The Deconstruction of one's faith; When young adults fall away, 1 of 3,
Oman uskon purkaminen; kun nuoret aikuiset luopuvat, osa 1/3
Hei kaikki,
Ilmausta 'uskonsa purkaminen' käytetään englanniksi kuvaamaan 20-40 vuotiaita, mutta erityisesti kolmekymppisiä aikuisia, jotka ovat 'luopuneet Herrasta', vaikka he ovat kasvaneet kristillisessä seurakunnassa ja perheessä. Nyt he hylkäävät uskonsa väittäen olevansa joko ateisteja, agnostikkoja tai 'en vain usko tuota enää'.
He purkavat sen, mitä ennen uskoivat. Aivan kuten kodin remontoimisessa on ensimmäinen askel repiä pois kaikki se mikä on vanhaa, vaarallista, vanhentunutta tai ei-toivottua. Mutta aivan kuten ränsistyneen kodin kohdalla, heille jää se purettuna ja hylättynä. He ovat jämähtäneet paikalleen tietäen enemmän mitä eivät usko kuin mitä uskovat.
Tämä on tuskallista vanhemmille, jotka olivat 'hyvässä' seurakunnassa näitä lapsia kasvattaessaan
Joidenkuiden on vaikea olla ottamatta asiaa henkilökohtaisesti ja pohtimatta sitä, missä he menivät harhaan. Jos asiaa ei ota henkilökohtaisesti, se on vähintäänkin tunne-elämän puolesta raastavaa, koska vanhemmat pelastuivat monista niistä asioista, jotka nämä aikuiset lapset nyt hyväksyvät. Mutta heillä on vapaa tahto ja aikuisina he ovat vastuussa omasta elämästään.
Sen lisäksi monet näiden nyt aikuisten lasten vanhemmat ovat myös jättäytyneet pois seurakunnista sen jälkeen, kun he ovat haavoittuneet tai heillä on ollut muita kokemuksia, jotka ovat kääntäneet heidät pois auditorioseurakuntajärjestelmästä. Näemme monien liittyvän kotiseurakuntiin, ei tuon kipeyden vuoksi, vaan etsien aitoa ja todellisia ihmissuhteita – ollen seurakunta niin kuin apostolit ja Uuden testamentin ihmiset juhlistivat pyhien kokoontumista – löytäen aitoja ystävyyssuhteita ja ihmissuhteita Kristuksessa, kulkien elämän halki yhdessä.
Monet eivät ole syvällä sydämessään hylänneet Jeesusta, vaikka he saattavat joskus väittää muuta, vaan sen sijaan sen paketin ja rakennelman, jonka välityksellä he saivat kuulla Hänestä. He havaitsivat, että auditorioseurakunta opetti heille enemmän Hänestä kuin itse asiassa Hänen tuntemisestaan. Heillä oli kokemus seurakunnasta, ei Jumala-kokemusta sunnuntaisin.
Me veimme lapset seurakuntaan joka sunnuntai, mitä tapahtui?
Hyvin usein, kun he olivat nuoria, heidän vanhempansa tulivat (tai palasivat) Herran luo ja toivat nuoren perheensä hyvään 'Raamattuun uskovaan' seurakuntaan. He toivoivat myös lastensa 'ottavan Herran vastaan' –ja he olettivat, että se tapahtui lastenhoidon ja pyhäkoulun ja myöhemmin nuorten ryhmän välityksellä. Jotkut näistä lapsista menivät edelleen Raamattukouluihin, harjoitteluohjelmiin, aktiomatkoille; kaikki ne oli suunniteltu vahvistamaan sitä uskoa, jota lasten vanhemmat toivoivat lapsillaan olevan.
