Väkivaltainen tai loukkaava ihmissuhde/läheisriippuvainen, osa 3
Hei kaikki,
Eräs mies sai lahjaksi puhuvan papukaijan, mutta se käyttäytyi kamalasti ja mikä pahempi juttu, se käytti kamalaa kieltä. Mies yritti toistuvasti saada papukaijan muuttamaan sanallisesti loukkaavia tapojaan, mutta mikään ei auttanut. Eräänä päivänä papukaija oli erityisen loukkava ja vihaisena ja turhautuneena mies heitti papukaijan pakastimeen, minka jälkeen seurasi välittömästi vetoava ja anteeksipyytävä huuto.
Kun mies avasi pakastimen oven, papukaija astui varovasti miehen ojennetulle käsivarrelle ja sanoi kohteliaasti: "Pyydän anteeksi käytöstäni. Olen loukannut sinua ja lupaan muuttaa toimintatapani, ole niin hyvä ja ota vastaan mitä vilpittömin ja nöyrin anteeksipyyntöni." Mies ällistyi, mutta ennen kuin hän saattoi kysyä, mikä aikaansai äkillisen muutoksen papukaijan käytöksessä, tämä jatkoi: "Ja hyvä herra, jos saan kysyä, mitä kana teki?"
Hän ei anna Herran Hengen muuttaa häntä.
Tämä humoristinen esimerkki esittää ihmisen (papukaijan) käyttäytymisen alhaisemman puolen siinä, että usein emme anna kokemiemme asioiden muuttaa meitä pitemmäksi aikaa kunnes tai ellei, ehkäpä, jotakin dramaattista tapahdu. Saatamme ihmetellä jossakin yksittäisessä hetkessä, mutta se, että antaa 'hetken' todella painua mieleen ja itse asiassa muuttaa meidät pitemmäksi aikaa, vaatii rehellistä itsetutkiskelua.
Sen lisäksi loukkaajat/väärinkäyttäjät keskittyvät siihen, että kertovat toisille, mitä näissä on vikana osittain siksi, että pitävät huomion poissa itsestään, niin että heidän ei tarvitse muuttua tai sopeutua... vihanpuuskahduksin, joiden tarkoituksena on saada joku perääntymään niin, ettei nouse vastustamaan heitä tai he vetäytyvät itseensä hiljaiseen halveksuntaan, joka on puolustusmekanismi, joka antaa heille etäisyyden toiseen ihmiseen tai tilanteeseen. Loukkaaja on usein vihainen elämälle.
Kuinka loukkaaja lakkaa olemasta loukkaaja: Ilmestys, jotka seuraa ankara työ
Loukkaajan täytyy ensin saada ilmestys siitä, että hän hän loukkaaja ja olla täydellisen kaunistelemattoman rehellinen itsensä suhteen, ja sitten liitä tuohon halu muuttua, joka on suurempi kuin halu säilyttää elämä sellaisena kuin se on.
Tuohon selvyyden ja läpinäkyvyyden hetkeen vie prosessi ja kyse on prosessista ilmestyksen jälkeen. Monet kerrat ihminen rukoilee, että Jumala koskettaa heitä ja ottaa kaiken vain pois, mutta Sana sanoo ja elävä elämä osoittaa, että useimmiten Jumala kulkee ihmisen kanssa tämän tullessa pois dysfunktionaalisuudesta ja loukkaavuudesta/väärinkäytöstä kohti normaalia toimimista ja ihmissuhteiden parantumista ajan kuluessa. Ihmisen täytyy käsitellä ongelmansa, oppia kuinka konrtolloida itseään ja olla riittävän rehellinen käsittelemään sydämensä yksityisimpiä osia – kyse on jostakin sellaisesta, jota hän ei ole koko elämänsä aikana tehnyt. Hänelle se on uutta aluetta ja se merkitsee itsensä nöyryyttämistä, sillä loppujen lopuksi ongelma on ylpeys, joka estää häntä muuttumasta. (Usein siihen liittyy pelkoa)
Loukatun/väärinkäytön kohteena olleen täytyy kutsua asiaa siksi mikä se on: loukkaamiseksi/väärinkäytöksi/väkivallaksi. Hänen täytyy myös olla rehellinen siinä, mikä sai hänet ryhtymään tällaiseen suhteeseen, tai jos loukkaaminen/väärinkäyttö tulee esiin myöhemmin, mikä saa hänet pysymään tilanteessa – onko kyse hänen uskostaan? Hänen epäonnistumisen tunteestaan? Hänen pelostaan sen suhteen, että mitä tapahtuu loukkaajalle/väärinkäytäjälle, jos hän lähtee? Mikä hänessä on se asia, joka pitää hänet tuossa ihmissuhteessa. Kaunistelematon rehellisyys oman itsensä suhteen on ensimmäinen askel väärinkäytetyksi tulemisesta pois lähtemiselle.
