Questions about the Sabbath? 2 of 3
Kysymyksiä sapatista? Osa 2/3
Hei kaikki,
Jäimme viime viikolla lausumaan, että lauantain jumalanpalvelus on ok, jollei joku tiukasti väitä, että se on ainoa oikea tapa. Paavali törmäsi tähän asiaan roomalaisten kanssa ja käsitteli sitä luvussa 14:
"Mikä sinä olet tuomitsemaan toisen (Ihmisen) palvelijaa?... Toinen pitää yhden päivän toista parempana, toinen pitää kaikki päivät yhtä hyvinä; kukin olkoon omassa mielessään täysin varma. Joka valikoi päiviä, se valikoi Herran tähden…" 14: 4-8
Paavali sanoi myös kolossalaisille 2: 16-17:ssa: "Älköön siis kukaan teitä tuomitko syömisestä tai juomisesta, älköön myös minkään juhlan tai uudenkuun tai sapatin johdosta, jotka vain ovat tulevaisten varjo..."
Ruoka ja juoma ovat esikuva tulevasta ajasta, joka meillä on Herran kanssa, suuri hääateria. Uusi kuu on viittaus seurakunnan tempaukseen, jota Paavali opetti 1. Kor. 15:ssä ja kirjeissään tessalonikalaisille. Pasuunansoiton juhla, jonka Jumala antoi ja joka käsittää uskovien pois ottamisen Messiaaseen, on ainoa juhla, joka alkaa uuden kuun vaiheessa. Uusi kuu on silloin, kun ei ole kuuta, sen sanotaan olevan piilossa näkyviltä ja on vastakkainen täysikuulle. Uskovat juutalaisuudessa käyttävät kuuta esikuvanaan, kun taas aurinko kuvaa Herraa – niinpä ylösnousemuksen soitto tapahtuu uuden kuun aikaan, mikä osoittaa uskovien olevan kätkettyinä Kristukseen tulevaisuudessa tapahtuvassa pasuunansoiton juhlan täyttymyksessä.
Sapattipäivät ovat levossa olevan maan varjo, me itse lepäämme Hänessä, eikä meidän koskaan enää tarvitse kohdata niitä kamppailuja, joita on tässä maallisessa ruumiissa ja paholaisen haaskaamassa maailmassa.
Jeesus meidän sapattimme – Jeesus meidän lepomme
Hepr. 4:ssä kirjoittaja käsittelee juutalaista lepopäivää, sapattia. Hän määritteli asian sävyn toteamalla jakeessa 3: "Sillä me pääsemme lepoon, me, jotka tulimme uskoon."
Tämä on sama pointti, jonka Paavali esitti 2 Kor. 5: 17-19:ssä, että meidät on luotu uudeksi hengen ihmisessämme, koska Isä Jumala sovitti maailman Jeesuksessa lukien sen synnit Hänen kannettavakseen. Sen tähden uusina luomuksina Kristuksessa olemme levossa ja meillä on rauha Isän Jumalan kanssa- meidät on sovitettu.
Heprealaiskirjeen kirjoittaja sanoo ' Sillä me pääsemme lepoon, me, jotka tulimme uskoon', tarkoittaen, että Kristuksessa oleminen on lepoa. Isällä on rauha kanssamme.
Hepr. 4: 7 jatkaa tästä Kristuksessa olevasta levon ajasta puhumista. Hänen pointtinsa on, että viikoittainen sapatti on Kristuksessa olevan levon esikuva. Joka viikko, kun Israel piti vapaapäivän levätäkseen perheenä, kyse oli jumalallisesta tapaamisesta ja kuvasta siitä ajasta, jolloin Jumalan perhe lepäisi Jumalassa perheenä. Nämä 'pyhät kokoontumiset' nähtiin harjoituksina ennen kuin Todellinen tulisi.
Joten heprealaiskirjeen kirjoittaja jatkaa jakeessa 7: "niin hän taas määrää päivän, "tämän päivän", sanomalla Daavidin kautta niin pitkän ajan jälkeen, niin kuin ennen on sanottu: "Tänä päivänä, jos te kuulette hänen äänensä, älkää paaduttako sydämiänne.'"
Tuo rivi on osittainen laina psalmista 95: 7-8 minkä jokainen sitä lukenut juutalainen olisi tiennyt, mutta mikä jää meiltä usein huomaamatta. Täydellinen lainaus noista kahdesta jakeesta sanoo näin: " Sillä hän on meidän Jumalamme, ja me olemme kansa, jota hän paimentaa, lauma, jota hänen kätensä kaitsee. Jospa te tänä päivänä kuulisitte hänen äänensä: "Älkää paaduttako sydäntänne, niin kuin Meribassa (riitely), niin kuin Massan (koetus) päivänä erämaassa."
