Should we celebrate pagan holidays made Christian? 1 of 2
Pitäisikö meidän viettää kristillistettyjä pakanallisia juhlapyhiä? osa 1/2
Hei kaikki,
Pääsiäinen, joulu, halloween ja voitaisiin lisätä ystävänpäivä (Valentinuksen päivä), ovat kaikki aiempia pakanajuhlia, jotka on 'kristillistetty' tavalla tai toisella roomalaiskatolisen kirkon toimesta vuosisatoja sitten. Missä määrin, jos lainkaan, tulisi meidän ottaa niihin osaa?
Käsittelikö Paavali tuollaisia kysymyksiä? Mitä ymmärrystä tähän voimme saada Uuden testamentin kirjoituksista?
Ensin vähän historiaa
Ajattelen olevan yleisesti tiedossa, että Jeesus syntyi syksyllä tai keväällä. Olen aiemmin kirjoittanut asiasta osoittaen tuon Raamatusta ja historiasta. Ja ajattelen meidän ymmärtävän, etteivät Maria ja ne toiset naiset etsineet pääsiäismunia, kun he menivät hautausmaalle tuona sunnuntaiaamuna niin kauan aikaa sitten.
Useimmat myös tajuavat halloweenilla olleen pakanalliset juuret, yleisesti uskotaan sen olleen kelttiläinen juhla, joka eri roomalaiskatolilaisilla edikteillä ja käytännöillä 'kristillistettiin' vuosisatojen kuluessa.
Ystävänpäivässä eli Valentinuksen päivässä ei ollut mitään romanttista elementtiä ennen kuin 'Englannin kirjallisuuden isä' Chaucer kirjoitti runon 1300-luvulla Valentinuksen päivästä. Monet katsovat sen juontavan juurensa roomalaisesta pakanajuhlasta Lupercalia, joka oli helmikuun 15 päivä ja jossa nuorten miesten sanottiin valitsevan naiset, joiden kanssa … no, tiedätte.
Antiikin Kreikassa syntymäpäiviä juhlittiin tekemällä pyöreä kakku ja panemalla kynttilöitä sen päälle. Syntymäpäiviä juhlittiin kunnioittamalla Artemista, kuun jumalatarta (Diana oli roomalainen vastine, ks. Apt. 19: 24-35). Kakku oli pyöreä kuin kuu ja kynttilät sytytettiin uhrina. Sitten juhlinnan kohteena oleva sanoi äänettömän rukouksen Artemisille/Dianalle ja puhalsi kynttilät sammuksiin uskoen, että savu kantoi hänen rukouksensa ylös (kuun) jumalattarelle.
Kysymys sen tähden on....
Vain periaatteen pohjalta: palvooko kukaan meistä muinaisten kansojen jumalia ja jumalattaria, kun toivotamme jollekulle hyvää syntymäpäivää? Kun mummo toivoo jotakin puhaltaessaan syntymäpäiväkakkunsa päällä olevat 93 kynttilää, tai kaksivuotias tekee niin, rukoilevatko he kuun jumalatarta??
Jos viemme meille erityisen ihmisen päivälliselle 14. helmikuuta ja ilmaisemme rakkautemme tai ystävyytemme, palvommeko hedelmällisyyden jumalatarta? Merkitseekö jonkin sellaisen, joka sai alkunsa pakanallisena symbolina kuten joulukuusi, sitä, että kannatamme germaanista pakanajumalaa Odinia koristelemalla kodissamme ole van kuusen? Palvommeko tai kunnioitammeko roomalaisen jumalan Mithran syntymäpäivää joulukuun 25. päivä antaessamme lahjoja?
Onko mahdollista kunnioittaa Herraa ja toisiamme ilman, että liitämme sydämemme ja tekomme johonkin muinaiseen pakanalliseen käytäntöön tuhannen vuoden takaa?
Antamalla lastemme ja lastenlastemme etsiä pääsiäismunia kannatammeko pakanallisen hedelmällisyyden jumalatarta? Missä kohdassa, jos missään, voimme sallia moderniin elämäämme muinaiset pakanalliset tavat, jotka ovat siirtyneet merkityksettömään historiaan? Voimmeko erottaa pakanallisen historian sydämestämme ja nykyaikaisista tavoista?
Paljastuuko tekopyhyytemme, jos puhallamme kakkumme päällä olevat kynttilät tai osallistumme syntymäpäiväjuhliin kunnioittaen rakasta ihmistä, joka puhaltaa kynttilät, kun samaan aikaan kieltäydymme juhlimasta joulua?
