Knowing the Holy Spirit # 1
Pyhän Hengen tunteminen, osa 1
Hei kaikki,
Oli yksi noista kuuman kosteista kesäpäivistä, joista pohjoinen keski-Indiana on tunnettu, niin että me kolme päätimme pitää retriitin eräänä viikonloppuna. David, Mike ja minä yritimme saada Miken, vai olisiko se Davidin, sukulaisen lainaamaan meille järvenrantamökkiään viikonlopuksi, jotta voisimme ylistää, rukoilla ja kastaa toisemme. Jokainen meistä oli kastettu vauvana siinä tunnustuskunnassa, jonka piirissä jokainen oli kasvanut, mutta ketään meistä ei ollut kastettu uskoontulon jälkeen, joten se oli retriitin päätarkoitus.
Muistissani ei kuitenkaan etualalla ole se, että kastoimme toisemme Shafer/Freeman –järven ruskeassa vedessä, vaikka muistankin astuneeni veteen hieman huolissani siitä, että vesi näytti huomattavan samanlaiselta kuin pihallamme lillunut likakaivosta ylivuotanut vesi.
Enkä muista paljoakaan syvällisistä keskusteluista koskien elämää ja sitä, minne me melkein college-ikäiset nuoret miehet aioimme mennä opiskelemaan. Sen sijaan se oli ensimmäinen kerta, jolloin kuulin Herran Jeesuksen äänen. Isä oli puhunut minulle aiemmin, ja aloin tuntea yhteyden Pyhän Hengen kanssa, mutten ollut koskaan kuullut Jeesuksen ääntä.
Suoraan sanoen minulla oli kaksi muuta aihetta, joista halusin kirjoittaa, mutten päässyt pakoon Isän
ohjetta jakaa sellaista, mikä on minulle hyvin yksityisluontoista ja henkilökohtaista; eli kuinka tulin tuntemaan Pyhän Hengen ja havaita Isän, Jeesuksen ja Pyhän Hengen väliset hienovaraiset erot.
Niinpä tässä on matkani pähkinänkuoressa, kuten meillä sanotaan. En tunne mitään muuta tapaa opettaa asiasta kuin jakaa omia kokemuksiani ja Sanaa, mutta tunnen oloni vähän paljaaksi ja epämiellyttäväksi. Kiitos, kun luet.
Takaisin retriittiin – sydämen puhtaus
Joku laittoi soimaan (Nancy) Honeytreen 'Evergreen' albumin, joka minulle on iPod/puhelimessani ja
jota yhä kuuntelen sen puhtauden ja intohimon tähden, jolla ihan vain rakastetaan Jeesusta ja joka oli luonteenomaista kristilliselle musiikille 1970-luvulla. Viimeinen laulu albumin yhdellä puolella oli nyt taivaassa olevan Larry Normanin kirjoittama ”I Am Your Servant” (suom. minä olen sinun palvelijasi).
Olin ”omaksunut ylistysasennon”, kuten minulla on tapana sanoa, mikä tarkoittaa, että suosin ylistämistä käsiin nojautuen polvillani ollen, otsa lattiassa, kädet ojennettuina kämmenet ylöspäin mieleni kuunnellessa kiihkeyteni ja rakkauteni Isää ja Jeesusta kohtaan vuodattamista hengestäni suuni kautta, ’Hengessä’ kuten John kuvaa asiaa Ilmestyskirjassa 1:10 ja 4:2 – täysin fyysisestä ympäristöstäni tietämättömänä.
Kuka Minä olen?
Ymmärrä se, että tuossa kohdassa elämääni todella, siis todella halusin olla palvelutyössä, mutta minulla oli niin heikko minäkuva ja minulta puuttui itseluottamusta niin, etten nähnyt mitään tapaa, jolla Herra saattaisi koskaan haluta minut, saatikka ajatellut sitä, kuinka Hän voisi koskaan käyttää minua. Ulospäin kaikki näytti hyvältä: olin koripallossa tähtipelaaja pienessä maaseutukoulussamme, olin rakastunut suuresta kaupunkikoulusta tulevaan tyttöön, isäni täytyi avioerosopimuksen perusteella maksaa college-opintoni. Elämä oli hyvää. Minulla oli jopa vuoden 1965 mallia oleva GTO, jossa oli Thrush-äänenvaimennin ja Hurst-vaihdelaatikko – mitä siitä, jos öljyä paloi kuin länsiteksasilaisen öljylähteen palossa, se oli kovaääninen, nopea ja minun.
