How Jewish should a Christian be? #4
Kuinka juutalainen kristityn pitäisi olla? Osa 4
Hei kaikki,
Viime viikolla käsittelimme perustaja-apostolien päätöstä olla asettamatta ei-juutalaisille uskoville mitään vaatimuksia koskien Mooseksen lain noudattamista, ja sitä, että Paavali ja apostolit viettivät helluntaita oman valintansa pohjalta vapauden asemasta käsin sen sijaan, että heidät olisi pakotettu niin tekemään lain alaisina.
Mutta nykyään on monia hyvää tarkoittavia ja vilpittömiä uskovia ei-juutalaisia, jotka tutkivat uskon juutalaisia juuria ja heistä jotkut ovat siirtyneet Paavalin ja apostolien esimerkistä noudattaa (osia) Mooseksen laista valinnan pohjalta uskomukseen, että se on vaatimus, joka miellyttää Jumalaa. Kukaan ei halua tuottaa pettymystä Herralle, ja se on osittainen motiivi monilla noista uskovista. Mutta on joitakin asioita, joita he uskovat Jumalan haluavan, mutta se ei ole totta. Tässä tavallisin virhe:
Lauantaina palvominen
Monet messiaaniset kristityt kertovat mielellään sinulle, että Jumala vakiinnutti lauantaina palvomisen tavaksi pitää sapatti. Totuus on hyvin erilainen. 2. Moos. 20:8-11 kirjaa sapatin lain, mikä toteaa, että eivät he, eivätkä heidän työntekijänsä (palvelijansa) eivätkä eläimet saa tehdä mitään työtä tuona päivänä. Jumala lakkasi luomisesta ja heidänkin täytyisi. Hän lisäsi 3. Moos. 23:3:ssa sen olevan perheen pyhä kokoontuminen (engl. Raamatun käännös) ja korosti, ettei mitään työtä saa tehdä sapattina. Pidä sapattia pyhänä, perheen aikana.
Ainoa käsky palvonnasta, jonka Jumala antoi Moosekselle, oli että vuosittain heidän tuli kolme kertaa mennä (temppeliin), joka oli Jerusalemissa (2. Moos 23:14, 17 – happamattoman leivän juhla, helluntai, lehtimajajuhla)
Käytäntö kokoontua lauantaisin palvomaan alkoi Johannes Hyrkanoksen (164-104 eKr.) hallintovallan tienoilla. 300-400 –luvuilla eKr kreikkalaiset eivät vain valloittaneet Israelia, vaan myös toivat kreikkalaisen kulttuurin koko maahan. Heidän kulttuurinsa käsitti sellaisia juutalaisille uusia asioita kuten voimistelusalit, urheilun, yleisurheilun ja huomion suuntaamiseen ulkonäköön ja kehoon, vaihtuvat muodit, teatterin ja taiteet jne. Pian kreikkalainen kulttuuri läpäisi juutalaisen kulttuurin ja tieto Jumalasta hävisi väestön piiristä.
Nousi pyhitysliike ‘erottamaan’ juutalaiset kreikkalaisista, ja nämä johtajat tajusivat, että tarvittiin säännöllisiä viikoittaisia ‘kokoontumisia’ kouluttamaan ihmisiä, koska pelkkä temppelissä käyminen kolme kertaa vuodessa ei sitä tehnyt – ei ollut käytössä mitään kansallista koulutuspolitiikkaa. Niinpä nämä ‘erottautuneet’ päättivät, että heidän viikoittaiset ‘kokoontumisensa’ olisivat sapattina, heidän ainoana vapaapäivänään, kodeissa, ja että Mooseksen lain jäljennöksiä lähetettäisiin ympäri maata luettavaksi. He määräsivät, että jokainen kymmenen perhettä (aikuista miestä) kokoontuisi kodeissa sapattina. Heprean sana ‘kokoontumiselle’ on synagoga, ja ‘erottautuneet’ hepreaksi on sana fariseus.