Ehkä jonkun kunnioittaminen syntymäpäivänään tai Herran syntymäpäivän juhlistaminen ei merkitse, että kannatamme tai tuemme sellaisten juhlapäivien pakanallisia juuria. Ehkä kunnioitamme Herraa sydämessämme ja teoillamme, kun emme liitä mitään pakanallista merkitystä juhliimme.
Ehkäpä se vain tarkoittaa, että kunnioitamme Herran ylösnousemusta pääsiäisenä tai Hänen syntymäänsä jouluna – ilman mitään muita liitännäisiä sydämessämme. Kun joku vastustaa sanomalla 'Mutta Hän ei syntynyt tuona päivänä', kysyn, onko vastalauseen esittäjä tai joku hänen tuntemansa koskaan pitänyt syntymäpäiväjuhlia minään muuna päivänä kuin varsinaisena syntymäpäivänä? Kun hän sanoo kyllä, kysyn, että jos hän kunnioittaa itseään tai jotakuta toista valitsemanaan päivänä, miksi hän ei voi kunnioittaa Herraansa erityisenä Hänelle valittuna päivänä?
Mielipide vastaan moraalisesti oikein
Moraalista ehdottomuutta vastaan ei ole mitään argumenttia. On väärin murhata, esimerkiksi. Se ei ole mielipide, se on fakta. Ihmiselämällä on arvo. Tuosta lähtee toisia totuuksia: jos on väärin murhata, koska kunnioitamme Jumalan kuvaksi tehtyä ihmistä, sitten on myös väärin osoittaa epäkunnioitusta heille, jotka antoivat meille elämän tässä maailmassa, vanhemmillemme ja siitä edeten, on väärin varastaa, himoita, kadehtia, valehdella jollekulle. Kunnioitamme elämää ja nuo totuudet ovat ehdottomia, absoluuttisia.
Mielipide kuitenkin määritellään seuraavasti: "Uskomus tai johtopäätös, josta pidetään kiinni luottavaisesti, mutta sitä ei tue tosiasia tai henkilökohtaisesti todistettu näyttö, tai henkilökohtainen arvio, joka on tehty jostakusta henkilöstä tai asiasta."
Mielipiteellä ei ole absoluuttisuutta. On jokaisen ihmisen oma asia hallita tunteensa ja ajatuksensa toisten elämän suhteen. Paavali kirjoitti 2 Kor. 10: 4-6:ssa, jakeessa 5: "Me hajotamme maahan järjen päätelmät ja jokaisen varustuksen, joka nostetaan Jumalan tuntemista vastaan, ja vangitsemme jokaisen ajatuksen kuuliaiseksi Kristukselle."
Suutumme jollekulle, koska hän tekee jotakin sellaista, jota emme hyväksy. Loukkaannumme tai tulkitsemme loukkaantumiseksi jostakin sellaisesta, jota joku sanoo meidän mielipiteemme vastaisesti. Kuulemme tai luemme sitä tai tätä, joten yhdistämme pisteitä, joita ei ole ja päädymme vielä uuteen mielipiteeseen, joka vain tekee meidät vihaisemmaksi.
Suutumme tai loukkaannumme, kun joku uskoo eri tavalla kuin me asiasta x, … korvaa x… politiikalla, vaaleilla, seurakuntarakennuksen maton värillä, sillä mitä joku katsoo televisiosta tai elokuvissa, millaisessa talossa hän asuu, miten hän pukeutuu… ja niin se jatkuu loputtomiin. Muodostamme mielipiteen, joku asettuu sitä vastaan, me vihastumme tai loukkaannumme tai katkaisemme välimme tuntien olevamme siihen täysin oikeutettuja, koska hän on jotakin sellaista mieltä tai tekee jotakin sellaista, jota emme hyväksy.
Syyt ovat erilaiset, mikä avaa meidät vahvojen, voimakkaiden mielipiteiden muodostamisen elämälle: hän on määräilevä kuten äitini. Hän kontrolloi kuten entinen pomoni. Hän karjuu kuten setäni minulle, mikä loukkasi minua niin syvästi. Hän on kuin entinen pastori, joka… ja niin se jatkuu. Kasvaaksemme Kristuksessa meidän ei pidä oikeuttaa mielipidettämme menneiden kokemustemme perusteella, vaan ainoastaan käsillä olevan asian olennaisilla näkökohdilla. Erota tehdyt johtopäätökset faktoista. Vain faktat.
