Holy Spirit and the Cliff # 2
Pyhä Henki ja kallionjyrkänne, osa 2

Hei kaikki,

haluaisin mainita, että me tarjoamme nyt kolmiosaisesta opetussarjastamme osaa ’Visions and Dreams 2’ (suom. Näyt ja unet 2). Se on hyvä tutkimus hengellisistä unista, näyistä, eri tyypeistä ja siitä kuinka ja miksi – arvokas opetus!

Herran koettelu
Viime viikolla mainitsin Joh. 6:5-6:n, jossa Jeesus kysyi Filippukselta nähdessään heidän edessään olevat 5 000 miestä ynnä naiset ja lapset: ”Mistä ostamme leipää näiden kaikkien syödä?”. Välittömästi seuraava rivi toteaa: ”Mutta sen Hän sanoi koetellakseen häntä, sillä itse Hän tiesi, mitä aikoi tehdä.”

Jaakob 1:2, 13, 16 - 18 sanoo: “ Veljeni, pitäkää pelkkänä ilona, kun joudutte moninaisiin kiusauksiin... Älköön kukaan, kiusauksessa ollessaan, sanoko: "Jumala minua kiusaa"; sillä Jumala ei ole pahan kiusattavissa, eikä hän ketään kiusaa. Älkää eksykö, rakkaat veljeni. Jokainen hyvä anti ja jokainen täydellinen lahja tulee ylhäältä, valkeuksien Isältä, jonka tykönä ei ole muutosta, ei vaihteen varjoa. Tahtonsa mukaan hän synnytti meidät totuuden sanalla, ollaksemme hänen luotujensa esikoiset.”

Siispä Herra ei koettele meitä pahalla, mutta Hän kyllä koettelee meitä. Hän koettelee meitä hyvällä. Hänen koettelunsa voisi paremmin ymmärtää ’osoittamisena’, sillä Hän tuntee meidät ja potentiaalimme ja kohtalomme, joten Hän asettaa meidät tilanteisiin, jotka tarjoavat meille tilaisuuden osoittaa, mitä sydämissämme on.

Jeesus sanoi Matt. 11:19:ssä ”Viisaus on lapsistaan tunnettu” (engl. Raamatun käännös), mikä tarkoittaa, että viisauden ratkaisun osalta ei tavallisesti ole avoimen ilmeistä, että se on viisautta, mutta että päätöksen ”lapset”, päätöksen tulokset, tulevat paljastamaan, että tuolloin tehty päätös oli itse asiassa oikea.

Ihmiset, jotka hyppäävät hengellisiltä kallionjyrkänteiltä muun väkijoukon kanssa eivät tee viisaita päätöksiä. He eivät kykene katsomaan elämänsä aikajanaa nähdäkseen, että hinnan maksaminen nyt vaikeasta päätöksestä tulee tuottamaan voittoa myöhemmin. Heidän on vaikea uskoa, että Pyhä Henki johdattaisi heidät tekemään jonkin hyvin vaikean päätöksen. He eivät halua Hengen johdattavan heitä tuskallisten siirtymäkausien lävitse, mutta Hän tekee niin.

Kuinka aiomme saada riittävästi rahaa?
Jos tutkimme sitä, mitä Jeesus kysyi Filippuksesta näemme, että kysymys oli täysin normaali ’luonnollinen’ kysymys. ”Mistä ostamme leipää näiden kaikkien syödä?” Kysymys ei vihjaissutkaan siihen yliluonnolliseen huolenpitoon, joka oli vain muutaman hetken päässä. Tilaisuudet liikkua yliluonnollisessa huolenpidossa harvoin esiintyvät yliluonnollisina, ja ja suuri osa valtakunnasta toimii periaatteella ’tapahtukoon sinulle uskosi mukaan.'

Emme voi moittia Filippusta siitä, että hän vastasi luonnolliseen kysymykseen luonnollisella vastauksella. Kuitenkin Herra oli koettelemassa häntä nähdäkseen, kuinka hän reagoisi. Filippuksella ei ollut mitään mahdollisuutta tietää, että Jeesus tulisi moninkertaistamaan pojan lounaan, sillä Jeesus ei ollut koskaan aiemmin tehnyt sitä. Jeesus ei ole koskaan muuttunut, Hän kysyy yhä kysymyksiä meiltä nähdäkseen, mitä teemme. Hän yhä pyytää meitä ajattelemaan, mitä voisi olla, ajattelemaan laatikon ulkopuolella.

Chris oli kuolemassa
Asuttuaan ensimmäiset 24 vuottaan kotona vanhin ja vammautunut poikamme Chris muutti ryhmäkotiin lähes kahden tunnin ajomatkan päähän. Hänen pikkuveljensä olivat päässeet high schoolista ja muuttaneet kotoa ja jatkaneet elämäänsä ja Barb ja minä tajusimme, että meidän täytyi tehdä pitkäkestoinen päätös. Se oli vaikein koskaan tekemämme päätös ja meistä tuntui, että olisi maailman huonoimmat vanhemmat ja ihmiset.

Chris on henkisesti noin nelivuotias. Hän rakastaa Herraa, mutta täytettyään neljä vuotta hän on pysynyt nelivuotiaana. Kuinka kertoa nelivuotiaalle, ettei hän voi enää asua kotona ja että hänen täytyy asua kahden tunnin matkan päässä ja yhtäkkiä hän näkee äitiä ja isiä vain kerran neljästä kahdeksaan viikkoon (johtuen palvelutehtävään liittyvästä matkustelusta ja tuosta kahden tunnin ajomatkasta)? 

Vuosien ajan hän luuli tehneensä jotain väärin. Hän pyysi henkilökuntaa soittamaan kotiin ja puhelimessa alkoi itkeä nyyhkyttäen kyyneltensä läpi: ”Olen pahoillani siitä, mitä tein väärin, ehkä voitte antaa minun tulla kotiin, olen pahoillani siitä, mitä tein väärin!” Koska hän on henkisesti jälkeenjäänyt, vei kaksi vuotta saada hänelle läpi yksinomaan se, ettei hän ollut tehnyt mitään väärin, mutta kun Jason ja Brian olivat lähteneet pois ’kouluun’, niin hänenkin täytyi nyt lähteä ’kouluun’ ihan kuin hekin olivat tehneet.

Henkilökunta taisteli temperamentin räjähdysten kanssa, jotka ovat tavallisia niillä, jotka kärsivät aivovammasta, olipa CP (termi joka kuvaa mitä tahansa aivovammaa, joka tapahtuu synnytyksessä) tai myöhemmin syntyneestä päävammasta – yllättävät kovat äänet, muutokset rutiiniin – mikä tahansa saattoi saada aikaan tuhoisan vuodatuksen. Sitten heti kun viha oli ilmaistu, hänestä tuli lempeä ja säyseä ja hän pyysi anteeksi.