Mutta jotenkin heidän vanhempiensa uskosta ei täysin tullut heidän omaansa. Jokaisen lapsen täytyy käydä läpi se prosessi, jossa hän tekee vanhempiensa uskon omakseen. Mutta lapset ovat asiantuntijoita näkemään kaksoisstandardit ja tekopyhyyden, ja koska he ovat koulussa, he tietävät, miltä sellainen rakenne näyttää, joka arvostaa ulkonäköä ja suoritusta. voit opettaa lapselle historiaa, mutta et saa häntä rakastamaan historiaa. Voit opettaa hänelle matematiikkaa, mutta et saa häntä rakastamaan matematiikkaa. Voit opettaa lapselle Jeesuksesta, mutta et saa häntä tuntemaan Hänet. Lapset tietävät, kuinka suorittaa jossakin rakenteessa.
Perustavaa laatua oleva asia oli tämä: lapset luottivat siihen, että heidän vanhempansa ovat oikeassa. Monet todella vaelsivat Herran kanssa tai ainakin heillä oli kokemuksia Herran kanssa. He luottivat siihen, mitä heille kerrottiin, rakenteeseen, järjestelmään. Mutta sitten he kasvoivat aikuisiksi ja ulos tuosta järjestelmästä. Äidin ja isän ääni ei ollut ainoa ääni enää; ketä uskoa?
He kasvoivat aikuisiksi...
Heti kun nämä lapset menevät tuon seurakunnan rajojen ulkopuolelle, he havaitsevat collegessa tai työssä, että hyviä ihmisiä monista eri uskonnoista on elossa ja voi hyvin maa-planeetalla. He alkavat nähdä totuuksia muissa uskonnoissa ja filosofioissa, mikä on heille silmiä avaavaa, koska heidän kristillisessä kasvatuksessaan kukaan ei opettanut heille muista uskonnoista ja uskomusjärjestelmistä.
Valitettavasti kristillisissä kouluissa ja etenkin kodeissa on vähän, jos yhtään opetusta eri uskonnoista ja filosofioista. Koti on täydellinen paikka puhua esiteinien ja teini-ikäisten kanssa muista uskonnoista ja niistä toisista äänistä, joita on 'maailmalla', ennen kuin he menevät 'ulos maailmaan'. Mutta enimmäkseen he siirtyvät hyvin äkkiä suojatusta kristillisestä kodista ja kristillisestä koulusta ja Raamattuun uskovasta seurakunnasta maailmaan. Eikä heillä ole tietämystä, jotta voisivat suodattaa ja järkeillä uskonsa välityksellä, eikä syvyyttä omassa vaelluksessaan Hänen kanssaan.
Tuon sanottuani lisään, ettei kyse ole vain tiedosta.
Näiden teinien täytyy tuntea, todellakin tuntea Isä ja Herra, ja siitä käsin he ovat turvattuja oppiessaan toisista uskonnoista ja filosofioista. Heidän täytyy kehittää kotona omaa aikaansa Herran kanssa – palvonnassa, opiskelemisessa, ajattelemisessa ja kirjoittamisessa koskien asioita, jotka Herra saa 'erottumaan' ja kiinnittää heidän huomionsa. 5. Moos. 11: 19 käskee vanhempia muistamaan, että puhuvat Herrasta lastensa kanssa (ei lapsilleen): "...puhut niistä kotona istuessasi ja tietä käydessäsi, maata pannessasi ja ylös noustessasi."
Auditorioseurakunta erottaa perheet heti kun he menevät ovesta sisään ja ilman henkilökohtaista vaellusta Herran kanssa monet näistä lapsista luopuvat, kun heidät on irrotettu rakenteesta.
Se ei ole erilaista, kun ajatellaan jotakuta, joka on armeijassa tai on ammattiurheilija, siinä, että silloin kun he ovat harjoitusohjelmassaan, he ovat fyysistä harjoittelua vaativan ulkonaisen rakenteen alaisia, mutta heti kun he ovat tuon ohjelman ulkopuolella ja tuo ulkonainen rakenne on poistettu, he lakkaavat harjoittelemasta ja lihovat ja laiskistuvat – kaikki tämä siksi, koska he eivät koskaan kehittäneet omaa sisäistä kurinalaisuuttaan ollessaan tuossa rakenteessa. Siitä ei koskaan tullut osa heitä heidän sydämessään.
