New Testament realities 1 of 3; Unbelieving the lies
Uuden testamentin realiteetteja, osa 1/3; lakkaa uskomasta valheita
Hei kaikki,
Kun tulin Isän luo ollessani 16, hirvittävä minäkuvani tuli kanssani: maallisen isäni hylkäämä, koulussa räpiköivä, moraalisesti ailahteleva ja taakoitettu siksi, että on vanhin neljästä lapsesta, joiden äiti on jäänyt yhtäkkiä yksinhuoltajaksi ja yrittää kasvattaa meidät. Minulla oli se stressi, että yhtäkkiä olin isäni sijaan 'valvoja' enkä yleisesti ottaen välittänyt mitään koulusta, elämästä eikä minulla ollut mitään suuntaa tai edes halua tehdä mitään. Tuollainen olin.
Mutta kun tulin tuntemaan Isän, Hän oli aivan päinvastainen. Luin Raamatusta totuuden Hänen rakkaudestaan, mutta sisäisesti väitin tuota rakkautta vastaan johtuen siitä, mitä tunsin itseäni kohtaan. Tunsin menneisyyteni. Tunsin syntini. Tunsin kipeät kohtani. Tunsin vihan ja katkeruuden elämäni epäoikeudenmukaisuudesta sydämessäni. Tiesin pahimman itsestäni.
Kun vertasin sitä, mitä tiesin itsestäni, siihen, mitä Sana sanoi Hänen rakkaudestaan minua kohtaan, sitä oli vaikea uskoa. Eroavuudet olivat niin suuret, ne olivat niin vastakkaiset. Kuinka Hänellä saattoi olla uskoa minuun, kun minulla ei ollut uskoa minuun?
Yhteisymmärryksen hakemista
"Kun hän (paholainen) puhuu valhetta, niin hän puhuu omaansa" kertoi Jeesus uskonnollisille johtajille Joh. 8: 44:ssä.
Paholainen on yksin, kun hän puhuu valhetta, ja toivoo meidän kiinnittyvän tuohon valheeseen, mikä saa aikaan yhteisymmärryksen hänen ja meidän välillemme, siten antaen hänelle ja hänen käskyläisilleen pääsyn elämäämme.
Ensin tuli ymmärrys silloin kun minusta tuli uskova, että hirvittävä omakuvani ja kaikki muut 'huonot' asiat sydämessäni olivat syntiä ja jotakin sellaista, mikä tuli hylätä. En ollut ajatellut niitä 'syntinä', vaan sen sijaan, että tämä on vain elämää, vain sitä mitä näin ympärilläni, vaikka vaistomaisesti tiesin, että eräiden high schoolin luokkakavereideni käytös johtaisi heidät tuhoon ja ennenaikaiseen hautaan. Joten kun tulin Herran luo, minun täytyi ensin uskoa, että 'kielteisillä' haluilla ja ajatuksilla minussa oli juurensa pimeydessä, paholaisen valtakunnassa.
Heti kun olin nähnyt ja ymmärtänyt tuon tajusin, että se oli ensimmäinen askel elämän näkemiseen Jumalan näkökulmasta. Joten se oli hyvä. Sitten minun täytyi lakata uskomasta kaikkeen tuohon todellisuuteen – se oli totta – nuo asiat oikeasti tapahtuivat meille perheenä, vanhempani oikeasti erosivat jne. Olin oikeasti vihainen, satutettu jne – se kaikki oli totta ja todellista, mutta perustui Paholaisen valtakunnan pimeyteen. Hengellisesti en enää ollut yhtä mieltä hänen kanssaan, vaan mielessäni ja tunteissani minun täytyi rikkoa tuo yhteisymmärrys. Minun täytyi ajatella uusia ajatuksia. Tuntea uusia tunteita.
Yhteisymmärryksen rikkominen
Jos lakkaat uskomasta sitä totuutta, jollaisena paholainen sinut näkee, se rikkoo tuon yhteisymmärryksen, joten paholainen on jälleen kerran sananmukaisesti pimeässä, eikä hänellä ole pääsyä elämääsi. Mutta opin, etten voinut säilyttää paholaisen suunnitelmia ja ajatuksia minusta ja samalla yrittää myös uskoa Jumalan Sanaa ja Hänen suunnitelmiaan minun suhteeni.
Jaakob sanoi 1: 7-8:ssa, että jos me etsimme Jumalan viisautta, emme voi olla kahtaalle jakautuneita; valinta on meidän ja Jumalan viisauden välillä – kummastakin kiinni pitäminen on epävakaata eikä sellainen saa mitään Herralta.
