Took Away Sin not Sins? #2 (Orange face)
Otti pois synnin, ei syntejä? Osa 2 (oranssit kasvot)
Hei kaikki,
Onneksi ollessani nuori teini Barb kävi eri seurakunnassa, sillä jos hän olisi nähnyt sen, mistä olen kohta teille kertomassa, ensimmäisiä treffejämme ei olisi ehkä koskaan tullut – joku toi pullossa itseruskettavaa ainetta ja minä lankesin siihen.
Sitä mainostettiin helppona, taattuna, kaada vain vähän kädellesi ja levitä tasaisesti kehollesi ja sinulla on hämmästyttävä rusketus. Onpa hieno idea, ajattelin, näytän upealta pääsiäisaamuna uusine rusketuksineni!
Ensimmäisen vihjeen olisi pitänyt olla levitysohjeet, joiden mukaan tuli käyttää käsineitä aineen levittämiseen, mutta ohitin ohjeen pitäen sitä nössöille tarkoitettuna. Toisen vihjeen olisi pitänyt olla varoitus siitä, että vaaleaihoiset ihmiset saattavat muuttua oranssiksi, mutta järkeilin, ettei minun ihoni ollut NIIN vaalea. Ilmiselvästi olin väärässä.
Olimmehan 1970-luvun alussa ja pääsiäispukuni oli valittu – valkoinen poolikauluksinen villapaita ja kirkkaan sininen takki. Tarkoitan sellaista kirkkaan sinistä, jota tv-evankelista voisi käyttää televisiossa – ja kuten osoittautui, kasvot yhtä oranssit kuin Oompa Loompalla leffassa Willy Wonka ja suklaatehdas. Olin 13 tai 14 ja vielä tänä päivänäkin se on noloin hetki koko elämässäni.
Minulla ei ollut vaihtoehtoja, sillä sitä ei voinut hangata pois. Ja valitettavasti tuo päivä oli pilvetön auringon ollessa täydellisessä kulmassa korostamaan oransseja kasvojani valkoista poolokaulaista puseroani vasten jumalanpalveluksen jälkeisellä aterialla, joka pidettiin kirkon etuosan ruohikolla. Olin aina isokokoinen nuori, joten olin lisäksi jättiläismäinen Oompa Loompa.
Yritin järkeillä saamani katseet ihailuksi huolitellun ulkonäköni tähden, mutta kun yksi pikkulapsi juoksi pois luotani kiljuen tiesin, että oli turha teeskennellä. Joten nielin ylpeyteni ja vain kerroin totuuden ystävilleni ja jokaiselle joka kuunteli – se oli vahinko, todellakin! Hirvittävä työtapaturma! En todellakaan tiennyt mitä tein!
En voinut kyllin pyytää anteeksi oransseja kasvojani, sillä joka kerta kun ihmiset kääntyivät puoleeni sanoakseen jotain, he purskahtivat nauruun ja heidän täytyi kääntyä pois kokoamaan itsensä, sen jälkeen kääntyä takaisin puoleeni alkaakseen sanoa jotakin vain kääntyäkseen naurun vallassa pois yhä uudelleen. Halusin vain mennä kotiin ja lukita itseni huoneeseeni.
Oransseja syntejä?
Ja tuo on niin usein se tapa, jolla seurakuntakulttuuri opettaa synneistämme, kun sen pitäisi opettaa, kuinka Jeesus otti pois maailman synnin. Tuon eron ymmärtäminen muuttaa kaiken. Meille kerrotaan, että olemme sellaisia miltä minusta tuntui: pysyvästi tahraisia ja naurun kohteita Jumalalle, niin että vaikka olemme Hänen kanssaan nyt ja syntimme on annettu anteeksi, ne ovat yhä jotenkin syövytettynä olemukseemme ja merkitsevät meidät kunnes pääsemme taivaaseen.
Kuvittelin, että kun tein synnin, oli jonkinlainen taivaallinen tuomioistuin ja kun pyysin vielä yhden kerran anteeksiantoa, Isä nojautui kyynärpäähänsä kohti Jeesusta ja kysyi: "Mitä ajattelet, Poika; pitäisikö meidän antaa hänelle taas anteeksi vai antaa hänen vähän hikoilla?" ja Jeesus vastasi: "Hän on tehnyt tämän aiemmin, Isä, pannaan hänet hikoilemaan, annetaan hänelle puoli päivää ja sen jälkeen annamme hänelle anteeksi."
Kunnes eräänä aurinkoisena päivänä vuoden 1985 alkupuolella...
