Higher Ways -  part 2

28 July 2012

Korkeammat tiet  - osa 2

(suom. ll; es:llä oikeudet)

Hei kaikki.

kerroin viime viikolla, kuinka Jesaja 55:n kohta ’minun tieni ovat korkeammat teidän teitänne, minun ajatukseni (ovat korkeammat) kuin teidän ajatuksenne’ on itse asiassa kutsu tulla ylös Isän korkeammille teille ja korkeampiin ajatuksiin, sillä Hän käskee väärintekijää ja jumalatonta hylkäämään omat tiensä ja palaamaan Herran luo.

Kaikki on valmistettu
Efesolaiskirje 2:10 Amplified- Raamatunkäännöksessä: ”Sillä me olemme Jumalan omaa kätten työtä (Hänen tekoaan), uudelleen luotuja Kristuksessa Jeesuksessa, uudestisyntyneitä, jotta voimme tehdä noita hyviä tekoja, jotka Jumala on ennalta määrännyt (ennakolta suunnitellut) meitä varten (kulkien polkuja, jotka Hän valmisti etukäteen), jotta me vaeltaisimme niissä (eläen hyvää elämää, jonka Hän järjesti ennakolta ja teki valmiiksi meidän elättäväksemme).

Se merkitsee, että kun vaellan Hänen kanssaan, Hän tulee paljastamaan sen, mikä on jo suunniteltu asianmukaisena ajankohtana.

Katso 2. Tim. 1:9: ”Hän on pelastanut meidät ja kutsunut meidät pyhään elämään, ei minkään sellaisen tähden, mitä olemme tehneet, vaan Hänen oman tarkoituksensa ja armonsa mukaisesti. Tämä armo annettiin meille Kristuksessa Jeesuksessa ennen ajan alkua...” (kreikaksi: ’ennen ikuisia aikoja’)

Koko Hänen huolenpitonsa koko meidän elämäämme varten on jo annettu meille! Nämä ovat ne korkeammat tiet, joista Jesaja 55 puhuu – tulkaa ylös vaeltaaksenne siinä, mikä on jo valmistettu teitä varten ikuisista ajoista lähtien – vain kulkekaa Hänen kanssaan ja Hän tulee paljastamaan sen, minkä Hän on valmistanut, kun sitä tarvitaan. Nämä annetaan ’tarkoituksella ja armolla’ – elämälläsi on tarkoitus, sillä armo ei ole koskaan tarkoituksesta erillään.

Se matka ja Chris
Suunnitellessani jotakin matkaa käyn läpi mielessäni jokaisen osatekijän siirrellessäni huomiota henkeeni nähdäkseni, todistaako Pyhä Henki hengessäni jostakin yksityiskohdasta, joka ei ole vielä Herran turvan kattama.

Kävin mielessäni läpi tuon lähes kahden tunnin ajomatkan Tulsaan, ajattelin lentoa Seattleen, eikä Hengessä ollut mitään koskien turvallisuutta tai mitään muuta lentoihin liittyvää asiaa.

Ajattelin poikaamme, kälyämme ja heidän 3- ja 5-vuotiaita lapsiaan, jotka lentäisivät kanssamme – lapset, lentäminen, ilmanpaine korvissa – ei mitään Hengessä, tuntuu vain tyhjältä, ei mitään kielteistä tunnetta hengessäni, joten tiesin kaiken olevan OK.

Ajattelin läpi ja siirtelin huomiota henkeeni koskien koko sitä viiden päivän rupeamaa siellä (sellaisia asioita kuten jokin turvallisuuteen liittyvä kysymys sekä ilotulitus ja lapset jne.), sitten loppumatka... ja sen jälkeen huomioni osui poikaamme Chrisiin, joka on vanhin pojistamme ja vammainen ja joka asuu ryhmäkodissa eikä ollut lähdössä mukaamme. Siinä kohtaa koin, että jokin oli vialla, joten viivyin hänessä ja siinä raskaassa tunteessa, murheessa, joka valtasi minut ajatellessani häntä ja tätä matkaa.