Sen tähden Hepr. 4:8-9 jatkaa: " Sillä jos Joosua olisi saattanut heidät lepoon, niin hän ei puhuisi toisesta, senjälkeisestä päivästä. Niin on Jumalan kansalle sapatinlepo varmasti tuleva. Sillä joka on päässyt hänen lepoonsa, on saanut levon teoistaan, hänkin, niin kuin Jumala omista teoistansa."
"Jokaisen, joka on päässyt Hänen lepoonsa, tulee levätä omista teoistaan."
Sen tähden Jeesus sanoi Mk. 2: 27:ssa ja 28:ssa: "Sapatti on asetettu ihmistä varten eikä ihminen sapattia varten. Niin Ihmisen Poika siis on sapatinkin herra."
Jeesus argumentoi tässä, että HÄN on se sapatin lepo, joka pitkään ennustettiin jokaisena jokaisen juutalaisen pitämänä vapaapäivänä halki vuosisatojen. HÄN on se sapatin lepo, joka tehtiin ihmistä varten, koska tuo sapatin vapaapäivä tehtiin ihmistä varten – ja niin myös Hänet. Jokaisen veriuhrina uhratun härän ja vuohen ja lampaan ja linnun myötä se puhui ajasta, jolloin lopullinen uhri annettaisiin tuoman lepo Jumalan ja ihmiskunnan välille kertakaikkisesti. Jeesus on tuo lepo. Jeesus toi tuon sapatinlevon.
Mutta päästäksesi Hänen lepoonsa sinun täytyy levätä (lakata) omista teoistasi. Sinun täytyy hyväksyä armo. Ja kun se on hyväksytty, et voi palata kaavoihin löytääksesi rauhan Isän Jumalan kanssa. Heti kun sinulla on Jeesus, kuten Paavali totesi Room. 8: 32:ssa, sinulla on kaikki.
Sen tähden Paavalin kirjeissä korinttilaisille ja kolossalaisille ja kuten näemme heprealaiskirjeessä, on opetus, että Jeesus on meidän sapatin lepomme, mikä tekee vanhentuneeksi jokaisen ponnistuksen meidän taholtamme tehdä rauha Isän kanssa. Tarvitsemme vain Jeesuksen. Heti kun meillä on Hänet, se on osoitus siitä, että olemme levänneet omista teoistamme (ponnisteluistamme) päästä Jumalan luo.
Usko tuntuu rauhalta
Taannoin, kun olin ensi kerran oppimassa uskosta ja armosta, kohdatessani ongelman ja sitten yritin virittää uskoa, hankkia uskoa. Puhuin tai julistin 'uskon sanoja' luullen, että usko oli sitä. Olin peloissani tai huolissani maksettavasta laskusta, johon minulla ei ollut yhtään rahaa ja puhuin ääneen positiivisia asioita huolenpidosta – ja luulin, että se oli 'uskossa' olemista.
Mutta tapahtui kummallinen asia. Huomasin, että kun vain lakkasin kaikista ponnisteluistani ja työstin pelkoni ja luovutin sen Isälle, henkeeni tuli rauha, jonka mieleni huomasi. Ja sitten tuli vastaus. Oli suora riippuvuussuhde sen välillä, että lakkaisin omista teoistani, vastaanotin rauhan ja sitten sain vastauksen. Samalla tavoin vastakkainen oli totta. Kun tein rankasti työtä puhuen ja julistaen ollessani huolissani ja tehden sen toden sanoakseni siitä pelosta käsin, ettei tarvettamme täytettäisi, silloin se ei koskaan tapahtunut tai vaati paljon työtä minun puoleltani saada se tapahtumaan.
Usko tuntuu rauhalta, on läksy, jonka opin kovien kolausten, yrityksen ja erehdyksen koulun kautta. Ja kuitenkin se oli kirjoitettuna tähän Hepr. 4:än koko ajan: "se joka on päässyt Hänen rauhaansa, on lakannut omista teoistaan."
Sen tähden Hepr. 4: 11 sanoo: "Ahkeroikaamme siis päästä siihen lepoon (rauhaan), ettei kukaan lankeaisi seuraamaan samaa tottelemattomuuden esimerkkiä."
Usko tuntuu rauhalta – ahkeroi päästäksesi rauhan lepoon lakkaamalla omista huolen, pelon tai uskonnollisen kaavan ponnistuksista, jotka on suunniteltu 'tekemään jotakin' auttaakseen tilannettasi ja/tai saamaan Jumala liikkumaan. Päästä vain irti. Anna Jeesuksen olla leposi. Ahkeroi päästäksesi Hänen lepoonsa.
