Kuinka kokea Hänen läsnäolonsa osa 1
Hei kaikki,
Olemme oppineet paljon elokuvista ja TV:stä emmekö olekin?
· Kuka tahansa voi hoitaa lentokoneen laskeutumisen niin kauan kuin joku lennonjohtotornissa puhuen opastaa häntä laskeutumisessa.
· Kun sankari osaa taistelulajeja ja on 10 kaverin ympäröimä, nuo käyvät vuorotellen sankarin kimppuun sen sijaan, että kaikki hyökkäisivät hänen päälleen yhtaikaa.
· Naisen hiukset, meikki ja huulipuna kestävät yön, pommiräjähdysten ja synnytyksen.
· Lakanat on leikattu niin, että naisen puolella sänkyä ne ylettyvät hänen kainaloihinsa, mutta miehen puolella vain hänen vyötäröönsä.
· Jos alakerrasta kuuluu yöllä outoa ääntä, hallissa on aina baseball–maila, johon tarttua.
· Kaikissa pommeissa on suurikokoiset numerot, joista näkyy, paljonko aikaa on jäljellä.
· Jos sinua ajetaan takaa, mene juna-asemalle ja juokse raiteiden poikki ja junien taakse, koska karistat takaa-ajajasi aina tuolla tavoin.
Me olemme oppineet paljon seurakunnalta ja kristillisistä konferensseista emmekö olekin?
· Jumala edellyttää 3 ‘innostunutta’ laulua ja 4 ‘hidasta palvovaa’ laulua, ennen kuin Hän antaa yhden ainoan profetian seurakunnalle. Mikä tarkoittaa, että...
· Jumala tietää, koska on Hänen vuoronsa puhua: Juuri silloin kun viimeinen palvova laulu päättyy ja palvonnasta tulee lähes kuulumatonta. Sen jälkeen, kun Hän on puhunut kerran, Hän tietää, että on ilmoitusten aika.
· Koet läpimurron laittamalla rahaa lavalla olevan puhujan jalkojen juureen.
· Jos huudat ja kiljut ja karjut niin lujaa kuin pystyt, Jumala kuulee sinua paljon paremmin.
· Jos puhuja luulee demonin olevan läsnä, vaaditaan kielillä puhumista niin kovaäänisesti kuin mahdollista (ja jos ojentelet käsiäsi näin tehdessäsi, saat sen TODELLA pelkäämään).
· Vierailevan Herran palvelijan edessä todellista nöyryyden ilmausta on kaatua taaksepäin kun hän koskettaa tai tönäisee sinua otsaan. Jos voit rojahtaa ja heittäytyä taaksepäin dramaattisen vaikutuksen aikaansaamiseksi, se tuo paljon enemmän ‘voitelua’.
· Niiden ihmisten lukumäärä, jotka kantavat Herran palvelijan takkia, Raamattua ja vesipulloa, on suorassa suhteessa tuon palvelijan ’voiteluun’, suosioon, statukseen ja varallisuuteen.
Aivan kuten elämää ei näytetä täsmällisesti oikein TV:ssä, sitä kuinka tulla Hänen läsnäoloonsa ja vastaanottaa Häneltä ei aina näytetä myöskään täsmällisesti oikein seurakunnassa. Tämä sarja käsittelee tosiasiallisia Raamatun kohtia ja oman elämäni kokemusta, jotka näyttävät sinulle, kuinka kokea Hänen läsnäolonsa.
Isä on Henki
Jeesus sanoi Joh. 4:24:ssä, että Hänen Isänsä on Henki ja Joh. 3:5-8:ssa, että me olemme ’syntyneet Hengestä’, mitä kutsumme ’uudestisyntymiseksi’, mikä merkitsee, että Isän Henki on luonut uudelleen meidän ihmisen henkemme. Juuri hengessämme meillä on Jumalan läsnäolo ja aistiaksemme Hänet meidän täytyy oppia kuinka kääntää huomiomme hengen ihmiseemme.
Heti kun meidät on luotu uudelleen hengessämme uskon kautta Jeesukseen Kristukseen, on kyse samantapaisesta asiasta kuin vastasyntyneenä vauvana olemine. Pietari sanoi: ’ halatkaa niin kuin vastasyntyneet lapset sanan väärentämätöntä maitoa että te sen kautta kasvaisitte (pelastukseen).’ (1 Piet. 2:2)
Gal. 4:19:ssa Paavali sanoi: ‘Lapsukaiseni, jotka minun jälleen täytyy kivulla synnyttää, kunnes Kristus saa muodon teissä.’