Minkä Jumala oli valmistanut, mitä paholainen halusi tehdä
Isä valmistaa vain hyviä asioita meille – Jaakob 1: 16 - 17 sanoo: ”Älkää eksykö, rakkaat veljeni. Jokainen hyvä anti ja jokainen täydellinen lahja tulee ylhäältä, valkeuksien Isältä, jonka tykönä ei ole muutosta, ei vaihteen (Hänen luonteensa vaihtumisen) varjoa...”

Mutta paholainen haluaisi keskeyttää meidän kulkumme Isämme korkeammilla teillä etsimällä mitä tahansa keinoa varastaa, tappaa, tuhota, viedä harhaan, saada meidät perääntymään Isän huolenpidosta pyrkien tuomaan esiin pelkoa jne.

Niinpä odotan Isäni paljastavan sekä suunnitelmansa, jotka on valmistettu ikuisista ajoista lähtien JA kaiken sen, mitä paholainen on suunnitellut yrittääkseen estää minua vaeltamasta Isän huolenpidossa. Sen tähden minun täytyy tuntea Hänet ja tuntea Hänet hyvin.

Lähdimme 3. heinäkuuta, joka oli tiistai, ja Chris oli luonamme tuona viikonloppuna maanantai-iltapäivään saakka. Tiesin, että jotain tulisi Chrisin suhteen tapahtumaan matkaan liittyen ja maanantaiaamuun mennessä tiesin, mistä oli kysymys: auto tulisi törmäämään Chrisiin ja hän tulisi kuolemaan keskiviikkona 11. heinäkuuta iltapäivällä. Tiesin, että olisimme puhelun saadessamme ajamassa Vancouverin ja Banffin välillä ja meidän täytyisi lentää pikalipuilla Calgarysta mennäksemme kotiin hautajaisia suunnittelemaan.  

Jättäessäni Chrisin maanantaina ryhmäkotiinsa ja sanoessani hyvästit minulla oli pakahduttava tunne siitä, että näin hänet viimeisen kerran taivaan tällä puolella. Hän ei tietenkään tiennyt, mitä minä tiesin ja hänen yksinkertainen lausumansa ’Hei isi, kun tulette takaisin, tulkaa hakemaan minut kotiin’ – hän ymmärtää, että minun täytyy mennä kertomaan ihmisille Jeesuksesta – sai minut vain pohdiskelemaan elämän haurautta ja sai minut päättämään lujasti, että tämä ei tulisi tapahtumaan.

Tietenkään tuona iltana ei ollut mitään tilaisuutta rukoilemiseen – muista viime viikon tietokoneen vaihtamista koskeva juttu – ja koska paholainen ei ollut ’suunnitellut’ Chrisin kuolemaa kuin vasta kahdeksan päivän kuluttua tapahtuvaksi, tiesin, että minulla oli paljon aikaa rukoilla ja muuttaa tilanne Isän kanssa.

Maanantaiyön rukous
Auton törmäämisessä Chrisiin ei ollut mitään järkeä, koska Chris (pyörätuolissa) on ulkona vain silloin, kun toiset työntävät häntä siirtäessään häntä bussiin tai työpajaan... niinpä kyselin Isältä siitä, mutten saanut vastausta. Kerroin Hänelle, ettei asiassa ollut järkeä. Silti se ’tieto’ pysyi, että auto tulisi törmäämään Chrisiin tuona seuraavan viikon keskiviikkoiltapäivänä.

En kertonut Barbille. Pysyin hiljaa hänen rauhansa tähden. Maanantaiaamuna Barb kertoi minulle, että hänellä oli murhe jostakin matkaan liittyvästä asiasta, ikään kuin onnettomuudesta, mutta pysyin hiljaa, koska Isä oli antanut yksityiskohdat minulle eikä hänelle, ja tiesin hänen tarvitsevan hyvät yöunet lähtöämme edeltävänä yönä. Ja jos tarvitsin hänen liittymistään mukaan esirukoukseen, tiesin, että voisin kertoa hänelle, sillä hän on paljon suurempi esirukoilija kuin minä.