Ja jatkamme siitä ensi viikolla, siihen saakka, siunauksin,
John Fenn/LL
Kysymyksiä sapatista? Osa 2/3
Hei kaikki,
Jäimme viime viikolla lausumaan, että lauantain jumalanpalvelus on ok, jollei joku tiukasti väitä, että se on ainoa oikea tapa. Paavali törmäsi tähän asiaan roomalaisten kanssa ja käsitteli sitä luvussa 14:
"Mikä sinä olet tuomitsemaan toisen (Ihmisen) palvelijaa?... Toinen pitää yhden päivän toista parempana, toinen pitää kaikki päivät yhtä hyvinä; kukin olkoon omassa mielessään täysin varma. Joka valikoi päiviä, se valikoi Herran tähden…" 14: 4-8
Paavali sanoi myös kolossalaisille 2: 16-17:ssa: "Älköön siis kukaan teitä tuomitko syömisestä tai juomisesta, älköön myös minkään juhlan tai uudenkuun tai sapatin johdosta, jotka vain ovat tulevaisten varjo..."
Ruoka ja juoma ovat esikuva tulevasta ajasta, joka meillä on Herran kanssa, suuri hääateria. Uusi kuu on viittaus seurakunnan tempaukseen, jota Paavali opetti 1. Kor. 15:ssä ja kirjeissään tessalonikalaisille. Pasuunansoiton juhla, jonka Jumala antoi ja joka käsittää uskovien pois ottamisen Messiaaseen, on ainoa juhla, joka alkaa uuden kuun vaiheessa. Uusi kuu on silloin, kun ei ole kuuta, sen sanotaan olevan piilossa näkyviltä ja on vastakkainen täysikuulle. Uskovat juutalaisuudessa käyttävät kuuta esikuvanaan, kun taas aurinko kuvaa Herraa – niinpä ylösnousemuksen soitto tapahtuu uuden kuun aikaan, mikä osoittaa uskovien olevan kätkettyinä Kristukseen tulevaisuudessa tapahtuvassa pasuunansoiton juhlan täyttymyksessä.
Sapattipäivät ovat levossa olevan maan varjo, me itse lepäämme Hänessä, eikä meidän koskaan enää tarvitse kohdata niitä kamppailuja, joita on tässä maallisessa ruumiissa ja paholaisen haaskaamassa maailmassa.
Jeesus meidän sapattimme – Jeesus meidän lepomme
Hepr. 4:ssä kirjoittaja käsittelee juutalaista lepopäivää, sapattia. Hän määritteli asian sävyn toteamalla jakeessa 3: "Sillä me pääsemme lepoon, me, jotka tulimme uskoon."
Tämä on sama pointti, jonka Paavali esitti 2 Kor. 5: 17-19:ssä, että meidät on luotu uudeksi hengen ihmisessämme, koska Isä Jumala sovitti maailman Jeesuksessa lukien sen synnit Hänen kannettavakseen. Sen tähden uusina luomuksina Kristuksessa olemme levossa ja meillä on rauha Isän Jumalan kanssa- meidät on sovitettu.
Heprealaiskirjeen kirjoittaja sanoo ' Sillä me pääsemme lepoon, me, jotka tulimme uskoon', tarkoittaen, että Kristuksessa oleminen on lepoa. Isällä on rauha kanssamme.
Hepr. 4: 7 jatkaa tästä Kristuksessa olevasta levon ajasta puhumista. Hänen pointtinsa on, että viikoittainen sapatti on Kristuksessa olevan levon esikuva. Joka viikko, kun Israel piti vapaapäivän levätäkseen perheenä, kyse oli jumalallisesta tapaamisesta ja kuvasta siitä ajasta, jolloin Jumalan perhe lepäisi Jumalassa perheenä. Nämä 'pyhät kokoontumiset' nähtiin harjoituksina ennen kuin Todellinen tulisi.
Joten heprealaiskirjeen kirjoittaja jatkaa jakeessa 7: "niin hän taas määrää päivän, "tämän päivän", sanomalla Daavidin kautta niin pitkän ajan jälkeen, niin kuin ennen on sanottu: "Tänä päivänä, jos te kuulette hänen äänensä, älkää paaduttako sydämiänne.'"
Tuo rivi on osittainen laina psalmista 95: 7-8 minkä jokainen sitä lukenut juutalainen olisi tiennyt, mutta mikä jää meiltä usein huomaamatta. Täydellinen lainaus noista kahdesta jakeesta sanoo näin: " Sillä hän on meidän Jumalamme, ja me olemme kansa, jota hän paimentaa, lauma, jota hänen kätensä kaitsee. Jospa te tänä päivänä kuulisitte hänen äänensä: "Älkää paaduttako sydäntänne, niin kuin Meribassa (riitely), niin kuin Massan (koetus) päivänä erämaassa."
