Vaalien jälkeisiä ajatuksia, profeetallista vuodelle 2013
Hei kaikki,
keskeytän sarjani Isän läsnäolon kokemisesta tarjotakseni joitakin vaalien jälkeisiä ajatuksia. Useimmat teistä muistavat tämän aikaisemmista viikoittaisista ajatuksista ja sähköisestä uutistiedotteesta tämän vuoden syyskuussa:
“Kerroin muutama viikko sitten tällä kirjoituspaikalla pienen osan siitä, mitä Isä kertoi minulle vaaleista. Kerroin tämän osan: ”Tämän hetkisen tilanteen mukaan Romney tulee voittamaan vaalit ja republikaanit voittavat senaatissa enemmistön.”
“Mutta en kertonut loppuosaa siitä, mitä Hän sanoi, koska jotkut osat siitä, mitä Hän sanoi, eivät olleet vielä tapahtuneet. Hän itse asiassa jatkoi puhumista ja kertoi minulle, kenet herra Romneyn täytyisi valita varapresidenttiehdokkaakseen voittaakseen, koska tuo osavaltio osoittautuisi vaaleissa tärkeäksi, ja mitä tulisi tapahtumaan, jos hän ei valitsisi tuota henkilöä.”
”Kerroin vain kahdelle muulle tuohon aikaan siitä, mitä Hän sanoi ja eräälle muulle sen jälkeen... mutta kerron teille, että herra Romney valitsi erään toisen kuin sen, josta Isä kommentoi tuona päivänä, joten jatkan maamme puolesta rukoilemista sillä tulos on epäselvä minulle tässä kohdassa. Isä on pysynyt hiljaa asiasta siitä lähtien ja tavallisesti se merkitsee, että se mitä Hän viimeksi sanoo, pysyy. Sen tähden on kutsu rukoukseen.”
Koska jotkut tuntemani ihmiset ovat vastanneet sähköpostitse ja kysyneet asiasta kerron, että Isä oli kertonut minulle, että jos Romney halusi voittaa, hänen täytyisi valita Rubio, sillä latinojen ääni olisi hyvin tärkeä vaaleissa. Se, mitä Hän kertoi minulle elokuussa osoittautui oikeaksi, kuten nähdään tässä analyysissä presidentin- ja senaatin vaalikilvoista:
http://nbclatino.com/2012/11/06/record-latino-vote-key-to-obamas-re-election/
Mihin nyt?
Jotkut muistavat sen, mitä kerroin tällä kirjoituspaikalla, että takaisin vuoteen 2003 mentäessä Isä sanoi minulle silloin: ”Ole varuillasi, kun Hillary astuu virkaan.” Tuohon aikaan hän oli jo Yhdysvaltain senaattori, joten ainoa ’virkaanastuminen’ sen lisäksi saattoi koskea ulkoministerin, varapresidentin tai presidentin tehtävää.
Profetialla on tapana täyttyä harmaan sävyissä niin kuin tapauksessa, jossa ihminen rannalla vesirajassa seisoen kastelee jalkansa ja sanoo ’kastuin’, mutta myöhemmin hän kahlaa syvään veteen ja sanoo jälleen ’kastuin’. Kumpikin lausunto on totta, mutta kyse on asteesta.
Tällä samalla tavalla Johannes Kastaja täytti Elian rooliin valmistaen tietä Herralle, mikä täytti profetian. Kuitenkin Ilm. 11 tekee selväksi sen, että yksi niistä kahdesta todistajasta on Elia, joka tulee kirjaimellisesti valmistamaan tietä Herralle juuri ennen Hänen toista tulemistaan. Kyse on tuon profetian toteutumisesta eri asteessa.
On turvallista sanoa, että kun Hillarystä tuli ulkoministeri, astuimme ensimmäisiin “Ole varuillasi, kun Hillary astuu virkaan” -päiviin, mutta jopa silloin pohdin tuon sanan lopullista täyttymistä, olisi hänen tulonsa presidentiksi 2016 vaaleissa. Niinpä olkaamme varuillamme ja rukoilkaamme, sillä jos tuo todella tapahtuu, sitten se tähän mennessä näkemämme ’ole varuillasi’ tulee näyttämään siltä kuin varpaat on kastettu valtamereen yllä olevassa esimerkissäni ja vuodet 2016-2020 ovat täysimääräinen täyttyminen.
Ääripiste – profeetallisesti puhuen sanaa Isältä
Muistanette kun taannoin Kerry/Bush –vaaleissa kerroin tässä tilassa jotakin siitä, mitä Isä kertoi minulle silloin, kun kerroin Hänelle hengen olevan erilainen tuossa kilvassa kuin mitä olin aiemmin kokenut, ja kysyin, mikä se oli: ”Se on sosialismin henki. sitä voi viivyttää, mutta sitä ei voi pysäyttää.” Kysyin, mistä se tuli ja Hän sanoi: ”Se tuli Euroopasta, sillä tässä maassa on niitä, jotka haluavat tehdä tämän maan sellaiseksi kuin eurooppalainen sosialistinen malli, mutta se ei ole sitä mihin olen tämän maan kutsunut.”
