How are you affirmed? # 3 Aye, there's the rub.
Mikä vahvistaa sinua? Osa 3 Kas siinä vastus
Hei kaikki,
Eräänä päivänä luin uutista johtajasta, joka jättäytyi syrjään suuren kansainvälisen yhtiön johtamisesta ’henkilökohtaisen kriisin’ vuoksi. Myöhemmissä jutuissa johtaja kertoi haastattelijalle, että hän oli tullut siihen pisteeseen elämässään, että hän tajusi, että häntä ajoi eteenpäin liike-elämässä yksi ydinsyy: siitä saakka, kun hän oli 12-vuotias, hän oli yrittänyt miellyttää isäänsä jahdaten jotakin, jota ei koskaan voinut saavuttaa. Kun hän tajusi sen, kaikenkattava motivaatio menestyä katosi, ja hän lopetti.
Monet kristityt ja pastorit ovat kuin tuo johtaja yrittäen olla henkilökohtaisesti vahvistettuja, rakastettuja, hyväksyttyjä siinä rakenteessa ja sen rakenteen kautta, jota kutsutaan ’seurakunnaksi’. He jahtaavat sitä, minkä uskovat olevan Jumalasta tai mitä uskovat Jumalan haluavan sen sijaan, että mieluummin oikeasti tuntisivat Hänet. Meidän kuuluu seurata Hänen ääntään ja vastata siihen eikä sokeasti jahdata sitä, minkä me luulemme olevan Hänestä, ja toivoa, että Hän on mielissään.
Joistakin kristityistä ei koskaan tule ’tuntijoita’. He tulevat vahvistetuiksi pysyttelemällä kiireisinä sen sijaan, että mieluummin tuntisivat (Hänet). Heitä vahvistaa jahtaaminen eikä Isän ja Herran tuntemisen saavuttaminen. He rinnastavat ja pitävät samanarvoisena kiireisyyttä ja vanhurskautta. Tunteet ovat korvanneet voitelun, niin että monet kristityt eivät kykene erottamaan Pyhää Henkeä hengessään. He ovat uskossaan jahtaajia, eivät tuntijoita.
”Mutta tämä on iankaikkinen elämä, että he tuntevat sinut, joka yksin olet totinen Jumala, ja hänet, jonka sinä olet lähettänyt, Jeesuksen Kristuksen.” Joh.17:3
Kas siinä vastus, kuten sanotaan
Meidän tulisi siirtyä uskomisesta tuntemiseen, mikä johtaa meidät olemaan Isän itsensä ja Herran itsensä vahvistamia, koska me tunnemme heidät. ’Tuntijat’ tietävät, että he tietävät, että eräänä päivänä Jeesus seisoo heidän vierellään ja sanoo Isälle: ”Minä tunnen heidät ja he tuntevat Minut.”
Hamlet sanoi kuuluisassa ’Ollako vai eikö olla’- yksinpuhelussaan: ”Kuolla, nukkua; niin, nukkua! ja kenties uneksia? Kas siinä vastus.” Tämä ’vastus’ (engl. ’rub’) on viittaus peliin, jota voimme tänä päivänä kutsua nimellä ’nurmikeilailuksi’, missä maan epätasaisuus vaihteli tai häiritsi pallon kulkua. Tuo epätasaisuus tiellä oli tuo ’vastus’. Tänään me pidämme ’vastusta’ ärsykkeenä, mutta (alkuperäisessä) asiayhteydessä se merkitsi pallon kulun vaihtelemista.
Tässä käytössä uskovainen aloittaa tiellä tullakseen tuntijaksi, mutta jokin häiritsee tuolla tiellä, mikä vie heidät hieman uuteen suuntaan. Mutta toiminta on niin hidasta, etteivät he koskaan huomaakaan olevansa menossa toiseen suuntaan, ennen kuin kuilu uskomisen ja tuntemisen välillä on hätkähdyttävän selvä.
Eräänä päivänä vuosien kulumisen jälkeen he heräävät ja tajuavat, että he eivät todella tunne Isää. He eivät todella tunne Herraa Jeesusta. Ja he hämmästelevät, miksi. He ihmettelevät, miten he päätyivät sinne ja ovat kauhuissaan tästä totuudesta.
Isän ja ’Jeesuksen Kristuksen, jonka Isä on lähettänyt’ tunteminen on yksilöllinen hanke, ei ryhmätapahtuma. Siihen ei kuulu edes kirjaa, nauhoitetta, nettisivua, palvelutyötä tai opetusta. Siihen ei kuulu pastoria, opettajaa, profeettaa tai sinun parasta ystävääsi, joka johti sinut uskomaan Herraan. Se on yksilöllinen hanke, yksilöllinen vaellus. Mikään, mikä vie sinut pois siitä sen sijaan, että se edesauttaisi sitä, on tuo ’vastus’.