Tilanne on sama monien näistä nyt aikuisten lasten kohdalla – seurakunta tarjosi rakenteen, mutta koska heillä ei ollut omaa kurinalaisuuttaan ja vaellustaan Herran kanssa, heti kun tuo rakenne poistettiin, niin poistuu myös heidän uskonsa. Heti kun tuo on tehty, toiset äänet tulevat sisälle, he alkavat purkaa heidän uskoaan lankku lankulta, tutkien, mistä he pitivät ja mistä eivät pitäneet…
Raamatussa on esimerkkejä aikuisista lapsista, jotka 'purkivat' uskonsa
Tuhlaajapoika selvästi kävi läpi uskonsa purkamisen ajan, mutta tunnistammeko sen, että rikas nuorukainen oli keskellä saman asian tekemistä? Paavalin läheinen matkakumppani Deemas, jätti hänet lopuksi, Paavalin sanoin 'tähän nykyiseen maailmaan rakastuneena'.
Ensi viikolla katsomme joitakuita näistä henkilöistä ja kykenemme samastumaan heidän sisällään olevaan prosessiin. Muista kuitenkin tämä: Isä Jumala on Henki, ja Hän työskentelee ennen kaikkea poissa näkyvistä, syvällä ihmisen sydämessä, hänen syvimmissä ajatuksissaan. Paavali sanoi Gal. 4:19:ssa, että hänen täytyi 'jälleen täytyy kivulla synnyttää, kunnes Kristus saa muodon teissä'.
Kyse on prosessista, äläkä lannistu siitä, jos ulkonaisesti näyttää siltä, että aikuinen lapsi on purkamassa uskoaan – luota Kristuksen olevan itse asiassa hänessä ja käsittelevän syvällisiä asioita, jotka voivat viedä vuosia, jopa vuosikymmeniä selvittää… mutta Hän on uskollinen jatkamaan tuota työtä.
Lisää ensi viikolla, siihen saakka, siunauksin,
John Fenn/LL
Oman uskon purkaminen; kun nuoret aikuiset luopuvat, osa 1/3
Hei kaikki,
Ilmausta 'uskonsa purkaminen' käytetään englanniksi kuvaamaan 20-40 vuotiaita, mutta erityisesti kolmekymppisiä aikuisia, jotka ovat 'luopuneet Herrasta', vaikka he ovat kasvaneet kristillisessä seurakunnassa ja perheessä. Nyt he hylkäävät uskonsa väittäen olevansa joko ateisteja, agnostikkoja tai 'en vain usko tuota enää'.
He purkavat sen, mitä ennen uskoivat. Aivan kuten kodin remontoimisessa on ensimmäinen askel repiä pois kaikki se mikä on vanhaa, vaarallista, vanhentunutta tai ei-toivottua. Mutta aivan kuten ränsistyneen kodin kohdalla, heille jää se purettuna ja hylättynä. He ovat jämähtäneet paikalleen tietäen enemmän mitä eivät usko kuin mitä uskovat.
Tämä on tuskallista vanhemmille, jotka olivat 'hyvässä' seurakunnassa näitä lapsia kasvattaessaan
Joidenkuiden on vaikea olla ottamatta asiaa henkilökohtaisesti ja pohtimatta sitä, missä he menivät harhaan. Jos asiaa ei ota henkilökohtaisesti, se on vähintäänkin tunne-elämän puolesta raastavaa, koska vanhemmat pelastuivat monista niistä asioista, jotka nämä aikuiset lapset nyt hyväksyvät. Mutta heillä on vapaa tahto ja aikuisina he ovat vastuussa omasta elämästään.