Porukat – nyt kun Yhdysvaltain väestönlaskentavirasto raportoi 49% amerikkalaisista elävän kodissa, joka saa suoria rahallisia etuisuuksia liittohallitukselta, olemme saavuttaneet ’ääripisteen’ (engl. tipping point, tuo on ilmaisu, jota Isä käytti puhuessaan minulle) kohti sosialismia.
Tylerin (Tytlerin) lainaus sanoo tarkasti sen, missä olemme hengellisesti ja poliittisesti:
Alexander Tyler (Tytler) 1747-1813
"Demokratia jatkaa olemassaoloaan siihen aikaan saakka, jolloin äänestäjät havaitsevat, että he voivat äänestää itselleen runsaita lahjoja julkisista varoista. Tuosta hetkestä lähtien enemmistö äänestää aina niiden ehdokkaiden puolesta, jotka lupaavat eniten etuisuuksia julkisista varoista, ja sen tuloksena jokainen demokratia tulee lopulta romahtamaan löyhän rahapolitiikan takia, mitä seuraa aina diktatuuri.
Maailman suurten sivilisaatioiden keskimääräinen ikä historian alusta on ollut noin 200 vuotta. Noiden 200 vuoden aikana nämä valtiot ovat aina edenneet seuraavan järjestyksen mukaisesti:
Orjuudesta hengelliseen uskoon;
hengellisestä uskosta suureen rohkeuteen;
rohkeudesta vapauteen;
vapaudesta runsauteen;runsaudesta omahyväisyyteen;
omahyväisyydestä apatiaan;
apatiasta riippuvuuteen;
riippuvuudesta takaisin orjuuteen.”
JA
“Demokratia ei voi olla olemassa pysyvänä hallintovallan muotona. Se voi olla olemassa ainoastaan kunnes äänestäjät havaitsevat, että he voivat äänestää itselleen avokätisyyttä julkisista varoista. Siitä hetkestä lähtien enemmistö äänestää aina niitä ehdokkaita, jotka lupaavat suurimmat etuisuudet julkisista varoista, minkä tuloksena demokratia aina sortuu löyhän rahapolitiikan vuoksi, mitä aina seuraa diktatuuri. Maailman suurimpien sivilisaatioiden keskimääräinen ikä on ollut 200 vuotta.” Alexis de Tocqueville (1805-1859)
Entä nyt?
Olen myös kertonut kuinka Isä käski minua rukoilemaan ensi vuoden puolesta – yhteiskunnallista levottomuutta, luonnonkatastrofeja, talousvaikeuksia – ja jatkan rukoilemista. Ihmiset vain eivät tiedä, mitä on koittamassa tälle maalle ja maailmalle, toivon, että se voidaan välttää tai ainakin sitä lieventää. Yksi Isän kertoma esimerkki on, että Venäjä tulee siirtymään siihen tyhjiöön, jonka vetäytyvä Amerikka on luonut ja harjoittamaan suurta vaikutusvaltaa, ja niin paljon enemmän (muistanet, että olen kertonut tästä asiasta tällä kirjoituspaikalla aiemmin)
Mutta mitkään näistä asioista eivät liikauta minua, sillä Isän Valtakunta on mitä varmimmin tuomassa tämän maailman valtakunnat Hänelle ja lopputulos on, että ilman Jumalaa tapahtuvat ihmisen hallitsemispyrkimykset tulevat epäonnistumaan. Ei ryhdytä ylöstempausiloisiksi, valmistakaamme itsemme edessä oleviin muutoksiin. Me tiedämme ajat ja kaudet emmekä pelkää.
Kun Herra ilmestyi minulle 2001 ja käski minun aloittaa CWOWI ja kysyin Häneltä, miksi kotiseurakuntaverkosto, Hän vastasi: ”Olemaan heitä varten resurssi. Se on tulevan ajan varalle, resurssi tulevaan ajan varalle.”
Minä en ole kuin lasten sadun Pikku Kananen juoksentelemassa pitkin maalaistalon pihaa sanoen ’Taivas putoaa, taivas putoaa’, mutta sanon, että tunnen kaudet, tunnen ajat, joissa elämme.
Muistatko tämän?
Olen kertonut tässä kirjoitustilassa muutaman kerran menneinä vuosina siitä, kuinka 2005 Isä puhui minulle. Olin autoajelulla muistellen 10 edeltänyttä vuotta 1995-2005 ja sitä kuinka tuskin tunnistin tuon päivän (2005) maata noista päivistä. Tuolloin kyse oli (vain) Monica Lewinskystä ja sen jälkeen meillä on ollut syyskuun 11 päivän hyökkäykset ja niitä seurannut sota Lähi-idässä.
