Kun kristityt kuolevat ja heillä on synti, josta ei ole tehty parannusta, osa 7
Hei kaikki,
Luulin tämän viikon kirjoituksen olevan viimeinen aiheesta kristittyjen kuoleminen ja heidän syntinsä, josta ei ole tehty parannusta, mutta on liikaa esimerkkejä, joten päätän sarjan ensi viikolla – käsitellen sitä, että Herra tuomitsee meidät, jos emme tuomitse itseämme.
Näyttää siltä, että usein kuullaan kahta ääriopetusta – ‘Jeesus ei koskaan tuomitse meitä, synti on menneisyyttä, armo on täällä, joten en ole tilivelvollinen kenellekään’ – opetus ja ‘Jumala vain odottaa, että käyttäydyn sopimattomasti ja sitten PAM, Hän tulee tuomitsemaan minut’ – opetus. Löydetäänpä tasapaino Sanan kautta.
Jeesus kyllä tuomitsee kristittyjä
1. Kor. 11: 29 - 32:ssa Paavali sanoo noista ennakkoluuloisista ihmisistä: ”Sillä kaikki ne, jotka syövät ja juovat erottamatta Herran ruumista, syövät ja juovat tuomion itseään vastaan. Tästä syystä monet joukostanne ovat heikkoja ja sairaita ja monet ovat kuolleet varhain. Mutta jos me tuomitsemme itsemme, meitä ei tulla tuomitsemaan. Mutta kun Herra tuomitsee meidät, meitä kuritetaan siksi, ettei meitä tultaisi tuomituksi kadotukseen muun maailman kanssa. ( suomennos tässä)
Jollei halua valikoida parhaita Sanan jakeita, joiden uskoo olevan tätä päivää varten (ja jotkut tekevät näin), tämä kohta sanoo, että Herra TULEE tuomitsemaan kristityn JOS:
1) Ihminen kieltäytyy tuomitsemasta itseään.
2) Hänen kieltäytymisensä tuomitsemasta itseään panee hänet asemaan, jossa hän saattaa menettää pelastuksensa – ’... kun Herra tuomitsee meidät, meitä kuritetaan siksi, ettei meitä tultaisi tuomituksi kadotukseen muun maailman kanssa’
Kuten totesin viime viikolla, kun pelastuit, tuomitsit itsesi. Kun tunnustat synnit tehdessäsi niitä, tuomitset itsesi. Sen tähden et ole vaarassa tulla Herran tuomitsemaksi. Vain ne, jotka kieltäytyvät käsittelemästä syntejään siihen pisteeseen saakka, että voisivat menettää pelastuksensa, ovat mahdollisia ehdokkaita Jeesuksen tuomitsemaksi kutsumalla heidät kotiin varhain.
Hän tuomitsee myös vähäisemmin tuomioin, ne eivät liity pelastukseen vaan sen sijaan Kristuksessa kasvamiseen, mutta tuosta ensi viikolla, joten pysy kanavalla. Tänään käsittelemme niitä, jotka voisivat menettää pelastuksensa, jollei Jeesus puutu asiaan ja vie heitä kotiin.
Joitakin esimerkkejä
Saavuin juuri kun hän kuoli hänen rintakehänsä juuri painuessa kasaan viimeisen henkäyksen päästessä ulos. Hän oli ollut kristitty teinivuosistaan, ja nyt 42-vuotiaana hän oli kuollut, alkoholisti, jonka maksa oli pettänyt. Hänen elämäntyylinsä oli olla alkoholin kahleissa muutama kuukausi kerrallaan siinä määrin, että hän oli tunnettu yhtenä kaupungin juopoista, sitten hän meni seurakuntaan ja puhdisti elämänsä muutaman viikon tai kuukauden ajaksi, sen jälkeen hän jälleen palasi pullon luo.
Kysyin Isältä: ’Haluatko herättää hänet kuolleista?’ ja kuulin välittömästi: ”En, olen tuonut hänet kotiin, jottei hän syyllistyisi pahempaan syntiin.”
Herra suuressa hyvyydessään, tämän miehen vuosien syntiä/parannuksentekoa, syntiä/parannuksentekoa toistaneen elämäntavan jälkeen hänen ollessaan kykenemätön murtautumaan siitä ulos pysyvään eheyteen, otti pois armon kätensä, mikä salli sen kaltoin kohtelun, jonka miehen maksa oli vastaanottanut vuosien ajan, tulevan julki hänen kehossaan – hänen maksansa petti lähes välittömästi sen viimeisen kerran, kun hän jätti raittiuden ja ryhtyi jälleen juomaan alkoholia.
Joh. 5:14:ssa Jeesus sanoi miehelle, joka oli ollut rampa 38 vuoden ajan ennen parantumistaan: ” Älä enää syntiä tee, ettei sinulle jotakin pahempaa tapahtuisi.” Jeesus ei sanonut, että miehen täytyi olla synnitön lopun elämäänsä, vaan sen sijaan elämäntyylinä olevan ei synninteon, ettei pahempaa asiaa (helvetti) tapahtuisi hänelle.
