Surprised who is in heaven? (appearances can be deceiving) #2
Yllätyitkö siitä, kuka on taivaassa? (ulkonäkö voi pettää) 2. osa neljästä
Hei kaikki,
Haluan muistuttaa teitä meidän lauantaisesta Zoom-kokoontumisestamme 16. toukokuuta klo 13 Yhdysvaltain/Kanadan keskusaikaa – toivottavasti voit liittyä mukaan. Minulla on kokoontumista varten luentomoniste pasuunansoitonjuhlasta. Tämän juhlan ymmärtäminen antaa ymmärrystä Joh.7 ja 8.lukuihin sekä tuhatvuotista valtakuntaa koskien.
Aprikoin...
Eräs nainen yhdessä kotiseurakunnistamme kertoi tarinansa siitä, kuinka hän oli koomassa noin vuoden ajan ennen kuin tuli uudelleen tajuihinsa. Hän sanoi kuulleensa tuona aikana kaiken. Kaiken. Mutta hän sanoi, että hänen mielensä toimi niin hitaasti, että hänen mielessään kesti viikon muotoilla vastaus (esimerkiksi) siihen, mitä hänen äitinsä kysyi joka vierailullaan. Hän sanoi, että jos hänen äitinsä vieraili hänen luonaan jonain tiistaina ja kysyi: 'Miten sinulla menee?', kesti noin seuraavaan tiistaihin ennen kuin hänen aivonsa olivat muodostaneet vastauksen: 'Selkääni sattuu' – mutta se ei koskaan tullut ulos hänen suustaan.
Naisen äiti kuului myös tuohon kotiseurakuntaan, joten oli kiinnostavaa kuulla kummastakin näkökannasta. Toisaalta oli äidin tuska siitä, ettei tiennyt, mitä tyttärelle oli tapahtumassa, ja kuitenkin hän rukoili ja oli positiivinen vierailleessaan tyttären luona. Samanaikaisesti oli nuoren naisen kyvyttömyys reagoida fyysisesti, ja kuitenkin hän kuuli ja vastasi mielessään ja jopa liittyi rukoukseen äitinsä kanssa.
Ollessaan elämän ja kuoleman välisellä hämärärajalla nainen sanoi Herran tulleen kahdesti ja puhuneen hänelle hänen tulevaisuudestaan, vei hänet kerran taivaaseen, kertoi hänelle, ettei vielä ollut hänen aikansa, ja niin edelleen. Nainen tiesi aina 'heräävänsä'.
Mutta entä jos nainen olisi kuollut? Kukaan taivaan tällä puolen ei olisi tietänyt mitään siitä, kuinka hän oli tietoinen ympäristöstään, kuuli jokaisen sanan, oli liittynyt rukoukseen äitinsä kanssa ja oli nähnyt Herran kahdesti tuona vuonna. Jos hän olisi kuollut, emme olisi tienneet mitään tuosta. Kuinka monia sellaisia tarinoita samanlaisista tilanteista onkaan olemassa, joista saamme kuulla toisella puolella?
Tietäessäni, että joka ikinen ihminen saa saman tilaisuuden valita, joka Aadamilla ja Eevalla oli, elämän tai kuoleman, aprikoin, kuinkakohan monet ihmiset silloin, kun he makaavat tiedottomina heidän oma kuolevaisuutensa tuijottaessa heitä kasvoihin, tekevät viime hetken päätöksen huutaa avuksi Herran nimeä? Jos he toimivat niin, kukaan taivaan tällä puolen ei tietäisi heidän tehneen niin.
