The Ways of Righteousness #4
Vanhurskauden tiet, osa 4
 
Hei kaikki,
 
Eräs megaseurakunnan palveluksessa oleva mies antoi ihmeelliseltä näyttävän todistuksen eräässä keskiviikkoillan kokouksessa. Hän kertoi teini-ikäisen poikansa halunneen auton, eikä mitä tahansa autoa, vaan jeepin. Uuden jeepin. Ja hän myönsi halunneensa sellaisen pojalleen, sillä pian tämä päättäisi high schoolin ja tarvitsisi kulkuvälineen. Mutta perheellä ei ollut yhtään rahaa ostaa pojalle autoa, joten he rukoilivat ja taas rukoilivat.
 
Hän sanoi, että he jatkuvasti "rukoilivat ja uskoivat", ja eräänä päivänä, kun he olivat kävelemässä autokaupassa katsoen jeeppejä ja puhuen myyjille, he päätyivät erääseen autoon, mutta koska heillä ei ollut rahaa, he alkoivat lähteä kotia kohti. Mutta sitten ihmeiden ihme, myyjä kertoi autoliikkeen omistajalle asiasta ja kuultuaan tarpeesta, autoliikkeen omistaja päätti antaa tuolle nuorelle miehelle upouuden jeepin. Mikä todistus Jumalan uskollisuudesta jos jatkoi rukousta, mies kertoi seurakunnalle. Huudot ja suosionosoitukset olivat korviahuumaavia tuon keskiviikkoillan kokouksessa.
 
Totuus
Totuus on se, että pojan isä oli erään osaston johdossa siinä seurakunnassa ja tuon paikallisen autoliikkeen omistaja oli sen seurakunnan jäsen. Autoliikkeen omistaja myös puhui eräissä seurakunnan järjestämissä konferensseissa, joissa oli usein mukana tuon isän osasto, joten he tunsivat toisensa hyvin. Niin hyvin itse asiassa, ettei pojan isä kokenut syyllisyyttä soittaa useita kertoja päivässä autoliikkeeseen noin kahden viikon ajan painostaen omistajaa antamaan hänen pojalleen uuden jeepin… ja lopulta kahden viikon tyrannisoinnin ja soittelun jälkeen autoliikkeen omistaja antoi periksi. Kaikki tämä tapahtui kulisseissa, ja vain muutamat meistä tiesivät, mitä pojan isä oli tekemässä… niinpä meitä murehduttivat ja surettivat miehen kertomat valheet tuona keskiviikkoiltana.
 
Taistelu vanhurskaudesta hänen sydämessään oli taistelua, jossa vastakkain olivat pojalleen parasta haluava ylpeä isä ja Herran oikeuden kasvaminen (yritys kasvaa) miehessä.  Vanhurskauden tiet sydämessä ovat hienovaraisia ja Herra on herrasmies. Sen tähden tilaisuudet tehdä vanhurskaita päätöksiä ovat hienovaraisia, melkein ehdotuksen kaltaisia tullen sisältäpäin, Hengen ajatuksia, jotka leijailevat ylöspäin mieleemme, niin hienovaraisia, että useimmat ihmiset ovat kuuroja Hänen äänelleen.
 
Paavali sanoi galatalaisille Gal.4:19:ssä: "Lapsukaiseni, jotka minun jälleen täytyy kivulla synnyttää, kunnes Kristus saa muodon teissä."
 
On olemassa esirukous, jonka me kaikki rukoilemme rakkaidemme puolesta, jotta he tulisivat Kristuksen luo, mutta heti kun he ovat tulleet Herran luo, on olemassa siihen liittyvä jatkuva rukous, joka muistuttaa raskautta ja synnytysprosessia koskien heidän kasvamistaan aikuiseksi Kristuksessa. Jumala ei loukkaa ihmisen vapaata tahtoa, mutta rukouksemme auttavat Hengen pyrkimyksiä kasvattaa ihmistä sisällä olevasta hengen ihmisestä käsin ulospäin hänen elämäänsä vahvistamalla häntä, jotta hän voi tehdä vanhurskaita päätöksiä. Tämä tapahtuu siten, että Herra sallii meidän joutua tilanteisiin, jotka vaativat meitä tekemään päätöksiä, jotka ovat joko vanhurskauden tai vanhoissa tavoissa pysyttelemisen mukaisia.  *Ef. 1:17-18, 3:14-20, Kol. 1:9
 
Pietari sanoi 1. Piet. 2:2:ssa: "halatkaa niin kuin vastasyntyneet lapset sanan väärentämätöntä maitoa, että te sen kautta kasvaisitte pelastukseen." 
 
Kasvakaa aikuisiksi pelastuksessanne. Sana, josta hän puhuu, ei tarkoita sitä painetussa muodossa olevaa Sanaa, joka meillä on tänään, sillä tuolloin muinoin ei ollut Uutta testamenttia painettuna – se tapahtui vasta vuosisatojen kuluttua. Sanan maito viittasi Elävään Sanaan, Kristuksen persoonaan heissä ja Hänen tuntemiseensa – Hänen kanssaan vaeltamiseen, kuten lapsi kulkee vanhemman kanssa, käsi kädessä, vilpittömänä, luottaen siihen, että Hän johtaa ja ohjaa ja opettaa hänelle perusasiat, jotka mahdollistavat kasvaa aikuiseksi Hänessä.
 
Tässä esimerkki: suklaakakku puhvetin linjastolla – tilaisuus  
Barb ja minä olimme syömässä kotikaupunkimme ainokaisessa pöytiintarjoilua käyttävässä ravintolassa, jossa on myös salaattibaari. Siinä on hyvä valikoima vihreitä vihanneksia, salaatinpäällisiä ja kastikkeita. Salaattibaarin toisessa päädyssä on päivän jälkiruoka, joka kuuluu salaattibaarin hintaan. Tuona päivänä jälkiruokana oli suklaakakkua.
 