Mutta sisäisesti minulla oli heikko itsetunto, olin täynnä epäilystä, olin vakuuttunut siitä, etten ollut riittävän hyvä Jumalalle – itse asiassa ainoa asia, jonka suhteen oli luottavainen, oli vaellukseni Isän kanssa, mutta mitä hyötyä minusta Hänelle oli? Ja kyse oli kypsymättömästä suhteesta – rakastin Isää osittain siksi, että Hän oli tukenani, kun maallinen isäni häipyi. Kuitenkin olin yhä tuo poika ja tunsin, etten koskaan ole riittävän hyvä Isälleni – sillä olin siirtänyt kaiken maallisen isäni ja minun välillä olevan kielteisen taivaallisen Isäni ja minun välille.
Hän puhui minulle
Tuo laulu 'I Am Your Servant' jäljittää ihmisen sydämessä olevan prosessin, minkä voit lukea alla, ja tuohon aikaan sydämeni peilasi laulun sanoja (ja se vaikuttaa yhä oikealta tänään):
"Minä olen palvelija. Kuuntelen tarkkaavaisesti kuullakseni nimeni. Istun tässä odottamassa, olen katsellut sitä peliä, jota olen pelannut, olen pysynyt jokseenkin samana. Kun olet yksinäinen, saat syyttää vain itseäsi. Olen palvelija, kuuntelen kutsua, olen ollut uskoton, joten istun täällä eteisessä. Kuinka Hän voi käyttää minua, kun en ole koskaan antanut kaikkea? Kuinka Hän voi valita minut, kun Hän tietää, kuinka pian lankean?”
"Niin Hän ruokkii minun sieluni, ja Hän saa minut kasvamaan, ja Hän ilmoittaa rakastavansa minua. Olen arvoton nyt, mutta olen vannonut valan, kumarrun nöyränä eteesi – Oi, käytä minua! Olen yksinäinen. Olen palvelija, valmistautumassa osaani varten, on tapahtunut muutos, uudistaminen sydämessäni. Lopultakin olen oppimassa, ettei paluuta ole sen jälkeen, kun olen aloittanut. Eläminen on etuoikeus, rakastaminen on sellaista taidetta! Mutta tarvitsen apuasi aloittaakseni – Oi, puhdista sydämeni, minä olen SINUN palvelijasi.”
Välittömästi kun olin laulanut viimeiset neljä sanaa: “Minä olen SINUN palvelijasi”, kuulin yhtäkkiä Jeesuksen äänen murtautuvan ylistykseeni yllättäen minut täysin: “John! Minä rakastan sinua!” Olin niin yllättynyt, olin kuullut Isän puhuvan minulle aiemmin, mutten koskaan Jeesuksen, niin että nikottelin vastauksessani: ”Minä, minä, minä myös rakastan sinua, Herra.” Hänen vastauksensa oli lempeä eikä yhtä äänekäs: ”Katso Johannes 14:27.” Kysyin yhtä lempeästi: ”Nytkö, Herra?”, ja Hän sanoi: ”Kyllä, nyt.”
Mike ja David olivat yhä ylistyksessä, vaikka alkoivatkin liikahdella levysoittimen neulan noustessa ylös ja soittimen sammuessa. Nousin istumaan, tartuin mukaan ottamaani New American Standard –Raamattuun ja selasin auki Johannes 14:27, joka sanoo: ” Rauhan minä jätän teille: minun rauhani-sen minä annan teille. En minä anna teille, niin kuin maailma antaa. Älköön teidän sydämenne olko murheellinen älköönkä peljätkö.”
