksilölliset syntimme tehdään voimattomiksi. Siis mitä? 

Room. 5:12 sanoo sen tällä tavoin: "… tämän takia, yhden ihmisen kautta synti tuli maailmaan  ja tuon synnin kautta kuolema tuli maailmaan…"  

Aadam ei päästänyt syntejä maailmaan, hän päästi synnin tulemaan maailmaan. Ajattele sen olevan kuin granaattiomena, tuo herkullinen hedelmä, joka on täynnä siemeniä. Maailman synti on kuin tuo koko hedelmä, ja yksittäiset synnit ovat kuin kaikki nuo siemenet. 

Jos heität pois koko hedelmän, heität automaattisesti pois kaikki nuo hedelmän sisällä olevat siemenet. Jeesus poisti koko hedelmän, joten ne siemenet sisältyvät tuohon tekoon. Jeesus otti pois maailman synnin, ei meidän nimenomaisia syntejämme yksittäisesti.  

Mitä synti tarkalleen ottaen on?

Käydessäni episkopaalisen kirkon rippikoulua minulle kerrottiin, että synti on mikä tahansa asia, joka ei miellytä Jumalaa. Se jätti minut ihmettelemään, voisiko joku määritellä minulle sen mistä Hän tarkkaan ottaen piti ja mistä ei pitänyt, niin että voisin miellyttää Häntä, mutta kukaan ei koskaan antanut minulle tuota luetteloa, ei muuta kuin 10 käskyä. 

Ja olen kuullut, että synnit tekevät Jumalan vihaiseksi ja Hän normaalisti löisi minut kuoliaaksi, jollei Jeesus olisi tullut vastustamaan sellaista tahoa, joka näytti olevan taivaallinen kiusaava Isä - anna palaa Jeesus, pidä Hänet irti minusta – tuo oli tuolloin mielessäni ollut kuva. 

Ja on olemassa jae, joka sanoo, että mikä tahansa mikä ei ole uskosta, on syntiä*, mutta se on asiayhteydessä, joka koskee syömisvalintoja ja sen syömistä, mitä syömme niin kuin Herralle, se ei ole kaikenkattava opillinen lausunto. Vuosiin en tiennyt tuota asiayhteyttä, joten yritin saada selville oliko suihkun ottaminen jotenkin uskon mukaista vai oliko se synti sekä muut normaalit elämän toiminnot – toiminko uskossa syödessäni lounasta? Toiminko uskossa mennessäni töihin? Kukaan ei koskaan määritellyt, mitä uskon mukaisuus oli tai ei ollut, joten luovuin yrittämistä selvittää sitä. * Room. 14:23 

Kas tässä se on

Ja kaikkina noina aikoina ihmiset sanoivat minulle synnin olevan mitä tahansa mikä ei ole Jumalaa miellyttävää tai synti oli jotakin sellaista mikä teki Hänet vihaiseksi tai että minä loukkasin Häntä kun tein syntiä, kukaan ei koskaan itse asiassa viitannut Raamatun määrittelyyn siitä mitä synti on. Onneksi apostoli Johannes määritteli SYNNIT ja SYNNIN 1. Joh. 3:4:ssä:
"Jokainen, joka tekee synnin, tekee myös laittomuuden; ja synti on laittomuus." 

Huomaa määritelmä: jonkin synnin (syntien) tekeminen on laittomuuden tekemistä, ja synti ON laittomuus. 

SYNTI on laittomuus. Joten mitä laittomuus on? 

Laittomuus on kirjaimellisesti 'kaiken hallinnan pois heittämistä' tai 'kaiken pidättyväisyyden pois heittämistä'. Jos ajattelet lakia Jumalan tahtona, Jumalan hallitsemisena, Jumalan hallintavaltana elämässäsi ja maailmassa, sitten laittomuudessa on sanana järkeä – se on Jumalan tahdon (hallintavallan tai hallitsemisen) pois heittämistä ensiksi maan päällä ja toiseksi sinun ja minun kohdallani.   

