What is Taking up Cross? #2, Rhino
Mitä on ristin ottaminen? Osa 2 Sarvikuono
Hei kaikki,
Elämässä on ollut kaksi merkittävää tapausta, jota ovat vahvistaneet jotakin sellaista, jonka olin yrittänyt pitää hiljaisena, mieleni takaosaan survottuna vuosien ajan, mutta joka minun nyt täytyy myöntää: minä vanhenen.
Ensimmäinen tuli odottamatta kun olin ajamassa Barbin kanssa moottoritietä aurinko vasemmalla puolellani piirtäen täydellisesti profiilini Barbille. Yhtäkkiä hän alkoi nauraa. Itse asiassa nauru alkoi hykertelynä, sitten kasvoi nauruksi ja yhtäkkiä tajusin, että hän nauroi MINULLE.
"Kulta, en halua olla julma, mutta nenänpäästäsi sojottaa karva suoraan ylöspäin", hänen onnistui sanoa kikatuksensa läpi. Ajattelin, että kyseessä ei ollut mikään iso asia, mitä haittaa nyt vähäisestä "haituvasta", olenhan loppujen lopuksi nisäkäs. Hänen vastauksensa särki tuon kuvan nopeasti kun hän yritti alla niin lempeä kuin mahdollista: "Ei kulta, näytät ihan sarvikuonolta." Kauhistuneena vein oikean etusormeni nenänpääni yläpuolelle ja totta totisesti, leikkurilta karanneen rikkaruohon tapaan yksi karva sojotti suorana ja pitkänä.
Minusta tuntui siltä kuin nenänpäässäni olisi ollut jättiläismäinen punapuu. Olen unohtanut minne olimme matkalla, mutta jonnekin julkiseen kokoukseen ja yhtäkkiä tunsin olevan kuin teini juuri ennen treffejä ja jättiläismäinen finni putkahtaa yhtäkkiä esiin kaikkien nähtäväksi.
Toinen tapaus sattui kun olin leikkauttamassa hiuksiani – nainen nimeltä Viva leikkaa Chrisin ja minun tukan täällä kaupungissa. Hän on aina ystävällinen Chrisille, joka rakastaa hänen odotustilassaan olevia autolehtiä ja hän antaa tämän aina viedä yhden lehden kotiin. Kun hiustenleikkaukseni oli melkein valmis, Viva kysyi:
"Haluaisitko, että siistin kulmakarvasi?"
Nyt riitti. Olen nyt virallisesti vanha. Sarvikuonon karvoja, ylikasvaneen pihanurmen tavoin siistimistä tarvitsevia kulmakarvoja, viimeinen pystyssä ollut kulissi, jonka avulla kerroin itselleni olevani yhä nuori, romahti kuin korttitalo. Mitä seuraavaksi, korvakarvoja? Ehei, liian myöhäistä, niistä olen huolehtinut jo vuosia. Olen vanha!
Ok John, nyt kun minua kuvottaa, mihin olet tätä juttua viemässä?
Tätä kirjoittaessani olen 57. Olen tuntenut Isän ja Herran 16-vuotiaasta lähtien. Kun olin 16, näytti siltä kuin pyhyyden valtatie olisi kahdeksankaistainen supermoottoritie kumisine suojakaiteineen – ja toisinaan harhailin tuon armon supermoottoritien yhdeltä reunalta toiselle. Tänään yli 40 vuotta myöhemmin, pyhyyden valtatie näyttää olevan korkealla vuorenharjalla oleva kinttupolku, jonka kummallakin puolella on 1.000 jalan (304 m) pudotus.
Vakavat luonneongelmat on työstetty kauan sitten, mutta hienosäätö ei lopu koskaan. Niin kuin karva joka putkahtaa esiin paikoissa, joissa minusta ei karvan pitäisi kasvaa, Isä paljastaa jatkuvasti sydämessäni kasvavan jotakin sellaista, joka minun tulee kesyttää, ajella pois tai nyhtäistä ulos juurineen. Sarvikuonon karvan tavoin ne ovat vähäisiä asioita, jotka tavallisesti vain Hän ja minä havaitsemme (ja myös Barb jostakin syystä, lol), mutta niin pikkuruisia kuin ne ovatkin, heti kun ne on osoitettu, ne saavat osaksensa täyden huomioni ja näyttävät NIIN valtavilta.
