Questions about the Sabbath? 1 of 3
Kysymyksiä sapatista? Osa 1/3
Hei kaikki,
Saan melko usein kysymyksiä sapatista. Se on iso kysymys jokaiselle lähtien Seitsemännen päivän adventisteista 'messiaanisiin' kristittyihin ja roomalaiskatolilaisen taustan omaaviin sekä moniin muihin saakka. Joten tutkitaanpa Raamattua, historiaa, sitä mitä Jeesus sanoi ja mitä opetetaan Uuden testamentin kirjeissä ja sovelletaan kaikkea tuota elämäämme.
Ensimmäinen asia ymmärtää on, että sana 'sapatti' tarkoittaa 'levätä' tai 'lopettaa tekemästä jotakin, lakata'. Kun seitsemäntenä päivänä Jumala 'lakkasi' (ei lepäsi, kuten me käytämme termiä), tai Jumala lopetti työnsä, se tapahtui luomisesta.
Koska sanaan sapatti liittyy niin monia uskonnollisia seikkoja, käytän useimmiten sanaa 'levätä', tai 'lakata' mitä tuo sana tarkoittaa.
Sapattikäsky: 2. Moos. 20: 8-11
"Muista pyhittää lepopäivä. Kuusi päivää tee työtä ja toimita kaikki askareesi; mutta seitsemäs päivä on Herran, sinun Jumalasi, sapatti; silloin älä mitään askaretta toimita, älä sinä älköönkä sinun poikasi tai tyttäresi, sinun palvelijasi tai palvelijattaresi tai juhtasi älköönkä muukalaisesi, joka sinun porteissasi on. Sillä kuutena päivänä Herra teki taivaan ja maan ja meren ja kaikki, mitä niissä on, mutta seitsemäntenä päivänä hän lepäsi; sen tähden Herra siunasi lepopäivän ja pyhitti sen."
Lepopäivä oli perhepäivä, kuten nähdään 3. Moos. 23:3:sta, jossa lepopäivää kutsutaan nimellä 'pyhä kokous'. Perheen yhteen kokoontuminen päiväksi oli pyhää. Ei ollut mitään käskyä tehdä tuo päivä jumalanpalveluspäiväksi. Se oli vain viikoittainen vapaapäivä perheelle vaalia keskinäistä yhteyttään, ja sitä tulee pitää pyhänä jäljitellessämme Jumalaamme, joka lakkasi tekemästä työtä seitsemäntenä päivänä.
Sivupolku...
Näemme, että lepopäivä oli ennen kaikkea perheen yhdessä viettämistä varten ja Jumala kutsui sitä pyhäksi. Tämä siirtyy Uuden testamentin Jumalan perheen kokoontumisen juhlimiseen. Apt. 2:42:ssa meille kerrotaan, että kokoontumiset olivat melko yksinkertaisia: "Ja he pysyivät apostolien opetuksessa ja keskinäisessä yhteydessä ja leivän murtamisessa ja rukouksissa."
Keskinäinen yhteys Uuden testamentin tosiasiallisissa tilanteissa on pyhää, sillä se on keskinäistä yhteyttä ensiksikin oman verisiteen omaavan perheen kesken ja toiseksi sen perheen kesken, jonka Jeesuksen veri on yhdistänyt. Kokoontumiset itsessään ovat lepoa, perheen sapatin kokoontumista. Jumalan perheväen kokoontuminen on rauhoittavaa, perheen ja meidän Herramme, jonka esimerkkiä seuraamme, juhlaa.
Auditorioajattelussa 'keskinäistä yhteyttä' kohdellaan myöhempänä lisänä, jota ei pidetä samanarvoisena opetuksen, ruoan ja rukouksen kanssa. Auditorioajattelussa 'keskinäinen yhteys' on siirretty alemmalle tasolle asiaksi, jota tehdään kahvin ja teen merkeissä päätapahtuman jälkeen: "Kokouksen jälkeen on aikaa seurustella muiden kanssa seurakuntasalissa, virvoketarjoilu."