Kun teemme syntiä, syyllistymme pieneen säikeeseen, osaan Jumalan hallitsemisen poisheittämisestä tuolla yksittäisellä elämämme alueella, jotta voimme tehdä sen pahan asian tai sen asian jonka ME haluamme tehdä sen sijaan, että tekisimme sen mitä Hän haluaa meidän tekevän. Niinpä 'maailman synti' on Jumalan tahdon, Jumalan hallitsemisen tai hallintavallan pois heittämistä maan päällä.   

Mitä Aadam teki

Se mitä Aadam teki, oli että hän päästi maailmaan SYNNIN, ei syntejä, laittomuuden, Jumalan hallintavallan ja hallinnan maan päällä pois heittämisen. Sitä kautta että synti päästettiin sisälle, sen jälkeen seurasivat luonnollisesti synnit.  

Tuohon pisteeseen saakka Aadamin ja Eevan elämässä ajatus Jumalan hallinnan pois heittämisestä ihmisen ilman Jumalaa tapahtuvan hallitsemisen eduksi oli ennen kuulumatonta jopa heidän ajatuksissaan kunnes kiusaaja teki heille ehdotuksen että he tekisivät niin. He kävelivät Herran kanssa puutarhassa – he eivät olleet koskaan harkinneet Hänen poissulkemistaan elämästään tehdäkseen mitä HE halusivat tehdä – he vain luonnollisesti halusivat tehdä mitä Hän halusi tehdä.  

He tunsivat vain hyvän, he eivät tunteneet pahaa. Siitä huolimatta että olivat Einsteinia nerokkaampia, he olivat viattomia kuin leikki-ikäiset – jotka eivät tienneet tai välittäneet siitä että olivat alasti.  

Raamattu sanoo, että Eeva petettiin rikkomukseen, mutta Aadamia ei*. Aadam syyllistyi maanpetokseen*. Hän hoksasi jutun Saatanan houkutellessa heitä 'olemaan kuin Jumala' ja tiesi tarkalleen mitä oli tekemässä. Hän tietoisesti salli Jumalan hallinnan poisheittämisen maan päälle ja kuolema seurasi. *Hoosea 6:7, 1. Tim. 2:14, Room. 5:12 

Juuri tuon laittomuuden Jeesus otti pois, Hän kantoi päällään ihmisen hallitsemisen, joka heittää pois Jumalan hallitsemisen, sen yksittäisen maailman SYNNIN – sen tähden Paavali kutsuu Jeesusta 'viimeiseksi Aadamiksi'* - Jeesus kantoi päällään ja poisti sen SYNNIN, jonka Aadam oli vapauttanut maan päälle. * 1. Kor. 15:45 

Jeesus otti pois maailman synnin, joten sen merkitsee, ettei yksittäisillä synneillä ole valtaa ylitsemme, ja kun tiedät sen, se voi järisyttää maailmasi – enemmän ensi viikolla, 

Siunauksin, 

John Fenn

 

In the Present & Presence # 3 (Titanic)
Nykyhetkessä ja läsnäolossa osa 3 (Titanic) 

Hei kaikki,

Huhtikuun 10. päivä 1912 Titanic, tuohon aikaan tultaessa suurin ja ylellisin valtamerilaiva lähti satamasta neitsytmatkalleen. Se oli varustettu kaikista viimeisimmillä ja suurimmilla jutuilla; siinä oli uusi langaton lähetin, joka tarjosi matkustajille ennen kuulumattoman kyvyn kommunikoida tuhansien mailien päässä olevien ihmisten kanssa, runsaasti koristellut hytit ensimmäisessä luokassa ja turvallisuutta varten edistyneitä vedenpitäviä osastoja. 

Yksi ylellisimmistä jollei SE kaikkein ylellisin kiinteään sisustukseen kuulunut asia laivalla oli 'Pääportaikko', joka oli varattu ensimmäisen luokan matkustajien käyttöön. Sen yläpuolella oli suuri lasinen kupu, joka päästi sisälle luonnonvaloa ja portaikossa ja sitä ympäröivissä puurakenteissa oli koristeellisia kaiverruksia.  

Lattiapäällyste pääportaikon ympärillä oli myös sen ajan modernein ja ylellisin, siinä käytettiin uusimpaa muotivillityksenä ollutta prosessia, jossa pellavaöljy jähmetettiin ja sotkettiin mäntyhartsiin ja sahanpuruihin väriaineen kanssa niin että muodostui laattalattia. Kyllä, pääportaikon alustan ympärillä ollut lattiapäällyste, tuo ylellisin kiinteään sisustukseen kuulunut asia ylellisimmällä koskaan rakennetulla valtamerilaivalla, oli… korkkimatto. 

