The Reflected Life # 3
Kuvastuva elämä, osa 3
Hei kaikki,
Viime viikolla kerron siitä kuinka 2 Kor. 3:18 sanoi meidän näkevän Jumalan kirkkauden sisällämme ikään kuin katsoisimme peiliin nähden sen, keitä olemme tuossa kirkkaudessa. Jatkaessamme katsomista me muutumme Hänen kuvakseen.
Tämä merkitsee uskontoon harjaantuneiden mielten totuttamista näkemään, että Sana puhuu meistä katsomassa kirkkauteen nähdäksemme itsemme, sillä tämä merkitsee sitä, että painimisemme on Kristuksen kanssa, joka yrittää kasvattaa meitä sisältä ulospäin. Hän tarjoaa meille kuvaa siitä, mitä Hän on tehnyt puolestamme, jotta voisimme muuttua tuoksi kuvaksi.
Uskonto opettaa meitä keskittymään menneisiin tai nykyisiin synteihimme ja yrittämään voittaa ne, ja vasta sitten me kasvamme. Väärin. Meidän täytyy keskittyä siihen, mitä Hän on tehnyt ja kuinka voimme vaeltaa Hengessä ja riivaajat ja synnit ja kaikki nuo vanhat asiat lakkaavat, kun me kasvamme Kristuksessa sisältä käsin ja ulospäin elämässämme.
Esimerkiksi kun joku seurakunnassa loukkaa sinua ja tietää loukkaavansa sinua ja kuitenkin ilmestyy paikalle joka sunnuntai hymy huulillaan ja palvoo Jumalaa ikään kuin mitään ei olisi tapahtunut, vastustajasi ei ole ‘anteeksiantamattomuuden henki’ kuten jotkut saattavat opettaa; vastustajasi on anteeksianto – Jumala – Hän on Se, jonka kanssa painit.
"Oi Herra, älä pakota minua antamaan hänelle anteeksi Hän on MINULLE anteeksipyynnön velkaa!" Kuulostaako tutulta? Painisi on Jumalan, ei paholaisen kanssa.
Kun Herra alkaa käsitellä kiroiluasi, koska ennen tapasit kirota kuin karskein merimies ja havaitset haluavasi reagoida varpaan kolauttamiseen rivouksilla, painit sisälläsi olevan Kristuksen kanssa, joka käsittelee suutasi, ei vanhaa luontoasi. Jos nämä esimerkit eivät olisi totta, et havaitsisi sanovasi ’Herra, anna anteeksi, sotkin taas asiat’ – vaistomaisesti tunnistat kamppailun, painin tapahtuvan Hänen kanssaan.
Paavalin rukoukset
Pohdipa kuinka lihallisia efesolaiset olivat. He polttivat niin monia okkultistisia kirjoja Apt.19:ssä, että kaupungin talous häiriintyi ja seurasi mellakka. Ef. 4 näyttää poliisin raportilta lauantai-illasta: varkauksia, tappeluja, seksuaalisia kieroutumia, valehtelijoita, räjähtävää vihaa.
Eikö moderni seurakunta määräisi heitä osallistumaan seuraaviin konferensseihin: ’Sukukirousten voittaminen’ konferenssi, ’Sisäisen parantumisen’ konferenssi, ’Kuinka voittaa tapasynti’ konferenssi, ’Vapaus seksuaalisesta synnistä’ konferenssi jne. Eikö heitä ohjattaisi ’vapautushuoneeseen’?
Ja kuitenkin kuinka Paavali rukoili heidän puolestaan? Nuhteliko hän riivaajia heidän yllään? Rohkaisiko hän heitä katsomaan menneisyyteensä ja saamaan selville, kuinka jokainen synti pääsi heidän elämäänsä, jotta he voisivat sanoutua irti jokaisesta yksitellen ja matkan varrella tarjoutua tulkitsemaan jokaista unta hengellisen merkityksen näkökulmasta? Ei!