Sen tähden Hepr. 4:8-9 jatkaa: " Sillä jos Joosua olisi saattanut heidät lepoon, niin hän ei puhuisi toisesta, senjälkeisestä päivästä. Niin on Jumalan kansalle sapatinlepo varmasti tuleva. Sillä joka on päässyt hänen lepoonsa, on saanut levon teoistaan, hänkin, niin kuin Jumala omista teoistansa."
"Jokaisen, joka on päässyt Hänen lepoonsa, tulee levätä omista teoistaan."
Sen tähden Jeesus sanoi Mk. 2: 27:ssa ja 28:ssa: "Sapatti on asetettu ihmistä varten eikä ihminen sapattia varten. Niin Ihmisen Poika siis on sapatinkin herra."
Jeesus argumentoi tässä, että HÄN on se sapatin lepo, joka pitkään ennustettiin jokaisena jokaisen juutalaisen pitämänä vapaapäivänä halki vuosisatojen. HÄN on se sapatin lepo, joka tehtiin ihmistä varten, koska tuo sapatin vapaapäivä tehtiin ihmistä varten – ja niin myös Hänet. Jokaisen veriuhrina uhratun härän ja vuohen ja lampaan ja linnun myötä se puhui ajasta, jolloin lopullinen uhri annettaisiin tuoman lepo Jumalan ja ihmiskunnan välille kertakaikkisesti. Jeesus on tuo lepo. Jeesus toi tuon sapatinlevon.
Mutta päästäksesi Hänen lepoonsa sinun täytyy levätä (lakata) omista teoistasi. Sinun täytyy hyväksyä armo. Ja kun se on hyväksytty, et voi palata kaavoihin löytääksesi rauhan Isän Jumalan kanssa. Heti kun sinulla on Jeesus, kuten Paavali totesi Room. 8: 32:ssa, sinulla on kaikki.
Sen tähden Paavalin kirjeissä korinttilaisille ja kolossalaisille ja kuten näemme heprealaiskirjeessä, on opetus, että Jeesus on meidän sapatin lepomme, mikä tekee vanhentuneeksi jokaisen ponnistuksen meidän taholtamme tehdä rauha Isän kanssa. Tarvitsemme vain Jeesuksen. Heti kun meillä on Hänet, se on osoitus siitä, että olemme levänneet omista teoistamme (ponnisteluistamme) päästä Jumalan luo.
Usko tuntuu rauhalta
Taannoin, kun olin ensi kerran oppimassa uskosta ja armosta, kohdatessani ongelman ja sitten yritin virittää uskoa, hankkia uskoa. Puhuin tai julistin 'uskon sanoja' luullen, että usko oli sitä. Olin peloissani tai huolissani maksettavasta laskusta, johon minulla ei ollut yhtään rahaa ja puhuin ääneen positiivisia asioita huolenpidosta – ja luulin, että se oli 'uskossa' olemista.
Mutta tapahtui kummallinen asia. Huomasin, että kun vain lakkasin kaikista ponnisteluistani ja työstin pelkoni ja luovutin sen Isälle, henkeeni tuli rauha, jonka mieleni huomasi. Ja sitten tuli vastaus. Oli suora riippuvuussuhde sen välillä, että lakkaisin omista teoistani, vastaanotin rauhan ja sitten sain vastauksen. Samalla tavoin vastakkainen oli totta. Kun tein rankasti työtä puhuen ja julistaen ollessani huolissani ja tehden sen toden sanoakseni siitä pelosta käsin, ettei tarvettamme täytettäisi, silloin se ei koskaan tapahtunut tai vaati paljon työtä minun puoleltani saada se tapahtumaan.
Usko tuntuu rauhalta, on läksy, jonka opin kovien kolausten, yrityksen ja erehdyksen koulun kautta. Ja kuitenkin se oli kirjoitettuna tähän Hepr. 4:än koko ajan: "se joka on päässyt Hänen rauhaansa, on lakannut omista teoistaan."
Sen tähden Hepr. 4: 11 sanoo: "Ahkeroikaamme siis päästä siihen lepoon (rauhaan), ettei kukaan lankeaisi seuraamaan samaa tottelemattomuuden esimerkkiä."
Usko tuntuu rauhalta – ahkeroi päästäksesi rauhan lepoon lakkaamalla omista huolen, pelon tai uskonnollisen kaavan ponnistuksista, jotka on suunniteltu 'tekemään jotakin' auttaakseen tilannettasi ja/tai saamaan Jumala liikkumaan. Päästä vain irti. Anna Jeesuksen olla leposi. Ahkeroi päästäksesi Hänen lepoonsa.
Ja jatkamme siitä ensi viikolla, siihen saakka, siunauksin,
John Fenn/LL
RSS Feed