Fariseukset aloittivat pyhitysliikkeenä, joka perusti sapatin jumalanpalveluksen. Jeesuksen aikaan tultaessa tämä pyhitysliike oli toiminut, kuten niillä oli tapana tehdä: laatinut omat sääntönsä ja määräyksensä, jotka pian korotettiin sen yläpuolelle, mitä Jumala oli sanonut. Jumala antoi Moosekselle 613 lakia, rabbeilla oli sen päälle yli 800 ja pian jälkimmäisistä tuli heille tärkeämpiä noudattaa kuin Jumalan alkuperäinen laki – mikä on se konfliktipiste, joka heillä oli Jeesuksen kanssa. Niinpä käytäntö pitää jumalanpalvelukset lauantaina oli ihmisen, ei Jumalan idea. Kristus on meissä, jokainen päivä on meille sapatti – mutta kaikilla ei ole tätä tietoa, tai jos he sen tietävät, he eivät hyväksy siitä tulevia seuraamuksia.
Mutta Jeesus sanoi…
Hyvin usein joku, joka haluaa oikeuttaa messiaanisen uskonsa lainaa Matt. 5:18a: “Sillä totisesti minä sanon teille: kunnes taivas ja maa katoavat, ei laista katoa pieninkään kirjain, ei ainoakaan piirto, ennen kuin kaikki on tapahtunut”, tapana sanoa, että meiltä tänään yhä vaaditaan Vanhan testamentin lakia.
Tuo tapahtumisen (engl. täyttymisen) käsite on meiltä hävinnyt nykyään, mutta voin käyttää esimerkkiä, joka valaisee Jeesuksen pointin. Kun ihminen ostaa jotakin vähitellen ajan kuluessa, sanotaan vaikka kodin, hän ottaa lainan ja maksaa sitä kuukausierissä, hänellä on (Yhdysvalloissa) kiinnelaina, joka on sopimus. Tuo sopimus on laki. Siihen sisältyy siunauksia ja siinä on myös kirouksia ja sopimuskorvauksia. Jos elät sopimuksen/lain asettamien rajojen puitteissa, sitten siunaukset ovat ylläsi, mutta ellet, sitten tuo sama laki voi viedä sinut tuhoon, jollet pidä omaa osaasi siitä.
Kun koti on maksettu, omistajasta tulee tuon sopimuksen, tuon lain omistaja/haltija. Hän ei enää ole tuon sopimuksen määräysten alainen, sillä nyt hän itse asiassa omistaa kodin yksin omissa nimissään. Hän omistaa tuon sopimuksen. Omistajana hän voi tehdä kodillaan ja tuolla sopimuksellaan miten tahtoo, sopimus ei enää vaadi häntä pitämään tuota kotia lain standardin mukaisena.
Kun Jeesus lausui ristillä ‘se on täytetty’, Hän vei päätökseen lain sopimuksen viimeisen maksun. Kreikan sana ilmaukselle ‘se on täytetty’ on ‘tetelestai’, joka merkitsee ‘viedä päätökseen, lopettaa, täyttää’. Sitä käytettiin kenraaleista ajankohdassa, jolloin nämä olivat voittaneet taistelun, ja jäljellä oli vain sotasaaliin ottaminen. Paavali viittaa tähän Kol. 2:15:ssa, kun hän sanoo Jeesuksen ‘riisuneen aseista vallat ja voimat’ (1992 suomennos) – Jeesus riisui heidät aseista niin kuin voittoisa sotilas ottaa sotasaalista.
Jeesus oli sopimuksen viimeinen maksuerä, kuten Hepr.9:13-28 sanoo, että härkien ja vuohien veri ei ollut pysyvä ratkaisu, ne olivat vain ‘kuukausittaisia maksueriä’ sopimukseen liittyen. Mutta yksi lopullinen maksu täytyi tehdä, mikä oli Jeesuksen uhri. Paavali kirjoitti asian näin Kol. 2:14-15:ssa: “ja pyyhki pois sen kirjoituksen säädöksineen, joka oli meitä vastaan ja oli meidän vastustajamme; sen hän otti meidän tieltämme pois ja naulitsi ristiin. Hän riisui aseet hallituksilta ja valloilta…”
Miksi armo on itse asiassa paljon vaikeampaa kuin laki…
Me omistamme/meillä on hallussamme nyt laki. Kun Kristus tuli asumaan henkeemme, se tarkoitti, että meidän nyt täytyy ottaa vastuu elämästämme. Meillä ei enää ole ulkoisia sääntöjä ja määräyksiä kertomassa meille sitä, mitä Jumala haluaa ja ei halua, Hän siirtyi sisällemme vaeltaakseen kanssamme ja henkilökohtaisesti ohjatakseen elämäämme. Paavali kutsui lakia kasvattajaksi, opettajaksi, joka tuo meidät Kristuksen luo ja Kristuksen tulon jälkeen emme enää ole kasvattajan alaisia Gal. 3:24-26. Hän sanoo, ettemme enää ole oppilaita, vaan meidät on tehty Korkeimman Jumalan lapsiksi. Me olemme valmistuneet lain koulutuksesta lapseuteen kuninkaallisessa perheessä.