Tuona (maanantai-) yönä nukuin ehkä 1½ tuntia. Tiesin, että meillä olisi tiistaina täysi päivä aikaisesta aamusta pitkälti yli puolenyön Tulsan aikaa (Seattlessa on 2 tuntia varhaisempaa, mikä tarkoittaa, ettemme päässeet nukkumaan kuin noin klo kaksi aamulla Tulsan/ruumiimme aikaa). Mutta minä aioin taistella Isän huolenpidon puolesta Chrisin turvallisuuden suhteen, vaikkei auton häneen törmäämistä koskevassa ilmestyksessä ollut mitään järkeä. Rukoilin Hengessä melkein koko yön painien pimeyden voimien kanssa poikani elämän puolesta. 

Ajoin paholaisen ulos ja pois tilanteesta tietysti heti paikalla ja pyysin Isää lähettämään enkeleitä suojelemaan Chrisiä – mutta tämä oli kieroutunut toimeksianto helvetistä, jolloin demoni oli sinnikäs. Syy sinnikkyyteen selvisi joskus kahdelta aamulla kysyessäni Isältä, mikä vei niin kauan: Hän kertoi minulle, että siihen liittyi monia ihmisiä ja tapahtumien ketju.

Jos se olisi ollut yksinkertainen asia, minun tahtoni vastaan onnettomuuden aikaansaamista yrittävä demoni, kyse olisi ollut helposta ’ käsken sinua lähtemään’ – käskystä – mutta monia ihmisiä liittyi asiaan (jokaisen omatessa oman tahdon, työhön liittyviä velvollisuuksia, muita asukkaita hoidettavana), joten rukouksen kiihkeys vaati sinnikkyyttä tehdä tyhjäksi koko tuo aiottu ihmisten ja tapahtumien hämähäkinseitti tuona keskiviikkoiltapäivänä... lopulta juuri ennen aamunkoittoa viimeinen seitin säie oli ilmeisesti purettu.

Saatoin tuntea voimamuutoksen noin neljältä aamulla, mutta toisin kuin tavallinen reaktioni ’tuo on riittävän hyvää’ oli, pysyttelin rukouksessa kunnes jokainen säie on tehty tyhjäksi ja Isällä oli selvä polku tuoda ilmi huolenpitonsa tuolle päivälle.

Aamunkoittoon mennessä sain voiton ja täydellisen rauhan – tiesin, että Chrisin henki oli säästynyt. Barb heräsi myöhemmin ja kommentoi, että hänellä oli yhtäkkiä rauha... sen jälkeen kerroin hänelle yksityiskohtia – rauhan tuolla puolen.   

Pikakelataan keskiviikkoaamuun 11. päivä  

Olimme ajamassa Kanadan vuoriston halki kohti illan määränpäätä, Banffia, Albertassa, kun soitin Chrisin ryhmäkotiin. Avustaja Peggy vastasi puhelimeen ja kerroin hänelle siitä, mitä Isä näytti tuosta iltapäivästä ja hän vastasi: ”Hmm, onpa kiinnostavaa, kerronpa mitä täällä päin on tekeillä...” 

Pari kuukautta aiemmin ryhmäkodissa oli lisätty Chrisin pyörätuolin varustelua. 17-vuotiaana kokemansa halvauksen vuoksi Chris voi käyttää vain oikeaa kättään, joten kun hän työntää pyörätuoliaan reunasta, hän vain kiertää kehää. Hän tarttuu oviaukkoihin vetääkseen itseään pitkin käytävää tai liikkuakseen muutoin kuin pyörien ympäri. Mutta kaksi kuukautta sitten hänen pyörätuoliinsa laitettiin vasempaan pyörään lukkiutuva akseli – oikeanpuoleiseen pyörään laitettiin toinen erityispyörä niin että jos hän tarttuu alkuperäiseen tankoon, hän pyörii ympyrää, mutta jos hän pitää kiinni kummastakin tangosta, vasen pyörä lukkiutuu ja hän voi kulkea suoraan eteenpäin. Jos hän päästää irti toisesta, hän voi kääntyä tai pyöriä, jos hän tarttuu toiseen jälleen, hän kulkee suoraan.