Mutta kesään 2008 mennessä Chris oli menettänyt elämänhalunsa. Kotona äidin hyvissä ruoissa hän painoi noin 175 paunaa (79 kg), mutta hän kieltäytyi syömästä ryhmäkodissa ja paino putosi 138 paunaan (62 kg). Hänen alhaisimman terveellisen painonsa oli laskettu olevan 135 (61 kg) ja hän oli lähestymässä sitä nopeasti. Hän kieltäytyi sitten nousemasta sängystä, kieltäytyi ruoasta, jopa käyttämästä alusastiaa vuoteessaan menetettyään täysin elämänhalunsa.

Talon vastaava ja sairaanhoitaja kertoivat minulle, että hän oli siinä pisteessä, että hänet piti siirtää hoitokotiin jotta hänen sallittaisiin kuolla. Kavahdin kauhuissani, kun tapahtumassa olevan tilanteen vakavuus iski minua kasvoihin kuin kylmä rätti, ja olin niin kiitollinen ettei Barb ollut paikalla tuossa kokouksessa.

Hypätäkö kallionjyrkänteeltä vai uskoako ihmeeseen?
On olemassa sellainen palvelutehtävää koskeva filosofia joka sanoo, että jos joku Herran palvelija pitää huolta Jumalan kansasta ja työstä, jopa oman perheensä laiminlyöden, Jumala tulee huolehtimaan kaikesta. Tuon ajattelun tähden Julistajien Lapsilla (JL:t) on sellainen maine kuin heillä on ja he kärsivät niin kuin kärsivät – isä piti huolta kaikkien muiden paitsi omasta perheestään.

Tämä tulee ilmi siinä, että pastori-isä vastaa palvelutyöhön liittyvään puheluun perheen ollessa ruokapöydässä vaikka hänen lapsensa on juuri kertomassa koulunkäyntiinsä liittyvää asiaa. Se tarkoittaa sitä, että kun pastorin lapsella on koulunäytelmän esitys keskiviikkoiltana, isä ei anna kenenkään muun johtaa tuon illan jumalanpalvelusta niin, että voisi nähdä näytelmän. Hänestä tuntuu, että hänen pitää vastata jumalanpalveluksesta. Tämä JL varttuu tajuten, että hän on toisella sijalla Jumalan jälkeen ja kuinka Hänen kanssaan voisi kilpailla?

Barb ja minä emme ole koskaan omanneet tuota uskomusta. Me uskomme, että jos pidämme huolta perheestämme ensin Jumalassa, niin sitten kaikki tulee toimimaan hyvin. Niinpä kieltäydyin (ja kieltäydyn vielä nytkin) vastaanottamasta puheluja päivällispöydässä. Jos jollekulle pojistani tapahtui jotakin, jonka vuoksi minun piti keskittyä häneen, delegoin asioita muille, jotta saatoin hoitaa tilanteen. Vielä nytkin kun olen Chrisin kanssa, en ota vastaan palvelutehtävään liittyvää puhelua. Tilanne on sama, jos Barb ja minä vietämme yhteistä aikaa jne.

Muutto
Chris oli kuolemassa, mutta hän asui kahden tunnin ajomatkan päässä. Aloin välittömästi ottaa vapaaksi kaksi päivää joka viikko ajaakseni moottoritietä ollakseni Chrisin kanssa. Joskus Barb ja minä menimme kumpikin, joskus vain minä. Nostin Chrisin sängystä, annoin hänelle suihkun ja ajelin hänen partansa, vein hänet McDonald’siin tai ajelulle – mitä tahansa saadakseni hänet pois sängystä ja yrittääkseni saada hänet haluamaan elää taas. Itse asiassa nuo viikoittaiset vierailut olivat syy, jota varten hän eli, ja pian hänen emotionaalinen hyvinvointinsa tuli riippuvaksi siitä, että tulin häntä katsomaan.

Pian käytimme yhtä paljon rahaa, aikaa, polttoainetta, tietulleja, aterioita hänen luonaan kaksi kertaa viikossa käymiseen kuin talon kiinnelaina on. Minulla ei ollut vapaa-aikaa, koska noiden kahden päivän täytyi toimia kellon tarkkuudella. Hyppäisimmekö kallionjyrkänteeltä lopun porukan kanssa – antaisimme vain Chrisin kuolla ja sanoisimme: ’Se mitä teemme Herrassa on tärkeämpää kuin sinun elämäsi’ vai uskoisimmeko Jumalan antavan meille jotakin täysin ’laatikkomme’ ulkopuolelta.

Oli kesä 2008. Talous oli romahtamassa, lainahanat sulkeutumassa kaikkien odottaessa, mitä Yhdysvaltain kongressi tekisi. AIG, Lehman Brothers, eri suuret pankit olivat kaikki menossa konkurssiin – luonnollisessa ei ollut ratkaisua.   

Päätimme, että huolimatta ydinkotiseurakuntiemme sijaitsemisesta Tulsassa, Chrisin pitäisi tulla ensimmäiseksi, mikä tarkoitti, että muuttaisimme hänen lähelleen.  Barb ja minä olimme 50-vuotiaita tuona vuonna. Emme halunneet vuokrata huoneistoa, sillä Chris tarvitsi pysyvän kodin. Emme halunneet vuokrata kotia, joka maksoi jonkun toisen kiinnelainaa, ja tajusimme, että se pikkukaupunki, jossa Chrisin perhekoti sijaitsi, ei ollut ihan Oklahoman kaupunkien kärkikaartia.

Päättelin, että meidän täytyi olla puolen tunnin ajomatkan päässä Chrisistä, ja että jos meillä voisimme ostaa kodin läheisen järven, Grand Laken ääreltä, se voisi olla koti, joka saattaisi pelastaa hänen henkensä. Se säilyttäisi arvonsa talouden laskukaudella ja olisi omamme. Tarvitsisimme kuitenkin pyörätuolirampin etuovelle Chrisin kotona käyntejä varten ja tarvitsisimme tasaisen pihan, kun taas monet järvenrantakiinteistöt olivat jyrkällä penkereellä veden yläpuolella. 

Ja mitä teet rahan suhteen?
Kun olimme määrittäneet prioriteettimme, sen että emme antaisi Chrisin kuolla, jotta saattaisimme jatkaa palvelutyössä esteittä, vaan järjestelisimme elämämme uuteen kuosiin pelastaaksemme hänen elämänsä, ja kun olimme työstäneet vuokraaminen/ostaminen –asian ja sijaintiasian tullen siihen johtopäätökseen, että meidän tulisi ostaa paikka järven rannalta, SITTEN me menimme Isän luo rukouksessa.

Olimme pitkälti kuin Filippus tarviten ihmeen väkijoukon ruokkimiseksi. Meillä ei ollut käteistä, yritin kiinnelainavälittäjää, mutta joka käänteessä kerrottiin, että odotettiin Kongressin toimia, joten olimme täysin avuttomia. Tuossa kohdassa menin takaisin Isän luo ja sanoin: ’Isä, omistajan pitää vastata meidän rahoittamisestamme, koska kukaan ei lainaa juuri nyt, ei ainakaan meille’.

Kaikki tuo oli ajattelua laatikon ulkopuolella. Normaalin ajattelun mukaisesti olisimme jatkaneet viikoittaista moottoritiellä ajoa, lisäten jatkuvasti stressiämme koska muut asiat, jotka piti tehdä, eivät tulleet tehdyiksi, tai normaalin julistaja-ajattelun mukaisesti olisimme antaneet hänen kuolla... emme olleet sellaisia.