Valtakunnan kulttuurissa vieraanvaraisuus ja siihen liittyvä keskinäinen yhteys ovat osa valtakunnan luonnetta. Meidät myös kutsutaan yhteyteen Herran Jeesuksen kanssa. (1. Kor. 1:9). 'Koinonia' –sanaa heitellään joka puolelle ikään kuin se olisi jokin ohjelma tai jotakin saavutettavaa, kun itse asiassa se on vain osa sitä, keitä olemme – etsimme käsiimme verisukulaisiamme. Ruoka, keskinäinen yhteys, rukous, opetus ja jakaminen – tätä perhe tekee.
UT:n ajattelussa perheen keskinäinen yhteys on pyhää ja se voidaan jäljittää suoraan takaisin käskyyn pitää lepopäivä perheen kanssa 2. Moos. 20: 8-11:ssa ja 3. Moos. 23:3:ssa esimerkiksi. Kummassakin kohdassa Jumala kutsuu perheen lepopäivää 'pyhäksi kokoukseksi'. Kohotetaan yhteen kokoontumisemme samalle arvostuksen tasolle kuin Herra.
Takaisin pääpointtiin… missä alkoi lauantain jumalanpalvelus?
Vanhassa testamentissa ei ole mitään, joka sanoisi Jumalan käskeneen lepopäivän olevan jumalanpalveluspäivä. Se on perhepäivä, siinä kaikki. Tuota perheen viikoittaista kokoontumista pidettiin ja pidetään pyhänä. Sen pitäminen vaatii kurinalaisuutta. Ei mitään työtä tuona päivänä, koko perhe viettää sen yhdessä tehden jotakin muuta kuin työtä.
Jumala käski Israelin tulla temppeliin vain kolme kertaa vuodessa, kuten nähdään 5. Moos. 16:16:sta sekä 2. Moos. 23:17:stä: "Kolme kertaa vuodessa tulkoon kaikki sinun miesväkesi Herran, sinun Jumalasi, kasvojen eteen siihen paikkaan, jonka hän valitsee: happamattoman leivän juhlana, viikkojuhlana ja lehtimajanjuhlana. Mutta tyhjin käsin älköön tultako Herran kasvojen eteen;"
Olen todennut historian monta kertaa, mutta lyhyesti: makkabealaisten aikoihin suunnilleen 200-160 eKr. Israelissa nousi pyhitysliike juutalaisia kouluttamaan. Kreikkalainen kulttuuri vaikutti voimakkaasti heihin tuoden sellaisia asioita kuten urheilutapahtumat, teatterin, taiteet, kirjallisuuden ja vastaavia juutalaiseen yhteiskuntaan.
Mutta koska juutalaiset kävivät Jerusalemin temppelissä vain kolmasti vuodessa ja he olivat levittäytyneet joka puolelle maata, he olivat tietämättömiä Jumalan Sanasta ja teistä. Itseään nimellä 'erottautuneet' kutsuva ryhmä nousi ratkaisemaan ongelman. He aloittivat jokaisena lepopäivänä 10 miehestä ja perheestä (13-vuotias ja sitä vanhempi poika laskettiin mieheksi) koostuvat 'kokoontumiset' ja tekivät jäljennöksiä Raamatusta. Nämä erottautuneet matkustivat näihin 'kokoontumisiin' ja kun eivät kyenneet, perheet vuorottelivat Raamatun lukemisessa ja jakamisessa – kuten näemme Jeesuksen tekevän Nasaretissa Lk. 4: 17-20:ssa.