Mitä hän rukoili
“Sillä rukoilen aina Herramme Jeesuksen Kristuksen Jumalaa, kirkkauden Isää, että Hän antaisi teille viisauden ja ilmestyksen Hengen ymmärtämään syvällisesti mysteerejä ja salaisuuksia Hänen syvässä ja läheisessä tuntemisessaan. Sen kautta, että sydämenne silmät ovat tulvillaan valoa, niin että voitte tietää ja ymmärtää sen toivon, johon Hän on kutsunut teidät, ja kuinka rikas on Hänen loistelias perintönsä pyhissä, Hänen erilleen asetetuissaan. Ja niin että voitte tietää ja ymmärtää, mikä on se mittaamaton ja rajaton ja tavaton Hänen voimansa suuruus meissä ja meitä varten, jotka uskomme...” 1:17-20
Se merkitsee kirkkauteen katsomista ja oman peilikuvamme näkemistä! Mutta katso toista rukousta näiden ihmisten puolesta 3:14-19:ssa:
"... taivutan polveni Herramme Jeesuksen Kristuksen Isän edessä, jolle koko perhe taivaassa ja maan päällä on nimetty. Antakoon Hän teille kirkkautensa rikkaasta aarreaitastaan tullaksenne vahvistetuiksi ja lujitetuiksi väkevällä voimalla sisäisessä ihmisessä Pyhän Hengen kautta, Hänen itsensä kautta, joka astuu teidän syvimmässä olemuksessanne ja persoonallisuudessanne.
Saakoon Kristus uskonne kautta itse asiassa asustaa, asettua, pysyä, tehdä pysyvä kotinsa sydämeenne! Tulkaa syvään juurtuneiksi rakkauteen ja turvallisesti perustetuksi rakkauteen. Niin että teillä voi olla voima ja olette vahvoja ymmärtämään ja käsittämään kaikkien pyhien kanssa, Jumalalle omistautuneiden kanssa, tuon rakkauden kokemisen, mikä on sen leveys ja pituus ja korkeus ja syvyys.
Niin että saatatte todella tulla tuntemaan käytännössä, oman kokemuksenne kautta, Kristuksen rakkauden, joka ylittää suuresti pelkän tietämisen ilman kokemusta; niin että saatatte tulla täytetyiksi koko olemuksenne kautta kaikkeen Jumalan täyteyteen, saatatte omata rikkaimman määrän jumalallista Läsnäoloa ja tulla ruumiiksi, joka on täysin täynnä ja tulvii Jumalaa Itseään!
(Amplified- Raamatunkäännös kumpikin, suomennos tässä)
Paavali tuntee heidän menneisyytensä, mutta hän keskittyy sisällä asuvaan Kristukseen ja siihen, että he tuntevat Hänet ja sisällään olevan kirkkauden!
Olen rukoillut näitä rukouksia itseni puolesta, usein viikoittain ja usein päivittäin, ainakin 25 vuoden ajan. Jokainen, joka on kuullut minun opettavan livenä tai nauhoitettuna tietää, että aloitan rukouksella Ef. 1:17-18 niiden puolesta, jotka kuulevat, mitä opetan. Minua kuluttaa se ällistyttävä armo ja totuus, että Kristus on minussa, ja haluan katsoa tuohon kirkkauteen nähdäkseni kaiken sen, mistä Paavali rukoili, että näkisin!
Tietoinen siitä, Kuka elää missä
Jeesus lausui Joh. 8:44:ssä, että kun paholainen puhuu, hän puhuu niin omastaan, mikä tarkoittaa, että hänellä ei ole ketään, joka olisi yhtä mieltä hänen kanssaan. Tarvitaan kaksi jotta voidaan olla sopimuksessa, ja paholainen seisoo ’tuolla noin’ aivan yksin kuiskutellen valheita ja vihjailuja ja puolitotuuksia vain odottaen, että joku olisi yhtä mieltä hänen kanssaan. Samalla meillä on Kristus meissä ja Hän yrittää saada meidät kasvamaan Paavalin yllä olevien rukouksen mukaisesti.