Jonkun vahvistamisen hyvät, pahat ja rumat (seikat)
Oli keskiviikkoillan jumalanpalvelus ja noin 1,500 ihmistä osallistui kokoukseen, ja sain (tiedon) sanan Herralta seurakunnan joukossa olevalle naiselle (en tiennyt, kenelle), joka harkitsi itsemurhan tekemistä sinä iltana. Isä oli hyvin yksityiskohtainen, ja kerroin seurakuntaväelle, mitä kuulin Hänen sanovan Pyhän Hengen kautta:
”Äitisi sanoi sinulle, kun olit nuori, että sinä et ole kovin nätti ja että et ole kovin älykäs, minkä vuoksi sinun olisi työskenneltävä kovasti koko elämäsi ajan. Sinä käsitit tuon toteamuksen tarkoittavan, että sinä olit ruma, ja se ryöväsi sinulta toivon. Sinä tulit lannistuneeksi ja vihaiseksi itseäsi kohtaan, vihaten itseäsi. Lannistuminen johti epätoivoon - täyteen toivon puutteeseen. Se johti masennukseen ja ajatuksiin, että satuttaisit itseäsi. Se on johtanut useisiin itsemurhayrityksiin. Isä ja Herra Jeesus haluavat sinun tietävän, että se oli valhe ja että Isällä ON suunnitelma sinun varallesi...” ja niin edelleen, minun toistaessani, mitä kuulin Häneltä sinä iltana.
Seuraavalla viikolla ennen keskiviikko-illan jumalanpalvelusta olin kävelemässä eteisessä ja nainen pysäytti minut ja kertoi minulle, että hän oli se, josta Herra oli puhunut. Hän oli mennyt kokoukseen sinä iltana sanoen: ”Herra, jos Sinulla ei ole sanaa minulle tänä iltana, minä menen kotiin ja tapan itseni lopullisesti.” Hän näytti minulle arvet ranteissaan vuosien viiltelyistä ja itsemurhayrityksistä. Hän sanoi, että sen jälkeen, kun olin rukoillut (annettuani sanan), hänellä ei ollut enää ollut itsemurha-ajatuksia, hän tiesi olevansa Herran rakastama, oikeasti tunsi Hänet ja oli saanut rauhan ensimmäistä kertaa sitten oltuaan nuori. Noin kolme kuukautta myöhemmin näin hänet uudelleen, ja hän voi edelleen hyvin.
Häntä vahvistettiin negatiivisella (tavalla) lapsena. Jokaisella kerralla katsoessaan peiliin hän uskoi sen vahvistavan sen, mitä hänen äitinsä sanoi hänelle. Hän näin ollen uskoi, että hän oli ruma. Jokaisen huonon arvosanan myötä koulussa hän tuli vahvistetuksi siinä, ettei ollut kovin älykäs. Jokaisen juhlan myötä, johon häntä ei kutsuttu, jokaisen kerhon myötä, johon häntä ei pyydetty liittymään, kaiken myötä, mitä hän teki tai ei tehnyt, se kaikki juonitteli yhdessä vahvistamaan sitä, että hän ei ollut nätti eikä älykäs - hänelle vahvistui, että hän oli ruma tyttö, jolla ei ollut mitään tulevaisuutta. Joten miksei hän vain tekisi kaikesta loppua lopullisesti.
Hänen kohdallaan ’Jeesuksen luokse tuleminen’ ja jokainen opetus, jokainen uskon suuntaus, jokainen liikehdintä, jota kutsuttiin Jumalaksi, oli yritys tulla parannetuksi, ja sinä iltana hän muuttui uskovasta tuntijaksi. Tunteminen paransi hänet.
Kun sinä olit nuori, miten sinua vahvistettiin? Oletko samalla tavoin kokenut ’vastuksen’ Jumalan liikehdintöjen jahtaamisesta tai opetuksista tai uskon suuntauksista, mutta et koskaan ole todella tullut parannetuksi noista lapsuuden kivuista? Isän ja Herran tunteminen PARANTAA nuo kivut. Miten tehdä tämä?
Paavali rukoili, että me tuntisimme rakkauden, joka on tuntemisen yläpuolella (suom. Raamatussa ’kaikkea tietoa ylempänä’ -33/-38- käännöksessä), ja minä päätän tämän sarjan aloittamalla tuosta ensi viikolla.
