Connected but alone # 1
Yhteydessä mutta yksin osa 1
Hei kaikki,
poikamme Chris rakastaa ’auttaa’ kaupassa. Otan ostoskärryt/vaunut ja vedän niitä edestä samalla kun Chris pyörätuolissaan pitää kiinni kädensijasta, niin että vedän häntä eteenpäin kärryjä vetäessäni. Vaikka Chris on 32-vuotias, synnytyksessä hänen kaulansa ympärillä ollut napanuora jätti hänet noin 4-vuotiaan tasolle henkisesti. Lisäksi hänen 17-vuotiaana saamansa halvauskohtaus vei häneltä kyvyn käyttää vasenta kättä, niinpä hän pitää kiinni kärryistä ja odottaa pysähtymistäni, jolloin hän auttaa kauppatavaroiden lastaamista kärryihin.
Yhteydessä mutta yksin osa 1
Hei kaikki,
poikamme Chris rakastaa ’auttaa’ kaupassa. Otan ostoskärryt/vaunut ja vedän niitä edestä samalla kun Chris pyörätuolissaan pitää kiinni kädensijasta, niin että vedän häntä eteenpäin kärryjä vetäessäni. Vaikka Chris on 32-vuotias, synnytyksessä hänen kaulansa ympärillä ollut napanuora jätti hänet noin 4-vuotiaan tasolle henkisesti. Lisäksi hänen 17-vuotiaana saamansa halvauskohtaus vei häneltä kyvyn käyttää vasenta kättä, niinpä hän pitää kiinni kärryistä ja odottaa pysähtymistäni, jolloin hän auttaa kauppatavaroiden lastaamista kärryihin.
Chrisiä on siunattu lapsen suorasukaisuudella. Hän rakastaa erityisesti kääntymisiä, koska hän heilahtaa sivuun kääntyessämme ja huudahtaa: ’varo, vanha mies’ tai ’varo, rouva’ tai cowboy-hattua käyttäville ’varo, cowboy, täältä tullaan’. (Meillä päin maailmaa cowboyt ovat aitoja eikä ole epätavallista nähdä miestä tai naista cowboyhatussa, chapseissä ja kannuksissa jossakin kaupassa). Minun täytyy aina käskeä häntä sanomaan ’anteeksi’ eikä ’varo’, mutta oppi ei koskaan pysy, niinpä seuraavalla kerralla toistamme kuvion – ’varo, vanha mies’... lol. Koska asumme pikkukaupungissa, suurin osa kassoista ja monet asiakkaat tuntevat meidät, niin että silloin kun menen yksin kauppaan, minulta jopa kysytään ’missä apulaisesi on tänään?’
Lisään tässä niitä varten, jotka saattavat meilata minulle kysyen Chrisin parantumisesta, että Chris rakastaa Herraa ja on kuullut Herran puhuneen itselleen ainakin kahdesti niin että tiedän asiasta. Chrisin usko on tällainen: ”Kun pääsen taivaaseen, en tarvitse pyörätuoliani, aion juosta” ja ”Jeesus kertoi minulle (sitten kun pääsen taivaaseen), että Hän aikoo kävellä vuorten halki kanssani!”
Aivovaurion vuoksi ajan käsite menee yli Chrisin ymmärryksen. Ensi viikolla on sama asia kuin kolmen päivän kuluttua ja kolmen päivän kuluttua sama kuin ensi viikolla. Sen tuloksena emme ole onnistuneet opettamaan häntä, että hän voi parantua nyt, niinpä parantuminen ei ole jotakin jota hän haluaa. Hän tietää, että Jeesus tulee kävelemään hänen kanssaan vuorilla jonain päivänä, että Herra rakastaa junia, ja että hän ei tule tarvitsemaan pyörätuolia, kun pääsee taivaaseen, ja tämä riittää. Loppu on vain sitä mitä se nyt on, ja hän on onnellinen.
Lukuisat Herran vierailut ovat tapahtuneet olohuoneessamme Chrisin nukkuessa muutaman askeleen päässä. Eräällä keralla Herra seisoi vasemmalla puolellani Chrisin istuessa pyörätuolissaan oikealla puolellani, ja Herralta olisi tarvittu vain pieni kurotus koskettaa Chrisiä, mutta Hän ei tehnyt niin valiten jostain syystä kohdata Chrisin siinä, missä hänen uskonsa on; että päästessään taivaaseen hän ei tule tarvitsemaan pyörätuolia.
