Healing a moral injury #3 Altered view of life
Moraalisen vaurion parantaminen osa 3: Muuttunut näkökulma elämään
Hei kaikki,
päätin viime viikolla jakamalla siitä, kuinka Herra kirjoitti kirjakääröön muistiin Hesekieliä varten ’valitusvirret, suremiset ja voi-huudot’, ja sitten käski häntä syömään kirjakäärön, joka oli kitkerä hänen nähdessään sen kirjoitettuna, pahanmakuinen. Mutta jos luette luvun 3, maku hänen suussaan olikin kuin hunajaa. Mistä tämä johtuu?
Herra oli näyttänyt Hesekielille ’valitusvirsien’ (äänekkäiden valituslaulujen tai surun itkujen), ’suremisen’ (hiljaisen sisäisen henkilökohtaisen menetyksen tuntemisen huomioon ottamisen) ja ’voi-huutojen’ (uuden todellisuuden seuraamusten tajuamisen ja sitä seuraavan surun) muistiin kirjoittamisen arvon.
Sellaisen kirjakäärön syöminen, jossa kuvailtiin yksityiskohtaisesti nuo katkerat tapahtumat, oli maultaan suloista, koska hän oli sallinut itselleen tuon prosessin. Se oli hetki, jolloin Hesekiel itse pääsi pahemman yli kohti paranemista. Se oli alttiutta hyväksyä moraalinen vaurio, ja hänen uuden sisäisen moraalisen rakenteensa uudelleenrakentamisen aloittamista. Hän ei vieläkään ymmärtänyt, mutta hän suostui jatkamaan eteenpäin.
Taaksepäin katsottaessa se oli katkeransuloista. Jälkikäteen ajateltuna he saattoivat nähdä Herran hyvyyden sen kaiken keskellä. He eivät haluaisi kokea sitä enää, mutta Herra oli kääntänyt sen, mikä oli tarkoitettu tuhoamaan, joksikin, mikä ei enää ollut katkeraa, vaan suloista siinä mielessä, että he olivat saavuttaneet jumalallista luonnetta. Paavali sanoi, että Kristuksen tuntemisen arvo kaiken keskellä, oli huomattavan paljon suurempaa kuin mikään vaikeus, jonka hän oli käynyt läpi. (2.Kor. 4:17, 12:9 jne.) Miten he pääsivät tuosta pahimmasta yli?
Vielä kerran, moraalinen vaurio on vaurio moraalisessa viitekehyksessämme siitä, mikä on oikein/väärin, hyvää/pahaa ja minkä kautta me ymmärrämme ja olemme vuorovaikutuksessa maailman kanssa. Tuo moraalinen viitekehys auttaa määrittämään, mikä ja kuka on turvallinen ja vakaa tai epäturvallista ja vaarallista. Moraalimme on käyttäytymisstandardimme, jonka mukaan arvioimme oikeata ja väärää.
Tuosta viitekehyksestä tulee osa meitä hyvin varhaisesta iästä alkaen. Moraalisen viitekehyksemme loukkaaminen aiheuttaa moraalisen vaurion, ja siihen syyllistyy aina ihminen tai taho, joka on auktoriteettiasemassa. Kun on kyse lapsesta, tuo ihminen voi olla vanhempi tai joku toinen vanhempi henkilö, jos on kyse sotilaasta, tuo auktoriteetti voi olla komentaja tai kaiken kattava päämäärä sille, että ollaan sodassa.
Pojista ja tytöistä...
...kasvaa miehiä ja naisia, ja jos he kärsivät moraalisen vaurion ollessaan lapsia, kuten hyväksikäyttöä, heitteillejättöä, vanhempien avioeron tai rakkaan ihmisen kuoleman, he kantavat tuota parantumatonta moraalista vauriota mukanaan elämässään. He ajattelevat olevansa enemmän tai vähemmän ehjiä lukuun ottamatta tuota yhtä aluetta, joka on hyvin yksityinen, ja sillä alueella he eivät luota Jumalaan tai ihmisiin.
