Mental Illness & End Times # 6
Psyykkinen sairaus & lopun ajat, osa 6
Hei kaikki,
Tänään tarkastelemme aluksi kahta miestä, toista, joka onnistui olemaan koskaan uskomatta itseään koskevia valheita, vaan sen sijaan uskoi, mitä Jumala hänestä sanoi, minkä seurauksena hän säilytti hyvän tunne-elämän ja mielen terveyden, sekä toista, joka kieltäytyi menemästä valheeseen uskomisen lakkaamisprosessiin, mikä johti demoniseen painostukseen, vainoharhaisuuteen, masennukseen, yhtäkkisiin raivonpurkausiin ja päätyi itsemurhan tekemiseen. Kumpikin oli Israelin kuningas!
Tuleva kuningas Daavid
Daavid varttui kahdeksantena poikana – seitsemän vanhempaa veljeä! Teini-ikään tullessaan ja koska oli nuorin, hänelle annettiin melko yksinkertainen tehtävä vartioida muutamaa lammasta. Meillä on tämä romanttinen kuva teini-ikäisestä Daavidista ja lampaista hänen palvoessaan Jumalaa lyyrallaan – aurinko paistaa, kukat kukkivat, lampaat ovat onnellisia, karitsat hyppelevät kedolla, puron vesi virtaa vienosti eteenpäin…
Tuollaisia päiviä on saattanut olla, ja juuri noina aikoina Daavid todennäköisesti puolustautui perheensä kulttuuria sekä niitä valheita vastaan, joista hänen perheensä häntä syytti sillä, mitä Herra sanoi hänestä, sillä minkä hän tiesi hengessään olevan suuremman tarkoituksen ja kutsun elämässään. Juuri tämä kieltäytyminen uskomasta perheen valheen kulttuuria koskien häntä itseään rakensi sen tunne-elämän ja mielen perustan, joka mahdollisti Daavidille oman kohtalonsa täyttämisen. Ja se oli vuosien ajan kestävä prosessi.
Pohtikaapa tätä tosiasiaa hänen perhe-elämästään
Samuel on Israelin Tuomari, valtionpäämies, ja kun hän tuli Iisain taloon, ei Iisai eikä Daavidin äiti eivätkä hänen veljensä edes ajatelleet, että Daavid haluaisi olla paikalla tai että hänet pitäisi ottaa mukaan!
Voitteko ajatella isännöivänne kodissanne oman maanne valtionpäämiestä eikä ainutkaan perheenjäsen pidä teini-ikäistä nuorinta lasta niin tärkeänä, että kertoisi tälle vierailusta?! Itse asiassa 1. Sam. 16 kertoo:
Mutta kun Herra jatkuvasti sanoi Samuelille, että kukaan seitsemästä isoveljestä ei ollut se, jonka Hän oli valinnut kuninkaaksi, Samuelin täytyi kysyä, olivatko tässä kaikki Iisain pojat. Vasta kun tivattiin, perhe mainitsi Daavidin, nuorimman, 'joka oli kaitsemassa lampaita'. Kyse ei ollut siitä, että Daavid oli poissa paikkakunnalta eikä häneen saanut yhteyttä, sillä Samuel sanoi: "Menkää hakemaan hänet, sillä en edes istuudu ennen kuin hän tulee." Hän oli lähistöllä, kuitenkin joukosta pois jätettynä.
Pohtikaapa perhekulttuuria
Meille kerrotaan 1 Sam. 16:18:ssa, että Daavid oli hyvännäköinen, palvoja, sotilaana kyvykäs, kuitenkaan perheensä silmissä häntä ei ollut edes olemassa. Katsokaapa Daavidin vanhimman veljen reaktiota häntä kohtaan kun Daavid kuuliaisena isälleen tuo veljilleen tarvikkeita armeijan etulinjaan:
"Miksi sinä tänne tulit? Miksi jätit nuo muutamat lampaat erämaahan? Minä tunnen ylpeytesi ja pahan* sydämesi! Tulit vain tänne katsomaan taistelua!" (* hepreaksi: pahuus, olla kovin ilkeä, paha) 1 Sam. 17:28
Voimme huomata Eliabin syytöksistä hänen tunteneen pikku veljensä olevan täynnä ylpeyttä ja tekevän asioita salatuista motiiveista ja ajattelevan tehtävänsä vartioida muutamaa lammasta olevan vähäpätöistä. Tässä kohdassa hänet jälleen jätettiin pois joukosta, sillä hänen seitsemää veljeään pidettiin arvollisena taistelemaan maansa puolesta, mutta Daavid torjuttiin! Ja kun hän kuuli Goljattia ja liikuttui liittymään taisteluun, jopa silloin hänen täytyi perustella asiansa kuningas Saulin edessä.