Kassajono
Ja kävi niin, että päivänä jolloin tämä kuva otettiin, me olimme kassajonossa edessämme nainen, jolla oli pieni lapsi ostoskärryjen lastenistuimessa.
Käytäntönämme on se, että Chris on ensimmäinen jonossa, sitten minä, sitten ostoskärryt/vaunut. Otan ostokset kärryistä/vaunuista ja annan ne Chrisille, joka sitten auttaa pannen ne hihnalle kassaa varten. Hän on aina innoissaan ja tuona päivänä ensimmäinen ostos oli säilykepurkki, jonka hän heitti hihnalle ja joka sitten pyöri kuin lieriömäinen keilapallo kohti kassaa omaten riittävästi voimaa niin, että keilaradalla olisi tullut kaato!
Silloin huomasin edessämme olevan naisen, joka kirjoitti tekstiviestiä hullun lailla älypuhelimellaan täysin piittaamatta 2-vuotiaastaan lastenistuimessa ja kassan toimenpiteistä tämän tarvitessa naiselta kortin käyttämistä laitteessa. Katsoin naista, sitten kassaa, joka hiljaisena tuijotti naista ilmeenään ’Rouva, ihmisiä on jonossa, joten olkaa niin hyvä ja huomatkaa, että me kaikki odotamme teitä!’ Naisen huomiotta jättämä 2-vuotias leikki viimeisillä ostoksia täynnä olevilla muovikasseilla, jotka piti lastata kärryihin/vaunuihin ja kassa piti silmällä pikkutyttöä myös varmistaen, ettei tämä ottaisi jotain kassia ja tyhjentäisi sen sisältöä lattialle.
Katsoin taaksemme ja jonossa olevat kolme muuta ihmistä tuijottivat myös naista joka jatkoi tekstiviestien naputtamista omaan maailmaansa uppoutuneena. Yhteydessä, mutta yksin. Ympäröitynä, mutta irti yhteydestä. Lopulta kassa sanoi kohteliaasti: ‘Olkaa hyvä ja käyttäkää korttianne laitteessa’ ja nainen palasi maa-planeetalle, käytti korttinsa maksupäätteessä ja sai ostoksensa valmiiksi katsomatta kertaakaan ympärilleen saadakseen yhteyden ympäristöönsä, näkemättä lainkaan jonoa, näkemättä kassan silmien ja pään pyörittelyä.
Tämä kirjoitussarja käsittelee niitä vaikutuksia, joita on sillä, että on yhteydessä ja kuitenkin elää maailmassa, joka on irti yhteydestä todellisiin ihmisiin, todellisiin ihmissuhteisiin, todelliseen kasvuun ja henkilökohtaiseen kehitykseen. On tehty monia tutkimuksia ja kirjoitettu paljon teknologian vaikutuksesta yhteiskuntaan, mutta kiinnostuksen kohteenani tässä ovat kristityt ja Kristuksessa kasvaminen ja kuinka teknologia vaikuttaa uskoviin.
Kristityt, yhteys ja valheelliset ystävyyssuhteet
Teknologia mahdollistaa sen, että tviittaamme, kirjoitamme sähköpostia, tulemme kaveriksi, lähetämme tekstiviestejä, käytämme pikaviestintä sekä Skypeä ja olemme halutessamme yhteydessä ihmisten kanssa kaikkialla maailmassa. Kuitenkin kuulen kerta toisensa jälkeen, että kristityt kuuluvat niihin ihmisiin, joiden kohdalla on vaikeinta saada yhteistä aikaa kasvotusten. Liike-elämän palveluksessa olevasta seurakuntalaiseen asti se, että oikeasti istutaan alas ja opitaan tuntemaan toisensa, on yhtä vaikeaa kuin perhosen kiinni ottaminen paljain käsin; luulet sen asettuneen kukan päälle, mutta heti kun lähestyt, se lennähtää toiseen kukkaan ja jäät seisomaan tyhjin käsin ja lannistuneena.
