Holy Spirit and the Cliff # 2
Pyhä Henki ja kallionjyrkänne, osa 2
Hei kaikki,
haluaisin mainita, että me tarjoamme nyt kolmiosaisesta opetussarjastamme osaa ’Visions and Dreams 2’ (suom. Näyt ja unet 2). Se on hyvä tutkimus hengellisistä unista, näyistä, eri tyypeistä ja siitä kuinka ja miksi – arvokas opetus!
Herran koettelu
Viime viikolla mainitsin Joh. 6:5-6:n, jossa Jeesus kysyi Filippukselta nähdessään heidän edessään olevat 5 000 miestä ynnä naiset ja lapset: ”Mistä ostamme leipää näiden kaikkien syödä?”. Välittömästi seuraava rivi toteaa: ”Mutta sen Hän sanoi koetellakseen häntä, sillä itse Hän tiesi, mitä aikoi tehdä.”
Jaakob 1:2, 13, 16 - 18 sanoo: “ Veljeni, pitäkää pelkkänä ilona, kun joudutte moninaisiin kiusauksiin... Älköön kukaan, kiusauksessa ollessaan, sanoko: "Jumala minua kiusaa"; sillä Jumala ei ole pahan kiusattavissa, eikä hän ketään kiusaa. Älkää eksykö, rakkaat veljeni. Jokainen hyvä anti ja jokainen täydellinen lahja tulee ylhäältä, valkeuksien Isältä, jonka tykönä ei ole muutosta, ei vaihteen varjoa. Tahtonsa mukaan hän synnytti meidät totuuden sanalla, ollaksemme hänen luotujensa esikoiset.”
Siispä Herra ei koettele meitä pahalla, mutta Hän kyllä koettelee meitä. Hän koettelee meitä hyvällä. Hänen koettelunsa voisi paremmin ymmärtää ’osoittamisena’, sillä Hän tuntee meidät ja potentiaalimme ja kohtalomme, joten Hän asettaa meidät tilanteisiin, jotka tarjoavat meille tilaisuuden osoittaa, mitä sydämissämme on.
Jeesus sanoi Matt. 11:19:ssä ”Viisaus on lapsistaan tunnettu” (engl. Raamatun käännös), mikä tarkoittaa, että viisauden ratkaisun osalta ei tavallisesti ole avoimen ilmeistä, että se on viisautta, mutta että päätöksen ”lapset”, päätöksen tulokset, tulevat paljastamaan, että tuolloin tehty päätös oli itse asiassa oikea.
Ihmiset, jotka hyppäävät hengellisiltä kallionjyrkänteiltä muun väkijoukon kanssa eivät tee viisaita päätöksiä. He eivät kykene katsomaan elämänsä aikajanaa nähdäkseen, että hinnan maksaminen nyt vaikeasta päätöksestä tulee tuottamaan voittoa myöhemmin. Heidän on vaikea uskoa, että Pyhä Henki johdattaisi heidät tekemään jonkin hyvin vaikean päätöksen. He eivät halua Hengen johdattavan heitä tuskallisten siirtymäkausien lävitse, mutta Hän tekee niin.
Kuinka aiomme saada riittävästi rahaa?
Jos tutkimme sitä, mitä Jeesus kysyi Filippuksesta näemme, että kysymys oli täysin normaali ’luonnollinen’ kysymys. ”Mistä ostamme leipää näiden kaikkien syödä?” Kysymys ei vihjaissutkaan siihen yliluonnolliseen huolenpitoon, joka oli vain muutaman hetken päässä. Tilaisuudet liikkua yliluonnollisessa huolenpidossa harvoin esiintyvät yliluonnollisina, ja ja suuri osa valtakunnasta toimii periaatteella ’tapahtukoon sinulle uskosi mukaan.'
Emme voi moittia Filippusta siitä, että hän vastasi luonnolliseen kysymykseen luonnollisella vastauksella. Kuitenkin Herra oli koettelemassa häntä nähdäkseen, kuinka hän reagoisi. Filippuksella ei ollut mitään mahdollisuutta tietää, että Jeesus tulisi moninkertaistamaan pojan lounaan, sillä Jeesus ei ollut koskaan aiemmin tehnyt sitä. Jeesus ei ole koskaan muuttunut, Hän kysyy yhä kysymyksiä meiltä nähdäkseen, mitä teemme. Hän yhä pyytää meitä ajattelemaan, mitä voisi olla, ajattelemaan laatikon ulkopuolella.
