
Hei kaikki,
viime viikolla kerroin ’koko Jumalan neuvon’ tuntemisesta tuntemalla Hänen luonteensa, ja tekonsa, jotka ovat kirjattuina Hänen Sanaansa. Tänään kerron ’asiayhteydestä’.
Heittivät kiviä meidän selkämme takana
Heti kun Barb ja minä olimme muuttaneet Boulderin alueelle Coloradossa toukokuussa 1980, liityimme seurakuntaan ja tutustuimme pastoriin ja hänen vaimoonsa. Vielä tänäkin päivänä yli 30 vuotta myöhemmin voisimme jatkaa heidän kanssaan siitä kohdasta, jossa ystävyytemme päättyi, vaikka emme ole nähneet toisiamme vuoden 1992 jälkeen. Tämä on tärkeää sille tarinalle, jonka aion kertoa.
Meistä tuli ystäviä pariskunnan kanssa, jotka olivat seurakunnan johtajia, ja he isännöivät usein sunnuntaiaamun jälkeen lounaan, joka oli legendaarinen. Lounaat olivat nyyttikesti, mutta pariskunnasta vaimo, kutsun häntä ”E:ksi”, teki aina maukasta meksikolaista ruokaa, joka oli laadultaan ja määrältään sellaista, että riippumatta toisten valmistamista ruoista, me kaikki suuntauduimme E:n ruoan pariin.
Kun me 10 - 15 ihmistä juttelimme, keskustelu ajautui vääjäämättä seurakuntaan. Kristittyjä ollessamme on melkein pakollista, että jokaisella on näkemys kaikesta seurakunnassa saarnoista pastorin vaimon vaatetukseen ja kuinka likaisia vessat olivat sunnuntaina – ja kaikesta niiden välillä.
Mikään lausuttu ei ollut kriittistä, pahansuopaa tai millään tavoin sopimatonta. Puheltiin vain siitä, miten parantaa seurakuntaa, tai ilmaistiin ajatuksia aterialla kuten ystävillä on taipumusta tehdä.
Ja sitten eräänä päivänä...
Saimme kuulla, että jotenkin olimme menettäneet pastorin ja hänen vaimonsa suosion, mutta olimme aluksi ymmällämme. Kun tivasimme tietolähteeltämme informaatiota, jäljet johtivat takaisiin E:hen ja sunnuntai-iltapäivän nyyttikesteihin. Hän oli kehittänyt huonon asenteen pastoria ja tämän vaimoa kohtaan, mutta sen sijaan, että olisi mennyt heidän luokseen kuten Raamattu käskee, hän veti muut kritiikkiinsä sanoen mm. ”John ja Barb sanoivat”.
Olimme kauhuissamme ja välittömästi soitimme pastorille ja hänen vaimolleen ja pyysimme saada mennä heitä tapaamaan. Pyysimme anteeksi vuolaasti, nöyrästi, rehellisesti, sillä olimme kauhuissamme siitä, mitä E oli kertonut heille. Mutta kun pastori ja hänen vaimonsa kysyivät: ’Sanoitko________?’ Meidän täytyi myöntää ja sanoa ’kyllä’ kaikkiin syytöksiin – me todella sanoimme kaiken sen, minkä E oli raportoinut.
Mutta kaikki se, mitä E oli raportoinut heille, oli otettu pois asiayhteydestä. Kyllä, vessat olivat sotkuiset, me sanoimme tuon, mutta tuo huomautus oli tungettu siihen väliin, jolloin puhuttiin suunnitelmasta olla mukana vessojen siistimistä koskevalla vuorottelulistalla ja aikeista lisätä koristeita naisten vessaan, jotta siitä tulisi viihtyisämpi jne.
Kyse ei ollut kritiikistä, jota pastori heti näki jok’ikisessä väitteessä, ja meidän nimemme puhdistettiin – mutta kyse oli hyvin nöyryyttävästä opetuksesta. Se lopetti osallistumisemme sunnuntain nyyttikesteihin, mutta korjasimme suhteemme pastoriin ja hänen vaimoonsa. Ja he saivat kuulla, että E oli itse asiassa seurakunnassa yhtäkkiä nousseen riidan aiheuttaja.