Jeesus sanoi, että avioero annettiin sydänten kovuuden tähden* ja viittasi juutalaiseen avioerolakiin**, joka mainitsee hypoteettisen esimerkin, jossa nainen menee naimisiin ja eroaa useita kertoja, koska joka kerran hänen aviomiehensä päätyy 'vihaamaan' häntä ja joka kerran hän on puhdas Herran edessä ja vapaa avioitumaan uudelleen. (Minulla on englanninkileinen cd/MP3-opetussarja asiasta, jos olet kiinnostunut)
Tunsin viisilapsisen pariskunnan ja aviomies hakkasi säännöllisesti vaimoaan siihen pisteeseen saakka, että tämä oli kasvoista vyötäisille saakka mustelmien peittämä, ja tilanne on menossa väkivaltaisemmaksi. Mies ei halunnut kunnella minua eikä hankkia apua ja nainen kieltäytyi lähtemästä. Mies rikkoi heidän liittonsa ja valansa Jumalan edessä kovalla sydämellään, minkä osoitti väkivalta vaimoa kohtaan – ja Jumalan edessä ja jukra, naisella oli aivan varmasti avioeroperuste. Mutta nainen kieltäytyi edes asumuserosta joksikin aikaa. Kun viimeksi näin heidät, heidän kaksi tuskin teini-ikäistä poikaansa alkoivat olla väkivaltaisia tyttöystäviään kohtaan...niin surullista. *Matt. 19:8; ** 5. Moos. 24:1-4
Tässä joitakin hyvin käytännöllisiä indikaattoreita siitä, että olet loukkaamista/väärinkäyttöä sisältävässä suhteessa:
Hän erottaa sinut vähitellen toisista: perheestä, ystävistä, ja sulkee piirin. Hän jäljittää sen, missä olet ja haluaa aina tietää, mitä olet tekemässä haluten sinut vain itselleen. Hän 'antaa anteeksi' sinulle (sillä syy on aina sinun), eikä hänellä ole mitään tunnetta siitä, että hänen täytyy pyytää anteeksi/katua, hän uhkailee: hän voi uhata tehdä itsemurhan, jos lähdet pois tai jopa uhata henkeäsi tai uhkaa viedä rahasi tai tuhota sinut tai maineesi perheen ja ystävien ja/tai työpaikkasi silmissä.
Näettekö, että joitakin noista piirteistä löytyy myös väärinkäyttöä sisältävässä seurakuntakulttuurissa? Vaaditaan, että käyt vain siinä seurakunnassa. Käytetään syyllistämistä, mutta tiedät olevasi hyvässä asemassa, jos lahjoitat rahaa tai toimit vapaaehtoisena tai osallistut tilaisuuksiin. Käytetään taivasta tai helvettiä manipuloimaan ja uhkaamaan sinua. Sinä olet se, jolla on ongelma, johto on päällistetty tarttumattomalla pinnotteella, niin että mikään ei tartu heihin/häneen. Johto on mestari esittämään asiat itselleen edullisessa valossa ja kääntämään minkä tahansa tilanteen sellaiseksi, että voi syyttää jotakuta toista – aivan kuten loukkaava/väärinkäyttöön syyllistyvä puoliso. Juokse, äläkä vain kävele lähimmälle poistumistielle!
Mutta rakastan häntä -rakastan seurakunnan opetusta, rakastan puolisoani, rakastan työtäni
Haluan kirjoittaa tähän sen tosiasian, joka aina täytyy olla mielemme taustalla: me jokainen seisomme yksilöinä Herran Jeesuksen edessä tekemässä tiliä elämästämme ja siinä hetkessä ei voi sanoa 'paholainen pakotti minut tekemään niin' tai 'minun vaimoni teki minut tällaiseksi' tai 'jos isä ei olisi kuollut ollessani 12-vuotias, olisin ollut erilainen' eikä edes 'minua loukattiin/olin väärinkäytön kohteena seurakunnassa' eikä 'koin hengellistä väärinkäyttöä useissa seurakunnissa'.
