New Testament realities 2 of 3, What changed my life
Uuden testamentin realiteetteja, osa 2/3; Se mikä muutti elämäni
Hei kaikki,
Kerroin lyhyesti viime viikolla siitä, mitä ajattelin itsestäni sen jälkeen, kun isäni jätti perheemme. Olin vanhin neljästä lapsesta ja isokokoinen ikäisekseni, äitini pyysi myöhemmin anteeksi, että oli sälyttänyt ylleni niin paljona. Hän selitti, että olin 'niin julmetun iso', että hän kohteli minua kuin aikuista, kun olin tuskin teini-ikäinen.
Minulle 11-vuotiaana se, että äiti ja isä erosivat (mikä ei ollut noihin aikoihin yleistä eikä todellakaan sellaisesta ollut kuultu meidän ystäväpiirissämme), oli tuhoavaa. Arvosanani sukelsivat, jäin pois kaikesta lähtien partiosta aina kuvataidetunneilta urheiluun – en vain välittänyt.
Niinpä kun ystäväni Janny kertoi minulle 10. luokan saksantunnilla, että katolilaisena hän tunsi sunnuntaiaamun liturgian takana olevan Jumalan, olin utelias. Etsin isää. Jäin pois partiosta, koska kaikkien muiden poikien isät olivat heidän mukanaan leireillä ja kanoottiretkillä. Ei minun. Joten lopetin. Etsin isää 11-vuotiaasta 16-vuotiaaksi. Janny kertoi minulle, että voisin tuntea taivaallisen Isäni.
Minun 'pelastusrukoukseni' kulki suunnilleen näin: "Jeesus. Jos sinulla aidosti on viimeinen sana elämästäni, niin sitten ainoa asia, jolla on merkitystä, on sinun mielipiteesi. Joten on vain järkeä siinä, että palvelen sinua nyt, joten tule sydämeeni. Annan sen sinulle."
Ja sitten menin suoraan Isän luo. Vaistomaisesti Sanaa tuntemassa tiesin, että Jeesus oli pelkästään Isän käyttämä taivaallinen adoptiotoimisto minun adoptoimisekseni Hänen perheeseensä. Mikä myös, mielenkiintoista kyllä, sai aikaan sen, että synnyin perheeseen – sekä synnyin että adoptoitiin. Adoptiota koskeva osa merkitsi, että minut oli valittu, sillä kun vauva syntyy, sen saa minkä saa. Mutta adoptoitu lapsi on erityinen siinä, että hänen valikoitiin, valittiin muiden joukosta. Menin Isän luo enkä katsonut taakseni.
Mutta toin kaiken tuon rojun mukanani. Hengellisesti olin uudestisyntynyt, mutta tunteiden ja ajatteluni osalta taistelin yhä aiemmin kertomani kanssa. Kyse oli prosessista. Mutta muutuin hyvin nopeasti, ja tässä se kuinka:
Se mikä muutti elämäni
Tämä on se prosessi, jonka kävin läpi. Se muutti elämäni ja se voi myös muuttaa sinun elämäsi tai jonkun tuntemasi ihmisen elämän. Ensin oli Kol. 1: 12-13:
"kiittäen Isää, joka on tehnyt teidät soveliaiksi olemaan osalliset siitä perinnöstä, mikä pyhillä on valkeudessa, häntä, joka on pelastanut meidät pimeyden vallasta ja siirtänyt meidät rakkaan Poikansa valtakuntaan."
Yhdessä kulmassa oli väitteeni, etten voi kulkea Isän Jumalan kanssa. Minulla ei ole mitään luonnollisia kykyjä, varmasti en ymmärtänyt algebraa tai välittänyt koulusta. Isäni jätti perheemme valiten kasvattaa uuden vaimonsa lapset ominaan. Minua ei haluttu, ja se mitä halusin, oli jokainen pahe, johon vihani ja kipuni oli minua usuttamassa.