Siitä kahdeksankaistaisesta supermoottoritiestä kumisine suojakaiteineen
Kerroin viime viikolla siinä kontekstissa, että 'ristisi ottaminen' Jeesuksen mukaan merkitsee ihmisen ajatusten kuolettamista Jumalan ajatusten ajattelemisen hyväksi koskien tiettyä ihmistä tai tilannetta. Ristisi ottaminen ei ole jokin olosuhteista johtuva vaikeus tai paine; sen sijaan se on vanhojen ajatusten surmaamista sen hyväksi, että tekee Jumalan ajatuksista omia ajatuksiaan.
Sen jälkeen, kun ihminen on syntynyt uudesti ja rohkenee tuolle kahdeksankaistaiselle armon valtatielle, mitkä ovat ensimmäiset maiset ajatukset, jotka pitäisi surmata Jumalan ajatusten ajattelemisen hyväksi? Ne maiset ajatukset ovat: "Kukaan ei rakasta minua ehdottomasti sellaisena kuin olen" ja ne tulee korvata ilmestyksellä Isältä siitä, että sinua rakastetaan ehdottomasti ja että Hänellä on armon ruokkima tarkoitus elämällesi.
JOS joku kristitty etenee toisiin ilmestyksiin ENNEN kuin tietää Häneltä suoraan tulevan ilmestyksen kautta, että häntä rakastetaan ehdottomasti, hänellä tulee olemaan viallinen perustus ja hänestä tulee usein suoristuskeskeinen yrittäen aina miellyttää taivaalla olevaa Hirviö Jumalaa sen sijaan, että vaeltaisi armon perustalta rauhassa Isänsä kanssa.
Mutta monet kristityt ovat kuin ihminen, joka keskittyy omaan hengelliseen 'sarvikuonon karvaansa'
...unohtaen samalla suuremman tarpeen ajella leukansa aamulla. He keskittyvät yhteen opinkappaleeseen toisensa jälkeen siihen pisteeseen saakka, että heidän teologiansa on yhtä sekavaa kuin epäjärjestyksessä kasvavat kulmakarvani samalla kun unohtavat suuremman tarpeen kammata tukkansa. He suuntautuvat pikkuasioihin niin, että näkevät vain pienet asiat ja ovat sokeita isoille asioille.
Kun synnyin uudesti ja sitten täytyin Hengellä 1970-luvun karismaattisessa uudistuksessa, oli niin monia opetuksia ja tyhmiä (niin kutsuttuja) Hengen ilmenemismuotoja kuin vain tohti toivoa. Sen tuloksena monista ihmisistä tuli 'asiantuntijoita' sellaisissa asioissa kuten henkilökohtainen profetia, vapauttaminen, toisten paimentaminen, sisäinen parantuminen jne.
Mutta jokaisessa tapauksessa, jossa tunsin nämä ihmiset henkilökohtaisesti, he eivät olleet hidastaneet riittävän pitkään, jotta olisivat surmanneet itseinhon ja epävarmuuden ajatuksensa ja korvanneet nuo ajatukset Isän ajatuksilla heistä.
He eivät koskaan saaneet tuota ilmestystä ennen kuin hyppäsivät eteenpäin 'syvällisempiin' asioihin. Sen tuloksena meillä on nyt miljoonia kristittyjä, jotka eivät tunne Isäänsä, ja kuitenkin he voivat kertoa hengellisen tutkimuksensa erityisalastaan kaiken: sisäisestä parantumisesta, messiaanisuudesta, lopun ajoista – valitse jokin opetus ja he tuntevat SEN, mutta eivät tunne Isää, eivät ainakaan hyvin.