Sen lisäksi monet näiden nyt aikuisten lasten vanhemmat ovat myös jättäytyneet pois seurakunnista sen jälkeen, kun he ovat haavoittuneet tai heillä on ollut muita kokemuksia, jotka ovat kääntäneet heidät pois auditorioseurakuntajärjestelmästä. Näemme monien liittyvän kotiseurakuntiin, ei tuon kipeyden vuoksi, vaan etsien aitoa ja todellisia ihmissuhteita – ollen seurakunta niin kuin apostolit ja Uuden testamentin ihmiset juhlistivat pyhien kokoontumista – löytäen aitoja ystävyyssuhteita ja ihmissuhteita Kristuksessa, kulkien elämän halki yhdessä.
Monet eivät ole syvällä sydämessään hylänneet Jeesusta, vaikka he saattavat joskus väittää muuta, vaan sen sijaan sen paketin ja rakennelman, jonka välityksellä he saivat kuulla Hänestä. He havaitsivat, että auditorioseurakunta opetti heille enemmän Hänestä kuin itse asiassa Hänen tuntemisestaan. Heillä oli kokemus seurakunnasta, ei Jumala-kokemusta sunnuntaisin.
Me veimme lapset seurakuntaan joka sunnuntai, mitä tapahtui?
Hyvin usein, kun he olivat nuoria, heidän vanhempansa tulivat (tai palasivat) Herran luo ja toivat nuoren perheensä hyvään 'Raamattuun uskovaan' seurakuntaan. He toivoivat myös lastensa 'ottavan Herran vastaan' –ja he olettivat, että se tapahtui lastenhoidon ja pyhäkoulun ja myöhemmin nuorten ryhmän välityksellä. Jotkut näistä lapsista menivät edelleen Raamattukouluihin, harjoitteluohjelmiin, aktiomatkoille; kaikki ne oli suunniteltu vahvistamaan sitä uskoa, jota lasten vanhemmat toivoivat lapsillaan olevan.
Mutta jotenkin heidän vanhempiensa uskosta ei täysin tullut heidän omaansa. Jokaisen lapsen täytyy käydä läpi se prosessi, jossa hän tekee vanhempiensa uskon omakseen. Mutta lapset ovat asiantuntijoita näkemään kaksoisstandardit ja tekopyhyyden, ja koska he ovat koulussa, he tietävät, miltä sellainen rakenne näyttää, joka arvostaa ulkonäköä ja suoritusta. voit opettaa lapselle historiaa, mutta et saa häntä rakastamaan historiaa. Voit opettaa hänelle matematiikkaa, mutta et saa häntä rakastamaan matematiikkaa. Voit opettaa lapselle Jeesuksesta, mutta et saa häntä tuntemaan Hänet. Lapset tietävät, kuinka suorittaa jossakin rakenteessa.
Perustavaa laatua oleva asia oli tämä: lapset luottivat siihen, että heidän vanhempansa ovat oikeassa. Monet todella vaelsivat Herran kanssa tai ainakin heillä oli kokemuksia Herran kanssa. He luottivat siihen, mitä heille kerrottiin, rakenteeseen, järjestelmään. Mutta sitten he kasvoivat aikuisiksi ja ulos tuosta järjestelmästä. Äidin ja isän ääni ei ollut ainoa ääni enää; ketä uskoa?
He kasvoivat aikuisiksi...
Heti kun nämä lapset menevät tuon seurakunnan rajojen ulkopuolelle, he havaitsevat collegessa tai työssä, että hyviä ihmisiä monista eri uskonnoista on elossa ja voi hyvin maa-planeetalla. He alkavat nähdä totuuksia muissa uskonnoissa ja filosofioissa, mikä on heille silmiä avaavaa, koska heidän kristillisessä kasvatuksessaan kukaan ei opettanut heille muista uskonnoista ja uskomusjärjestelmistä.
Valitettavasti kristillisissä kouluissa ja etenkin kodeissa on vähän, jos yhtään opetusta eri uskonnoista ja filosofioista. Koti on täydellinen paikka puhua esiteinien ja teini-ikäisten kanssa muista uskonnoista ja niistä toisista äänistä, joita on 'maailmalla', ennen kuin he menevät 'ulos maailmaan'. Mutta enimmäkseen he siirtyvät hyvin äkkiä suojatusta kristillisestä kodista ja kristillisestä koulusta ja Raamattuun uskovasta seurakunnasta maailmaan. Eikä heillä ole tietämystä, jotta voisivat suodattaa ja järkeillä uskonsa välityksellä, eikä syvyyttä omassa vaelluksessaan Hänen kanssaan.