Noiden sanojen myötä tiesin Isän ja Herran hyväksyneen minut palvelukseensa. Istuin niin kuin nyt näitä sanoja kirjoittaessani kyynelten kihotessa silmiini, nöyränä, rauhassa tulevaisuuteni suhteen ensimmäistä kertaa elämässäni, epäilyt itseni suhteen ja alhainen itsetunto olivat poispyyhityt ja niiden tilalla oli luottamus ja itsevarmuus Kristuksessa. En tuntenut tulevaisuutta, mutta tiesin sen olevan Isäni ja Herrani huostassa, ja tiesin, että tiesin olevani rakastettu itseni tähden, en suorittamisen perusteella.
Täyttymys
Koko lukion ajan olin yrittänyt eri asioita löytääkseni täyttymyksen: SCUBA-sukellustunteja 15-vuotiaana, koska rakastan valtamerta ja vettä ja ajattelin, että voisin olla ammattisukeltaja tai valtamerentutkija tai meribiologi – mutta se ei koskettanut henkeäni, joten se ei tuottanut tyydytystä. Lopetin juuri ennen koesukellustani avovedessä. Otin lentotunteja ja opiskelin lentokonehuoltoa 15-vuotiaana – mutta lopetin juuri ennen Yhdysvaltain ilmailuhallinnon virallista tutkintoani ja koelentoani.
Mutta Jeesuksen äänen kuuleminen – se tuotti tyydytyksen! Halusin elää siinä äänessä. Halusin olla tuon Äänen lähettyvillä. Halusin elää elämäni yltiöpäisellä huolettomuudella tuossa Äänessä.
Sen syöpyminen mieleeni
Elämässä on hetkiä, jotka tulevat aina olemaan muistoihimme poltettuina yksistään hetken intensiivisyyden perusteella, ja on toisia hetkiä, jotka silloin kun haluamme säilyttää ne, meidän täytyy pysähtyä, antaa juuri tapahtuneen mennä perille sieluumme, ja tarkoituksellisesti vangita jokainen vivahde tuosta tapahtumasta mieleemme. Meidän täytyy tehdä muisto. Jos emme tee, yksityiskohdat katoavat iäksi.
Sen tähden esimerkiksi voit olla ajamassa tietä pitkin eteenpäin ja saat ihmeellisen ilmestyksen, jonka ajattelet olevan niin suuren, ettet koskaan unohda sitä, ja sitten myöhemmin et muistakaan, mikä se oli! Syynä siihen on se, että ilmestys oli hengestäsi, etkä vaivautunut ajan ja ponnistelujen puolesta sallimaan ilmestyksen iskostumista mieleesi. Ilmestyksessä ei ole mieli mukana, ellet itse saa sitä aikaan.
Minä toimin niin, että pidän autossa jotain, jolle kirjoittaa muistiin, ja se aikaan saa sen, että muistan. Vaikka jos jätänkin sen tekemättä, näen vaivaa muistellakseni missä olin ajamassa, mitä olin ajattelemassa rukoillen kielillä näin tehdessäni, menen mielessäni siihen, missä olin ja sitten ilmestys alkaa jälleen leijua ylöspäin hengestäni. Sitten kirjoitan sen ylös tai jollain toisella tavalla otan mieleni mukaan tilanteeseen. Puhu itsellesi siitä, kirjoita se ylös, ota mieli mukaan ja tuo hengestäsi tuleva ilmoitus tulee tallennetuksi.
(Yksi syy siihen, että olen usein ylhäällä niin myöhään kirjoittamassa ja opiskelemassa, on se, että vuoteessa hengessä/Hengessä rukoillessani ja Herraa ajatellessani juttuja alkaa tulla. Niinpä olen oppinut vain antamaan periksi, nousemaan vuoteesta ja kirjoittamaan sen ylös – muutoin se on hävinnyt seuraavana aamuna – tai siihen saakka kunnes löydä tuon saman mielentilan, tai ’aaltopituuden’, kuten alhaalta voit lukea.)