Moraalinen vaurio muuttaa sen, miten ihminen ymmärtää itseään, muita ja olosuhteita
Kerron yksityiskohtaisemmin tästä tämän sarjan osassa 2 ’Pirstoutuneet elämät’, mutta on useita Raamatun esimerkkejä ihmisistä, jotka olivat kärsineet moraalisen vaurion, mistä seurasi muuttunut versio elämästä. He katsoivat itseään eri tavalla, he ymmärsivät toisia eri tavalla, kuin oli tarkoitus ja mikä olisi ollut paikkansapitävää, ja ymmärsivät tilanteita muuttuneella tavalla.
Vuosia sitten eräällä naisella seurakunnassamme oli jatkuvasti ongelmia avioliitossaan. Hän uskoutui minulle ja kertoi, että hänen kasvaessaan hänen äidillään oli miehiä, jotka tulivat ja menivät heidän elämästään ja joista jokainen hakkasi hänen äitiään. Nuorena tyttönä, kun hänen moraalinsa oli vasta muodostumassa, osaksi tuota muodostumisprosessia tuli käsitys siitä, että rakkautta miehen ja naisen välillä kommunikoidaan siten, että mies hakkaa naista.
Niinpä hänen tullessaan uskoon, hän toi mukanaan tuon käsityksen uuteen elämäänsä Kristuksessa ja avioliittoonsa. Hän yritti aina provosoida miestään lyömään häntä, ja hän jopa löi miestään useita kertoja yrittäen provosoida häntä - mutta hän oli hyvä mies eikä lyönyt takaisin. Loppujen lopuksi hän tajusi, mitä oli tapahtunut, ja muutti moraalisen rakenteensa Jumalan tapaan ajatella suhteista miesten ja naisten välillä. Sen seurauksena oli hänen paranemisensa.
Hyvin usein tehdään hyvin vähän lasten kärsiessä vaurioita sieluillensa ja moraaliselle viitekehykselleen - ei käytetä aikaa siihen, että asiat puhuttaisiin läpi, ajateltaisiin läpi se, mitä he kokivat. Pieni tyttö kertoo äidilleen, että hänen isänsä käytti häntä hyväkseen, ja äiti sivuuttaa hänet tai syyttää häntä asiasta - ja niin tytön omakuvaan muotoutuu ruhje, ja hänen kuvaansa miehistä, avioliitosta, äidistään ja isästään... ja hän kasvaa aikuiseksi. Hän kasvaa aikuiseksi, sisäisesti hämillään, tuntien, ettei kukaan voi rakastaa häntä.
Työntekijä, jonka loukkaava pomo on repinyt emotionaalisesti riekaleiksi, joko itkee tai tuntee, että haluaisi itkeä, pitää hetken tauon ja palaa töihin seuraavana päivänä syvä ruhje sielussaan. Hän alkaa katsoa työkavereita, pomoaan, yhtiötä hyvin eri tavalla kuin katsoivat aikaisemmin. Heidän moraalinen rakenteensa sen suhteen, miten he näkivät tuon yhtiön, sen ihmiset ja heidän asemansa siinä, tuhoutui. Jos hän ei pysty rakentamaan uudelleen tai korjaamaan tuota moraalista rakennetta, hän etsii pian uutta työpaikkaa... ja niin juttu jatkuu.
Pahimmasta yli pääseminen parantumiseen
Paranemisprosessi on hyvin vaikea. Se on erittäin henkilökohtainen, äärimmäisen yksityinen ja vie aikaa. En voi muistaa yhtäkään esimerkkiä Kirjoituksista paranemisesta, joka tapahtui jonkun moraaliselle rakenteelle yksittäisestä Herran kosketuksesta, yksittäisestä profetian sanasta, osallistumalla yhteen opetushetkeen Jeesuksen jalkojen juurella. Se on prosessi.