Tuona aikana kokkimatto oli se 'muodikas' juttu, ylellisin lattianpäällyste jonka rahalla saattoi ostaa, mutta meidän aikanamme se kuuluu edullisimpiin ja tavallisimpiin lattianpäällysteisiin. 

Se mikä nyt on se 'muodikas' juttu, tulee eräänä päivänä olemaan vanha juttu. Maailmassa ihmiset julistavat sellaisia juttuja kuten 'tähän Pariisi pukeutuu' tai 'kaikki tähdet pukeutuvat näihin', mutta ensi vuonna tähdet pukeutuvat johonkin muuhun ja pariisilaismallit esittelevät lavoilla uusia tyylejä.   

Jumala tekemässä uutta juttua?

Seurakuntapiireissä sillä, mikä sitten onkin viimeisintä ja suurinta, on usein leima 'Tämä on uusi juttu, jota Herra on tekemässä'. Mutta Apostolien teoissa, joka kattaa yli 30 vuotta, ja lopussa Uutta Testamenttia, joka kattaa kaikkiaan noin 70 vuotta, emme näe kirjoittajien sanovan, että Jumala tekee mitään muuta uutta kuin Jeesuksen työn ja Pyhän Hengen työn ihmisessä. Uusi Testamentti ON se uusi juttu.  

Pohdipa sitä että – Matteus, Markus, Luukas, Johannes, Paavali, Pietari, Jaakob – Uuden Testamentin kirjoittajat, uskon pylväät, Herran valitsemat elämään ja kuolemaan tuossa ajankohdassa historiaa, yli 70 uskon vuotensa kuluessa, eivät koskaan kirjoittaneet missään, että Herra tekee jotakin muuta uutta kuin Jeesus ja Pyhä Henki.
 

Tietysti joku joka on uusi Herralle, oikeutetusti huudahtaa, että kyse on hänelle uudesta elämästä, mutta mitä tulee siihen, mitä taivas tekee, hänen pelastumisensa ja kasteensa Pyhällä Hengellä on sitä mitä Hän on tehnyt viimeiset 2.000 vuotta. Se on vain uutta meille, samalla kun Hän pysyy samana eilen, tänään ja iankaikkisesti.  

Samaa vanhaa juttua minulle työstettäväksi

En voi puhua sinun puolestasi, mutta mitä minuun tulee, Hän työstää yhä minussa asioita, joita Hän alkoi työstää heti kun olin uudestisyntynyt 16-vuotiaana. Hän ei ole koskaan lakannut työstämästä minua, hienosäätämästä, muuttamasta minussa asioita, jotka voin jäljittää elämässäni vuosikymmenten taakse. En tarvitse jotakin 'uutta juttua' ennen kuin ja ellen ensin tule kypsäksi vanhoissa jutuissa.  

Perhe Colorado Springissä – maailman rakastaminenko?

Olin pitämässä kurssia Colorado Springsissä ja päivän rupeaman jälkeen meitä lähti neljä ulos syömään. Kun kävelimme loosiimme, huomasin keskellä huonetta suuren perheen, joka oli työntänyt yhteen useita pöytiä – siinä oli noin 10 tai 14 ihmistä lasten ollessa toisessa päässä ja aikuisten toisessa.  

Näin myös välittömästi enkeleitä seisomassa joidenkin noista ihmisten takana ja oli yksi enkeli, joka oli selvästi vastuussa. Ei ole tavatonta Herran avata silmäni näkemään Hänen maailmaansa samalla kun näen myös luonnollisen maailman, mutta ihmettelin kyllä, miksi se tapahtui ravintolassa.  

Meidän neljän tilatessa ruokaa ylläpidin keskustelua ystävieni kanssa samalla kun käännyin myös vasemmalle puolelleni puhuakseni muutaman jalan päässä seisovalle enkelille. Luonnollisessa näytti siltä, että vain katsoin vasemmalle vilkaistakseni tuota suurta ryhmää, mutta Hengessä puhuin enkelin kanssa. Ensimmäinen kysymäni asia oli: 'Ovatko nämä ihmiset uskovia?', mihin hän vastasi, että he olivat.  