Kristus on meissä, minkä säännön tai määräyksen tai (niiden) noudattamisen voimme lisätä siihen, mitä Jeesus teki puolestamme? Ja se oli Paavalin pointti Gal. 3:21:ssä, kun hän sanoi, että jos Jumala olisi voinut antaa lain, joka olisi voinut antaa meille ikuisen elämän, niin silloin elämä olisi tullut lain välityksellä – mutta se ei voinut tulla. Jumalan tekemä valinta oli käyttää lakia osoittamaan meille, että olimme syntisiä ja tarvitsimme Häntä, ja sitten tietäen, ettei laki voinut tuoda elämää, Hän päätti luoda uudesti meidän henkemme Hänen Hengellään ja antoi meille Poikansa – mikä on paljon ylempänä mitään Mooseksen lakia.
Syyllinen koko lakiin
Jaakob, sama joka puhui kaikkien Uuden testamentin kirjoittajien puolesta Apt. 15:ssä, Jeesuksen veli, sanoi kirjeessään 2:10, että jos se, joka pitää koko lain, mutta rikkoo yhtä kohtaa (noista 613:sta Mooseksen laista) vastaan, se on syypää kaikissa kohdin. Yhden lain rikkominen merkitsee kaikkien lakien rikkomista. Se oli hänen pointtinsa. Et voi vaeltaa Jumalan kanssa tuolla tavoin, kuten Pietari sanoi, se on ies, jota eivät he itse eivätkä isät kyenneet kantamaan.
Kristus meissä vaatii sen, että me otamme vastuun elämästämme ja itse asiassa elämme sen tosiasian mukaisesti, että Kristus on meissä. Emme voi enää syyttää ulkoista lakia vaikeuksistamme ja ulkoista Jumalaa, joka on ‘tuolla jossakin’. Hän ei ole ‘Yläkerran Isäntä’, Hän asuu meissä. Meidän täytyy sen tähden ottaa vastuu. Meidän täytyy vaeltaa rakkaudessa sisältä päin lähtien, ei siksi, että Jumala käsi ulkoa päin meitä antamaan anteeksi. Hän käsittelee meitä sisäisesti, niin että voimme vaeltaa Hänen kanssaan ja elää sisältä käsin.
Se merkitsee, että elämä on prosessi ja Hän rakastaa tuota prosessia ja kanssamme kulkemista meidän joka päivä tekemämme päätösten halki. Armo tuossa mielessä, se että otamme henkilökohtaisesti vastuun elämästämme ja päätöksistämme ja kärsimme seuraukset, on vaikeampaa kuin se, että on ulkoinen laki, niin että jos rikomme sen, menemme vain temppeliin ja uhraamme uhrin ja lähdemme matkaamme. Sisäisesti nyt armon myötä meidän täytyy kasvaa ihmisinä, meidän täytyy kypsyä eläessämme, ollessamme Kristuksessa.
Tuo vapaus kasvaa on jotakin sellaista, mistä jotkut ihmiset eivät pidä – he pitävät sääntöjä ja määräyksiä parempina, koska ne tarjoavat turvaa ja vakautta. He näkevät typerää käytöstä joidenkin karismaatikkojen parissa, joten he juoksevat puhdasoppisuteen tai sakramentteihin tai seurakuntaan, jossa on vakiintunut, ennakoitavissa oleva jumalanpalvelusaikataulu ja käyttäytymistä koskeva oletus. Heillä on sellainen tragedia tai melkein tragedia elämässään, jota ei voi selittää heidän seurakuntansa opilla, joten he etsivät Vanhan testamentin lain syytä ja seurausta, tai monia muita syitä.