Muistan erään ihmisen koomassa kuolinvuoteelleen ja erään toisen rukoilleen hänen puolestaan ja johdattaneen hänet 'syntisen rukoukseen', pysähtyen jokaisen virkkeen jälkeen, antaen aikaa koomassa olevalle rukoilla mukana – vaikka tuo ihminen oli tietysti kykenemätön vastaamaan korvin kuultavasti. Tuo rukoillut kertoi, että kun hän oli sanonut 'aamen', välittömästi Pyhän Hengen läsnäolo täytti huoneen, koomassa olleen suupielet kohosivat hivenen ikään kuin hymyyn ja sitten hän kuoli. Toisessa lähes identtisessä tilanteessa kuolinvuoteellaan olevan henkilön kasvoilla valuivat kyyneleet. Olen nähnyt tätä usean kerran.
Luulen olevan monia ristin ryövärin kaltaisia, jotka tekevät viime hetken päätöksen kääntyä Herran puoleen, mitä emme saa selville ennen kuin pääsemme taivaaseen. (Toivon, etten kysy nähdessäni jonkun sellaisen henkilön: "Mitä sinä täällä teet?" tai "Vau, selvisit sittenkin!" tai "Sinut sitten päästettiin sisälle?" tai jotakin muuta sellaista, joka paljastaisi yllättymiseni Jumalan armosta.)
Varoitus: Tämä saattaa sotkea teologiasi, se sotki minun teologiani
Olin palvelemassa eräässä seurakunnassa lähellä Spenceriä, Tennesseessä – pienessä seurakunnassa, paikalla oli ehkä 40 ihmistä. Opettaessani Henki veti huomioni erääseen naiseen, joka istui vasemmalla puolella noin puolivälissä parin lapsen istuessa hänen vieressään. Yhtäkkiä näin silmieni ollessa auki näyn tämän naisen yläpuolella, ikään kuin olisin katsonut televisio-ohjelman kohtausta. Näin tummahiuksisen miehen, joka oli hänen ilmeestään päätellen selvästi suunniltaan, suuressa ahdistuksessa, istumassa keinutuolissa erään kodin kuistilla, ja miehellä oli kädessään pistooli. Näky päättyi, kun mies nosti pistoolin osoittamaan päätään.
Isä puhui minulle nähdessäni tämän: "Tämä on naisen aviomies. Hän tappoi itsensä tuolla pistoolilla, mutta hän on Minun luonani ja Minä haluan sinun kertovan naiselle tämän, sillä hän on ollut hyvin peloissaan miehensä pelastuksen tähden ja Minä haluan antaa hänelle varmuuden." Juuri silloin näin miehen seisomassa yläpuolella ja sen paikan sivussa, missä kohdassa nainen istui penkissä, hymyilleen leveästi, kun hän katsoi alaspäin naista ja perhettään; katsoen perhettään niin suurella rakkaudella ja myötätuntoisesti ja surullisesti aiheuttamansa tuskan tähden – se kaikki oli niin selvästi hänen kasvoillaan, ja Pyhä Henki auttoi minua antaen minun tuntea sen, mitä mies tunsi, samalla tavalla kuin Herra ollessamme esirukouksessa, usein antaa meidän kokea ne emootiot tai paineet, joita kokee se henkilö, jonka rinnalle tulemme rukouksessa kantamaan taakkaa. Katumus oli tasoltaan rajua; se sai minut kyyneliin.
Kysyin Isältä: "Kuinka tämä on mahdollista? Olen aina pohtinut niitä ihmisiä, jotka tekevät itsemurhan, jakeesta 1. Kor. 3:17 käsin, siinä sanotaan, että jos tuhoamme ruumiin, meidät tuhotaan." Hän vastasi: "Eri asiayhteys. Mies ei ollut tolkuissaan. Hän oli emotionaalisesti sairas. Tuomitsisitko hänet hänen mielensä sairauden tähden, vaikket tuomitsisi jotakuta sellaista, joka kuoli ruumiinsa sairauden takia?" "Voi, anteeksi, olet oikeassa. Tuossa on järkeä."
