The Ways of Righteousness #4
Vanhurskauden tiet, osa 4
Hei kaikki,
Eräs megaseurakunnan palveluksessa oleva mies antoi ihmeelliseltä näyttävän todistuksen eräässä keskiviikkoillan kokouksessa. Hän kertoi teini-ikäisen poikansa halunneen auton, eikä mitä tahansa autoa, vaan jeepin. Uuden jeepin. Ja hän myönsi halunneensa sellaisen pojalleen, sillä pian tämä päättäisi high schoolin ja tarvitsisi kulkuvälineen. Mutta perheellä ei ollut yhtään rahaa ostaa pojalle autoa, joten he rukoilivat ja taas rukoilivat.
Hän sanoi, että he jatkuvasti "rukoilivat ja uskoivat", ja eräänä päivänä, kun he olivat kävelemässä autokaupassa katsoen jeeppejä ja puhuen myyjille, he päätyivät erääseen autoon, mutta koska heillä ei ollut rahaa, he alkoivat lähteä kotia kohti. Mutta sitten ihmeiden ihme, myyjä kertoi autoliikkeen omistajalle asiasta ja kuultuaan tarpeesta, autoliikkeen omistaja päätti antaa tuolle nuorelle miehelle upouuden jeepin. Mikä todistus Jumalan uskollisuudesta jos jatkoi rukousta, mies kertoi seurakunnalle. Huudot ja suosionosoitukset olivat korviahuumaavia tuon keskiviikkoillan kokouksessa.
Totuus
Totuus on se, että pojan isä oli erään osaston johdossa siinä seurakunnassa ja tuon paikallisen autoliikkeen omistaja oli sen seurakunnan jäsen. Autoliikkeen omistaja myös puhui eräissä seurakunnan järjestämissä konferensseissa, joissa oli usein mukana tuon isän osasto, joten he tunsivat toisensa hyvin. Niin hyvin itse asiassa, ettei pojan isä kokenut syyllisyyttä soittaa useita kertoja päivässä autoliikkeeseen noin kahden viikon ajan painostaen omistajaa antamaan hänen pojalleen uuden jeepin… ja lopulta kahden viikon tyrannisoinnin ja soittelun jälkeen autoliikkeen omistaja antoi periksi. Kaikki tämä tapahtui kulisseissa, ja vain muutamat meistä tiesivät, mitä pojan isä oli tekemässä… niinpä meitä murehduttivat ja surettivat miehen kertomat valheet tuona keskiviikkoiltana.
Taistelu vanhurskaudesta hänen sydämessään oli taistelua, jossa vastakkain olivat pojalleen parasta haluava ylpeä isä ja Herran oikeuden kasvaminen (yritys kasvaa) miehessä. Vanhurskauden tiet sydämessä ovat hienovaraisia ja Herra on herrasmies. Sen tähden tilaisuudet tehdä vanhurskaita päätöksiä ovat hienovaraisia, melkein ehdotuksen kaltaisia tullen sisältäpäin, Hengen ajatuksia, jotka leijailevat ylöspäin mieleemme, niin hienovaraisia, että useimmat ihmiset ovat kuuroja Hänen äänelleen.
Paavali sanoi galatalaisille Gal.4:19:ssä: "Lapsukaiseni, jotka minun jälleen täytyy kivulla synnyttää, kunnes Kristus saa muodon teissä."