Chris oli kuolemassa
Asuttuaan ensimmäiset 24 vuottaan kotona vanhin ja vammautunut poikamme Chris muutti ryhmäkotiin lähes kahden tunnin ajomatkan päähän. Hänen pikkuveljensä olivat päässeet high schoolista ja muuttaneet kotoa ja jatkaneet elämäänsä ja Barb ja minä tajusimme, että meidän täytyi tehdä pitkäkestoinen päätös. Se oli vaikein koskaan tekemämme päätös ja meistä tuntui, että olisi maailman huonoimmat vanhemmat ja ihmiset.
Chris on henkisesti noin nelivuotias. Hän rakastaa Herraa, mutta täytettyään neljä vuotta hän on pysynyt nelivuotiaana. Kuinka kertoa nelivuotiaalle, ettei hän voi enää asua kotona ja että hänen täytyy asua kahden tunnin matkan päässä ja yhtäkkiä hän näkee äitiä ja isiä vain kerran neljästä kahdeksaan viikkoon (johtuen palvelutehtävään liittyvästä matkustelusta ja tuosta kahden tunnin ajomatkasta)?
Vuosien ajan hän luuli tehneensä jotain väärin. Hän pyysi henkilökuntaa soittamaan kotiin ja puhelimessa alkoi itkeä nyyhkyttäen kyyneltensä läpi: ”Olen pahoillani siitä, mitä tein väärin, ehkä voitte antaa minun tulla kotiin, olen pahoillani siitä, mitä tein väärin!” Koska hän on henkisesti jälkeenjäänyt, vei kaksi vuotta saada hänelle läpi yksinomaan se, ettei hän ollut tehnyt mitään väärin, mutta kun Jason ja Brian olivat lähteneet pois ’kouluun’, niin hänenkin täytyi nyt lähteä ’kouluun’ ihan kuin hekin olivat tehneet.
Henkilökunta taisteli temperamentin räjähdysten kanssa, jotka ovat tavallisia niillä, jotka kärsivät aivovammasta, olipa CP (termi joka kuvaa mitä tahansa aivovammaa, joka tapahtuu synnytyksessä) tai myöhemmin syntyneestä päävammasta – yllättävät kovat äänet, muutokset rutiiniin – mikä tahansa saattoi saada aikaan tuhoisan vuodatuksen. Sitten heti kun viha oli ilmaistu, hänestä tuli lempeä ja säyseä ja hän pyysi anteeksi.
Mutta kesään 2008 mennessä Chris oli menettänyt elämänhalunsa. Kotona äidin hyvissä ruoissa hän painoi noin 175 paunaa (79 kg), mutta hän kieltäytyi syömästä ryhmäkodissa ja paino putosi 138 paunaan (62 kg). Hänen alhaisimman terveellisen painonsa oli laskettu olevan 135 (61 kg) ja hän oli lähestymässä sitä nopeasti. Hän kieltäytyi sitten nousemasta sängystä, kieltäytyi ruoasta, jopa käyttämästä alusastiaa vuoteessaan menetettyään täysin elämänhalunsa.
Talon vastaava ja sairaanhoitaja kertoivat minulle, että hän oli siinä pisteessä, että hänet piti siirtää hoitokotiin jotta hänen sallittaisiin kuolla. Kavahdin kauhuissani, kun tapahtumassa olevan tilanteen vakavuus iski minua kasvoihin kuin kylmä rätti, ja olin niin kiitollinen ettei Barb ollut paikalla tuossa kokouksessa.
Hypätäkö kallionjyrkänteeltä vai uskoako ihmeeseen?
On olemassa sellainen palvelutehtävää koskeva filosofia joka sanoo, että jos joku Herran palvelija pitää huolta Jumalan kansasta ja työstä, jopa oman perheensä laiminlyöden, Jumala tulee huolehtimaan kaikesta. Tuon ajattelun tähden Julistajien Lapsilla (JL:t) on sellainen maine kuin heillä on ja he kärsivät niin kuin kärsivät – isä piti huolta kaikkien muiden paitsi omasta perheestään.