Sana 'erottautunut' on sana fariseus ja sana 'kokoontuminen' on synagoga. Noin lepopäivän (sapatin) päivän jumalanpalvelus alkoi – pyhitysliikkeenä 100-luvulla eKr. karkeasti ottaen 200 vuotta ennen Jeesuksen palvelustyötä. Täten kun helluntai tapahtui, nämä uudet uskovat vain jatkoivat kodeissa kokoontumista, kuten olivat tehneet, nyt he vain tunnustivat apostolit auktoriteettinaan, ei fariseuksia. Tämä aiheutti suurta vainoa ja 'synagogan jakautumisia'. Vain niitä vastaan, jotka jakoivat synagogia, oli niin ankara, että Apt. 8: 1-2 kertoo meille kaikkien opetuslasten apostoleja lukuun ottamatta muuttaneen pois Jerusalemista ympäröiville Juudean ja Samarian alueille.
Niinpä voimme panna sivuun....
...virheen, että Jumala käskee jumalanpalvelukseen lepopäivänä, sillä Hän ei tee niin eikä koskaan ole tehnyt niin. Hän käski vain ottaa päivän lepoa varten seuraten Hänen luomisen malliaan, kun Hän lakkasi tekemästä työtä. Meidän tulee tehdä samoin. Se on niin yksinkertaista. Älyllisesti rehellinen ihminen muuttaa uskomansa sopimaan Jumalan Sanaan, loput sanovat: 'Älä hämmennä minua tosiasioilla, olen jo päättänyt', lol. Ei ole mitään väärää siinä, että jumalanpalvelus on minä päivänä tai iltana tahansa niin kauan kuin emme sano, että Jumala määräsi tuon päivän pyhille kokoontua.
Toiset pitävät kiinni lauantain jumalanpalveluksesta, koska rakastavat sitä – se ei ole ongelma – niin kauan kuin he eivät opeta sitä virhettä, että Jumala määrää lauantain jumalanpalveluspäiväksi.
Ja jatkamme tästä ensi viikolla osoittaen, kuinka Paavali käsitteli ihmisiä, jotka inttivät jonkin tietyn päivän olevan päivän, joka oli pakollinen jumalanpalvelukselle. Siihen saakka, siunauksin,
John Fenn/LL
Kysymyksiä sapatista? Osa 1/3
Hei kaikki,
Saan melko usein kysymyksiä sapatista. Se on iso kysymys jokaiselle lähtien Seitsemännen päivän adventisteista 'messiaanisiin' kristittyihin ja roomalaiskatolilaisen taustan omaaviin sekä moniin muihin saakka. Joten tutkitaanpa Raamattua, historiaa, sitä mitä Jeesus sanoi ja mitä opetetaan Uuden testamentin kirjeissä ja sovelletaan kaikkea tuota elämäämme.
Ensimmäinen asia ymmärtää on, että sana 'sapatti' tarkoittaa 'levätä' tai 'lopettaa tekemästä jotakin, lakata'. Kun seitsemäntenä päivänä Jumala 'lakkasi' (ei lepäsi, kuten me käytämme termiä), tai Jumala lopetti työnsä, se tapahtui luomisesta.
Koska sanaan sapatti liittyy niin monia uskonnollisia seikkoja, käytän useimmiten sanaa 'levätä', tai 'lakata' mitä tuo sana tarkoittaa.
Sapattikäsky: 2. Moos. 20: 8-11
"Muista pyhittää lepopäivä. Kuusi päivää tee työtä ja toimita kaikki askareesi; mutta seitsemäs päivä on Herran, sinun Jumalasi, sapatti; silloin älä mitään askaretta toimita, älä sinä älköönkä sinun poikasi tai tyttäresi, sinun palvelijasi tai palvelijattaresi tai juhtasi älköönkä muukalaisesi, joka sinun porteissasi on. Sillä kuutena päivänä Herra teki taivaan ja maan ja meren ja kaikki, mitä niissä on, mutta seitsemäntenä päivänä hän lepäsi; sen tähden Herra siunasi lepopäivän ja pyhitti sen."