Sitten hän lisäsi: " Mutta he rakastavat tätä maailmaa siinä olevine leluineen ja huvituksineen. He käyvät seurakunnassa, mutta vain silloin kuin se sopii heidän suunnitelmiinsa ja he lukevat harvoin Raamattua tai edes puhuvat Herrasta kotona." Kysyn, miltä tuntui suojella heitä ja hän yllätti minut sanomalla: "On hauskempaa suojella sellaisia ihmisiä kuin sinä." Kerroin hänelle, että luulin heidän olevan kiireisempiä lihallisten kristittyjen kohdalla, mutta hän vastasi:
"Ei. Tätä maailmaa ja siinä olevia asioita kohtaan olevan rakkautensa tähden he ovat sulkeneet Herran ulos elämästään noilla monilla alueilla. Jos ihminen vaeltaa Herran kanssa, hän on herkempi Hänen johdatukselleen, mutta kun hän tekee omaa juttuaan, hän on vaimentanut Hänet, mikä tekee hänet turraksi Hengen asioille ja estää meitä suojelemasta häntä tai edes varoittamasta häntä tulossa olevista asioista."  

Otin tuon vihjeenä, joten käänsin huomioni aivan kauimmaisessa päässä istuvaan noin 12-vuotiaaseen poikaan, joka istui aivan yksin ja enkeli seisoi aivan hänen takanaan. Tuo enkeli näytti mielialan puolesta alistuneelta – hiljaiselta, vakavalta katsoessaan poikaa. Koko perheeseen liittyi raskas tunne, ja ihmettelin yhä, miksi näin heidät.  

Niinpä kysyin enkeliltä pojasta, ja sitten sain tietää, miksi silmäni avattiin näkemään heidät: "Asiain ollessa niin kuin nyt, tämä poika tulee kuolemaan mönkijäonnettomuudessa ollessaan noin 15." Tuon myötä yhtäkkiä suurikokoinen näkymä kuin TV:stä ilmestyi ilmaan enkelin viereen pojan yläpuolelle hänen istuessaan pöydän ääressä. Näin tämän perheen metsässä ja jotenkin tiesin, että oli sunnuntai ja heidän olisi pitänyt olla seurakunnassa, mutta valitsivat viedä mönkijänsä vuoristoon tuona päivänä. 

He olivat tehneet maarampin ja hyppyyttivät ajoneuvojaan sen yli, lentämällä hyvän matkaa, ja sitten näin tämän pojan, nyt vanhempana, hyppyyttävän omaa ajoneuvoaan ja jotenkin se kallistui taaksepäin ikään kuin hän olisi yrittänyt volttia taaksepäin siinä onnistumatta. Näkymä jähmettyi paikalleen pojan ajoneuvon ollessa ylösalaisin ja pojan istuessa istuimella niin, että hänen päänsä oli koskettamaisillaan maata ja koko juttu kaatumassa hänen päälleen – sitten se hävisi. 

Siinä kohdassa keskeytin kolmen ystäväni keskustelun ja kerroin heille sen mitä juuri kerroin teille. Tajusin, että silmäni oli avattu näkemään ja puhumaan enkeleille, jotta me voisimme rukoilla heidän puolestaan ja estää tuota hirvittävää onnettomuutta viemästä tuon pojan elämää kolmen vuoden päästä tulevaisuudessa, ja että tämä perhe palaisi ensirakkauteensa. Rukoilimme juuri siinä paikassa ja kun katsoin takaisin enkeleihin – johtava enkeli hymyili niin kuin myös pojan takana oleva, ja he hävisivät.  

Tuon illan isäntäni huomautti sitten: "Tämä selittää jotakin sellaista, mitä olen ajoittain kokenut vuosien varrella. Olen jossakin ja näen jonkun ihmisen ja tunnen murhetta ja surua hengessäni melkein siihen pisteeseen saakka, että jos antaisin itselleni luvan, pysähtyisin itkemään juuri siinä hetkessä. Sitä on tapahtunut lentokentillä tai kun vain olen ulkona normihommissa – näen jonkun satojen joukossa ja tunnen tätä syvää surua – ja tunsin sitä kun kävelimme sisään ja näin tuon perheen, mutten tiennyt miksi. Nyt tiedän, että aistin Pyhän Hengen surullisuuden jonkun Herran kanssa vaelluksen suhteen, että tämä ei vaella Hänen kanssaan niin kuin pitäisi, ehkä rakastaa maailmaa enemmän kuin että panisi kaiken rakkautensa Häneen." 

