Sillä niin kuin Nooan päivinä, osa 2
Hei kaikki,
viime viikolla kerron yhteiskunnasta Nooan päivinä aloittaen jumalisten sekoittumisesta jumalattomiin. Kun Herra näki jumalisten menevän naimisiin jumalattomien kanssa, Hän näki lopun alusta alkaen: "Minun henkeni ei ole vallitseva (ei ole tuomarina) ihmisessä iankaikkisesti, koska hän on lihaa. Niin olkoon hänen aikansa sata kaksikymmentä vuotta.”
Asiat olivat muuttumassa
Lähtölaskenta oli alkanut, ne päivät, jolloin Jumala oli tuomarina ihmisten elämässä, olivat päättymässä. Mitä Hän oli tuomaroimassa? Vastaus on rikosta ja rangaistusta, joita Hän käsitteli henkilökohtaisesti Aatamin ja Nooan välissä. Kun Nooa tuli ulos arkista, Jumala delegoi rikoksen ja rangaistuksen ja kaksi muuta asiaa ihmiselle käsiteltäväksi.
1 Moos. 9:ssä näemme ne siteerattuina yhden kerrallaan: “Olkaa hedelmälliset ja lisääntykää ja täyttäkää maa”, mikä osoittaa, että syntyvyyden säännöstely (tai säännöstelemättä jättäminen) oli nyt ihmisen vastuulla. Aiemmin Jumala käski kaikkia eläimiä, kasveja ja ihmistä olemaan hedelmälliset ja lisääntymään ja täyttämään maa – yleiskäsky siitä vain ryhtyä täyttämään maa!
Mutta 1 Moos. 9:ssä Hän puhuu vain ihmiselle jättäen alkuperäisen käskyn kasveille ja elämille lisääntyä yhä paikoilleen, mutta tässä Hän antaa ihmiselle vastuun suvunjatkamisesta, ei vain yleiskäskyä lisääntyä.
Toiseksi “Pelko ja kauhu teitä kohtaan on jokaisessa eläimessä ja linnussa ja kalassa, teidän käsiinne on annetaan ruoaksi.” (suomennos tässä) Ennen tätä ajankohtaa 1 Moos. 1:29-30 toteaa, että ihminen ja eläin olivat kasvissyöjiä, mutta nyt ihminen saattoi syödä mitä halusikin – se oli hänen vastuullaan – mutta Jumala teki tilanteen reiluksi tehden eläimet ihmistä pelkääviksi ja sen tähden vaikeammiksi saada kiinni.
Kolmanneksi ”Ja elämänne verestä pidän teitä vastuullisina...jokaisen ihmisen veljen taholta minä vaadin sitä... joka vuodattaa ihmisen verta, hänen verensä tulee vuodattaa ihmisen kautta, sillä Jumalan kuvaksi ihminen tehtiin.”
Tuohon asti siis Jumala käsitteli rikokset Itse, kuten Kainin ja Kainin lapsenlapsen lapsenlapsen Lemekin tapauksessa, mutta heti kun ihminen tuli ulos arkista, rikos ja rangaistus olivat ihmisen vastuulla. Sen vuoksi Hän totesi, että päivät, jolloin Hän oli tuomarina ihmisten elämässä, olivat päättymässä, sillä ihminen oli nopeasti sulkemassa Jumalaa pois elämästään, perhe perheeltä kun jumaliset avioituivat jumalattomien kanssa.
Aivan kuten meidän päivänämme
Nostan tämän esille, koska kun Jeesus totesi: ’Sillä niin kuin oli Nooan päivinä, niin on Ihmisen Pojan tulemus oleva’, on tärkeä tajuta, että Nooan päivät olivat yhden aikakauden päätös, yhden tavan päätös, jolla Jumala käsitteli ihmistä, ja toisen aikakauden sarastus. Niin myös tulemme me näkemään muutoksen, kun Jeesus palaa pystyttämään maailmanlaajuisen valtakuntansa maan päälle – valtaisia muutoksia siihen, kuinka Jumala käsittelee ihmistä.