Kuinka monet lapset ja teinit varttuvatkaan sellaisessa perhekulttuurissa, jossa heillä ei ole merkitystä! Kulttuurissa, jossa syytetään salatuista motiiveista silloinkin kun he toimivat niin kuin on oikein ja asianmukaista! Jossa jokainen pyrkimys edes yrittää auttaa saa osakseen vihaa, inhoa ja torjuntaa!
Kuinka moni varttuu perheessä, jossa häntä ei edes huomata tai ainakaan pidetä riittävän tärkeänä perheenjäsenenä, jotta hänet otettaisiin mukaan! Kuinka moni varttuessaan sai jatkuvasti halpa-arvoisia tehtäviä joilla vain hänet pidettiin kiireisenä ja poissa perheestä, niin että perhe voisi mennä tekemään omaa juttuaan?!
Tunne-elämältään vaurioitunut?
Daavidilla oli kaikki syyt olla vähintäänkin tunne-elämältään vaurioitunut, ja pahimmassa tapatuksessa vaarallisesti masentunut erakko, riittävän vihainen räjähtävään väkivallanpurkaukseen kuin tikittävä aikapommi. Kiusattu, torjuttu, perheen hylkiö – hänet torjuttiin kaikilla tasoilla! Kuitenkin tiedämme Daavidin vaelluksen Herran kanssa olleen vahvan, lujittuneen hänen sisällään olevassa erämaassa, hänen omasta sydämestään tulevina ja hänen omilla sanoillaan ilmaistuina Herralle osoitetuissa palvovissa ja ylistävissä lauluissa.
Miksei hänen perheensä nähnyt näitä hyviä asioita hänessä? Kuinka monet lapset varttuvat kaivaten sitä, että perheenjäsen tai kuka tahansa muu näkisi heissä olevan hyvän, näkisi heissä olevan potentiaalin, mutta tuo kaipaus saa osakseen vain alentuvaa suhtautumista, syyttelyä ja perhekulttuurin, joka huutaa heille: 'Sinun elämälläsi ei ole merkitystä!' Tai ehkä kyse oli vain siitä, että perheellä oli liian kiire uransa ja seurakunnan ja urheilun kanssa niin ettei heitä edes huomattu.
Daavid olisi voinut kulkea toista tietä ja uskoa hänelle ilmaistuun torjuntaan ja uskoa ettei hänellä ole mitään toivoa, ei mitään tulevaisuutta ja että ehkä hän itse asiassa oli paha ja teki asioita salatuista motiiveista. Mutta hän ei tehnyt niin. Hän uskoi Herran mielipiteeseen itsestään eikä sitä mitä hänen oma isänsä ja veljensä hänestä ajattelivat.
Suoraa puhetta siitä kuinka torjua valhe
Daavid tunsi itsensä ja sen mitä hyvää hänessä oli. Se on ensimmäinen askel. Usein jopa ennen kuin ihminen kohtaa Herran, Hän (tuon ihmisen tietämättä) yrittää saada hänet tuntemaan itsensä, tuntemaan potentiaalinsa ja uskomaan itseensä jopa silloin, kun kukaan toinen ei tee niin panemalla häneen tietämisen siitä, että hänet on kutsuttu suurempaa ja parempaa tarkoitusperää varten kuin se mitä kaikki sanovat hänestä. Paholainen yrittää kuitenkin tukahduttaa tuon sisäisen tietämisen.
Se, mitä Daavid uskoi itsestään, vahvistettiin hänen ollessaan yksin erämaassa, sillä hän sanoi kuningas Saulille, että hän oli pitänyt loitolla sekä leijonan että karhun – hän tunsi itsensä ja tiesi mihin kykeni.
Tiedän meidän vanhurskautemme olevan kuin tahrattu vaate ennen kuin synnyimme uudesti, mutta tässä ei ole kyse vanhurskaudesta, on kyse itsensä tuntemisesta, kutsun tuntemisesta ja siihen uskomisesta, jotta voimme panna pois tuon tahratun vaatteen ja täyttää Herran suunnitelman elämässämme. Tehdäksemme sen meidän täytyy ensin tietää ja uskoa, että meillä on taivaallinen tarkoitus, vaikka emme sitä näkisikään.