Emme voi elää nykyhetkessä Hänessä, jos olemme myös antaneet sydämemme maailmalle ja siinä oleville asioille. Hänen läsnäolonsa vaatii olemista nykyhetkessä – maailmaa kohtaa olevan kaiken rakkauden, kaikkien ihmisten, kaiken menneisyyden ja ovella olevan tulevaisuuden jättämistä – ollaksemme kokonaisvaltaisesti ja täysin omistautuneita Hänelle. Ihmeellisesti Hän ei ole tietämätön tarpeistamme ja toiveistamme, ja kun Salomon pyysi viisautta ennemmin kuin rikkauksia tai vihollisten voittamista, koska (tuossa kohtaa elämäänsä) hän oli täysin nykyhetkessä kun pyysi viisautta, Herra antoi hänelle asioita, joita hän ei pyytänyt. * 1. Kun. 3:5-14. 

Eläkäämme tullen Hänen eteensä kiitoksin ja ylistyksin, nykyhetkeen keskittyneinä, keskittyneinä Häneen, jota palvomme, Häneen, jota korotamme, kokonaisvaltaisesti ja täysin Häneen keskittyneinä. Jos me teemme niin, lopusta tullaan pitämään huoli ja se tulee menemään oikealle paikalleen elämässämme.   

Uusi aihe ensi viikolla, siunauksin,

John Fenn

In the Present & Presence # 2 (Freezer)
Nykyhetkessä ja läsnäolossa osa 2 (pakastin) 

Hei kaikki,
En ymmärrä Barbin pakastimen järjestystä vaikka ihailen hänen organisointitaitojaan. Mutta

olen vain mies, joten se on normaalia. Tänä nimenomaisena aamuna minulla oli pekoninälkä, ruokatarvikkeen, jonka minusta pitäisi olla yksi perusruokaryhmistä: hedelmät, vihannekset, liha, maitotuotteet, viljat, pekoni. Ehkä juustolla pitäisi myös olla oma kategoriansa. Jos olisin dinosaurus, olisin lihasaurus. Barb puolestaan olisi hiilihydraattisaurus. Tasapainotamme toisiamme.  

Hiilihydraatit olivat melkein ainoita, mitä tuona aamuna löysin pakastimesta: sämpylöitä, tortilloja, ruisleipää, kokojyväleipiä, jäätelöä, italialaistyyppistä maitopohjaista jäätelöä, erilaisia jauhoja sisältäviä pakastepusseja… mutta ei pekonia, ei hampurilaisia, sillä ruokatarvikkeiden syklimme oli matalalla osuudellaan. Normaalisti on pieni lihaosasto, mutta meidän täytyi hankkia sitä lisää varastoon. 

Barb on mahtava siinä, että säilöö myös vanhoja aterioita. Siellä olivat viime kiitospäivän päivälliset ja päivällisiä joululta, ja jopa tämän vuoden pääsiäispäivälliset, kaikki odottamassa jäisistä syvyyksistä pois vetämistä ja kuumennusta ja nauttimista vielä kerran. Rakastan tuota hänessä, juhla-ateriat eivät koskaan meidän talossa oikeastaan pääty, ne vain pakastetaan omalla paikallaan tulevaisuudessa nautittaviksi.  

Jäätynyt ajan mittaan

Ajatukseni ajelehtivat tuona aamuna siihen, kuinka ruokaa täynnä oleva pakastin on kuin meidän rukouselämämme. Meillä on tähteeksi jääneitä muistoja menneisyydestä, jotkut niistä parempia kuin toiset, joitakuita ei ole täysin käytetty, jäätyneitä ajan mittaan eikä kukaan näe niitä, vaikka meistä olisi todella ihanaa tyhjentää pakastin ja asia olisi sitä myöten selvä! 