Tuo Iisebelin henki
Minulla on cd/MP3 – opetussarja siitä, mitä Sana toteaa ‘Iisebelin hengen’ todella olevan, ja voit saada sen jos kiinnostuit, eikä asia ole lainkaan niin kuin yleisesti opetetaan, mutta keskipisteenäni tässä on Herran teot, eivät Iisebelin. Ilm. 2: 20 - 23:ssa Hän sanoo:
"...sinä siedät tuota naista Iisebeliä... Minä annoin hänelle aikaa tehdä parannus, mutta hän kieltäytyy tekemästä parannusta haureudestaan...Varokaa, Minä syöksen hänet vuoteelle, ja ne, jotka tekevät aviorikoksen hänen kanssaan, Minä syöksen suureen ahdinkoon ja kärsimyksiin, elleivät he tee parannusta hänen teoistaan, ja Minä tulen iskemään hänen lapsensa kuolleeksi.” (hänen seuraajansa, ei kirjaimellisesti lapset; suomennos tässä)
Huomaa apostoli Johanneksen raportoivan samoista olosuhteista kuin Paavali – ihmisistä, joille on annettu aikaa tuomita itsensä, mutta eivät sitä tee, minkä tuloksena Herra tuomitsee heidät ja jälleen, sairaus/kärsimys – mutta muista Paavali sanoi Hänen tekevän tämän, jotta emme tule tuomituiksi maailman kanssa. Siispä jopa tässä näemme Hänen suuren laupeutensa.
Korintto
Korinton uskovien joukossa oli mies, jolla oli seksisuhde äitipuoleensa. Paavali sanoi, ettei tuon tasoista syntiä nähty edes syntisten joukossa. Kuten 1. Kor. 5: 1 - 13:ssa todetaan, kukaan ei konfrontoinut miestä, vaan sen sijaan hyväksyivät asian ja jotkut jopa ylpeilivät hänen urotyöstään. Paavali sanoi heille, että heidän olisi pitänyt konfrontoida mies ja käsitellä asia (kotiseurakunta-) ruumiina. Koska he eivät näin tehneet, hänen täytyi puuttua tilanteeseen käsitelläkseen asia sanoen:
“...Olen päättänyt luovuttaa tämän miehen Saatanalle hänen lihansa tuhoamiseksi, niin että hänen henkensä voi tulla pelastetuksi Herran Jeesuksen päivänä.” jae 5 (suomennos tässä)
Toisin sanoen Herra poistaisi armonsa miehen elämästä, mikä mahdollistaisi sen, että mies kärsisi syntinsä seuraukset, mikä merkitsisi ennenaikaista kuolemaa. Olipa kyse sairaudesta tai onnettomuudesta, emme tiedä, mutta me kyllä tiedämme, että miehen elämää lyhennettäisiin, jotta hän selviytyisi taivaaseen, siltä varalta että hän jatkaisi synnin polkua eteenpäin ja menettäisi pelastuksensa kokonaan. ’Että hänen henkensä voi tulla pelastetuksi...’ Paavali sanoi.
Huomaa prosessi – mies teki syntiä, muttei käsitellyt asiaa kun hänelle oli annettu aikaa tehdä parannus. Toiseksi kukaan paikallisesta seurakuntaruumiista, joka toimi kodeissa, ei konfrontoinut häntä. Koska mies kieltäytyi tuomitsemasta itseään, hänet oli määrä luovuttaa Saatanalle hänen lihansa tuhoamiseksi.
Anna kun totean, että tämä ei ole mitään sellaista, jonka kuka tahansa voi tehdä. Paavali oli korinttilaisille apostoli, joten hänellä oli auktoriteetti Jumalan edessä heidän puolestaan. Muistan olleeni eräässä pienessä ryhmässä rukoilemassa erään ryhmässä olleen henkilön sukulaisen puolesta, kun eräs nainen yhtäkkiä ’käski’ hänet Saatanalle varhaista kuolemaa varten – miehen sukulaisen suureksi hämmästykseksi tämän yksikertaisesti pyydettyä miehen puolesta rukousta! Et voi päättää, että olet yksinkertaisesti saanut tarpeeksesi jostakusta ja luulla, että voit luovuttaa hänet Saatanalle – Herra ei tule kuuntelemaan tuota rukousta.
Saatanalle luovuttaminen
Lähes 40 vuoden vaeltamiseni Herran kanssa aikaa ajatellessani mieleeni tulee vain muutama kerta, jolloin olen kokenut kehotuksen Herralta luovuttaa joku Saatanalle ja taivaaseen vietäväksi, jotta tämä henkilö ei olisi menettänyt pelastustaan.