Paholainen saa ihmiset torjumaan jopa sen hyvän, jonka he tietävät itsessään olevan – hän saa heidät uskomaan sen mitä perhekulttuuri heistä sanoo. Daavid kuitenkin torjui tuon tilaisuuden uskoa valheet ja sen sijaan tunsi itsensä ja tiesi ne elämänsä alueet, joilla hän oli menestynyt. Hän muisti onnistumiset.
Mutta olen aika lailla teini-ikäistä vanhempi
Saatat ajatella, että sinun kohdallasi on liian myöhäistä, koska "Olen elänyt elämäni uskoen valheeseen (valheisiin)." Mutta voin kertoa sinulle, että valheeseen uskomisen lakkaamisen prosessi on se sama polku, jota Daavid kulki torjuessaan itseään koskevat valheet alusta lähtien.
Sinun täytyy tehdä inventaario itsestäsi, onnistumisistasi, lahjoistasi, kyvyistäsi, luonteestasi ja tuntea itsesi. Lakkaa keskittymästä epäonnistumisiin ja katso sitä hyvää, minkä Herra on pannut sisällesi ja niitä onnistumisia, jotka Hän on sinulle antanut. Sisäistä se viettämällä aikaa ajatellen näitä asioita. Tiedän, Paholainen saa sinut välittömästi tuntemaan syyllisyyttä itsesi ylistämisestä tai jonkin hyvän löytämisestä itsestäsi – niin syvä on se valhe (valheet), jonka olet uskonut nämä monet vuodet!
Mutta sinun täytyy murtautua siitä läpi – sanomaan, että kyllä, on okei nähdä ne hyvät asiat, jotka Jumala on sinuun pannut, ne hyvät asiat jotka olet tehnyt, ne onnistumiset jotka sinulla on ollut – vaikka ihmiset tai olosuhteet, joita et voi kontrolloida, tuhosivatkin tai pilasivat hyvät yrityksesi – tunnusta se hyvä!
Kun Daavid joutui vastakkain kuningas Saulin kanssa – kuningas Saul on kuin paholainen, joka nousi Daavidia vastaan tämän nuoruuden ja kokemattomuuden perusteella – Daavid piti puolensa häntä vastaan ja kertoi tuntevansa itsensä, tuntevansa menneet onnistumisensa leijonan ja karhun kanssa, ja että Goljat sen tähden päätyisi samaan kuin ne. Sinun täytyy tehdä se. Tunne itsesi ja tunne hyvä sinussa ja ne pienet onnistumiset, jotka sinulla on ollut. Ja muista, ne eivät ole niitä onnistumisia, jotka maailma näki ja joille se taputti – kun Daavid tappoi leijonan ja karhun, hänet näki vain Isä Jumala.
Viimeinen osa tämän viikon Ajatuksista on tämä – Daavid lähestyi Goljatia luottavaisena, ei vain siksi, että tunsi itsensä, hän ei vain tuntenut onnistumisiaan, vaan hän tiesi Jumalan olevan hänen puolellaan. Hän tunsi Isältä ja Herralta tulevan ehdottoman rakkauden jopa silloin kun hän sai vain vihaa osakseen perheeltään, ja hän uskoi tuohon rakkauteen enemmän ja ennemmin kuin vihaan ja torjuntaan.
Ala siis puhua Isälle, palvo, likoa Hänen läsnäolossaan, anna Hänen ottaa sinut käsivarsilleen ja kertoa sinulle kuinka paljon Hän sinua rakastaa. Anna sitten Hänen tuoda esiin muistissasi olevat hyvät asiat, joiden myös itse tiedät olevan sydämessäsi, ja muistot onnistumisista, jotka olet saavuttanut tässä elämässä – kukaan ihminen ei nähnyt näitä asioita tai tunne sydäntäsi, mutta Isä tuntee… niinpä anna niiden tulla mieleesi ja anna Hänen vahvistaa sinua tällä tavoin.
Enemmän ensi viikolla… siihen saakka siunauksin!