Siihen saakka, siunauksia,
John Fenn/VS
Mikä vahvistaa sinua? Osa 3 Kas siinä vastus
Hei kaikki,
Eräänä päivänä luin uutista johtajasta, joka jättäytyi syrjään suuren kansainvälisen yhtiön johtamisesta ’henkilökohtaisen kriisin’ vuoksi. Myöhemmissä jutuissa johtaja kertoi haastattelijalle, että hän oli tullut siihen pisteeseen elämässään, että hän tajusi, että häntä ajoi eteenpäin liike-elämässä yksi ydinsyy: siitä saakka, kun hän oli 12-vuotias, hän oli yrittänyt miellyttää isäänsä jahdaten jotakin, jota ei koskaan voinut saavuttaa. Kun hän tajusi sen, kaikenkattava motivaatio menestyä katosi, ja hän lopetti.
Monet kristityt ja pastorit ovat kuin tuo johtaja yrittäen olla henkilökohtaisesti vahvistettuja, rakastettuja, hyväksyttyjä siinä rakenteessa ja sen rakenteen kautta, jota kutsutaan ’seurakunnaksi’. He jahtaavat sitä, minkä uskovat olevan Jumalasta tai mitä uskovat Jumalan haluavan sen sijaan, että mieluummin oikeasti tuntisivat Hänet. Meidän kuuluu seurata Hänen ääntään ja vastata siihen eikä sokeasti jahdata sitä, minkä me luulemme olevan Hänestä, ja toivoa, että Hän on mielissään.
Joistakin kristityistä ei koskaan tule ’tuntijoita’. He tulevat vahvistetuiksi pysyttelemällä kiireisinä sen sijaan, että mieluummin tuntisivat (Hänet). Heitä vahvistaa jahtaaminen eikä Isän ja Herran tuntemisen saavuttaminen. He rinnastavat ja pitävät samanarvoisena kiireisyyttä ja vanhurskautta. Tunteet ovat korvanneet voitelun, niin että monet kristityt eivät kykene erottamaan Pyhää Henkeä hengessään. He ovat uskossaan jahtaajia, eivät tuntijoita.
”Mutta tämä on iankaikkinen elämä, että he tuntevat sinut, joka yksin olet totinen Jumala, ja hänet, jonka sinä olet lähettänyt, Jeesuksen Kristuksen.” Joh.17:3
Kas siinä vastus, kuten sanotaan
Meidän tulisi siirtyä uskomisesta tuntemiseen, mikä johtaa meidät olemaan Isän itsensä ja Herran itsensä vahvistamia, koska me tunnemme heidät. ’Tuntijat’ tietävät, että he tietävät, että eräänä päivänä Jeesus seisoo heidän vierellään ja sanoo Isälle: ”Minä tunnen heidät ja he tuntevat Minut.”
Hamlet sanoi kuuluisassa ’Ollako vai eikö olla’- yksinpuhelussaan: ”Kuolla, nukkua; niin, nukkua! ja kenties uneksia? Kas siinä vastus.” Tämä ’vastus’ (engl. ’rub’) on viittaus peliin, jota voimme tänä päivänä kutsua nimellä ’nurmikeilailuksi’, missä maan epätasaisuus vaihteli tai häiritsi pallon kulkua. Tuo epätasaisuus tiellä oli tuo ’vastus’. Tänään me pidämme ’vastusta’ ärsykkeenä, mutta (alkuperäisessä) asiayhteydessä se merkitsi pallon kulun vaihtelemista.
Tässä käytössä uskovainen aloittaa tiellä tullakseen tuntijaksi, mutta jokin häiritsee tuolla tiellä, mikä vie heidät hieman uuteen suuntaan. Mutta toiminta on niin hidasta, etteivät he koskaan huomaakaan olevansa menossa toiseen suuntaan, ennen kuin kuilu uskomisen ja tuntemisen välillä on hätkähdyttävän selvä.
Eräänä päivänä vuosien kulumisen jälkeen he heräävät ja tajuavat, että he eivät todella tunne Isää. He eivät todella tunne Herraa Jeesusta. Ja he hämmästelevät, miksi. He ihmettelevät, miten he päätyivät sinne ja ovat kauhuissaan tästä totuudesta.
Isän ja ’Jeesuksen Kristuksen, jonka Isä on lähettänyt’ tunteminen on yksilöllinen hanke, ei ryhmätapahtuma. Siihen ei kuulu edes kirjaa, nauhoitetta, nettisivua, palvelutyötä tai opetusta. Siihen ei kuulu pastoria, opettajaa, profeettaa tai sinun parasta ystävääsi, joka johti sinut uskomaan Herraan. Se on yksilöllinen hanke, yksilöllinen vaellus. Mikään, mikä vie sinut pois siitä sen sijaan, että se edesauttaisi sitä, on tuo ’vastus’.