Olet luultavasti kokenut tai havainnut, että ihmiset sanovat sellaisia asioita sähköpostissa, mitä he eivät koskaan sanoisi, jos olisivat kasvotusten. Kävin katsomassa erään Tulsan tv-aseman nettisivuja äskettäin, koska asemalla on paras säätutka. Sivujen pääuutinen koski sitä, että paikalliset ammattiyhdistyksen jäsenet halusivat vaihtaa ammattiyhdistystä, joka edustaisi heitä työpaikalla. Jutussa oli mukana valokuva, joka esitti useita miehiä jossakin huoneessa kokouksessa.
Kun rullasin sivua alaspäin katsoakseni kommentteja, ihmiset olivat lähettäneet juttuun sähköpostilla töykeitä kommentteja koskien yhden miehen suurta mahaa, toisen rosoista ja epäsiistiä ulkonäköjä, kuinka miehet näyttivät laiskoilta jne.
Pinnallisia ihmisiä, pinnalisempia kristittyinä
Saan samantyyppisiä kommentteja aivan luonnostaan näistä viikoittaisista ajatuksista ja kuukausitiedotteestani. Vuoden tai pari jakelussa olleet ihmiset yhtäkkiä loukkaantuvat johonkin mitä sanon, lähettävät töykeän ja loukkaavan sähköpostin minulle ja poistavat itsensä jakelusta. He ovat saattaneet saada minulta 50 tai 100 tai 200 tai enemmän sähköposteja muutaman viime vuoden aikana, mutta jos kirjoitan yhden ainoan asian, josta he eivät ole samaa mieltä, tai jos he ovat tulkinneet mielikuvituksellisesti jonkin kirjoittamani asian (mitä en ollut koskaan tarkoittanut), tai juttu sohaisee heitä ’kiperään’ paikkaan, sellaiseen asiaan, jonka suhteen heitä on menneisyydessä loukattu, niin yhtäkkiä saan ilkeitä vihaa täynnä olevia töykeitä sähköposteja heiltä.
Unohtakaa se tosiasia, että loput 99 tai 199 sähköpostia/opetusta viimeisten vuosien aikana ovat muuttaneet heidän elämänsä – säännölliset sähköpostit minulta ja jopa viestinvaihto joissain tapauksissa on mahdollistanut tuttuuden tunteen, ja kuitenkin sähköpostin etäisyys ja anonymiteetti salli heidän kylvää loukkauksia ja vihaa ilman jälkiseurauksia. Kuten oli yllä kerrottuun uutisjuttuun reagoivien ihmisten kohdalla, sinä vain tiedät, että jo olisimme kasvokkain, he eivät koskaan sanoisi sitä, mitä he kirjoittivat sähköpostissa.
Jotkut kristityt ovat melkein halukkaita lopettamaan aidot ystävyyssuhteet, koska koneet näyttävät kuuntelevan heitä. Koneet eivät koskaan haasta heitä, pakota heitä ajattelemaan tai saa heitä kohtaamaan omaa sydäntään. Koneet ovat turvallisia, ja ihmissuhteet noiden laitteiden kautta ovat turvallisia. Ne sallivat etäisyyden ihmisten välillä, siltä varalta että joku pääsisi liian lähelle, mikä saattaisi satuttaa minua.
Ihmiskunta ei ole koskaan ollut niin yhteyksissä kuin se on tänään, ja kuitenkin 25 %:lla amerikkalaisista ei ole yhtään läheisiä ystäviä ja ystävien lukumäärä lopulla 75 %:lla on pudonnut neljästä kahteen, mikä vastaa teknologian kyvyn nousua yhdistää meidät. (Kesäkuun 2006 numero American Sociologial Review – lehdestä)
Ystävyyden illuusio
Koneemme antavat meille ystävyyden illuusion ilman ystävyyden vaatimuksia. Koneemme antavat meille valheellisen yhdistyneenä olemisen tunnun, valheellisen läheisyyden tunnun. Saatat nähdä ilmoituksen Facebookissa: ’Olen tänään vilustunut’ ja olla pahoillasi tämän henkilön puolesta ja jopa rukoilla hänelle pikaista paranemista, ja tunnet olevasi yhteydessä hänen kanssaan. Joku saattaa tviitata, että pääsi läpi kokeestaan tänään saaden 96 % täysistä pisteistä ja lähetät pikaisen onnittelun.