Olin ajamassa pohjoiseen päin osavaltioiden välistä valtatietä I-25 Denverin läpi Subarun kattoluukun ollessa avoinna, aurinko kimmelsi vasemmalla puolella olevilta lumihuippuisilta vuorilta ja vastakohtana kauniille päivälle minusta tuntui kamalalta. Olin tehnyt tai sanonut jotakin, jonka takia minun täytyi pyytää anteeksi, ja tuntui siltä kuin rikoksenuusija tulisi tuomarin eteen samasta rikoksesta sadannen kerran anomaan anteeksi, mihin minulla ei ollut oikeutta. Niinpä yritin esittää urheaa sanoen:
"Kiitos sinulle Isä armostasi, kiitos laupeudestasi ja anteeksiantamuksesta, kiitos sinulle 1. Joh. 1:9:stä, joka sanoo, että jos tunnustan syntini, sinä olet uskollinen ja oikeudenmukainen ja annat anteeksi syntini. Eikä vain noin, vaan siinä sanotaan, että puhdistat minut kaikesta epävanhurskaudesta. Kiitos sinulle uskollisuudestasi minua kohtaan niin että annat minulle anteeksi…"
Ja tuossa kohdassa Isä keskeytti rukoukseni kovalla äänellä, joka vaikutti hieman ärsyyntyneeltä ja hieman närkästyneeltä: "En ole uskollinen SINULLE, olen uskollinen Poikani ristintyölle!"
Eteeni tuli kuva puusta ja yhtäkkiä saatoin nähdä sen juuriston. Juuriston poikki, normaalisti näkymättömissä olevana, mutta minulle näkyvänä, oli nimilappu 'maailman synti' ja ylhäällä rungossa oli sana 'kuolema' ja oksissa ja puun monien hedelmien yllä oli nimilappu 'synnit'.
Yhtäkkiä tajusin sen – Jeesus tappoi juuren! Yksittäiset synnit virtaavat maailman synnin juuresta kuoleman kautta yksittäisiin synteihin, mikä merkitsee sitä, että kaikkien syntien lopputuloksena olisi lopulta kuolema.
Heti kun maailman synti oli otettu pois, se mitä jää, ovat kuihtuvat lehdet ja hedelmät, joissa ei enää ole jäljellä elämää. Olin vapaa! Jeesuksen keskipiste ristillä ei ollut minussa, vaan maailman synnissä, mikä oli paljon tehokkaampi tapa käsitellä juttu kuin jokin taivaallinen tuomioistuin heittämässä kolikkoa anteeksiannostani joka kerran kun tein syntiä.
Mitään ei jäänyt tekemättä
Maailman synnin pois ottaminen merkitsi, ettei ollut mitään sellaista syntiä, jota voisin tehdä ja joka ei olisi jo anteeksi annettu ja otettu pois tieltä. Tuon sanottuani annapa minun määritellä tarkemmin tuo lausunto: Jeesus ei kuollut Itsensä puolesta, sen tähden ainoa synti, johon se ei ulotu, on Hänen torjumisensa. Se on sitä mitä Pyhän Hengen, pelastuksen välittäjän, pilkkaaminen merkitsee – Hän ei kuollut Itsensä puolesta, joten Hänen torjumisensa merkitsee Pyhän Hengen työn, pelastuksen, torjumista.
Mutta… minä en torju Häntä, sen tähden kun Hän otti pois maailman synnin, kaikki synnit tuossa puussa ovat kuolleet, niillä ei ole mitään voimaa. Tuo on Paavalin pointti Room. 6:11:ssa, että olemme kuolleita synnille, koska synti on kuollut meille.
Taistele siitä asemasta käsin, että olet jo voittanut
On olemassa uskon suuntaus, joka tekee Jumalasta vihollisemme ja jonka mukaan jos saamme riittävästi ihmisiä rukoilemaan, pelkkä lukumäärä saattaa suostutella Hänet toimimaan. Niin että jos saamme riittävästi ihmisiä paastoamaan, heidän vilpittömyytensä ja uhrauksensa saattavat tehdä Häneen riittävän suuren vaikutuksen niin että Hän ryhtyy toimimaan. Jos me voimme koota riittävästi ihmisiä yhteen paikkaan huutamaan ja kiljumaan ja kutsumaan taivasta alas, niin sitten me voimme saada Hänet tuomaan herätyksen maan päälle. Hän ei ole meidän vastustajamme.
Ef. 1:3 sanoo tuloksena siitä, että Jeesus on ottanut pois maailman synnin, olevan se, että Isä on siunannut meitä kaikilla hengellisillä siunauksilla taivaallisissa. Ef. 2:4-7 sanoo Isän tuoneen pelastuksen ja asettaneen meidät istumaan Kristuksessa viereensä omalle oikealle puolelleen siinä tarkoituksessa, että tulevina maailmanaikoina Hän (Isä) voi jatkaa meitä kohtaan olevan hyvyytensä rikkauksien osoittamista.