Tilasin päivän erikoisen, joka oli savustettu lihamureke ja johon sisältyi käynti salaattibaarissa; käännän ei-amerikkalaisille 'savustetun lihamurekkeen': savustetut liharuoat paistetaan pitkään matalassa lämmössä ja suuressa määrässä puun savua ja se on yksittäisistä makua antavista ainesosista tärkein grillimausteessa eli lyhennettynä englanniksi BBQ-mausteessa.  Lihamureke on jauhettua naudanlihaa vuokaleivän malliseksi muotoiltuna ja sitten paistettuna – ja tämä lihamureke oli paistettu savustusastiassa, mikä merkitsee ainutlaatuista ja herkullista erikoisuutta.  Savustettu lihamureke ja minä olemme vanhoja ystäviä. Vanhoja ystäviä. Tilaamalla päivän erikoisen sain myös käynnin salaattibaariin osana kauppaa, ja kuten sanoin, salaattibaariin kuului myös kakku.
 
Barb tilasi listalta jotakin muuta, johon ei kuulunut salaattibaaria. Minun ruokavalioni on proteiini- ja salaattipainotteinen, enkä oikein välitä kakuista. Barb on toisaalta hiilihydraattipohjainen elämänmuoto. Hän rakastaa kakkuja, leipiä, kaikkea sellaista. Kun olimme lähestymässä aterian loppua, keskustelimme tästä aiheesta, josta nyt kirjoitan ja siitä kuinka Herra sallii meille tilanteita, joissa joko vaellamme vanhurskaudessa tai laiminlyömme vanhurskauden työn itsessämme.
 
Puhuessamme ilmeni, että salaattibaari oli täydellinen esimerkki. En halunnut kakkua, mutta Barb söisi kyllä sitä. Minun olisi epävanhurskasta mennä salaattibaariin ja hakea kakkupala ja sitten tuoda sen pöytään ja antaa Barbille.
 
Tietenkään meistä kumpikaan ei tekisi niin riippumatta siitä, kuinka paljon Barb saattaisi haluta kakkua, koska se olisi varastamista – mutta keskustelimme siitä, kuinka mahdollisuudet vanhurskaudelle kasvaa ihmisessä kulkevat ohi näkymättä, koska kristityillä ei ole vanhurskautta – toisin sanoen oikeudellisuutta sydämessään elämäntapana.
 
Olisin voinut pyytää tarjoilijaa tuomaan kakkupalan Barbille, tarkoittaen sitä, että olisimme maksaneet siitä, koska se ei ollut osa Barbin ateriaa. Se olisi ollut vanhurskas tapa toimia. JOS olisimme olleet epärehellisiä, olisin voinut hakea kakkupalan, jota en halunnut ja antanut sen Barbille ja olisin pettänyt Herran ja sisäisen vanhurskauden. Palkinto oikein tekemisestä on rauha ja sen verran suurempi läheisyys Herraan ja sellaiseen tilaan, jossa Hän voi uskoa minulle enemmän Itsestään. 
 
Yksi niistä luonnekysymyksistä, joita Herra yrittää kasvattaa meissä, löytyy 2. Piet.1: 3-4:ssä: "Kaikella uutteruudella lisätkää uskoonne moraalista erinomaisuutta" (suomennos tässä)… se on ensimmäinen mainittu asia, ja monet uskovat olisivat syöneet lounaan, varastaneet kakkupalan salaattibaarista ja antaneet sen puolisolleen ja ajatelleet, että Jumala siunasi heidän ateriansa. Mutta Hän olisi ollut tarkkailemassa. Hän olisi tietänyt, ja juuri sen verran vähemmän Hän olisi tiennyt voivansa uskoa heille… ja Hän olisi antanut heille toisen tilaisuuden olla varastamatta jonkin ajan kuluttua matkan varrella…
 
Ajattelemisen aihetta. Ensi viikkoon, siunauksin, 
John Fenn

The Ways of Righteousness #3
Vanhurskauden tiet, osa 3
 
Hei kaikki,
 
Olin mukana erään kotiseurakuntaverkostomme yhteydessä toimivan kotiseurakunnan kokoontumisessa ja pyysin esirukousta, koska olin hyvin väsynyt ja tarvitsin viisautta joillakin alueilla. Niinpä kaikki kokoontuivat ympärilleni seisoessani, laskivat kätensä päälleni ja tunsin virvoitusta hengessäni ja sielussani heidän rukoillessaan. Oli muutamia rohkaisevia profetioita ja olin siunattu ja tunsin oloni paljon paremmaksi. Kun kaikki ottivat kätensä pois päältäni ja palasivat istuimilleen, tunsin nykäisyn vasemmassa lahkeessani.
 
Katsoessani alaspäin näin Adam-nimisen pikkupojan nykivän lahjettani. Hän oli niin suloinen, nelivuotiaana hänellä oli silmäsairauden vuoksi jo vahvat silmälasit, ja hän oli vähän paremmin pukeutunut kotiseurakunnan kokousta varten. Hänelle oltiin opettamassa kunnioitusta vanhempia kohtaan, joten kun kysyin, mitä hän halusi, hän vastasi: "Pastori John. Herra sanoi jotakin minulle sinua varten." (Vaikkemme käytä titteleitä, annoin arvoa ajatukselle). Kaikki huoneessa hymyilivät, koska hän oli niin suloinen ja niin vakavissaan, ja lempeästi vastasin: "Kiitos, Adam. Olisi upea kuulla, mitä Herralla on minulle. Mitä Hän sanoi?"
 