Sellainen minä olin – toisaalta tietävä ja sen tähden täysin uskoen sydämeni pimeimmät osat ja sitä vastaan oli se, mitä Jumala sanoi minusta. Niin kuin kaksi nyrkkeilijää seisoo kumpikin omassa kulmassaan tuijottaen toisiaan ennen kuin kamppailu alkaa, samoin minulla oli sisälläni nyrkkeilyottelu, kamppailin sitä vastaan, mitä Jumala sanoi, koska tunsin oman sydämeni.
Mutta vaistomaisesti tiesin tämän: minun täytyisi lakata uskomasta sitä, mitä paholainen minusta sanoi, mikä näytti olevan totta, sillä olin elänyt sen, tehdäkseni todellisuudeksi sen, mitä Jumala sanoi minusta. Ei voi säilyttää kahta mestari. Ei voi olla kahtaalle jakautunut ja ajatella, että saamme Herralta. Tulet pysymään kurjuudessa siihen saakka, kunnes olet halukas päästämään irti siitä, millaiseksi menneen elämäsi totuus on sinut tehnyt, kun tulit Herran luo, ja valita uskoa se suurempi totuus, mitä Isä ja Herra Jeesus ovat puolestasi tehneet. Muuta tietä ei ole. Unohtaa menneisyys ja kurottaa eteenpäin, kuten Paavali sanoi filippiläisille.
Kuka voitti?
Muistan 16- ja sitten 17-vuotiaana ryhtyneeni tarkoituksellisesti sotimaan sitä vastaan, mitä ajattelin itsestäni. Minun täytyi jatkuvasti muistuttaa itselleni, että se mitä Jumala minusta sanoi, on totta, riippumatta siitä, miltä minusta tuntui. Tunteet valehtelevat. Jumalan Sana on totuus. Jos uskon sen totuuden, mitä Hän sanoo, tunteeni järjestyvät noiden totuuksien mukaisiksi. Pakotin itseni ajattelemaan ja tuntemaan eri tavalla sen perusteella, mitä Hän minusta sanoi.
Olen kiitollinen siitä, että minulla oli tuo sisäinen sota teini-ikäisenä. Se salli minut ottaa parhaan särkyneestä elämästäni, oppia virheistäni ja täysin uskoa siihen, mitä Taivaallinen Isäni sanoi minusta. Monet kristityt käyvät nyt läpi sitä mitä kävin läpi tuolloin. Tunnen myötätuntoa heitä kohtaan.
Mutta ei ole mitään sellaista käsien päälle panemista, mitään rukousta, mitään profeetallista Sanaa, joka voi muuttaa ajatuksesi ja tunteesi. Piinassa oleva kristitty on sellainen, joka tietää, mitä Jumala sanoo, mutta valitsee uskoa menneisyyteensä ja siihen, mitä hän tuntee pimeästä sisimmäistään enemmän kuin Jumalan Sanaa, koska siltä hänestä tuntuu. Hän haluaa jonkun antavan hänelle sanan, rukoilevan hänen puolestaan, saamaan sen kaiken menemään pois. Ei juttu toimi niin. Kokemusta on.
Ei ole vaihtoehtoja – meidän täytyy uudistaa mielemme ajattelemaan, kuten Jumala meistä ajattelee, jotta voimme läpikäydä sen muutoksen, mistä Room. 12:1-2 puhuu. "Muuttukaa mielenne uudistuksen kautta." Kreikan sana 'muuttuminen' on metamorphosis. Sama prosessi, jonka toukka käy läpi tullakseen perhoseksi. Tämä tarkoittaa meitä. Vain me voimme tehdä sen. Vain me voimme muuttaa sen, miltä meistä tuntuu ja miten ajattelemme. Raamatussa ei esitetä mitään muuta tietä. Asia riippuu sinusta. Pino parhaiden opettajien opetuksia ei voi sitä tehdä. Jokaisen täytyy oppia kontrolloimaan ajatuksiaan ja tunteitaan. Se on vaikeaa, mutta ei ole mitään muuta tapaa kasvaa aikuiseksi Kristuksessa. Meidän täytyy ajatella Hänen ajatuksiaan, sitten Hänen tunteensa seuraavat luonnollisesti.
Valitettavasti meidän kulttuurimme ja yhteiskuntamme opettavat meille, että tunteemme ovat todellisia ja se pohja, jolta voimme tehdä päätelmiä ja päätöksiä. Raamattu opettaa juuri päätelmien tekemisen ja uusien ajatusten ajattelemisen olevan perustana päätöksen tekemiselle. Et ole riippuvainen tunteistasi. Ala kontrolloida niitä. Kuinka se tehdään?