Toiset vain haluavat tuntea uskonsa juutalaiset juuret ja tulevat vedetyiksi pelkoon, jonka perustana on usko ‘saatan loukata Jumalaa, eikö tämä ole sitä mitä Hän haluaa?’, joka vahvistaa heitä vanhoissa rituaaleissa. En kritisoi sitä motiivia, että haluaa tuntea uskomme juutalaiset juuret, mutta vastustan sitä, kun näen ihmisen, joka on saatettu orjuuteen, uskomaan virheellisesti. Jos joku haluaa viettää juhla-aikoja ja paastoja, pääsiäisen Seder -juhla-ateriaa tai jopa Purim-juhlaa tai hanukkaa valiten tehdä niin ja oppia uskon juutalaisista juurista, sen kun vain – aamen sille. Tee vain kuten Paavali ja ei-juutalaiset uskovat tekivät, valinnastaan, ei pakotettuina, syyllisyydestä tai ajatelleen virheellisesti, että Jumala on mieltyneempi sinuun, jos teet niin.
Kristus on meissä. Et voi tehdä mitään, antaa mitään, uhrata mitään tai sanoa mitään, mikä parantaisi sitä. Ja niille on suuri rauha, jotka elävät tämän säännön mukaan, kuten Paavali sanoi päättäessään kirjeensä galatalaisille Gal. 6:15-16:ssa: “Sillä Kristuksessa Jeesuksessa se, että on ympärileikattu tai ei ole, ei merkitse mitään, ainoastaan (se merkitsee että on, suom. huom.) uusi luomus. Jokainen joka elää tämän säännön mukaan, rauha on hänen yllään, ja laupeus, ja Israelin Jumalan.” (suomennos tässä)
Uusi luomus Kristuksessa on se millä on merkitystä – mikään muu ei ole suurempaa kuin ihmisen hengen luominen uudeksi Jumalan Hengen toimesta – Kristus on sinussa. Mitä enemmän tarvitset? Mitä voi mikään ponnistelu tässä elämässä lisätä siihen?
Uusi aihe ensi viikolla, siihen saakka, siunauksin,
John Fenn
Kuinka juutalainen kristityn pitäisi olla? Osa 4
Hei kaikki,
Viime viikolla käsittelimme perustaja-apostolien päätöstä olla asettamatta ei-juutalaisille uskoville mitään vaatimuksia koskien Mooseksen lain noudattamista, ja sitä, että Paavali ja apostolit viettivät helluntaita oman valintansa pohjalta vapauden asemasta käsin sen sijaan, että heidät olisi pakotettu niin tekemään lain alaisina.
Mutta nykyään on monia hyvää tarkoittavia ja vilpittömiä uskovia ei-juutalaisia, jotka tutkivat uskon juutalaisia juuria ja heistä jotkut ovat siirtyneet Paavalin ja apostolien esimerkistä noudattaa (osia) Mooseksen laista valinnan pohjalta uskomukseen, että se on vaatimus, joka miellyttää Jumalaa. Kukaan ei halua tuottaa pettymystä Herralle, ja se on osittainen motiivi monilla noista uskovista. Mutta on joitakin asioita, joita he uskovat Jumalan haluavan, mutta se ei ole totta. Tässä tavallisin virhe:
Lauantaina palvominen
Monet messiaaniset kristityt kertovat mielellään sinulle, että Jumala vakiinnutti lauantaina palvomisen tavaksi pitää sapatti. Totuus on hyvin erilainen. 2. Moos. 20:8-11 kirjaa sapatin lain, mikä toteaa, että eivät he, eivätkä heidän työntekijänsä (palvelijansa) eivätkä eläimet saa tehdä mitään työtä tuona päivänä. Jumala lakkasi luomisesta ja heidänkin täytyisi. Hän lisäsi 3. Moos. 23:3:ssa sen olevan perheen pyhä kokoontuminen (engl. Raamatun käännös) ja korosti, ettei mitään työtä saa tehdä sapattina. Pidä sapattia pyhänä, perheen aikana.