Tuo hetki, jolloin Hän puhui minulle, oli sellainen, jonka saatoin antaa pysyä sellaisenaan, merkitä sen kalenteriin ensimmäisenä kertana, jolloin kuulin Jeesuksen äänen, mikä muutti elämän, ja jatkaa eteenpäin. Tai saatoin viipyä siinä hetkessä ja sitten pitää sitä sielussani päästämättä Häntä irti, hellittämättä otettani tuosta tunteesta, Hänen äänestään, pyöritellen sitä kerta toisensa jälkeen mielessäni tavalla, jolla annan suklaan sulaa suussani ja pyörittäen sitä ympäriinsä napatakseni jokaisen hienovaraisen maun – ja se on se, mitä valitsin tehdä tämän muiston suhteen.
Mieti loppuun saakka
‘Vanhoina aikoina’ oli autoradioita, joissa oli valitsin jota käänneltiin oikeaan kohtaan jollekin tietylle radioasemalle. Kun lähestyit tuota asemaa, oli päällekkäisyyttä lähimmän toisen aseman kanssa siinä kohdassa, jossa olit valitsimen kanssa ja sen aseman välillä, jota kohti olit radiota säätämässä, ja tämä päällekkäisyys yhdessä sähköisten korkeiden ja raastavien äänten kanssa siihen hetkeen asti, jolloin säädit tuon asemaan tarkalleen oikealle taajuudelle – yhtäkkiä kuulit vain tuon asemaan voimakkaana ja selvänä!
Mielessäni, varhaisimmasta Hänessä olevasta muistosta lähtien, tuo on se tapa, jolla etsin Isää –
pidin kiinni mielessäni, tarkoituksellisesti syövytin mieleeni – Hänen läsnäolonsa äänen ja tunteen hengessäni, josta Hänen äänensä virtasi, ja halusin löytää tuon taajuuden elämäntapana – halusin elää tuolla taajuudella – mutta aluksi näytti siltä, että osuin lähelle, mutta harvoin suoraan tuolle taajuudelle. Niinpä kerron esimerkkejä Isän ensimmäisistä sanoista minulle ja siitä, miltä Hän kuulostaa... ja tuosta jatkamme ensi viikolla.
Siihen saakka siunauksin,
John Fenn
www.cwowi.org
Pyhän Hengen tunteminen, osa 1
Hei kaikki,
Oli yksi noista kuuman kosteista kesäpäivistä, joista pohjoinen keski-Indiana on tunnettu, niin että me kolme päätimme pitää retriitin eräänä viikonloppuna. David, Mike ja minä yritimme saada Miken, vai olisiko se Davidin, sukulaisen lainaamaan meille järvenrantamökkiään viikonlopuksi, jotta voisimme ylistää, rukoilla ja kastaa toisemme. Jokainen meistä oli kastettu vauvana siinä tunnustuskunnassa, jonka piirissä jokainen oli kasvanut, mutta ketään meistä ei ollut kastettu uskoontulon jälkeen, joten se oli retriitin päätarkoitus.
Muistissani ei kuitenkaan etualalla ole se, että kastoimme toisemme Shafer/Freeman –järven ruskeassa vedessä, vaikka muistankin astuneeni veteen hieman huolissani siitä, että vesi näytti huomattavan samanlaiselta kuin pihallamme lillunut likakaivosta ylivuotanut vesi.
Enkä muista paljoakaan syvällisistä keskusteluista koskien elämää ja sitä, minne me melkein college-ikäiset nuoret miehet aioimme mennä opiskelemaan. Sen sijaan se oli ensimmäinen kerta, jolloin kuulin Herran Jeesuksen äänen. Isä oli puhunut minulle aiemmin, ja aloin tuntea yhteyden Pyhän Hengen kanssa, mutten ollut koskaan kuullut Jeesuksen ääntä.
Suoraan sanoen minulla oli kaksi muuta aihetta, joista halusin kirjoittaa, mutten päässyt pakoon Isän
ohjetta jakaa sellaista, mikä on minulle hyvin yksityisluontoista ja henkilökohtaista; eli kuinka tulin tuntemaan Pyhän Hengen ja havaita Isän, Jeesuksen ja Pyhän Hengen väliset hienovaraiset erot.