Kerroin saarnatuolista sen mitä näin ja mitä Hän sanoi ja yritin välittää niin tarkasti kuin kykenin sen syyllisyyden, jota mies tunsi koskien sitä vahinkoa, jonka hän oli aiheuttanut vaimolle ja heidän lapsilleen. Tietysti nainen purskahti itkuun vahvistaessaan, että juuri tuosta paikasta ja noin nainen oli löytänyt miehensä palatessaan kotiin tuona päivänä ja myöhemmin hän kertoi minulle, että oli ollut niin huolissaan miehestä, ei nukkunut, oli niin peloissaan miehen alkoholismin ja vihan ja itsemurhan tähden. Nainen sanoi sen painaneen häntä jokaisena valveilla olon hetkenä, koska hän rakasti miestään niin paljon ja halusi niin hänen olevan taivaassa.
Jos et ollut mukana tuossa kokouksessa ja vain olit kuullut tuosta väkivaltaisesta, vihaisesta, alkoholistiaviomiehestä ja siitä, että hän oli tappanut itsensä, otaksuit ehkä hänen olevan helvetissä. Itsemurha on murha ja murhan voi saada anteeksi. Kysy vain Moosekselta ja kuningas Daavidilta. Jeesuksen hylkääminen on synti, jota ei saa anteeksi, sillä pelastuksen tuovan Pyhän Hengen työn hylkääminen merkitsee Jeesuksen hylkäämistä.
Joskus ongelma olemme me, eivät he
Eräs seurakuntamme jäsen oli syntynyt roomalaiskatolilaisuuden piiriin, mutta myöhemmin syntyi uudesti ja täyttyi Hengellä. Hänen äidilleen kuitenkin roomalaiskatolilaisuus oli se seurakunta, se aito seurakunta, ja se siitä.
Naisen äidin kunto alkoi heiketä ja hänet siirrettiin hoivakotiin, ja naisen sydämen ykkösasia oli varmistaa, että äiti oli menossa taivaaseen. Hän ei ollut varma, sillä samalla kun hänen äitinsä sanoi uskovansa Jeesukseen, hän myös totteli pappeja ja rukoili Mariaa, sytytti kynttilöitä, ripittäytyi eikä koskaan jättänyt messua väliin.
Menin hoivakotiin ja tapasin tuon seurakunnassamme olevan naisen ja hänen äitinsä. Minua kunnioitettiin, koska olin 'Jumalan mies', vaikka olen varma, että tuon äidin ajattelussa olin hänen paikallisseurakuntansa papin tason alapuolella. Minun roolini oli kuunnella tuota äitiä ja ottaa selville tyttären mielenrauhan takia, tulisiko hänen äitinsä olemaan taivaassa.
Koska nainen vertasi omaa pelastuskokemustaan äitinsä elämään katolisessa kirkossa, nainen oli huolissaan äitinsä pelastumisesta. Puhuin tuolle äidille hänen tyttärensä istuessa hänen vieressään. Äiti julisti vahvaa uskoa Herraan, sanoi tunteneensa Jeesuksen siitä lähtien kun oli nuori tyttö. Kyllä, hän rukoili Mariaa ja pyhimyksiä kuten (roomalaiskatolinen) kirkko sanoi, mutta hän uskoi Jeesuksen olevan hänen Herransa ja tunsi Hänen läsnäolonsa sydämessään. Asia loppuun käsitelty.
Vierailun koko syynä oli tyttären pelko äitinsä pelastuksen puolesta, koska tyttärellä oli suurempi tieto kuin äidillään. Me olemme huolissamme rakastamiemme ja menettämiemme ikuisesta määränpäästä toisinaan, koska olemme kuin tämä tytär, jolla oli korkeamman tason tieto Herrassa ja hän näki hänen äitinsä kirkon epäjumalanpalveluksen ja virheen. Onneksi Herra tuomitsee sydämen, ei seurakunnan jäsenyyden perusteella ja tietämättämyydellä on tosiaan merkitystä.
