Questions about the Sabbath? 3 of 3
Kysymyksiä sapatista? Osa 3/3
Hei kaikki,
Olen kertonut siitä, kuinka Jeesus on meidän sapatinlepomme ja kaikki sellainen mitä luonnollisessa teemme, kuten pidämme vapaapäivän, on esikuvaa siitä levosta, joka meillä on Kristuksessa.
Toinen esimerkki esikuvasta voisi olla vaatetus: kun Herra Jumala teki ensimmäiset vaatteet Aadamille ja Eevalle, ne olivat esikuvia jostakin tulevasta. 1. Moos. 3: 21 sanoo Herran Jumalan tehneen ensimmäiset vaatteet erityisesti todeten (eläinten) nahasta. Nuo eläimet olivat ensimmäinen veriuhri, joka peitti ihmisen alastomuuden väliaikaisena kuvana Herran Jumalan lopullisesta ristinuhrista.
Sen tähden joka kerran vaatteet pukiessamme muistutamme itseämme Jumalan antamasta peitteestä, ensimmäisenä ja viimeisenä, peittämään alastomuutemme. Onko siis mikään ihme, että ihminen on vääristänyt vaatetuksen alkuperäisen tarkoituksen ja tehnyt sen sekä palvotuksi että usein sellaiseksi, joka on suunniteltu niin, ETTEI se piilota ihmisen alastomuutta täysin?
Aiheeseemme liittyen, kun pidämme vapaapäivän, harjoittelemme levon todellista merkitystä, joka tuli, kun Jumala lähetti Poikansa tekemään rauhan, sovittamaan meidät Itsensä kanssa, niin että voimme olla täydellisessä sapatinlevossa Hänessä. Vain olla.
Usko ei ole ongelma. Usko on hengestä ja Hengestä
Niinpä paholainen ei voi koskea uskoon. Ajattele sitä, mihin uskot ja että tunnet Jeesuksen. Paholainen ei voi koskea siihen. Se hyökkää sieluusi, ajatuksiisi ja tunteisiisi, muttei voi koskea henkeesi. Niinpä usko ei ole ongelma, vaan se, että ahkeroi, jotta pääsee Hänen lepoonsa lakkaamalla omista ponnisteluistaan. Ponnistelua on päästä lepoon, päästä rauhaan. Juuri se on taistelua.
Miksi hän kehottaa ahkeroimaan lepoon pääsemiseksi juuri ennen kuin hän kertoo meille Hengen miekasta jakeissa 12 ja 13? Vastaus on, että koska Hänen lepoonsa pääseminen käsittää aidon ihmisen, ei rituaalien tai kaavojen joukon, jotta Jumalaa voisi liikuttaa tai voisimme asemoida itsemme paremmin suhteessa Häneen. Tässä hän kirjoittaa todellisesta rauhasta, joka löytyy Jeesuksesta, ja Jumalan Sana josta hän puhuu, ei tarkoita kirjoitettua Sanaa, vaan Jumalan Sanan Persoonaa, Herraa Jeesusta:
"Sillä Jumalan sana on elävä ja voimallinen ja terävämpi kuin mikään kaksiteräinen miekka ja tunkee lävitse, kunnes se erottaa sielun ja hengen, nivelet sekä ytimet, ja on sydämen ajatusten ja aivoitusten tuomitsija; eikä mikään luotu ole hänelle näkymätön, vaan kaikki on alastonta ja paljastettua hänen silmiensä edessä, jolle meidän on tehtävä tili. Kun meillä siis on suuri ylimmäinen pappi, läpi taivasten kulkenut, Jeesus, Jumalan Poika.... Käykäämme sen tähden uskalluksella armon istuimen eteen, että saisimme laupeuden ja löytäisimme armon." (12-16 osia)
Hepr. 4 esittää Kristuksessa meillä olevan sapatinlevon kokonaisuuden. Hän on seitsemännen päivän sapatin täyttymys. Hän on sen esikuvan täyttymys, jossa perhe kokoontuu vapaapäivänään. Hän on jokaisen entisaikaan annetun uhrin täyttymys, joka toi rauhan ja sovituksen Isän ja palvojan välille.