Ainoa käsky palvonnasta, jonka Jumala antoi Moosekselle, oli että vuosittain heidän tuli kolme kertaa mennä (temppeliin), joka oli Jerusalemissa (2. Moos 23:14, 17 – happamattoman leivän juhla, helluntai, lehtimajajuhla)
Käytäntö kokoontua lauantaisin palvomaan alkoi Johannes Hyrkanoksen (164-104 eKr.) hallintovallan tienoilla. 300-400 –luvuilla eKr kreikkalaiset eivät vain valloittaneet Israelia, vaan myös toivat kreikkalaisen kulttuurin koko maahan. Heidän kulttuurinsa käsitti sellaisia juutalaisille uusia asioita kuten voimistelusalit, urheilun, yleisurheilun ja huomion suuntaamiseen ulkonäköön ja kehoon, vaihtuvat muodit, teatterin ja taiteet jne. Pian kreikkalainen kulttuuri läpäisi juutalaisen kulttuurin ja tieto Jumalasta hävisi väestön piiristä.
Nousi pyhitysliike ‘erottamaan’ juutalaiset kreikkalaisista, ja nämä johtajat tajusivat, että tarvittiin säännöllisiä viikoittaisia ‘kokoontumisia’ kouluttamaan ihmisiä, koska pelkkä temppelissä käyminen kolme kertaa vuodessa ei sitä tehnyt – ei ollut käytössä mitään kansallista koulutuspolitiikkaa. Niinpä nämä ‘erottautuneet’ päättivät, että heidän viikoittaiset ‘kokoontumisensa’ olisivat sapattina, heidän ainoana vapaapäivänään, kodeissa, ja että Mooseksen lain jäljennöksiä lähetettäisiin ympäri maata luettavaksi. He määräsivät, että jokainen kymmenen perhettä (aikuista miestä) kokoontuisi kodeissa sapattina. Heprean sana ‘kokoontumiselle’ on synagoga, ja ‘erottautuneet’ hepreaksi on sana fariseus.
Fariseukset aloittivat pyhitysliikkeenä, joka perusti sapatin jumalanpalveluksen. Jeesuksen aikaan tultaessa tämä pyhitysliike oli toiminut, kuten niillä oli tapana tehdä: laatinut omat sääntönsä ja määräyksensä, jotka pian korotettiin sen yläpuolelle, mitä Jumala oli sanonut. Jumala antoi Moosekselle 613 lakia, rabbeilla oli sen päälle yli 800 ja pian jälkimmäisistä tuli heille tärkeämpiä noudattaa kuin Jumalan alkuperäinen laki – mikä on se konfliktipiste, joka heillä oli Jeesuksen kanssa. Niinpä käytäntö pitää jumalanpalvelukset lauantaina oli ihmisen, ei Jumalan idea. Kristus on meissä, jokainen päivä on meille sapatti – mutta kaikilla ei ole tätä tietoa, tai jos he sen tietävät, he eivät hyväksy siitä tulevia seuraamuksia.
Mutta Jeesus sanoi…
Hyvin usein joku, joka haluaa oikeuttaa messiaanisen uskonsa lainaa Matt. 5:18a: “Sillä totisesti minä sanon teille: kunnes taivas ja maa katoavat, ei laista katoa pieninkään kirjain, ei ainoakaan piirto, ennen kuin kaikki on tapahtunut”, tapana sanoa, että meiltä tänään yhä vaaditaan Vanhan testamentin lakia.
Tuo tapahtumisen (engl. täyttymisen) käsite on meiltä hävinnyt nykyään, mutta voin käyttää esimerkkiä, joka valaisee Jeesuksen pointin. Kun ihminen ostaa jotakin vähitellen ajan kuluessa, sanotaan vaikka kodin, hän ottaa lainan ja maksaa sitä kuukausierissä, hänellä on (Yhdysvalloissa) kiinnelaina, joka on sopimus. Tuo sopimus on laki. Siihen sisältyy siunauksia ja siinä on myös kirouksia ja sopimuskorvauksia. Jos elät sopimuksen/lain asettamien rajojen puitteissa, sitten siunaukset ovat ylläsi, mutta ellet, sitten tuo sama laki voi viedä sinut tuhoon, jollet pidä omaa osaasi siitä.
