Holy Spirit and the Cliff # 3
Pyhä Henki ja kallionjyrkänne, osa 3
Hei kaikki,
viime viikolla kerroin, kuinka Filippus vastasi Jeesuksen kysymään normaaliin kysymykseen normaalilla ’luonnollisella’ vastauksella. Kuitenkin meille kerrotaan Joh. 6:5-6:ssa, että Jeesus kysyi kysymyksen koetellakseen Filippusta – toisin sanoen nähdäkseen, ajattelisiko Filippus kuten muu väkijoukko, kuten hän tekikin: ’Vaadittaisiin puolen vuoden palkka ostaaksemme kaiken tarvittavan leivän heidän ruokkimisekseen’ vai ajattelisiko hän laatikon ulkopuolella sitä, mitä Jumala voisi tehdä?
Jeesus ei ole koskaan muuttunut, ja tämä sarja käsittelee sitä, kuinka Hän johdattaa meitä Hengen kautta näille samoille päätöksenteon paikoille ja kuinka Hän koettelee meitä osoittaakseen, mitä sydämessämme on, aivan kuten Hän teki evankeliumeissa. Tässä lisäesimerkki:
Kuka Minä olen?
" Kenen ihmiset sanovat Ihmisen Pojan olevan? " Niin he sanoivat: "Muutamat Johannes Kastajan, toiset Eliaan, toiset taas Jeremiaan tahi jonkun muun profeetoista.”Hän sanoi heille: "Kenenkä te sanotte minun olevan?"(Mt. 16:13-18)
Tämä on aivan kuten silloin kun Hän koetteli Filippusta Joh. 6:ssa. Keskustelu etenee ’luonnollista’ tietä ilman vihjettäkään siitä, että Hän etsii ilmestystä, etsii jotakuta joka vastaisi ’laatikon ulkopuolisella’ ajattelulla.
Kun Pietari vastasi sanoen: “Sinä olet Kristus, elävän Jumalan Poika”, Jeesus sanoi hänen olevan siunattu, koska liha ja veri ei ollut ilmoittanut tätä hänelle – Hän ei tullut tuohon johtopäätökseen miettimällä itsekseen muiden ajatuksia Hänen olemisestaan Elia tai Jeremia, joka oli tullut takaisin kuolleista – Pietari oli saanut ilmestyksen Isältä, että Jeesus oli Kristus ja sanoi niin.
Kummassakin näistä tapauksista Jeesus katseli, havainnoi, antoi ajatusprosessien kulkea loppuun Filippuksen ja Pietarin sisällä sekä etsi ilmestystä heistä ja ajattelua, joka ei ollut sellaista ’hyppää alas jyrkänteeltä muiden ystäviesi kanssa’ - ajattelua.
Millaista autoa ajat?
Oli vuosi 1978, elokuu, kuukausi ennen Barbin ja minun naimisiinmenoa. Olin töissä PTL Clubissa lähellä Charlottea, Pohjois-Carolinassa, osana palvelutyötä nimeltään ”Heritage USA”. Barb oli palannut kotiin Indianaan valmistautumaan häitä varten minun ollessani töissä, oli vuokrannut meille huoneiston, ja odotti nyt Isän huolehtivan meille auton. Indianasta Charlotteen oli 15 tunnin ajomatka.
Olin aloittanut siellä työt sinä toukokuuna ja ajoin äitini ‘liikenevää’ autoa, kunnes voisin saada oman auton. Ongelmana oli, etten ollut säästänyt mitään uutta autoa varten ja äiti tarvitsi autonsa takaisin kahden kuukauden jälkeen. Etsin Isää sen suhteen, kuinka Hän aikoi hankkia meille auton. Aiemmin tuona vuonna Barb ja minä olimme tehneet tarkistuslistan kaikista asioista, mitä autossa piti olla: automaattivaihde, sillä Barbin ensimmäinen (ja viimeinen) yritys oppia ajamaan keppivaihteella päättyi dramaattisesti, kun sammunut autoni ja muiden autoja jumittui kolme riviin neljän stop-merkin risteykseen.