Kun heitämme huolemme Herran päälle, kun luovumme kaikista rituaaleista ja kaavoista tajuten, ettemme voi vaikuttaa Isään yhtään suuremmassa määrin, koska Hän jo antoi meille ainoan Poikansa, me lepäämme. Olemme rauhassa. Elämme ikään kuin jos elämän virta virtaisi Hänessä olevassa elämässä tietäen, että Hän on lahjoittanut kaiken elämäämme ja jumalisuuteemme, ja ainoa, mitä Hän haluaa, on se, että vaellamme Hänen kanssaan tuossa levossa, tuossa rauhassa …
Entäpä se, että sapattikäsky on ikuinen käsky?
Yksi viimeinen, usein esille tuotu kysymys niiden taholta, jotka haluavat jättää huomiotta sen, että Jeesuksen ristintyö toi meille todellisen sapatinlevon ja se on, että Jumala käski Israelia pitämään sapatin ikuisena käskynä. Tämä on erityisen voimakasta messiaanisten kristittyjen ja seitsemännen päivän adventistien joukossa. Yksi käytetty kohta on 2. Moos. 31: 13 & 16:
"... Pitäkää minun sapattini, sillä se on merkkinä meidän välillämme, minun ja teidän, sukupolvesta sukupolveen..."
"... niin että he viettävät sapattia sukupolvesta sukupolveen ikuisena liittona."
Voisin ottaa esiin Raamatun tulkitsemisen ensimmäisen säännön, joka on ymmärtää, kenelle puhutaan, joten he ovat niitä, joita käsky koskee. Tässä tapauksessa Jumala puhui Israelille noin v.1 400 eKr., ei pakanakansoille tai Uuden testamentin ihmisille. Mutta tuon sanottuani, se yhä soveltuu meihin Jeesuksen kautta.
Juuri tuossa lausumassa, että sapatti on ikuinen liitto, me löydämme Jeesuksen. Sillä Jeesus on sapatti ja Hänen pitämisensä on ikuista. Ikuisesti. Hänen lepoonsa pääseminen on ikuista. Tämä lausunto 2. Moos. kirjassa on lausuma ikuisesta sapatista, joka löytyy Kristuksesta Jeesuksesta, sapatin Herrasta ja Mestarista. Se on ikuinen liitto.
Tämän pitäisi tuoda rauha kaikille, jotka kamppailevat pohtiessaan, jos nykyhetkestä 10.000 vuoden päässä he saattavat johtaa kapinaa taivaassa ja menettää pelastuksensa – heiltä jää tunnistamatta, että kun meidän henkemme ja sielumme ja ruumiimme on tehty taivaallisesta materiaalista ja paholainen on käsitelty, me tulemme aina olemaan yhtä Herran kanssa.
Ei ole mitään mahdollisuutta kapinoida, sillä se ei vain ole meissä enää. Jeesus on meidän ikuinen levon liittomme.
Kuinka pääsemme tuohon lepoon?
Fil. 4: 6-7 antaa meille ymmärrystä siitä, kuinka päästä tuohon sapatinlepoon.
"Älkää mistään murehtiko (olko huolissanne, peloissanne), vaan kaikessa saattakaa pyyntönne rukouksella ja anomisella kiitoksen kanssa Jumalalle (Isälle) tiettäväksi, ja Jumalan (Isän) rauha, joka on kaikkea ymmärrystä ylempi, on varjeleva (ympäröivä) teidän sydämenne ja ajatuksenne Kristuksessa Jeesuksessa."
Vuosia havaitsin olevani yhtä huolissani ja peloissani rukoiltuani kuin ennen kuin aloin rukoilla. Sitten eräänä päivänä tajusin, että minun täytyi ottaa tuo Raamatun kohta käskynä, ei lukumateriaalina tai ehdotuksena.
Askel yksi: Älä mistään murehdi.
Otin sen käskynä. En alkanut rukoilla ennen kuin tai ellen ollut ensin käsitellyt pelkoa ja huolta. Yksi asia, joka muutti elämäni tähän suuntaan, liittyi tilanteeseen työpaikallani seurakunnassa, jossa olin Raamattukoulun johtaja. Auditorioseurakunta on luonteeltaan poliittinen, sillä sen mallina on Israelin liittotason hallinto, jonka Jetro asetti 2. Moos 18:ssa ja jossa oli 1000, 100, 50 ja 10 henkilön suuruisen joukon päämiehiä. Se ei voi olla olematta poliittinen, kun vahditaan reviirejä ja kiipeillään toisten päälle, jotta tullaan huomatuksi, mikä kaikki liittyy poliittisiin rakenteisiin.