Heidän täytyy hidastaa ja koko sydämestään oppia tuntemaan Isä keskittymällä Häneen ja puhumalla Hänelle sallien Hänen ilmestyksensä suuresta rakkaudestaan tulla niin todelliseksi, että se korvaa heidän omat ajatuksensa heistä itsestään.
Minun kohdallani sen jälkeen kun isä lähti ollessani 11 kertoen meille: "Otan eron äidistänne ja otan eron teistä lapset. Ei tule mitään syntymäpäiviä, lomia, otteluita, ei mitään.", kaikki terve itseni rakastaminen kuihtui kuin vastaistutettu taimi kesän kuumuudessa.
Tullessani 16 vuoden ikään ja ystäväni Jannyn kertoessa minulle, että tunsi sunnuntaiaamun liturgian takana olevan Jumalan, en rakastanut itseäni, en uskonut olevani hyvä missään, en välittänyt koulusta tai elämästä. Aloitin ja lopetin kaikki (kurssit ja harrastukset) koska en vain välittänyt enää niistä tai itsestäni enää.
Korkein käsky on rakastaa Jumalaa kaikesta sydämestäsi ja rakastaa lähimmäistäsi niin kuin itseäsi. On mahdotonta rakastaa lähimmäistään ellei rakasta itseään. Se merkitsee sitä, että itsesi rakastaminen koska sinua rakastetaan ehdottomasti, on olennaisen tärkeää Kristuksessa kasvamiselle.
Nämä ovat usein ne ensimmäiset ajatukset, jotka ihmisen täytyy surmata henkilökohtaisella ristillään:
Vihaan itseäni, olen arvoton, minulla ei ole tarkoitusta, kukaan ei rakasta minua ehdottomasti, Jumala rakastaa minua, muttei pidä minusta. Tarvitsin noin vuoden jatkuvaa Isän kanssa vietettyä aikaa, Sanan tutkimista etsien jokaista kohtaa Uudessa testamentissa siitä, että Isä on Rakkauden Lähde ja Hänellä on Suunnitelma, ennen kuin Hänen ajatuksistaan minusta tuli minun ajatuksiani. Tein sen niin, että joka kerran kun ajatukseni kääntyivät sisäänpäin itseäni vastaan, vastasin heti takaisin sillä, mitä tiesin Isän sanoneen minusta ja ajatelleen minusta.
Taistelu noiden ajatusten ristiinnaulitsemiseksi vaati (ainakin minulta) koko tuon kahdeksankaistaisen supermoottoritien leveyden. Ne ajatukset eivät helposti vaipuneet unohduksen yöhön, mutta palasin jatkuvasti takaisin kirjoituksiin pakottaakseni itseni ajattelemaan Jumalan ajatuksia ja tartuin itsestäni kiinni joka kerran kun aloin ajatella sitä kuinka vihasin itseäni. Tässä yksi tekstikohta, joka auttoi tapaamaan maiset ajatukseni tuolla ristillä:
Ef. 3:14-20:
"Tästä syystä minä notkistan polveni Herramme Jeesuksen Kristuksen Isälle, että Hän antaisi teille… tullaksenne vahvistetuiksi väkevyydellä Hänen Henkensä välityksellä sisäisessä ihmisessänne… että te ollen juurtuneina ja perustautuneina (ehdottomaan, agape-) rakkauteen voitte olla kykenevät ymmärtämään kaikkien pyhien kanssa sen leveyden, pituuden, syvyyden ja korkeuden ja tuntemaan Kristuksen rakkauden, joka on tiedon tuolla puolen, niin että voitte tulla täytetyiksi kaikella Jumalan täyteydellä."(suomennos tässä)
Teidän täytyy olla "juurtuneita ja perustautuneita ehdottomaan rakkauteen" ENNEN kun voitte tuntea sen mikä on luonnollisin keinoin tietämisen tuolla puolen, Kristuksen rakkauden. Jos tunnet tuon rakkauden, voit tulla täytetyksi kaikella Jumalan rakkaudella! Eikö se ole sitä mitä haluamme, että meillä on kaikki se mikä meillä voi Hänestä olla?!
