Kuinka Sana tuli lihaksi, osa 1/4
Hei kaikki,
Tämä on se aika vuodesta, jolloin juhlimme Jeesuksen syntymää, mutta tämä opetussarja käsittelee Hänen elämäänsä ennen kuin Hän jätti taivaan tullakseen Ihmisen Pojaksi. Jes. 9:6 sanoo osin: "…lapsi on meille syntynyt, poika on meille annettu..."
Jumala on niin maailmaa rakastanut, että Hän antoi taivaasta Poikansa, josta tuli Jeesus-lapsi, joka syntyi Betlehemissä. Joh. 17:5:ssa Jeesus puhuu Isälle ja sanoo: "...kirkasta sinä minut tykönäsi sillä kirkkaudella, joka minulla oli sinun tykönäsi, ennen kuin maailma olikaan..."
Jumalan Sana
Jumalan Sana on ensisijaisesti se persona, joka on Jumalan Sana. Kirjoitettu Sana virtaa siitä persoonasta, joka on Jumalan Sana ja Pyhä Henki tuo elämän noihin kirjoitettuihin sanoihin.
Valitettavasti meidän päivinämme monet kristityt tuntevat kirjoitetun Sanan paremmin kuin he tuntevat sen persoonan, joka on Sana. Minulla ei ole riittävästi sormia ja varpaita laskemaan, kuinka monta kertaa olen sanonut itselleni tai Barbille: " Jos he tuntisivat Hänet paremmin, he eivät ajattelisi Sanan sanovan noin." Kirjoitettu Sana virtaa siitä persoonasta, joka on Sana.
Jos joku kertoo minulle vaimoni sanoneen jotakin, joka ei ole yhdenmukaista sen kanssa, jollainen tiedän hänen olevan, sanon kertojalle: "Tuo ei kuulosta häneltä." Samoin on sen kohdalla, mitä jotkut sanovat Raamatun sanovan – jos he tuntisivat Hänet, he eivät ajattelisi Raamatun sanovan noin.
Jotkut 'seisovat Sanan päällä' ilman, että olisivat koskaan kääntyneet todellisen Jumalan Sanan puoleen nähdäkseen, onko Hän samaa mieltä heidän kanssaan. Ja jos todellinen Sana ei ole samaa mieltä sen kirjoitetun Sanan kanssa, jonka 'päällä' tuo henkilö on valinnut 'seistä', ei ole mitään Pyhän Hengen läsnäoloa saamaan sitä aikaan, eikä edes antamaan sisäistä todistusta tuon henkilön sisälle asiasta. Hän voi puhua kirjoitettua Sanaa vaikka kuinka paljon, mutta hänen julistuksissaan ei ole yhtään Elämää.
Emme voi erottaa kirjoitettua Sanaa Sanan persoonasta. Kirjoitettu Sana ei ole mikään loitsujen kirja, niin että jos käyttää tiettyjä sanoja tai tekee tiettyjä tekoja, 'taikarahaa' putoilee pankkitilillesi. Eikä persoona, joka on Sana, hetkahda siitä, että toistamme kirjoitettuja Sanan kohtia loputtomasti.
Hepr.1: 1-3 sanoo näin: "Sitten kuin Jumala (Isä) muinoin monesti ja monella tapaa oli puhunut isille profeettain kautta, on hän näinä viimeisinä päivinä puhunut meille Pojan kautta, jonka hän on pannut kaiken perilliseksi, jonka kautta hän myös on maailman luonut. "
"ja joka, ollen hänen kirkkautensa säteily ja hänen (Isän) olemuksensa kuva ja kantaen kaikki voimansa (Isän voiman) sanalla, on, toimitettuaan puhdistuksen synneistä, istunut Majesteetin oikealle puolelle korkeuksissa..."
Huomaa, että Jeesus Kristus kantaa kaikki asiat Isän voiman Sanalla – tämä ei sano, että Sanassa on voima, vaan sen sijaan, että Jeesus kantaa (pitää yllä) kaikki asiat Isän voiman Sanalla. Isällä on voima, ei Jeesuksella. Jeesus on Isänsä voiman Sana.
Esimerkiksi
Sanotaan vaikka, että joku isä käskee poikaansa menemään ulos kutsumaan veljiään ja sisariaan sisälle, koska on aika syödä päivällistä. Jos yksi pojan sisaruksista vastustelee, poika saattaa sanoa: 'Kerron isälle'. Voima on isässä, joka pysyy talossa, poika on vain ilmaus isän tahdosta, joka ilmenee isän sanassa pojalle ja sitten pojan kautta pojan sisaruksille.
Pojalla on auktoriteetti toimeenpanna isänsä sanat ja käskyt, mutta voima sijaitsee isässä. Voisimme sanoa, että poika lähetettiin isältä käskemään tämän sisaruksia tulemaan sisälle päivälliselle, mikä tekee pojasta hänen isänsä sanan. Tuota on Jeesus meidän Taivaalliselle Isällemme. Jeesus pitää yllä kaikkea Isän voiman Sanalla.