SEN JÄLKEEN kun olin esittänyt tuon kaiken Isälle, tunsin yhtäkkiä asian suhteen rauhan ja näin mininäyn Grand Lakesta, jonka pohjois- ja länsirantojen ympärille oli piirretty soikio, ikään kuin näkymätön käsi olisi piirtänyt soikion kynällä paperiselle kartalle. Tiesin, että tuo oli se alue, jossa Isän huolenpito oli.

Niinpä kiinnitin välittömästi navigaattorin tuulilasiin ja vietin kaksi päivää ajaen ympäri koko järven mennen kaikkialle muualle PAITSI sinne, minne olin nähnyt Herran käden piirtävän tuon soikion. Halusin valistua siitä, mitä oli saatavilla, mikä oli järkevä hinta jne. Kun Hän antoi minulle tuon rauhan, Hän antoi minulle myös hinnan 127 000 dollaria, joten minun täytyi nähdä, millainen paikka olisi. Hän oli antanut myös kuvan siitä tuolla hetkellä – pieni koti, jota ympäröivät puut, valkoinen talo, jossa oli mustat ikkunaluukut ja ramppi ylös etuovelle.  

Kolmantena päivänä tunsin oppineeni riittävästi ja keskityin alueelle, jonka olin nähnyt piirrettävän. Tulin naapurustoon, jossa oli enimmäkseen puolipysyviä, kahdesta matkailuvaunusta koostuvia valmiskoteja ja muita pieniä koteja ajaen tien päähän, jossa näin näyssä olleen talon.  Lisäksi etupihalla oli ’omistaja myy’ kyltti. Omistaja oli baptistipastori vaimoineen, joiden täytyi olla lähempänä seurakuntaansa järven toisella puolella. He ottivat vastuun meidän rahoittamisestamme ja me muutimme. Chrisin vointi parani, hänen painonsa nousi ja hän päätti ’Isä, pidän tästä talosta’. Ja tässä sitä ollaan tänään.

Mutta se ei olisi koskaan tapahtunut, ellemme olisi ymmärtäneet, että Jumala todella koettelee meitä hyvillä asioilla – vaikeilla päätöksillä, päätöksillä jotka vaativat ’laatikon ulkopuolista’ ajattelua ja uskomista, joihin vaikuttavat periaatteet ja oikeat prioriteetit – Pyhä Henki johdattaen kun vihjaisimme, että astuisimme askeleen kohti mahdottomuutta.

Ensi viikolla enemmän siitä, kuinka Herra koettelee meitä hyvällä, muita ei niin ilmeisiä tapoja jolla Hän johtaa ja lisää!

Siunauksin,

John Fenn
www.cwowi.org
www.cwowi.eu

Holy Spirit and the Cliff #1
Pyhä Henki ja kallionjyrkänne, osa 1

Hei kaikki,
Kananpoikia & rikottuja ikkunoita
Pikkuveljeni ja hänen ystävänsä eivät olleet kuin kymmenvuotiaita kun juttu tapahtui. He olivat olleet vanhan rouva Smithin maatilalla keräämässä hänelle niiden harvojen kanojen munia, joita hänellä vielä oli jäljellä. Hän oli yli 90-vuotias ja raihnainen, ja veljestäni ja hänen ystävistään oli mukava kerätä kananmunia ja tehdä sellaisia pikkuaskareita pienellä maatilalla, joita rouva ei enää kyennyt tekemään. Vastineeksi siivouksesta ja sen sellaisesta pojat saivat pitää vanhojen pullojen ja käytettyjen radioiden ja muun rojun kaltaiset aarteet, joita kuka tahansa 10-vuotias pitäisi arvokkaana.

Mutta eräänä päivänä kananmunien keräämisen jälkeen pojat alkoivat heitellä kiviä tähdäten vanhan työkaluvajan ikkunoihin. Silloin kuin rouvan aviomies oli yhä elossa, työkaluvajan täytyi olla kiireinen paikka; se oli osittain työpaja, osittain työkaluvaja, osittain kaikenlaisten korjausta tarvitsevien tavaroiden säilytyspaikka. Mutta nyt se oli romahtamassa itsekseen, joten mitään aitoa vahinkoa ei tehty.

Tuo oli Steven äidillemme kertoma tarina, kun äiti kuuli Steven heittäneen tuona päivänä kaikista tarkimman heiton: mitään vahinkoa ei ollut tapahtunut, koska se oli muutenkin romahtamassa ja kaikki muutkin heittelivät kiviä. Ennen kuin äiti torui häntä ja talutti hänet rouva Smithin luo ollakseen itse todistamassa Steven anteeksipyyntöä ja luovuttamassa Steven viikkorahan ikkunan korjausmaksuun, hän kysyi kysymyksen, jonka jokainen ikäisemme lapsi kuuli useat kerrat varttuessaan: ”Jos kaikki ystäväsi hyppäisivät alas kallionjyrkänteeltä, hyppäisitkö sinäkin?”

Silloin ennen
1970-luku näki perinteisissä kirkkokunnissa karismaattisen liikehdinnän, jossa oli kyse Jeesuksesta ja Pyhän Hengen kasteesta. Miljoonat lähtivät perinteisistä kirkkokunnista osallistuakseen kotikokouksiin, joita usein kutsuttiin ’rukouksen ja ylistyksen’ –kokoontumisiksi.  Vaikka monet käyttäytyivät ikään kuin Jumalan asiat olisivat leluja joilla leikitään, menivät epätasapainoon sellaisissa asioissa kuten henkilökohtainen profetia, jolloin jotkut ajattelivat olleensa profeettoja, koska saattoivat antaa henkilökohtaisen profetian tai viisauden sanan tai jos he olivat karkottaneet riivaajia, he luulivat omaavansa ’vapauttamisen palvelutehtävän’, se oli yksinkertaisempaa aikaa.

Emme tuolloin tunteneet Sanaa, ja monet hengellistivät kaiken syyttäen riivaajia kaikista ongelmistaan. Francis Hunter kertoi yhtenä päivänä tästä keskustelusta: ”Hyvin järkyttynyt nainen tuli luokseni rukoiltavaksi, koska oli lihonut 10 paunaa (4,5 kiloa). Kysyin, mitä hän teki ja hän vastasi: ”Karkotan kalorit pois kaikista jälkiruoistani Jeesuksen nimessä, mutta silti lihoin 10 paunaa. Mitä teen väärin?”

Aah, 70-luku! Mutta 70-luki teki tilaa 1980-luvun kulutusjuhlalle, jonka merkkinä olivat jupit – ’nuoret urbaanit ura-ihmiset’ tai tavallisemmin ’nuoret, ylöspäin siirtyvät uraihmiset’, mikä viittaa pari-kolmekymppisiin, joiden materialistinen elämäntapa on silmiinpistävää. Miehillä oli pastellisävyiset pikkutakit, naisilla iso kampaus ja TV-sarjoihin kuului ’Miami Vice’, teknologia jylläsi sellaisten pelisalien videopelien muodossa kuten Pac-Man, Donkey Kong ja Centipede. (Vaikka henkilökohtaisesti valitsisin Galagan ennen noita).