Ja samalla kun tuo on tiettyyn rajaan asti hyvä asia, se ON hyvä asia vain siihen rajaan asti. Ihminen, joka kirjoittaa Facebookiin ’Parane pian, rukoilen puolestasi’ ja tviittaa ’Onnittelut, niin sitä pitää!’, saattaa elää aivan yksin, on ehkä itsetuhoinen, ilman seurakuntaperhettä, ilman työtä tai ystäviä, mutta laitteidemme kytkeytyneisyys antaa ihmisille valheellisen ystävyyden tunnun.
Sen tuloksena monissa tapauksissa se, että mitä enemmän ihminen on yhteyksissä, sitä yksinäisemmäksi hän tuntee olonsa. On kuin söisit aterian vielä silloin, kun olet puoliksi kylläinen aiemmasta ateriasta, et maista ruokaa etkä nauti siitä, sillä ei tapahdu mitään sisäistä tyydyttymistä. Sama tyhjyys on silloin, kun meillä ei ole yhtään aitoja kasvotusten tavattavia ystäviä, vaan vain vahva verkosto nettiystäviä. Olemme yksinäisiä, mutta pelkäämme läheisyyttä.
Herra astuu kuvaan mukaan
Monet kristityt eivät osaa olla yksin itsensä kanssa ja sen tähden eivät osaa olla yksin Herran kanssa. He juoksevat profeetan luo saadakseen sanan, koska he eivät todella tunne Herraa, koska he eivät ole oppineet, kuinka olla yksin ja olla yksin Hänen kanssaan. He juoksevat kokouksiin saadakseen vastauksia unohtaen ja laiminlyöden halukkaasti sen tosiasian, että Kristus asuu heissä ja on yhtä lähellä kuin ajan ja vaivannäön investoiminen siihen, että oppii tuntemaan Hänet.
Kuten kassajonon nainen, jonka mieli heti, kun elämässä oli tyyni hetki, heti, kun hänen huomionsa ei ollut keskittynyt tyttäreen tai ruokatarpeiden maksamiseen, meni ‘yhteydenottamiseen’ johonkuhun tekstiviestikeskustelun välityksellä, koska se oli helppoa ja mukavaa ja eikä se ollut uhka.
Kuitenkin me ymmärrämme, että suuret uskon ihmiset osasivat olla yksin: Aabraham katsoi tähtiä ja vastaanotti ilmestyksen siitä, että hänestä tulisi yhtä lukuisan kansan isä kuin niitä oli. Nuori paimen Daavid Betlehemiä ympäröivillä kedoilla oli läheisessä yhteydessä Herraan yksinäisyydessä. Jeesus lähti pois itsekseen erämaahan tai vuorelle tai hiljaiseen paikkaan, jossa Hän saattoi olla yksin Isän kanssa rukouksessa.
Sinun elämälläsi on merkitystä! Kuinka kehitämme vaellustamme Herran kanssa samalla kun olemme yhteyksissä sähköisesti niin moniin? Kuinka viljelemme henkilökohtaista yksinoloamme ja aitoja ystävyyssuhteita? Kuinka löydämme tarkoituksemme ja mikä osa ihmissuhteilla on siinä? Mitkä ovat teknologian muut vaikutukset ystävyyssuhteisiin?
Tästä jatkan ensi viikolla, siihen saakka siunauksin,
John Fenn
www.supernaturalhousechurch.org
Lisään tässä niitä varten, jotka saattavat meilata minulle kysyen Chrisin parantumisesta, että Chris rakastaa Herraa ja on kuullut Herran puhuneen itselleen ainakin kahdesti niin että tiedän asiasta. Chrisin usko on tällainen: ”Kun pääsen taivaaseen, en tarvitse pyörätuoliani, aion juosta” ja ”Jeesus kertoi minulle (sitten kun pääsen taivaaseen), että Hän aikoo kävellä vuorten halki kanssani!”