Jeesus antoi tuon lausunnon Joh. 8:44:ssä, että kun paholainen puhuu, hän puhuu niin omastaan, tarkoittaen, että jos joku on yhtä mieltä paholaisen kanssa, tuo sopimus avaa oven tuon henkilön elämään. Se voi olla jotakin niin perustavaa laatua olevaa kuin että vanhempi sanoo vihaisena nuorelle lapselleen: ’Sinusta ei koskaan tule mitään’. Se on valhe, mutta jos lapsi uskoo sen, hän tulee yhteisymmärrykseen valheiden isän kanssa ja heti kun hän on sopimuksessa, valheesta tulee hänelle totuus. Sitten hän kulkee halki elämän uskoen, ettei hänestä koskaan tule mitään.
Kun hän syntyy uudesti, nyt Kristus on hänessä yrittäen kasvaa hänessä. Onko hän yhtä mieltä Hänen kanssaan ja jatkaa katsomista sisällän olevan uuden Elämän peiliin vai jatkaa siinä valheessa, johon on uskonut koko elämänsä?
Sitten kristillinen kulttuuri käskee häntä vain lukemaan Sanaa, vain seisomaan Sanan päällä, menemään tähän ja tuohon oppilaitokseen tai konferenssiin saamaan Sanan, hankkimaan suurenmoista Sanan opetusta – ja hän kirjoittaa muistiin paljon kun on oppinut suurenmoisia asioita upeilta Raamatun opettajilta, mutta ei ole tullut ollenkaan paremmaksi. Miksi?
Uusi Testamentti puhuu sisällä olevan Elävän Sanan tuntemisesta, mutta me olemme ottaneet Uuden Testamentin ohjeet pois asiayhteydestä, koska meillä on kirjapainosta johtuva etu, että voimme kirjoittaa ”Sana”. Niinpä kaikkia näitä ihmisiä opetetaan tuntemaan pikemminkin kuin heidän sisällään oleva Elävä Sivu.
Kumpaakin ei voi pitää
Kuinka sellainen kristitty voi kasvaa, joka katsoo peiliin ja näkee Kristuksen itsessään samalla pitäen kiinni valheesta, joka on ollut hänelle totuus koko elämän ajan? Vastaus; et voi kasvaa tuolla tavoin. Tulet olemaan surkea, kahtaalle horjuva kuten Jaakob 1 sanoo, epävakaa ja heittelehdit kuin edes takaisin menevä aalto yhdestä näkemyksestä toiseen.
Kristityn täytyy ’epäuskoa’ valhe. Tämä on painimista Jumalan kanssa. Hän haluaa sinun epäuskovan valheen. Sisällä oleva peili näyttää sen, mitä meillä on sisällämme ja osoittaa siihen, minkä saatamme saavuttaa, eheän elämän Kristuksessa, muuttuneina Hänen kuvakseen. Meidän täytyy olla halukkaita päästämään irti siitä valheesta, johon olemme uskoneet koko elämämme, halukkaita kutsumaan sitä valheeksi ja jättämään se menneen elämämme tienvieren tomuun.
Tulin Kristuksen luo 16-vuotiaana pitäen kiinni monista valheista, joihin olin uskonut itseni suhteen, suureksi osaksi siksi, että isäni jätti perheemme ollessani 11. Lapsilla on taipumus syyttää itseään vanhempiensa avioerosta eikä meidän perheemme ollut erilainen. Puhe ’Ehkä meidän pitäisi karata’ tai ’On meidän syymme, että hän lähti’ yhdistyi tuntemaamme hylkäämiseen, kun hän muutti pois kotoaan toisen naisen ja tämän kahden lapsen luo ja kasvatti naisen kaksi lasta ominaan. Miksi hän rakasti heitä enemmän kuin hän rakasti meitä? Mitä me teimme väärin?
Kaikki nuo asiat kannoin mukanani Kristukseen. Jokaisessa torstai-illan, lauantai-illan ja sunnuntai-illan ’rukous ja ylistys’ kokouksessa, kuten me niitä kutsuimme 1970-luvun puolivälissä, opin enemmän siitä Kirkkaudesta, joka nyt eli hengessäni. Tuo Elämä väitteli kanssani, paini kanssani siitä, mitä uskoin itsestäni.