Ja tästä jatkamme ensi viikolla – entäpä…? Siihen saakka, siunauksin,
John Fenn/LL
Yllätyitkö siitä, kuka on taivaassa? (ulkonäkö voi pettää) 2. osa neljästä
Hei kaikki,
Haluan muistuttaa teitä meidän lauantaisesta Zoom-kokoontumisestamme 16. toukokuuta klo 13 Yhdysvaltain/Kanadan keskusaikaa – toivottavasti voit liittyä mukaan. Minulla on kokoontumista varten luentomoniste pasuunansoitonjuhlasta. Tämän juhlan ymmärtäminen antaa ymmärrystä Joh.7 ja 8.lukuihin sekä tuhatvuotista valtakuntaa koskien.
Aprikoin...
Eräs nainen yhdessä kotiseurakunnistamme kertoi tarinansa siitä, kuinka hän oli koomassa noin vuoden ajan ennen kuin tuli uudelleen tajuihinsa. Hän sanoi kuulleensa tuona aikana kaiken. Kaiken. Mutta hän sanoi, että hänen mielensä toimi niin hitaasti, että hänen mielessään kesti viikon muotoilla vastaus (esimerkiksi) siihen, mitä hänen äitinsä kysyi joka vierailullaan. Hän sanoi, että jos hänen äitinsä vieraili hänen luonaan jonain tiistaina ja kysyi: 'Miten sinulla menee?', kesti noin seuraavaan tiistaihin ennen kuin hänen aivonsa olivat muodostaneet vastauksen: 'Selkääni sattuu' – mutta se ei koskaan tullut ulos hänen suustaan.
Naisen äiti kuului myös tuohon kotiseurakuntaan, joten oli kiinnostavaa kuulla kummastakin näkökannasta. Toisaalta oli äidin tuska siitä, ettei tiennyt, mitä tyttärelle oli tapahtumassa, ja kuitenkin hän rukoili ja oli positiivinen vierailleessaan tyttären luona. Samanaikaisesti oli nuoren naisen kyvyttömyys reagoida fyysisesti, ja kuitenkin hän kuuli ja vastasi mielessään ja jopa liittyi rukoukseen äitinsä kanssa.
Ollessaan elämän ja kuoleman välisellä hämärärajalla nainen sanoi Herran tulleen kahdesti ja puhuneen hänelle hänen tulevaisuudestaan, vei hänet kerran taivaaseen, kertoi hänelle, ettei vielä ollut hänen aikansa, ja niin edelleen. Nainen tiesi aina 'heräävänsä'.
Mutta entä jos nainen olisi kuollut? Kukaan taivaan tällä puolen ei olisi tietänyt mitään siitä, kuinka hän oli tietoinen ympäristöstään, kuuli jokaisen sanan, oli liittynyt rukoukseen äitinsä kanssa ja oli nähnyt Herran kahdesti tuona vuonna. Jos hän olisi kuollut, emme olisi tienneet mitään tuosta. Kuinka monia sellaisia tarinoita samanlaisista tilanteista onkaan olemassa, joista saamme kuulla toisella puolella?
Tietäessäni, että joka ikinen ihminen saa saman tilaisuuden valita, joka Aadamilla ja Eevalla oli, elämän tai kuoleman, aprikoin, kuinkakohan monet ihmiset silloin, kun he makaavat tiedottomina heidän oma kuolevaisuutensa tuijottaessa heitä kasvoihin, tekevät viime hetken päätöksen huutaa avuksi Herran nimeä? Jos he toimivat niin, kukaan taivaan tällä puolen ei tietäisi heidän tehneen niin.