Tämä tulee ilmi siinä, että pastori-isä vastaa palvelutyöhön liittyvään puheluun perheen ollessa ruokapöydässä vaikka hänen lapsensa on juuri kertomassa koulunkäyntiinsä liittyvää asiaa. Se tarkoittaa sitä, että kun pastorin lapsella on koulunäytelmän esitys keskiviikkoiltana, isä ei anna kenenkään muun johtaa tuon illan jumalanpalvelusta niin, että voisi nähdä näytelmän. Hänestä tuntuu, että hänen pitää vastata jumalanpalveluksesta. Tämä JL varttuu tajuten, että hän on toisella sijalla Jumalan jälkeen ja kuinka Hänen kanssaan voisi kilpailla?
Barb ja minä emme ole koskaan omanneet tuota uskomusta. Me uskomme, että jos pidämme huolta perheestämme ensin Jumalassa, niin sitten kaikki tulee toimimaan hyvin. Niinpä kieltäydyin (ja kieltäydyn vielä nytkin) vastaanottamasta puheluja päivällispöydässä. Jos jollekulle pojistani tapahtui jotakin, jonka vuoksi minun piti keskittyä häneen, delegoin asioita muille, jotta saatoin hoitaa tilanteen. Vielä nytkin kun olen Chrisin kanssa, en ota vastaan palvelutehtävään liittyvää puhelua. Tilanne on sama, jos Barb ja minä vietämme yhteistä aikaa jne.
Muutto
Chris oli kuolemassa, mutta hän asui kahden tunnin ajomatkan päässä. Aloin välittömästi ottaa vapaaksi kaksi päivää joka viikko ajaakseni moottoritietä ollakseni Chrisin kanssa. Joskus Barb ja minä menimme kumpikin, joskus vain minä. Nostin Chrisin sängystä, annoin hänelle suihkun ja ajelin hänen partansa, vein hänet McDonald’siin tai ajelulle – mitä tahansa saadakseni hänet pois sängystä ja yrittääkseni saada hänet haluamaan elää taas. Itse asiassa nuo viikoittaiset vierailut olivat syy, jota varten hän eli, ja pian hänen emotionaalinen hyvinvointinsa tuli riippuvaksi siitä, että tulin häntä katsomaan.
Pian käytimme yhtä paljon rahaa, aikaa, polttoainetta, tietulleja, aterioita hänen luonaan kaksi kertaa viikossa käymiseen kuin talon kiinnelaina on. Minulla ei ollut vapaa-aikaa, koska noiden kahden päivän täytyi toimia kellon tarkkuudella. Hyppäisimmekö kallionjyrkänteeltä lopun porukan kanssa – antaisimme vain Chrisin kuolla ja sanoisimme: ’Se mitä teemme Herrassa on tärkeämpää kuin sinun elämäsi’ vai uskoisimmeko Jumalan antavan meille jotakin täysin ’laatikkomme’ ulkopuolelta.
Oli kesä 2008. Talous oli romahtamassa, lainahanat sulkeutumassa kaikkien odottaessa, mitä Yhdysvaltain kongressi tekisi. AIG, Lehman Brothers, eri suuret pankit olivat kaikki menossa konkurssiin – luonnollisessa ei ollut ratkaisua.
Päätimme, että huolimatta ydinkotiseurakuntiemme sijaitsemisesta Tulsassa, Chrisin pitäisi tulla ensimmäiseksi, mikä tarkoitti, että muuttaisimme hänen lähelleen. Barb ja minä olimme 50-vuotiaita tuona vuonna. Emme halunneet vuokrata huoneistoa, sillä Chris tarvitsi pysyvän kodin. Emme halunneet vuokrata kotia, joka maksoi jonkun toisen kiinnelainaa, ja tajusimme, että se pikkukaupunki, jossa Chrisin perhekoti sijaitsi, ei ollut ihan Oklahoman kaupunkien kärkikaartia.
Päättelin, että meidän täytyi olla puolen tunnin ajomatkan päässä Chrisistä, ja että jos meillä voisimme ostaa kodin läheisen järven, Grand Laken ääreltä, se voisi olla koti, joka saattaisi pelastaa hänen henkensä. Se säilyttäisi arvonsa talouden laskukaudella ja olisi omamme. Tarvitsisimme kuitenkin pyörätuolirampin etuovelle Chrisin kotona käyntejä varten ja tarvitsisimme tasaisen pihan, kun taas monet järvenrantakiinteistöt olivat jyrkällä penkereellä veden yläpuolella.