Lepopäivä oli perhepäivä, kuten nähdään 3. Moos. 23:3:sta, jossa lepopäivää kutsutaan nimellä 'pyhä kokous'. Perheen yhteen kokoontuminen päiväksi oli pyhää. Ei ollut mitään käskyä tehdä tuo päivä jumalanpalveluspäiväksi. Se oli vain viikoittainen vapaapäivä perheelle vaalia keskinäistä yhteyttään, ja sitä tulee pitää pyhänä jäljitellessämme Jumalaamme, joka lakkasi tekemästä työtä seitsemäntenä päivänä.
Sivupolku...
Näemme, että lepopäivä oli ennen kaikkea perheen yhdessä viettämistä varten ja Jumala kutsui sitä pyhäksi. Tämä siirtyy Uuden testamentin Jumalan perheen kokoontumisen juhlimiseen. Apt. 2:42:ssa meille kerrotaan, että kokoontumiset olivat melko yksinkertaisia: "Ja he pysyivät apostolien opetuksessa ja keskinäisessä yhteydessä ja leivän murtamisessa ja rukouksissa."
Keskinäinen yhteys Uuden testamentin tosiasiallisissa tilanteissa on pyhää, sillä se on keskinäistä yhteyttä ensiksikin oman verisiteen omaavan perheen kesken ja toiseksi sen perheen kesken, jonka Jeesuksen veri on yhdistänyt. Kokoontumiset itsessään ovat lepoa, perheen sapatin kokoontumista. Jumalan perheväen kokoontuminen on rauhoittavaa, perheen ja meidän Herramme, jonka esimerkkiä seuraamme, juhlaa.
Auditorioajattelussa 'keskinäistä yhteyttä' kohdellaan myöhempänä lisänä, jota ei pidetä samanarvoisena opetuksen, ruoan ja rukouksen kanssa. Auditorioajattelussa 'keskinäinen yhteys' on siirretty alemmalle tasolle asiaksi, jota tehdään kahvin ja teen merkeissä päätapahtuman jälkeen: "Kokouksen jälkeen on aikaa seurustella muiden kanssa seurakuntasalissa, virvoketarjoilu."
Valtakunnan kulttuurissa vieraanvaraisuus ja siihen liittyvä keskinäinen yhteys ovat osa valtakunnan luonnetta. Meidät myös kutsutaan yhteyteen Herran Jeesuksen kanssa. (1. Kor. 1:9). 'Koinonia' –sanaa heitellään joka puolelle ikään kuin se olisi jokin ohjelma tai jotakin saavutettavaa, kun itse asiassa se on vain osa sitä, keitä olemme – etsimme käsiimme verisukulaisiamme. Ruoka, keskinäinen yhteys, rukous, opetus ja jakaminen – tätä perhe tekee.
UT:n ajattelussa perheen keskinäinen yhteys on pyhää ja se voidaan jäljittää suoraan takaisin käskyyn pitää lepopäivä perheen kanssa 2. Moos. 20: 8-11:ssa ja 3. Moos. 23:3:ssa esimerkiksi. Kummassakin kohdassa Jumala kutsuu perheen lepopäivää 'pyhäksi kokoukseksi'. Kohotetaan yhteen kokoontumisemme samalle arvostuksen tasolle kuin Herra.
Takaisin pääpointtiin… missä alkoi lauantain jumalanpalvelus?
Vanhassa testamentissa ei ole mitään, joka sanoisi Jumalan käskeneen lepopäivän olevan jumalanpalveluspäivä. Se on perhepäivä, siinä kaikki. Tuota perheen viikoittaista kokoontumista pidettiin ja pidetään pyhänä. Sen pitäminen vaatii kurinalaisuutta. Ei mitään työtä tuona päivänä, koko perhe viettää sen yhdessä tehden jotakin muuta kuin työtä.