Hän katsoi ylöspäin minuun noiden paksujen linssien läpi ja mitä vakavimmalla nelivuotiaan äänellä hän sanoi: "Herra sanoo sinulle, että Hän rakastaa sinua ja että toimit hyvin." Sydämeni suli aidosta arvostuksesta, sillä tuo yksi yksittäinen sana merkitsi minulle enemmän kuin kaikki sitä edeltäneet. Sanoin hänelle välittömästi:
"Kiitos Adam, se on kyllä Herralta, kiitos paljon, että jaoit sen, se merkitsee minulle niin paljon. "Mihin hän vastasi ojentaen kämmentään: "Ole hyvä. Saanko 20 dollaria?"
 
Kaikki purskahtivat nauramaan ja muutama ihminen kommentoi, että pojan on täytynyt katsoa kristillistä tv:tä, LOL – mutta tuo sana pysyy rakkaana sydämessäni vielä tänäkin päivänä.
 
Kuin lapsi
Se, että Adam oli riittävän läpinäkyvä pyytääkseen minulta 20 dollaria ihmisiä täynnä olevan huoneen edessä, osoitti hänen täyttä vilpittömyyttään kaikilla alueilla. Ei mitään oman halunsa kaihtamista, ei mitään valhetta sanomalla, että hän tarvitsisi rahat sairaalle koulukaverille – hän vain halusi tietää, antaisinko hänelle 20 dollaria ja hän oli riittävän rohkea ja läpinäkyvä pyytääkseen sitä. Hänen rukouksensa oli vilpitön. Hänen profetiansa oli vilpitön. Hänen rahanpyyntönsä oli vilpitön. Kokonaan läpinäkyvää.
 
Vertaa hänen lapsuuden vilpittömyyttään tähän
Kun olimme pastoreina Coloradossa, meillä oli seurakunnassamme keski-ikäinen nainen, joka oli tunnetusti ihmisiä jonkin verran hyödyksi käyttävä. Osana päivittäistä rutiiniaan hän käveli paikallisen kahvilan ohi ja jos näki jonkun ystävän, istahti tätä vastapäätä ja alkoi puhua, kunnes tuo tämä tarjoutui ostamaan hänelle kahvia ja välipalan. Hän 'kruisaili' kahvilassa, ruokabaareissa, ja kuulin muutamia kertomuksia siitä, että hän oli nähnyt jonkun tuttavansa jossakin kaupassa ja norkoillut tämän ympärillä kommentoiden sitä, kuinka halusi sen tai tuon jutun, mutta hänellä ei ollut rahaa siihen toivoen, että tuo toinen maksaisi hänen haluamansa jutun.
 
Eräänä päivänä huomasimme hänen alkaneen käyttää kaulan ympäri kiedottua niskatukea. Hän ilmoitti satuttaneensa niskansa ja joutuvansa todennäköisesti työkyvyttömyyseläkkeelle. Hän oli lähellä eläkeikää, mutta hänen eläkkeensä ei olisi ollut paljoakaan. Hän käytti tukea kaikkialla ja toisti tarinaa jokaiselle kysyjälle. Eräänä iltana hän tuli Barbin johtamaan naisten rukouskokoukseen. Barb sanoi Pyhän Hengen läsnäolon olleen niin voimakkaan, että monet 'kaatuivat hengessä' istumapaikoillaan, ja hänellä oli profeetallisia sanoja jokaiselle paikalla olevalle.
 
Niskatukea käyttävä nainen oli istunut tuolillaan, ja kun Barb laski kätensä hänen päälleen, nainen kaatui sivuuttain ikään kuin Hengen 'tyrmäämänä' useiden minuuttien ajaksi. Kun hän virkosi, hän kysyi Barbilta vaimeaan ääneen, mitä hänen pitäisi nyt tehdä. Barb tunsi Hengen kautta, että asialla oli jotain tekemistä naisen niskan kanssa, joten hän vastasi jotenkin näin: "Tee vain mitä Herra haluaa sinun tekevän." Nainen poisti hiljaa niskatukensa emmekä koskaan nähneet hänen käyttävän sitä uudelleen. Hänen petoksensa oli paljastettu ja käsitelty hänen sydämessään, ei ihmisen, vaan Jumalan taholta.
 
Hän oli pannut valheen kerroksen ilmaisen rahan saamista koskevan ahneutensa päälle. Mutta Herra paljasti lempeästi hänen valheensa ja pyysi häntä käsittelemään asian, ja hän teki niin.
 
Kerroksia
Kasvaessamme aikuiseksi opimme lisäämään sydämeemme kerroksia suojaamaan meitä ja saamaan meidät näyttämään paremmilta toisten silmissä. Pikku Adamilla ei ollut mitään kerroksia, joten hänen rukouksensa, hänen profetiansa ja hänen pyyntönsä saada 20 dollaria olivat yhtä kirkkaita kuin jos katsoisimme hänen sydäntään vastapestyn ikkunan läpi. Yllä olevan nainen oli oppinut peittämään sydämessään olevan totuuden valheiden kerroksilla.
 
Jeesuksen opetuslapsille keinona on kuoria nuo kerrokset, jotta saatamme katsoa omaa sydäntämme rehellisesti. Että voimme rehellisesti käsitellä aitoja motiivejamme, vain meidän ja Jeesuksen välillä, yksityisesti, ja tehdä Hänen pyytämänsä muutokset. Sen tähden Hän kysyi minulta (osa yksi tästä kirjoitussarjasta) mitä aioin kertoa Barbille siitä, miksi pesin ikkunan säleverhot. Hän yritti pitää minut läpinäkyvänä itseni ja Barbin suhteen – ja Hänen.
 