Ja mitä teet rahan suhteen?
Kun olimme määrittäneet prioriteettimme, sen että emme antaisi Chrisin kuolla, jotta saattaisimme jatkaa palvelutyössä esteittä, vaan järjestelisimme elämämme uuteen kuosiin pelastaaksemme hänen elämänsä, ja kun olimme työstäneet vuokraaminen/ostaminen –asian ja sijaintiasian tullen siihen johtopäätökseen, että meidän tulisi ostaa paikka järven rannalta, SITTEN me menimme Isän luo rukouksessa.
Olimme pitkälti kuin Filippus tarviten ihmeen väkijoukon ruokkimiseksi. Meillä ei ollut käteistä, yritin kiinnelainavälittäjää, mutta joka käänteessä kerrottiin, että odotettiin Kongressin toimia, joten olimme täysin avuttomia. Tuossa kohdassa menin takaisin Isän luo ja sanoin: ’Isä, omistajan pitää vastata meidän rahoittamisestamme, koska kukaan ei lainaa juuri nyt, ei ainakaan meille’.
Kaikki tuo oli ajattelua laatikon ulkopuolella. Normaalin ajattelun mukaisesti olisimme jatkaneet viikoittaista moottoritiellä ajoa, lisäten jatkuvasti stressiämme koska muut asiat, jotka piti tehdä, eivät tulleet tehdyiksi, tai normaalin julistaja-ajattelun mukaisesti olisimme antaneet hänen kuolla... emme olleet sellaisia.
SEN JÄLKEEN kun olin esittänyt tuon kaiken Isälle, tunsin yhtäkkiä asian suhteen rauhan ja näin mininäyn Grand Lakesta, jonka pohjois- ja länsirantojen ympärille oli piirretty soikio, ikään kuin näkymätön käsi olisi piirtänyt soikion kynällä paperiselle kartalle. Tiesin, että tuo oli se alue, jossa Isän huolenpito oli.
Niinpä kiinnitin välittömästi navigaattorin tuulilasiin ja vietin kaksi päivää ajaen ympäri koko järven mennen kaikkialle muualle PAITSI sinne, minne olin nähnyt Herran käden piirtävän tuon soikion. Halusin valistua siitä, mitä oli saatavilla, mikä oli järkevä hinta jne. Kun Hän antoi minulle tuon rauhan, Hän antoi minulle myös hinnan 127 000 dollaria, joten minun täytyi nähdä, millainen paikka olisi. Hän oli antanut myös kuvan siitä tuolla hetkellä – pieni koti, jota ympäröivät puut, valkoinen talo, jossa oli mustat ikkunaluukut ja ramppi ylös etuovelle.
Kolmantena päivänä tunsin oppineeni riittävästi ja keskityin alueelle, jonka olin nähnyt piirrettävän. Tulin naapurustoon, jossa oli enimmäkseen puolipysyviä, kahdesta matkailuvaunusta koostuvia valmiskoteja ja muita pieniä koteja ajaen tien päähän, jossa näin näyssä olleen talon. Lisäksi etupihalla oli ’omistaja myy’ kyltti. Omistaja oli baptistipastori vaimoineen, joiden täytyi olla lähempänä seurakuntaansa järven toisella puolella. He ottivat vastuun meidän rahoittamisestamme ja me muutimme. Chrisin vointi parani, hänen painonsa nousi ja hän päätti ’Isä, pidän tästä talosta’. Ja tässä sitä ollaan tänään.
Mutta se ei olisi koskaan tapahtunut, ellemme olisi ymmärtäneet, että Jumala todella koettelee meitä hyvillä asioilla – vaikeilla päätöksillä, päätöksillä jotka vaativat ’laatikon ulkopuolista’ ajattelua ja uskomista, joihin vaikuttavat periaatteet ja oikeat prioriteetit – Pyhä Henki johdattaen kun vihjaisimme, että astuisimme askeleen kohti mahdottomuutta.
Ensi viikolla enemmän siitä, kuinka Herra koettelee meitä hyvällä, muita ei niin ilmeisiä tapoja jolla Hän johtaa ja lisää!