Miettikääpä Joosefia. 1.Moos.37 kertoo yksityiskohtaisesti tarinan ylimielisestä 17- vuotiaasta pojasta, joka koki olonsa turvalliseksi suositussa asemassaan ylitse vanhempien veljiensä, joista osa oli epäilemättä jo kolmikymppisiä. Hän oli heidän pomonsa ja teki sen myös tiettäväksi. Hänellä oli värikäs puku, joka oli hänen ylpeydenaiheensa, henkilökohtainen lahja hänen isältään. (1.Moos.37:3, v. 1992 suomennosta mukaellen)
Hänen moraalinen rakenteensa oli vakaa: hänen isänsä rakasti häntä, huolehti hänestä, hänen veljensä vihasivat häntä, mutta olivat hänen veljiään ja alaisiaan. Elämä oli hyvää. Sitten eräänä päivänä veljet juonittelivat tappaakseen hänet ja valehdellakseen isälleen. Vain vanhimman veljen tullessa väliin säästettiin hänen henkensä, ja hänet myytiinkin orjuuteen.
Hänen moraalinen rakenteensa oli nyt tuhoutunut. Kaikki, mikä oli ollut turvallista, vakaata, rakastettua, oli poissa.
Seuraavien 13 vuoden aikana tuo ylimielinen teini-ikäinen koki muodonmuutoksen - ei yhdessä hetkessä, vaan prosessin kautta, johon kuului hengellisten lahjojensa (unien tulkitseminen) ja luonnollisten lahjojensa (hallinnoija/organisoija) käyttäminen. Siihen sisältyi myös valheellisia syytöksiä ja vankeusaika.
Joosefin täytyi rakentaa uudelleen moraalinen rakenteensa. Vanha oli tuhoutunut. Hänen täytyi rakentaa itsensä uudelleen sisältä ulospäin 13 vuotta kestäneessä projektissa. Hän teki sen katsomalla sitä, kuka hän oli; kuka oli Joosef? Hän tunsi itsensä, hän keräsi hyvät muistot menneisyydestään, menestyksistään. Hän salli itselleen nuo totuudet itsestään. Meidän on tehtävä tämä. Tunnustaa ja hyväksyä se, mikä meissä on hyvää, se, minkä Jumala rakensi meihin.
Hän tiesi johtaneensa monitahoista bisnestä valvoen useampaa kuin tusinaa työntekijää. Hän otti aikaa ja salli itselleen sen armon, että antoi itselleen tunnustuksen siitä, kuka ja mitä hän oli. Hän alkoi arvostaa sitä hyvää, mitä hänessä oli, ja työsti omaa ylimielisyyttään ja ylpeyttään kärsimänsä pakotetun nöyrtymisen kautta.
Salli itsesi ottaa elämääsi hyvät asiat koskien sitä, kuka olet ja mitä sinulla on tarjota. Salli itsesi hyväksyä nuo hyvät asiat. Keskellä moraalista vauriota etsi ja löydä ja hyväksy todellinen itsesi, se, joka on kärsityn vaurion alla, ja rakasta sitä osaa itsestäsi. Siitä itsensä rakastaminen alkaa, siitä, että näkee, mitä Jumala on luonut. Se ei voi tuhoutua, sillä ’todellinen sinä’ on Jumalasta.
Se, että Joosef teki tuon nimenomaisen asian, on itsestään selvää. Samat lahjat tulkita unia ja hallinnoida olivat ilmiselviä Potifarin talossa ja vankilassa, ja myöhemmin 30- vuotiaana Egyptin ’pääministerinä’. Hän vei mukanaan koettelemuksen läpi sen, minkä hän tiesi olevan hyvää ja arvokasta itsessään. Sillä tavalla hänen oma henkilökohtainen ’katkera kirjakäärönsä’ muuttui suloiseksi maultaan. Meidän on tehtävä tämä sama asia...ja jatkan tästä ensi viikolla. Siihen saakka, siunauksia,
John Fenn/VS
Moraalisen vaurion parantaminen osa 3: Muuttunut näkökulma elämään
Hei kaikki,
päätin viime viikolla jakamalla siitä, kuinka Herra kirjoitti kirjakääröön muistiin Hesekieliä varten ’valitusvirret, suremiset ja voi-huudot’, ja sitten käski häntä syömään kirjakäärön, joka oli kitkerä hänen nähdessään sen kirjoitettuna, pahanmakuinen. Mutta jos luette luvun 3, maku hänen suussaan olikin kuin hunajaa. Mistä tämä johtuu?