Niin kuin iso ateria, johon käytetyn lautasen lopulta tyrkkäämme pois ja sanomme 'Olen saanut tarpeeksi' ja kuskaamme sen pois pakastimeen, sellaisia ovat myös muistot, joista olemme saaneet tarpeeksemme, joidenkuiden ollessa jälleen parempi kuin toiset. Joidenkin kohdalla emme ole työstäneet perusteellisesti kaikkia niiden elementtejä – epäoikeudenmukaisuutta, menetystä, kipua joka on aiheutettu itsellemme ja toisille, siihen kaikkeen liittyvää 'miksi' –kysymystä.  

Meillä kaikilla on historia

Jotkut historiat ovat sievempiä kuin toiset, mutta ihmisluonto haluaa tehdä mahdottoman; saada menneisyyden sopimaan yhteen aivan siistinä ja järjestäytyneenä, käsiteltynä ja järjestettynä kunnes kaikki ongelmat on ratkaistu eikä se enää satu. Sen jälkeen nuo yhteen sovitetut muistot voisi varustaa nimilapulla 'ratkaistu' ja ne voisi varastoida ikuisiksi ajoiksi. 

Olen puhunut siitä kuinka Herra kertoi minulle aiemmin tänä vuonna: "MINÄ OLEN. Sen tähden Minä olen aina läsnä. Joten ollaksesi minun läsnäolossani sinun täytyy olla nykyhetkessä." 

Kerroin viime viikolla kuinka kun Herra tuli ikuisuudesta antamaan Moosekselle kymmenen käskyä, se sai Israelin elämään nykyhetkessä. Antamalla käskyjä, ei ehdotuksia, Hän voimaannutti jokaisen ihmisen ottamaan vastuun omista päätöksistään elämässä, olemaan tilivelvollinen ajan jokaisesta hetkestä. 

Nykyhetkessä

Kun esimerkiksi sanotaan: 'Älä valehtele' (anna väärää todistusta), ei ole tilaa kiemurtelulle oikeuttamaan valhetta ottamalla esille jokin sellainen menneisyyden kokemus, jonka yhteydessä on haavoittunut, jotta olisi ok valehdella nykyisessä tilanteessa. Eikä voitu valehdella paremman tulevaisuuden saamiseksi: "Kyllä herra, näitä vaunuja on ajettu vain vähän, ne omisti eräs isoäiti, joka käytti niitä vain mannan keräämiseen joka aamu" kun tiedettiin, että kyse oli sotavaunuista, joita Egyptin armeija oli käyttänyt monissa taisteluissa. Jokaisen israelilaisen täytyi elää nykyhetkessä ja vaeltaa Jumalan kanssa nykyhetkessä.  

Henkilökohtainen voimaannutus

Kymmenen käskyä olivat tarkoituksella epämääräisiä ja niissä on vain harvoja muita yksityiskohtia kuin joitakin perussuuntaviivoja joissakin tapauksissa, mutta ei siihen pisteeseen saakka, että Hän olisi yrittänyt antaa käskyn jokaista mahdollista tilannetta varten elämässä. Epämääräisyys merkitsi sitä, että jokaisen ihmisen täytyi vaeltaa Hänen kanssaan, tuntea Hänet, jotta saattoi saada tuoretta ilmestystietoa jokaista nimenomaista tilannetta varten siitä, kuinka soveltaa Hänen käskyään. Jos suhde otetaan käskyistä pois, päädytään uskonnollisiin harjoituksiin eikä olla koskaan aivan varmoja siitä, mihin Jumala on tyytyväinen tai tyytymätön. 

Mitä ugandalaiset sanoivat

Kun olin raamattukoulun johtajana, eräs pariskunta Ugandassa oli puhumassa kappelikokoontumisen aikana. Sikäli kun muistan oikein, pariskunnasta mies oli 34:sta lapsesta 29., koska hänen isällään oli neljä vaimoa. Vaimo tuli kodista, jossa oli kolme vaimoa ja oli 19:tä lapsesta kutakuinkin 13.  