Kun koti on maksettu, omistajasta tulee tuon sopimuksen, tuon lain omistaja/haltija. Hän ei enää ole tuon sopimuksen määräysten alainen, sillä nyt hän itse asiassa omistaa kodin yksin omissa nimissään. Hän omistaa tuon sopimuksen. Omistajana hän voi tehdä kodillaan ja tuolla sopimuksellaan miten tahtoo, sopimus ei enää vaadi häntä pitämään tuota kotia lain standardin mukaisena.
Kun Jeesus lausui ristillä ‘se on täytetty’, Hän vei päätökseen lain sopimuksen viimeisen maksun. Kreikan sana ilmaukselle ‘se on täytetty’ on ‘tetelestai’, joka merkitsee ‘viedä päätökseen, lopettaa, täyttää’. Sitä käytettiin kenraaleista ajankohdassa, jolloin nämä olivat voittaneet taistelun, ja jäljellä oli vain sotasaaliin ottaminen. Paavali viittaa tähän Kol. 2:15:ssa, kun hän sanoo Jeesuksen ‘riisuneen aseista vallat ja voimat’ (1992 suomennos) – Jeesus riisui heidät aseista niin kuin voittoisa sotilas ottaa sotasaalista.
Jeesus oli sopimuksen viimeinen maksuerä, kuten Hepr.9:13-28 sanoo, että härkien ja vuohien veri ei ollut pysyvä ratkaisu, ne olivat vain ‘kuukausittaisia maksueriä’ sopimukseen liittyen. Mutta yksi lopullinen maksu täytyi tehdä, mikä oli Jeesuksen uhri. Paavali kirjoitti asian näin Kol. 2:14-15:ssa: “ja pyyhki pois sen kirjoituksen säädöksineen, joka oli meitä vastaan ja oli meidän vastustajamme; sen hän otti meidän tieltämme pois ja naulitsi ristiin. Hän riisui aseet hallituksilta ja valloilta…”
Miksi armo on itse asiassa paljon vaikeampaa kuin laki…
Me omistamme/meillä on hallussamme nyt laki. Kun Kristus tuli asumaan henkeemme, se tarkoitti, että meidän nyt täytyy ottaa vastuu elämästämme. Meillä ei enää ole ulkoisia sääntöjä ja määräyksiä kertomassa meille sitä, mitä Jumala haluaa ja ei halua, Hän siirtyi sisällemme vaeltaakseen kanssamme ja henkilökohtaisesti ohjatakseen elämäämme. Paavali kutsui lakia kasvattajaksi, opettajaksi, joka tuo meidät Kristuksen luo ja Kristuksen tulon jälkeen emme enää ole kasvattajan alaisia Gal. 3:24-26. Hän sanoo, ettemme enää ole oppilaita, vaan meidät on tehty Korkeimman Jumalan lapsiksi. Me olemme valmistuneet lain koulutuksesta lapseuteen kuninkaallisessa perheessä.
Kristus on meissä, minkä säännön tai määräyksen tai (niiden) noudattamisen voimme lisätä siihen, mitä Jeesus teki puolestamme? Ja se oli Paavalin pointti Gal. 3:21:ssä, kun hän sanoi, että jos Jumala olisi voinut antaa lain, joka olisi voinut antaa meille ikuisen elämän, niin silloin elämä olisi tullut lain välityksellä – mutta se ei voinut tulla. Jumalan tekemä valinta oli käyttää lakia osoittamaan meille, että olimme syntisiä ja tarvitsimme Häntä, ja sitten tietäen, ettei laki voinut tuoda elämää, Hän päätti luoda uudesti meidän henkemme Hänen Hengellään ja antoi meille Poikansa – mikä on paljon ylempänä mitään Mooseksen lakia.
Syyllinen koko lakiin
Jaakob, sama joka puhui kaikkien Uuden testamentin kirjoittajien puolesta Apt. 15:ssä, Jeesuksen veli, sanoi kirjeessään 2:10, että jos se, joka pitää koko lain, mutta rikkoo yhtä kohtaa (noista 613:sta Mooseksen laista) vastaan, se on syypää kaikissa kohdin. Yhden lain rikkominen merkitsee kaikkien lakien rikkomista. Se oli hänen pointtinsa. Et voi vaeltaa Jumalan kanssa tuolla tavoin, kuten Pietari sanoi, se on ies, jota eivät he itse eivätkä isät kyenneet kantamaan.