Uskonto haluaisi minun keskittyvän ‘hylkäämisen henkeen’ ja sellaiseen, mutta todellisuudessa Kristus kasvoi minussa kirkkaudesta kirkkauteen, Hänen elämänsä nopeasti kohdaten ja voittaen jokaisen uskomani valheen. Miksi vapauduin niin nopeasti? Koska näin uskomani totuuden Jumalan valossa, joka osoitti minun ’totuuteni’ olevan valhe, ja heti kun se oli paljastunut, en halunnut olla sen kanssa missään tekemisissä. Pudotin nyt paljastuneen valheen kuin kuuman perunan ja hyväksyin sen minkä näin Jumalan kirkkauden ja hengessäni olevan Kristuksen peilissä ikään kuin juosten Isän ja Herramme luo.
Niin kauan kuin pysyin tilassa, jolloin pidin kiinni sekä valheesta että totuudesta yhdessä, olin surkea. Mutta minua alkoi kuluttaa Kristus minussa niin ja kaikki se mitä tuo tarkoitti, että minussa kasvava liikevoima tuli mahdottomaksi pysäyttää. Osa tuota liikevoimaa merkitsi Paavalin yllä olevien rukousten rukoilemista, ei minään uskonnonharjoituksena, vaan koska näin niissä olevan totuuden ja halusin sitä koko sydämestäni. Niinpä vielä tänäänkin rukoilen näitä rukouksia itseni puolesta, kun ne tulevat mieleeni, kun tunnen että ’on vain vähän ilmestystä’ tai vain vahvistaakseni syvimmän haluni tuntea Hänet!
Haastan teitä rukoilemaan Paavalin yllä painettuja rukouksia niiden tullessa mieleen ja nähkää, mitä Isä tekee teille – tulette ällistymään sitä ilmestystä, joka teille tulvii.
Elävä Sana vai kirjoitettu Sana, ja kuinka epäuskon valheen?
Tuo on aihe ensi viikolle. Siihen saakka, siunauksin,
John Fenn
www.cwowi.org
Kuvastuva elämä, osa 3
Hei kaikki,
Viime viikolla kerron siitä kuinka 2 Kor. 3:18 sanoi meidän näkevän Jumalan kirkkauden sisällämme ikään kuin katsoisimme peiliin nähden sen, keitä olemme tuossa kirkkaudessa. Jatkaessamme katsomista me muutumme Hänen kuvakseen.
Tämä merkitsee uskontoon harjaantuneiden mielten totuttamista näkemään, että Sana puhuu meistä katsomassa kirkkauteen nähdäksemme itsemme, sillä tämä merkitsee sitä, että painimisemme on Kristuksen kanssa, joka yrittää kasvattaa meitä sisältä ulospäin. Hän tarjoaa meille kuvaa siitä, mitä Hän on tehnyt puolestamme, jotta voisimme muuttua tuoksi kuvaksi.
Uskonto opettaa meitä keskittymään menneisiin tai nykyisiin synteihimme ja yrittämään voittaa ne, ja vasta sitten me kasvamme. Väärin. Meidän täytyy keskittyä siihen, mitä Hän on tehnyt ja kuinka voimme vaeltaa Hengessä ja riivaajat ja synnit ja kaikki nuo vanhat asiat lakkaavat, kun me kasvamme Kristuksessa sisältä käsin ja ulospäin elämässämme.
Esimerkiksi kun joku seurakunnassa loukkaa sinua ja tietää loukkaavansa sinua ja kuitenkin ilmestyy paikalle joka sunnuntai hymy huulillaan ja palvoo Jumalaa ikään kuin mitään ei olisi tapahtunut, vastustajasi ei ole ‘anteeksiantamattomuuden henki’ kuten jotkut saattavat opettaa; vastustajasi on anteeksianto – Jumala – Hän on Se, jonka kanssa painit.
"Oi Herra, älä pakota minua antamaan hänelle anteeksi Hän on MINULLE anteeksipyynnön velkaa!" Kuulostaako tutulta? Painisi on Jumalan, ei paholaisen kanssa.