On olemassa esirukous, jonka me kaikki rukoilemme rakkaidemme puolesta, jotta he tulisivat Kristuksen luo, mutta heti kun he ovat tulleet Herran luo, on olemassa siihen liittyvä jatkuva rukous, joka muistuttaa raskautta ja synnytysprosessia koskien heidän kasvamistaan aikuiseksi Kristuksessa. Jumala ei loukkaa ihmisen vapaata tahtoa, mutta rukouksemme auttavat Hengen pyrkimyksiä kasvattaa ihmistä sisällä olevasta hengen ihmisestä käsin ulospäin hänen elämäänsä vahvistamalla häntä, jotta hän voi tehdä vanhurskaita päätöksiä. Tämä tapahtuu siten, että Herra sallii meidän joutua tilanteisiin, jotka vaativat meitä tekemään päätöksiä, jotka ovat joko vanhurskauden tai vanhoissa tavoissa pysyttelemisen mukaisia. *Ef. 1:17-18, 3:14-20, Kol. 1:9
Pietari sanoi 1. Piet. 2:2:ssa: "halatkaa niin kuin vastasyntyneet lapset sanan väärentämätöntä maitoa, että te sen kautta kasvaisitte pelastukseen."
Kasvakaa aikuisiksi pelastuksessanne. Sana, josta hän puhuu, ei tarkoita sitä painetussa muodossa olevaa Sanaa, joka meillä on tänään, sillä tuolloin muinoin ei ollut Uutta testamenttia painettuna – se tapahtui vasta vuosisatojen kuluttua. Sanan maito viittasi Elävään Sanaan, Kristuksen persoonaan heissä ja Hänen tuntemiseensa – Hänen kanssaan vaeltamiseen, kuten lapsi kulkee vanhemman kanssa, käsi kädessä, vilpittömänä, luottaen siihen, että Hän johtaa ja ohjaa ja opettaa hänelle perusasiat, jotka mahdollistavat kasvaa aikuiseksi Hänessä.
Tässä esimerkki: suklaakakku puhvetin linjastolla – tilaisuus
Barb ja minä olimme syömässä kotikaupunkimme ainokaisessa pöytiintarjoilua käyttävässä ravintolassa, jossa on myös salaattibaari. Siinä on hyvä valikoima vihreitä vihanneksia, salaatinpäällisiä ja kastikkeita. Salaattibaarin toisessa päädyssä on päivän jälkiruoka, joka kuuluu salaattibaarin hintaan. Tuona päivänä jälkiruokana oli suklaakakkua.
Tilasin päivän erikoisen, joka oli savustettu lihamureke ja johon sisältyi käynti salaattibaarissa; käännän ei-amerikkalaisille 'savustetun lihamurekkeen': savustetut liharuoat paistetaan pitkään matalassa lämmössä ja suuressa määrässä puun savua ja se on yksittäisistä makua antavista ainesosista tärkein grillimausteessa eli lyhennettynä englanniksi BBQ-mausteessa. Lihamureke on jauhettua naudanlihaa vuokaleivän malliseksi muotoiltuna ja sitten paistettuna – ja tämä lihamureke oli paistettu savustusastiassa, mikä merkitsee ainutlaatuista ja herkullista erikoisuutta. Savustettu lihamureke ja minä olemme vanhoja ystäviä. Vanhoja ystäviä. Tilaamalla päivän erikoisen sain myös käynnin salaattibaariin osana kauppaa, ja kuten sanoin, salaattibaariin kuului myös kakku.
Barb tilasi listalta jotakin muuta, johon ei kuulunut salaattibaaria. Minun ruokavalioni on proteiini- ja salaattipainotteinen, enkä oikein välitä kakuista. Barb on toisaalta hiilihydraattipohjainen elämänmuoto. Hän rakastaa kakkuja, leipiä, kaikkea sellaista. Kun olimme lähestymässä aterian loppua, keskustelimme tästä aiheesta, josta nyt kirjoitan ja siitä kuinka Herra sallii meille tilanteita, joissa joko vaellamme vanhurskaudessa tai laiminlyömme vanhurskauden työn itsessämme.
Puhuessamme ilmeni, että salaattibaari oli täydellinen esimerkki. En halunnut kakkua, mutta Barb söisi kyllä sitä. Minun olisi epävanhurskasta mennä salaattibaariin ja hakea kakkupala ja sitten tuoda sen pöytään ja antaa Barbille.