Kristus meissä vaatii sen, että me otamme vastuun elämästämme ja itse asiassa elämme sen tosiasian mukaisesti, että Kristus on meissä. Emme voi enää syyttää ulkoista lakia vaikeuksistamme ja ulkoista Jumalaa, joka on ‘tuolla jossakin’. Hän ei ole ‘Yläkerran Isäntä’, Hän asuu meissä. Meidän täytyy sen tähden ottaa vastuu. Meidän täytyy vaeltaa rakkaudessa sisältä päin lähtien, ei siksi, että Jumala käsi ulkoa päin meitä antamaan anteeksi. Hän käsittelee meitä sisäisesti, niin että voimme vaeltaa Hänen kanssaan ja elää sisältä käsin.
Se merkitsee, että elämä on prosessi ja Hän rakastaa tuota prosessia ja kanssamme kulkemista meidän joka päivä tekemämme päätösten halki. Armo tuossa mielessä, se että otamme henkilökohtaisesti vastuun elämästämme ja päätöksistämme ja kärsimme seuraukset, on vaikeampaa kuin se, että on ulkoinen laki, niin että jos rikomme sen, menemme vain temppeliin ja uhraamme uhrin ja lähdemme matkaamme. Sisäisesti nyt armon myötä meidän täytyy kasvaa ihmisinä, meidän täytyy kypsyä eläessämme, ollessamme Kristuksessa.
Tuo vapaus kasvaa on jotakin sellaista, mistä jotkut ihmiset eivät pidä – he pitävät sääntöjä ja määräyksiä parempina, koska ne tarjoavat turvaa ja vakautta. He näkevät typerää käytöstä joidenkin karismaatikkojen parissa, joten he juoksevat puhdasoppisuteen tai sakramentteihin tai seurakuntaan, jossa on vakiintunut, ennakoitavissa oleva jumalanpalvelusaikataulu ja käyttäytymistä koskeva oletus. Heillä on sellainen tragedia tai melkein tragedia elämässään, jota ei voi selittää heidän seurakuntansa opilla, joten he etsivät Vanhan testamentin lain syytä ja seurausta, tai monia muita syitä.
Toiset vain haluavat tuntea uskonsa juutalaiset juuret ja tulevat vedetyiksi pelkoon, jonka perustana on usko ‘saatan loukata Jumalaa, eikö tämä ole sitä mitä Hän haluaa?’, joka vahvistaa heitä vanhoissa rituaaleissa. En kritisoi sitä motiivia, että haluaa tuntea uskomme juutalaiset juuret, mutta vastustan sitä, kun näen ihmisen, joka on saatettu orjuuteen, uskomaan virheellisesti. Jos joku haluaa viettää juhla-aikoja ja paastoja, pääsiäisen Seder -juhla-ateriaa tai jopa Purim-juhlaa tai hanukkaa valiten tehdä niin ja oppia uskon juutalaisista juurista, sen kun vain – aamen sille. Tee vain kuten Paavali ja ei-juutalaiset uskovat tekivät, valinnastaan, ei pakotettuina, syyllisyydestä tai ajatelleen virheellisesti, että Jumala on mieltyneempi sinuun, jos teet niin.
Kristus on meissä. Et voi tehdä mitään, antaa mitään, uhrata mitään tai sanoa mitään, mikä parantaisi sitä. Ja niille on suuri rauha, jotka elävät tämän säännön mukaan, kuten Paavali sanoi päättäessään kirjeensä galatalaisille Gal. 6:15-16:ssa: “Sillä Kristuksessa Jeesuksessa se, että on ympärileikattu tai ei ole, ei merkitse mitään, ainoastaan (se merkitsee että on, suom. huom.) uusi luomus. Jokainen joka elää tämän säännön mukaan, rauha on hänen yllään, ja laupeus, ja Israelin Jumalan.” (suomennos tässä)
Uusi luomus Kristuksessa on se millä on merkitystä – mikään muu ei ole suurempaa kuin ihmisen hengen luominen uudeksi Jumalan Hengen toimesta – Kristus on sinussa. Mitä enemmän tarvitset? Mitä voi mikään ponnistelu tässä elämässä lisätä siihen?
Uusi aihe ensi viikolla, siihen saakka, siunauksin,
John Fenn
RSS Feed