Ja siitä jatkamme ensi viikolla – siihen saakka, siunauksin
John Fenn/LL
Uuden testamentin realiteetteja, osa 1/3; lakkaa uskomasta valheita
Hei kaikki,
Kun tulin Isän luo ollessani 16, hirvittävä minäkuvani tuli kanssani: maallisen isäni hylkäämä, koulussa räpiköivä, moraalisesti ailahteleva ja taakoitettu siksi, että on vanhin neljästä lapsesta, joiden äiti on jäänyt yhtäkkiä yksinhuoltajaksi ja yrittää kasvattaa meidät. Minulla oli se stressi, että yhtäkkiä olin isäni sijaan 'valvoja' enkä yleisesti ottaen välittänyt mitään koulusta, elämästä eikä minulla ollut mitään suuntaa tai edes halua tehdä mitään. Tuollainen olin.
Mutta kun tulin tuntemaan Isän, Hän oli aivan päinvastainen. Luin Raamatusta totuuden Hänen rakkaudestaan, mutta sisäisesti väitin tuota rakkautta vastaan johtuen siitä, mitä tunsin itseäni kohtaan. Tunsin menneisyyteni. Tunsin syntini. Tunsin kipeät kohtani. Tunsin vihan ja katkeruuden elämäni epäoikeudenmukaisuudesta sydämessäni. Tiesin pahimman itsestäni.
Kun vertasin sitä, mitä tiesin itsestäni, siihen, mitä Sana sanoi Hänen rakkaudestaan minua kohtaan, sitä oli vaikea uskoa. Eroavuudet olivat niin suuret, ne olivat niin vastakkaiset. Kuinka Hänellä saattoi olla uskoa minuun, kun minulla ei ollut uskoa minuun?
Yhteisymmärryksen hakemista
"Kun hän (paholainen) puhuu valhetta, niin hän puhuu omaansa" kertoi Jeesus uskonnollisille johtajille Joh. 8: 44:ssä.
Paholainen on yksin, kun hän puhuu valhetta, ja toivoo meidän kiinnittyvän tuohon valheeseen, mikä saa aikaan yhteisymmärryksen hänen ja meidän välillemme, siten antaen hänelle ja hänen käskyläisilleen pääsyn elämäämme.
Ensin tuli ymmärrys silloin kun minusta tuli uskova, että hirvittävä omakuvani ja kaikki muut 'huonot' asiat sydämessäni olivat syntiä ja jotakin sellaista, mikä tuli hylätä. En ollut ajatellut niitä 'syntinä', vaan sen sijaan, että tämä on vain elämää, vain sitä mitä näin ympärilläni, vaikka vaistomaisesti tiesin, että eräiden high schoolin luokkakavereideni käytös johtaisi heidät tuhoon ja ennenaikaiseen hautaan. Joten kun tulin Herran luo, minun täytyi ensin uskoa, että 'kielteisillä' haluilla ja ajatuksilla minussa oli juurensa pimeydessä, paholaisen valtakunnassa.
Heti kun olin nähnyt ja ymmärtänyt tuon tajusin, että se oli ensimmäinen askel elämän näkemiseen Jumalan näkökulmasta. Joten se oli hyvä. Sitten minun täytyi lakata uskomasta kaikkeen tuohon todellisuuteen – se oli totta – nuo asiat oikeasti tapahtuivat meille perheenä, vanhempani oikeasti erosivat jne. Olin oikeasti vihainen, satutettu jne – se kaikki oli totta ja todellista, mutta perustui Paholaisen valtakunnan pimeyteen. Hengellisesti en enää ollut yhtä mieltä hänen kanssaan, vaan mielessäni ja tunteissani minun täytyi rikkoa tuo yhteisymmärrys. Minun täytyi ajatella uusia ajatuksia. Tuntea uusia tunteita.
Yhteisymmärryksen rikkominen
Jos lakkaat uskomasta sitä totuutta, jollaisena paholainen sinut näkee, se rikkoo tuon yhteisymmärryksen, joten paholainen on jälleen kerran sananmukaisesti pimeässä, eikä hänellä ole pääsyä elämääsi. Mutta opin, etten voinut säilyttää paholaisen suunnitelmia ja ajatuksia minusta ja samalla yrittää myös uskoa Jumalan Sanaa ja Hänen suunnitelmiaan minun suhteeni.
Jaakob sanoi 1: 7-8:ssa, että jos me etsimme Jumalan viisautta, emme voi olla kahtaalle jakautuneita; valinta on meidän ja Jumalan viisauden välillä – kummastakin kiinni pitäminen on epävakaata eikä sellainen saa mitään Herralta.