Meille on annettu oikeus käyttää Jeesuksen nimeä käskemään pahat henget pois luotamme. Jeesus ei koskaan rukoillut, että kukaan vapautuisi, Hän käski henget ulos ja pois. Apostolit eivät koskaan rukoilleet Isää lopettamaan sitä, että riivaajat ahdistelivat heitä, he käskivät ne ulos. Me taistelemme siitä käsin, että olemme jo voittaneet! Emme rukoile liittyen demonisiin tehtävänantoihin, me käytämme Jeesuksen nimeä käskeäksemme ne pois!
Syntiset tekevät syntiä koska on heidän luonteensa tehdä niin; kristityt tekevät syntiä vapaaehtoisesti
Ef.2:3 sanoo, että ennen Kristusta me 'olimme luonnostamme vihan lapsia'. Se merkitsee sitä, että oli luontomme tehdä syntiä. Mutta luontomme on muuttunut, olemme uudestisyntyneitä, Pyhän Hengen sinetöimiä. Olemme uudistamassa mielemme ajattelemaan niin kuin Jumala ajattelee, mikä merkitsee sitä, että kun me teemme syntiä, teemme niin vapaaehtoisesti, emme luonnostamme.
Meillä ei ole enää oransseja kasvoja, jotka ovat synnin tahraamat. "Olitte ennen pimeyttä, mutta olette nyt valo Herrassa; Eläkää valon lapsina." Ef. 5:8
Jeesus otti pois maailman synnin. Sinun yksittäiset syntisi, sinun menneet syntisi, tämänpäiväiset synnit jos niitä sattuu olemaan, ensi vuoden synnit – kaikki otettiin pois maailman synnissä. Tuo juuri on kuollut, sen tähden tuosta juuresta tullut hedelmä on kuollut. Sinä ja minä olemme vapaat elämään Häntä VARTEN, käyttäen tätä ihmeellistä armoa voimaannutuksena elämään pyhää ja jumalista elämää.
Ja tuosta jatkamme ensi viikolla, siihen saakka, siunauksin,
John Fenn
Otti pois synnin, ei syntejä? Osa 2 (oranssit kasvot)
Hei kaikki,
Onneksi ollessani nuori teini Barb kävi eri seurakunnassa, sillä jos hän olisi nähnyt sen, mistä olen kohta teille kertomassa, ensimmäisiä treffejämme ei olisi ehkä koskaan tullut – joku toi pullossa itseruskettavaa ainetta ja minä lankesin siihen.
Sitä mainostettiin helppona, taattuna, kaada vain vähän kädellesi ja levitä tasaisesti kehollesi ja sinulla on hämmästyttävä rusketus. Onpa hieno idea, ajattelin, näytän upealta pääsiäisaamuna uusine rusketuksineni!
Ensimmäisen vihjeen olisi pitänyt olla levitysohjeet, joiden mukaan tuli käyttää käsineitä aineen levittämiseen, mutta ohitin ohjeen pitäen sitä nössöille tarkoitettuna. Toisen vihjeen olisi pitänyt olla varoitus siitä, että vaaleaihoiset ihmiset saattavat muuttua oranssiksi, mutta järkeilin, ettei minun ihoni ollut NIIN vaalea. Ilmiselvästi olin väärässä.
Olimmehan 1970-luvun alussa ja pääsiäispukuni oli valittu – valkoinen poolikauluksinen villapaita ja kirkkaan sininen takki. Tarkoitan sellaista kirkkaan sinistä, jota tv-evankelista voisi käyttää televisiossa – ja kuten osoittautui, kasvot yhtä oranssit kuin Oompa Loompalla leffassa Willy Wonka ja suklaatehdas. Olin 13 tai 14 ja vielä tänä päivänäkin se on noloin hetki koko elämässäni.
Minulla ei ollut vaihtoehtoja, sillä sitä ei voinut hangata pois. Ja valitettavasti tuo päivä oli pilvetön auringon ollessa täydellisessä kulmassa korostamaan oransseja kasvojani valkoista poolokaulaista puseroani vasten jumalanpalveluksen jälkeisellä aterialla, joka pidettiin kirkon etuosan ruohikolla. Olin aina isokokoinen nuori, joten olin lisäksi jättiläismäinen Oompa Loompa.