1.Kor. 3:1-15:ssä Paavali käsittelee eräitä Korintissa asuvia, joiden hän sanoi elävän kuin eivät olisi edes uudestisyntynteitä. Hän myös sanoi heidän olevan vauvoja, kykenevän vastaanottamaan vain Sanan maitoa, vaikka heidän tulisi jo syödä vahvaa Sanan ruokaa. Hän sanoi heidän olevan hengellisiä vauvoja, koska heillä oli sydämessään kateutta, riitoja ja hajaannusta. Hän kertoi heille, että jos he kuolisivat tuossa tilassa, nuo asiat olisivat kuin puuta, heinää ja olkia, jotka palaisivat Kristuksen edessä, vaikka he pelastuisivat. Hän neuvoi heitä kasvamaan aikuisiksi ja olemaan Sanan tekijöitä vaeltaessaan Herran kanssa.
 
Sana 'hajaannus' tässä on erityisen mielenkiintoinen...
Se on kreikan sana 'dichostasia'. Se tarkoittaa 'merkitä joku ja seisoa erillään'. Sana 'diche' tarkoittaa 'rikki, erillään' ja 'stasia'  tarkoittaa 'seisoa'.  Täsmällisesti sanoen korinttilaiset olivat merkinneet ne (kristityt), joiden kanssa olivat eri mieltä ja päättäneet 'seisoa erillään' heistä, repien rikki suhteen heidän kanssaan, erottaa itsensä heistä.
 
Paavali oli kertonut galatalaisille 4:19:ssä, että hän 'koki synnytystuskia (oli synnytyskivuissa) jälleen heidän puolestaan, jotta Kristus voisi saada muodon heissä', käyttäen raskausaikaa ja synnytystä kuvaamaan hengellistä kasvua. Hän selitti toiminnassa olevat voimat: Kristus meissä kasvaa ja työntää meitä sisältä käsin puhdistamaan motiivimme ja sallimaan itsellemme läpinäkyvyyden satutetuksi tulemisen uhalla samalla kun käsittelemme meissä toiminnassa olevia Kristuksen meissä kasvamisen vastaisia voimia – Kiusauksena on lisätä sydämemme päälle uusi epärehellisyyden kerros, koska emme halua käsitellä piilottelemaamme syntiä.
 
Ylpeys on tuo synti, riippumatta siitä, millä muulla nimellä me kutsumme sitä oikeuttaaksemme itsemme, kun tiedämme olevamme edes osittain väärässä – kyse on ainoastaan ylpeydestä, ja Raamattu viittaa siihen, ettei kukaan muu kuin tuo ylpeä ihminen voi nöyrtyä olemaan rehellinen itsensä ja Jumalan suhteen – mikään rukous ei voi sitä tehdä, vain tuo syyllinen henkilö itse voi sen tehdä. Sitä varten ei voi saada rukousta. Kukaan ei voi laskea kättään yllesi ja vapauttaa sinua siitä. Ainoa, joka voi sen poistaa, on oman ylpeytensä takana piileskelevä ihminen itse nöyrtymällä…
 
Ensi viikolla – kuinka käsitellä satutetuksi tulemista ja palata lapsen kaltaiseen läpinäkyvyyteen.
Siihen saakka, siunauksin,
John Fenn

The Ways of Righteousness #2
Vanhurskauden tiet, osa 2
 
Hei kaikki,
 
Eräänä päivänä yksi työntekijöistä tuli vartin verran myöhässä töihin ja käveli sisään kokoukseen, joka oli alkanut tasan kello 9 ja jossa tällä naisella oli tärkeä osa hoidettavana. Haluamatta nolostuttaa naista kaikkien edessä hänen pomonsa veti naisen syrjään kokouksen jälkeen ja sanoi: "Olit tänään myöhässä. Alku oli todella ongelmallista sinun vuoksesi." Naisen vastaus oli: "Ei voinut mitään. Matkalla tänne oli tietyö, joka ruuhkautti liikenteen mailien matkalla." Vastasiko hän vanhurskaudesta käsin?
 
Totuus on se, että nainen oli täysin tietoinen tietyöstä, koska se oli ollut käynnissä viikkojen ajan ja vain yksi kaista oli käytössä ja se oli aiheuttanut ruuhkia joka aamu jokaisen työmatkalla. Nainen tiesi asian, eikä siitä huolimatta ollut muuttanut aikatauluaan tuon aamun hyvin tärkeää kokousta varten. Hän ei antanut asianmukaista arvostusta kokoukselle omissa ja pomonsa silmissä ja tietoisesti asetti kaikki muut vaikeaan ja noloon tilanteeseen pakottaen nämä selittelemään hänen puolestaan. Sitten nainen syytti asiasta tietyötä. Hänen pomonsa sanoi: "Olen pahoillani pitkän työmatkan vuoksi, mutta älä anna sen tapahtua uudelleen." Nainen kertoi valkoisen valheen, kuten sanotaan, ja pääsi pälkähästä, mutta se oli siitä huolimatta valhe. Ei vanhurskautta.
 
Hän väisti totuuden, vaikka hänen pomonsa tunsi reitin ja tiesi sen varrella olevasta tietyöstä eikä pitänyt arvossa sitä, että nainen ei ottanut vastuuta elämästään. Pomon silmissä nainen lankesi muutamassa kohdassa, koska ei ottanut vastuuta. Lopulta kävi niin, että naista ei ylennetty ja aluksi hän syytti Jumalaa, koska oman arvionsa mukaan hän teki ahkerammin töitä kuin muut eikä hän tiennyt mitä Jumalalla oli häntä vastaan, kun taas toiset, vähemmän ahkerat ja vieläpä epärehelliset, ylennettiin.
 