Muistan erään ihmisen koomassa kuolinvuoteelleen ja erään toisen rukoilleen hänen puolestaan ja johdattaneen hänet 'syntisen rukoukseen', pysähtyen jokaisen virkkeen jälkeen, antaen aikaa koomassa olevalle rukoilla mukana – vaikka tuo ihminen oli tietysti kykenemätön vastaamaan korvin kuultavasti. Tuo rukoillut kertoi, että kun hän oli sanonut 'aamen', välittömästi Pyhän Hengen läsnäolo täytti huoneen, koomassa olleen suupielet kohosivat hivenen ikään kuin hymyyn ja sitten hän kuoli. Toisessa lähes identtisessä tilanteessa kuolinvuoteellaan olevan henkilön kasvoilla valuivat kyyneleet. Olen nähnyt tätä usean kerran.
Luulen olevan monia ristin ryövärin kaltaisia, jotka tekevät viime hetken päätöksen kääntyä Herran puoleen, mitä emme saa selville ennen kuin pääsemme taivaaseen. (Toivon, etten kysy nähdessäni jonkun sellaisen henkilön: "Mitä sinä täällä teet?" tai "Vau, selvisit sittenkin!" tai "Sinut sitten päästettiin sisälle?" tai jotakin muuta sellaista, joka paljastaisi yllättymiseni Jumalan armosta.)
Varoitus: Tämä saattaa sotkea teologiasi, se sotki minun teologiani
Olin palvelemassa eräässä seurakunnassa lähellä Spenceriä, Tennesseessä – pienessä seurakunnassa, paikalla oli ehkä 40 ihmistä. Opettaessani Henki veti huomioni erääseen naiseen, joka istui vasemmalla puolella noin puolivälissä parin lapsen istuessa hänen vieressään. Yhtäkkiä näin silmieni ollessa auki näyn tämän naisen yläpuolella, ikään kuin olisin katsonut televisio-ohjelman kohtausta. Näin tummahiuksisen miehen, joka oli hänen ilmeestään päätellen selvästi suunniltaan, suuressa ahdistuksessa, istumassa keinutuolissa erään kodin kuistilla, ja miehellä oli kädessään pistooli. Näky päättyi, kun mies nosti pistoolin osoittamaan päätään.
Isä puhui minulle nähdessäni tämän: "Tämä on naisen aviomies. Hän tappoi itsensä tuolla pistoolilla, mutta hän on Minun luonani ja Minä haluan sinun kertovan naiselle tämän, sillä hän on ollut hyvin peloissaan miehensä pelastuksen tähden ja Minä haluan antaa hänelle varmuuden." Juuri silloin näin miehen seisomassa yläpuolella ja sen paikan sivussa, missä kohdassa nainen istui penkissä, hymyilleen leveästi, kun hän katsoi alaspäin naista ja perhettään; katsoen perhettään niin suurella rakkaudella ja myötätuntoisesti ja surullisesti aiheuttamansa tuskan tähden – se kaikki oli niin selvästi hänen kasvoillaan, ja Pyhä Henki auttoi minua antaen minun tuntea sen, mitä mies tunsi, samalla tavalla kuin Herra ollessamme esirukouksessa, usein antaa meidän kokea ne emootiot tai paineet, joita kokee se henkilö, jonka rinnalle tulemme rukouksessa kantamaan taakkaa. Katumus oli tasoltaan rajua; se sai minut kyyneliin.
Kysyin Isältä: "Kuinka tämä on mahdollista? Olen aina pohtinut niitä ihmisiä, jotka tekevät itsemurhan, jakeesta 1. Kor. 3:17 käsin, siinä sanotaan, että jos tuhoamme ruumiin, meidät tuhotaan." Hän vastasi: "Eri asiayhteys. Mies ei ollut tolkuissaan. Hän oli emotionaalisesti sairas. Tuomitsisitko hänet hänen mielensä sairauden tähden, vaikket tuomitsisi jotakuta sellaista, joka kuoli ruumiinsa sairauden takia?" "Voi, anteeksi, olet oikeassa. Tuossa on järkeä."