Tuon sanottuani lisään, ettei kyse ole vain tiedosta.
Näiden teinien täytyy tuntea, todellakin tuntea Isä ja Herra, ja siitä käsin he ovat turvattuja oppiessaan toisista uskonnoista ja filosofioista. Heidän täytyy kehittää kotona omaa aikaansa Herran kanssa – palvonnassa, opiskelemisessa, ajattelemisessa ja kirjoittamisessa koskien asioita, jotka Herra saa 'erottumaan' ja kiinnittää heidän huomionsa. 5. Moos. 11: 19 käskee vanhempia muistamaan, että puhuvat Herrasta lastensa kanssa (ei lapsilleen): "...puhut niistä kotona istuessasi ja tietä käydessäsi, maata pannessasi ja ylös noustessasi."
Auditorioseurakunta erottaa perheet heti kun he menevät ovesta sisään ja ilman henkilökohtaista vaellusta Herran kanssa monet näistä lapsista luopuvat, kun heidät on irrotettu rakenteesta.
Se ei ole erilaista, kun ajatellaan jotakuta, joka on armeijassa tai on ammattiurheilija, siinä, että silloin kun he ovat harjoitusohjelmassaan, he ovat fyysistä harjoittelua vaativan ulkonaisen rakenteen alaisia, mutta heti kun he ovat tuon ohjelman ulkopuolella ja tuo ulkonainen rakenne on poistettu, he lakkaavat harjoittelemasta ja lihovat ja laiskistuvat – kaikki tämä siksi, koska he eivät koskaan kehittäneet omaa sisäistä kurinalaisuuttaan ollessaan tuossa rakenteessa. Siitä ei koskaan tullut osa heitä heidän sydämessään.
Tilanne on sama monien näistä nyt aikuisten lasten kohdalla – seurakunta tarjosi rakenteen, mutta koska heillä ei ollut omaa kurinalaisuuttaan ja vaellustaan Herran kanssa, heti kun tuo rakenne poistettiin, niin poistuu myös heidän uskonsa. Heti kun tuo on tehty, toiset äänet tulevat sisälle, he alkavat purkaa heidän uskoaan lankku lankulta, tutkien, mistä he pitivät ja mistä eivät pitäneet…
Raamatussa on esimerkkejä aikuisista lapsista, jotka 'purkivat' uskonsa
Tuhlaajapoika selvästi kävi läpi uskonsa purkamisen ajan, mutta tunnistammeko sen, että rikas nuorukainen oli keskellä saman asian tekemistä? Paavalin läheinen matkakumppani Deemas, jätti hänet lopuksi, Paavalin sanoin 'tähän nykyiseen maailmaan rakastuneena'.
Ensi viikolla katsomme joitakuita näistä henkilöistä ja kykenemme samastumaan heidän sisällään olevaan prosessiin. Muista kuitenkin tämä: Isä Jumala on Henki, ja Hän työskentelee ennen kaikkea poissa näkyvistä, syvällä ihmisen sydämessä, hänen syvimmissä ajatuksissaan. Paavali sanoi Gal. 4:19:ssa, että hänen täytyi 'jälleen täytyy kivulla synnyttää, kunnes Kristus saa muodon teissä'.
Kyse on prosessista, äläkä lannistu siitä, jos ulkonaisesti näyttää siltä, että aikuinen lapsi on purkamassa uskoaan – luota Kristuksen olevan itse asiassa hänessä ja käsittelevän syvällisiä asioita, jotka voivat viedä vuosia, jopa vuosikymmeniä selvittää… mutta Hän on uskollinen jatkamaan tuota työtä.
Lisää ensi viikolla, siihen saakka, siunauksin,
John Fenn/LL
RSS Feed