Kun nainen lopulta kysyi pomoltaan, miksi hänen oli ohitettu ja mitä hän voisi parantaa seuraavaa tilaisuutta silmällä pitäen, pomo kertoi hänelle tuosta kokouksesta. Pomo sanoi olevan toimintamallina naisen elämässä olla olematta totuudellinen ja valittaa – olla ottamatta vastuu elämästään. Pomo tarvitsi siihen tehtävään jonkun, joka kertoisi hänelle totuuden suoraan hinnasta välittämättä eikä nainen tehnyt sitä. Asia ei ollutkaan lopulta Jumalan syytä, yllätys, yllätys - nainen oli tehnyt sen itselleen sillä, ettei ollut käsitellyt sydämessään olevaa epävanhurskautta.
 
Tämä on sitä Kristuksessa kasvamisen perusasiaa, ihmiset. Että tunnustamme kielteiset asiat elämässämme emmekä syytä tietöitä myöhästymisestämme. Ettei syytetä ystävää, joka vastasi valheuutista koskevaan sähköpostiin. Ettei väitetä vaimolle, että pesit ne (säleverhot) hänen takiaan. Vaan on sävyisä, sydämeltä nöyrä, oppimiskykyinen ja halukas korjaamaan motiivit syvällä sisimmässä, jonne vain Jeesus näkee.
 
Kun kuningas Saul menetti valtakunnan – hän menetti sen ensin sydämessään ennen kuin menetti sen luonnollisessa
 
1. Sam. 13:1-14:ssä profeetta Samuel oli käskenyt kuningas Saulin odottaa häntä seitsemän päivää ja sen jälkeen he uhraisivat Herralle ennen kuin Saul lähtisi taisteluun pelättyjä filistealaisia vastaan. Kun Samuel oli myöhässä, Saul uhrasi uhrin itse kaapaten Samuelin roolin. Kun Samuel saapui, hän kertoi kuningas Saulille, että Saulin toiminnasta Jumala oli päättänyt antaa valtakunnan jollekulle toiselle. Mitä Saulilla oli sanottava omaksi puolustuksekseen, kun Samuel lopulta saapui?
 
"Koska kansa oli jättämässä minut, etkä tullut silloin kun sanoit tulevasi, ja filistealaiset olivat kokoontumassa taisteluun, jotta he eivät tulisi taisteluun ennen kuin olin uhrannut Herralle, pakotin itseni uhraamaan uhrin." Jakeet 11-12 (suomennos tässä)
 
Huomaa, että kaikki Saulin Samuelille kertoma oli totta. Mutta ohjeina oli odottaa profeettaa, omata riittävästi uskoa Herran yleiseen johdatukseen ja ajoitukseen niin, että sallii asioiden tulevan tehdyksi asianmukaisesti.  Sen sijaan Saul väkisin sai aikaan tilanteen ja sitten hänellä oli otsaa syyttää kaikkia muita paitsi itseään. Hän menetti valtakunnan kypsyyden puuttumisen vuoksi. Koska hän oli tuossa asemassa, hänen odotettiin myöntävän virheensä.
 
Saul ei menettänyt valtakuntaa taistelussa epäonnistumisen vuoksi yhtään sen enempää kuin yllä kerrottu nainen menetti ylennyksen koska oli myöhässä tuosta kokouksesta. Mutta koska nainen ei ottanut omistajuutta siitä, että tuli myöhässä tuohon kokoukseen, hänet sivuutettiin. Nainen menetti ylennyksen ensin sydämessään, ennen toimintaansa.
 
Mekin menetämme vähän Jumalan valtakunnasta, Jeesuksen kuninkuudesta sydämessämme vähän kerrallaan, kun ensin syytämme jotakuta muuta jostakin edessämme olevasta vaikeudesta. Poikkeamme totuudesta saadaksemme itsemme näyttämään paremmalta, kuten Saul teki Samuelin suhteen. Ja nainen pomonsa. Kuten minä olisin tehnyt (viimeviikkoisten) säleverhojen kohdalla. Jeesus käski ottaa puuhirren silmistämme ensin pois ennen kuin yritämme ottaa sahanpurun hitusen lähimmäisemme silmästä. Mene aina ensin itseesi – kuinka voin kasvaa, onko tämä minkä uskon olevan totta, itse asiassa totta? Ovatko motiivini puhtaat? Kuinka haluat minun kasvavan tässä, Herra? Kuinka voin kasvaa tässä asiassa?  
 
Vanhurskas vai oikeassa?
 
Eräällä lakimiehellä oli asiakkaita, jotka olivat myös ystäviä - eräs pariskunta eräällä asuinalueella, joka haki poikkeuslupaa kodinomistajayhdistyksensä säännöistä. Tuo yhdistys on Yhdysvalloissa oleva sellainen kodinomistajien yhdistys, jonka puitteissa jokin asuinalue perustaa oikeushenkilöllisyyden omaavan yhdistyksen toimeenpanemaan sääntöjä, joiden tarkoituksena on pitää tuo asuinalue siistinä, viehättävänä ja hyvin hoidettuna. Jotkut säännöt voivat olla sellaisia kuin 'rikki olevia autoja ei voi pitää pysäköitynä jalkakäytävän reunassa yli 30 päivää' tai 'etupihalle ei saa istuttaa useampaa kuin kaksi puuta' tai tässä tapauksessa 'takapihalle ei saa rakentaa mitään rakennelmaa, joka olisi korkeampi kuin tonttien välissä oleva umpiaita'. (Tuon alueen tonttien välissä olevat umpiaidat olivat noin kuusi jalkaa eli 1,80 m korkeat.)
 