Herra oli näyttänyt Hesekielille ’valitusvirsien’ (äänekkäiden valituslaulujen tai surun itkujen), ’suremisen’ (hiljaisen sisäisen henkilökohtaisen menetyksen tuntemisen huomioon ottamisen) ja ’voi-huutojen’ (uuden todellisuuden seuraamusten tajuamisen ja sitä seuraavan surun) muistiin kirjoittamisen arvon.
Sellaisen kirjakäärön syöminen, jossa kuvailtiin yksityiskohtaisesti nuo katkerat tapahtumat, oli maultaan suloista, koska hän oli sallinut itselleen tuon prosessin. Se oli hetki, jolloin Hesekiel itse pääsi pahemman yli kohti paranemista. Se oli alttiutta hyväksyä moraalinen vaurio, ja hänen uuden sisäisen moraalisen rakenteensa uudelleenrakentamisen aloittamista. Hän ei vieläkään ymmärtänyt, mutta hän suostui jatkamaan eteenpäin.
Taaksepäin katsottaessa se oli katkeransuloista. Jälkikäteen ajateltuna he saattoivat nähdä Herran hyvyyden sen kaiken keskellä. He eivät haluaisi kokea sitä enää, mutta Herra oli kääntänyt sen, mikä oli tarkoitettu tuhoamaan, joksikin, mikä ei enää ollut katkeraa, vaan suloista siinä mielessä, että he olivat saavuttaneet jumalallista luonnetta. Paavali sanoi, että Kristuksen tuntemisen arvo kaiken keskellä, oli huomattavan paljon suurempaa kuin mikään vaikeus, jonka hän oli käynyt läpi. (2.Kor. 4:17, 12:9 jne.) Miten he pääsivät tuosta pahimmasta yli?
Vielä kerran, moraalinen vaurio on vaurio moraalisessa viitekehyksessämme siitä, mikä on oikein/väärin, hyvää/pahaa ja minkä kautta me ymmärrämme ja olemme vuorovaikutuksessa maailman kanssa. Tuo moraalinen viitekehys auttaa määrittämään, mikä ja kuka on turvallinen ja vakaa tai epäturvallista ja vaarallista. Moraalimme on käyttäytymisstandardimme, jonka mukaan arvioimme oikeata ja väärää.
Tuosta viitekehyksestä tulee osa meitä hyvin varhaisesta iästä alkaen. Moraalisen viitekehyksemme loukkaaminen aiheuttaa moraalisen vaurion, ja siihen syyllistyy aina ihminen tai taho, joka on auktoriteettiasemassa. Kun on kyse lapsesta, tuo ihminen voi olla vanhempi tai joku toinen vanhempi henkilö, jos on kyse sotilaasta, tuo auktoriteetti voi olla komentaja tai kaiken kattava päämäärä sille, että ollaan sodassa.
Pojista ja tytöistä...
...kasvaa miehiä ja naisia, ja jos he kärsivät moraalisen vaurion ollessaan lapsia, kuten hyväksikäyttöä, heitteillejättöä, vanhempien avioeron tai rakkaan ihmisen kuoleman, he kantavat tuota parantumatonta moraalista vauriota mukanaan elämässään. He ajattelevat olevansa enemmän tai vähemmän ehjiä lukuun ottamatta tuota yhtä aluetta, joka on hyvin yksityinen, ja sillä alueella he eivät luota Jumalaan tai ihmisiin.