Raha virtasi ja jupit kokivat vaurauden, jonka toisen maailmansodan sukupolvi oli hankkinut ja silmiinpistävä ahneus tuli yhteiskuntaan. Se oli myös tulossa Kristuksen ruumiiseen.  

Eräs keskustelu pastoreiden kesken noin 1984
Pastorit ja seurakuntamaailma yleensäkin ei pysynyt vaurauden tahdissa. Yksi pastori totesi: ”Menetämme nuorisomme videopeleille” samalla kun toinen sanoi: ”Seurakuntamme näyttää yhä samalta kuin 1950-luvulla, kuinka vedämme puoleemme uusia ihmisiä näyttäessämme tuolta?” Vielä yksi huomautti: ”Ihmisillä on enemmän tavaroita kuin heillä oli ennen; he haluavat mieluummin olla veneellään tai matkailuvaunussaan viikonloppuisin kuin seurakunnassa.”

He huomauttivat, että seurakunnasta oli tullut merkityksetön ja koomikkojen vitsien aihe esimerkkinä takapajuisuudesta. Sen sijaan, että seurakunta olisi ollut muuttuvalle yhteiskunnalle ja kulttuurille muutoksen käynnistäjä, yhteiskunta ja kulttuuri olivat muuttamassa seurakuntaa. Eräs pastori kysyi: ”Maailmalla on paras, kuitenkin me olemme Jumalan lapsia, joten miksei meillä pitäisi olla suurinta ja parasta vetämään ihmisiä puoleemme?”

Mitä seuraavaksi tapahtui
Vaikka Uskon Sana –liike alkoi tasapainoisena alunperin tarjoten suuresti tarjottua juurtumista alueille kuten vanhurskaus, Jeesuksen nimen voima, Jumala lähteenämme, ja Hengen lahjat, mikä oli hyvä 1970-luvun yli-innokkaille karsimaanikoille, alkuperäisten ’uskon opettajien’ opetuslapset alkoivat vääristellä Raamattua rahan hankkimisen suuntaan vastaamaan maailman vaurautta.

Vääristeltäessä kohtia, joilla ei ole mitään tekemistä rahan kanssa, sellaisiksi, että ne puhuivat juuri rahasta kuten Markus 4. luvun ’satakertaisesti takaisin’, ahneus tuli Kristuksen ruumiiseen pyrittäessä pysymään maailman tahdissa. Seurakunnat alkoivat käyttää rahaa video- ja muihin peleihin vetääkseen nuorisoa ja viihdyttääkseen heitä, jotta heille voitaisiin antaa 20-minuutin saarna.

Aikuisille kyse oli uusista rakennuksista, joista kaikki saattoivat olla ylpeitä, kerskattiin sellaisista jutuista kuin italialainen marmori sisäänkäynnin luona, kalliit äänentoisto- ja videolaitteet, kahviloita aulassa, ja pastorit ajattelivat voivansa ’tulla kuuluisiksi’ jos vain voisivat lähettää jumalanpalveluksensa televisiossa. Kokouspuhujaksi tuleminen oli uratavoite.

Kallionjyrkänteeltä hyppääminen
Joh. 6:1-13:ssa meillä on Johanneksen kuvaus 5000 miehen ynnä naisten ja lasten ruokkimisesta. Jeesus oli mennyt järven yli sen toiselle puolelle ja kuitenkin tuhannet seurasivat häntä Hänen tekemiensä parantumisten vuoksi. Mutta nyt oli myöhä, kaukana maaseudulla ja oli ilta-aterian aika.

”Jeesus sanoi Filippukselle: "Mistä ostamme leipää näiden syödä?" Mutta sen hän sanoi koetellakseen häntä, sillä itse hän tiesi, mitä aikoi tehdä.”

Jeesus ei koskaan muutu. Hän on sama tänään. Hän asettaa yhä eteemme päätöksiä nähdäkseen, mitä teemme aivan kuten Hän teki Filippukselle, samalla kun Hän tietää, mitä haluaa tehdä elämässämme. Meidän täytyy tajuta, että Herran tarkkaillessa ruumistaan taivaasta, Hän asettaa meidät tilanteisiin, joissa meidän on tehtävä valinta: hyppäämmekö kallionjyrkänteeltä ystäviemme kanssa vai teemmekö ne vaikeat päätökset, jotka tulevat tekemään meidät kypsiksi Hänessä ja johtavat meidät Hänen tahtoonsa meitä koskien?

John ja Barb takaisin kallionjyrkänteen reunalta
Ollessani töissä PTL Clubilla Charlottessa, Pohjois-Carolinassa ensimmäisena avioliittovuotenamme 1978 - 79, annoimme kymmenykset vähäisestä palkastani Jim ja Tammy Bakkerin seurakunnalle, jossa kävimme – joko 11 tai 15 dollaria perustuen 150 dollarin viikkopalkkaan tai 111 dollarin nettopalkkaan. Tuo neljän dollarin ero saattoi merkitä iloa saada syödä ulkona tai sitten ei, sillä Red Lobster –ravintolalla oli tuolloin erikoistarjous ’syö niin paljon kuin jaksat uppopaistettuja leivitettyjä katkarapuja’ 2,89 dollarilla  – siellä EI pidetty siitä, että näkivät minun tulevan, koska silloin he menettivät rahaa sen tarjouksen osalta! Niinpä jos tarve ja ruokahalu olivat suuret, annoimme kymmenyksinä 11 dollaria ja jos laskut oli maksettu emmekä olleet nälkäisiä, summa oli 15 dollaria.

Uskoimme ‘satakertaisesti takaisin’ –opetuksen, joka oli tuolloin alkamassa, joten muutimme antamisemme 15 dollariin uskoen 1500 dollarin jokaisen viikon osalta tulevan jonain päivänä meille. Pian. Mutta jokin ei tuntunut oikealta. Barb sanoi eräänä päivänä: “Meillä oli tapana antaa rakkaudesta Jumala ja Hänen kansaansa kohtaan, mutta nyt me annamme ahneudesta, saadaksemme jotakin takaisin. Meidän täytyy tehdä parannus ja saattaa sydämemme oikealle tolalle. ” Teimme niin – olimme astuneet taaksepäin kallionjyrkänteen reunalta.

Kuuluin erään suuren seurakunnan henkilökuntaan erittäin näkyvässä asemassa, tämä tapahtui noin 1997 tai 1998. Tuona kesänä vuosittaisen viikon kestäneen kokoussarjan aikana opettanut nainen julisti erityisen siunauksen jokaiselle, joka asetti 100 dollaria hänen jalkojensa juureen lavalla. Pastori ja apulaispastori olivat ensimmäisten joukossa tekemään näin ja loivat paineen, jonka tuloksena monet seurakunnan johtavat työntekijät seurasivat tunnollisesti perässä.