John Fenn
www.cwowi.org ja lähetä sähköpostit minulle osoitteeseen [email protected]
Psyykkinen sairaus & lopun ajat, osa 6
Hei kaikki,
Tänään tarkastelemme aluksi kahta miestä, toista, joka onnistui olemaan koskaan uskomatta itseään koskevia valheita, vaan sen sijaan uskoi, mitä Jumala hänestä sanoi, minkä seurauksena hän säilytti hyvän tunne-elämän ja mielen terveyden, sekä toista, joka kieltäytyi menemästä valheeseen uskomisen lakkaamisprosessiin, mikä johti demoniseen painostukseen, vainoharhaisuuteen, masennukseen, yhtäkkisiin raivonpurkausiin ja päätyi itsemurhan tekemiseen. Kumpikin oli Israelin kuningas!
Tuleva kuningas Daavid
Daavid varttui kahdeksantena poikana – seitsemän vanhempaa veljeä! Teini-ikään tullessaan ja koska oli nuorin, hänelle annettiin melko yksinkertainen tehtävä vartioida muutamaa lammasta. Meillä on tämä romanttinen kuva teini-ikäisestä Daavidista ja lampaista hänen palvoessaan Jumalaa lyyrallaan – aurinko paistaa, kukat kukkivat, lampaat ovat onnellisia, karitsat hyppelevät kedolla, puron vesi virtaa vienosti eteenpäin…
Tuollaisia päiviä on saattanut olla, ja juuri noina aikoina Daavid todennäköisesti puolustautui perheensä kulttuuria sekä niitä valheita vastaan, joista hänen perheensä häntä syytti sillä, mitä Herra sanoi hänestä, sillä minkä hän tiesi hengessään olevan suuremman tarkoituksen ja kutsun elämässään. Juuri tämä kieltäytyminen uskomasta perheen valheen kulttuuria koskien häntä itseään rakensi sen tunne-elämän ja mielen perustan, joka mahdollisti Daavidille oman kohtalonsa täyttämisen. Ja se oli vuosien ajan kestävä prosessi.
Pohtikaapa tätä tosiasiaa hänen perhe-elämästään
Samuel on Israelin Tuomari, valtionpäämies, ja kun hän tuli Iisain taloon, ei Iisai eikä Daavidin äiti eivätkä hänen veljensä edes ajatelleet, että Daavid haluaisi olla paikalla tai että hänet pitäisi ottaa mukaan!
Voitteko ajatella isännöivänne kodissanne oman maanne valtionpäämiestä eikä ainutkaan perheenjäsen pidä teini-ikäistä nuorinta lasta niin tärkeänä, että kertoisi tälle vierailusta?! Itse asiassa 1. Sam. 16 kertoo:
Mutta kun Herra jatkuvasti sanoi Samuelille, että kukaan seitsemästä isoveljestä ei ollut se, jonka Hän oli valinnut kuninkaaksi, Samuelin täytyi kysyä, olivatko tässä kaikki Iisain pojat. Vasta kun tivattiin, perhe mainitsi Daavidin, nuorimman, 'joka oli kaitsemassa lampaita'. Kyse ei ollut siitä, että Daavid oli poissa paikkakunnalta eikä häneen saanut yhteyttä, sillä Samuel sanoi: "Menkää hakemaan hänet, sillä en edes istuudu ennen kuin hän tulee." Hän oli lähistöllä, kuitenkin joukosta pois jätettynä.
Pohtikaapa perhekulttuuria
Meille kerrotaan 1 Sam. 16:18:ssa, että Daavid oli hyvännäköinen, palvoja, sotilaana kyvykäs, kuitenkaan perheensä silmissä häntä ei ollut edes olemassa. Katsokaapa Daavidin vanhimman veljen reaktiota häntä kohtaan kun Daavid kuuliaisena isälleen tuo veljilleen tarvikkeita armeijan etulinjaan:
"Miksi sinä tänne tulit? Miksi jätit nuo muutamat lampaat erämaahan? Minä tunnen ylpeytesi ja pahan* sydämesi! Tulit vain tänne katsomaan taistelua!" (* hepreaksi: pahuus, olla kovin ilkeä, paha) 1 Sam. 17:28
Voimme huomata Eliabin syytöksistä hänen tunteneen pikku veljensä olevan täynnä ylpeyttä ja tekevän asioita salatuista motiiveista ja ajattelevan tehtävänsä vartioida muutamaa lammasta olevan vähäpätöistä. Tässä kohdassa hänet jälleen jätettiin pois joukosta, sillä hänen seitsemää veljeään pidettiin arvollisena taistelemaan maansa puolesta, mutta Daavid torjuttiin! Ja kun hän kuuli Goljattia ja liikuttui liittymään taisteluun, jopa silloin hänen täytyi perustella asiansa kuningas Saulin edessä.