Toisessa kulmassa oli 'kiittäen Isää, joka on tehnyt teidät soveliaiksi olemaan osalliset...' Ajatusteni täytyi tapella asia loppuun saakka. Tunteeni täytyi kukistaa. Pakotin itseni uskomaan, että Isäni on tehnyt minut soveliaaksi olemaan osallinen siitä, mitä Hän on puolestani tehnyt. Se ei tapahtunut välittömästi. Minun täytyi pohtia sitä päiväkausia... punnita omaa uskoani epäonnistumisiini sitä vastaan, että Hänellä oli uskoa minuun ja sitä, mitä Hän teki tehdäkseen minut kykeneväksi olemaan osallinen siinä, mitä Hänellä oli minua varten.
Se mikä rakensi tuon päälle ja millä todella oli vaikutusta, oli tämä lausuma: "joka on pelastanut meidät pimeyden vallasta (auktoriteetista) ja siirtänyt meidät rakkaan Poikansa valtakuntaan."
Tuo lausuma tuhosi täysin väitteeni 'toisessa kulmassa'. Järkeilin, että jos minut on jo pelastettu pimeyden valtakunnasta ja siirretty taivaaseen, niin silloin taistelu on ohi. Voin yksinkertaisesti ajatella oikeita ajatuksia ja ne tuottavat oikeita tunteita ja voin siirtyä eteenpäin.
Tuo yksittäinen jae mursi jotain sisälläni. Kun synnyin uudesti, Isä oli jo tuolla hetkellä siirtänyt minut ulos ja pois pimeyden vallasta ja asettanut minut Poikansa valtakuntaan. Kun poliisi nostaa kätensä pysäyttääkseen liikenteen, siinä on kyse vallasta. Jos hän käyttää asettaan liikenteen pysäyttämiseksi, siinä on kyse voimasta.
Kreikankielisessä tekstissä on 'valta, auktoriteetti' (exousia), ei 'voima' (dunamis) niin kuin Kuningas Jaakon englanninkielisessäkäännöksessä on. Paholaisella ei ole mitään valtaa ylitseni, tosiaan minulla on valta hänen ylitseen, eikä meillä kahdella ole enää mitään yhteistä. Minun täytyi alkaa ajatella niin kuin Isä Jumala minut näkee, lapsena, joka on siirretty pimeyden vallasta ulos valon valtakuntaan.
Aloin nähdä paholaisen sellaisena kuin hän on: voimattomana, joka käyttää pelkoa ja pelottelua tietämättömiin tai pelokkaisiin ihmisjoukkoihin, jotka eivät tiedä, mitä Taivaallinen Isä on tehnyt heidän puolestaan. Pelko jätti minut, itseluottamus otti sen paikan.
Tämän ensimmäisen asian muistan Isän sanoneeni minulle tuohon aikaan: "Ihmisen ruumis antaa hänelle auktoriteetin hänen ollessaan elossa maan päällä. Mutta kun tuo ruumis kuolee, hänen henkensä ja sielunsa tulee automaattisesti sen valtakunnan alamaiseksi, jonka kansalainen hän on."
(Kyllä,'...jonka kansalainen hän on' ei ole (englanniksi) kunnon englantia, mutta niin Hän puhui minulle ikäni, kypsyyteni ja tietämykseni mukaisesti. Jos Hän olisi puhunut sen minulle 10 vuotta myöhemmin, hän olisi sanonut asian kieliopillisesti oikein. Tämä periaate on se, miksi esimerkiksi profetiassa joku voi puhua sanan kieliopillisesti väärin, ja kuitenkin kyse on pätevästä sanasta Herralta – koska jumalallinen virtaa epätäydellisen läpi.)
Juuri silloin kysyin Isältä: "Kuinka voit lähettää ihmisiä helvettiin?" Hän vastasi kysymyksellä: "Mitä tuomari tekee (amerikkalaisessa oikeusjärjestelmässä)?" Ajattelin hetken ja sanoin sitten: "Tuomari asettaa rangaistuksen." Hän vastasi: "Hyvä on, ja mitä valamiehistö tekee?" Ajattelin taas ja sanoin: "Valamiehistö päättää syyllisyyden tai viattomuuden." Hän vastasi: "Juuri niin. Sana päättää syyllisyyden tai viattomuuden, tuomari vain asettaa rangaistuksen. Minä vain asetan rangaistuksen."