Juuri tuollainen oli tilanne, jossa eräs henkilökuntaan kuuluva hyökkäili sanallisesti minua vastaan ja joka sai minut huolestuneeksi ja pelokkaaksi. Mutta olin päättänyt etten 'mistään murehdi' ennen kuin edes esitin pyyntöni Isälle. Kamppailin kahden tai kolmen viikon ajan pyörittäen tilannetta mielessäni. Pahimmassa tapauksessa menettäisin työpaikkani valheellisten syytösten takia, joiden syynä oli asemani ja osastoni budjettivarojen, mitä kelasin kerta toisensa jälkeen mielessäni. Kuinka voisin pitää huolen perheestäni? Mitä tekisimme? Entäpä lasteni opintomaksut kristillisessä koulussa? Ja niin paljon enemmän.
Noin kaksi tai kolme viikkoa myöhemmin jokainen ongelma, yksi kerrallaan, sai vastaansa 'Herra ei ole tuonut meitä näin pitkälle tuottaakseen meille pettymyksen', ja sen tajuamisen, että Hän oli aina pitänyt meistä huolta. Yksi kerrallaan jokainen pelko käsiteltiin tuolla tavoin. Lopulta pelosta vapaana esitin pyyntöni Isälle, ja yhtäkkiä ylleni tuli rauha. Hengestäni ylös sieluuni virraten sisälläni kupli rauha ja ilo… ja ongelma hoitui ilman, että minun täytyi tehdä mitään.
Työ on päästä Hänen lepoonsa ja se tehdään lakkaamalla omista teoistamme. Minun täytyi lakata ja luopua huolesta ja pelosta. Jeesus on Sapatin Herra. Hän ON tuo lepo. Ei mitään kaavaa, vain keskusteleva suhde ja elämän ja oman sydämemme käsitteleminen tarpeen mukaan niin että saatamme kasvaa Hänessä. Lepo.
Uusi aihe ensi viikolla, siihen saakka, siunauksin,
John Fenn/LL
Kysymyksiä sapatista? Osa 3/3
Hei kaikki,
Olen kertonut siitä, kuinka Jeesus on meidän sapatinlepomme ja kaikki sellainen mitä luonnollisessa teemme, kuten pidämme vapaapäivän, on esikuvaa siitä levosta, joka meillä on Kristuksessa.
Toinen esimerkki esikuvasta voisi olla vaatetus: kun Herra Jumala teki ensimmäiset vaatteet Aadamille ja Eevalle, ne olivat esikuvia jostakin tulevasta. 1. Moos. 3: 21 sanoo Herran Jumalan tehneen ensimmäiset vaatteet erityisesti todeten (eläinten) nahasta. Nuo eläimet olivat ensimmäinen veriuhri, joka peitti ihmisen alastomuuden väliaikaisena kuvana Herran Jumalan lopullisesta ristinuhrista.
Sen tähden joka kerran vaatteet pukiessamme muistutamme itseämme Jumalan antamasta peitteestä, ensimmäisenä ja viimeisenä, peittämään alastomuutemme. Onko siis mikään ihme, että ihminen on vääristänyt vaatetuksen alkuperäisen tarkoituksen ja tehnyt sen sekä palvotuksi että usein sellaiseksi, joka on suunniteltu niin, ETTEI se piilota ihmisen alastomuutta täysin?
Aiheeseemme liittyen, kun pidämme vapaapäivän, harjoittelemme levon todellista merkitystä, joka tuli, kun Jumala lähetti Poikansa tekemään rauhan, sovittamaan meidät Itsensä kanssa, niin että voimme olla täydellisessä sapatinlevossa Hänessä. Vain olla.
Usko ei ole ongelma. Usko on hengestä ja Hengestä
Niinpä paholainen ei voi koskea uskoon. Ajattele sitä, mihin uskot ja että tunnet Jeesuksen. Paholainen ei voi koskea siihen. Se hyökkää sieluusi, ajatuksiisi ja tunteisiisi, muttei voi koskea henkeesi. Niinpä usko ei ole ongelma, vaan se, että ahkeroi, jotta pääsee Hänen lepoonsa lakkaamalla omista ponnisteluistaan. Ponnistelua on päästä lepoon, päästä rauhaan. Juuri se on taistelua.