Peggy jatkoi: ”Chris on juuri tällä viikolla oppinut käyttämään pyörätuoliaan. Olemme löytäneet hänet ulkoa parkkipaikalta kulkemassa hidasteiden yli ja nauraen lujaa, mutta joitakin kertoja hän on ollut edessä olevalla tiellä, ennen kuin olemme saaneet hänet kiinni.”

Yhtäkkiä kaikessa oli järkeä – tämän vuoksi ’auton törmäämistä’ koskeva taakka oli olemassa. Ja kun avustajia on kaksi kahdeksaa ihmistä varten ja lukuisat tehtävät pitävät heidät kiireisinä, he olisivat kadottaneet Chrisin, minkä tuloksena olisi ollut onnettomuus. Kerroin Peggylle, että halusin Chrisin pysyvän tuona iltapäivänä sisällä talossa TV:tä katselemassa tai jotain, mutta EN ulkona. Hän oli samaa mieltä. Myöhemmin kerroin toiselle avustajalle Kathylle saman asian sillä epäilin, ettei Peggy toistanut sitä – ja olin oikeassa.

Myöhemmin tuona iltana puhuin Kathylle uudelleen ja hän kertoi, että onnettomuus melkein tapahtui. Hän kertoi olleensa keittiössä neljän viiden aikaan valmistamassa päivällistä ja Peggy meni tekemään jotakin muuta, ja Chris käytti tilaisuutta hyväkseen avatakseen etuoven ja rullatakseen kiireiselle parkkipaikalle ennen kuin he tajusivat hänen olevan poissa. (Parkkipaikka on tarkoitettu kahden ryhmäkodin autoille ja neljälle bussille ja ryhmäkodin päämajalle (koillisessa Oklahomassa on noin 300 asiakasta) SEKÄ näiden autotallialueelle, jossa parannetaan ja korjataan noille asiakkaille erityisvarusteluja busseja.

Niinpä tuo on elävä esimerkki herkkänä olemisesta Isän korkeammille teille ja ajatuksille sekä siitä, että tekee tarvittavan asian (kaksi päivää siihen keskittymistä tilanteen nollaamiseksi sekä yksi uneton yö ja seurantatoimena puhelinsoitto), jotta varmistamme, että Hänen tiensä ja ajatuksensa ovat ne, jotka tapahtuvat. Kaikki asiat,  Isän tiet ja ajatukset on valmistettu meitä varten meidän niissä vaeltamiseksemme – haluammeko maksaa hinnan? Ensi viikolla – toinen näkökulma korkeammille teille ja korkeampiin ajatuksiin tulemiseen – pysy sivuillamme, siunauksin.

John Fenn

Higher Ways  -  part 1

21 July 2012

Viikottaisia ajatuksia

 

Korkeammat tiet – osa 1

(suomentanut ll, es:llä oikeudet)

Siirrän toiseen ajankohtaan ennalta suunnitellun aiheen ”Tekeekö taivas aloitteen kokemusten suhteen vai maa?” käsitelläkseni aihetta ”Korkeammat tiet” johtuen eräistä viimeaikaisista tapahtumista perheemme elämässä.

Jesaja 55:7-9:”Jumalaton hyljätköön tiensä ja väärintekijä (hyljätköön) ajatuksensa ja palatkoon Herran tykö... niin hän armahtaa häntä...hänellä on paljon anteeksiantamusta. Sillä minun ajatukseni eivät ole teidän ajatuksianne, eivätkä teidän tienne ole minun teitäni, sanoo Herra. Vaan niin paljon korkeampi kuin taivas on maata, ovat minun tieni korkeammat teidän teitänne ja minun ajatukseni (ovat korkeammat) teidän ajatuksianne.”

Tätä kohtaa on käytetty saarnastuolista julistamaan sitä, kuinka paljon korkeammat ja ylevämmät ovat Herran tiet ja ajatukset kuin meidän, mikä on jättänyt seurakuntalaisille toivottomuuden pistimen heidän pyrkimyksissään nähdä rukouksiinsa vastattavan ja kohtalonsa täytyvän. Hän on NIIN korkea ja minä olen NIIN alhainen, että kuinka voin koskaan saavuttaa tuon? Kuinka voin koskaan saada voiton?