Ja jatkan tästä ensi viikolla, siihen saakka siunauksin,
John Fenn
Mitä on ristin ottaminen? Osa 2 Sarvikuono
Hei kaikki,
Elämässä on ollut kaksi merkittävää tapausta, jota ovat vahvistaneet jotakin sellaista, jonka olin yrittänyt pitää hiljaisena, mieleni takaosaan survottuna vuosien ajan, mutta joka minun nyt täytyy myöntää: minä vanhenen.
Ensimmäinen tuli odottamatta kun olin ajamassa Barbin kanssa moottoritietä aurinko vasemmalla puolellani piirtäen täydellisesti profiilini Barbille. Yhtäkkiä hän alkoi nauraa. Itse asiassa nauru alkoi hykertelynä, sitten kasvoi nauruksi ja yhtäkkiä tajusin, että hän nauroi MINULLE.
"Kulta, en halua olla julma, mutta nenänpäästäsi sojottaa karva suoraan ylöspäin", hänen onnistui sanoa kikatuksensa läpi. Ajattelin, että kyseessä ei ollut mikään iso asia, mitä haittaa nyt vähäisestä "haituvasta", olenhan loppujen lopuksi nisäkäs. Hänen vastauksensa särki tuon kuvan nopeasti kun hän yritti alla niin lempeä kuin mahdollista: "Ei kulta, näytät ihan sarvikuonolta." Kauhistuneena vein oikean etusormeni nenänpääni yläpuolelle ja totta totisesti, leikkurilta karanneen rikkaruohon tapaan yksi karva sojotti suorana ja pitkänä.
Minusta tuntui siltä kuin nenänpäässäni olisi ollut jättiläismäinen punapuu. Olen unohtanut minne olimme matkalla, mutta jonnekin julkiseen kokoukseen ja yhtäkkiä tunsin olevan kuin teini juuri ennen treffejä ja jättiläismäinen finni putkahtaa yhtäkkiä esiin kaikkien nähtäväksi.
Toinen tapaus sattui kun olin leikkauttamassa hiuksiani – nainen nimeltä Viva leikkaa Chrisin ja minun tukan täällä kaupungissa. Hän on aina ystävällinen Chrisille, joka rakastaa hänen odotustilassaan olevia autolehtiä ja hän antaa tämän aina viedä yhden lehden kotiin. Kun hiustenleikkaukseni oli melkein valmis, Viva kysyi:
"Haluaisitko, että siistin kulmakarvasi?"
Nyt riitti. Olen nyt virallisesti vanha. Sarvikuonon karvoja, ylikasvaneen pihanurmen tavoin siistimistä tarvitsevia kulmakarvoja, viimeinen pystyssä ollut kulissi, jonka avulla kerroin itselleni olevani yhä nuori, romahti kuin korttitalo. Mitä seuraavaksi, korvakarvoja? Ehei, liian myöhäistä, niistä olen huolehtinut jo vuosia. Olen vanha!
Ok John, nyt kun minua kuvottaa, mihin olet tätä juttua viemässä?
Tätä kirjoittaessani olen 57. Olen tuntenut Isän ja Herran 16-vuotiaasta lähtien. Kun olin 16, näytti siltä kuin pyhyyden valtatie olisi kahdeksankaistainen supermoottoritie kumisine suojakaiteineen – ja toisinaan harhailin tuon armon supermoottoritien yhdeltä reunalta toiselle. Tänään yli 40 vuotta myöhemmin, pyhyyden valtatie näyttää olevan korkealla vuorenharjalla oleva kinttupolku, jonka kummallakin puolella on 1.000 jalan (304 m) pudotus.
Vakavat luonneongelmat on työstetty kauan sitten, mutta hienosäätö ei lopu koskaan. Niin kuin karva joka putkahtaa esiin paikoissa, joissa minusta ei karvan pitäisi kasvaa, Isä paljastaa jatkuvasti sydämessäni kasvavan jotakin sellaista, joka minun tulee kesyttää, ajella pois tai nyhtäistä ulos juurineen. Sarvikuonon karvan tavoin ne ovat vähäisiä asioita, jotka tavallisesti vain Hän ja minä havaitsemme (ja myös Barb jostakin syystä, lol), mutta niin pikkuruisia kuin ne ovatkin, heti kun ne on osoitettu, ne saavat osaksensa täyden huomioni ja näyttävät NIIN valtavilta.