Jonkun vahvistamisen hyvät, pahat ja rumat (seikat)
Oli keskiviikkoillan jumalanpalvelus ja noin 1,500 ihmistä osallistui kokoukseen, ja sain (tiedon) sanan Herralta seurakunnan joukossa olevalle naiselle (en tiennyt, kenelle), joka harkitsi itsemurhan tekemistä sinä iltana. Isä oli hyvin yksityiskohtainen, ja kerroin seurakuntaväelle, mitä kuulin Hänen sanovan Pyhän Hengen kautta:
”Äitisi sanoi sinulle, kun olit nuori, että sinä et ole kovin nätti ja että et ole kovin älykäs, minkä vuoksi sinun olisi työskenneltävä kovasti koko elämäsi ajan. Sinä käsitit tuon toteamuksen tarkoittavan, että sinä olit ruma, ja se ryöväsi sinulta toivon. Sinä tulit lannistuneeksi ja vihaiseksi itseäsi kohtaan, vihaten itseäsi. Lannistuminen johti epätoivoon - täyteen toivon puutteeseen. Se johti masennukseen ja ajatuksiin, että satuttaisit itseäsi. Se on johtanut useisiin itsemurhayrityksiin. Isä ja Herra Jeesus haluavat sinun tietävän, että se oli valhe ja että Isällä ON suunnitelma sinun varallesi...” ja niin edelleen, minun toistaessani, mitä kuulin Häneltä sinä iltana.
Seuraavalla viikolla ennen keskiviikko-illan jumalanpalvelusta olin kävelemässä eteisessä ja nainen pysäytti minut ja kertoi minulle, että hän oli se, josta Herra oli puhunut. Hän oli mennyt kokoukseen sinä iltana sanoen: ”Herra, jos Sinulla ei ole sanaa minulle tänä iltana, minä menen kotiin ja tapan itseni lopullisesti.” Hän näytti minulle arvet ranteissaan vuosien viiltelyistä ja itsemurhayrityksistä. Hän sanoi, että sen jälkeen, kun olin rukoillut (annettuani sanan), hänellä ei ollut enää ollut itsemurha-ajatuksia, hän tiesi olevansa Herran rakastama, oikeasti tunsi Hänet ja oli saanut rauhan ensimmäistä kertaa sitten oltuaan nuori. Noin kolme kuukautta myöhemmin näin hänet uudelleen, ja hän voi edelleen hyvin.
Häntä vahvistettiin negatiivisella (tavalla) lapsena. Jokaisella kerralla katsoessaan peiliin hän uskoi sen vahvistavan sen, mitä hänen äitinsä sanoi hänelle. Hän näin ollen uskoi, että hän oli ruma. Jokaisen huonon arvosanan myötä koulussa hän tuli vahvistetuksi siinä, ettei ollut kovin älykäs. Jokaisen juhlan myötä, johon häntä ei kutsuttu, jokaisen kerhon myötä, johon häntä ei pyydetty liittymään, kaiken myötä, mitä hän teki tai ei tehnyt, se kaikki juonitteli yhdessä vahvistamaan sitä, että hän ei ollut nätti eikä älykäs - hänelle vahvistui, että hän oli ruma tyttö, jolla ei ollut mitään tulevaisuutta. Joten miksei hän vain tekisi kaikesta loppua lopullisesti.
Hänen kohdallaan ’Jeesuksen luokse tuleminen’ ja jokainen opetus, jokainen uskon suuntaus, jokainen liikehdintä, jota kutsuttiin Jumalaksi, oli yritys tulla parannetuksi, ja sinä iltana hän muuttui uskovasta tuntijaksi. Tunteminen paransi hänet.
Kun sinä olit nuori, miten sinua vahvistettiin? Oletko samalla tavoin kokenut ’vastuksen’ Jumalan liikehdintöjen jahtaamisesta tai opetuksista tai uskon suuntauksista, mutta et koskaan ole todella tullut parannetuksi noista lapsuuden kivuista? Isän ja Herran tunteminen PARANTAA nuo kivut. Miten tehdä tämä?
Paavali rukoili, että me tuntisimme rakkauden, joka on tuntemisen yläpuolella (suom. Raamatussa ’kaikkea tietoa ylempänä’ -33/-38- käännöksessä), ja minä päätän tämän sarjan aloittamalla tuosta ensi viikolla.
Siihen saakka, siunauksia,
John Fenn/VS
RSS Feed