Niinpä tässä on matkani pähkinänkuoressa, kuten meillä sanotaan. En tunne mitään muuta tapaa opettaa asiasta kuin jakaa omia kokemuksiani ja Sanaa, mutta tunnen oloni vähän paljaaksi ja epämiellyttäväksi. Kiitos, kun luet.
Takaisin retriittiin – sydämen puhtaus
Joku laittoi soimaan (Nancy) Honeytreen 'Evergreen' albumin, joka minulle on iPod/puhelimessani ja
jota yhä kuuntelen sen puhtauden ja intohimon tähden, jolla ihan vain rakastetaan Jeesusta ja joka oli luonteenomaista kristilliselle musiikille 1970-luvulla. Viimeinen laulu albumin yhdellä puolella oli nyt taivaassa olevan Larry Normanin kirjoittama ”I Am Your Servant” (suom. minä olen sinun palvelijasi).
Olin ”omaksunut ylistysasennon”, kuten minulla on tapana sanoa, mikä tarkoittaa, että suosin ylistämistä käsiin nojautuen polvillani ollen, otsa lattiassa, kädet ojennettuina kämmenet ylöspäin mieleni kuunnellessa kiihkeyteni ja rakkauteni Isää ja Jeesusta kohtaan vuodattamista hengestäni suuni kautta, ’Hengessä’ kuten John kuvaa asiaa Ilmestyskirjassa 1:10 ja 4:2 – täysin fyysisestä ympäristöstäni tietämättömänä.
Kuka Minä olen?
Ymmärrä se, että tuossa kohdassa elämääni todella, siis todella halusin olla palvelutyössä, mutta minulla oli niin heikko minäkuva ja minulta puuttui itseluottamusta niin, etten nähnyt mitään tapaa, jolla Herra saattaisi koskaan haluta minut, saatikka ajatellut sitä, kuinka Hän voisi koskaan käyttää minua. Ulospäin kaikki näytti hyvältä: olin koripallossa tähtipelaaja pienessä maaseutukoulussamme, olin rakastunut suuresta kaupunkikoulusta tulevaan tyttöön, isäni täytyi avioerosopimuksen perusteella maksaa college-opintoni. Elämä oli hyvää. Minulla oli jopa vuoden 1965 mallia oleva GTO, jossa oli Thrush-äänenvaimennin ja Hurst-vaihdelaatikko – mitä siitä, jos öljyä paloi kuin länsiteksasilaisen öljylähteen palossa, se oli kovaääninen, nopea ja minun.
Mutta sisäisesti minulla oli heikko itsetunto, olin täynnä epäilystä, olin vakuuttunut siitä, etten ollut riittävän hyvä Jumalalle – itse asiassa ainoa asia, jonka suhteen oli luottavainen, oli vaellukseni Isän kanssa, mutta mitä hyötyä minusta Hänelle oli? Ja kyse oli kypsymättömästä suhteesta – rakastin Isää osittain siksi, että Hän oli tukenani, kun maallinen isäni häipyi. Kuitenkin olin yhä tuo poika ja tunsin, etten koskaan ole riittävän hyvä Isälleni – sillä olin siirtänyt kaiken maallisen isäni ja minun välillä olevan kielteisen taivaallisen Isäni ja minun välille.
Hän puhui minulle
Tuo laulu 'I Am Your Servant' jäljittää ihmisen sydämessä olevan prosessin, minkä voit lukea alla, ja tuohon aikaan sydämeni peilasi laulun sanoja (ja se vaikuttaa yhä oikealta tänään):
"Minä olen palvelija. Kuuntelen tarkkaavaisesti kuullakseni nimeni. Istun tässä odottamassa, olen katsellut sitä peliä, jota olen pelannut, olen pysynyt jokseenkin samana. Kun olet yksinäinen, saat syyttää vain itseäsi. Olen palvelija, kuuntelen kutsua, olen ollut uskoton, joten istun täällä eteisessä. Kuinka Hän voi käyttää minua, kun en ole koskaan antanut kaikkea? Kuinka Hän voi valita minut, kun Hän tietää, kuinka pian lankean?”