Siunauksin,
John Fenn
www.cwowi.org
www.cwowi.eu
Pyhä Henki ja kallionjyrkänne, osa 2
Hei kaikki,
haluaisin mainita, että me tarjoamme nyt kolmiosaisesta opetussarjastamme osaa ’Visions and Dreams 2’ (suom. Näyt ja unet 2). Se on hyvä tutkimus hengellisistä unista, näyistä, eri tyypeistä ja siitä kuinka ja miksi – arvokas opetus!
Herran koettelu
Viime viikolla mainitsin Joh. 6:5-6:n, jossa Jeesus kysyi Filippukselta nähdessään heidän edessään olevat 5 000 miestä ynnä naiset ja lapset: ”Mistä ostamme leipää näiden kaikkien syödä?”. Välittömästi seuraava rivi toteaa: ”Mutta sen Hän sanoi koetellakseen häntä, sillä itse Hän tiesi, mitä aikoi tehdä.”
Jaakob 1:2, 13, 16 - 18 sanoo: “ Veljeni, pitäkää pelkkänä ilona, kun joudutte moninaisiin kiusauksiin... Älköön kukaan, kiusauksessa ollessaan, sanoko: "Jumala minua kiusaa"; sillä Jumala ei ole pahan kiusattavissa, eikä hän ketään kiusaa. Älkää eksykö, rakkaat veljeni. Jokainen hyvä anti ja jokainen täydellinen lahja tulee ylhäältä, valkeuksien Isältä, jonka tykönä ei ole muutosta, ei vaihteen varjoa. Tahtonsa mukaan hän synnytti meidät totuuden sanalla, ollaksemme hänen luotujensa esikoiset.”
Siispä Herra ei koettele meitä pahalla, mutta Hän kyllä koettelee meitä. Hän koettelee meitä hyvällä. Hänen koettelunsa voisi paremmin ymmärtää ’osoittamisena’, sillä Hän tuntee meidät ja potentiaalimme ja kohtalomme, joten Hän asettaa meidät tilanteisiin, jotka tarjoavat meille tilaisuuden osoittaa, mitä sydämissämme on.
Jeesus sanoi Matt. 11:19:ssä ”Viisaus on lapsistaan tunnettu” (engl. Raamatun käännös), mikä tarkoittaa, että viisauden ratkaisun osalta ei tavallisesti ole avoimen ilmeistä, että se on viisautta, mutta että päätöksen ”lapset”, päätöksen tulokset, tulevat paljastamaan, että tuolloin tehty päätös oli itse asiassa oikea.
Ihmiset, jotka hyppäävät hengellisiltä kallionjyrkänteiltä muun väkijoukon kanssa eivät tee viisaita päätöksiä. He eivät kykene katsomaan elämänsä aikajanaa nähdäkseen, että hinnan maksaminen nyt vaikeasta päätöksestä tulee tuottamaan voittoa myöhemmin. Heidän on vaikea uskoa, että Pyhä Henki johdattaisi heidät tekemään jonkin hyvin vaikean päätöksen. He eivät halua Hengen johdattavan heitä tuskallisten siirtymäkausien lävitse, mutta Hän tekee niin.
Kuinka aiomme saada riittävästi rahaa?
Jos tutkimme sitä, mitä Jeesus kysyi Filippuksesta näemme, että kysymys oli täysin normaali ’luonnollinen’ kysymys. ”Mistä ostamme leipää näiden kaikkien syödä?” Kysymys ei vihjaissutkaan siihen yliluonnolliseen huolenpitoon, joka oli vain muutaman hetken päässä. Tilaisuudet liikkua yliluonnollisessa huolenpidossa harvoin esiintyvät yliluonnollisina, ja ja suuri osa valtakunnasta toimii periaatteella ’tapahtukoon sinulle uskosi mukaan.'
Emme voi moittia Filippusta siitä, että hän vastasi luonnolliseen kysymykseen luonnollisella vastauksella. Kuitenkin Herra oli koettelemassa häntä nähdäkseen, kuinka hän reagoisi. Filippuksella ei ollut mitään mahdollisuutta tietää, että Jeesus tulisi moninkertaistamaan pojan lounaan, sillä Jeesus ei ollut koskaan aiemmin tehnyt sitä. Jeesus ei ole koskaan muuttunut, Hän kysyy yhä kysymyksiä meiltä nähdäkseen, mitä teemme. Hän yhä pyytää meitä ajattelemaan, mitä voisi olla, ajattelemaan laatikon ulkopuolella.