Surullisena tunnustan tässä sinulle toimineeni siten myös. Se on teko, jota tulen koko elämäni katumaan, ja vaikka tiedän Herran päässeen sen yli, voisin yhä potkaista itseäni siitä, että suostuin siihen vertaispaineen alaisena. Mulkoilin pastoria ohittaessani hänet matkalla kohti lavaa, koska hän ei lopettanut tuon naisen toimintaa siihen paikkaan. Ja oli vähällä, etten huutanut ”huijari” opettajalle ja ”Ichabod” (ei kirkkautta tai kirkkaus on lähtenyt) pastorille ja kokoontuneena olleelle väelle. Häpesin niin itseäni, että jatkoin kävelemistäni ulos kokouksesta enkä halunnut olla enää missään tekemisissä heistä kenenkään kanssa. Olin hypännyt kallionjyrkänteeltä noiden muiden kanssa.

Mutta tein parannuksen ja kiipesin takaisin ylös kallionjyrkänteen reunalle. Se oli viimeinen kerta, jolloin olin lähellä reunaa.

Pyhä Henki ja kallionjyrkänne
Tämä kirjoitussarja käsittelee siis sitä, kuinka Jeesus Pyhän Hengen kautta asettaa eteemme päätöksiä nähdäkseen, hyppäämmekö kallionjyrkänteeltä toisten kanssa vai menemmekö sitä polkua, jonka Hän meille haluaa. Kyse on siitä, kuinka tehdä oikeita päätöksiä Hänessä. Katsomme useita kohtia evankeliumeissa ja muita esimerkkejä elämästä. Pysy mukana, lisää ensi viikolla!

Siunauksin,
John Fenn

The Reflected Life # 4
Kuvastuva elämä, osa neljä 

Hei kaikki,
Kuka määrää kaapin paikan?
Seurakunnassamme oli kaksi naista, jotka olivat parhaat ystävät. Ollessaan erillään, he olivat lempeitä kuin karitsat. Yhdessä hei olivat Demoninen Duo. Kumpikin ’näytti kaapin paikan’ avioliitossaan ja kun he tulivat mukaan seurakunnan juttuihin, he halusivat ’määrätä kaapin paikan’ myös seurakunnassa.

Itse asiassa tuo on juuri se, mitä Herra kertoi minulle eräänä päivänä näyssä tapahtuneen vierailunsa aikana koskien tähän liittyvää aihetta. Hän käytti heitä opetuksellisena esimerkkinä siitä, kuinka riivaajat pääsevät seurakuntiin. Tässä tapauksessa Hän selitti, että kummallakin naisella oli riivaaja, joka pääsi sisälle heidän omissa avioliitoissaan kokemiensa kipujen välityksellä: kumpikin aviomies oli aiemmin ollut uskoton avioliitossa ja noita kipuja ja ongelmia kummankin puolison kanssa ei käsitelty täydellisesti ja asianmukaisesti, siten avattiin ovi. Tuo demoninen vaikutus vahvisti sitten nuo naiset ’vahvemmaksi osapuoleksi’ avioliitoissaan heidän kokemansa kivun kautta ja syyllisyyden pidättämistä aviomiehistä tuli alistuvia ja ’takapenkillä istuvia’.

Kun samankaltaiset kaksi demonia tulivat yhteen näiden naisten ystävyyden kautta, niiden voima moninkertaistui. Herra sanoi kummankin naisen olleen jäseniä seurakunnassa, jossa pastori oli tehnyt aviorikoksen, ja näihin kahteen naiseen vaikuttavat henget vetivät yhteyden naisten seurakunnassa olleen aviorikoksen välityksellä yritykseen ’määrätä kaapin paikka’ missä tahansa seurakunnassa, jossa he tulisivat olemaan mukana, kuten oli tehty heidän avioliitoissaan. Mutta koska meidän avioliittomme (Barbin ja minun) oli asianmukaisessa järjestyksessä, nuo henget pysäytettiin seurakunnassamme ja se teki ne vihaisiksi.

Herra kertoi sitten minulle, että he tulisivat tekemään paljon vahinkoa seurakunnassamme oleville ihmisille, noiden henkien pyrkiessä tuhoamaan sen, jos ne eivät voineet johtaa sitä. Mutta noista naisista Hän sanoi tämän: He tulevat puhumaan valheita ja syytöksiä teitä (Barbia ja minua) vastaan, mutta älä kiinnitä niihin mitään huomiota, heidän ongelmansa on suhteessa minuun, ei sinuun. Olen yrittänyt saada heitä kasvamaan Minussa vuosia, kuitenkin he ovat valinneet joka käänteessä pysyä vauvoina. Minä hoidan heidät.”

Myöhemmin nämä kaksi naista lähestyi minua siitä, että halusivat olla vastuussa naistyöstä Barbin sijaan, mutta me sanoimme ei. Sitten he halusivat potkaista pois ylistysryhmästä erään pariskunnan ja tulla itse heidän tilalleen. Sanoin ei. He päätyivät soittamaan kaikille seurakunnan puhelinluettelossa oleville ja esittivät asiansa olla vastuussa naistyöstä ja mukana ylistysryhmässä, jakaen seurakunnan. Hyvin pian he aloittivat oman seurakuntansa, mutta eräät lähteneet kertoivat minulle, että siinä oli mukana väärä henki ja he olivat yrittäneet virrata Hengen lahjoissa, mutta se oli epäaitoa ja manipuloimista. Heidän ’seurakuntansa’ meni pian nurin.

10. seurakunta tai vastaava
Tuohon samaan aikaan seurakunnassamme oli pariskunta, joka johti maahanmuuttajiin suuntautuvaa aktiotamme. Koska he puhuivat sujuvasti espanjaa ja olivat lahjakkaita kitaransoittajia ja laulajia, he menivät mielellään maahanmuuttajien asuttamille alueille laulamaan, kulkemaan ovelta ovelle kysyen, oliko kukaan sairas tai rukouksen tarpeessa, ja saarnaamaan. He rakastivat noita ihmisiä ja olivat hyvin anteliaita.

Nämä naiset vaikuttivat tähän pariskuntaan, kun he soittivat kaikille puhelinluettelossa, saaden heidät häilymään sen välillä, jäisivätkö meidän luoksemme vai lähtisivätkö. Toisessa näyssä tapahtuneessa vierailussa, osassa 2 siitä, kuinka riivaajat pääsevät seurakuntiin, Herra kertoi minulle heistä tämän: ”Sinun seurakuntasi on 10. seurakunta tai vastaava, jossa he ovat käyneet vuosien aikana. Kuitenkin jokaisesta he ovat löytäneet vikaa ja syyn olla riidoissa, ja sen sijaan että olisivat kasvaneet  Minussa, he lähtevät.” 

"Minun armoni on tullut päätökseen heidän suhteensa ja tämä on heidän viimeinen mahdollisuutensa. Jos he valitsevat jättää sinun seurakuntasi, he tulevat harhailemaan tässä laaksossa loput päivänsä löytämättä koskaan paikkaa (seurakuntaa), jonne asettua. Ja samalla kun he saattavat jatkaa palvelutehtävässä itsekseen, he tulevat tietämään, ettei sitä tehdä Minussa, vaan heidän lihassaan. Ja tiedä tämä: Heidän ongelmansa on suhteessa Minuun, ei sinuun, riippumatta heidän tekosyistään, joten ole valmistautunut.”