Yksityiskohtia, yksityiskohtia
Halusimme ilmastoinnin, koska tulimme asumaan kuumassa ja kosteassa Pohjois-Carolinassa ja neliovisen, koska meillä olisi häälahjoja ja sen sellaista vietävänä huoneistoomme sekä hyvän keskikulutuksen. Tehtyämme listamme koin hengessäni, että minua vedettiin ’Motor Trend’ –autolehden kannen puoleen, jossa oli kuvattuna ’Vuoden autot’ 1978: Plymouth Horizon/Dodge Omni. Tiesin hengessäni, että tuo oli se, jonka Isä oli varannut – hengestäni tuli niin suuri rauhan ja vakuutuksen vuodatus joka todisti tuota tosiasiaa. Niinpä lakkasimme etsimästä.
Useita kuukausia oli kulunut siitä kun tiesin, että meidän oli määrä saada tuonmerkkinen auto, mutta mitään autoa ei ilmaantunut. Olin pohtinut, kuinka asia voisi tapahtua – varakas ystävä saattaisi antaa meille auton, ehkä saisimme auton häälahjaksi isältäni tai ehkä jopa äitini tai hänen vanhempansa ostaisivat meille lahjaksi auton? Näkymä pyöri kerta toisensa jälkeen mielessäni siitä, kuinka Jumala toteuttaisi sanansa.
Epätoivoinen saadakseni tuon auton!
Olin saanut kyytejä töihin ja takaisin työkavereiltani, mutta hääpäivämme 16. syyskuuta oli lähestymässä ja vain kuukauden päässä, joten eräänä lauantaina pamautin polvilleni ja todella, todella etsin Isää tuon auton suhteen, jonka tulin tarvitsemaan noin kolmen viikon sisällä päästäkseni ajamaan häihini Indianassa.
Yhtäkkiä kuulin Hänen äänensä, mutta kyse ei ollut autosta. Hän alkoi puhua minulle siitä, kuinka olla aviomies, kuinka kohdella vaimoani (Hän sanoi, että häntä tulee kohdella kuin kuningatarta, vaikka olen valmis myöntämään, etten ole aina täyttänyt tuota ohjetta) sekä kuinka oppia, mitä merkitsi asettaa elämäni alttiiksi hänen puolestaan, ja muita asioita, joista en ole koskaan kertonut kenellekään, en edes Barbille. Mutta ei mitään autosta.
Sitten Hän kertoi minulle joitakin muista asioita koskien aikaani PTL:ssä, minne Hän oli lähettämässä minua opiskelemaan PTL:n jälkeen, mutta ei mitään autosta. Kun kysyin autosta, Hän oli hiljaa – ei vastausta. Outoa, ajattelin, kun Hän oli juuri ollut niin puhelias avioliiton ja ensi vuotta koskevan tulevaisuutemme suhteen.
Kohottaen yläruumiini lattialla ja nojautuen taaksepäin pohdin Hänen hiljaisuuttaan. Kyse oli aivan samankaltaisesta tapahtumasta kuin Filippuksen ja Pietarin kohdalla – Tiesin Isän ja Herran katsovan minut, katsovan mieleni pyörimistä, katsoen, kun sydämeni yritti keksiä ratkaisua tilanteeseen.
Päättelin, että ehkä tuon auton hankkiminen kuuli itse asiassa minulle eikä kenellekään muulle. Ehkä ei ollut kyse siitä, että tuo joku ei ollut tottelematon tai epäröinyt lahjoittaa meille autoa, ehkä Isä oli hiljaa siksi, että keino saada auto oli minun käsissäni.
Asia ei voinut olla niin, ajattelin. Minulla ei ollut käsirahaa, en ollut koskaan ostanut mitään luotolla – voisiko Isän huolenpito olla NOIN helppoa? Olinko liftannut kyytiin nämä pari viime kuukautta ja lainannut äidin autoa sitä ennen kuukausia samalla kun olin täysin jättänyt huomiotta sen mahdollisuuden, että järjestely oli ollut olemassa koko ajan; että yliluonnollinen osa olisi, että minulle annettaisiin luottoa? Voisiko olla?
Minä sanoin Hänelle!