Aivovaurion vuoksi ajan käsite menee yli Chrisin ymmärryksen. Ensi viikolla on sama asia kuin kolmen päivän kuluttua ja kolmen päivän kuluttua sama kuin ensi viikolla. Sen tuloksena emme ole onnistuneet opettamaan häntä, että hän voi parantua nyt, niinpä parantuminen ei ole jotakin jota hän haluaa. Hän tietää, että Jeesus tulee kävelemään hänen kanssaan vuorilla jonain päivänä, että Herra rakastaa junia, ja että hän ei tule tarvitsemaan pyörätuolia, kun pääsee taivaaseen, ja tämä riittää. Loppu on vain sitä mitä se nyt on, ja hän on onnellinen.
Lukuisat Herran vierailut ovat tapahtuneet olohuoneessamme Chrisin nukkuessa muutaman askeleen päässä. Eräällä keralla Herra seisoi vasemmalla puolellani Chrisin istuessa pyörätuolissaan oikealla puolellani, ja Herralta olisi tarvittu vain pieni kurotus koskettaa Chrisiä, mutta Hän ei tehnyt niin valiten jostain syystä kohdata Chrisin siinä, missä hänen uskonsa on; että päästessään taivaaseen hän ei tule tarvitsemaan pyörätuolia.
Kassajono
Ja kävi niin, että päivänä jolloin tämä kuva otettiin, me olimme kassajonossa edessämme nainen, jolla oli pieni lapsi ostoskärryjen lastenistuimessa.
Käytäntönämme on se, että Chris on ensimmäinen jonossa, sitten minä, sitten ostoskärryt/vaunut. Otan ostokset kärryistä/vaunuista ja annan ne Chrisille, joka sitten auttaa pannen ne hihnalle kassaa varten. Hän on aina innoissaan ja tuona päivänä ensimmäinen ostos oli säilykepurkki, jonka hän heitti hihnalle ja joka sitten pyöri kuin lieriömäinen keilapallo kohti kassaa omaten riittävästi voimaa niin, että keilaradalla olisi tullut kaato!
Silloin huomasin edessämme olevan naisen, joka kirjoitti tekstiviestiä hullun lailla älypuhelimellaan täysin piittaamatta 2-vuotiaastaan lastenistuimessa ja kassan toimenpiteistä tämän tarvitessa naiselta kortin käyttämistä laitteessa. Katsoin naista, sitten kassaa, joka hiljaisena tuijotti naista ilmeenään ’Rouva, ihmisiä on jonossa, joten olkaa niin hyvä ja huomatkaa, että me kaikki odotamme teitä!’ Naisen huomiotta jättämä 2-vuotias leikki viimeisillä ostoksia täynnä olevilla muovikasseilla, jotka piti lastata kärryihin/vaunuihin ja kassa piti silmällä pikkutyttöä myös varmistaen, ettei tämä ottaisi jotain kassia ja tyhjentäisi sen sisältöä lattialle.
Katsoin taaksemme ja jonossa olevat kolme muuta ihmistä tuijottivat myös naista joka jatkoi tekstiviestien naputtamista omaan maailmaansa uppoutuneena. Yhteydessä, mutta yksin. Ympäröitynä, mutta irti yhteydestä. Lopulta kassa sanoi kohteliaasti: ‘Olkaa hyvä ja käyttäkää korttianne laitteessa’ ja nainen palasi maa-planeetalle, käytti korttinsa maksupäätteessä ja sai ostoksensa valmiiksi katsomatta kertaakaan ympärilleen saadakseen yhteyden ympäristöönsä, näkemättä lainkaan jonoa, näkemättä kassan silmien ja pään pyörittelyä.
Tämä kirjoitussarja käsittelee niitä vaikutuksia, joita on sillä, että on yhteydessä ja kuitenkin elää maailmassa, joka on irti yhteydestä todellisiin ihmisiin, todellisiin ihmissuhteisiin, todelliseen kasvuun ja henkilökohtaiseen kehitykseen. On tehty monia tutkimuksia ja kirjoitettu paljon teknologian vaikutuksesta yhteiskuntaan, mutta kiinnostuksen kohteenani tässä ovat kristityt ja Kristuksessa kasvaminen ja kuinka teknologia vaikuttaa uskoviin.
