Kuinka VÄLTÄT olemasta lakihenkinen uskova, osa 1
Hei kaikki,
"Eräänä päivänä avasin oven ja löysin sen takaa vieraan koiran meidän sanomalehtemme suussaan. Oli niin ilahtunut tästä yllättävästä kantopalvelusta, että annoin sille herkkupaloja. Seuraavana aamuna kauhistuin nähdessäni saman koiran heiluttamassa häntäänsä oven takana istuskelemassa kahdeksan sanomalehteä ympärillään. Vietin lopun aamusta palauttaen lehtiä omistajilleen." Tarina Valituista paloista.
Uskonnollisuudella on taipumus ajatella tuon koiran tavoin niin, että Jumala on ison oven takana ja palkitsee meidät uskottavalla vastareaktiolla johonkin tiettyyn tekemäämme asiaan. Siksi saamme rukousvastauksen, parannumme, saamme sen työpaikan, jota koskevassa haastattelussa olimme, kaupat viedään päätökseen jne. Sitten tuon koiran tavoin, kun herkkupalaa ei tulekaan, ajattelet, että sinun on täytynyt tehdä jotakin väärin, vaikkakin hyvin aikein, ja istuskelet hämmentyneenä yrittäen saada selville, mitä Jumala haluaa. Lisää tähän kukkurallinen annos tuomiota ja saat kristityn, joka toimii kuin tuo kyyristelevä koira, joka on vakuuttunut siitä, että teki jotakin väärin, mutta jolla ei ole hajuakaan siitä, mitä se oli.
Askelet kohti sitä, että sinusta tulee ei-lakihenkinen uskova
Me emme ole tuo koira. Jumala ei ole se ihminen ison oven takana, jolta anot herkkupaloja ja suosionosoituksia.
Ensimmäinen ja suurin juttu on tajuta, että Kristus on jo sinussa etkä voi tehdä mitään parannellaksesi tuota tosiasiaa. Tuon totuuden täytyy todella tulla osaksi omaa luontoasi, sen tajuaminen, että Jumala ei ole 'tuolla', vaan sen sijaan 'täällä', hengessäsi. Hän jo kuoli ja ylösnousi sinun tähtesi ja sai aikaan sen, että synnyit uudesti Hänen Henkensä kautta – et voi tuoda Hänelle riittävästi 'hengellisiä sanomalehtiä' parannellaksesi Kristusta sinussa etkä voi tehdä Häneen suurempaa vaikutusta kuin mitä Hän jo sinusta ajattelee!
Hän arvostaa sinua niin, että antoi ainoan Poikansa, Kristuksen Jeesuksen, sinulle – ja vielä sitä enemmänkin, päätti asua sisälläsi. Hän pitää meistä NOIN paljon. Et voi tehdä mitään saadaksesi Hänet olemaan enemmän 'sinun puolellasi' tai pitämään sinusta enemmän. Armo riippuu täysin tuon armon antajasta, ja se tarkoittaa sitä, että Hän rakastaa sinua ja teki tuon sinun tähtesi etkä voi tehdä yhtikäs mitään asian suhteen – on Hänen vastuullaan ja Hänessä rakastaa meitä ja pitää meistä – mitä Hän varmasti tekeekin, sillä olemme syntyneet Hänestä ja meillä on Hänen lahjansa ja Hänen persoonallisuutensa piirteitä olemuksemme osana.
Jos tämä on totta...
...ja se varmasti on, se tarkoittaa sitä, että Isä Jumala on manipuloinnin ulottumattomissa. Et voi tehdä mitään saadaksesi Hänet lopettamaan sinusta pitämisen etkä voi tehdä mitään saadaksesi Hänet pitämään sinusta enemmän. Hän on rakkaus – Hän vain on sellainen!