"Isä, jos et kerro minulle kuinka tulen saamaan tuon auton, aion marssia ensimmäiseen autoliikkeeseen, jonka löydän ja teen itsestäni narrin yrittäessäni ostaa auton! Sinun on parasta puhua minulle nyt!” (Kuinka rohkeaa ja typerää tuo olikaan, jopa 20-vuotiaalta joka oli vielä untuvikko-karismaatikko)
Ei mitään. Tyhjää. Ei sanaakaan. Hän pysyi hiljaa ja saatoin erottaa hengessäni, että Hän katsoi minua kuin Isä katsoo poikaa. Mutta nyt minun oli pakko toteuttaa uhkaukseni – joten tein sen. Kävelin mailin matkan ensimmäiseen löytämääni autoliikkeeseen, Chrysleria edustavaan liikkeeseen ja siellä pihalla seisoi valkoinen Plymouth Horizon, johon melkein törmäsin kavutessani ylös mäkeä liikkeeseen ja loikkasin parkkipaikalle.
En ollut koskaan ostanut uutta autoa ja 5.400 dollarin hinta (upouusi, 1978) näytti valtavalta ansaitessani 150 dollaria viikossa. Mutta ehkä liikkeellä oli jokin ’uusi kuljettaja’ – ohjelma tai he olivat epätoivoisia saadakseen myyntiä aikaan luonnollisessa, mutta hengellisessä Isä piti huolen ja ajoin pois paikalta ilman käsirahan maksamista ja vain 157,88 dollarin kuukausilyhennyksin.
Toinen autojuttu
Useita vuosia myöhemmin kun tuo Plymouth Horizon oli kulkenut viimeisen mailinsa, teimme eräitä huonoja bisnespäätöksiä ja päädyimme siihen, että meidän täytyi jälleen kerran lainata autoa. Tällä kertaa se oli eräältä seurakuntalaiselta ja kyseessä oli iso, siipien kokoiset kaksi ovea omaava Lincoln Continental. Se oli ok minulle pitkin kaupunkia ajelemiseen, muttei ollut sovelias meidän viisijäseniselle perheellemme. Eräs seurakunta oli avautunut noin kolmen tunnin ajomatkan päästä ja valmistauduimme muuttamaan, mutta jälleen kerran tajusimme tarvitsevamme auton eikä meillä ollut keinoa ostaa autoa.
Palkkaa alkaisin saada vasta kun olimme muuttaneet tuohon seurakuntaan, joten tiesin, ettei minulla ollut mitään mahdollisuutta saada pankista lainaa, sillä oli yhä tuolla hetkellä teknisesti työtön. Kuitenkin olimme muuttamassa viikon sisällä eikä Isä ollut hankkinut meille autoa.
Jälleen kerran olin käynyt läpi nuo ajatteluprosessit siitä, kuinka joku antaisi meille auton, mutta taivas oli hiljaa asiasta. Eräänä päivänä mieleeni muistui kuinka olin ostanut tuon Plymouth Horizonin ja kerroin Barbille: ”Filippiläiskirjeen 4:19 on totta riippumatta siitä, mitä olosuhteet sanovat; Hän täyttää tarpeemme HÄNEN rikkauksiensa mukaan kirkkaudessa, ja tämä on tarve, ei halu. Ja 2. Piet. 1:3-4 sanoo: “hänen jumalallinen voimansa on lahjoittanut meille kaiken, mikä elämään ja jumalisuuteen tarvitaan”, niinpä minun täytyy uskoa, että asia on järjestyksessä. Minulla on jatkuvasti tunne, että minua vedetään tuolle pienelle käytettyjen autojen alueelle seurakunnan vieressä, joten aion mennä sinne nähdäkseni, onko se juuri se paikka, jonka Isä on järjestänyt huolenpitona.”
Olimme jälleen tehneet luettelon: automaattivaihde, neliovinen, ilmastointi, hyvä kunto, ei vaatimusta maksuista ennen kuin 30 päivän jälkeen hallinnan saamisesta. Nuo olivat tarpeita, joten asia oli kunnossa mielessäni.