"Niin Hän ruokkii minun sieluni, ja Hän saa minut kasvamaan, ja Hän ilmoittaa rakastavansa minua. Olen arvoton nyt, mutta olen vannonut valan, kumarrun nöyränä eteesi – Oi, käytä minua! Olen yksinäinen. Olen palvelija, valmistautumassa osaani varten, on tapahtunut muutos, uudistaminen sydämessäni. Lopultakin olen oppimassa, ettei paluuta ole sen jälkeen, kun olen aloittanut. Eläminen on etuoikeus, rakastaminen on sellaista taidetta! Mutta tarvitsen apuasi aloittaakseni – Oi, puhdista sydämeni, minä olen SINUN palvelijasi.”
Välittömästi kun olin laulanut viimeiset neljä sanaa: “Minä olen SINUN palvelijasi”, kuulin yhtäkkiä Jeesuksen äänen murtautuvan ylistykseeni yllättäen minut täysin: “John! Minä rakastan sinua!” Olin niin yllättynyt, olin kuullut Isän puhuvan minulle aiemmin, mutten koskaan Jeesuksen, niin että nikottelin vastauksessani: ”Minä, minä, minä myös rakastan sinua, Herra.” Hänen vastauksensa oli lempeä eikä yhtä äänekäs: ”Katso Johannes 14:27.” Kysyin yhtä lempeästi: ”Nytkö, Herra?”, ja Hän sanoi: ”Kyllä, nyt.”
Mike ja David olivat yhä ylistyksessä, vaikka alkoivatkin liikahdella levysoittimen neulan noustessa ylös ja soittimen sammuessa. Nousin istumaan, tartuin mukaan ottamaani New American Standard –Raamattuun ja selasin auki Johannes 14:27, joka sanoo: ” Rauhan minä jätän teille: minun rauhani-sen minä annan teille. En minä anna teille, niin kuin maailma antaa. Älköön teidän sydämenne olko murheellinen älköönkä peljätkö.”
Noiden sanojen myötä tiesin Isän ja Herran hyväksyneen minut palvelukseensa. Istuin niin kuin nyt näitä sanoja kirjoittaessani kyynelten kihotessa silmiini, nöyränä, rauhassa tulevaisuuteni suhteen ensimmäistä kertaa elämässäni, epäilyt itseni suhteen ja alhainen itsetunto olivat poispyyhityt ja niiden tilalla oli luottamus ja itsevarmuus Kristuksessa. En tuntenut tulevaisuutta, mutta tiesin sen olevan Isäni ja Herrani huostassa, ja tiesin, että tiesin olevani rakastettu itseni tähden, en suorittamisen perusteella.
Täyttymys
Koko lukion ajan olin yrittänyt eri asioita löytääkseni täyttymyksen: SCUBA-sukellustunteja 15-vuotiaana, koska rakastan valtamerta ja vettä ja ajattelin, että voisin olla ammattisukeltaja tai valtamerentutkija tai meribiologi – mutta se ei koskettanut henkeäni, joten se ei tuottanut tyydytystä. Lopetin juuri ennen koesukellustani avovedessä. Otin lentotunteja ja opiskelin lentokonehuoltoa 15-vuotiaana – mutta lopetin juuri ennen Yhdysvaltain ilmailuhallinnon virallista tutkintoani ja koelentoani.
Mutta Jeesuksen äänen kuuleminen – se tuotti tyydytyksen! Halusin elää siinä äänessä. Halusin olla tuon Äänen lähettyvillä. Halusin elää elämäni yltiöpäisellä huolettomuudella tuossa Äänessä.
Sen syöpyminen mieleeni
Elämässä on hetkiä, jotka tulevat aina olemaan muistoihimme poltettuina yksistään hetken intensiivisyyden perusteella, ja on toisia hetkiä, jotka silloin kun haluamme säilyttää ne, meidän täytyy pysähtyä, antaa juuri tapahtuneen mennä perille sieluumme, ja tarkoituksellisesti vangita jokainen vivahde tuosta tapahtumasta mieleemme. Meidän täytyy tehdä muisto. Jos emme tee, yksityiskohdat katoavat iäksi.