Tietenkään meistä kumpikaan ei tekisi niin riippumatta siitä, kuinka paljon Barb saattaisi haluta kakkua, koska se olisi varastamista – mutta keskustelimme siitä, kuinka mahdollisuudet vanhurskaudelle kasvaa ihmisessä kulkevat ohi näkymättä, koska kristityillä ei ole vanhurskautta – toisin sanoen oikeudellisuutta sydämessään elämäntapana.
Olisin voinut pyytää tarjoilijaa tuomaan kakkupalan Barbille, tarkoittaen sitä, että olisimme maksaneet siitä, koska se ei ollut osa Barbin ateriaa. Se olisi ollut vanhurskas tapa toimia. JOS olisimme olleet epärehellisiä, olisin voinut hakea kakkupalan, jota en halunnut ja antanut sen Barbille ja olisin pettänyt Herran ja sisäisen vanhurskauden. Palkinto oikein tekemisestä on rauha ja sen verran suurempi läheisyys Herraan ja sellaiseen tilaan, jossa Hän voi uskoa minulle enemmän Itsestään.
Yksi niistä luonnekysymyksistä, joita Herra yrittää kasvattaa meissä, löytyy 2. Piet.1: 3-4:ssä: "Kaikella uutteruudella lisätkää uskoonne moraalista erinomaisuutta" (suomennos tässä)… se on ensimmäinen mainittu asia, ja monet uskovat olisivat syöneet lounaan, varastaneet kakkupalan salaattibaarista ja antaneet sen puolisolleen ja ajatelleet, että Jumala siunasi heidän ateriansa. Mutta Hän olisi ollut tarkkailemassa. Hän olisi tietänyt, ja juuri sen verran vähemmän Hän olisi tiennyt voivansa uskoa heille… ja Hän olisi antanut heille toisen tilaisuuden olla varastamatta jonkin ajan kuluttua matkan varrella…
Ajattelemisen aihetta. Ensi viikkoon, siunauksin,
John Fenn
Vanhurskauden tiet, osa 4
Hei kaikki,
Eräs megaseurakunnan palveluksessa oleva mies antoi ihmeelliseltä näyttävän todistuksen eräässä keskiviikkoillan kokouksessa. Hän kertoi teini-ikäisen poikansa halunneen auton, eikä mitä tahansa autoa, vaan jeepin. Uuden jeepin. Ja hän myönsi halunneensa sellaisen pojalleen, sillä pian tämä päättäisi high schoolin ja tarvitsisi kulkuvälineen. Mutta perheellä ei ollut yhtään rahaa ostaa pojalle autoa, joten he rukoilivat ja taas rukoilivat.
Hän sanoi, että he jatkuvasti "rukoilivat ja uskoivat", ja eräänä päivänä, kun he olivat kävelemässä autokaupassa katsoen jeeppejä ja puhuen myyjille, he päätyivät erääseen autoon, mutta koska heillä ei ollut rahaa, he alkoivat lähteä kotia kohti. Mutta sitten ihmeiden ihme, myyjä kertoi autoliikkeen omistajalle asiasta ja kuultuaan tarpeesta, autoliikkeen omistaja päätti antaa tuolle nuorelle miehelle upouuden jeepin. Mikä todistus Jumalan uskollisuudesta jos jatkoi rukousta, mies kertoi seurakunnalle. Huudot ja suosionosoitukset olivat korviahuumaavia tuon keskiviikkoillan kokouksessa.