Ja mikään tuosta ei perustu ehdottomaan moraaliseen totuuteen. Kyse on vain siitä, mitä uskomme. Totisesti kun se tapahtuu, ongelmamme on Herran kanssa, ei tuon toisen henkilön. Meidän tehtävämme on olla pitämättä kiinni mistään mielipiteestä siinä määrin, että tuo mielipide aikaansaisi riitaa tai erkaantumista tuosta toisesta henkilöstä.
Jaakob kirjoitti myöhemmin 3:14:ssa: " Mutta jos teillä on katkera kiivaus ja riitaisuus sydämessänne, niin älkää kerskatko älkääkä valhetelko totuutta vastaan." Toisien sanoen, tiedät, mitä Sana sanoo, älä valehtele vastoin sitä mitä tiedät, omilla teoillasi ja mielipiteilläsi oikeuttaen riitasi/hajaannuksen – tunnet totuuden, myönnä se ja korjaa sydämesi oikealle tolalle.
Nämä jakeet kertovat meille, että Jumalan tuntemus lopettaa mielipiteemme ja meidän tulee korjata mielipiteemme, kun ne eroavat siitä, mitä Raamatun ehdottomuudet ja Herramme meille opettavat.
Käytännön tasolla kuitenkin, kun pidämme mielipiteet itsellämme, mitä me teemme, kun me vietämme joulua, mutta joku ystävä tai perheenjäsen ei? Jos emme vietä joulua, mutta meidän täytyy mennä joulujuhliin ja –päivällisille? Mitä jos lapset haluavat pääsiäismunia etsimään, mutta me haluamme korostaa Herran ylösnousemusta? Kuinka vaellamme rakkaudessa näissä asioissa? Kuinka pidämme mielipiteemme itsellämme niin, että emme tee syntiä ja kuitenkaan emme osoita kunnioitusta jotakin riivaajaa kohtaan jostain muinaisesta pakanallisesta juhlasta? Ja kuinka meidän pitäisi neuvoa ystäviä, jotka kysyvät mitä tehdä?
Ensi viikolla käytännön vastauksia siitä, kuinka elää tämä todeksi… siihen saakka, siunauksin,
John Fenn/LL
Pitäisikö meidän viettää kristillistettyjä pakanallisia juhlapyhiä? osa 1/2
Hei kaikki,
Pääsiäinen, joulu, halloween ja voitaisiin lisätä ystävänpäivä (Valentinuksen päivä), ovat kaikki aiempia pakanajuhlia, jotka on 'kristillistetty' tavalla tai toisella roomalaiskatolisen kirkon toimesta vuosisatoja sitten. Missä määrin, jos lainkaan, tulisi meidän ottaa niihin osaa?
Käsittelikö Paavali tuollaisia kysymyksiä? Mitä ymmärrystä tähän voimme saada Uuden testamentin kirjoituksista?
Ensin vähän historiaa
Ajattelen olevan yleisesti tiedossa, että Jeesus syntyi syksyllä tai keväällä. Olen aiemmin kirjoittanut asiasta osoittaen tuon Raamatusta ja historiasta. Ja ajattelen meidän ymmärtävän, etteivät Maria ja ne toiset naiset etsineet pääsiäismunia, kun he menivät hautausmaalle tuona sunnuntaiaamuna niin kauan aikaa sitten.
Useimmat myös tajuavat halloweenilla olleen pakanalliset juuret, yleisesti uskotaan sen olleen kelttiläinen juhla, joka eri roomalaiskatolilaisilla edikteillä ja käytännöillä 'kristillistettiin' vuosisatojen kuluessa.
Ystävänpäivässä eli Valentinuksen päivässä ei ollut mitään romanttista elementtiä ennen kuin 'Englannin kirjallisuuden isä' Chaucer kirjoitti runon 1300-luvulla Valentinuksen päivästä. Monet katsovat sen juontavan juurensa roomalaisesta pakanajuhlasta Lupercalia, joka oli helmikuun 15 päivä ja jossa nuorten miesten sanottiin valitsevan naiset, joiden kanssa … no, tiedätte.