Asiakkaana ollut pariskunta halusi rakentaa kahdelle lapselleen suuremman/korkeamman leikkeihin soveltuvan rakennelman ja heidän täytyi tehdä kodinomistajien yhdistykselle poikkeuslupahakemus, joka aluksi hylättiin. Joten he palkkasivat lakimiehen hakemaan muutosta päätökseen, mikä tarkoitti yhdistykselle osoitettua kompromissitarjousta rakennelmasta, joka olisi korkeampi, mutta pienempi ja lyhyempi kuin alkuperäisissä suunnitelmissa.
 
Lakimies vastasi tuona päivänä puhelimeen kuullen huutoa ja kiljumista siitä, että hänen takiaan pariskunnan hakemus ei ollut mennyt määräajassa ja heidän suunnitelmansa ja kaikki kustannukset olivat yhtä tyhjän kanssa. He sanoivat lähettäneensä hänelle sähköpostin, joka vastasi hänen viimeiseen kysymykseensä eikä hän ollut koskaan vastannut ajoissa, jotta heidän tarvitsemansa lomake olisi saatu valmiiksi, joten muutoksenhaku evättiin. Lakimies sai potkut, hän menetti ystävänsä.
 
Kun hän tarkasti tietokoneensa, viimeinen kohta, jonka hän tarkasti, oli roskapostilaatikko. Ja totta tosiaan, pariskunnan sähköpostiviesti oli hänen roskapostilaatikossaan, mutta miksi hänen internet-palveluntarjoajansa oli lukenut sen sähköpostiksi? Kun hän avasi sen, hän havaitsi, että pariskunta ei ollut aloittanut sähköpostiaan millään tervehdyksellä. Ei mitään 'Hyvä _____', alussa ei mitään mainintaa hänen nimestään tai hänen lakiasiaintoimistostaan, ei yhtään mitään alussa. Sitten heidän antamansa vastaus ei ollut kunnon virke. Eivätkä he päättäneet asianmukaisiin loppusanoihin tai vastaaviin, eivätkä edes kirjoittaneet nimiään.
 
Kaikki tuo selitti sen, miksi miehen internet-palveluntarjoajansa oli pitänyt viestiä roskapostina – sen formaatti ei ollut asianmukainen, mikä ei ollut miehen vika ollenkaan, eikä olisi pitänyt odottaa hänen etsivän pariskunnan ei-asianmukaisesti muotoilemaa sähköpostiviestiä roskapostilaatikosta. Kun mies pyysi pariskunnalta anteeksi ja selitti, mitä oli tapahtunut, pariskunta oli yhä vihoissaan miehelle eikä ottanut mitään vastuuta siitä, että heiltä oli jäänyt muotoilematta sähköpostiviesti, mikä oli aikaansaanut koko jutun. Ei mitään anteeksipyyntöä heidän osuudestaan asiassa. Vain vihaa lakimiestä kohtaan ja loppu ystävyyssuhteelle.
 
Kummassakin tapauksessa se ihminen, jota kohtaan tehtiin vääryyttä, oli se joka pyysi anteeksi. Väärässä olleet ihmiset väistivät vastuutaan tai pukivat yhtäkkisen ymmärryksensä siitä, että itse olivat väärässä ja heillä oli oma osuutensa, vihastumiseen ja vihaan, jotteivät he jäisi kiinni, jottei heidän täytyisi pyytää anteeksi. He halusivat olla oikeassa enemmän kuin halusivat vanhurskautta.  Nämä samat ihmiset, he kaikki, ovat karismaatikkoja, kätensä kohottavia, kielillä puhuvia, kuinka-rakastankaan-Jeesusta  –kristittyjä, mutta he ovat pelkkiä vauvoja ihmisinä ja kristittyinä. Surullista. He ovat saattaneet tuntea Herran 30 vuotta, mutta he ovat yhä hengellisissä vaipoissa. Tuo ei ole minun arvioni – se on Paavalin ja Pietarin. Siitä ensi viikolla.
 
Minua hämmästyttää aina se, kuinka nopeasti kristityt alistuvat veljien syyttäjälle (paholainen Ilm.12:10:ssä) naamioiden kieltäytymisensä vastuun ottamisesta vihaan ja ihmissuhteiden katkaisemiseen – koska, kuten tuo syyttäjä, jos hän myöntäisi olevansa väärässä, hänen täytyisi taipua Jeesuksen Herruuden alaisuuteen. Seurakuntalaiset ovat surullisen kuuluisia näissä esimerkeissä hahmotellusta käyttäytymisestä. Mutta nämä samat ihmiset, jotka niin nopeasti katkaisevat tai rajoittavat rankasti suhteitaan veljiin ja sisariin Kristuksessa, joiden kanssa heillä on suhde koko iankaikkisuuden ajan, he sietävät halukkaasti työtovereita, jotka tekevät tällaisia asioita, koska tarvitsevat palkkansa. He sietävät naapureita, koska heidän lapsensa leikkivät naapureiden lasten kanssa, sukulaisia, koska he näkevät heitä kaikissa suvun juhlissa – mutta antakaapa toisen kristityn tehdä sellaista, mikä on heidän silmissään väärin ja mikä antaa heille tekosyyn olla käyttäytymättä aikuismaisesti ja olemaan myöntämättä omaa väärää asennettaan ja toimintaansa – he ovat unohtaneet sen tosiasian, että he toimivat kuin veljien syyttäjä, käsi kädessä hänen kanssaan.
 