Minulle 16- tai 17-vuotiaana tuo oli syvällistä ajattelua. Mutta se ratkaisi asioita ja minulla oli ensimmäistä kertaa varsinainen keskustelu Isäni kanssa. Ymmärsin Jeesuksen sanat Joh. 12:48:ssa: " Joka katsoo minut ylen eikä ota vastaan minun sanojani, hänellä on tuomitsijansa: se sana, jonka minä olen puhunut, se on tuomitseva hänet viimeisenä päivänä." Sana on valamiehistö, Isä vain asettaa rangaistuksen.
Nämä jakeet ja saamani ilmestystieto ja keskustelut alkoivat vähitellen muuttaa ajatteluani. Tuona kypsymättömänä teininä yllä oleva ohje teki minulle tiettäväksi, että olin 100% vastuussa elämästäni. Oli kuin isä kertoisi perusperiaatteista, jotka isä toivoo poikansa tajuavan ja ottavan osaksi elämäänsä.
Neuvoni lukuisille ihmisille on ollut aloittaa Ef. 1:stä ja käydä läpi tekstiä niin, että joka kohdassa, jossa näet sanan 'Jumala', laita siihen 'Isä', sillä hänestä Paavali kirjoittaa. Sitten pysähdy ajattelemaan jokaista jaetta, päivien tai viikkojen ajaksi, jos tarvitaan, kunnes jokainen vastaväite, joka sinulla on tuota totuutta vastaan, vangitaan kuuliaiseksi Kristukselle. Sovella itse tätä. Ja pysähtymällä, pohdiskelemalla, mietiskelemällä annat Isälle mahdollisuuden näyttää sinulle asioita, tehdä tekstiä henkilökohtaiseksi sinulle ja elämääsi koskien… ja jatkamme tästä ensi viikolla, siihen saakka, siunauksin,
John Fenn/LL
Uuden testamentin realiteetteja, osa 2/3; Se mikä muutti elämäni
Hei kaikki,
Kerroin lyhyesti viime viikolla siitä, mitä ajattelin itsestäni sen jälkeen, kun isäni jätti perheemme. Olin vanhin neljästä lapsesta ja isokokoinen ikäisekseni, äitini pyysi myöhemmin anteeksi, että oli sälyttänyt ylleni niin paljona. Hän selitti, että olin 'niin julmetun iso', että hän kohteli minua kuin aikuista, kun olin tuskin teini-ikäinen.
Minulle 11-vuotiaana se, että äiti ja isä erosivat (mikä ei ollut noihin aikoihin yleistä eikä todellakaan sellaisesta ollut kuultu meidän ystäväpiirissämme), oli tuhoavaa. Arvosanani sukelsivat, jäin pois kaikesta lähtien partiosta aina kuvataidetunneilta urheiluun – en vain välittänyt.
Niinpä kun ystäväni Janny kertoi minulle 10. luokan saksantunnilla, että katolilaisena hän tunsi sunnuntaiaamun liturgian takana olevan Jumalan, olin utelias. Etsin isää. Jäin pois partiosta, koska kaikkien muiden poikien isät olivat heidän mukanaan leireillä ja kanoottiretkillä. Ei minun. Joten lopetin. Etsin isää 11-vuotiaasta 16-vuotiaaksi. Janny kertoi minulle, että voisin tuntea taivaallisen Isäni.
Minun 'pelastusrukoukseni' kulki suunnilleen näin: "Jeesus. Jos sinulla aidosti on viimeinen sana elämästäni, niin sitten ainoa asia, jolla on merkitystä, on sinun mielipiteesi. Joten on vain järkeä siinä, että palvelen sinua nyt, joten tule sydämeeni. Annan sen sinulle."