Kun Herra alkaa käsitellä kiroiluasi, koska ennen tapasit kirota kuin karskein merimies ja havaitset haluavasi reagoida varpaan kolauttamiseen rivouksilla, painit sisälläsi olevan Kristuksen kanssa, joka käsittelee suutasi, ei vanhaa luontoasi. Jos nämä esimerkit eivät olisi totta, et havaitsisi sanovasi ’Herra, anna anteeksi, sotkin taas asiat’ – vaistomaisesti tunnistat kamppailun, painin tapahtuvan Hänen kanssaan.
Paavalin rukoukset
Pohdipa kuinka lihallisia efesolaiset olivat. He polttivat niin monia okkultistisia kirjoja Apt.19:ssä, että kaupungin talous häiriintyi ja seurasi mellakka. Ef. 4 näyttää poliisin raportilta lauantai-illasta: varkauksia, tappeluja, seksuaalisia kieroutumia, valehtelijoita, räjähtävää vihaa.
Eikö moderni seurakunta määräisi heitä osallistumaan seuraaviin konferensseihin: ’Sukukirousten voittaminen’ konferenssi, ’Sisäisen parantumisen’ konferenssi, ’Kuinka voittaa tapasynti’ konferenssi, ’Vapaus seksuaalisesta synnistä’ konferenssi jne. Eikö heitä ohjattaisi ’vapautushuoneeseen’?
Ja kuitenkin kuinka Paavali rukoili heidän puolestaan? Nuhteliko hän riivaajia heidän yllään? Rohkaisiko hän heitä katsomaan menneisyyteensä ja saamaan selville, kuinka jokainen synti pääsi heidän elämäänsä, jotta he voisivat sanoutua irti jokaisesta yksitellen ja matkan varrella tarjoutua tulkitsemaan jokaista unta hengellisen merkityksen näkökulmasta? Ei!
Mitä hän rukoili
“Sillä rukoilen aina Herramme Jeesuksen Kristuksen Jumalaa, kirkkauden Isää, että Hän antaisi teille viisauden ja ilmestyksen Hengen ymmärtämään syvällisesti mysteerejä ja salaisuuksia Hänen syvässä ja läheisessä tuntemisessaan. Sen kautta, että sydämenne silmät ovat tulvillaan valoa, niin että voitte tietää ja ymmärtää sen toivon, johon Hän on kutsunut teidät, ja kuinka rikas on Hänen loistelias perintönsä pyhissä, Hänen erilleen asetetuissaan. Ja niin että voitte tietää ja ymmärtää, mikä on se mittaamaton ja rajaton ja tavaton Hänen voimansa suuruus meissä ja meitä varten, jotka uskomme...” 1:17-20
Se merkitsee kirkkauteen katsomista ja oman peilikuvamme näkemistä! Mutta katso toista rukousta näiden ihmisten puolesta 3:14-19:ssa:
"... taivutan polveni Herramme Jeesuksen Kristuksen Isän edessä, jolle koko perhe taivaassa ja maan päällä on nimetty. Antakoon Hän teille kirkkautensa rikkaasta aarreaitastaan tullaksenne vahvistetuiksi ja lujitetuiksi väkevällä voimalla sisäisessä ihmisessä Pyhän Hengen kautta, Hänen itsensä kautta, joka astuu teidän syvimmässä olemuksessanne ja persoonallisuudessanne.
Saakoon Kristus uskonne kautta itse asiassa asustaa, asettua, pysyä, tehdä pysyvä kotinsa sydämeenne! Tulkaa syvään juurtuneiksi rakkauteen ja turvallisesti perustetuksi rakkauteen. Niin että teillä voi olla voima ja olette vahvoja ymmärtämään ja käsittämään kaikkien pyhien kanssa, Jumalalle omistautuneiden kanssa, tuon rakkauden kokemisen, mikä on sen leveys ja pituus ja korkeus ja syvyys.