Enemmän perusasioita ensi viikolla… ihmissydän on niin… monimutkainen… mutta on olemassa ratkaisu – ja näemme sen ensi viikolla. Siihen saakka, siunauksin,
John Fenn
 

The Ways of Righteousness #1
Vanhurskauden tiet, osa 1
 
Hei kaikki,
 
Viime lauantaiaamuna Barb nukkui pitkään, Chris oli ylhäällä, hänet oli kylvetetty ja hän katsoi kristillistä suosikkiohjelmaansa televisiosta samalla kun pelasi tablettitietokoneellaan ja minä siivosin keittiötä tehtyäni Chrisille aamiaista. Keittiön ikkunassa meillä on säleverhot – ne ovat vaakasuorat, puiset ja noin kaksi tuumaa (5 cm) leveät, hieman taitetun valkoiset väriltään ja niiden vasemmalla puolella on säätötanko, jonka avulla käännämme ne kiinni illalla ja auki päiväksi, ja vedämme oikealla puolella olevasta narusta, jolla nostamme ne ylös nähdäksemme esteettä ikkunasta ulos.
 
Koska ne ovat keittiön ikkunan säleverhot, ne keräävät rasvaa ja pölyä ajan myötä, ja koska olen aina ensimmäisenä ylhäällä aamulla, minä olen yleensä se, joka kääntää ne kiinni-asennosta, mikä paljastaa jokaisen puusäleen päällä olevan töryn, auki päivää varten, mikä kätkee lian. Poissa silmistä, poissa mielestä.
 
Viimeisen kuukauden aikana ollessani keittiön tiskialtaan äärellä ajattelin itsekseni:  "Jonkun tosiaan täytyy puhdistaa nuo. Koskakohan Barb saa sen aikaiseksi." (Olen vain rehellinen, lol). Tänään kuitenkin minä olin se 'joku'. En kestänyt niitä enää. Chris oli onnellinen, Barb nukkui, aamiainen oli ohi. Avasin salvan kiinnikkeen, vedin säleverhot pois, laskin ne tiskipöydälle ja suihkutin niiden päälle runsaasti rasvaa poistavaa puhdistusainetta, jonka annoin vaikuttaa useita sekunteja ennen kuin pyyhin ne puhtaaksi paperipyyhkeellä.
 
Kun olin saanut verhot takaisin paikoilleen, pyyhkäisin kevyesti niitä jäljelle jääneitä laikkuja, joita en ollut huomannut. Ajattelin itsekseni: "Kauankohan Barbilta kestää huomata, että puhdistin säleverhot."  Heti kun tuo ajatus nousi mieleeni, kuulin Herran kysyvän minulta: "Mitä aiot sanoa hänelle siitä, miksi puhdistit säleverhot?"  Vastaukseni oli välitön: " Koska ne täytyi puhdistaa...", mutta tuo viimeinen sana hiipui ajatuksistani kuin auto, josta loppuu bensa ja joka liukuu hitaasti tien sivuun pysähtyen. Olin vastannut ennen kuin olin täysin tajunnut, että Herra kysyi asiaa syystä ja minä tiesin, mikä se syy oli – Hän koetteli sydämeni motiiveja vanhurskauden kannalta, vai löytäisikö Hän ylpeyttä.
 
Hänen edessään voi kertoa vain totuuden. Hän on kuin maailman täydellisin valheenpaljastuskone, universaali totuusseerumi, koska Hän Itse on Totuus – kun Hän kysyy jotakin, totuus siitä, mitä sydämessä on, tulee esiin. Se on lempeää, ja kuitenkin perusteellista, ja kivuliasta ainoastaan, jos ei ole oppimiskykyinen, on ylpeä, itsepäinen, yrittää peittää jotakin sydämessään tai vihaa väärässä olemista. Lyhyesti sanoen, jos ei rakasta vanhurskautta, vetäytyy pois Totuudesta, mutta jos rakastaa vanhurskautta, ryntää valoon tullakseen ojennetuksi.
 
Hänen edessään totuus tapahtuu ja on voimaton estämään sen tuloa esiin sydämestäsi Hänen tutkimisensa valoon – omat motiivit vain pulpahtavat pinnalle niin kuin isoäidin taikinanyytit, kun ne ovat läpikypsiä. On 'kypsää kauraa', eikä voi tehdä asialle yhtään mitään.   
 
Vaihdoin vastaukseni heti totuuteen: "Hyvä on, totuus on se, etten kestänyt enää sitä, että ne olivat niin likaiset." Ja sitten Hän vastasi: "Mutta olisit sanonut Barbille, että teit sen suosionosoituksena hänelle, koska ne piti puhdistaa ja tiesit, että hänen olisi vaikea ottaa verhoja alas." "Kyllä. Anteeksi", myönsin. "Ok. Olet kasvanut vähän tänään." Ja se oli siinä. Hän oli hiljaa ja minulle jäi rakastamani lämmin tunne Hänen läsnäolostaan ja se oli voimistunut, koska olin kasvanut ihan vain vähän lisää.
 