Yritin järkeillä saamani katseet ihailuksi huolitellun ulkonäköni tähden, mutta kun yksi pikkulapsi juoksi pois luotani kiljuen tiesin, että oli turha teeskennellä. Joten nielin ylpeyteni ja vain kerroin totuuden ystävilleni ja jokaiselle joka kuunteli – se oli vahinko, todellakin! Hirvittävä työtapaturma! En todellakaan tiennyt mitä tein!
En voinut kyllin pyytää anteeksi oransseja kasvojani, sillä joka kerta kun ihmiset kääntyivät puoleeni sanoakseen jotain, he purskahtivat nauruun ja heidän täytyi kääntyä pois kokoamaan itsensä, sen jälkeen kääntyä takaisin puoleeni alkaakseen sanoa jotakin vain kääntyäkseen naurun vallassa pois yhä uudelleen. Halusin vain mennä kotiin ja lukita itseni huoneeseeni.
Oransseja syntejä?
Ja tuo on niin usein se tapa, jolla seurakuntakulttuuri opettaa synneistämme, kun sen pitäisi opettaa, kuinka Jeesus otti pois maailman synnin. Tuon eron ymmärtäminen muuttaa kaiken. Meille kerrotaan, että olemme sellaisia miltä minusta tuntui: pysyvästi tahraisia ja naurun kohteita Jumalalle, niin että vaikka olemme Hänen kanssaan nyt ja syntimme on annettu anteeksi, ne ovat yhä jotenkin syövytettynä olemukseemme ja merkitsevät meidät kunnes pääsemme taivaaseen.
Kuvittelin, että kun tein synnin, oli jonkinlainen taivaallinen tuomioistuin ja kun pyysin vielä yhden kerran anteeksiantoa, Isä nojautui kyynärpäähänsä kohti Jeesusta ja kysyi: "Mitä ajattelet, Poika; pitäisikö meidän antaa hänelle taas anteeksi vai antaa hänen vähän hikoilla?" ja Jeesus vastasi: "Hän on tehnyt tämän aiemmin, Isä, pannaan hänet hikoilemaan, annetaan hänelle puoli päivää ja sen jälkeen annamme hänelle anteeksi."
Kunnes eräänä aurinkoisena päivänä vuoden 1985 alkupuolella...
Olin ajamassa pohjoiseen päin osavaltioiden välistä valtatietä I-25 Denverin läpi Subarun kattoluukun ollessa avoinna, aurinko kimmelsi vasemmalla puolella olevilta lumihuippuisilta vuorilta ja vastakohtana kauniille päivälle minusta tuntui kamalalta. Olin tehnyt tai sanonut jotakin, jonka takia minun täytyi pyytää anteeksi, ja tuntui siltä kuin rikoksenuusija tulisi tuomarin eteen samasta rikoksesta sadannen kerran anomaan anteeksi, mihin minulla ei ollut oikeutta. Niinpä yritin esittää urheaa sanoen:
"Kiitos sinulle Isä armostasi, kiitos laupeudestasi ja anteeksiantamuksesta, kiitos sinulle 1. Joh. 1:9:stä, joka sanoo, että jos tunnustan syntini, sinä olet uskollinen ja oikeudenmukainen ja annat anteeksi syntini. Eikä vain noin, vaan siinä sanotaan, että puhdistat minut kaikesta epävanhurskaudesta. Kiitos sinulle uskollisuudestasi minua kohtaan niin että annat minulle anteeksi…"
Ja tuossa kohdassa Isä keskeytti rukoukseni kovalla äänellä, joka vaikutti hieman ärsyyntyneeltä ja hieman närkästyneeltä: "En ole uskollinen SINULLE, olen uskollinen Poikani ristintyölle!"
Eteeni tuli kuva puusta ja yhtäkkiä saatoin nähdä sen juuriston. Juuriston poikki, normaalisti näkymättömissä olevana, mutta minulle näkyvänä, oli nimilappu 'maailman synti' ja ylhäällä rungossa oli sana 'kuolema' ja oksissa ja puun monien hedelmien yllä oli nimilappu 'synnit'.
Yhtäkkiä tajusin sen – Jeesus tappoi juuren! Yksittäiset synnit virtaavat maailman synnin juuresta kuoleman kautta yksittäisiin synteihin, mikä merkitsee sitä, että kaikkien syntien lopputuloksena olisi lopulta kuolema.
Heti kun maailman synti oli otettu pois, se mitä jää, ovat kuihtuvat lehdet ja hedelmät, joissa ei enää ole jäljellä elämää. Olin vapaa! Jeesuksen keskipiste ristillä ei ollut minussa, vaan maailman synnissä, mikä oli paljon tehokkaampi tapa käsitellä juttu kuin jokin taivaallinen tuomioistuin heittämässä kolikkoa anteeksiannostani joka kerran kun tein syntiä.