Kävellessäni pitkin parkkipaikkaa tulin valkoisen neliovisen Chevy Imapalan kohdalle ja kyselin siitä. Paikan omistaja kertoi minulle, että hän oli myymässä sitä komissiokaupalla seurakunnassaan olevan ystävän puolesta. Kun kerroin olevani pastori ja kysyin, mistä seurakunnasta tuo ystävä oli, sain selville, että tunsin auton omistavan naisen. Paikan omistaja ehdotti, että soitan naiselle ja kertoi, että luopuisi palkkiostaan, jos saavuttaisin yhteisymmärryksen auton omistajan kanssa kaupasta. Kun soitin naiselle, hän suostui kaikkeen – kerroin hänelle, mitä luulin meidän voivan maksaa, kerroin hänelle, etten voisi alkaa maksujen maksamista 30 päivään ja hänelle se sopi. Ajoin auton pois paikalta!
Olen kertonut nämä tarinat omasta elämästäni, koska ne saattavat auttaa jotakuta olemaan hyppäämättä alas kallionjyrkänteeltä kuten kaikki muut, mikä johtaa puutteeseen ja/tai siihen, ettei elä taivaan yliluonnollisessa huolenpidossa – se saattaa auttaa jotakuta tajuamaan, että usein, kun ei ole järjestelyjä, se merkitsee sitä, että sinun käsissäsi on päättää luottaa Jumalaan tai ei. Sisälläsi on mahdollisuus seurata luonnollista ajattelua Filippuksen tavoin tai antaa ilmestyksen tulvia sydämestäsi kuten Pietari teki. Suuri osa taivaasta on ’tapahtukoon sinulle uskosi mukaan’.
Pyhä Henki tulee johtamaan sinut päätöksenteon partaalle, Jeesus koettelee meitä yhä, antaa meille tilaisuuksia osoittaa potentiaalimme – mutta Hän ei voi tehdä päätöstä puolestamme. Tutki edessäsi olevia vaihtoehtoja, nojaudu oikeisiin prioriteetteihin, ja sitten tee, mikä oin oikein – se saattaa olla ihan sen laatikon ulkopuolella, jossa olet ajatellut.
Lisää ensi viikolla – siunauksin,
John Fenn
Pyhä Henki ja kallionjyrkänne, osa 3
Hei kaikki,
viime viikolla kerroin, kuinka Filippus vastasi Jeesuksen kysymään normaaliin kysymykseen normaalilla ’luonnollisella’ vastauksella. Kuitenkin meille kerrotaan Joh. 6:5-6:ssa, että Jeesus kysyi kysymyksen koetellakseen Filippusta – toisin sanoen nähdäkseen, ajattelisiko Filippus kuten muu väkijoukko, kuten hän tekikin: ’Vaadittaisiin puolen vuoden palkka ostaaksemme kaiken tarvittavan leivän heidän ruokkimisekseen’ vai ajattelisiko hän laatikon ulkopuolella sitä, mitä Jumala voisi tehdä?
Jeesus ei ole koskaan muuttunut, ja tämä sarja käsittelee sitä, kuinka Hän johdattaa meitä Hengen kautta näille samoille päätöksenteon paikoille ja kuinka Hän koettelee meitä osoittaakseen, mitä sydämessämme on, aivan kuten Hän teki evankeliumeissa. Tässä lisäesimerkki:
Kuka Minä olen?
" Kenen ihmiset sanovat Ihmisen Pojan olevan? " Niin he sanoivat: "Muutamat Johannes Kastajan, toiset Eliaan, toiset taas Jeremiaan tahi jonkun muun profeetoista.”Hän sanoi heille: "Kenenkä te sanotte minun olevan?"(Mt. 16:13-18)
Tämä on aivan kuten silloin kun Hän koetteli Filippusta Joh. 6:ssa. Keskustelu etenee ’luonnollista’ tietä ilman vihjettäkään siitä, että Hän etsii ilmestystä, etsii jotakuta joka vastaisi ’laatikon ulkopuolisella’ ajattelulla.