Samalla tavalla Hän asetti päivän 120 vuoden päähän tulevaisuudessa tulvaa varten Nooan päivänä, meidän päivänämme Paavali sanoit Apt. 17: 31 - 32 ”...Jumala...käskee kaikkia ihmisiä kaikkialla tekemään parannuksen, koska Hän on säätänyt päivän, jona Hän tulee tuomitsemaan maailman vanhurskaudessa...” (suomennos tässä) Aivan kuten Nooan päivinä, lähtölaskenta on alkanut.
Muita yhteiskunnallisia samankaltaisuuksia
1 Moos. 6:4-6, 12 sanoo: ’Noina päivinä oli maan päällä jättiläisiä, ja sen jälkeen kun Jumalan pojilla oli lapsia ihmisen tyttärien kanssa, nämä olivat tunnettuja väkeviä miehiä. Ja Jumala näki ihmisen pahuuden olevan suuren, ja hänen sydämensä aivoitusten olevan alituisesti vain pahoja. Ja Herra oli pahoillaan siitä, että oli tehnyt ihmisen maan päälle, ja se murehdutti Häntä Hänen sydämessään. Ja Jumala katsoi maata ja se oli turmeltunut, sillä kaikki liha oli turmellut Hänen tiensä maan päällä.” (suomennos tässä)
Nämä ovat ne avainjakeet, jotka näyttävät meille, millainen yhteiskunta tuolloin muinoin oli, ja olosuhteet ennen Kristuksen paluuta. Ihminen oli turmellut Jumalan tien maassa – tuohon kohtaan saakka Setin sukulinja oli seurannut Jumalan tietä – mutta he olivat turmelleet Hänen tiensä perheissään. Näemme samanlaisen Jumalan tien turmeltumisen yhteiskunnassa tänään, hyökkäyksiä niitä moraalisia rakennuspalikoita kohtaan, jotka Jumala on luonut perhettä, yhteisöä ja kansakuntia varten.
Jättiläiset?
Hieman sanasta, joka usein käännetään sanalla ‘jättiläiset’. Kyse on heprean sanasta ’nefilim’, joka tarkoittaa ’langennut’, ja viittaa Setin jumalisen sukulinjan lankeamiseen pois Herrasta avioituen Kainin linjan jumalattomien naisten kanssa ’kun ihmiset alkoivat lisääntyä maan päällä.’
Se tarkoittaa ‘öykkäri’ tai ‘tyranni’ ja siten myös jättiläisiä jumalattoman luonteen puolesta (vaikka monet ajattelevat heidän olleen jättiläisiä myös kokonsa puolesta), ja he olivat näiden erisarjan aisaparien lapsia. Sananmukaisesti: ’... oli langenneita öykkäreitä ja tyranneja maassa noina päivinä, sen jälkeen kun jumalisilla pojilla oli lapsia jumalattomien ihmisten tyttärien kanssa...’
Fraasi, että he olivat tunnettuja ja väkeviä miehiä, ei ole kohteliaisuus, vaan surullinen osoitus heidän jumalattomista teistään. Kyse on samasta terminologiasta, jota käytetään kuvaamaan jumalatonta Nimrodia 1. Moos. 10:ssä: ’Hän oli ensimmäinen, joka oli väkevä maan päällä, väkevä metsästäjä Herran edessä’ (suomennos tässä), mikä ei käänny hyvin.
Wycliffe (Raamatun käännös) kääntää jakeen 9: "... ja hän oli vahva metsästäjä, ihmisten sortaja, Herran edessä”. Nimrod järjesti Baabelin voimakeinoin, hän ei ollut ’Herran edessä’ eläinten metsästäjä, vaan Jumalan kasvojen edessä, pahansuopuuttaan Herran katseen edessä hän metsästi ihmisiä ja sorti heitä – tuo on se, mitä tämä jae sanoo.
Kyse on samasta terminologiasta, jota käytetään kuvaamaan öykkäreitä ja tyranneja Nooan päivinä, jumalisia ja jumalattomia lapsia, jotka täyttivät maan väkivallalla ja joiden ainoat ajatukset olivat pahat.
Lyhyt ‘sivupolku’, koska monet ovat meilanneet minulle
Täydennän tätä lisäämällä sanan uskomuksesta, että nämä öykkärit ja tyrannit saivat alkunsa toisesta kapinasta taivaassa, jonka kautta enkeleitä paritteli naisten kanssa ja saivat aikaan nämä öykkärit. On useita syitä siihen, miksi näin ei ole, sillä asiayhteys on selvä siinä, että 1 Moos. 4-6 käsittelee kahta sukua maan päällä, mutta on myös muita syitä sille, miksi tämä uskomus on väärin.