Isä puhui minulle: “Sanot, ettet tunnista maat nyt siitä, mikä siitä on tullut viimeisten 10 vuoden aikana. Sanon sinulle totuuden kun sanon, ettet tule tunnistamaan sitä jälleen 10 lisävuoden jälkeen.” (Tuo veisi meidät vuoteen 2015.)
Se mitä tapahtuu Yhdysvaltain taloudessa ja kulttuurissa tapahtuu myös suuressa osaa maailmasta ja
kotiseurakuntien ja vahvojen ihmissuhteiden resurssi on turvaverkko, voiman lähden ja katalysaattori henkilökohtaiselle kasvulle. Se on seurakunta niin kuin Uusi Testamenttimme kuvaa, tasapainoinen Sanassa & Hengessä.
Jos haluat olla riippumattomampi maailman taloudesta, ala astua Jumalan talouteen – lähtien rahallisesta antamisesta itsesi antamiseen sellaisen kuin Raamattu kuvaa seurakunnassa elämistä – kotiseurakunta, ihmissuhteet, ja siirtäen uskossa sinua lähinnä olevat ylöspäin prioriteettilistalla niin, että heistä tulee sinulle lähimpiä elämässä.
Isä (taivas) on suhteessa meihin Jeesuksen ristintyön kautta, mutta raha on maan päällä, sen tähden maiset lait soveltuvat. Ja sen tähden antaminen on niin tärkeää kun liikkuu Jumalan taloudessa. Kun Jeesus sanoi Lk. 6:38 jos me annamme, meille tullaan antamaan takaisin myöhemmin, sullottu, pudistettu ja kukkurainen – Hän viittasi siihen, että Jumalalle antaminen ei koskaan poistu elämästämme, se vain astuu tulevaisuuteemme olemaan huolenpitoa meitä kohtaan jonain päivänä tulevaisuudessa. Tuo tekee Jumalalle antamisen investoinniksi, ei kuluksi.
Tämä on totta kaiken antamisen suhteen Herralle ja Hänen kansalleen – aikaa, resursseja, rahaa, työtä, viisautta – muille antaminen astuu tulevaisuuteesi olemaan huolenpito jonain tulevana aikana. Sen tähden kotiperusteiset ihmissuhteet ja kotiseurakunta ovat resurssi nyt ja tulevaisuutta varten – se vaatii sinua antamaan itsesi ja itseltäsi.
Älä sivuuta minua nyt
Kristityillä on tapana kuunnella uutisia, vaikka ilmaistut mielipiteet ovat usein 180 astetta siitä, mihin he uskovat, ja kuitenkin he palaavat seuraavana iltana tuon saman uutislähetyksen pariin. Ja he keskustelevat ja jopa kiistelevät ystävän kanssa kahvikupin äärellä kaikenlaisista poliittisista ja uskonnollisista kysymyksistä, mutteivät lopeta ystävyyttään.
Mutta sähköpostit tarjoavat persoonattomuuden kokemuksen, niin että joillakuilla on refleksi sen suhteen mitä minä tai muut saattavat kirjoittaa – he lukevat yli kahden vuoden aikana 200 sähköpostiviestiä mutta sitten tulee yksi kirjoittamani asia, josta he ovat eri mieltä, ja he välittömästi klikkaavat ‘lakkauta viestien vastaanottaminen’. Kasva aikuiseksi. Älä tee sitä. Se mitä sanon, on Hengestä.
Sillä oletpa samaa mieltää kanssani tai ei, se ei ole tärkeää. Tärkeää on, että kerron sinulle apostolina ja profeettana, että edessä on vaikeita aikoja, ja tässä sanomani on totta ja oikein. Kun lääkäri haluaa antaa sinulle piikin, et ajattele: ”Hän haluaa antaa tämän piikin minulla vain siksi, että hän saa rahaa lääkefirmoilta. ” – Ei, vaan tajuat hänen haluavan, että olet terve!
Niinpä älä tulkitse itsekkääksi kehotustani mennä mukaan kotiseurakuntaan ja alkaa antaa ajastasi, rahastasi ja kyvyistäsi muille säännöllisesti ja kurinalaisesti. Minulla ei ole mitään salattuja motiiveja, ei muuta kuin sanoa se, että tarvitsemme toisiamme. Ja jos olet antaja nyt, tulet olemaan antaja tuolloin sen sijaan, että seisot jonossa toivoen, että sinulla olisi kristittyjä ystäviä, joiden kanssa jakaa resurssit – kerron sen minkä Isä minulle kertoo Kristuksen ruumiin hyväksi.
On niin paljon enemmän, mutta nämä ovat jännittäviä aikoja, me näemme sellaista voitelua, sellaista Herran ilmestymistä kokouksissamme...todella ihmeellistä... Hän on niin hyvä. Kun keskityt siihen, mitä Herra on tekemässä, se vallitsee sinua täysin rauhalla ja innostuksella! Paluu kirjoitussarjaan ensi viikolla, siunauksin,
John Fenn
www.cwowi.org