Kun Pietari vastasi sanoen: “Sinä olet Kristus, elävän Jumalan Poika”, Jeesus sanoi hänen olevan siunattu, koska liha ja veri ei ollut ilmoittanut tätä hänelle – Hän ei tullut tuohon johtopäätökseen miettimällä itsekseen muiden ajatuksia Hänen olemisestaan Elia tai Jeremia, joka oli tullut takaisin kuolleista – Pietari oli saanut ilmestyksen Isältä, että Jeesus oli Kristus ja sanoi niin.
Kummassakin näistä tapauksista Jeesus katseli, havainnoi, antoi ajatusprosessien kulkea loppuun Filippuksen ja Pietarin sisällä sekä etsi ilmestystä heistä ja ajattelua, joka ei ollut sellaista ’hyppää alas jyrkänteeltä muiden ystäviesi kanssa’ - ajattelua.
Millaista autoa ajat?
Oli vuosi 1978, elokuu, kuukausi ennen Barbin ja minun naimisiinmenoa. Olin töissä PTL Clubissa lähellä Charlottea, Pohjois-Carolinassa, osana palvelutyötä nimeltään ”Heritage USA”. Barb oli palannut kotiin Indianaan valmistautumaan häitä varten minun ollessani töissä, oli vuokrannut meille huoneiston, ja odotti nyt Isän huolehtivan meille auton. Indianasta Charlotteen oli 15 tunnin ajomatka.
Olin aloittanut siellä työt sinä toukokuuna ja ajoin äitini ‘liikenevää’ autoa, kunnes voisin saada oman auton. Ongelmana oli, etten ollut säästänyt mitään uutta autoa varten ja äiti tarvitsi autonsa takaisin kahden kuukauden jälkeen. Etsin Isää sen suhteen, kuinka Hän aikoi hankkia meille auton. Aiemmin tuona vuonna Barb ja minä olimme tehneet tarkistuslistan kaikista asioista, mitä autossa piti olla: automaattivaihde, sillä Barbin ensimmäinen (ja viimeinen) yritys oppia ajamaan keppivaihteella päättyi dramaattisesti, kun sammunut autoni ja muiden autoja jumittui kolme riviin neljän stop-merkin risteykseen.
Yksityiskohtia, yksityiskohtia
Halusimme ilmastoinnin, koska tulimme asumaan kuumassa ja kosteassa Pohjois-Carolinassa ja neliovisen, koska meillä olisi häälahjoja ja sen sellaista vietävänä huoneistoomme sekä hyvän keskikulutuksen. Tehtyämme listamme koin hengessäni, että minua vedettiin ’Motor Trend’ –autolehden kannen puoleen, jossa oli kuvattuna ’Vuoden autot’ 1978: Plymouth Horizon/Dodge Omni. Tiesin hengessäni, että tuo oli se, jonka Isä oli varannut – hengestäni tuli niin suuri rauhan ja vakuutuksen vuodatus joka todisti tuota tosiasiaa. Niinpä lakkasimme etsimästä.
Useita kuukausia oli kulunut siitä kun tiesin, että meidän oli määrä saada tuonmerkkinen auto, mutta mitään autoa ei ilmaantunut. Olin pohtinut, kuinka asia voisi tapahtua – varakas ystävä saattaisi antaa meille auton, ehkä saisimme auton häälahjaksi isältäni tai ehkä jopa äitini tai hänen vanhempansa ostaisivat meille lahjaksi auton? Näkymä pyöri kerta toisensa jälkeen mielessäni siitä, kuinka Jumala toteuttaisi sanansa.
Epätoivoinen saadakseni tuon auton!
Olin saanut kyytejä töihin ja takaisin työkavereiltani, mutta hääpäivämme 16. syyskuuta oli lähestymässä ja vain kuukauden päässä, joten eräänä lauantaina pamautin polvilleni ja todella, todella etsin Isää tuon auton suhteen, jonka tulin tarvitsemaan noin kolmen viikon sisällä päästäkseni ajamaan häihini Indianassa.
Yhtäkkiä kuulin Hänen äänensä, mutta kyse ei ollut autosta. Hän alkoi puhua minulle siitä, kuinka olla aviomies, kuinka kohdella vaimoani (Hän sanoi, että häntä tulee kohdella kuin kuningatarta, vaikka olen valmis myöntämään, etten ole aina täyttänyt tuota ohjetta) sekä kuinka oppia, mitä merkitsi asettaa elämäni alttiiksi hänen puolestaan, ja muita asioita, joista en ole koskaan kertonut kenellekään, en edes Barbille. Mutta ei mitään autosta.