Kristityt, yhteys ja valheelliset ystävyyssuhteet
Teknologia mahdollistaa sen, että tviittaamme, kirjoitamme sähköpostia, tulemme kaveriksi, lähetämme tekstiviestejä, käytämme pikaviestintä sekä Skypeä ja olemme halutessamme yhteydessä ihmisten kanssa kaikkialla maailmassa. Kuitenkin kuulen kerta toisensa jälkeen, että kristityt kuuluvat niihin ihmisiin, joiden kohdalla on vaikeinta saada yhteistä aikaa kasvotusten. Liike-elämän palveluksessa olevasta seurakuntalaiseen asti se, että oikeasti istutaan alas ja opitaan tuntemaan toisensa, on yhtä vaikeaa kuin perhosen kiinni ottaminen paljain käsin; luulet sen asettuneen kukan päälle, mutta heti kun lähestyt, se lennähtää toiseen kukkaan ja jäät seisomaan tyhjin käsin ja lannistuneena.
Olet luultavasti kokenut tai havainnut, että ihmiset sanovat sellaisia asioita sähköpostissa, mitä he eivät koskaan sanoisi, jos olisivat kasvotusten. Kävin katsomassa erään Tulsan tv-aseman nettisivuja äskettäin, koska asemalla on paras säätutka. Sivujen pääuutinen koski sitä, että paikalliset ammattiyhdistyksen jäsenet halusivat vaihtaa ammattiyhdistystä, joka edustaisi heitä työpaikalla. Jutussa oli mukana valokuva, joka esitti useita miehiä jossakin huoneessa kokouksessa.
Kun rullasin sivua alaspäin katsoakseni kommentteja, ihmiset olivat lähettäneet juttuun sähköpostilla töykeitä kommentteja koskien yhden miehen suurta mahaa, toisen rosoista ja epäsiistiä ulkonäköjä, kuinka miehet näyttivät laiskoilta jne.
Pinnallisia ihmisiä, pinnalisempia kristittyinä
Saan samantyyppisiä kommentteja aivan luonnostaan näistä viikoittaisista ajatuksista ja kuukausitiedotteestani. Vuoden tai pari jakelussa olleet ihmiset yhtäkkiä loukkaantuvat johonkin mitä sanon, lähettävät töykeän ja loukkaavan sähköpostin minulle ja poistavat itsensä jakelusta. He ovat saattaneet saada minulta 50 tai 100 tai 200 tai enemmän sähköposteja muutaman viime vuoden aikana, mutta jos kirjoitan yhden ainoan asian, josta he eivät ole samaa mieltä, tai jos he ovat tulkinneet mielikuvituksellisesti jonkin kirjoittamani asian (mitä en ollut koskaan tarkoittanut), tai juttu sohaisee heitä ’kiperään’ paikkaan, sellaiseen asiaan, jonka suhteen heitä on menneisyydessä loukattu, niin yhtäkkiä saan ilkeitä vihaa täynnä olevia töykeitä sähköposteja heiltä.
Unohtakaa se tosiasia, että loput 99 tai 199 sähköpostia/opetusta viimeisten vuosien aikana ovat muuttaneet heidän elämänsä – säännölliset sähköpostit minulta ja jopa viestinvaihto joissain tapauksissa on mahdollistanut tuttuuden tunteen, ja kuitenkin sähköpostin etäisyys ja anonymiteetti salli heidän kylvää loukkauksia ja vihaa ilman jälkiseurauksia. Kuten oli yllä kerrottuun uutisjuttuun reagoivien ihmisten kohdalla, sinä vain tiedät, että jo olisimme kasvokkain, he eivät koskaan sanoisi sitä, mitä he kirjoittivat sähköpostissa.
Jotkut kristityt ovat melkein halukkaita lopettamaan aidot ystävyyssuhteet, koska koneet näyttävät kuuntelevan heitä. Koneet eivät koskaan haasta heitä, pakota heitä ajattelemaan tai saa heitä kohtaamaan omaa sydäntään. Koneet ovat turvallisia, ja ihmissuhteet noiden laitteiden kautta ovat turvallisia. Ne sallivat etäisyyden ihmisten välillä, siltä varalta että joku pääsisi liian lähelle, mikä saattaisi satuttaa minua.