Jälleen luonnekysymys
Yksi pastorin meille tuona iltapäivänä sanomista kommenteista oli tämä: ”No, se ei kuulostanut teiltä... nämä asiat, joista hän raportoi, näyttivät olevan vastoin luonnettanne.” Koska he todella tunsivat luonteemme, oli paljon helpompaa korjata väärinkäsitys ja he pystyivät näkemään riidan todellisen aiheuttajan. E oli vain seissyt meidän (ja muiden) takana sinkauttaen syytösten kiviä pastoriin ja hänen vaimoonsa, mutta me emme koskaan antaneet sen tapahtua uudelleen.
Jeesus ja asiayhteys
Yksi suurimmista jutuista, johon ihmiset lankeavat, on uskominen opetukseen, joka on otettu irti asiayhteydestään ja muutettu joksikin sellaiseksi, joka eroaa suuresti siitä, mitä Jeesus sanoi tai epistolat opettavat. Kun tämä tapahtuu, viime viikon kolme elementtiä häviää: Tunne ”koko Jumalan neuvo” pysyttelemällä Luonteessa, Toiminnassa ja Sanassa.
Pitääkö se, mitä opettaja x sanoo, yhtä Jeesuksen luonteen kanssa? Vuosia sitten jotkut ihmiset haukkuivat ja matelivat lattialla oletetusti Pyhän Hengen vaikutuksen alaisena – todellakinko? Voitko sinä nähdä Jeesuksen haukkuvan kuin koira tai saamaan ketään haukkumaan koiran tavoin? Etkö, no tieteenkään et, joten me hylkäämme väitteen, että kyse on Jumalasta.
Toiminta – löytyykö tuota käyttäytymistä evankeliumeista tai Apostolien teoista tai kuvattuna epistoloissa? Sana – löydätkö luvun ja jakeen, etkä vain yhtä, vaan vähintään kaksi tai kolme, jotka sanovat saman asian, ja lisäksi tuo asia pitää yhtä Herran taltioitujen tekojen ja luonteen kanssa? Haukkuiko Pietari koskaan Pyhän Hengen vaikutuksesta? Ei!
Kaikkien kolmen elementin täytyy olla yhtäpitävät Jumalan koko neuvon kanssa: Jumalan luonne, Jumalan taltioidut teot ja Jumalan Sana.
Esimerkki
“Ei jokainen, joka sanoo minulle: 'Herra, Herra!', pääse taivasten valtakuntaan, vaan se, joka tekee minun taivaallisen Isäni tahdon. Moni sanoo minulle sinä päivänä: 'Herra, Herra, emmekö me sinun nimesi kautta ennustaneet ja sinun nimesi kautta ajaneet ulos riivaajia ja sinun nimesi kautta tehneet monta voimallista tekoa?'Ja silloin minä lausun heille julki: 'Minä en ole koskaan teitä tuntenut; menkää pois minun tyköäni, te laittomuuden tekijät'.” Matt. 7:21-23
Tätä kohtaa on käytetty vuosikausi säikäyttämään puolikuoliaaksi kristittyjä, jotka elävät alituisessa pelossa taivaallista Isäänsä kohtaan, jotteivät he tekisi sellaista, joka johtaisi heidän pois potkimiseensa taivaasta.
Ja asiayhteydestä pois otettuna tuo kohta todella kuulostaa siltä, että jopa niiden kristittyjen, jotka rakastavat Herraa ja elävät suoraselkäistä elämää, tulisi pelätä helvetin tulia. Mutta pannanpa se asiayhteyteensä ja käytetään kolmea ohjenuoraamme saadaksemme selvemmän ymmärryksen.
Kenestä hän puhuu?
Edeltävät jakeet määrittelevät asiayhteyden: ”Kavahtakaa vääriä profeettoja, jotka tulevat teidän luoksenne lammastenvaatteissa, mutta sisältä ovat raatelevaisia susia. Heidän hedelmistään te tunnette heidät. Eihän orjantappuroista koota viinirypäleitä eikä ohdakkeista viikunoita? Näin jokainen hyvä puu tekee hyviä hedelmiä, mutta huono puu tekee pahoja hedelmiä. Ei saata hyvä puu kasvaa pahoja hedelmiä eikä huono puu kasvaa hyviä hedelmiä. Jokainen puu, joka ei tee hyvää hedelmää, hakataan pois ja heitetään tuleen. Niin te siis tunnette heidät heidän hedelmistään. Ei jokainen, joka sanoo minulle: 'Herra, Herra!', pääse taivasten valtakuntaan... Moni sanoo minulle sinä päivänä: 'Herra, Herra, emmekö... sinun nimesi kautta tehneet monta voimallista tekoa?' Ja silloin minä lausun heille julki: 'Minä en ole koskaan teitä tuntenut ...'.Matt. 7:15-23
Anna kun kysyn sinulta kysymyksen: Jos Jeesus sanoisi sinulle jotain, mitä tahansa, olisiko se mitä Hän sitten sanookin totta? Tietysti, mutta salli tämä typeryys. Jos Jeesus sanoisi sinulle yhtään mitään, eikö se olisi totta?