Sen faktan ohella, että Jeesus sanoi päivien ennen Hänen paluutaan olevan kuin Nooan päivät, jolloin ihmiset menevät naimisiin ja naittavat tyttärensä, ja jos ajattelet tapahtuneen toisen kapinan ja enkeleiden paritelleen naisten kanssa, niin sitten ymmärtääksesi Matteus 24 asianmukaisesti, sinun täytyisi nähdä, että samaa enkelien/ihmisten parittelua tapahtuisi jälkeen ennen Kristuksen paluuta, jotta ’niin kuin oli Nooan päivinä, niin tulee olemaan...palatessani...’
Lisäksi Jeesus sanoi, etteivät enkelit mene naimisiin – heillä ei ikään kuin ole tarvittavaa varustusta. Henkiolennot eivät lisäänny, henkiä luo vain Jumala, jota kutsutaan Henkien isäksi Hepr. 12:9:ssä, Sakarja 12:1:ssä ja noin kolmessa, neljässä muussa kohdassa – vain Jumala luo henkiä. Eivät enkelit eivätkä edes ihmiset voi luoda henkiä. Jumala luo henkiä. Kun ihmisvauva saa alkunsa, Jumala on se, joka antaa vauvalle hengen. Jotta olisi toinen kapina, Jumalan olisi pitänyt antaa enkeleille kyky lisääntyä ja sitten Hänen olisi pitänyt olla osa tätä seurannutta elämän sikiämistä – Hänet täytyisi tehdä kanssarikolliseksi (avunantajaksi, kumppaniksi) toisessa kapinassa.
Niinpä Jumalan täytyisi muuttaa mielensä ja tiensä ja antaa enkelien hengille kyky lisääntyä, sitten täytyisi saada aikaan koiran ja elefantin yhteisiä jälkeläisiä – miksi? Koska lajien välistä parittelua ei tapahdu – ei voi risteyttää porsasta ja kotkaa, valasta ja tiikeriä, eikä enkeliä ja ihmistä. Niinpä Jumalan täytyisi lakkauttaa tuo geneettinen laki tätä yhtä tapausta varten.
Sitten täytyisi vääristellä Raamattua aikaansaadaksesi toisen kapinan taivaassa – mikä voidaan tehdä, jos halutaan irrottaa muutama jae Juudaksen ja Pietarin kirjeistä, mutta selvästi he puhuvat Saatanan kapinasta. Jos olisi toinen kapina, niin sitten pitäisi muuttaa Ilmestyskirjan 12, jossa sanotaan Mikaelin ja hänen enkeliensä taistelleen lohikäärmettä (Saatanaa) ja hänen enkeleitään vastaan ja Saatana potkaistiin pois taivaasta – täytyisi mainita toisen kapinan toinen johtaja, joka myös potkaistiin pois.
Tuo kohta Ilm. 12:ssa sanoo Saatanasta, että me ihmiset olemme voittaneet hänet todistuksemme sanan ja Karitsan veren kautta – niinpä jos ei lisätä toista kapinaa, viittaisiko se siihen, ettei todistuksemme ja Jeesuksen uhri kata tuota kapinaa? Tarkoitan, että jos Jeesuksen veri kattaa sen kaiken, niin miksei tuota toista kapinaa mainita?
Ja kun Jeesus sanoi Lk. 10: 17 – 20:ssä opetuslasten palatessa sanoen ’Herra, riivaajatkin ovat meille alamaiset sinun nimesi tähden’, Herra vastaa sanoen pohjimmiltaan: ”Olin paikalla, kun Saatana lankesi kuin salama taivaasta, joten älkää olko innoissanne siitä, että riivaajat ovat teille alamaiset, vaan siitä, että olette minun puolellani taivaassa!” - ja Jeesuksen täytyisi sanoa jotakin seuraavankaltaista: ’Olin paikalla näkemässä Saatanan lankeavan taivaasta ja tuon toisen kaverin ja hänen kapinansa myös...’