Niin että saatatte todella tulla tuntemaan käytännössä, oman kokemuksenne kautta, Kristuksen rakkauden, joka ylittää suuresti pelkän tietämisen ilman kokemusta; niin että saatatte tulla täytetyiksi koko olemuksenne kautta kaikkeen Jumalan täyteyteen, saatatte omata rikkaimman määrän jumalallista Läsnäoloa ja tulla ruumiiksi, joka on täysin täynnä ja tulvii Jumalaa Itseään!
(Amplified- Raamatunkäännös kumpikin, suomennos tässä)
Paavali tuntee heidän menneisyytensä, mutta hän keskittyy sisällä asuvaan Kristukseen ja siihen, että he tuntevat Hänet ja sisällään olevan kirkkauden!
Olen rukoillut näitä rukouksia itseni puolesta, usein viikoittain ja usein päivittäin, ainakin 25 vuoden ajan. Jokainen, joka on kuullut minun opettavan livenä tai nauhoitettuna tietää, että aloitan rukouksella Ef. 1:17-18 niiden puolesta, jotka kuulevat, mitä opetan. Minua kuluttaa se ällistyttävä armo ja totuus, että Kristus on minussa, ja haluan katsoa tuohon kirkkauteen nähdäkseni kaiken sen, mistä Paavali rukoili, että näkisin!
Tietoinen siitä, Kuka elää missä
Jeesus lausui Joh. 8:44:ssä, että kun paholainen puhuu, hän puhuu niin omastaan, mikä tarkoittaa, että hänellä ei ole ketään, joka olisi yhtä mieltä hänen kanssaan. Tarvitaan kaksi jotta voidaan olla sopimuksessa, ja paholainen seisoo ’tuolla noin’ aivan yksin kuiskutellen valheita ja vihjailuja ja puolitotuuksia vain odottaen, että joku olisi yhtä mieltä hänen kanssaan. Samalla meillä on Kristus meissä ja Hän yrittää saada meidät kasvamaan Paavalin yllä olevien rukouksen mukaisesti.
Jeesus antoi tuon lausunnon Joh. 8:44:ssä, että kun paholainen puhuu, hän puhuu niin omastaan, tarkoittaen, että jos joku on yhtä mieltä paholaisen kanssa, tuo sopimus avaa oven tuon henkilön elämään. Se voi olla jotakin niin perustavaa laatua olevaa kuin että vanhempi sanoo vihaisena nuorelle lapselleen: ’Sinusta ei koskaan tule mitään’. Se on valhe, mutta jos lapsi uskoo sen, hän tulee yhteisymmärrykseen valheiden isän kanssa ja heti kun hän on sopimuksessa, valheesta tulee hänelle totuus. Sitten hän kulkee halki elämän uskoen, ettei hänestä koskaan tule mitään.
Kun hän syntyy uudesti, nyt Kristus on hänessä yrittäen kasvaa hänessä. Onko hän yhtä mieltä Hänen kanssaan ja jatkaa katsomista sisällän olevan uuden Elämän peiliin vai jatkaa siinä valheessa, johon on uskonut koko elämänsä?
Sitten kristillinen kulttuuri käskee häntä vain lukemaan Sanaa, vain seisomaan Sanan päällä, menemään tähän ja tuohon oppilaitokseen tai konferenssiin saamaan Sanan, hankkimaan suurenmoista Sanan opetusta – ja hän kirjoittaa muistiin paljon kun on oppinut suurenmoisia asioita upeilta Raamatun opettajilta, mutta ei ole tullut ollenkaan paremmaksi. Miksi?
Uusi Testamentti puhuu sisällä olevan Elävän Sanan tuntemisesta, mutta me olemme ottaneet Uuden Testamentin ohjeet pois asiayhteydestä, koska meillä on kirjapainosta johtuva etu, että voimme kirjoittaa ”Sana”. Niinpä kaikkia näitä ihmisiä opetetaan tuntemaan pikemminkin kuin heidän sisällään oleva Elävä Sivu.
Kumpaakin ei voi pitää
Kuinka sellainen kristitty voi kasvaa, joka katsoo peiliin ja näkee Kristuksen itsessään samalla pitäen kiinni valheesta, joka on ollut hänelle totuus koko elämän ajan? Vastaus; et voi kasvaa tuolla tavoin. Tulet olemaan surkea, kahtaalle horjuva kuten Jaakob 1 sanoo, epävakaa ja heittelehdit kuin edes takaisin menevä aalto yhdestä näkemyksestä toiseen.