Totuus
Totuus on se, että pojan isä oli erään osaston johdossa siinä seurakunnassa ja tuon paikallisen autoliikkeen omistaja oli sen seurakunnan jäsen. Autoliikkeen omistaja myös puhui eräissä seurakunnan järjestämissä konferensseissa, joissa oli usein mukana tuon isän osasto, joten he tunsivat toisensa hyvin. Niin hyvin itse asiassa, ettei pojan isä kokenut syyllisyyttä soittaa useita kertoja päivässä autoliikkeeseen noin kahden viikon ajan painostaen omistajaa antamaan hänen pojalleen uuden jeepin… ja lopulta kahden viikon tyrannisoinnin ja soittelun jälkeen autoliikkeen omistaja antoi periksi. Kaikki tämä tapahtui kulisseissa, ja vain muutamat meistä tiesivät, mitä pojan isä oli tekemässä… niinpä meitä murehduttivat ja surettivat miehen kertomat valheet tuona keskiviikkoiltana.
Taistelu vanhurskaudesta hänen sydämessään oli taistelua, jossa vastakkain olivat pojalleen parasta haluava ylpeä isä ja Herran oikeuden kasvaminen (yritys kasvaa) miehessä. Vanhurskauden tiet sydämessä ovat hienovaraisia ja Herra on herrasmies. Sen tähden tilaisuudet tehdä vanhurskaita päätöksiä ovat hienovaraisia, melkein ehdotuksen kaltaisia tullen sisältäpäin, Hengen ajatuksia, jotka leijailevat ylöspäin mieleemme, niin hienovaraisia, että useimmat ihmiset ovat kuuroja Hänen äänelleen.
Paavali sanoi galatalaisille Gal.4:19:ssä: "Lapsukaiseni, jotka minun jälleen täytyy kivulla synnyttää, kunnes Kristus saa muodon teissä."
On olemassa esirukous, jonka me kaikki rukoilemme rakkaidemme puolesta, jotta he tulisivat Kristuksen luo, mutta heti kun he ovat tulleet Herran luo, on olemassa siihen liittyvä jatkuva rukous, joka muistuttaa raskautta ja synnytysprosessia koskien heidän kasvamistaan aikuiseksi Kristuksessa. Jumala ei loukkaa ihmisen vapaata tahtoa, mutta rukouksemme auttavat Hengen pyrkimyksiä kasvattaa ihmistä sisällä olevasta hengen ihmisestä käsin ulospäin hänen elämäänsä vahvistamalla häntä, jotta hän voi tehdä vanhurskaita päätöksiä. Tämä tapahtuu siten, että Herra sallii meidän joutua tilanteisiin, jotka vaativat meitä tekemään päätöksiä, jotka ovat joko vanhurskauden tai vanhoissa tavoissa pysyttelemisen mukaisia. *Ef. 1:17-18, 3:14-20, Kol. 1:9
Pietari sanoi 1. Piet. 2:2:ssa: "halatkaa niin kuin vastasyntyneet lapset sanan väärentämätöntä maitoa, että te sen kautta kasvaisitte pelastukseen."
Kasvakaa aikuisiksi pelastuksessanne. Sana, josta hän puhuu, ei tarkoita sitä painetussa muodossa olevaa Sanaa, joka meillä on tänään, sillä tuolloin muinoin ei ollut Uutta testamenttia painettuna – se tapahtui vasta vuosisatojen kuluttua. Sanan maito viittasi Elävään Sanaan, Kristuksen persoonaan heissä ja Hänen tuntemiseensa – Hänen kanssaan vaeltamiseen, kuten lapsi kulkee vanhemman kanssa, käsi kädessä, vilpittömänä, luottaen siihen, että Hän johtaa ja ohjaa ja opettaa hänelle perusasiat, jotka mahdollistavat kasvaa aikuiseksi Hänessä.
Tässä esimerkki: suklaakakku puhvetin linjastolla – tilaisuus
Barb ja minä olimme syömässä kotikaupunkimme ainokaisessa pöytiintarjoilua käyttävässä ravintolassa, jossa on myös salaattibaari. Siinä on hyvä valikoima vihreitä vihanneksia, salaatinpäällisiä ja kastikkeita. Salaattibaarin toisessa päädyssä on päivän jälkiruoka, joka kuuluu salaattibaarin hintaan. Tuona päivänä jälkiruokana oli suklaakakkua.