Ugandalaispariskunta kertoi opiskelijoille, että 1800-luvulla eurooppalaiset lähetyssaarnaajat tekivät suurta hallaa Ugandan heimo- ja yhteiskuntarakenteelle tuon haitan tuntuessa aina nykyaikaan saakka. Eurooppalaiset käännyttivät joitakuita aviomiehiä ja vaimoja kristinuskoon, sen jälkeen he vaativat näitä uusia uskovia eroamaan ei-kristityistä kumppaneistaan, mikä repi erilleen perheitä, heimoja ja koko kansakunnan.  

Kerroimme opiskelijoille tuona aamuna, että on meidän tehtävämme totella Jumalaa ja tehdä opetuslapsia antamalla heidän tarkkailla meissä sitä mitä Jeesus käski meidän tehdä – ja on heissä olevan Pyhän Hengen asia vaeltaa elämän halki Hänen kanssaan ja Hänen kanssaan saada selville, kuinka soveltaa Jumalan teitä heidän kulttuurissaan. Rakkaudessa vaeltaminen merkitsee Hänen kanssaan vaeltamista nykyhetkessä löytääkseen Hänen viisautensa jokaista tilannetta varten, jonka kohtaamme.  

Asian laita on sama meille tänään

Kun luemme Jeesuksen käskyn: "Rakastakaa toisianne niin kuin Minä olen rakastanut teitä", ajattelemme automaattisesti ristiä, mutta se EI ole se, mitä Hän sanoi. 

Joh. 15:ssä opetuslapset eivät yhä ymmärtäneet Jeesuksen olevan menossa ristille. Se oli yhä tulevaisuutta. Jeesus sanoi 'niin kuin Minä olen rakastanut teitä', mikä merkitsee viimeistä 3½ vuotta heidän ajastaan yhdessä – Hänen palvelutyönsä alusta, kun Johannes Kastaja oli yhä elossa aina tuohon hetkeen jolloin Hän lausui tuon.  

Jeesus puhui siitä kuinka yli 3½ vuotta jokapäiväisessä elämässä, leiriydyttäessä, kodeissa asuttaessa, suurta yleisöä opettaessa ja sen jälkeen yksityisesti jaettaessa, ulkosalla ruokaa laittaessa ja syödessä sekä pitkillä kävelyillä, kun He tarkkailivat Häntä jokaisella elämänalueella – rakastakaa toisianne niin kuin Hän oli rakastanut heitä tuona aikana. Kun Hän käski heitä rakastamaan toisiaan niin kuin Hän oli rakastanut heitä, Hän puhui jokapäiväisestä elämästä, jonka he olivat jakaneet viimeiset 3½ vuotta.  

Tässä tapauksessa Jeesus TOSIAAN käski heitä muistamaan menneisyyden. Nämä menneisyyden muistot pitivät sisällään monia opetuslapsille yhä ratkaisemattomia asioita. Opetuksia, joita he eivät ymmärtäneet, toimenpiteitä ja lausuntoja, jotka kritisoivat uskonnollisia johtajia ja sitä kulttuuria, jossa he olivat kasvaneet, ihmeitä, joiden sulattamiseen he eivät vielä olleet varanneet aikaa.  

Kun Jeesus käski heidän muistaa menneisyyden, se ei ollut siksi, että menneisyys tuotaisiin esille, jotta vatvottaisiin sitä, mitä he eivät ymmärtäneet tai mikä yhä hämmensi heitä, vaan sen sijaan siksi, että he muistaisivat näkemänsä rakkauden, muistaisivat yhdessä vietetyt hyvät ajat, Hänen elämänsä esimerkin, jota he voisivat soveltaa omaan elämäänsä. Hän ei pyytänyt heitä sitomaan menneisyyttä siistiksi rusetiksi ja lausumaan jokaisen ongelman ratkaistuksi, vaan sen sijaan valitsemaan muistaa yleisen esimerkin rakkaudesta, ammentamaan siitä minkä he tosiaan ymmärsivät, löytämään rakkauden ratkaisemattomien ongelmien keskellä.  

TUO on sitä mitä me voimme tehdä, elää tässä ja nyt ja tässä tapauksessa, valita vaeltaa rakkaudessa, muistaa rakkauden silmien läpi varmoina siitä, että tulevina maailmanaikoina Isä tulee jatkamaan meitä kohtaan Kristuksessa olevan rakkautensa ja hyvyytensä osoittamista. (Ef. 2:7)   

Ensi viikolla jatkaen… siunauksin!

John Fenn