Se tekee Hänestä monin tavoin ennalta arvaamattoman tai siltä vaikuttavan, koska meidän oma ymmärryksemme on rajoittunut. Et aina tiedä, mitä Hänellä on mielessä. Et myöskään voi ostaa rukousvastausta, et voi tehdä Häneen vaikutusta tekemällä jonkun tietyn jutun, et voi tarjota Hänelle mitään, joka lahjoisi Hänet manipuloimaan asioita sinun mielesi mukaiseksi ylitse sen, mitä joku toinen tarvitsee. Hän on Jumala ja Hän yksin on korkein.
Samalla tavoin kuin isoisäni, jonka tunsin ja tiesin sen mistä hän piti ja mistä ei pitänyt, mutta joka oli minulle ennalta arvaamaton monissa tilanteissa ja eikä varmasti ollut manipuloitavissa. Hän oli ukki ja hänellä oli vakiintuneet tapansa. Se mitä pikku poikana yritin tehdä, oli olla isoisäni seurassa oppiakseni tuntemaan hänet niin hyvin kuin saatoin ja tuntemaan hänen tapansa ja ajatuksensa.
Hän oli silmä-, korva-, nenä- ja kurkkulääkäri ja tuolloin 1960-luvulla ollessani pikku poika hänellä oli tapana heillä nautitun sunnuntaipäivällisen jälkeen ottaa minut mukaansa sairaalaan, kun hän kävi potilaitaan katsomassa. Jokainen potilas oli erilainen ja jokaisella oli eri vaiva eikä ollut mitään keinoa tietää, mitä isoisäni tekisi kierroksellaan kullakin seisahtumiskerralla.
Mutta tunsin hänet, tunsin hänen luonteensa, hänen käyttäytymisensä, hänen sydämensä, koska olin ollut hänen seurassaan niin paljon, joten tiesin, että vaikka hän oli ennalta arvaamaton siinä, kuinka hän tarkalleen ottaen käsittelisi kutakin potilasta, tunsin isoisäni rakkauden ja aikeet ja tavat. Näin ollen tiesin, että olipa ratkaisu jokaisen kohdalla sitten mikä tahansa, se olisi lähtöisin noista hyvistä hänen sydämessään olevista asioista. Meidän Taivaallinen Isämme on sellainen. Hän on ennalta arvaamaton, ja kuitenkin täysin odotuksenmukainen.
Et aloita päivääsi synnissä ja sitten raivaa tietäsi yhteyteen ja rauhaan
Hengen ihmisesi ei koskaan nuku ja on jatkuvassa yhteydessä ja yhtä sinussa olevan Kristuksen kanssa. Et avaa silmiäsi aamulla ja ole välittömästi syyllinen siihen, että olet syntinen. Avaat silmäsi tullaksesi jälleen kerran tietoiseksi sinussa olevasta Kristuksesta ja olet yhä yhteydessä ja tunnet Kaikkivaltiaan Jumalan.
Pelkästään sängystä ylös nouseminen ja omaan päivääsi varautuminen ei ole syntiä. Eivätkä syntiä ole tarpeelliset ajatukset ja keskustelut päivästäsi. Aamiaisen syöminen ei ole synti. Ihmisenä olo ei ole synti. Synti on rikkomus Jumalaa vastaan. Et loukkaa Häntä hoitamalla rutiinejasi. Lakihenkisyys keskittyy omaan itseen ja saa ihmisen jatkuvasti olemaan jälkiviisas itsensä suhteen ja olemaan huolissaan siitä, että on loukannut Jumalaa tai tehnyt jotakin väärin. Jos teet syntiä, Hän on täysin kykenevä antamaan sinulle tiedoksi hengessäsi, että olet mennyt harhaan… enemmän tuosta ensi viikolla, koska…
Minulta on tila loppunut tältä päivältä. "Katsokaa, minkä kaltaisen rakkauden Isä on meille antanut, että meitä kutsutaan Jumalan lapsiksi." 1. Joh. 3:1 Totisesti ihmeellistä armoa! Ensi viikkoon, siunauksin,
John Fenn