Milloin Jeesus syntyi? Osa 1: Asioita, joita et luultavasti tiennyt
Hei kaikki,
On olemassa yhtä monta teoriaa siitä, milloin Jeesus syntyi, kuin on Loch Nessin hirviöstä, mutta tiesitkö, että Raamattu paljastaa melko lailla ajankohdan?
Minä tykkään mennä asioiden ytimeen, ja samasta syystä Jeesuksen syntymäpäivä ei merkinnyt mitään apostoleille, jotka elivät Hänen kanssaan noin 3,5 vuotta. Miksei Hänen syntymäpäivänsä merkinnyt mitään niiden 30 vuoden aikana, jotka kuvataan Apostolien teoissa, joka dokumentoi Jeesuksen opetuslasten levittäytymisen läpi Rooman imperiumin? Miksei Hänen syntymäpäivästään ole mitään mainintaa missään kirjeissä Uudessa Testamentissa? Ja lopuksi, miksi vain Matteus ja Luukas tallensivat tapahtuman, kun taas Markus ja Johannes eivät? Selvästikään se ei ollut tärkeää heille, ja lopullisessa analyysissä sen ei pitäisi olla tärkeää meillekään.
Mutta on hyödyllistä ja opettavaista tietää Hänen syntymänsä summittainen ajankohta, koska se taustoittaa sitä ajankohtaa, jolloin Hän syntyi. Se auttaa meitä ymmärtämään sen ajan kulttuuria ja yhteiskuntaa ja politiikkaa.
Teorioita, teorioita
Olen yllättynyt joidenkin rohkeudesta, siitä kaikkitietävästä asenteesta, joka on niin monilla, jotka vakuuttavat suurella itsevarmuudella, että Hän syntyi sinä ja sinä aikana vuodesta siitä ja siitä syystä. Suurin osa heistä joka tapauksessa jättää pois muut huomioon otettavat asiat keskittyäkseen omaan ’suosikki’-uskomukseensa.
On teorioita, jotka perustuvat Betlehemin tähteen, lähtien supernovasta, jonka kiinalaiset dokumentoivat vuonna 10eKr olleen päiväsaikaankin silmin nähtävissä aina ylösnousemukseen saakka. On tähtiteorioita tähtikuvioista, joita pidettiin juutalaisina, ja planeetoista, joiden kanssa ne kulkivat ristiin.
On yrityksiä määritellä Herodeksen kuoleman ajankohta, määritellä väestönlaskennan ajankohta, minkä vuoksi Joosef ja Maria olivat Betlehemissä, ja määritellä ajankohta, jolloin paimenet olivat kedoilla laumoineen.
Jotkut huolelliset tutkijat jopa ymmärtävät, että koska entisaikojen israelilaiset olivat itämaalaisia, he laskivat syntymäpäivät alkaen hedelmöityksestä eivätkä syntymäpäivästä, mikä tunnetaan ’ikälaskelmana’. ’Ikälaskelma’ on yhä käytössä osissa Itämaita tänäkin päivänä Kiinassa, Tiibetissä, Koreassa ja joissakin japanilaisissa seremonioissa. (Israelin katsotaan olevan itämaalainen, Raamatun olevan itämaalainen kirja - Kaukoitä ja Lähi-itä ovat molemmat itämaalaisia.)
Ja aina silloin tällöin joku ottaa huomioon sen ajan kulttuurin, joka odotti Messiasta, ja sen, mitä rabbit opettivat siitä ajasta, jona Hän ilmestyisi.
Kaiken yhdistäminen
Voimmeko panna kaikki nämä eri elementit yhteen? Jos me yksinkertaisesti seuraamme lääkäri Luukkaan vihjeitä, jotka hän antaa meille kerronnassaan, kaikki nämä muut asiat osuvat kohdilleen. Mutta niin harvat itse asiassa tutkivat, mitä Luukas kirjoitti.
Mutta ensin: Messiaan odotus
Dan.9:21 enkeli Gabriel ilmestyy Danielille ja kertoo hänelle 70 vuosiviikosta tai kaiken kaikkiaan 490:stä vuodesta siihen saakka, kunnes Messias toisi ikuisen vanhurskauden.
Jakeessa 25 Gabriel toteaa, että Messias tulee vuosiviikolla 69 tai 483 vuoden kuluttua, ja sitten ’kuolee, mutta ei itsensä puolesta’. Gabriel sanoi, että lähtölaskenta noihin 483:en vuoteen, kunnes Messias tulisi, alkaisi käskystä jälleen rakentaa Jerusalem.
Käsky jälleen rakentaa Jerusalem tuli vuonna 455eKr Artakserkseeltä hänen 20:nä hallitusvuotenaan. (Neh.2:1-8) Jos laskee 483 vuotta eteenpäin vuodesta 455 eKr., saavumme vuoteen 28 jKr. tai 29 jKr. kun Jeesus kuolee ristillä ’mutta ei itsensä puolesta’, aivan kuten Gabriel oli sanonut.
Kun käsitämme, että papit Israelissa eivät voineet aloittaa palvelustyötään, ennen kuin olivat 30-vuotiaita, mutta eivät saaneet olla yli 50-vuotiaita (4.Moos.4:3), entisaikojen Israel alkoi odottaa Messiaan syntymää suunnilleen vuoden 10 eKr aikoihin. Israel odotti Messiasta!
Toiseksi: Tähtipuhetta
Roomalaisten näkökulmasta tapahtui tähdissä useita asioita, jotka näyttäisivät viittaavan heidän jumalalliseen määräämiseensä taivaallisesti siunatuksi imperiumiksi. He pitivät planeettoja tapahtumien ennustajina, kuten myös suuri osa Eurooppaa ja Itämaita. Sinä ajanjaksona vuodesta 10 eKr. vuoteen 3 eKr. tapahtui planeettojen ’kerääntyminen’. Jupiter, Saturnus, Mars, Venus, Merkurius, ne kaikki näyttivät kerääntyvän samalle yleiselle alueelle taivaalla, joten he olivat yhtä mieltä siitä, että sille oli jokin tarkoitus ja että jotakin oli tapahtumaisillaan.
Vuonna 3 eKr. Jupiter, joka oli heille ’kuningasplaneetta’, näytti viikkojen ajan kiertävän ’kuningastähteä’, joka oli Regulus. Se, että kuningasplaneetta kiersi kuningastähteä, näytti vahvistavan keisari Augustuksen olevan ’voideltu kuningas’.
Tämä kuningasplaneetan kiertäminen kuningastähden ympäri vuonna 3 eK.r oli 25. vuosi Augustuksen noususta valtaan keisarina. Se oli 750. (papillinen/seremoniallinen) Rooman perustamisen vuosipäivä, ja oli vuosi, jona Rooman senaatti myönsi ’Maan isän’ arvonimen Augustukselle. Roomasta vaikutti siltä, kuin jopa universumi olisi ollut yhtä mieltä siitä, että Augustus oli SE Kuningas ja että Roomalla oli jumalallinen oikeus valloittaa maailma.
Joten Rooman päätellessä tähtien varmistaneen Augustuksen ja Rooman olevan jumalallisia, Tosi Messias syntyi vaatimattomassa tallissa Israelissa. Toisessa osassa maailmaa ’viisaat miehet’ näkivät tähdissä vahvistuksen Gabrielin sanoille Danielille, mikä sai heidät jättämään väliin Rooman juhlinnat heidän ymmärtäessään, että Tosi Kuningas oli Israelissa. Ja siitä me jatkamme ensi viikolla. Siihen saakka, siunauksia,
John Fenn/VS