Miksi hän kehottaa ahkeroimaan lepoon pääsemiseksi juuri ennen kuin hän kertoo meille Hengen miekasta jakeissa 12 ja 13? Vastaus on, että koska Hänen lepoonsa pääseminen käsittää aidon ihmisen, ei rituaalien tai kaavojen joukon, jotta Jumalaa voisi liikuttaa tai voisimme asemoida itsemme paremmin suhteessa Häneen. Tässä hän kirjoittaa todellisesta rauhasta, joka löytyy Jeesuksesta, ja Jumalan Sana josta hän puhuu, ei tarkoita kirjoitettua Sanaa, vaan Jumalan Sanan Persoonaa, Herraa Jeesusta:
"Sillä Jumalan sana on elävä ja voimallinen ja terävämpi kuin mikään kaksiteräinen miekka ja tunkee lävitse, kunnes se erottaa sielun ja hengen, nivelet sekä ytimet, ja on sydämen ajatusten ja aivoitusten tuomitsija; eikä mikään luotu ole hänelle näkymätön, vaan kaikki on alastonta ja paljastettua hänen silmiensä edessä, jolle meidän on tehtävä tili. Kun meillä siis on suuri ylimmäinen pappi, läpi taivasten kulkenut, Jeesus, Jumalan Poika.... Käykäämme sen tähden uskalluksella armon istuimen eteen, että saisimme laupeuden ja löytäisimme armon." (12-16 osia)
Hepr. 4 esittää Kristuksessa meillä olevan sapatinlevon kokonaisuuden. Hän on seitsemännen päivän sapatin täyttymys. Hän on sen esikuvan täyttymys, jossa perhe kokoontuu vapaapäivänään. Hän on jokaisen entisaikaan annetun uhrin täyttymys, joka toi rauhan ja sovituksen Isän ja palvojan välille.
Kun heitämme huolemme Herran päälle, kun luovumme kaikista rituaaleista ja kaavoista tajuten, ettemme voi vaikuttaa Isään yhtään suuremmassa määrin, koska Hän jo antoi meille ainoan Poikansa, me lepäämme. Olemme rauhassa. Elämme ikään kuin jos elämän virta virtaisi Hänessä olevassa elämässä tietäen, että Hän on lahjoittanut kaiken elämäämme ja jumalisuuteemme, ja ainoa, mitä Hän haluaa, on se, että vaellamme Hänen kanssaan tuossa levossa, tuossa rauhassa …
Entäpä se, että sapattikäsky on ikuinen käsky?
Yksi viimeinen, usein esille tuotu kysymys niiden taholta, jotka haluavat jättää huomiotta sen, että Jeesuksen ristintyö toi meille todellisen sapatinlevon ja se on, että Jumala käski Israelia pitämään sapatin ikuisena käskynä. Tämä on erityisen voimakasta messiaanisten kristittyjen ja seitsemännen päivän adventistien joukossa. Yksi käytetty kohta on 2. Moos. 31: 13 & 16:
"... Pitäkää minun sapattini, sillä se on merkkinä meidän välillämme, minun ja teidän, sukupolvesta sukupolveen..."
"... niin että he viettävät sapattia sukupolvesta sukupolveen ikuisena liittona."
Voisin ottaa esiin Raamatun tulkitsemisen ensimmäisen säännön, joka on ymmärtää, kenelle puhutaan, joten he ovat niitä, joita käsky koskee. Tässä tapauksessa Jumala puhui Israelille noin v.1 400 eKr., ei pakanakansoille tai Uuden testamentin ihmisille. Mutta tuon sanottuani, se yhä soveltuu meihin Jeesuksen kautta.
Juuri tuossa lausumassa, että sapatti on ikuinen liitto, me löydämme Jeesuksen. Sillä Jeesus on sapatti ja Hänen pitämisensä on ikuista. Ikuisesti. Hänen lepoonsa pääseminen on ikuista. Tämä lausunto 2. Moos. kirjassa on lausuma ikuisesta sapatista, joka löytyy Kristuksesta Jeesuksesta, sapatin Herrasta ja Mestarista. Se on ikuinen liitto.