Kerroin saarnatuolista sen mitä näin ja mitä Hän sanoi ja yritin välittää niin tarkasti kuin kykenin sen syyllisyyden, jota mies tunsi koskien sitä vahinkoa, jonka hän oli aiheuttanut vaimolle ja heidän lapsilleen. Tietysti nainen purskahti itkuun vahvistaessaan, että juuri tuosta paikasta ja noin nainen oli löytänyt miehensä palatessaan kotiin tuona päivänä ja myöhemmin hän kertoi minulle, että oli ollut niin huolissaan miehestä, ei nukkunut, oli niin peloissaan miehen alkoholismin ja vihan ja itsemurhan tähden. Nainen sanoi sen painaneen häntä jokaisena valveilla olon hetkenä, koska hän rakasti miestään niin paljon ja halusi niin hänen olevan taivaassa.
Jos et ollut mukana tuossa kokouksessa ja vain olit kuullut tuosta väkivaltaisesta, vihaisesta, alkoholistiaviomiehestä ja siitä, että hän oli tappanut itsensä, otaksuit ehkä hänen olevan helvetissä. Itsemurha on murha ja murhan voi saada anteeksi. Kysy vain Moosekselta ja kuningas Daavidilta. Jeesuksen hylkääminen on synti, jota ei saa anteeksi, sillä pelastuksen tuovan Pyhän Hengen työn hylkääminen merkitsee Jeesuksen hylkäämistä.
Joskus ongelma olemme me, eivät he
Eräs seurakuntamme jäsen oli syntynyt roomalaiskatolilaisuuden piiriin, mutta myöhemmin syntyi uudesti ja täyttyi Hengellä. Hänen äidilleen kuitenkin roomalaiskatolilaisuus oli se seurakunta, se aito seurakunta, ja se siitä.
Naisen äidin kunto alkoi heiketä ja hänet siirrettiin hoivakotiin, ja naisen sydämen ykkösasia oli varmistaa, että äiti oli menossa taivaaseen. Hän ei ollut varma, sillä samalla kun hänen äitinsä sanoi uskovansa Jeesukseen, hän myös totteli pappeja ja rukoili Mariaa, sytytti kynttilöitä, ripittäytyi eikä koskaan jättänyt messua väliin.
Menin hoivakotiin ja tapasin tuon seurakunnassamme olevan naisen ja hänen äitinsä. Minua kunnioitettiin, koska olin 'Jumalan mies', vaikka olen varma, että tuon äidin ajattelussa olin hänen paikallisseurakuntansa papin tason alapuolella. Minun roolini oli kuunnella tuota äitiä ja ottaa selville tyttären mielenrauhan takia, tulisiko hänen äitinsä olemaan taivaassa.
Koska nainen vertasi omaa pelastuskokemustaan äitinsä elämään katolisessa kirkossa, nainen oli huolissaan äitinsä pelastumisesta. Puhuin tuolle äidille hänen tyttärensä istuessa hänen vieressään. Äiti julisti vahvaa uskoa Herraan, sanoi tunteneensa Jeesuksen siitä lähtien kun oli nuori tyttö. Kyllä, hän rukoili Mariaa ja pyhimyksiä kuten (roomalaiskatolinen) kirkko sanoi, mutta hän uskoi Jeesuksen olevan hänen Herransa ja tunsi Hänen läsnäolonsa sydämessään. Asia loppuun käsitelty.
Vierailun koko syynä oli tyttären pelko äitinsä pelastuksen puolesta, koska tyttärellä oli suurempi tieto kuin äidillään. Me olemme huolissamme rakastamiemme ja menettämiemme ikuisesta määränpäästä toisinaan, koska olemme kuin tämä tytär, jolla oli korkeamman tason tieto Herrassa ja hän näki hänen äitinsä kirkon epäjumalanpalveluksen ja virheen. Onneksi Herra tuomitsee sydämen, ei seurakunnan jäsenyyden perusteella ja tietämättämyydellä on tosiaan merkitystä.
Ja tästä jatkamme ensi viikolla – entäpä…? Siihen saakka, siunauksin,
John Fenn/LL
RSS Feed