Chris oli kuolemassa
Asuttuaan ensimmäiset 24 vuottaan kotona vanhin ja vammautunut poikamme Chris muutti ryhmäkotiin lähes kahden tunnin ajomatkan päähän. Hänen pikkuveljensä olivat päässeet high schoolista ja muuttaneet kotoa ja jatkaneet elämäänsä ja Barb ja minä tajusimme, että meidän täytyi tehdä pitkäkestoinen päätös. Se oli vaikein koskaan tekemämme päätös ja meistä tuntui, että olisi maailman huonoimmat vanhemmat ja ihmiset.
Chris on henkisesti noin nelivuotias. Hän rakastaa Herraa, mutta täytettyään neljä vuotta hän on pysynyt nelivuotiaana. Kuinka kertoa nelivuotiaalle, ettei hän voi enää asua kotona ja että hänen täytyy asua kahden tunnin matkan päässä ja yhtäkkiä hän näkee äitiä ja isiä vain kerran neljästä kahdeksaan viikkoon (johtuen palvelutehtävään liittyvästä matkustelusta ja tuosta kahden tunnin ajomatkasta)?
Vuosien ajan hän luuli tehneensä jotain väärin. Hän pyysi henkilökuntaa soittamaan kotiin ja puhelimessa alkoi itkeä nyyhkyttäen kyyneltensä läpi: ”Olen pahoillani siitä, mitä tein väärin, ehkä voitte antaa minun tulla kotiin, olen pahoillani siitä, mitä tein väärin!” Koska hän on henkisesti jälkeenjäänyt, vei kaksi vuotta saada hänelle läpi yksinomaan se, ettei hän ollut tehnyt mitään väärin, mutta kun Jason ja Brian olivat lähteneet pois ’kouluun’, niin hänenkin täytyi nyt lähteä ’kouluun’ ihan kuin hekin olivat tehneet.
Henkilökunta taisteli temperamentin räjähdysten kanssa, jotka ovat tavallisia niillä, jotka kärsivät aivovammasta, olipa CP (termi joka kuvaa mitä tahansa aivovammaa, joka tapahtuu synnytyksessä) tai myöhemmin syntyneestä päävammasta – yllättävät kovat äänet, muutokset rutiiniin – mikä tahansa saattoi saada aikaan tuhoisan vuodatuksen. Sitten heti kun viha oli ilmaistu, hänestä tuli lempeä ja säyseä ja hän pyysi anteeksi.
Mutta kesään 2008 mennessä Chris oli menettänyt elämänhalunsa. Kotona äidin hyvissä ruoissa hän painoi noin 175 paunaa (79 kg), mutta hän kieltäytyi syömästä ryhmäkodissa ja paino putosi 138 paunaan (62 kg). Hänen alhaisimman terveellisen painonsa oli laskettu olevan 135 (61 kg) ja hän oli lähestymässä sitä nopeasti. Hän kieltäytyi sitten nousemasta sängystä, kieltäytyi ruoasta, jopa käyttämästä alusastiaa vuoteessaan menetettyään täysin elämänhalunsa.
Talon vastaava ja sairaanhoitaja kertoivat minulle, että hän oli siinä pisteessä, että hänet piti siirtää hoitokotiin jotta hänen sallittaisiin kuolla. Kavahdin kauhuissani, kun tapahtumassa olevan tilanteen vakavuus iski minua kasvoihin kuin kylmä rätti, ja olin niin kiitollinen ettei Barb ollut paikalla tuossa kokouksessa.
Hypätäkö kallionjyrkänteeltä vai uskoako ihmeeseen?
On olemassa sellainen palvelutehtävää koskeva filosofia joka sanoo, että jos joku Herran palvelija pitää huolta Jumalan kansasta ja työstä, jopa oman perheensä laiminlyöden, Jumala tulee huolehtimaan kaikesta. Tuon ajattelun tähden Julistajien Lapsilla (JL:t) on sellainen maine kuin heillä on ja he kärsivät niin kuin kärsivät – isä piti huolta kaikkien muiden paitsi omasta perheestään.