Kristuksessa menestyksekkäät ihmiset tajuavat, että 'tuomiopäivä' on tässä ja nyt, jokaisessa päätöksenteon hetkessä, koska Totuuden Henki asuu meissä esittäen meille oikean päätöksen jokaisessa tilanteessa elämän matkan varrella – ne, jotka ovat kypysymässä Kristuksessa tekevät oikeita, mutta usein vaikeampia päätöksiä, koska he haluavat olla oikeassa tilassa Hänen edessään tässä ja nyt enemmän, kuin haluavat tulla osoitetuksi olevan oikeassa jonkun toisen edessä tässä ja nyt.
Et voi seisoa loukkaajan/väärinkäyttäjän kanssa Tuomiopäivänä hänen kädestään kiinni pitäen selittämässä Herralle, miksi hän löi sinua – hän tulee seisomaan yksin ja selittämään toimintansa ilman liikkumavaraa, ilman että voi syyttää sinua tai isäänsä tai sitä mitä hänelle tapahtui kun oli 9-vuotias. Tuomiopäivä on kypsymässä olevalle joka päivä, sillä ne, jotka kypsyvät, ovat innokkaita tuomitsemaan itsensä ja innokkaita siihen, että Herra paljastaa heille kaiken sen, mikä heidän sydämessään tai elämässään ei ole oikein, niin että se voidaan korjata.
Tulee hetki, jossa loukkauksen/väärinkäytön kohteena olevan täytyy antaa loukkaajan/väärinkäyttäjän mennä, ja täytyy seistä omilla jaloillaan. Usein tuo hetki tulee, kun tarve itsesuojeluun nousee sille tasolle, joka on sama kuin sen tajuaminen, että jos jatkaa tuossa suhteessa, mahdollistaa loukkaamisen/väärinkäytön tai vaarantaa itsensä.
Muistan rukoilleeni erään heroiiniriippuvaisen puolesta – tuskin kymmentä vuotta vuorotellen riippuvaisena vuorotellen irti huumeesta - ja Herran minulle antama profetia oli, että Hän olisi tämän henkilön kanssa, mutta vapautumisen todeksi eläminen olisi vaikein asia, jonka tuo henkilö koskaan olisi tehnyt, mutta että Hän olisi siinä kulkemassa hänen kanssaan hänen tehdesään oikeita päätöksiä. Ei olisi mitään taivaallista 'napsahdusta' ja hän olisi kokonaan paljon parempi, vain se, että Herra olisi siinä hänen kanssaan jokaisessa päätöksenteon hetkessä.
Kuningas Saulista tuli yhtä miestä, Daavidia loukkaava/väärinkäyttävä
Väärinkäyttäjä/loukkaaja on usein tällainen vain yhtä henkilöä kohtaan ja on hyvä pitämään tuon tosiasian salassa, olipa sitten kyse räjähtävästä vihasta tai verbaalisesta loukkaamisesta tai laiminlyönnin muodossa tapahtuvasta väärinkäytöstä, kuten että vetäytyy itseensä ja kieltäytyy puhumasta puolisolleen heti kun on kotona. Tuo sama ihminen saattaa käydä seurakunnassa, saattaa kokea Herran läsnäolon ylistyksessä tai oppia jotakin Sanasta... mutta pysyy väärinkäyttäjänä/loukkaajana heti kun ovet on suljettu. Kuten kuningas Saul, hän ei koskaan anna Jumalan Hengen muuttaa itseään pitkäksi aikaa.
Edellinen kirjoitussarja koski emotionaalisesti sairaita kristittyjä ja tämä sarja on seurannut tuon ajatuksenjuoksun mukaisesti, mutta nämä kirjoitukset voivat olla avuksi vain siihen pisteeseen saakka, että ne osoittavat emotionaalisesti sairaan ja loukkaamisen/väärinkäytön ominaisuudet. Saadakseen käytännön apua paetakseen loukkaamisen/väärinkäytön leimaamaa suhdetta tai suhdetta emotionaalisesti sairaan uskovan kanssa, tarvitaan monissa tapauksissa syvällistä ammattiapua. Nämä kirjoitussarjat valottavat Sanaa ja ihmisen käyttäytymistä, mutta pakenemista varten jonkun saattaa täytyä tulla rinnalle auttamaan... uusi aihe ensi viikolla, siihen saakka siunauksin,
John Fenn