Ihmiskunta ei ole koskaan ollut niin yhteyksissä kuin se on tänään, ja kuitenkin 25 %:lla amerikkalaisista ei ole yhtään läheisiä ystäviä ja ystävien lukumäärä lopulla 75 %:lla on pudonnut neljästä kahteen, mikä vastaa teknologian kyvyn nousua yhdistää meidät. (Kesäkuun 2006 numero American Sociologial Review – lehdestä)
Ystävyyden illuusio
Koneemme antavat meille ystävyyden illuusion ilman ystävyyden vaatimuksia. Koneemme antavat meille valheellisen yhdistyneenä olemisen tunnun, valheellisen läheisyyden tunnun. Saatat nähdä ilmoituksen Facebookissa: ’Olen tänään vilustunut’ ja olla pahoillasi tämän henkilön puolesta ja jopa rukoilla hänelle pikaista paranemista, ja tunnet olevasi yhteydessä hänen kanssaan. Joku saattaa tviitata, että pääsi läpi kokeestaan tänään saaden 96 % täysistä pisteistä ja lähetät pikaisen onnittelun.
Ja samalla kun tuo on tiettyyn rajaan asti hyvä asia, se ON hyvä asia vain siihen rajaan asti. Ihminen, joka kirjoittaa Facebookiin ’Parane pian, rukoilen puolestasi’ ja tviittaa ’Onnittelut, niin sitä pitää!’, saattaa elää aivan yksin, on ehkä itsetuhoinen, ilman seurakuntaperhettä, ilman työtä tai ystäviä, mutta laitteidemme kytkeytyneisyys antaa ihmisille valheellisen ystävyyden tunnun.
Sen tuloksena monissa tapauksissa se, että mitä enemmän ihminen on yhteyksissä, sitä yksinäisemmäksi hän tuntee olonsa. On kuin söisit aterian vielä silloin, kun olet puoliksi kylläinen aiemmasta ateriasta, et maista ruokaa etkä nauti siitä, sillä ei tapahdu mitään sisäistä tyydyttymistä. Sama tyhjyys on silloin, kun meillä ei ole yhtään aitoja kasvotusten tavattavia ystäviä, vaan vain vahva verkosto nettiystäviä. Olemme yksinäisiä, mutta pelkäämme läheisyyttä.
Herra astuu kuvaan mukaan
Monet kristityt eivät osaa olla yksin itsensä kanssa ja sen tähden eivät osaa olla yksin Herran kanssa. He juoksevat profeetan luo saadakseen sanan, koska he eivät todella tunne Herraa, koska he eivät ole oppineet, kuinka olla yksin ja olla yksin Hänen kanssaan. He juoksevat kokouksiin saadakseen vastauksia unohtaen ja laiminlyöden halukkaasti sen tosiasian, että Kristus asuu heissä ja on yhtä lähellä kuin ajan ja vaivannäön investoiminen siihen, että oppii tuntemaan Hänet.
Kuten kassajonon nainen, jonka mieli heti, kun elämässä oli tyyni hetki, heti, kun hänen huomionsa ei ollut keskittynyt tyttäreen tai ruokatarpeiden maksamiseen, meni ‘yhteydenottamiseen’ johonkuhun tekstiviestikeskustelun välityksellä, koska se oli helppoa ja mukavaa ja eikä se ollut uhka.
Kuitenkin me ymmärrämme, että suuret uskon ihmiset osasivat olla yksin: Aabraham katsoi tähtiä ja vastaanotti ilmestyksen siitä, että hänestä tulisi yhtä lukuisan kansan isä kuin niitä oli. Nuori paimen Daavid Betlehemiä ympäröivillä kedoilla oli läheisessä yhteydessä Herraan yksinäisyydessä. Jeesus lähti pois itsekseen erämaahan tai vuorelle tai hiljaiseen paikkaan, jossa Hän saattoi olla yksin Isän kanssa rukouksessa.
Sinun elämälläsi on merkitystä! Kuinka kehitämme vaellustamme Herran kanssa samalla kun olemme yhteyksissä sähköisesti niin moniin? Kuinka viljelemme henkilökohtaista yksinoloamme ja aitoja ystävyyssuhteita? Kuinka löydämme tarkoituksemme ja mikä osa ihmissuhteilla on siinä? Mitkä ovat teknologian muut vaikutukset ystävyyssuhteisiin?
Tästä jatkan ensi viikolla, siihen saakka siunauksin,
John Fenn
www.supernaturalhousechurch.org
RSS Feed