Antiikin Kreikassa syntymäpäiviä juhlittiin tekemällä pyöreä kakku ja panemalla kynttilöitä sen päälle. Syntymäpäiviä juhlittiin kunnioittamalla Artemista, kuun jumalatarta (Diana oli roomalainen vastine, ks. Apt. 19: 24-35). Kakku oli pyöreä kuin kuu ja kynttilät sytytettiin uhrina. Sitten juhlinnan kohteena oleva sanoi äänettömän rukouksen Artemisille/Dianalle ja puhalsi kynttilät sammuksiin uskoen, että savu kantoi hänen rukouksensa ylös (kuun) jumalattarelle.
Kysymys sen tähden on....
Vain periaatteen pohjalta: palvooko kukaan meistä muinaisten kansojen jumalia ja jumalattaria, kun toivotamme jollekulle hyvää syntymäpäivää? Kun mummo toivoo jotakin puhaltaessaan syntymäpäiväkakkunsa päällä olevat 93 kynttilää, tai kaksivuotias tekee niin, rukoilevatko he kuun jumalatarta??
Jos viemme meille erityisen ihmisen päivälliselle 14. helmikuuta ja ilmaisemme rakkautemme tai ystävyytemme, palvommeko hedelmällisyyden jumalatarta? Merkitseekö jonkin sellaisen, joka sai alkunsa pakanallisena symbolina kuten joulukuusi, sitä, että kannatamme germaanista pakanajumalaa Odinia koristelemalla kodissamme ole van kuusen? Palvommeko tai kunnioitammeko roomalaisen jumalan Mithran syntymäpäivää joulukuun 25. päivä antaessamme lahjoja?
Onko mahdollista kunnioittaa Herraa ja toisiamme ilman, että liitämme sydämemme ja tekomme johonkin muinaiseen pakanalliseen käytäntöön tuhannen vuoden takaa?
Antamalla lastemme ja lastenlastemme etsiä pääsiäismunia kannatammeko pakanallisen hedelmällisyyden jumalatarta? Missä kohdassa, jos missään, voimme sallia moderniin elämäämme muinaiset pakanalliset tavat, jotka ovat siirtyneet merkityksettömään historiaan? Voimmeko erottaa pakanallisen historian sydämestämme ja nykyaikaisista tavoista?
Paljastuuko tekopyhyytemme, jos puhallamme kakkumme päällä olevat kynttilät tai osallistumme syntymäpäiväjuhliin kunnioittaen rakasta ihmistä, joka puhaltaa kynttilät, kun samaan aikaan kieltäydymme juhlimasta joulua?
Ehkä jonkun kunnioittaminen syntymäpäivänään tai Herran syntymäpäivän juhlistaminen ei merkitse, että kannatamme tai tuemme sellaisten juhlapäivien pakanallisia juuria. Ehkä kunnioitamme Herraa sydämessämme ja teoillamme, kun emme liitä mitään pakanallista merkitystä juhliimme.
Ehkäpä se vain tarkoittaa, että kunnioitamme Herran ylösnousemusta pääsiäisenä tai Hänen syntymäänsä jouluna – ilman mitään muita liitännäisiä sydämessämme. Kun joku vastustaa sanomalla 'Mutta Hän ei syntynyt tuona päivänä', kysyn, onko vastalauseen esittäjä tai joku hänen tuntemansa koskaan pitänyt syntymäpäiväjuhlia minään muuna päivänä kuin varsinaisena syntymäpäivänä? Kun hän sanoo kyllä, kysyn, että jos hän kunnioittaa itseään tai jotakuta toista valitsemanaan päivänä, miksi hän ei voi kunnioittaa Herraansa erityisenä Hänelle valittuna päivänä?
Mielipide vastaan moraalisesti oikein
Moraalista ehdottomuutta vastaan ei ole mitään argumenttia. On väärin murhata, esimerkiksi. Se ei ole mielipide, se on fakta. Ihmiselämällä on arvo. Tuosta lähtee toisia totuuksia: jos on väärin murhata, koska kunnioitamme Jumalan kuvaksi tehtyä ihmistä, sitten on myös väärin osoittaa epäkunnioitusta heille, jotka antoivat meille elämän tässä maailmassa, vanhemmillemme ja siitä edeten, on väärin varastaa, himoita, kadehtia, valehdella jollekulle. Kunnioitamme elämää ja nuo totuudet ovat ehdottomia, absoluuttisia.
Mielipide kuitenkin määritellään seuraavasti: "Uskomus tai johtopäätös, josta pidetään kiinni luottavaisesti, mutta sitä ei tue tosiasia tai henkilökohtaisesti todistettu näyttö, tai henkilökohtainen arvio, joka on tehty jostakusta henkilöstä tai asiasta."