Kenen kanssa painit?
Kenen kanssa nämä ihmiset todella painivat? Jeesuksen ja Hänen ponnistelujensa kanssa saada heidät kasvamaan, Hänen kanssaan.

Kun Jeesus kesti n. 3 ja ½ vuotta jatkuvaa väittelyä oman aikansa uskonnollisten johtajien kanssa, he painivat Jeesuksen ja Hänen Sanojensa kanssa. Ja vaikka rikas nuorukainen rakasti omaisuuttaan, eikö ydinosa hänen painiaan ollut Jeesuksen ja Hänen seuraamistaan koskevan kutsun Sanan kanssa? Olemmeko tänään yhtään erilaisia?

”Ettemme enää olisi alaikäisiä, jotka ajelehtivat ja joita viskellään kaikissa opintuulissa ja ihmisten arpapelissä ja eksytyksen kavalissa juonissa; vaan että me, totuutta noudattaen rakkaudessa, kaikin tavoin kasvaisimme häneen, joka on pää, Kristus. (Ef. 4: 14 - 15)

Kun olin nopeasti kasvava teini, äidillä oli vaikeuksia pitää minut kenkien osalta hyvässä tilanteessa. Painimiseni ei ollut liian pienien kenkien, vaan ennemminkin suurten jalkojeni kanssa. (ja kuinka käsitellä kasvuani). Kengät ovat kuin riivaajat – kyse ei ole niistä. Ne eivät estäneet minua kasvamasta. Kyse oli siitä, että kasvoin ja kasvoin ulos ’vanhoista jutuista’ kehoni kasvaessa. Kristus kasvaa sisällämme, ainoa mitä meidän kaikkien täytyy tehdä, on olla yhteistyössä ja tehdä se usein vaikea päätös, että kasvamme ihmisenä Hänessä. Sitten vanhat jutut putoavat pois, riivaajat eivät enää löydä tilaa ja lähtevät, vanhat tavat unohdetaan kun Uusi Elämä saa vallan.

Koetella vai osoittaa?
Kun 1 Moos. 22:1 sanoo ‘Herra Jumala koetteli Aabrahamia’, se merkitsee ‘osoittaa’. Hän käski häntä uhraamaan Iisakin osoittaakseen mitä Aabrahamin sydämessä oli. Se on dramaattinen kuvaus siitä ’Mikä on vapautettu maan päällä, on vapautettu taivaassa’, liiton kautta vaadittiin, että Aabraham vapauttaisi uhrin kautta lupauksen poikansa maasta, jotta Isä voisi vapauttaa Lupauksen Poikansa uhrin kautta taivaasta, minkä Aabraham ymmärsi.

Älkääkä mukautuko tähän maailmaan, vaan muuttukaa uudistamalla mielenne, niin että saatatte osoittaa, mikä on Jumalan hyvä, hyväksyttävä ja täydellinen tahto. Room. 12:2

Tutkikaa itseänne, oletteko uskossa: osoittakaa olevanne. 2 Kor. 13:5 

Mutta antakaa jokaisen osoittaa oma elämänsä ja sitten riemuitsee itsessään, eikä toisissa. Gal 6:4

(suomennokset tässä)

Kun Herra kertoi Aabrahamille ja Saaralle, että he saisivat pojan, joka tulisi heidän kehoistaan, he kumpikin nauroivat vasten Hänen kasvojaan. He painivat Jumalan heille antaman lupauksen kanssa ja humoristisena vastauksena heidän nauruunsa Hän käski heidän poikansa tulla nimetyksi Nauruksi – mitä Iisak tarkoittaa.

Epäusko tuo valhe
Kaikkina Herran kanssa vaeltaminani vuosina ole huomannut, että jatkuvasti riivaajiin keskittyvät eivät koskaan kasva kypsyyteen Kristuksessa. Uudistat tuttavuutesi heidän kanssaan vuoden mentyä ja he ovat yhä samalla hengellisellä uralla, muuttumattomina. Ennemmin kuin katsoisivat sisällään olevaan Kristuksen Kirkkauteen, he katsovat aina joko ulospäin riivaajaan jokaisen syyn takana miksi he eivät voi kasvaa tai olkansa yli riivaajia omassa tai sukunsa menneisyydessä joka heidän mielessään estää heitä kasvamasta Kristuksessa.

Sitä vastoin ne, joita kuluttaa tämä Elämä Kristuksessa, jotka elävät siitä heijastuvaa elämää, tätä ihmeellistä juttua mitä Hän on tehnyt että elää sisällämme, mikä antaa meille kyvyn tehdä kaikki Kristuksen kautta joka meitä vahvistaa – heidän elämänsä muuttuu, koska heitä kuluttaa heidän sisällään oleva Hän – he ovat niitä, jotka kasvavat kypsyyteen.

Tänään meillä on konferenssi
Tänään me etsimme kaavoja; Raamatussa ihmiset etsivät Jumalaa. Rakastu Isään ja Jeesukseen enemmän kuin rakastat tuota valhetta, ja pian tulet, ehkä jopa vähitellen, epäuskomaan tuon valheen oppimalla tuntemaan Rakkauden. Vietä tarvittava aika ja laajenna tarvittavaa ponnistelua tunteaksesi Isän ja meidän Herramme elämäntapana, ei projektina. Rakenna suhde Isän kanssa sisältä käsin, puhu Hänelle joka tilassa – kysy ’Mitä ajattelet siitä mitä he sanoivat Isä?’ ja ’Mitä sinä ajattelet tuosta Isä?’ ja ’Kiitos kauniista aamusta Isä’ ja ’Hyvää huomenta Isä, onko joku jonka puolesta haluat minun rukoilevan?’ ja sellaista – aloita keskustelu.

Ylitin kynnyksen vuosia sitten taistelussani kiusausten kanssa. En sanonut olevani täydellinen, sanoin ylittäneeni kynnyksen. Vuosia näin kiusauksen ’Uskon Sanan’ vakiotavalla, mikä menee näin: ”Jeesus siteerasi Sanaa paholaista vastaan, joten se on ainoa mitä sinun tarvitsee tehdä.”

Kunpa se olisi niin helppoa, mutta Sanan siteeraaminen on turhaa, jos tuon Sanan takana lymyilee liha, joka yhä haluaa tehdä syntiä.  

Vihasin tuota murhetta, tuota syyllisyyttä, tuota tunnetta ‘tässä sitä taas mennään’ synninteon jälkeen. Eräänä päivänä tajusin rakastavani yhteyttä Hänen kanssaan enemmän kuin rakastin tuota syntiä. Suustani tuli: ’Miksi tekisin syntiä ja rikkoisin tämän ihanan yhteyden joka minulla Isän kanssa on ja murehduttaisin henkeäni?’

Tuo oli minulle käännekohta – olin katsonut peiliin ja nähnyt, miksi voisin tulla. Totisesti Peili on sama, mutta peilikuvamme muuttuu kirkkaudesta kirkkauteen jatkaessamme siinä, Hengen kanssa.