Sitten Hän kertoi minulle joitakin muista asioita koskien aikaani PTL:ssä, minne Hän oli lähettämässä minua opiskelemaan PTL:n jälkeen, mutta ei mitään autosta. Kun kysyin autosta, Hän oli hiljaa – ei vastausta. Outoa, ajattelin, kun Hän oli juuri ollut niin puhelias avioliiton ja ensi vuotta koskevan tulevaisuutemme suhteen.
Kohottaen yläruumiini lattialla ja nojautuen taaksepäin pohdin Hänen hiljaisuuttaan. Kyse oli aivan samankaltaisesta tapahtumasta kuin Filippuksen ja Pietarin kohdalla – Tiesin Isän ja Herran katsovan minut, katsovan mieleni pyörimistä, katsoen, kun sydämeni yritti keksiä ratkaisua tilanteeseen.
Päättelin, että ehkä tuon auton hankkiminen kuuli itse asiassa minulle eikä kenellekään muulle. Ehkä ei ollut kyse siitä, että tuo joku ei ollut tottelematon tai epäröinyt lahjoittaa meille autoa, ehkä Isä oli hiljaa siksi, että keino saada auto oli minun käsissäni.
Asia ei voinut olla niin, ajattelin. Minulla ei ollut käsirahaa, en ollut koskaan ostanut mitään luotolla – voisiko Isän huolenpito olla NOIN helppoa? Olinko liftannut kyytiin nämä pari viime kuukautta ja lainannut äidin autoa sitä ennen kuukausia samalla kun olin täysin jättänyt huomiotta sen mahdollisuuden, että järjestely oli ollut olemassa koko ajan; että yliluonnollinen osa olisi, että minulle annettaisiin luottoa? Voisiko olla?
Minä sanoin Hänelle!
"Isä, jos et kerro minulle kuinka tulen saamaan tuon auton, aion marssia ensimmäiseen autoliikkeeseen, jonka löydän ja teen itsestäni narrin yrittäessäni ostaa auton! Sinun on parasta puhua minulle nyt!” (Kuinka rohkeaa ja typerää tuo olikaan, jopa 20-vuotiaalta joka oli vielä untuvikko-karismaatikko)
Ei mitään. Tyhjää. Ei sanaakaan. Hän pysyi hiljaa ja saatoin erottaa hengessäni, että Hän katsoi minua kuin Isä katsoo poikaa. Mutta nyt minun oli pakko toteuttaa uhkaukseni – joten tein sen. Kävelin mailin matkan ensimmäiseen löytämääni autoliikkeeseen, Chrysleria edustavaan liikkeeseen ja siellä pihalla seisoi valkoinen Plymouth Horizon, johon melkein törmäsin kavutessani ylös mäkeä liikkeeseen ja loikkasin parkkipaikalle.
En ollut koskaan ostanut uutta autoa ja 5.400 dollarin hinta (upouusi, 1978) näytti valtavalta ansaitessani 150 dollaria viikossa. Mutta ehkä liikkeellä oli jokin ’uusi kuljettaja’ – ohjelma tai he olivat epätoivoisia saadakseen myyntiä aikaan luonnollisessa, mutta hengellisessä Isä piti huolen ja ajoin pois paikalta ilman käsirahan maksamista ja vain 157,88 dollarin kuukausilyhennyksin.
Toinen autojuttu
Useita vuosia myöhemmin kun tuo Plymouth Horizon oli kulkenut viimeisen mailinsa, teimme eräitä huonoja bisnespäätöksiä ja päädyimme siihen, että meidän täytyi jälleen kerran lainata autoa. Tällä kertaa se oli eräältä seurakuntalaiselta ja kyseessä oli iso, siipien kokoiset kaksi ovea omaava Lincoln Continental. Se oli ok minulle pitkin kaupunkia ajelemiseen, muttei ollut sovelias meidän viisijäseniselle perheellemme. Eräs seurakunta oli avautunut noin kolmen tunnin ajomatkan päästä ja valmistauduimme muuttamaan, mutta jälleen kerran tajusimme tarvitsevamme auton eikä meillä ollut keinoa ostaa autoa.