Mielisairaustapaus, mutta hän rakasti Herraa
Ensimmäinen koski nuorta miestä, joka oli mielisairas. Hän rakasti Herraa, mutta hänet oli potkittu pois Raamattukoulusta, koska oli antanut hillittömiä ’sanoja’ ihmisille muun erikoisen käyttäytymisen joukossa, mikä johti mielisairaalassa oloon. Siihen mennessä kun hän tuli takaisin kotiin ja seurakuntaamme, hän näki riivaajia lähes koko ajan ja yritti ajaa niiden yli lava-autollaan.
Riivaajien näkemisestä ja sen jälkeen niiden yli ajamisen yrittämisestä aiheutunut ensimmäinen onnettomuus tapahtui noin kello yksi aamuyöllä. Mies koputti oveemme vähän sen jälkeen käveltyään onnettomuuspaikalta. Hän sanoi nähneensä riivaajan piikkilanka-aidalla, joten oli yrittänyt ajaa sen päälle – vieden osan aidasta ja vahingoittaen lava-autoaan. Useiden viikkojen aikana hänen tilansa vain paheni hänen yrittäessään ajaa riivaajien yli, minkä tuloksena oli lisää vahingoittuneita aitoja, ajaessaan peltojen poikki jne. Hänen vahvat kristityt vanhempansa olivat hyvin huolissaan ja me kaikki rukoilimme.
Barb ja minä puhuimme ja rukoilimme kun miehen tämä käyttäytyminen jatkui ja tajusimme, että oli vain yksi ratkaisu, vaikka mies oli vain parikymppinen. Lääketieteellä ei ollut vastauksia, mies ei halunnut tai kyennyt käytännössä soveltamaan mitään mitä olin hänelle kertonut ja hän kieltäytyi luopumasta halustaan ajaa riivaajien yli lava-autollaan.
Viimein rukoilin rukouksen, jota en koskaan aiemmin ollut rukoillut: “Isä, me kaikki olemme lopussa. Emme halua hänen täysin menettävän järkeään, mutta jotakin on selvästi pielessä ja se käy yli ymmärryksemme. Hänen lopullinen vapautumisensa olisi se, että hän menisi taivaaseen, sillä mitään maallista parannuskeinoa ei näytä olevan eikä hänellä oli halukkuutta käsitellä asiaa. Hänen pastorinaan pyydän, että poistat armon kätesi ja otat hänet kotiin oman harkintasi mukaan ja että jätät lausumani täysin huomiotta, jos tämä on sopimaton pyyntö minulta.” Tai käytin tuontapaisia sanoja.
Noin seitsemän päivää myöhemmin saimme puhelinsoiton – mies oli kuollut yhden auton onnettomuudessa. Kukaan ei tiennyt, miksi ihmeessä hän ajoi pois tien sivusta juuri siinä ja moottoritienopeutta. Mutta minä tiesin – hän jahtasi jälleen yhtä riivaajaa. Hän kuoli välittömästi, kun hänen lava-autonsa iskeytyi puron pengerrykseen. Minua järisytti perusteellisesti, että se mitä olin rukoillut, oli itse asiassa tapahtunut.
Hänen hautajaisiaan seuraavana sunnuntaina ylistyskokouksemme aikana näin hänet yhtäkkiä seisomassa lavalla hymyillen minulle. Kaksi muuta ihmistä näki hänet ja lukuisat muuta sanoivat, että he olivat myös tietoisia siitä, että hän katseli meitä tuona päivänä. Siltä varalta, että ajattelet tuon olevan outoa, muista (kuolleiden) Mooseksen ja Elian ilmestyneen Jeesukselle, Pietarille, Jaakobille ja Johannekselle kirkastusvuorella ja apostoli Johannes näki ja puhui ihmisille, jotka olivat jo taivaassa Ilmestyskirjassa.
Todistajat
Hepr. 12:1 sanoo, että meitä ympäröi todistajien pilvi Sanan viitatessa siihen, että heidän sallitaan todistaa osia elämästämme toisinaan, kuten oli Mooseksen ja Elian laita Jeesuksen elämässä.
Varoitus – Ei luulla, että jokaisella sairaalla tai kroonisesti potevalla täytyy olla jokin kätketty synti, josta täytyy tehdä parannus, sillä näin ei ole Raamatussa. Mutta on myös totta, että joskus kuten nähdään 1 Kor. 11:ssa koskien joidenkin sydämessä ollutta ennakkoluuloa, että he olivat heikkoja ja sairaita, koska he eivät erottaneet Kristuksen ruumista ja tuominneet itseään. Aiheellani on kapea-alainen sovellus, mutta se on kertomisen arvoinen koskien Herran tapoja uskovien tuomitsemisessa ja koko prosessia.
Tila loppui tältä viikolta jälleen. Ensi viikolla päätösosa, joka käsittelee vähäisempiä Herran tuomioita, joiden tuloksena EI ole varhainen kuolema. Siihen saakka siunauksin,
John Fenn