Yhteenveto on, että pitäisi kieltää 1. Moos. 4 – 6:n peruslähtökohta ja perusteet, jotka selostavat kahta perhettä/sukua maan päällä, että kaikki liha oli turmellut Jumalan tiet, että Jumalan viha kohdistui ihmisiin, ei olisi mitään mainintaa enkeleistä, Jumalan pitäisi antaa enkeleille kyky lisääntyä, Hänen pitäisi lakkauttaa laki, jonka mukaan eri lajit eivät voi hedelmöittää toisiaan, pitäisi sanoa, että kun Jeesus sanoi, etteivät enkelit mene naimisiin tai lisäänny, Hän puhui NYKYTILANTEESTA ja että joskus Hän antoi heille kyvyn lajirajojen ylitykseen, varustuksen hedelmöittää, pitäisi irrottaa kaksi jaetta asiayhteydestä viittaamaan toiseen kapinaan, mutta jättää lausumatta ääneen koko loppu Raamattu, joka kertoo, että oli yksi ainoa kapina, jota johti entinen kerubi, Lusifer.
Ja jos joku yhä haluaa uskoa kaiken tuon, he kaikki kuitenkin kuolivat tulvassa, ja Jumala aloitti uudelleen Nooan ja hänen perheensä kanssa. Mutta kaikki tuo on epäolennaista pääasiani kannalta – sillä niin kuin oli Nooan päivinä, niin tulee olemaan...
Yhteenveto
Huomaa, mitä muuta Jeesus sanoi viimeisistä päivistä Matt. 24:10 – 12:ssa: ”Ja monet tulevat kompastumaan ja pettämään toisensa, ja monia vääriä profeettoja tulee nousemaan ja harhauttamaan monia, ja koska synti on lisääntynyt, monien rakkaus tulee (vähitellen) kylmenemään. Mutta se, joka kestää loppuun, tulee pelastumaan.” (suomennos tässä)
Siispä olemme nähneet nämä tekijät: jumaliset tulevat vietellyiksi pois Jumalasta sekoittumalla maailmaan, ihmissukupolvi, joka tietää Jumalasta, mutta on osa maailmaa. Sukupolvi, joka askartelee väkivallan ja pahuuden kanssa, rakkaus monissa kylmenee... ja jäännös, joka tuntee Jumalan ja vaeltaa Hänen kanssaan.
Jos tuo ei kuvaa elämää tänään, niin en tiedä mikä kuvaa! Mutta Jeesus jatkaa sanoen pääpointtinsa Matteus 24.stä: ”... siihen päivään saakka kunnes Nooa meni arkkiin, eivätkä he tienneet, ennen kuin tulva tuli ja pyyhkäisi heidät kaikki pois, niin tulee olemaan Ihmisen pojan tuleminen.” (suomennos tässä) Elämä tulee jatkumaan yhtä normaalina juuri ennen Hänen paluutaan eikä suurella osalla väestöstä ole aavistustakaan siitä, mitä on pian tapahtumassa.
Yllätys
Pietari kutsui Nooaa ‘vanhurskauden saarnaajaksi’ 2 Piet. 2:5:ssä, kuitenkin Jeesus viittaa siihen, että elämä jatkui normaaliin tapaan juuri ennen kuin tulva tuli. Nyt kaikkialla maailmassa saarnataan, kuitenkin elämä jatkuu. Monilla meistä on pelastumattomia sukulaisia ja ystäviä, elämämme ovat todistus heille, ja/tai olemme kertoneet heille, kuitenkin elämä jatkuu. Heille nämä asiat ovat mysteeri.
Toisessa yhteydessä, siinä jossa puhutaan niiden poisottamisesta, jotka etsivät Kristusta, Paavali sanoo: ‘ Te tiedätte, että Herran päivä tulee kuin varas yöllä... mutta te veljet ette ole pimeydessä, niin että tuo päivä yllättäisi teidät kuin varas.’ 1Tess. 5:2-4
Tuo päivä ei tule yllätyksenä niille, jotka vaeltavat valossa – Hepr. 9:28 sanoo ‘Niille jotka etsivät Häntä, Hän tulee ilmestymään tuodakseen pelastuksen...’
Etsimmekö Häntä?
Kuinkakohan moni itseään kristityksi kutsuva itse asiassa odottaa innolla Kristuksen paluuta?
Vaikka aloitankin uuden aiheen ensi viikolla, kerron nämä ‘raskaat’ ajatukset nyt vuoden vaihteessa, jotta voisimme ajatella raittiisti uskostamme.