Jumala käski Israelin tulla temppeliin vain kolme kertaa vuodessa, kuten nähdään 5. Moos. 16:16:sta sekä 2. Moos. 23:17:stä: "Kolme kertaa vuodessa tulkoon kaikki sinun miesväkesi Herran, sinun Jumalasi, kasvojen eteen siihen paikkaan, jonka hän valitsee: happamattoman leivän juhlana, viikkojuhlana ja lehtimajanjuhlana. Mutta tyhjin käsin älköön tultako Herran kasvojen eteen;"
Olen todennut historian monta kertaa, mutta lyhyesti: makkabealaisten aikoihin suunnilleen 200-160 eKr. Israelissa nousi pyhitysliike juutalaisia kouluttamaan. Kreikkalainen kulttuuri vaikutti voimakkaasti heihin tuoden sellaisia asioita kuten urheilutapahtumat, teatterin, taiteet, kirjallisuuden ja vastaavia juutalaiseen yhteiskuntaan.
Mutta koska juutalaiset kävivät Jerusalemin temppelissä vain kolmasti vuodessa ja he olivat levittäytyneet joka puolelle maata, he olivat tietämättömiä Jumalan Sanasta ja teistä. Itseään nimellä 'erottautuneet' kutsuva ryhmä nousi ratkaisemaan ongelman. He aloittivat jokaisena lepopäivänä 10 miehestä ja perheestä (13-vuotias ja sitä vanhempi poika laskettiin mieheksi) koostuvat 'kokoontumiset' ja tekivät jäljennöksiä Raamatusta. Nämä erottautuneet matkustivat näihin 'kokoontumisiin' ja kun eivät kyenneet, perheet vuorottelivat Raamatun lukemisessa ja jakamisessa – kuten näemme Jeesuksen tekevän Nasaretissa Lk. 4: 17-20:ssa.
Sana 'erottautunut' on sana fariseus ja sana 'kokoontuminen' on synagoga. Noin lepopäivän (sapatin) päivän jumalanpalvelus alkoi – pyhitysliikkeenä 100-luvulla eKr. karkeasti ottaen 200 vuotta ennen Jeesuksen palvelustyötä. Täten kun helluntai tapahtui, nämä uudet uskovat vain jatkoivat kodeissa kokoontumista, kuten olivat tehneet, nyt he vain tunnustivat apostolit auktoriteettinaan, ei fariseuksia. Tämä aiheutti suurta vainoa ja 'synagogan jakautumisia'. Vain niitä vastaan, jotka jakoivat synagogia, oli niin ankara, että Apt. 8: 1-2 kertoo meille kaikkien opetuslasten apostoleja lukuun ottamatta muuttaneen pois Jerusalemista ympäröiville Juudean ja Samarian alueille.
Niinpä voimme panna sivuun....
...virheen, että Jumala käskee jumalanpalvelukseen lepopäivänä, sillä Hän ei tee niin eikä koskaan ole tehnyt niin. Hän käski vain ottaa päivän lepoa varten seuraten Hänen luomisen malliaan, kun Hän lakkasi tekemästä työtä. Meidän tulee tehdä samoin. Se on niin yksinkertaista. Älyllisesti rehellinen ihminen muuttaa uskomansa sopimaan Jumalan Sanaan, loput sanovat: 'Älä hämmennä minua tosiasioilla, olen jo päättänyt', lol. Ei ole mitään väärää siinä, että jumalanpalvelus on minä päivänä tai iltana tahansa niin kauan kuin emme sano, että Jumala määräsi tuon päivän pyhille kokoontua.
Toiset pitävät kiinni lauantain jumalanpalveluksesta, koska rakastavat sitä – se ei ole ongelma – niin kauan kuin he eivät opeta sitä virhettä, että Jumala määrää lauantain jumalanpalveluspäiväksi.
Ja jatkamme tästä ensi viikolla osoittaen, kuinka Paavali käsitteli ihmisiä, jotka inttivät jonkin tietyn päivän olevan päivän, joka oli pakollinen jumalanpalvelukselle. Siihen saakka, siunauksin,
John Fenn/LL
RSS Feed