Olen sydämessäni päättänyt sen, että kun Barb kysyy, koska puhdistin sälekaihtimet ja miksi, kerron hänelle peittelemättömän totuuden. ei mitään kaunistelua omaksi edukseni tai siksi, että näyttäisin sankarilta – tein sen, koska likaiset sälekaihtimet häiritsivät minua. En kestänyt tilannetta enää. Niiden pesemisen syynä oli puhtaasti oma intressini. Se oli totuus. En tehnyt sitä hänen vuokseen. Enkä siksi, miltä talo näytti. En siksi, koska se täytyi tehdä. Ne häiritsivät minua kun olivat niin likaiset enkä kestänyt enää. Sen aion kertoa Barbille. (Hän ei ole vielä huomannut niiden olevan puhtaat)
 
Kun Jumala tuomitsee
Kristuksen tuomioistuin on se, minkä koin yllä, mutta täällä maan päällä. Tämä on sitä, mitä tapahtuu 1. Joh. 1:9:ssä: - jos me tunnustamme (myönnämme) syntimme, Hän antaa meille meidän syntimme anteeksi ja puhdistaa meidät kaikesta vääryydestä (engl. Raamattu: epävanhurskaudesta). Jos on viisas, elää tällä tavoin, niin että kun kuolee, sydämen motiivit ja teot tulevat olemaan täysin ajan tasalla eikä itsellä ja Hänellä ole kuin vähän asioita käsiteltävänä sillä hetkellä. Joidenkuiden elämä täytyy esittää kuin pitkään jatkuva tv-sarja, koska hän harvoin tuomitsi itsensä omien motiiviensa suhteen tässä elämässä eikä ollut riittävän herkkiä Totuudelle ollakseen rehellinen sen suhteen, miten ja miksi toimi kuten toimi.
 
Kaksi naista oli ollut parhaita ystävyksiä 15 vuoden ajan, kunnes eräänä päivänä ystävä nro yksi lähetti sähköpostia noin tusinalle yhteistä ystävää asiasta, joka itse asiassa oli hyvin tunnettu 'valeuutinen'. Ystävä nro kaksi lähetti sähköposti takaisin päin todeten sen faktan, että ystävä oli lähettänyt valeuutisen, valheen koskien erästä ihmistä ja tilannetta. Hän luuli, että tämä ystävä arvostaisi sitä, että sai tietää asiasta niin että hän voisi korjata virheensä kaikille niille, joille lähetti viestinsä. Sen sijaan ystävä nro 1 loukkaantui vastaten ystävälleen, että esitetty periaate oli totta, vaikka juttu olisikin valhetta. Ystävä nro kaksi pyysi anteeksi sanoen, että hän yritti vain olla avuksi ajatellen, että jokainen haluaisi tietää, jos olisi levittänyt valhetta vahingossa – mutta ei, ystävä nro yksi irtisanoi ystävyyden ja kieltäytyi vastaamasta ystävän nro kaksi tekstiviesteihin ja puheluihin jopa viikkoja tuon viestinvaihdon jälkeen. Ystävä nro kaksi oli ymmärrettävästi surun murtama ja ihmetteli mitä oli tehnyt väärin. Vastaus: ei mitään.
 
Ystävä nro yksi halusi enemmän olla oikeassa kuin vanhurskas.  Haluammeko me olla oikeassa vai olla vanhurskaita? 
 
Nälkä ja jano; uskova vai opetuslapsi?
Raamatussa näkee odotetun edistymisen jonkun elämässä alkaen siitä, että joku uskoo Jeesukseen ja siitä lähtien hänestä tulee opetuslapsi. Opetuslapsi on määritelmän mukaan 'oppija'.  Vuosia ihmiset ovat kiistelleet jakolinjasta niiden välillä, jotka kutsuvat itseään kristityiksi, jotka saattavat olla tai olla olematta uskovia sekä niiden välillä, jotka ovat aitoja opetuslapsia eläen elämäänsä loppumattomassa oppimisprosessissa sen suhteen, kuinka olla enemmän Kristuksen kaltainen vaeltaessaan Hänen kanssaan tämän elämäksi kutsutun prosessin halki.
 
Yksi Jeesuksen opetuslapsen piirteistä on se, jonka Hän totesi Matt. 5:6:ssa: "Autuaita ovat ne, jotka isoavat ja janoavat vanhurskautta, sillä heidät ravitaan." Onko uskovalla vanhurskauden nälkä ja jano elämässään vai ei, paljastuu ajan ja sydämen pienten päätösten myötä. Oikeat päätökset siirtävät hänet yhä suurempaan totuuteen ja läpinäkyvyyteen ja sen tähden suurempaan kasvuun opetuslapsena, kun taas ne päätökset, jotka ovat puolinaisia totuuksia tai jotka esittävät hänet suotuisammassa valossa (ylpeys) vahvistaa, että hän on pelkkä uskova, ainakin noilla tietyillä alueilla.
 
Jeesuksen Matt. 5:6:ssa nälästä ja janosta käyttämä sanat ja aikamuoto ovat luonteeltaan jatkuvia. Hän ei puhu siitä, että joku haluaa aterian ja sitten kun on syönyt sen, on tyytyväinen. Hän puhuu jatkuvasta nälästä ja janosta, jotka tyydyttyvät prosessin puitteissa, aivan kuten hienon aterian aikana ne tyydyttyvät, mutta haluat lisää – elät jatkuvan, koskaan päättymättömän tyydytyksen alueella.
 
Voisimme sanoa, että kyse on syömisen tai päivällisen nauttimisen teosta. Syöminen olisi ruoan syömistä nopeasti tuskin maistaen sen makua tai päivällisen nauttiminen, joka vie aikaa ja jossa maistellaan jokaista suupalaa, jokaista aterian tarjoamaa makuvivahdetta.  Jeesus puhuu siitä, että elää nauttimalla vanhurskaus-päivällistä. Rakastaa sen makua elämässämme. Rakastaa niitä vivahteita, joita nauttimisemme Hänessä paljastaa. Haluaa vanhurskautta enemmän kuin olemista oikeassa.
 
Ja sen tähden kun Barb lopulta kysyy säleverhoista, olen vanhurskas vastauksessani: en kestänyt niitä enää, joten pesin ne!
 
Jatkamme tästä ensi viikolla, siihen saakka siunauksin,
John Fenn
www.cwowi.org and email me at [email protected]