Palkkaa alkaisin saada vasta kun olimme muuttaneet tuohon seurakuntaan, joten tiesin, ettei minulla ollut mitään mahdollisuutta saada pankista lainaa, sillä oli yhä tuolla hetkellä teknisesti työtön. Kuitenkin olimme muuttamassa viikon sisällä eikä Isä ollut hankkinut meille autoa.
Jälleen kerran olin käynyt läpi nuo ajatteluprosessit siitä, kuinka joku antaisi meille auton, mutta taivas oli hiljaa asiasta. Eräänä päivänä mieleeni muistui kuinka olin ostanut tuon Plymouth Horizonin ja kerroin Barbille: ”Filippiläiskirjeen 4:19 on totta riippumatta siitä, mitä olosuhteet sanovat; Hän täyttää tarpeemme HÄNEN rikkauksiensa mukaan kirkkaudessa, ja tämä on tarve, ei halu. Ja 2. Piet. 1:3-4 sanoo: “hänen jumalallinen voimansa on lahjoittanut meille kaiken, mikä elämään ja jumalisuuteen tarvitaan”, niinpä minun täytyy uskoa, että asia on järjestyksessä. Minulla on jatkuvasti tunne, että minua vedetään tuolle pienelle käytettyjen autojen alueelle seurakunnan vieressä, joten aion mennä sinne nähdäkseni, onko se juuri se paikka, jonka Isä on järjestänyt huolenpitona.”
Olimme jälleen tehneet luettelon: automaattivaihde, neliovinen, ilmastointi, hyvä kunto, ei vaatimusta maksuista ennen kuin 30 päivän jälkeen hallinnan saamisesta. Nuo olivat tarpeita, joten asia oli kunnossa mielessäni.
Kävellessäni pitkin parkkipaikkaa tulin valkoisen neliovisen Chevy Imapalan kohdalle ja kyselin siitä. Paikan omistaja kertoi minulle, että hän oli myymässä sitä komissiokaupalla seurakunnassaan olevan ystävän puolesta. Kun kerroin olevani pastori ja kysyin, mistä seurakunnasta tuo ystävä oli, sain selville, että tunsin auton omistavan naisen. Paikan omistaja ehdotti, että soitan naiselle ja kertoi, että luopuisi palkkiostaan, jos saavuttaisin yhteisymmärryksen auton omistajan kanssa kaupasta. Kun soitin naiselle, hän suostui kaikkeen – kerroin hänelle, mitä luulin meidän voivan maksaa, kerroin hänelle, etten voisi alkaa maksujen maksamista 30 päivään ja hänelle se sopi. Ajoin auton pois paikalta!
Olen kertonut nämä tarinat omasta elämästäni, koska ne saattavat auttaa jotakuta olemaan hyppäämättä alas kallionjyrkänteeltä kuten kaikki muut, mikä johtaa puutteeseen ja/tai siihen, ettei elä taivaan yliluonnollisessa huolenpidossa – se saattaa auttaa jotakuta tajuamaan, että usein, kun ei ole järjestelyjä, se merkitsee sitä, että sinun käsissäsi on päättää luottaa Jumalaan tai ei. Sisälläsi on mahdollisuus seurata luonnollista ajattelua Filippuksen tavoin tai antaa ilmestyksen tulvia sydämestäsi kuten Pietari teki. Suuri osa taivaasta on ’tapahtukoon sinulle uskosi mukaan’.
Pyhä Henki tulee johtamaan sinut päätöksenteon partaalle, Jeesus koettelee meitä yhä, antaa meille tilaisuuksia osoittaa potentiaalimme – mutta Hän ei voi tehdä päätöstä puolestamme. Tutki edessäsi olevia vaihtoehtoja, nojaudu oikeisiin prioriteetteihin, ja sitten tee, mikä oin oikein – se saattaa olla ihan sen laatikon ulkopuolella, jossa olet ajatellut.
Lisää ensi viikolla – siunauksin,
John Fenn
RSS Feed