Ja sitten menin suoraan Isän luo. Vaistomaisesti Sanaa tuntemassa tiesin, että Jeesus oli pelkästään Isän käyttämä taivaallinen adoptiotoimisto minun adoptoimisekseni Hänen perheeseensä. Mikä myös, mielenkiintoista kyllä, sai aikaan sen, että synnyin perheeseen – sekä synnyin että adoptoitiin. Adoptiota koskeva osa merkitsi, että minut oli valittu, sillä kun vauva syntyy, sen saa minkä saa. Mutta adoptoitu lapsi on erityinen siinä, että hänen valikoitiin, valittiin muiden joukosta. Menin Isän luo enkä katsonut taakseni.
Mutta toin kaiken tuon rojun mukanani. Hengellisesti olin uudestisyntynyt, mutta tunteiden ja ajatteluni osalta taistelin yhä aiemmin kertomani kanssa. Kyse oli prosessista. Mutta muutuin hyvin nopeasti, ja tässä se kuinka:
Se mikä muutti elämäni
Tämä on se prosessi, jonka kävin läpi. Se muutti elämäni ja se voi myös muuttaa sinun elämäsi tai jonkun tuntemasi ihmisen elämän. Ensin oli Kol. 1: 12-13:
"kiittäen Isää, joka on tehnyt teidät soveliaiksi olemaan osalliset siitä perinnöstä, mikä pyhillä on valkeudessa, häntä, joka on pelastanut meidät pimeyden vallasta ja siirtänyt meidät rakkaan Poikansa valtakuntaan."
Yhdessä kulmassa oli väitteeni, etten voi kulkea Isän Jumalan kanssa. Minulla ei ole mitään luonnollisia kykyjä, varmasti en ymmärtänyt algebraa tai välittänyt koulusta. Isäni jätti perheemme valiten kasvattaa uuden vaimonsa lapset ominaan. Minua ei haluttu, ja se mitä halusin, oli jokainen pahe, johon vihani ja kipuni oli minua usuttamassa.
Toisessa kulmassa oli 'kiittäen Isää, joka on tehnyt teidät soveliaiksi olemaan osalliset...' Ajatusteni täytyi tapella asia loppuun saakka. Tunteeni täytyi kukistaa. Pakotin itseni uskomaan, että Isäni on tehnyt minut soveliaaksi olemaan osallinen siitä, mitä Hän on puolestani tehnyt. Se ei tapahtunut välittömästi. Minun täytyi pohtia sitä päiväkausia... punnita omaa uskoani epäonnistumisiini sitä vastaan, että Hänellä oli uskoa minuun ja sitä, mitä Hän teki tehdäkseen minut kykeneväksi olemaan osallinen siinä, mitä Hänellä oli minua varten.
Se mikä rakensi tuon päälle ja millä todella oli vaikutusta, oli tämä lausuma: "joka on pelastanut meidät pimeyden vallasta (auktoriteetista) ja siirtänyt meidät rakkaan Poikansa valtakuntaan."
Tuo lausuma tuhosi täysin väitteeni 'toisessa kulmassa'. Järkeilin, että jos minut on jo pelastettu pimeyden valtakunnasta ja siirretty taivaaseen, niin silloin taistelu on ohi. Voin yksinkertaisesti ajatella oikeita ajatuksia ja ne tuottavat oikeita tunteita ja voin siirtyä eteenpäin.
Tuo yksittäinen jae mursi jotain sisälläni. Kun synnyin uudesti, Isä oli jo tuolla hetkellä siirtänyt minut ulos ja pois pimeyden vallasta ja asettanut minut Poikansa valtakuntaan. Kun poliisi nostaa kätensä pysäyttääkseen liikenteen, siinä on kyse vallasta. Jos hän käyttää asettaan liikenteen pysäyttämiseksi, siinä on kyse voimasta.
Kreikankielisessä tekstissä on 'valta, auktoriteetti' (exousia), ei 'voima' (dunamis) niin kuin Kuningas Jaakon englanninkielisessäkäännöksessä on. Paholaisella ei ole mitään valtaa ylitseni, tosiaan minulla on valta hänen ylitseen, eikä meillä kahdella ole enää mitään yhteistä. Minun täytyi alkaa ajatella niin kuin Isä Jumala minut näkee, lapsena, joka on siirretty pimeyden vallasta ulos valon valtakuntaan.