Uusi sarja ensi viikolla: Pyhä Henki. Siihen saakka, siunauksin,

John Fenn
www.cwowi.org

The Reflected Life # 3
Kuvastuva elämä, osa 3

Hei kaikki,
Viime viikolla kerron siitä kuinka 2 Kor. 3:18 sanoi meidän näkevän Jumalan kirkkauden sisällämme ikään kuin katsoisimme peiliin nähden sen, keitä olemme tuossa kirkkaudessa. Jatkaessamme katsomista me muutumme Hänen kuvakseen.

Tämä merkitsee uskontoon harjaantuneiden mielten totuttamista näkemään, että Sana puhuu meistä katsomassa kirkkauteen nähdäksemme itsemme, sillä tämä merkitsee sitä, että painimisemme on Kristuksen kanssa, joka yrittää kasvattaa meitä sisältä ulospäin. Hän tarjoaa meille kuvaa siitä, mitä Hän on tehnyt puolestamme, jotta voisimme muuttua tuoksi kuvaksi.

Uskonto opettaa meitä keskittymään menneisiin tai nykyisiin synteihimme ja yrittämään voittaa ne, ja vasta sitten me kasvamme. Väärin. Meidän täytyy keskittyä siihen, mitä Hän on tehnyt ja kuinka voimme vaeltaa Hengessä ja riivaajat ja synnit ja kaikki nuo vanhat asiat lakkaavat, kun me kasvamme Kristuksessa sisältä käsin ja ulospäin elämässämme.

Esimerkiksi kun joku seurakunnassa loukkaa sinua ja tietää loukkaavansa sinua ja kuitenkin ilmestyy paikalle joka sunnuntai hymy huulillaan ja palvoo Jumalaa ikään kuin mitään ei olisi tapahtunut, vastustajasi ei ole ‘anteeksiantamattomuuden henki’ kuten jotkut saattavat opettaa; vastustajasi on anteeksianto – Jumala – Hän on Se, jonka kanssa painit.

 "Oi Herra, älä pakota minua antamaan hänelle anteeksi Hän on MINULLE anteeksipyynnön velkaa!" Kuulostaako tutulta? Painisi on Jumalan, ei paholaisen kanssa. 

Kun Herra alkaa käsitellä kiroiluasi, koska ennen tapasit kirota kuin karskein merimies ja havaitset haluavasi reagoida varpaan kolauttamiseen rivouksilla, painit sisälläsi olevan Kristuksen kanssa, joka käsittelee suutasi, ei vanhaa luontoasi. Jos nämä esimerkit eivät olisi totta, et havaitsisi sanovasi ’Herra, anna anteeksi, sotkin taas asiat’ – vaistomaisesti tunnistat kamppailun, painin tapahtuvan Hänen kanssaan.

Paavalin rukoukset
Pohdipa kuinka lihallisia efesolaiset olivat. He polttivat niin monia okkultistisia kirjoja Apt.19:ssä, että kaupungin talous häiriintyi ja seurasi mellakka. Ef. 4 näyttää poliisin raportilta lauantai-illasta: varkauksia, tappeluja, seksuaalisia kieroutumia, valehtelijoita, räjähtävää vihaa.

Eikö moderni seurakunta määräisi heitä osallistumaan seuraaviin konferensseihin: ’Sukukirousten voittaminen’ konferenssi, ’Sisäisen parantumisen’ konferenssi, ’Kuinka voittaa tapasynti’ konferenssi, ’Vapaus seksuaalisesta synnistä’ konferenssi jne. Eikö heitä ohjattaisi ’vapautushuoneeseen’?

Ja kuitenkin kuinka Paavali rukoili heidän puolestaan? Nuhteliko hän riivaajia heidän yllään? Rohkaisiko hän heitä katsomaan menneisyyteensä ja saamaan selville, kuinka jokainen synti pääsi heidän elämäänsä, jotta he voisivat sanoutua irti jokaisesta yksitellen ja matkan varrella tarjoutua tulkitsemaan jokaista unta hengellisen merkityksen näkökulmasta? Ei!

Mitä hän rukoili
“Sillä rukoilen aina Herramme Jeesuksen Kristuksen Jumalaa, kirkkauden Isää, että Hän antaisi teille viisauden ja ilmestyksen Hengen ymmärtämään syvällisesti mysteerejä ja salaisuuksia Hänen syvässä ja läheisessä tuntemisessaan. Sen kautta, että sydämenne silmät ovat tulvillaan valoa, niin että voitte tietää ja ymmärtää sen toivon, johon Hän on kutsunut teidät, ja kuinka rikas on Hänen loistelias perintönsä pyhissä, Hänen erilleen asetetuissaan. Ja niin että voitte tietää ja ymmärtää, mikä on se mittaamaton ja rajaton ja tavaton Hänen voimansa suuruus meissä ja meitä varten, jotka uskomme...” 1:17-20

Se merkitsee kirkkauteen katsomista ja oman peilikuvamme näkemistä! Mutta katso toista rukousta näiden ihmisten puolesta 3:14-19:ssa:

"... taivutan polveni Herramme Jeesuksen Kristuksen Isän edessä, jolle koko perhe taivaassa ja maan päällä on nimetty. Antakoon Hän teille kirkkautensa rikkaasta aarreaitastaan tullaksenne vahvistetuiksi ja lujitetuiksi väkevällä voimalla sisäisessä ihmisessä Pyhän Hengen kautta, Hänen itsensä kautta, joka astuu teidän syvimmässä olemuksessanne ja persoonallisuudessanne.

Saakoon Kristus uskonne kautta itse asiassa asustaa, asettua, pysyä, tehdä pysyvä kotinsa sydämeenne! Tulkaa syvään juurtuneiksi rakkauteen ja turvallisesti perustetuksi rakkauteen. Niin että teillä voi olla voima ja olette vahvoja ymmärtämään ja käsittämään kaikkien pyhien kanssa, Jumalalle omistautuneiden kanssa, tuon rakkauden kokemisen, mikä on sen leveys ja pituus ja korkeus ja syvyys.

Niin että saatatte todella tulla tuntemaan käytännössä, oman kokemuksenne kautta, Kristuksen rakkauden, joka ylittää suuresti pelkän tietämisen ilman kokemusta; niin että saatatte tulla täytetyiksi koko olemuksenne kautta kaikkeen Jumalan täyteyteen, saatatte omata rikkaimman määrän jumalallista Läsnäoloa ja tulla ruumiiksi, joka on täysin täynnä ja tulvii Jumalaa Itseään!

 (Amplified- Raamatunkäännös kumpikin, suomennos tässä) 

Paavali tuntee heidän menneisyytensä, mutta hän keskittyy sisällä asuvaan Kristukseen ja siihen, että he tuntevat Hänet ja sisällään olevan kirkkauden!

Olen rukoillut näitä rukouksia itseni puolesta, usein viikoittain ja usein päivittäin, ainakin 25 vuoden ajan. Jokainen, joka on kuullut minun opettavan livenä tai nauhoitettuna tietää, että aloitan rukouksella Ef. 1:17-18 niiden puolesta, jotka kuulevat, mitä opetan. Minua kuluttaa se ällistyttävä armo ja totuus, että Kristus on minussa, ja haluan katsoa tuohon kirkkauteen nähdäkseni kaiken sen, mistä Paavali rukoili, että näkisin!