Kristityn täytyy ’epäuskoa’ valhe. Tämä on painimista Jumalan kanssa. Hän haluaa sinun epäuskovan valheen. Sisällä oleva peili näyttää sen, mitä meillä on sisällämme ja osoittaa siihen, minkä saatamme saavuttaa, eheän elämän Kristuksessa, muuttuneina Hänen kuvakseen. Meidän täytyy olla halukkaita päästämään irti siitä valheesta, johon olemme uskoneet koko elämämme, halukkaita kutsumaan sitä valheeksi ja jättämään se menneen elämämme tienvieren tomuun.
Tulin Kristuksen luo 16-vuotiaana pitäen kiinni monista valheista, joihin olin uskonut itseni suhteen, suureksi osaksi siksi, että isäni jätti perheemme ollessani 11. Lapsilla on taipumus syyttää itseään vanhempiensa avioerosta eikä meidän perheemme ollut erilainen. Puhe ’Ehkä meidän pitäisi karata’ tai ’On meidän syymme, että hän lähti’ yhdistyi tuntemaamme hylkäämiseen, kun hän muutti pois kotoaan toisen naisen ja tämän kahden lapsen luo ja kasvatti naisen kaksi lasta ominaan. Miksi hän rakasti heitä enemmän kuin hän rakasti meitä? Mitä me teimme väärin?
Kaikki nuo asiat kannoin mukanani Kristukseen. Jokaisessa torstai-illan, lauantai-illan ja sunnuntai-illan ’rukous ja ylistys’ kokouksessa, kuten me niitä kutsuimme 1970-luvun puolivälissä, opin enemmän siitä Kirkkaudesta, joka nyt eli hengessäni. Tuo Elämä väitteli kanssani, paini kanssani siitä, mitä uskoin itsestäni.
Uskonto haluaisi minun keskittyvän ‘hylkäämisen henkeen’ ja sellaiseen, mutta todellisuudessa Kristus kasvoi minussa kirkkaudesta kirkkauteen, Hänen elämänsä nopeasti kohdaten ja voittaen jokaisen uskomani valheen. Miksi vapauduin niin nopeasti? Koska näin uskomani totuuden Jumalan valossa, joka osoitti minun ’totuuteni’ olevan valhe, ja heti kun se oli paljastunut, en halunnut olla sen kanssa missään tekemisissä. Pudotin nyt paljastuneen valheen kuin kuuman perunan ja hyväksyin sen minkä näin Jumalan kirkkauden ja hengessäni olevan Kristuksen peilissä ikään kuin juosten Isän ja Herramme luo.
Niin kauan kuin pysyin tilassa, jolloin pidin kiinni sekä valheesta että totuudesta yhdessä, olin surkea. Mutta minua alkoi kuluttaa Kristus minussa niin ja kaikki se mitä tuo tarkoitti, että minussa kasvava liikevoima tuli mahdottomaksi pysäyttää. Osa tuota liikevoimaa merkitsi Paavalin yllä olevien rukousten rukoilemista, ei minään uskonnonharjoituksena, vaan koska näin niissä olevan totuuden ja halusin sitä koko sydämestäni. Niinpä vielä tänäänkin rukoilen näitä rukouksia itseni puolesta, kun ne tulevat mieleeni, kun tunnen että ’on vain vähän ilmestystä’ tai vain vahvistaakseni syvimmän haluni tuntea Hänet!
Haastan teitä rukoilemaan Paavalin yllä painettuja rukouksia niiden tullessa mieleen ja nähkää, mitä Isä tekee teille – tulette ällistymään sitä ilmestystä, joka teille tulvii.
Elävä Sana vai kirjoitettu Sana, ja kuinka epäuskon valheen?
Tuo on aihe ensi viikolle. Siihen saakka, siunauksin,
John Fenn
www.cwowi.org
RSS Feed