Kuinka monet lapset ja teinit varttuvatkaan sellaisessa perhekulttuurissa, jossa heillä ei ole merkitystä! Kulttuurissa, jossa syytetään salatuista motiiveista silloinkin kun he toimivat niin kuin on oikein ja asianmukaista! Jossa jokainen pyrkimys edes yrittää auttaa saa osakseen vihaa, inhoa ja torjuntaa!
Kuinka moni varttuu perheessä, jossa häntä ei edes huomata tai ainakaan pidetä riittävän tärkeänä perheenjäsenenä, jotta hänet otettaisiin mukaan! Kuinka moni varttuessaan sai jatkuvasti halpa-arvoisia tehtäviä joilla vain hänet pidettiin kiireisenä ja poissa perheestä, niin että perhe voisi mennä tekemään omaa juttuaan?!
Tunne-elämältään vaurioitunut?
Daavidilla oli kaikki syyt olla vähintäänkin tunne-elämältään vaurioitunut, ja pahimmassa tapatuksessa vaarallisesti masentunut erakko, riittävän vihainen räjähtävään väkivallanpurkaukseen kuin tikittävä aikapommi. Kiusattu, torjuttu, perheen hylkiö – hänet torjuttiin kaikilla tasoilla! Kuitenkin tiedämme Daavidin vaelluksen Herran kanssa olleen vahvan, lujittuneen hänen sisällään olevassa erämaassa, hänen omasta sydämestään tulevina ja hänen omilla sanoillaan ilmaistuina Herralle osoitetuissa palvovissa ja ylistävissä lauluissa.
Miksei hänen perheensä nähnyt näitä hyviä asioita hänessä? Kuinka monet lapset varttuvat kaivaten sitä, että perheenjäsen tai kuka tahansa muu näkisi heissä olevan hyvän, näkisi heissä olevan potentiaalin, mutta tuo kaipaus saa osakseen vain alentuvaa suhtautumista, syyttelyä ja perhekulttuurin, joka huutaa heille: 'Sinun elämälläsi ei ole merkitystä!' Tai ehkä kyse oli vain siitä, että perheellä oli liian kiire uransa ja seurakunnan ja urheilun kanssa niin ettei heitä edes huomattu.
Daavid olisi voinut kulkea toista tietä ja uskoa hänelle ilmaistuun torjuntaan ja uskoa ettei hänellä ole mitään toivoa, ei mitään tulevaisuutta ja että ehkä hän itse asiassa oli paha ja teki asioita salatuista motiiveista. Mutta hän ei tehnyt niin. Hän uskoi Herran mielipiteeseen itsestään eikä sitä mitä hänen oma isänsä ja veljensä hänestä ajattelivat.
Suoraa puhetta siitä kuinka torjua valhe
Daavid tunsi itsensä ja sen mitä hyvää hänessä oli. Se on ensimmäinen askel. Usein jopa ennen kuin ihminen kohtaa Herran, Hän (tuon ihmisen tietämättä) yrittää saada hänet tuntemaan itsensä, tuntemaan potentiaalinsa ja uskomaan itseensä jopa silloin, kun kukaan toinen ei tee niin panemalla häneen tietämisen siitä, että hänet on kutsuttu suurempaa ja parempaa tarkoitusperää varten kuin se mitä kaikki sanovat hänestä. Paholainen yrittää kuitenkin tukahduttaa tuon sisäisen tietämisen.
Se, mitä Daavid uskoi itsestään, vahvistettiin hänen ollessaan yksin erämaassa, sillä hän sanoi kuningas Saulille, että hän oli pitänyt loitolla sekä leijonan että karhun – hän tunsi itsensä ja tiesi mihin kykeni.
Tiedän meidän vanhurskautemme olevan kuin tahrattu vaate ennen kuin synnyimme uudesti, mutta tässä ei ole kyse vanhurskaudesta, on kyse itsensä tuntemisesta, kutsun tuntemisesta ja siihen uskomisesta, jotta voimme panna pois tuon tahratun vaatteen ja täyttää Herran suunnitelman elämässämme. Tehdäksemme sen meidän täytyy ensin tietää ja uskoa, että meillä on taivaallinen tarkoitus, vaikka emme sitä näkisikään.