Sellainen minä olin – toisaalta tietävä ja sen tähden täysin uskoen sydämeni pimeimmät osat ja sitä vastaan oli se, mitä Jumala sanoi minusta. Niin kuin kaksi nyrkkeilijää seisoo kumpikin omassa kulmassaan tuijottaen toisiaan ennen kuin kamppailu alkaa, samoin minulla oli sisälläni nyrkkeilyottelu, kamppailin sitä vastaan, mitä Jumala sanoi, koska tunsin oman sydämeni.
Mutta vaistomaisesti tiesin tämän: minun täytyisi lakata uskomasta sitä, mitä paholainen minusta sanoi, mikä näytti olevan totta, sillä olin elänyt sen, tehdäkseni todellisuudeksi sen, mitä Jumala sanoi minusta. Ei voi säilyttää kahta mestari. Ei voi olla kahtaalle jakautunut ja ajatella, että saamme Herralta. Tulet pysymään kurjuudessa siihen saakka, kunnes olet halukas päästämään irti siitä, millaiseksi menneen elämäsi totuus on sinut tehnyt, kun tulit Herran luo, ja valita uskoa se suurempi totuus, mitä Isä ja Herra Jeesus ovat puolestasi tehneet. Muuta tietä ei ole. Unohtaa menneisyys ja kurottaa eteenpäin, kuten Paavali sanoi filippiläisille.
Kuka voitti?
Muistan 16- ja sitten 17-vuotiaana ryhtyneeni tarkoituksellisesti sotimaan sitä vastaan, mitä ajattelin itsestäni. Minun täytyi jatkuvasti muistuttaa itselleni, että se mitä Jumala minusta sanoi, on totta, riippumatta siitä, miltä minusta tuntui. Tunteet valehtelevat. Jumalan Sana on totuus. Jos uskon sen totuuden, mitä Hän sanoo, tunteeni järjestyvät noiden totuuksien mukaisiksi. Pakotin itseni ajattelemaan ja tuntemaan eri tavalla sen perusteella, mitä Hän minusta sanoi.
Olen kiitollinen siitä, että minulla oli tuo sisäinen sota teini-ikäisenä. Se salli minut ottaa parhaan särkyneestä elämästäni, oppia virheistäni ja täysin uskoa siihen, mitä Taivaallinen Isäni sanoi minusta. Monet kristityt käyvät nyt läpi sitä mitä kävin läpi tuolloin. Tunnen myötätuntoa heitä kohtaan.
Mutta ei ole mitään sellaista käsien päälle panemista, mitään rukousta, mitään profeetallista Sanaa, joka voi muuttaa ajatuksesi ja tunteesi. Piinassa oleva kristitty on sellainen, joka tietää, mitä Jumala sanoo, mutta valitsee uskoa menneisyyteensä ja siihen, mitä hän tuntee pimeästä sisimmäistään enemmän kuin Jumalan Sanaa, koska siltä hänestä tuntuu. Hän haluaa jonkun antavan hänelle sanan, rukoilevan hänen puolestaan, saamaan sen kaiken menemään pois. Ei juttu toimi niin. Kokemusta on.
Ei ole vaihtoehtoja – meidän täytyy uudistaa mielemme ajattelemaan, kuten Jumala meistä ajattelee, jotta voimme läpikäydä sen muutoksen, mistä Room. 12:1-2 puhuu. "Muuttukaa mielenne uudistuksen kautta." Kreikan sana 'muuttuminen' on metamorphosis. Sama prosessi, jonka toukka käy läpi tullakseen perhoseksi. Tämä tarkoittaa meitä. Vain me voimme tehdä sen. Vain me voimme muuttaa sen, miltä meistä tuntuu ja miten ajattelemme. Raamatussa ei esitetä mitään muuta tietä. Asia riippuu sinusta. Pino parhaiden opettajien opetuksia ei voi sitä tehdä. Jokaisen täytyy oppia kontrolloimaan ajatuksiaan ja tunteitaan. Se on vaikeaa, mutta ei ole mitään muuta tapaa kasvaa aikuiseksi Kristuksessa. Meidän täytyy ajatella Hänen ajatuksiaan, sitten Hänen tunteensa seuraavat luonnollisesti.
Valitettavasti meidän kulttuurimme ja yhteiskuntamme opettavat meille, että tunteemme ovat todellisia ja se pohja, jolta voimme tehdä päätelmiä ja päätöksiä. Raamattu opettaa juuri päätelmien tekemisen ja uusien ajatusten ajattelemisen olevan perustana päätöksen tekemiselle. Et ole riippuvainen tunteistasi. Ala kontrolloida niitä. Kuinka se tehdään?
Ja siitä jatkamme ensi viikolla – siihen saakka, siunauksin
John Fenn/LL
RSS Feed