Kutsu
Tuo ei ole näiden jakeiden tarkoitus. Huomaa, että jakeessa seitsemän jumalaton/väärintekijä hylkää tiensä ja ajatuksensa ja palaa Herran luo (ja Hänen teilleen ja ajatuksiinsa).

Sana ’hylätä’ merkitsee ’luopua ja kääntää selkänsä’. Jumalaton ja väärintekijä hylkää ja kääntää selkänsä omille teilleen ja ajatuksilleen ja PALAA Herran luo ja Hänen teilleen ja ajatuksiinsa. Tämä on kutsu jättää omat tiemme ja ajatuksemme ja tulla ylös Herran korkeammille teille ja korkeampiin ajatuksiin. Tämä on sitä, mistä mielen uudistuksessa ja Herran kanssa päivittäin vaeltamisessa on kysymys – meidän tiemme hylkäämisestä ja oppimisesta ajattelemaan Isän kanssa yhdenmukaisesti kulkiessamme Hänen kanssaan.

Esimerkki omasta elämästäni: sään muuttuminen?
Palasin äsken Barbin kanssa kahden viikon matkalta, johon sisältyi viiden päivän mittainen tapaaminen kahden poikamme, miniöidemme sekä kuuden lapsenlapsemme kanssa 4. heinäkuuta olevan Yhdysvaltain kansallispäivän aikoihin Seattlen alueella (meidän olisi ollut mahdotonta ottaa mukaamme vanhin poikamme, vammainen Chris, vaikka meistä olisi ollut ihanaa, jos kaikki kolme poikaa olisivat olleet yhdessä).

Jatkoin Barbin kanssa palvelemaan Vancouverinsaarelle ja sen jälkeen itään päin ja alas Bozemaniin ja Billingsiin Montanan osavaltiossa. (Suunnittelemme tulevaisuudessa yksinomaan palvelutehtäväämme keskittyvää 7-10 päivän matkaa alueelle Portland – Seattle – Vancouver – Vancouverinsaari).

Ennen matkaamme pyysin Isältä lastemme ja lastenlastemme tähden, että Hän varmistaisi sen, että taivas olisi pilvetön ja lämpötila 21 – 24 C tietämillä. Jos tunnet tuon maailman kolkan, niin tiedät, että tuo voi olla vaikea juttu, mutta minulla oli rauha sen suhteen, että näin olisi asian laita.

Matkan lähestyessä tuolla alueella oli tavanmukainen kylmä, pilvinen ja märkä sää, mistä se on tunnettu, ja tuota viikkoa koskeva sääennuste oli samalla linjalla – mutta minulla oli rauha, joten seurasin rauhaa enkä muuttanut suunnitelmia.

Tuo koko viikko oli juuri sellainen kuin pyydettiin: sade ja alhaiset lämpötilat siirtyivät pois sinä iltana, jolloin me lensimme sinne, ja tilalle tulivat aurinko ja lämpimät mittarin lukemat koko noille kahdelle viikolle, kuten olin pyytänyt!

Kysymys
Tuleeko minun uskoa, että Isä Jumala muutti koko alueen säätyypin ihan vain meikäläisten takia ja antoi miljoonille ihmisille (lopultakin) heidän kaipaamansa kesäsään vain siksi, että joku kaveri Oklahomassa, joka halusi kivan loman ja palvelurupeaman vieraillessaan alueella, pyysi sitä?

Tuo olisi ylimielisyyden huipentuma ja täysin virheellistä. Totuus on se, että teen parhaani kulkeakseni Herran korkeammilla teillä ja korkeammissa ajatuksissa hylättyäni monta vuotta sitten omat tieni ja ajatukseni (vaikka olen yhä keskeneräinen, kuten tulet tuonnempana huomaamaan). Kun sydämeeni tuli ajatus perheen kokoontumisesta ja palvelurupeamasta, käännyin Isän puoleen ja sain välittömästi rauhan matkan suhteen.