Sen tähden esimerkiksi voit olla ajamassa tietä pitkin eteenpäin ja saat ihmeellisen ilmestyksen, jonka ajattelet olevan niin suuren, ettet koskaan unohda sitä, ja sitten myöhemmin et muistakaan, mikä se oli! Syynä siihen on se, että ilmestys oli hengestäsi, etkä vaivautunut ajan ja ponnistelujen puolesta sallimaan ilmestyksen iskostumista mieleesi. Ilmestyksessä ei ole mieli mukana, ellet itse saa sitä aikaan.
Minä toimin niin, että pidän autossa jotain, jolle kirjoittaa muistiin, ja se aikaan saa sen, että muistan. Vaikka jos jätänkin sen tekemättä, näen vaivaa muistellakseni missä olin ajamassa, mitä olin ajattelemassa rukoillen kielillä näin tehdessäni, menen mielessäni siihen, missä olin ja sitten ilmestys alkaa jälleen leijua ylöspäin hengestäni. Sitten kirjoitan sen ylös tai jollain toisella tavalla otan mieleni mukaan tilanteeseen. Puhu itsellesi siitä, kirjoita se ylös, ota mieli mukaan ja tuo hengestäsi tuleva ilmoitus tulee tallennetuksi.
(Yksi syy siihen, että olen usein ylhäällä niin myöhään kirjoittamassa ja opiskelemassa, on se, että vuoteessa hengessä/Hengessä rukoillessani ja Herraa ajatellessani juttuja alkaa tulla. Niinpä olen oppinut vain antamaan periksi, nousemaan vuoteesta ja kirjoittamaan sen ylös – muutoin se on hävinnyt seuraavana aamuna – tai siihen saakka kunnes löydä tuon saman mielentilan, tai ’aaltopituuden’, kuten alhaalta voit lukea.)
Tuo hetki, jolloin Hän puhui minulle, oli sellainen, jonka saatoin antaa pysyä sellaisenaan, merkitä sen kalenteriin ensimmäisenä kertana, jolloin kuulin Jeesuksen äänen, mikä muutti elämän, ja jatkaa eteenpäin. Tai saatoin viipyä siinä hetkessä ja sitten pitää sitä sielussani päästämättä Häntä irti, hellittämättä otettani tuosta tunteesta, Hänen äänestään, pyöritellen sitä kerta toisensa jälkeen mielessäni tavalla, jolla annan suklaan sulaa suussani ja pyörittäen sitä ympäriinsä napatakseni jokaisen hienovaraisen maun – ja se on se, mitä valitsin tehdä tämän muiston suhteen.
Mieti loppuun saakka
‘Vanhoina aikoina’ oli autoradioita, joissa oli valitsin jota käänneltiin oikeaan kohtaan jollekin tietylle radioasemalle. Kun lähestyit tuota asemaa, oli päällekkäisyyttä lähimmän toisen aseman kanssa siinä kohdassa, jossa olit valitsimen kanssa ja sen aseman välillä, jota kohti olit radiota säätämässä, ja tämä päällekkäisyys yhdessä sähköisten korkeiden ja raastavien äänten kanssa siihen hetkeen asti, jolloin säädit tuon asemaan tarkalleen oikealle taajuudelle – yhtäkkiä kuulit vain tuon asemaan voimakkaana ja selvänä!
Mielessäni, varhaisimmasta Hänessä olevasta muistosta lähtien, tuo on se tapa, jolla etsin Isää –
pidin kiinni mielessäni, tarkoituksellisesti syövytin mieleeni – Hänen läsnäolonsa äänen ja tunteen hengessäni, josta Hänen äänensä virtasi, ja halusin löytää tuon taajuuden elämäntapana – halusin elää tuolla taajuudella – mutta aluksi näytti siltä, että osuin lähelle, mutta harvoin suoraan tuolle taajuudelle. Niinpä kerron esimerkkejä Isän ensimmäisistä sanoista minulle ja siitä, miltä Hän kuulostaa... ja tuosta jatkamme ensi viikolla.
Siihen saakka siunauksin,
John Fenn
www.cwowi.org
RSS Feed