Tietoinen siitä,  Kuka elää missä
Jeesus lausui Joh. 8:44:ssä, että kun paholainen puhuu, hän puhuu niin omastaan, mikä tarkoittaa, että hänellä ei ole ketään, joka olisi yhtä mieltä hänen kanssaan. Tarvitaan kaksi jotta voidaan olla sopimuksessa, ja paholainen seisoo ’tuolla noin’ aivan yksin kuiskutellen valheita ja vihjailuja ja puolitotuuksia vain odottaen, että joku olisi yhtä mieltä hänen kanssaan. Samalla meillä on Kristus meissä ja Hän yrittää saada meidät kasvamaan Paavalin yllä olevien rukouksen mukaisesti.

Jeesus antoi tuon lausunnon Joh. 8:44:ssä, että kun paholainen puhuu, hän puhuu niin omastaan,  tarkoittaen, että jos joku on yhtä mieltä paholaisen kanssa, tuo sopimus avaa oven tuon henkilön elämään. Se voi olla jotakin niin perustavaa laatua olevaa kuin että vanhempi sanoo vihaisena nuorelle lapselleen: ’Sinusta ei koskaan tule mitään’. Se on valhe, mutta jos lapsi uskoo sen, hän tulee yhteisymmärrykseen valheiden isän kanssa ja heti kun hän on sopimuksessa, valheesta tulee hänelle totuus. Sitten hän kulkee halki elämän uskoen, ettei hänestä koskaan tule mitään.

Kun hän syntyy uudesti, nyt Kristus on hänessä yrittäen kasvaa hänessä. Onko hän yhtä mieltä Hänen kanssaan ja jatkaa katsomista sisällän olevan uuden Elämän peiliin vai jatkaa siinä valheessa, johon on uskonut koko elämänsä?

Sitten kristillinen kulttuuri käskee häntä vain lukemaan Sanaa, vain seisomaan Sanan päällä, menemään tähän ja tuohon oppilaitokseen tai konferenssiin saamaan Sanan, hankkimaan suurenmoista Sanan opetusta – ja hän kirjoittaa muistiin paljon kun on oppinut suurenmoisia asioita upeilta Raamatun opettajilta, mutta ei ole tullut ollenkaan paremmaksi. Miksi?

Uusi Testamentti puhuu sisällä olevan Elävän Sanan tuntemisesta, mutta me olemme ottaneet Uuden Testamentin ohjeet pois asiayhteydestä, koska meillä on kirjapainosta johtuva etu, että voimme kirjoittaa ”Sana”. Niinpä kaikkia näitä ihmisiä opetetaan tuntemaan pikemminkin kuin heidän sisällään oleva Elävä Sivu.

Kumpaakin ei voi pitää
Kuinka sellainen kristitty voi kasvaa, joka katsoo peiliin ja näkee Kristuksen itsessään samalla pitäen kiinni valheesta, joka on ollut hänelle totuus koko elämän ajan? Vastaus; et voi kasvaa tuolla tavoin. Tulet olemaan surkea, kahtaalle horjuva kuten Jaakob 1 sanoo, epävakaa ja heittelehdit kuin edes takaisin menevä aalto yhdestä näkemyksestä toiseen.

Kristityn täytyy ’epäuskoa’ valhe. Tämä on painimista Jumalan kanssa. Hän haluaa sinun epäuskovan valheen. Sisällä oleva peili näyttää sen, mitä meillä on sisällämme ja osoittaa siihen, minkä saatamme saavuttaa, eheän elämän Kristuksessa, muuttuneina Hänen kuvakseen.  Meidän täytyy olla halukkaita päästämään irti siitä valheesta, johon olemme uskoneet koko elämämme, halukkaita kutsumaan sitä valheeksi ja jättämään se menneen elämämme tienvieren tomuun.

Tulin Kristuksen luo 16-vuotiaana pitäen kiinni monista valheista, joihin olin uskonut itseni suhteen, suureksi osaksi siksi, että isäni jätti perheemme ollessani 11. Lapsilla on taipumus syyttää itseään vanhempiensa avioerosta eikä meidän perheemme ollut erilainen. Puhe ’Ehkä meidän pitäisi karata’ tai ’On meidän syymme, että hän lähti’ yhdistyi tuntemaamme hylkäämiseen, kun hän muutti pois kotoaan toisen naisen ja tämän kahden lapsen luo ja kasvatti naisen kaksi lasta ominaan. Miksi hän rakasti heitä enemmän kuin hän rakasti meitä? Mitä me teimme väärin?

Kaikki nuo asiat kannoin mukanani Kristukseen. Jokaisessa torstai-illan, lauantai-illan ja sunnuntai-illan ’rukous ja ylistys’ kokouksessa, kuten me niitä kutsuimme 1970-luvun puolivälissä, opin enemmän siitä Kirkkaudesta, joka nyt eli hengessäni. Tuo Elämä väitteli kanssani, paini kanssani siitä, mitä uskoin itsestäni.  

Uskonto haluaisi minun keskittyvän ‘hylkäämisen henkeen’ ja sellaiseen, mutta todellisuudessa Kristus kasvoi minussa kirkkaudesta kirkkauteen, Hänen elämänsä nopeasti kohdaten ja voittaen jokaisen uskomani valheen. Miksi vapauduin niin nopeasti? Koska näin uskomani totuuden Jumalan valossa, joka osoitti minun ’totuuteni’ olevan valhe, ja heti kun se oli paljastunut, en halunnut olla sen kanssa missään tekemisissä. Pudotin nyt paljastuneen valheen kuin kuuman perunan ja hyväksyin sen minkä näin Jumalan kirkkauden ja hengessäni olevan Kristuksen peilissä ikään kuin juosten Isän ja Herramme luo.

Niin kauan kuin pysyin tilassa, jolloin pidin kiinni sekä valheesta että totuudesta yhdessä, olin surkea. Mutta minua alkoi kuluttaa Kristus minussa niin ja kaikki se mitä tuo tarkoitti, että minussa kasvava liikevoima tuli mahdottomaksi pysäyttää. Osa tuota liikevoimaa merkitsi Paavalin yllä olevien rukousten rukoilemista, ei minään uskonnonharjoituksena, vaan koska näin niissä olevan totuuden ja halusin sitä koko sydämestäni. Niinpä vielä tänäänkin rukoilen näitä rukouksia itseni puolesta, kun ne tulevat mieleeni, kun tunnen että ’on vain vähän ilmestystä’ tai vain vahvistaakseni syvimmän haluni tuntea Hänet!   

Haastan teitä rukoilemaan Paavalin yllä painettuja rukouksia niiden tullessa mieleen ja nähkää, mitä Isä tekee teille – tulette ällistymään sitä ilmestystä, joka teille tulvii.  

Elävä Sana vai kirjoitettu Sana, ja kuinka epäuskon valheen?
Tuo on aihe ensi viikolle. Siihen saakka, siunauksin,
John Fenn
www.cwowi.org