Moraalinen vaurio muuttaa sen, miten ihminen ymmärtää itseään, muita ja olosuhteita
Kerron yksityiskohtaisemmin tästä tämän sarjan osassa 2 ’Pirstoutuneet elämät’, mutta on useita Raamatun esimerkkejä ihmisistä, jotka olivat kärsineet moraalisen vaurion, mistä seurasi muuttunut versio elämästä. He katsoivat itseään eri tavalla, he ymmärsivät toisia eri tavalla, kuin oli tarkoitus ja mikä olisi ollut paikkansapitävää, ja ymmärsivät tilanteita muuttuneella tavalla.
Vuosia sitten eräällä naisella seurakunnassamme oli jatkuvasti ongelmia avioliitossaan. Hän uskoutui minulle ja kertoi, että hänen kasvaessaan hänen äidillään oli miehiä, jotka tulivat ja menivät heidän elämästään ja joista jokainen hakkasi hänen äitiään. Nuorena tyttönä, kun hänen moraalinsa oli vasta muodostumassa, osaksi tuota muodostumisprosessia tuli käsitys siitä, että rakkautta miehen ja naisen välillä kommunikoidaan siten, että mies hakkaa naista.
Niinpä hänen tullessaan uskoon, hän toi mukanaan tuon käsityksen uuteen elämäänsä Kristuksessa ja avioliittoonsa. Hän yritti aina provosoida miestään lyömään häntä, ja hän jopa löi miestään useita kertoja yrittäen provosoida häntä - mutta hän oli hyvä mies eikä lyönyt takaisin. Loppujen lopuksi hän tajusi, mitä oli tapahtunut, ja muutti moraalisen rakenteensa Jumalan tapaan ajatella suhteista miesten ja naisten välillä. Sen seurauksena oli hänen paranemisensa.
Hyvin usein tehdään hyvin vähän lasten kärsiessä vaurioita sieluillensa ja moraaliselle viitekehykselleen - ei käytetä aikaa siihen, että asiat puhuttaisiin läpi, ajateltaisiin läpi se, mitä he kokivat. Pieni tyttö kertoo äidilleen, että hänen isänsä käytti häntä hyväkseen, ja äiti sivuuttaa hänet tai syyttää häntä asiasta - ja niin tytön omakuvaan muotoutuu ruhje, ja hänen kuvaansa miehistä, avioliitosta, äidistään ja isästään... ja hän kasvaa aikuiseksi. Hän kasvaa aikuiseksi, sisäisesti hämillään, tuntien, ettei kukaan voi rakastaa häntä.
Työntekijä, jonka loukkaava pomo on repinyt emotionaalisesti riekaleiksi, joko itkee tai tuntee, että haluaisi itkeä, pitää hetken tauon ja palaa töihin seuraavana päivänä syvä ruhje sielussaan. Hän alkaa katsoa työkavereita, pomoaan, yhtiötä hyvin eri tavalla kuin katsoivat aikaisemmin. Heidän moraalinen rakenteensa sen suhteen, miten he näkivät tuon yhtiön, sen ihmiset ja heidän asemansa siinä, tuhoutui. Jos hän ei pysty rakentamaan uudelleen tai korjaamaan tuota moraalista rakennetta, hän etsii pian uutta työpaikkaa... ja niin juttu jatkuu.
Pahimmasta yli pääseminen parantumiseen
Paranemisprosessi on hyvin vaikea. Se on erittäin henkilökohtainen, äärimmäisen yksityinen ja vie aikaa. En voi muistaa yhtäkään esimerkkiä Kirjoituksista paranemisesta, joka tapahtui jonkun moraaliselle rakenteelle yksittäisestä Herran kosketuksesta, yksittäisestä profetian sanasta, osallistumalla yhteen opetushetkeen Jeesuksen jalkojen juurella. Se on prosessi.