Aloin nähdä paholaisen sellaisena kuin hän on: voimattomana, joka käyttää pelkoa ja pelottelua tietämättömiin tai pelokkaisiin ihmisjoukkoihin, jotka eivät tiedä, mitä Taivaallinen Isä on tehnyt heidän puolestaan. Pelko jätti minut, itseluottamus otti sen paikan.
Tämän ensimmäisen asian muistan Isän sanoneeni minulle tuohon aikaan: "Ihmisen ruumis antaa hänelle auktoriteetin hänen ollessaan elossa maan päällä. Mutta kun tuo ruumis kuolee, hänen henkensä ja sielunsa tulee automaattisesti sen valtakunnan alamaiseksi, jonka kansalainen hän on."
(Kyllä,'...jonka kansalainen hän on' ei ole (englanniksi) kunnon englantia, mutta niin Hän puhui minulle ikäni, kypsyyteni ja tietämykseni mukaisesti. Jos Hän olisi puhunut sen minulle 10 vuotta myöhemmin, hän olisi sanonut asian kieliopillisesti oikein. Tämä periaate on se, miksi esimerkiksi profetiassa joku voi puhua sanan kieliopillisesti väärin, ja kuitenkin kyse on pätevästä sanasta Herralta – koska jumalallinen virtaa epätäydellisen läpi.)
Juuri silloin kysyin Isältä: "Kuinka voit lähettää ihmisiä helvettiin?" Hän vastasi kysymyksellä: "Mitä tuomari tekee (amerikkalaisessa oikeusjärjestelmässä)?" Ajattelin hetken ja sanoin sitten: "Tuomari asettaa rangaistuksen." Hän vastasi: "Hyvä on, ja mitä valamiehistö tekee?" Ajattelin taas ja sanoin: "Valamiehistö päättää syyllisyyden tai viattomuuden." Hän vastasi: "Juuri niin. Sana päättää syyllisyyden tai viattomuuden, tuomari vain asettaa rangaistuksen. Minä vain asetan rangaistuksen."
Minulle 16- tai 17-vuotiaana tuo oli syvällistä ajattelua. Mutta se ratkaisi asioita ja minulla oli ensimmäistä kertaa varsinainen keskustelu Isäni kanssa. Ymmärsin Jeesuksen sanat Joh. 12:48:ssa: " Joka katsoo minut ylen eikä ota vastaan minun sanojani, hänellä on tuomitsijansa: se sana, jonka minä olen puhunut, se on tuomitseva hänet viimeisenä päivänä." Sana on valamiehistö, Isä vain asettaa rangaistuksen.
Nämä jakeet ja saamani ilmestystieto ja keskustelut alkoivat vähitellen muuttaa ajatteluani. Tuona kypsymättömänä teininä yllä oleva ohje teki minulle tiettäväksi, että olin 100% vastuussa elämästäni. Oli kuin isä kertoisi perusperiaatteista, jotka isä toivoo poikansa tajuavan ja ottavan osaksi elämäänsä.
Neuvoni lukuisille ihmisille on ollut aloittaa Ef. 1:stä ja käydä läpi tekstiä niin, että joka kohdassa, jossa näet sanan 'Jumala', laita siihen 'Isä', sillä hänestä Paavali kirjoittaa. Sitten pysähdy ajattelemaan jokaista jaetta, päivien tai viikkojen ajaksi, jos tarvitaan, kunnes jokainen vastaväite, joka sinulla on tuota totuutta vastaan, vangitaan kuuliaiseksi Kristukselle. Sovella itse tätä. Ja pysähtymällä, pohdiskelemalla, mietiskelemällä annat Isälle mahdollisuuden näyttää sinulle asioita, tehdä tekstiä henkilökohtaiseksi sinulle ja elämääsi koskien… ja jatkamme tästä ensi viikolla, siihen saakka, siunauksin,
John Fenn/LL
RSS Feed