Heti kun minulla oli tuo rauha, joka on sana taivaasta siitä, että Hän oli matkasta yhtä mieltä kanssani, tai sanoakseni sen toisella tavalla, Hän myös ajatteli, että minun pitäisi tehdä tuo matka, pyyntöni sään ja lämpötilojen suhteen olivat luonnollisesti Hänen matkaa koskevien korkeampien ajatustensa ja teidensä mukaiset.

Itse asiassa Hän tiesi ennen maan perustusten laskemista, että minulla olisi näihin aikoihin idea tuollaisesta matkasta ja Hän jopa koordinoi haluni hyvän ja lämpimän sään suhteen tarkalleen ajatustensa kanssa noista kaukaisista ajoista lähtien (Ef. 2:10, 2 Tim. 1:9)

Tällä kertaa meni pieleen
Lähdimme lentäen matkaan tiistaina 2. heinäkuuta poistuen kotoa varhain aamulla. Maanantai 1. heinäkuuta, päivä ennen matkaa, oli koko ajan kiireinen auringonnoususta lähtien pitkälti ylitse auringon laskun. Oli naapureiden opastamista puutarhan kastelussa, pyykinpesua, palvelutehtävää koskevia töitä, sähköposteja, puheluita – tiedät, millaista on päivää ennen tärkeää matkaa!

Juuri silloin kannettavani meni rikki. Sitä ei voinut korjata (ainakaan tällä hetkellä). Minulla oli töitä tehtävänä ja tarvitsin kannettavan matkalle, niinpä lähdin käymään Walmart-tavaratalossa ja ostin tarjouksessa olleen peruskannettavan (joka on siitä huolimatta paljon tehokkaampi, sen muisti ja toiminnot paljon laajemmat kuin kaksi vuotta vanhassa nyt rikkoutuneessa kannettavassani).

Asentaessani sitä kirjoitin salasanan ohjeen mukaan, tein asennuksen loppuun ja sen jälkeen käytin päivän toisiin asioihin valmistautuessani matkalle. Noin 20 aikaan avasin kannen, kirjoitin salasanan ja näin viestin ’väärä salasana’. Kirjoitin sen uudelleen – sama viesti. Mikä tuossa tyhmässä tietokoneessa oli vikana !??!
   

Salainen koodi?
Soitin neuvontapuhelimeen. Kärsivällinen mies selitti, ettei ollut mitään salaista koodia, jolla päästä ohi tuon sinisen näytön ja pienen laatikon, johon kirjoitetaan oma salasana. Painostin häntä kertomaan jonkun salaisen valmistajan koodin – sellaista ei ollut. Hänen ehdotuksensa oli, että palaisin takaisin Walmartiin ja vaihtaisin koneen uuteen.

Käytettyäni tunnin tai enemmän asennukseen ja puheluun, ja kellon ollessa nyt 21.15 ja tietäen, että minun pitäisi olla jalkeilla auringonnoususta puolen tunnin kuluttua (noin puoli kuusi), en ollut iloinen veikko.

Kysyin: ”Isä, mikset vain kertoisi minulle, mitä tein väärin” ja olin epämääräisen tietoinen enkelini läsnäolosta olohuoneessa, mutta olin liian kiihtynyt kiinnittääkseni asiaan huomiota, kun puuskutin avolavakuormurilleni ja melkein pimeässä selitin Barbille, että minun täytyi ajaa 25 minuutin matka Walmartiin aloittaakseni prosessin aivan alusta.

1960-luvun musiikki - vie minut pois

Ajomatka kaupunkiin kiertää ympäri sitä järveä, jonka äärellä asumme ja heti kun aurinko laskee, peurat näyttävät ajattelevan, että heidän erityinen paikkansa tavata ja puhua päivästä on keskellä tietä, niinpä laitoin iPhoneeni pehmeän melodista 60-luvun musiikkia, kuulokenapit korviin, aloin rukoilla ja laulaa Hengessä ja palvoa Isää ja ajoin hitaasti läpi lisääntyvän pimeyden.