Miettikääpä Joosefia. 1.Moos.37 kertoo yksityiskohtaisesti tarinan ylimielisestä 17- vuotiaasta pojasta, joka koki olonsa turvalliseksi suositussa asemassaan ylitse vanhempien veljiensä, joista osa oli epäilemättä jo kolmikymppisiä. Hän oli heidän pomonsa ja teki sen myös tiettäväksi. Hänellä oli värikäs puku, joka oli hänen ylpeydenaiheensa, henkilökohtainen lahja hänen isältään. (1.Moos.37:3, v. 1992 suomennosta mukaellen)
Hänen moraalinen rakenteensa oli vakaa: hänen isänsä rakasti häntä, huolehti hänestä, hänen veljensä vihasivat häntä, mutta olivat hänen veljiään ja alaisiaan. Elämä oli hyvää. Sitten eräänä päivänä veljet juonittelivat tappaakseen hänet ja valehdellakseen isälleen. Vain vanhimman veljen tullessa väliin säästettiin hänen henkensä, ja hänet myytiinkin orjuuteen.
Hänen moraalinen rakenteensa oli nyt tuhoutunut. Kaikki, mikä oli ollut turvallista, vakaata, rakastettua, oli poissa.
Seuraavien 13 vuoden aikana tuo ylimielinen teini-ikäinen koki muodonmuutoksen - ei yhdessä hetkessä, vaan prosessin kautta, johon kuului hengellisten lahjojensa (unien tulkitseminen) ja luonnollisten lahjojensa (hallinnoija/organisoija) käyttäminen. Siihen sisältyi myös valheellisia syytöksiä ja vankeusaika.
Joosefin täytyi rakentaa uudelleen moraalinen rakenteensa. Vanha oli tuhoutunut. Hänen täytyi rakentaa itsensä uudelleen sisältä ulospäin 13 vuotta kestäneessä projektissa. Hän teki sen katsomalla sitä, kuka hän oli; kuka oli Joosef? Hän tunsi itsensä, hän keräsi hyvät muistot menneisyydestään, menestyksistään. Hän salli itselleen nuo totuudet itsestään. Meidän on tehtävä tämä. Tunnustaa ja hyväksyä se, mikä meissä on hyvää, se, minkä Jumala rakensi meihin.
Hän tiesi johtaneensa monitahoista bisnestä valvoen useampaa kuin tusinaa työntekijää. Hän otti aikaa ja salli itselleen sen armon, että antoi itselleen tunnustuksen siitä, kuka ja mitä hän oli. Hän alkoi arvostaa sitä hyvää, mitä hänessä oli, ja työsti omaa ylimielisyyttään ja ylpeyttään kärsimänsä pakotetun nöyrtymisen kautta.
Salli itsesi ottaa elämääsi hyvät asiat koskien sitä, kuka olet ja mitä sinulla on tarjota. Salli itsesi hyväksyä nuo hyvät asiat. Keskellä moraalista vauriota etsi ja löydä ja hyväksy todellinen itsesi, se, joka on kärsityn vaurion alla, ja rakasta sitä osaa itsestäsi. Siitä itsensä rakastaminen alkaa, siitä, että näkee, mitä Jumala on luonut. Se ei voi tuhoutua, sillä ’todellinen sinä’ on Jumalasta.
Se, että Joosef teki tuon nimenomaisen asian, on itsestään selvää. Samat lahjat tulkita unia ja hallinnoida olivat ilmiselviä Potifarin talossa ja vankilassa, ja myöhemmin 30- vuotiaana Egyptin ’pääministerinä’. Hän vei mukanaan koettelemuksen läpi sen, minkä hän tiesi olevan hyvää ja arvokasta itsessään. Sillä tavalla hänen oma henkilökohtainen ’katkera kirjakäärönsä’ muuttui suloiseksi maultaan. Meidän on tehtävä tämä sama asia...ja jatkan tästä ensi viikolla. Siihen saakka, siunauksia,
John Fenn/VS
RSS Feed