Siitä kahdeksankaistaisesta supermoottoritiestä kumisine suojakaiteineen
Kerroin viime viikolla siinä kontekstissa, että 'ristisi ottaminen' Jeesuksen mukaan merkitsee ihmisen ajatusten kuolettamista Jumalan ajatusten ajattelemisen hyväksi koskien tiettyä ihmistä tai tilannetta. Ristisi ottaminen ei ole jokin olosuhteista johtuva vaikeus tai paine; sen sijaan se on vanhojen ajatusten surmaamista sen hyväksi, että tekee Jumalan ajatuksista omia ajatuksiaan.
Sen jälkeen, kun ihminen on syntynyt uudesti ja rohkenee tuolle kahdeksankaistaiselle armon valtatielle, mitkä ovat ensimmäiset maiset ajatukset, jotka pitäisi surmata Jumalan ajatusten ajattelemisen hyväksi? Ne maiset ajatukset ovat: "Kukaan ei rakasta minua ehdottomasti sellaisena kuin olen" ja ne tulee korvata ilmestyksellä Isältä siitä, että sinua rakastetaan ehdottomasti ja että Hänellä on armon ruokkima tarkoitus elämällesi.
JOS joku kristitty etenee toisiin ilmestyksiin ENNEN kuin tietää Häneltä suoraan tulevan ilmestyksen kautta, että häntä rakastetaan ehdottomasti, hänellä tulee olemaan viallinen perustus ja hänestä tulee usein suoristuskeskeinen yrittäen aina miellyttää taivaalla olevaa Hirviö Jumalaa sen sijaan, että vaeltaisi armon perustalta rauhassa Isänsä kanssa.
Mutta monet kristityt ovat kuin ihminen, joka keskittyy omaan hengelliseen 'sarvikuonon karvaansa'
...unohtaen samalla suuremman tarpeen ajella leukansa aamulla. He keskittyvät yhteen opinkappaleeseen toisensa jälkeen siihen pisteeseen saakka, että heidän teologiansa on yhtä sekavaa kuin epäjärjestyksessä kasvavat kulmakarvani samalla kun unohtavat suuremman tarpeen kammata tukkansa. He suuntautuvat pikkuasioihin niin, että näkevät vain pienet asiat ja ovat sokeita isoille asioille.
Kun synnyin uudesti ja sitten täytyin Hengellä 1970-luvun karismaattisessa uudistuksessa, oli niin monia opetuksia ja tyhmiä (niin kutsuttuja) Hengen ilmenemismuotoja kuin vain tohti toivoa. Sen tuloksena monista ihmisistä tuli 'asiantuntijoita' sellaisissa asioissa kuten henkilökohtainen profetia, vapauttaminen, toisten paimentaminen, sisäinen parantuminen jne.
Mutta jokaisessa tapauksessa, jossa tunsin nämä ihmiset henkilökohtaisesti, he eivät olleet hidastaneet riittävän pitkään, jotta olisivat surmanneet itseinhon ja epävarmuuden ajatuksensa ja korvanneet nuo ajatukset Isän ajatuksilla heistä.
He eivät koskaan saaneet tuota ilmestystä ennen kuin hyppäsivät eteenpäin 'syvällisempiin' asioihin. Sen tuloksena meillä on nyt miljoonia kristittyjä, jotka eivät tunne Isäänsä, ja kuitenkin he voivat kertoa hengellisen tutkimuksensa erityisalastaan kaiken: sisäisestä parantumisesta, messiaanisuudesta, lopun ajoista – valitse jokin opetus ja he tuntevat SEN, mutta eivät tunne Isää, eivät ainakaan hyvin.
Heidän täytyy hidastaa ja koko sydämestään oppia tuntemaan Isä keskittymällä Häneen ja puhumalla Hänelle sallien Hänen ilmestyksensä suuresta rakkaudestaan tulla niin todelliseksi, että se korvaa heidän omat ajatuksensa heistä itsestään.