(Tajuan,että se, kun palvon Herraa ja laulan Hengessä 60-luvun pehmeän musiikin sävelmiin saattaa loukata jotakuta, mutta ehkä kyse on 54.  ikävuodestani tai siitä, että kohtasin Herran vuonna 1974, mutta suuri osa modernista ’palvonnaksi’ leimatusta musiikista ei yksinkertaisesti ole sitä. Rakastan Hillsong-kappaleita ja Michael W. Smithin ylistyslauluja, mutta antakaa minulle The 2nd Chapter of Acts, Keith Green, Honeytree tai pehmeitä 1960-luvun kappaleita ja laulan sydämessäni Herralle oikein mainiosti).

Jossakin kohdassa kaupunkiin johtavan sillan toisella puolella ja kun the Vogues oli laulamassa ”You’re the One” (vai olikohan se ’Ferry Cross the Mersey’, jota the Pacemakers esittivät?), mieleni lipui pois laulusta tuolle hengellisesti neutraalille aaltopituudelle, kun palvoin kielillä, jolloin jälleen kerran olin tietoinen enkelistäni, joka tällä kertaa kyyristeli kuorma-autoni lavalla oikealla puolellani takaikkunan toisella puolella.

Hän sanoi: ”Koskit vahingossa ’Caps lock’ (isot kirjaimet) –näppäintä kirjoittaessasi kirjaimia ja vahingossa koskit sitä uudelleen numeroita kirjoittaessasi”. Olin ajamassa tuolloin vain 56 km vauhtia, mutta käännyin niin nopeasti parkkipaikalle ja painoin jarrua niin lujaa, että ohikulkija olisi voinut luulla minun menettäneen auton hallinnan. 

Otin huolellisesti uudelleen paketoidun tietokoneen pois laatikosta, käynnistin sen, pidin huolta, etten koskenut isot kirjaimet –näppäintä ja tietokone sanoi: ’Tervetuloa John’... MURR!!!! Yhtäkkiä enkelini sanoi: ”Olisit voinut saada tämän heti kotona, jos olisit ollut asian suhteen vähän rauhallisempi.” MURR jälleen.

(Mumisin ’Anteeksi Isä’ ajaessani hitaasti kotiin ilman musiikkia ja tuntien samaa helpotuksen ja nolouden tunteen sekoitusta, jota voi kokea, jos otsassa olisi niin paha kupla, että olisi pakko laskea housuihinsa – ei voi olla olematta helpottunut, mutta ei myöskään voi olla tuntematta itseään noloksi ja toivoa, ettei kukaan huomaa)

Alhaalla olevat tiet

Tuo ystäväni on esimerkki alhaalla olevan tien valitsemisesta – takerruin omiin teihini ja ajatuksiini lähes viimeiselle minuutille saakka. Meitä odottaa kutsu tulla ylös korkeammille teille ja korkeampiin ajatuksiin, ja meitä saattaa Opas, Pyhä Henki, joka auttaa meitä pysymään noilla korkeammilla teillä ja korkeammissa ajatuksissa.

 

Paavali sano Filippiläiskirjeen 3:15:ssä, että jos me rientäessämme kohti Kristuksessa olevaa korkean kutsun maalia meillä on jossain kohden toinen mieli, Herra tulee paljastamaan tämän meille. Juuri tuo tapahtui, kun lopulta rauhoituin riittävästi kuullakseni tuon tiedon sanan siitä, mitä tein väärin tietokoneen salasanaan liittyen.

 

Ja tuo on se prosessi, josta haluan tehdä selvää teille tässä kirjoitussarjassa. Kuinka jättää vanhat tiet ja ajatukset ja alkaa kulkea Isän korkeammilla teillä ja korkeammissa ajatuksissa. Ensi viikolla kerron siitä, kuinka poikamme Chris, vammainen poikamme, melkein kuoli meidän ollessamme tällä matkalla ja kuinka Isä pelasti hänen elämänsä. Kun tilanne oli sellainen, että asialla oli merkitystä, me liikuimme Hänen korkeammilla teillään ja korkeammissa ajatuksissaan ja pelastimme Chrisin elämän. 

 

Ensi viikkoon siis,

Siunauksin

 

John Fenn

www.supernaturalhousechurch.org