Tilasin päivän erikoisen, joka oli savustettu lihamureke ja johon sisältyi käynti salaattibaarissa; käännän ei-amerikkalaisille 'savustetun lihamurekkeen': savustetut liharuoat paistetaan pitkään matalassa lämmössä ja suuressa määrässä puun savua ja se on yksittäisistä makua antavista ainesosista tärkein grillimausteessa eli lyhennettynä englanniksi BBQ-mausteessa. Lihamureke on jauhettua naudanlihaa vuokaleivän malliseksi muotoiltuna ja sitten paistettuna – ja tämä lihamureke oli paistettu savustusastiassa, mikä merkitsee ainutlaatuista ja herkullista erikoisuutta. Savustettu lihamureke ja minä olemme vanhoja ystäviä. Vanhoja ystäviä. Tilaamalla päivän erikoisen sain myös käynnin salaattibaariin osana kauppaa, ja kuten sanoin, salaattibaariin kuului myös kakku.
Barb tilasi listalta jotakin muuta, johon ei kuulunut salaattibaaria. Minun ruokavalioni on proteiini- ja salaattipainotteinen, enkä oikein välitä kakuista. Barb on toisaalta hiilihydraattipohjainen elämänmuoto. Hän rakastaa kakkuja, leipiä, kaikkea sellaista. Kun olimme lähestymässä aterian loppua, keskustelimme tästä aiheesta, josta nyt kirjoitan ja siitä kuinka Herra sallii meille tilanteita, joissa joko vaellamme vanhurskaudessa tai laiminlyömme vanhurskauden työn itsessämme.
Puhuessamme ilmeni, että salaattibaari oli täydellinen esimerkki. En halunnut kakkua, mutta Barb söisi kyllä sitä. Minun olisi epävanhurskasta mennä salaattibaariin ja hakea kakkupala ja sitten tuoda sen pöytään ja antaa Barbille.
Tietenkään meistä kumpikaan ei tekisi niin riippumatta siitä, kuinka paljon Barb saattaisi haluta kakkua, koska se olisi varastamista – mutta keskustelimme siitä, kuinka mahdollisuudet vanhurskaudelle kasvaa ihmisessä kulkevat ohi näkymättä, koska kristityillä ei ole vanhurskautta – toisin sanoen oikeudellisuutta sydämessään elämäntapana.
Olisin voinut pyytää tarjoilijaa tuomaan kakkupalan Barbille, tarkoittaen sitä, että olisimme maksaneet siitä, koska se ei ollut osa Barbin ateriaa. Se olisi ollut vanhurskas tapa toimia. JOS olisimme olleet epärehellisiä, olisin voinut hakea kakkupalan, jota en halunnut ja antanut sen Barbille ja olisin pettänyt Herran ja sisäisen vanhurskauden. Palkinto oikein tekemisestä on rauha ja sen verran suurempi läheisyys Herraan ja sellaiseen tilaan, jossa Hän voi uskoa minulle enemmän Itsestään.
Yksi niistä luonnekysymyksistä, joita Herra yrittää kasvattaa meissä, löytyy 2. Piet.1: 3-4:ssä: "Kaikella uutteruudella lisätkää uskoonne moraalista erinomaisuutta" (suomennos tässä)… se on ensimmäinen mainittu asia, ja monet uskovat olisivat syöneet lounaan, varastaneet kakkupalan salaattibaarista ja antaneet sen puolisolleen ja ajatelleet, että Jumala siunasi heidän ateriansa. Mutta Hän olisi ollut tarkkailemassa. Hän olisi tietänyt, ja juuri sen verran vähemmän Hän olisi tiennyt voivansa uskoa heille… ja Hän olisi antanut heille toisen tilaisuuden olla varastamatta jonkin ajan kuluttua matkan varrella…
Ajattelemisen aihetta. Ensi viikkoon, siunauksin,
John Fenn
RSS Feed