Joten jos Hän sanoi ihmisille: ”Tunnustan teille, etten ole koskaan teitä tuntenut, jättäkää minut te, jotka teette väärin”, eikö se olisi totuus? Tarkoitan, että Hän ei sano, että Hän kerran tunsi heidät, mutta ei enää tunne – En ole koskaan teitä tuntenut – se on totuus, eikö totta?
Joten kun ihmiset – asiayhteydessä valheelliset kristityt – väittivät profetoineensa, karkottaneensa demoneja ja tehneensä suuria asioita Jeesuksen nimessä, ja Jeesus sanoo: ’En ole koskaan teitä tuntenut’, ketä aiot uskoa? Jeesusta vai heitä?
Lue nyt uudelleen tuo kohta aloittaen jakeesta 15, joka alkaa ”Kavahtakaa vääriä profeettoja” ja päättyy ”En ole koskaan teitä tuntenut”, ja näet, että sinulla rakas kristitty ei ole mitään pelättävää.
Jeesus ei puhu kristityistä, Hän puhuu vääristä profeetoista, vääristä kristityistä, ei-uudestisyntyneistä ihmisistä, jotka toimivat seurakunnassa, Jeesuksen nimessä väittävät tehneensä suuria asioita Jumalalle, ja kuitenkin tuona viimeisenä päivänä Jeesuksen täytyy myöntää heille: ‘En ole koskaan teitä tuntenut, jättäkää nyt minut, te synnin tekijät’.
(Katso seuraavia jakeita, jotka kertovat kahdesta talosta, toinen rakennettu hiekalle (väärät profeetat/väärät uskovat) ja toinen rakennettu kalliolle (Kallio/Jeesus) – se sanoo saman asian kuin yllä oleva, väärä talo on väärä, oikea selviytyy)
Kolme ohjenuoraa
Asiayhteyden ohella meidän täytyy kysyä nämä kysymykset: Olisiko kristittyjen heittäminen ulos taivaasta yhtäpitävä Jeesuksen luonteen kanssa kuten evankeliumeissa nähdään? Onko olemassa yhtään esimerkkiä siitä, että Hän kertoo kenellekään todelliselle uskovalle, että tämä on menossa helvettiin? Vastaus on ei. Onko Apostolien teoissa tai epistoloissa mitään, jossa sanottaisiin aitojen uskovien ja Jeesuksen opetuslasten voivan kuitenkin menettää taivaan? Vastaus on ei.
Toiminta – näemmekö mitään sellaista tekoa evankeliumeissa tai Apostolien teoissa, joka antaisi ymmärtää, että Jeesus tai apostolit kertoisivat todellisille opetuslapsille, jotka vaeltavat niin hyvin kuin taitavat Herran kanssa, että he ovat menossa helvettiin? Ei.
Sana – Voimmeko löytää Uudesta Testamentista jotakin lukua ja jaetta, joka sanoisi, että todelliset Jeesuksen opetuslapset voisivat yhä mennä helvettiin? Vastaus on ei.
Sen tähden perustuen asiayhteyteen, Jeesuksen luonteeseen, Jeesuksen tekoihin ja Sanaan voimme päätellä, että kun Jeesus sanoi: ’Ei jokainen, joka sanoo minulle ’Herra, Herra’ pääse taivaaseen’, Hän puhui itse asiassa vääristä uskovista, ei todellisista kristityistä.
Samalla tavalla pastorillani tuolloin 1980 oli epäilyksiä sen suhteen, mitä Barb ja minä olimme oletetusti sanoneet, koska hän tunsi luonteenlaatumme, joten kysy myös ota selkoa asiayhteydestä, etsi samankaltaisia tekoja evankeliumeista ja yritä löytää kaksi tai kolme muuta jaetta tuon väitteen tueksi. Jos jokin näistä tekijöistä on ristiriidassa, jätä huomiotta se, mitä tuo opettaja sanoo.
Ensi viikolla – kulttuuri asiayhteydessä
Siunauksin,
John Fenn