Saatamme olla monta vuotta tai vuosikymmentä vanhoja astuessamme tuon Jeesukseen uskomista tarkoittavan askeleen, mutta tuossa uskomisen hetkessä meidän hengen ihmisessämme olemme kuin vastasyntynyt lapsi. Kasvamisemme Herrassa on, kuten Paavali yllä kuvasi, samantapainen kun synnyttäminen, on pysähdyksiä ja alkamisia, supistuksia ja lepoaikoja, mutta tuo opetuslapseuden prosessi on sitä, että Kristus saa muodon meissä.
Sana ‘(saada) muodon’ yllä on ‘morphoo’, mikä tarkoittaa ‘henkilön muotoa tai piirrettä’. Paavali oli jälleen synnyttämässä – ei heidän uutta syntymistään, vaan heidän opetuslapseuttaan varten – rukoillen, että Kristuksen piirteen muodon täyteys kasvaisi heissä. Vaikka hengen ihmisemme vie yhtä paljon tilaa kuin kehomme, viattomuudessa ja tietämättömyydessä synnymme uudesti aikuisen kokoisen vauvan kaltaisena ja meidän täytyy kypsyä.
Mieti sitä, että vastasyntyneellä vauvalla on kaikki tarvittavat kehon osat autolla ajamiseen, mutta vie monia vuosia ennen kuin hänen kehonsa kasvaa sopivaksi ajajan istuimelle ja hänellä on myös mielensä puolesta kyky käsitellä autolla ajamista. Mutta hän syntyy kaikkine oikeine osineen, hän vain ei ole kasvanut (autolla ajamisen) kykyynsä. Tämä on samantapaista kun se, että synnymme uudesti hengessämme ja meillä on ikään kuin kaikki oikeat ’osat’, mutta emme vielä ole kypsiä Kristuksessa.
Miltä henkesi tuntuu
Lk. 24:32:ssa kaksi Emmauksen tien miestä, jotka kulkivat Jeesuksen kanssa 5 mailia tai 8 km, sanoivat tämän: “Eikö sydämemme ollut meissä palava, kun hän puhui meille tiellä ja selitti meille kirjoitukset?”
Nämä miehet olivat äskettäin uudestisyntyneitä uskottuaan Jeesuksen olevan Herra ja nousseen kuolleista. He kokivat ensimmäistä kertaa uudestisyntyneen henkensä, joka todisti heille ne asiat, joista Jeesus heille opetti.
Sana ‘palaa’ yllä tarkoittaa ‘sytyttää tuli, sytyttää’. Huomaa, että heidän mielensä huomasi palamisen heidän kävelleessään, mikä todennäköisesti vei tunnin verran, mutta he eivät tajunneet kenestä oli kysymys ja mitä oli meneillään ennen kuin vasta SEN JÄLKEEN kun Herra oli lähtenyt.
Ajattele eteenpäin...
Kokemukseni on ollut, että hyvin älyllisillä tai ylistyksen aikana ajattelemiseen keskittyvillä ihmisillä on usein vaikeuksia kääntää mielensä siihen, mitä heidän henkensä sisällä tapahtuu. Älyllisellä en tarkoita näsäviisaita, vaan sellaisia ihmisiä, jotka ovat niin tottuneet ajattelemaan, prosessoimaan asioita mielensä kautta, eivätkä sen perusteella, mitä he ’tuntevat’ sisällään, että sen aistiminen, mitä heidän hengessään tapahtuu, on heille uutta. Jotkut ovat useita vuosia vanhoja Herrassa, mutta yhä tietämättömiä Hengen liikehdinnän suhteen omassa sydämessään tai kokouksessa tai siitä, kuinka kokea Hänen läsnäolonsa.
Mutta jotta kykenee kokemaan Hänen läsnäolonsa, olemaan ’Hengessä’ tunteakseen ja aistiakseen, mitä hengessä tapahtuu, ihmisen täytyy olla halukas kääntämään huomionsa sisinpäänsä ja etsimään tuota ’palamista’ tai läsnäoloa hengessään.
Pysähdy ja huomaa
Se tarkoittaa, että kun ensi kertaa aistimme tuon palaamisen kuten nuo yllä mainitut, meidän täytyy pysähtyä ja kiinnittää siihen huomiota. Ollessani teini ja koettuani tuon palavuuden tai läsnäolon hengessäni eräässä teinien rukouskokouksistamme, tein ankarasti työtä löytääkseni tuon ’aaltopituuden’ jälleen.