Tämä tulee ilmi siinä, että pastori-isä vastaa palvelutyöhön liittyvään puheluun perheen ollessa ruokapöydässä vaikka hänen lapsensa on juuri kertomassa koulunkäyntiinsä liittyvää asiaa. Se tarkoittaa sitä, että kun pastorin lapsella on koulunäytelmän esitys keskiviikkoiltana, isä ei anna kenenkään muun johtaa tuon illan jumalanpalvelusta niin, että voisi nähdä näytelmän. Hänestä tuntuu, että hänen pitää vastata jumalanpalveluksesta. Tämä JL varttuu tajuten, että hän on toisella sijalla Jumalan jälkeen ja kuinka Hänen kanssaan voisi kilpailla?
Barb ja minä emme ole koskaan omanneet tuota uskomusta. Me uskomme, että jos pidämme huolta perheestämme ensin Jumalassa, niin sitten kaikki tulee toimimaan hyvin. Niinpä kieltäydyin (ja kieltäydyn vielä nytkin) vastaanottamasta puheluja päivällispöydässä. Jos jollekulle pojistani tapahtui jotakin, jonka vuoksi minun piti keskittyä häneen, delegoin asioita muille, jotta saatoin hoitaa tilanteen. Vielä nytkin kun olen Chrisin kanssa, en ota vastaan palvelutehtävään liittyvää puhelua. Tilanne on sama, jos Barb ja minä vietämme yhteistä aikaa jne.
Muutto
Chris oli kuolemassa, mutta hän asui kahden tunnin ajomatkan päässä. Aloin välittömästi ottaa vapaaksi kaksi päivää joka viikko ajaakseni moottoritietä ollakseni Chrisin kanssa. Joskus Barb ja minä menimme kumpikin, joskus vain minä. Nostin Chrisin sängystä, annoin hänelle suihkun ja ajelin hänen partansa, vein hänet McDonald’siin tai ajelulle – mitä tahansa saadakseni hänet pois sängystä ja yrittääkseni saada hänet haluamaan elää taas. Itse asiassa nuo viikoittaiset vierailut olivat syy, jota varten hän eli, ja pian hänen emotionaalinen hyvinvointinsa tuli riippuvaksi siitä, että tulin häntä katsomaan.
Pian käytimme yhtä paljon rahaa, aikaa, polttoainetta, tietulleja, aterioita hänen luonaan kaksi kertaa viikossa käymiseen kuin talon kiinnelaina on. Minulla ei ollut vapaa-aikaa, koska noiden kahden päivän täytyi toimia kellon tarkkuudella. Hyppäisimmekö kallionjyrkänteeltä lopun porukan kanssa – antaisimme vain Chrisin kuolla ja sanoisimme: ’Se mitä teemme Herrassa on tärkeämpää kuin sinun elämäsi’ vai uskoisimmeko Jumalan antavan meille jotakin täysin ’laatikkomme’ ulkopuolelta.
Oli kesä 2008. Talous oli romahtamassa, lainahanat sulkeutumassa kaikkien odottaessa, mitä Yhdysvaltain kongressi tekisi. AIG, Lehman Brothers, eri suuret pankit olivat kaikki menossa konkurssiin – luonnollisessa ei ollut ratkaisua.
Päätimme, että huolimatta ydinkotiseurakuntiemme sijaitsemisesta Tulsassa, Chrisin pitäisi tulla ensimmäiseksi, mikä tarkoitti, että muuttaisimme hänen lähelleen. Barb ja minä olimme 50-vuotiaita tuona vuonna. Emme halunneet vuokrata huoneistoa, sillä Chris tarvitsi pysyvän kodin. Emme halunneet vuokrata kotia, joka maksoi jonkun toisen kiinnelainaa, ja tajusimme, että se pikkukaupunki, jossa Chrisin perhekoti sijaitsi, ei ollut ihan Oklahoman kaupunkien kärkikaartia.
Päättelin, että meidän täytyi olla puolen tunnin ajomatkan päässä Chrisistä, ja että jos meillä voisimme ostaa kodin läheisen järven, Grand Laken ääreltä, se voisi olla koti, joka saattaisi pelastaa hänen henkensä. Se säilyttäisi arvonsa talouden laskukaudella ja olisi omamme. Tarvitsisimme kuitenkin pyörätuolirampin etuovelle Chrisin kotona käyntejä varten ja tarvitsisimme tasaisen pihan, kun taas monet järvenrantakiinteistöt olivat jyrkällä penkereellä veden yläpuolella.