Mielipiteellä ei ole absoluuttisuutta. On jokaisen ihmisen oma asia hallita tunteensa ja ajatuksensa toisten elämän suhteen. Paavali kirjoitti 2 Kor. 10: 4-6:ssa, jakeessa 5: "Me hajotamme maahan järjen päätelmät ja jokaisen varustuksen, joka nostetaan Jumalan tuntemista vastaan, ja vangitsemme jokaisen ajatuksen kuuliaiseksi Kristukselle."
Suutumme jollekulle, koska hän tekee jotakin sellaista, jota emme hyväksy. Loukkaannumme tai tulkitsemme loukkaantumiseksi jostakin sellaisesta, jota joku sanoo meidän mielipiteemme vastaisesti. Kuulemme tai luemme sitä tai tätä, joten yhdistämme pisteitä, joita ei ole ja päädymme vielä uuteen mielipiteeseen, joka vain tekee meidät vihaisemmaksi.
Suutumme tai loukkaannumme, kun joku uskoo eri tavalla kuin me asiasta x, … korvaa x… politiikalla, vaaleilla, seurakuntarakennuksen maton värillä, sillä mitä joku katsoo televisiosta tai elokuvissa, millaisessa talossa hän asuu, miten hän pukeutuu… ja niin se jatkuu loputtomiin. Muodostamme mielipiteen, joku asettuu sitä vastaan, me vihastumme tai loukkaannumme tai katkaisemme välimme tuntien olevamme siihen täysin oikeutettuja, koska hän on jotakin sellaista mieltä tai tekee jotakin sellaista, jota emme hyväksy.
Syyt ovat erilaiset, mikä avaa meidät vahvojen, voimakkaiden mielipiteiden muodostamisen elämälle: hän on määräilevä kuten äitini. Hän kontrolloi kuten entinen pomoni. Hän karjuu kuten setäni minulle, mikä loukkasi minua niin syvästi. Hän on kuin entinen pastori, joka… ja niin se jatkuu. Kasvaaksemme Kristuksessa meidän ei pidä oikeuttaa mielipidettämme menneiden kokemustemme perusteella, vaan ainoastaan käsillä olevan asian olennaisilla näkökohdilla. Erota tehdyt johtopäätökset faktoista. Vain faktat.
Ja mikään tuosta ei perustu ehdottomaan moraaliseen totuuteen. Kyse on vain siitä, mitä uskomme. Totisesti kun se tapahtuu, ongelmamme on Herran kanssa, ei tuon toisen henkilön. Meidän tehtävämme on olla pitämättä kiinni mistään mielipiteestä siinä määrin, että tuo mielipide aikaansaisi riitaa tai erkaantumista tuosta toisesta henkilöstä.
Jaakob kirjoitti myöhemmin 3:14:ssa: " Mutta jos teillä on katkera kiivaus ja riitaisuus sydämessänne, niin älkää kerskatko älkääkä valhetelko totuutta vastaan." Toisien sanoen, tiedät, mitä Sana sanoo, älä valehtele vastoin sitä mitä tiedät, omilla teoillasi ja mielipiteilläsi oikeuttaen riitasi/hajaannuksen – tunnet totuuden, myönnä se ja korjaa sydämesi oikealle tolalle.
Nämä jakeet kertovat meille, että Jumalan tuntemus lopettaa mielipiteemme ja meidän tulee korjata mielipiteemme, kun ne eroavat siitä, mitä Raamatun ehdottomuudet ja Herramme meille opettavat.
Käytännön tasolla kuitenkin, kun pidämme mielipiteet itsellämme, mitä me teemme, kun me vietämme joulua, mutta joku ystävä tai perheenjäsen ei? Jos emme vietä joulua, mutta meidän täytyy mennä joulujuhliin ja –päivällisille? Mitä jos lapset haluavat pääsiäismunia etsimään, mutta me haluamme korostaa Herran ylösnousemusta? Kuinka vaellamme rakkaudessa näissä asioissa? Kuinka pidämme mielipiteemme itsellämme niin, että emme tee syntiä ja kuitenkaan emme osoita kunnioitusta jotakin riivaajaa kohtaan jostain muinaisesta pakanallisesta juhlasta? Ja kuinka meidän pitäisi neuvoa ystäviä, jotka kysyvät mitä tehdä?
Ensi viikolla käytännön vastauksia siitä, kuinka elää tämä todeksi… siihen saakka, siunauksin,
John Fenn/LL
RSS Feed