Oli kuin vanhan radion kohdalla (mikä ei ollut vanha silloin, kun olin teini-ikäinen), jossa löytääkseni radioaseman ja selvimmin kuuluvan signaalin, siirsin osoitinta hitaasti edestakaisin kuunnellen löytääkseni haluamani aseman ja heti kun löysin sen, hienosäädin signaalia aivan kevyellä osoittimen kosketuksella vasemmalle tai oikealle.
Minulla oli tapana ajatella, mitä laulua lauloimme, mitä olin ajattelemassa, kun tunsin Hänen läsnäolonsa sisälläni. Ahersin päästäkseni takaisin tuolle ’aaltopituudelle’ asettaen itseni mielessäni takaisin siihen samaan asiayhteyteen, jossa Hänet tunsin. Ja sitten tunsin Hänen läsnäolonsa virtaavan ylöspäin hengestäni... kyllä tunsin, aistin, tulin jälleen tietoiseksi Hänen läsnäolostaan sisälläni.
Muistatko?
Saatoin olla ajamassa autoa ajatellen Herran asioita, kun sain suuren ilmestyksen. Vau, ajattelin, tuo on niin hyvää, etten koskaan unohda sitä, joten kirjoitanpa sen muistiin myöhemmin. Kun koitti ’myöhemmin’, en kyennytkään muistamaan, mikä tuo ilmestys oli. Se sai sydämeni palamaan sisälläni, näin kuinka tuo ilmestys liittyi toisiin asioihin Raamatussa ja elämässä, se oli ihmeellistä... mutta tuona iltana en kyennyt muistamaan mitään.
Syy siihen on, että tuo ilmestys Jumalalta on hengen ihmisessäsi, ja ellet kirjoita sitä muistiin tai puhu sitä julki – tee jotakin, jossa mielesi ja kehosi on mukana ja joka rekisteröi sen, tuo ilmestys menetetään, koska se ei koskaan päässyt mieleesi saakka. Se pysyi hengessäsi.
Saadaksesi sen takaisin sinun täytyy sijoittaa itsesi mielessäsi ja hengessäsi takaisin tuohon samaan tilanneyhteyteen. OK, olin siis ajamassa tuota tietä pitkin tuossa kohdassa, ajattelin ...hmm... kuuntelin tuota kristillistä ylistyslaulua... ajattelin sen jälkeen... ja sitten menin takaisin tilanteeseen mielessäni, hengessäni, löytäen tuon aaltopituuden... rukoillen kielillä niin toimiessani... sitten tuo ilmestyksen virta alkoi uudelleen, aivan kuten oli tapahtunut aiemmin päivällä... kyse oli sen ’aaltopituuden’ löytämisestä, joka avasi jonkin sellaisen oven mielessäni, joka salli Elämän virran hengessäni huuhtoutua mieleeni.
Mutta...noista vuosista lähtien olen aina säilyttänyt kynää ja paperia jokaisessa ajamassani ajoneuvossa, kuormurissa, autossa, vuokra-autossa...aina. Koska en halua ilmestyksen pysyvän hengessäni, haluan oppia sen ulkoa, ja niin tehdäkseni minun täytyy ottaa mukaan mieleni ja kehoni, siitä syystä nuo kynä ja paperi.
Hän on ‘todellinen'
Jumala on Henki ja synnymme uudesti hengessämme, joten jos haluat kokea Hänen läsnäolonsa, sinun täytyy oppia hengestäsi ja Hänen Hengestään. Hän on hyvin nöyrä,’todellinen’, ei sekoa inhimillisistä heikkouksistamme ja epätäydellisyyksistämme ja on sitoutunut meihin.
Ja koska Hän elää sisällämme, sinun ei tarvitse huutaa ja kiljua saadaksesi Hänen huomionsa. Hän on yhtä lähellä kuin ajatus...ala katsoa sisällesi löytääksesi tuon ’palamisen’, tuon läsnäolon, tuon rauhan... löydä tuo ’aaltopituus’ jälleen syvältä sisältäsi, ei korviesi välistä... sillä henkesi on syvällä sisälläsi ja juuri siellä me löydämme yhteyden Hänen kanssaan... enemmän ensi viikolla, siunauksin,
John Fenn
www.supernaturalhousechurch.org