Tämän pitäisi tuoda rauha kaikille, jotka kamppailevat pohtiessaan, jos nykyhetkestä 10.000 vuoden päässä he saattavat johtaa kapinaa taivaassa ja menettää pelastuksensa – heiltä jää tunnistamatta, että kun meidän henkemme ja sielumme ja ruumiimme on tehty taivaallisesta materiaalista ja paholainen on käsitelty, me tulemme aina olemaan yhtä Herran kanssa.
Ei ole mitään mahdollisuutta kapinoida, sillä se ei vain ole meissä enää. Jeesus on meidän ikuinen levon liittomme.
Kuinka pääsemme tuohon lepoon?
Fil. 4: 6-7 antaa meille ymmärrystä siitä, kuinka päästä tuohon sapatinlepoon.
"Älkää mistään murehtiko (olko huolissanne, peloissanne), vaan kaikessa saattakaa pyyntönne rukouksella ja anomisella kiitoksen kanssa Jumalalle (Isälle) tiettäväksi, ja Jumalan (Isän) rauha, joka on kaikkea ymmärrystä ylempi, on varjeleva (ympäröivä) teidän sydämenne ja ajatuksenne Kristuksessa Jeesuksessa."
Vuosia havaitsin olevani yhtä huolissani ja peloissani rukoiltuani kuin ennen kuin aloin rukoilla. Sitten eräänä päivänä tajusin, että minun täytyi ottaa tuo Raamatun kohta käskynä, ei lukumateriaalina tai ehdotuksena.
Askel yksi: Älä mistään murehdi.
Otin sen käskynä. En alkanut rukoilla ennen kuin tai ellen ollut ensin käsitellyt pelkoa ja huolta. Yksi asia, joka muutti elämäni tähän suuntaan, liittyi tilanteeseen työpaikallani seurakunnassa, jossa olin Raamattukoulun johtaja. Auditorioseurakunta on luonteeltaan poliittinen, sillä sen mallina on Israelin liittotason hallinto, jonka Jetro asetti 2. Moos 18:ssa ja jossa oli 1000, 100, 50 ja 10 henkilön suuruisen joukon päämiehiä. Se ei voi olla olematta poliittinen, kun vahditaan reviirejä ja kiipeillään toisten päälle, jotta tullaan huomatuksi, mikä kaikki liittyy poliittisiin rakenteisiin.
Juuri tuollainen oli tilanne, jossa eräs henkilökuntaan kuuluva hyökkäili sanallisesti minua vastaan ja joka sai minut huolestuneeksi ja pelokkaaksi. Mutta olin päättänyt etten 'mistään murehdi' ennen kuin edes esitin pyyntöni Isälle. Kamppailin kahden tai kolmen viikon ajan pyörittäen tilannetta mielessäni. Pahimmassa tapauksessa menettäisin työpaikkani valheellisten syytösten takia, joiden syynä oli asemani ja osastoni budjettivarojen, mitä kelasin kerta toisensa jälkeen mielessäni. Kuinka voisin pitää huolen perheestäni? Mitä tekisimme? Entäpä lasteni opintomaksut kristillisessä koulussa? Ja niin paljon enemmän.
Noin kaksi tai kolme viikkoa myöhemmin jokainen ongelma, yksi kerrallaan, sai vastaansa 'Herra ei ole tuonut meitä näin pitkälle tuottaakseen meille pettymyksen', ja sen tajuamisen, että Hän oli aina pitänyt meistä huolta. Yksi kerrallaan jokainen pelko käsiteltiin tuolla tavoin. Lopulta pelosta vapaana esitin pyyntöni Isälle, ja yhtäkkiä ylleni tuli rauha. Hengestäni ylös sieluuni virraten sisälläni kupli rauha ja ilo… ja ongelma hoitui ilman, että minun täytyi tehdä mitään.
Työ on päästä Hänen lepoonsa ja se tehdään lakkaamalla omista teoistamme. Minun täytyi lakata ja luopua huolesta ja pelosta. Jeesus on Sapatin Herra. Hän ON tuo lepo. Ei mitään kaavaa, vain keskusteleva suhde ja elämän ja oman sydämemme käsitteleminen tarpeen mukaan niin että saatamme kasvaa Hänessä. Lepo.
Uusi aihe ensi viikolla, siihen saakka, siunauksin,
John Fenn/LL
RSS Feed