Paholainen saa ihmiset torjumaan jopa sen hyvän, jonka he tietävät itsessään olevan – hän saa heidät uskomaan sen mitä perhekulttuuri heistä sanoo. Daavid kuitenkin torjui tuon tilaisuuden uskoa valheet ja sen sijaan tunsi itsensä ja tiesi ne elämänsä alueet, joilla hän oli menestynyt. Hän muisti onnistumiset.
Mutta olen aika lailla teini-ikäistä vanhempi
Saatat ajatella, että sinun kohdallasi on liian myöhäistä, koska "Olen elänyt elämäni uskoen valheeseen (valheisiin)." Mutta voin kertoa sinulle, että valheeseen uskomisen lakkaamisen prosessi on se sama polku, jota Daavid kulki torjuessaan itseään koskevat valheet alusta lähtien.
Sinun täytyy tehdä inventaario itsestäsi, onnistumisistasi, lahjoistasi, kyvyistäsi, luonteestasi ja tuntea itsesi. Lakkaa keskittymästä epäonnistumisiin ja katso sitä hyvää, minkä Herra on pannut sisällesi ja niitä onnistumisia, jotka Hän on sinulle antanut. Sisäistä se viettämällä aikaa ajatellen näitä asioita. Tiedän, Paholainen saa sinut välittömästi tuntemaan syyllisyyttä itsesi ylistämisestä tai jonkin hyvän löytämisestä itsestäsi – niin syvä on se valhe (valheet), jonka olet uskonut nämä monet vuodet!
Mutta sinun täytyy murtautua siitä läpi – sanomaan, että kyllä, on okei nähdä ne hyvät asiat, jotka Jumala on sinuun pannut, ne hyvät asiat jotka olet tehnyt, ne onnistumiset jotka sinulla on ollut – vaikka ihmiset tai olosuhteet, joita et voi kontrolloida, tuhosivatkin tai pilasivat hyvät yrityksesi – tunnusta se hyvä!
Kun Daavid joutui vastakkain kuningas Saulin kanssa – kuningas Saul on kuin paholainen, joka nousi Daavidia vastaan tämän nuoruuden ja kokemattomuuden perusteella – Daavid piti puolensa häntä vastaan ja kertoi tuntevansa itsensä, tuntevansa menneet onnistumisensa leijonan ja karhun kanssa, ja että Goljat sen tähden päätyisi samaan kuin ne. Sinun täytyy tehdä se. Tunne itsesi ja tunne hyvä sinussa ja ne pienet onnistumiset, jotka sinulla on ollut. Ja muista, ne eivät ole niitä onnistumisia, jotka maailma näki ja joille se taputti – kun Daavid tappoi leijonan ja karhun, hänet näki vain Isä Jumala.
Viimeinen osa tämän viikon Ajatuksista on tämä – Daavid lähestyi Goljatia luottavaisena, ei vain siksi, että tunsi itsensä, hän ei vain tuntenut onnistumisiaan, vaan hän tiesi Jumalan olevan hänen puolellaan. Hän tunsi Isältä ja Herralta tulevan ehdottoman rakkauden jopa silloin kun hän sai vain vihaa osakseen perheeltään, ja hän uskoi tuohon rakkauteen enemmän ja ennemmin kuin vihaan ja torjuntaan.
Ala siis puhua Isälle, palvo, likoa Hänen läsnäolossaan, anna Hänen ottaa sinut käsivarsilleen ja kertoa sinulle kuinka paljon Hän sinua rakastaa. Anna sitten Hänen tuoda esiin muistissasi olevat hyvät asiat, joiden myös itse tiedät olevan sydämessäsi, ja muistot onnistumisista, jotka olet saavuttanut tässä elämässä – kukaan ihminen ei nähnyt näitä asioita tai tunne sydäntäsi, mutta Isä tuntee… niinpä anna niiden tulla mieleesi ja anna Hänen vahvistaa sinua tällä tavoin.
Enemmän ensi viikolla… siihen saakka siunauksin!
John Fenn
www.cwowi.org ja lähetä sähköpostit minulle osoitteeseen [email protected]
RSS Feed