Ne ylimieliset päivät ovat menneet, jolloin ihmiset keskittivät ’uskonsa’ ’uskomaan Jumalaa’ saadakseen uuden Lexuksen tai Mercedeksen, menneet ovat ne päivät, jolloin käyttäydyttiin kuin lapset karkkikaupassa ja maisteltiin eri makuja kuten henkilökohtainen profetia tai kaupunkien yllä olevien linnakkeiden alas repiminen tai konferensseissa käyminen pelkästään siksi, että nähdään ihmisten tärisevän ja tutisevan. Menneet ovat ne päivät, jolloin meillä on se ylellinen tilanne, että ajelehdimme tästä seurakunnasta tuohon seurakuntaan etsien jotakuta, joka raapisi korvasyyhyämme.
Nämä ovat niitä päiviä (jotka ovat tosiasiassa aina olleet), jolloin kasvetaan aikuiseksi Kristuksessa kaikella vakavuudella ja keskittyneisyydellä, tehdään ankarasti työtä rakastaaksemme vaikeasti rakastettavia, jätetään huomiotta loukkaantuminen yhteyden korkeamman tarkoitusperän vuoksi, arvostetaan niitä, jotka haluavat kasvaa Kristuksessa ja annetaan loppujen mennä menoaan, sekä tehdään kaikkemme yhteyden siteen säilyttämiseksi rauhan Hengessä.
Yhteiskunta jatkaa hajoamistaan ympärillämme. Tulee tapahtumaan jumalisten kompromissien teko jumalattomien kanssa. Väkivalta ja pahuus jatkavat kasvuaan, ja hyvää tullaan kutsumaan pahaksi ja pahaa hyväksi. Monien rakkaus tulee kylmenemään ja pettämisiä tapahtuu.
Eikö näiden varoitusten pitäisi motivoida meitä panemaan syrjään kaikki maailman häiriötekijät, kaikki mitättömät väittelyt ja loukkaukset, ja keskittymään siihen, millä on todella merkitystä? Voin kertoa sinulle, että 2013 tulee olemaan vuosi, joka määrittää sen, millä todella on merkitystä, mikä todella merkitsee jotain, jolloin monet uudelleen järjestävät prioriteettinsa. Toiset ovat jo järjestäneet prioriteettinsa uudelleen, joten 2013 tulee olemaan tuettu järkähtämättömällä rauhalla, joka ei horju – pysy tuossa rauhassa!
Kerroin tässä eräänä iltana Barbille, mitä Isä kertoi minulle: “2013 tulee olemaan vuosi, jolloin monet ihmiset järjestävät elämän prioriteettinsa uudelleen vähentäen pois sen, millä ei enää ole merkitystä nähdäkseen ja pitääkseen sen, mikä on tärkeää. Jäljelle jäävän vahvistamisen vuosi, heidän ’Jerusaleminsa’, kuten tykkäät sanoa, vahvistamisen vuosi.”
(Käytän Jeesuksen Apt. 1:8:ssa todettuja prioriteetteja koskien todistamista ensin Jerusalemissa, sitten ulospäin läheisessä Juudeassa, sitten kauempana Samariassa, sitten lopulta ‘maan äärissä saakka’, sen jälkeen, kun kaikki muut on katettu. Tämä on ’Jerusalemisi’, ytimesi vahvistamisen vuosi – suojelemisen ja eteenpäin liikkumisen vuosi hallinnassasi olevalla voimalla sen sijaan, että hajaantuisit sinne, tänne ja kaikkialle elämässä. Älä yritä tavoittaa ’ääriä’ äläkä edes Samariaa tai Juudeaa, ennen kuin tai ellei Jerusalemisi ole turvattu.
Löydä ydinarvosi, identifioi toiset, joilla on nuo ydinarvot, ole yhteydessä heidän kanssaan ja anna muiden mennä, ja kasva aikuiseksi Kristuksessa kohdaten jokaisen haasteen ja jokaisen loukkauksen asenteella ‘Kuinka voin käyttää tätä tullakseni kypsäksi Kristuksessa’. Tunne kaudet, joissa elämme, ole osa jonkun ratkaisua, äläkä osa hänen ongelmaansa.
Uusi aihe ensi viikolla, siunauksin,
John Fenn