Mitään ei jäänyt tekemättä
Maailman synnin pois ottaminen merkitsi, ettei ollut mitään sellaista syntiä, jota voisin tehdä ja joka ei olisi jo anteeksi annettu ja otettu pois tieltä. Tuon sanottuani annapa minun määritellä tarkemmin tuo lausunto: Jeesus ei kuollut Itsensä puolesta, sen tähden ainoa synti, johon se ei ulotu, on Hänen torjumisensa. Se on sitä mitä Pyhän Hengen, pelastuksen välittäjän, pilkkaaminen merkitsee – Hän ei kuollut Itsensä puolesta, joten Hänen torjumisensa merkitsee Pyhän Hengen työn, pelastuksen, torjumista.
Mutta… minä en torju Häntä, sen tähden kun Hän otti pois maailman synnin, kaikki synnit tuossa puussa ovat kuolleet, niillä ei ole mitään voimaa. Tuo on Paavalin pointti Room. 6:11:ssa, että olemme kuolleita synnille, koska synti on kuollut meille.
Taistele siitä asemasta käsin, että olet jo voittanut
On olemassa uskon suuntaus, joka tekee Jumalasta vihollisemme ja jonka mukaan jos saamme riittävästi ihmisiä rukoilemaan, pelkkä lukumäärä saattaa suostutella Hänet toimimaan. Niin että jos saamme riittävästi ihmisiä paastoamaan, heidän vilpittömyytensä ja uhrauksensa saattavat tehdä Häneen riittävän suuren vaikutuksen niin että Hän ryhtyy toimimaan. Jos me voimme koota riittävästi ihmisiä yhteen paikkaan huutamaan ja kiljumaan ja kutsumaan taivasta alas, niin sitten me voimme saada Hänet tuomaan herätyksen maan päälle. Hän ei ole meidän vastustajamme.
Ef. 1:3 sanoo tuloksena siitä, että Jeesus on ottanut pois maailman synnin, olevan se, että Isä on siunannut meitä kaikilla hengellisillä siunauksilla taivaallisissa. Ef. 2:4-7 sanoo Isän tuoneen pelastuksen ja asettaneen meidät istumaan Kristuksessa viereensä omalle oikealle puolelleen siinä tarkoituksessa, että tulevina maailmanaikoina Hän (Isä) voi jatkaa meitä kohtaan olevan hyvyytensä rikkauksien osoittamista.
Meille on annettu oikeus käyttää Jeesuksen nimeä käskemään pahat henget pois luotamme. Jeesus ei koskaan rukoillut, että kukaan vapautuisi, Hän käski henget ulos ja pois. Apostolit eivät koskaan rukoilleet Isää lopettamaan sitä, että riivaajat ahdistelivat heitä, he käskivät ne ulos. Me taistelemme siitä käsin, että olemme jo voittaneet! Emme rukoile liittyen demonisiin tehtävänantoihin, me käytämme Jeesuksen nimeä käskeäksemme ne pois!
Syntiset tekevät syntiä koska on heidän luonteensa tehdä niin; kristityt tekevät syntiä vapaaehtoisesti
Ef.2:3 sanoo, että ennen Kristusta me 'olimme luonnostamme vihan lapsia'. Se merkitsee sitä, että oli luontomme tehdä syntiä. Mutta luontomme on muuttunut, olemme uudestisyntyneitä, Pyhän Hengen sinetöimiä. Olemme uudistamassa mielemme ajattelemaan niin kuin Jumala ajattelee, mikä merkitsee sitä, että kun me teemme syntiä, teemme niin vapaaehtoisesti, emme luonnostamme.
Meillä ei ole enää oransseja kasvoja, jotka ovat synnin tahraamat. "Olitte ennen pimeyttä, mutta olette nyt valo Herrassa; Eläkää valon lapsina." Ef. 5:8
Jeesus otti pois maailman synnin. Sinun yksittäiset syntisi, sinun menneet syntisi, tämänpäiväiset synnit jos niitä sattuu olemaan, ensi vuoden synnit – kaikki otettiin pois maailman synnissä. Tuo juuri on kuollut, sen tähden tuosta juuresta tullut hedelmä on kuollut. Sinä ja minä olemme vapaat elämään Häntä VARTEN, käyttäen tätä ihmeellistä armoa voimaannutuksena elämään pyhää ja jumalista elämää.
Ja tuosta jatkamme ensi viikolla, siihen saakka, siunauksin,
John Fenn
RSS Feed