Ja mitä teet rahan suhteen?
Kun olimme määrittäneet prioriteettimme, sen että emme antaisi Chrisin kuolla, jotta saattaisimme jatkaa palvelutyössä esteittä, vaan järjestelisimme elämämme uuteen kuosiin pelastaaksemme hänen elämänsä, ja kun olimme työstäneet vuokraaminen/ostaminen –asian ja sijaintiasian tullen siihen johtopäätökseen, että meidän tulisi ostaa paikka järven rannalta, SITTEN me menimme Isän luo rukouksessa.
Olimme pitkälti kuin Filippus tarviten ihmeen väkijoukon ruokkimiseksi. Meillä ei ollut käteistä, yritin kiinnelainavälittäjää, mutta joka käänteessä kerrottiin, että odotettiin Kongressin toimia, joten olimme täysin avuttomia. Tuossa kohdassa menin takaisin Isän luo ja sanoin: ’Isä, omistajan pitää vastata meidän rahoittamisestamme, koska kukaan ei lainaa juuri nyt, ei ainakaan meille’.
Kaikki tuo oli ajattelua laatikon ulkopuolella. Normaalin ajattelun mukaisesti olisimme jatkaneet viikoittaista moottoritiellä ajoa, lisäten jatkuvasti stressiämme koska muut asiat, jotka piti tehdä, eivät tulleet tehdyiksi, tai normaalin julistaja-ajattelun mukaisesti olisimme antaneet hänen kuolla... emme olleet sellaisia.
SEN JÄLKEEN kun olin esittänyt tuon kaiken Isälle, tunsin yhtäkkiä asian suhteen rauhan ja näin mininäyn Grand Lakesta, jonka pohjois- ja länsirantojen ympärille oli piirretty soikio, ikään kuin näkymätön käsi olisi piirtänyt soikion kynällä paperiselle kartalle. Tiesin, että tuo oli se alue, jossa Isän huolenpito oli.
Niinpä kiinnitin välittömästi navigaattorin tuulilasiin ja vietin kaksi päivää ajaen ympäri koko järven mennen kaikkialle muualle PAITSI sinne, minne olin nähnyt Herran käden piirtävän tuon soikion. Halusin valistua siitä, mitä oli saatavilla, mikä oli järkevä hinta jne. Kun Hän antoi minulle tuon rauhan, Hän antoi minulle myös hinnan 127 000 dollaria, joten minun täytyi nähdä, millainen paikka olisi. Hän oli antanut myös kuvan siitä tuolla hetkellä – pieni koti, jota ympäröivät puut, valkoinen talo, jossa oli mustat ikkunaluukut ja ramppi ylös etuovelle.
Kolmantena päivänä tunsin oppineeni riittävästi ja keskityin alueelle, jonka olin nähnyt piirrettävän. Tulin naapurustoon, jossa oli enimmäkseen puolipysyviä, kahdesta matkailuvaunusta koostuvia valmiskoteja ja muita pieniä koteja ajaen tien päähän, jossa näin näyssä olleen talon. Lisäksi etupihalla oli ’omistaja myy’ kyltti. Omistaja oli baptistipastori vaimoineen, joiden täytyi olla lähempänä seurakuntaansa järven toisella puolella. He ottivat vastuun meidän rahoittamisestamme ja me muutimme. Chrisin vointi parani, hänen painonsa nousi ja hän päätti ’Isä, pidän tästä talosta’. Ja tässä sitä ollaan tänään.
Mutta se ei olisi koskaan tapahtunut, ellemme olisi ymmärtäneet, että Jumala todella koettelee meitä hyvillä asioilla – vaikeilla päätöksillä, päätöksillä jotka vaativat ’laatikon ulkopuolista’ ajattelua ja uskomista, joihin vaikuttavat periaatteet ja oikeat prioriteetit – Pyhä Henki johdattaen kun vihjaisimme, että astuisimme askeleen kohti mahdottomuutta.
Ensi viikolla enemmän siitä, kuinka Herra koettelee meitä hyvällä, muita ei niin ilmeisiä tapoja jolla Hän johtaa ja lisää!
Siunauksin,
John Fenn
www.cwowi.org
www.cwowi.eu
RSS Feed