Sen tähden meille kerrotaan tässä kohdassa, että Isä nimitti (engl. Raamatun käännös) Hänet kaiken perilliseksi. Sen tähden Fil. 2: 5-11 (jae 9) sanoo, että Isä Jeesuksen tekojen tähden on antanut Hänelle nimen, joka on kaikkien nimien yläpuolella. Sen tähden osoitamme rukouspyyntömme Isälle, kuten Jeesus käski ja kuten nähdään kautta koko UT:n. Emme pyydä Pyhältä Hengeltä, emmekä Jeesukselta, vaan Jeesus sanoi, että pyydetään Isältä Hänen nimessään. Miksi? Isällä on voima. Jeesus on tuon voiman ilmaus, tuon voiman Sana, mutta voima, mukaan luettuna voima vastata rukoukseen, on Isällä.
(Ettehän lähetä minulle sähköpostia sanoen jotakin sellaista kuin: 'Mutta minä rukoilen tai pyydän Pyhältä Hengeltä' tai 'onko ok, jos sanon Pyhä Henki, ole niin hyvä ja…' tai 'Olen aina pyytänyt Jeesukselta asioita' – tottele vain Jeesusta ja muuta tapasi ja astut Isäsi kanssa vaeltamisessa korkeammalle, sillä kaikessa on kyse Isästä ja siitä että Hänen tahtonsa tapahtuu maan päällä niin kuin taivaassa. Ei ole mitään rukousta osoitettuna Pyhälle Hengelle eikä Jeesukselle osoitettua rukouspyyntöä, lähtien Isä meidän –rukouksesta kaikkialle UT:n kirjeisiin. Peittääkö Hän toisinaan meidän tietämättömyytemme, kyllä. Mutta nyt tunnet polun korkeampaan totuuteen, ja kyse on yksinkertaisesti Jeesuksen tottelemisesta, joten vaihda tottelemattomuudesta kuuliaisuuteen.)
Jeesus on Isän tahto lihaksi tulleena
Alussa oli Sana, ja Sana oli Jumalan tykönä, ja Sana oli Jumala... Ja Sana tuli lihaksi ja asui meidän keskellämme…(Joh. 1:1, 14)
Kuinka tämä tapahtui? Sattuiko vain yhtäkkiä, että Jeesus jätti taivaan tullakseen siitetyksi Marian kohtuun? Ei, tarinaan liittyy niin paljon enemmän… mennään takaisin noin vuoteen 1100 eKr., kun Samuel-poika on temppelissä Eelin, ylimmäisen papin apulaisena. Hän on sikeässä unessa, kun Herra tulee hänen huoneeseensa...
Meille kerrotaan 1. Sam. 3:1:ssä: "Herran sana oli harvinainen siihen aikaan, eivätkä näyt (Herrasta) olleet tavallisia." Herra kutsui poikaa kolmesti ja kun Eeli oli kertonut pojalle, että kyse oli Herrasta, jae 10 sanoo näin: "Niin Herra tuli ja seisoi ja huusi niin kuin edellisilläkin kerroilla: "Samuel, Samuel!" "
Jae 21 kertoo meille tämän olleen uusi aika Samuelille ja Israelille, avointen Herran näkyjen alku. Joosuan kuoleman ja ensimmäisen kuninkaan, Saulin välissä Israel oli ainoastaan löyhästi yhteen liittyneiden heimojen joukko, jota kriisien aikaan johti tuomari, joka ilmaantui ratkaisemaan tuon ongelman.
Samuel oli ensimmäinen profeetta ensimmäiselle kuninkaalle ja se loi sen ennakkotapauksen, että jokaisella Israelin ja Juudan kuninkaalla olisi yksi (tai useampi) profeetta auttamassa maan johtamisessa. Kuiva aika, jolloin ei ollut mitään avointa näkyä Herran Sanasta, oli ohi. Meille kerrotaan alkaen poikaprofeetta Samuelista: "sillä Herra (Yahweh/YHWH) ilmestyi Samuelille Siilossa Herran sanan kautta..."
Ymmärrä, kuka Samuel oli...
Kun Herran Sana alkoi ilmestyä Samuelille, se loi ennakkotapauksen kaikkien profeettojen seurattavaksi. Fraasi, jonka näemme profeettojen kirjoissa: "Herran Sana tuli..." ei tarkoita, että joku profeetta istui pöydän ääressä sulkakynän ja kirjakäärön kanssa ja että hänen kättänsä ohjattiin muistikirjaan merkitsemisen harjoituksessa, josta tuli esimerkiksi Jeremian kirja.
Ei! Se merkitsee, että Samuelista lähtien halki vuosisatojen, se persoona, joka ON Herran Sana, ilmestyi profeetoille ja kertoi heille, mitä Hän kertoi kansakunnalle tai Hänen mukanaan tuli myös näky tulevista asioista. Herran Sanan ilmestyminen Samuelille loi ennakkotapauksen kaikille lopuille uuden Israelin kansakunnan profeetoille. Jatkamme tästä ensi viikolla, siihen saakka, siunauksin.
John Fenn/LL