Minun kohdallani sen jälkeen kun isä lähti ollessani 11 kertoen meille: "Otan eron äidistänne ja otan eron teistä lapset. Ei tule mitään syntymäpäiviä, lomia, otteluita, ei mitään.", kaikki terve itseni rakastaminen kuihtui kuin vastaistutettu taimi kesän kuumuudessa.
Tullessani 16 vuoden ikään ja ystäväni Jannyn kertoessa minulle, että tunsi sunnuntaiaamun liturgian takana olevan Jumalan, en rakastanut itseäni, en uskonut olevani hyvä missään, en välittänyt koulusta tai elämästä. Aloitin ja lopetin kaikki (kurssit ja harrastukset) koska en vain välittänyt enää niistä tai itsestäni enää.
Korkein käsky on rakastaa Jumalaa kaikesta sydämestäsi ja rakastaa lähimmäistäsi niin kuin itseäsi. On mahdotonta rakastaa lähimmäistään ellei rakasta itseään. Se merkitsee sitä, että itsesi rakastaminen koska sinua rakastetaan ehdottomasti, on olennaisen tärkeää Kristuksessa kasvamiselle.
Nämä ovat usein ne ensimmäiset ajatukset, jotka ihmisen täytyy surmata henkilökohtaisella ristillään:
Vihaan itseäni, olen arvoton, minulla ei ole tarkoitusta, kukaan ei rakasta minua ehdottomasti, Jumala rakastaa minua, muttei pidä minusta. Tarvitsin noin vuoden jatkuvaa Isän kanssa vietettyä aikaa, Sanan tutkimista etsien jokaista kohtaa Uudessa testamentissa siitä, että Isä on Rakkauden Lähde ja Hänellä on Suunnitelma, ennen kuin Hänen ajatuksistaan minusta tuli minun ajatuksiani. Tein sen niin, että joka kerran kun ajatukseni kääntyivät sisäänpäin itseäni vastaan, vastasin heti takaisin sillä, mitä tiesin Isän sanoneen minusta ja ajatelleen minusta.
Taistelu noiden ajatusten ristiinnaulitsemiseksi vaati (ainakin minulta) koko tuon kahdeksankaistaisen supermoottoritien leveyden. Ne ajatukset eivät helposti vaipuneet unohduksen yöhön, mutta palasin jatkuvasti takaisin kirjoituksiin pakottaakseni itseni ajattelemaan Jumalan ajatuksia ja tartuin itsestäni kiinni joka kerran kun aloin ajatella sitä kuinka vihasin itseäni. Tässä yksi tekstikohta, joka auttoi tapaamaan maiset ajatukseni tuolla ristillä:
Ef. 3:14-20:
"Tästä syystä minä notkistan polveni Herramme Jeesuksen Kristuksen Isälle, että Hän antaisi teille… tullaksenne vahvistetuiksi väkevyydellä Hänen Henkensä välityksellä sisäisessä ihmisessänne… että te ollen juurtuneina ja perustautuneina (ehdottomaan, agape-) rakkauteen voitte olla kykenevät ymmärtämään kaikkien pyhien kanssa sen leveyden, pituuden, syvyyden ja korkeuden ja tuntemaan Kristuksen rakkauden, joka on tiedon tuolla puolen, niin että voitte tulla täytetyiksi kaikella Jumalan täyteydellä."(suomennos tässä)
Teidän täytyy olla "juurtuneita ja perustautuneita ehdottomaan rakkauteen" ENNEN kun voitte tuntea sen mikä on luonnollisin keinoin tietämisen tuolla puolen, Kristuksen rakkauden. Jos tunnet tuon rakkauden, voit tulla täytetyksi kaikella Jumalan rakkaudella! Eikö se ole sitä mitä haluamme, että meillä on kaikki se mikä meillä voi Hänestä olla?!
Ja jatkan tästä ensi viikolla, siihen saakka siunauksin,
John Fenn
RSS Feed