Kuinka Jeesus parantaa tunne-elämän, osa 1
Hei kaikki,
Voimme kaikki luetella evankeliumeissa olevia Jeesuksen tekemiä fyysisiä parantamisia, jotka ulottuvat sokeiden silmien aukeamisesta siihen, että raajarikot kävelevät, mutta voitteko nimetä yhtäkään jonkun ihmisen tunne-elämän haavojen parantamista?
Onko evankeliumeissa mitään kohtaa, jossa Jeesus laskisi kätensä jonkun päälle ja sanoisi jotakin sellaista kuin 'Parane tunne-elämän kivustasi, jonka on aiheuttanut isäsi kuolema ollessasi 10-vuotias?' Onko kirjattu yhtään sellaista esimerkkiä, josta luemme kansanjoukkojen tulleen parannetuiksi ja riivaajien karkotetuksi, jossa sanotaan, että 'ja tunteetkin parantuivat'?
Ei ole. Miljoonat uskovat ovat jumissa tunne-elämän juoksuhiekassa kykenemättöminä jatkamaan elämässä eteenpäin, kykenemättöminä vapauttamaan itseään tunne-elämän kivusta ja muistoista, jotka masentavat heitä ja vetävät heidät mukanaan tunne-elämän pimeyteen. He odottavat seuraavaa opetusta, joka toisi vastauksia, seuraavaa profeettaa, joka laskisi kätensä heidän päälleen ja saisi sen kaiken häviämään. He odottavat seuraavia vapauttamisen alan palvelutyössä toimivia, jotka karkottaisivat menneisyyden varjot, seuraavaa mahdollista avainta, joka avaisi oven heidän tunne-elämän haavojensa parantumiseen.
Ja niin he polkevat paikoillaan hädin tuskin pinnalla pysyen, usein täysin sen tunteen valtaamina, että heissä on jotakin vikaa ja että he ovat virheellisiä ja että jos he vain voisivat parantua tuosta menneestä traumasta, he voisivat olla kaikkea sitä, mitä heidät on Kristuksessa kutsuttu olemaan.
On palvelutyössä toimivia tahoja, jotka tarjoavat toivoa, ja kuitenkin samalla kun monet auttavat prosessia, on harvinaista kuulla sataprosenttisesta parantumisesta. Ja ne, jotka väittävät olevansa tunne-elämältään sataprosenttisesti parantuneita, ovat tavallisesti niitä, joita mainostetaan palvelutyön esitteessä, samalla tavalla kuin TV:n laihdutusohjelmaa, jossa näytetään suurimmat menestystarinat… "Lisa B laihtui 150 paunaa (68 kg) ja niin voit sinäkin…"
Miljoonat kaipaavat yhä tuota yhtä avainta, joka avaa oven heidän parantumiseensa, tuota pienoista palasta piilossa olevasta tiedosta, joka parantaa ja vapauttaa heidät, niin että he voivat jatkaa eteenpäin Jumalassa.
Missä siis näemme evankeliumeissa Jeesuksen parantavan jonkun tunteet tai missä näemme tunne-elämän parantumisia Apostolien teoissa tai missä näemme sitä koskevaa opetusta Uuden testamentin kirjeissä? Olemmeko vain tunne-elämän raajarikkoja verrattuna alkuseurakuntaan vai tiesivätkö he jotakin sellaista, mitä me emme tiedä, sellaista, joka ehkä on nivoutuneena kaikkialle evankeliumeihin ja kirjeisiin siinä määrin, ettei ollut mitään tarvetta tuoda sitä esiin yksittäisenä opetuksena?
Ja kuitenkin tunne-elämän parantuminen on sisältyneenä sovitukseen aivan fyysisen parantumisen rinnalla
Yksi parantumisen perusjakeista löytyy Jesaja 53:4-5:stä, joka sanoo: "Hän on kantanut meidän murheemme ja kantanut meidän surumme … rangaistus, joka tuo meille rauhan, oli Hänen yllään, ja Hänen haavoillaan meidät parannettiin." (suomennos tässä)
Ei voi jäädä huomaamatta se tosiasia, että sekä tunne-elämän että fyysiset parantumiset olivat osa ristintyötä: Murheet. Surut. Rauha. Mutta silti, mistä löydämme evankeliumeista Jeesuksen parantavan jonkun tunne-elämän? Vakuutan teille, että Hän parantaa, ja näytän teille missä ja miten evankeliumeissa ja kuinka ottaa se vastaan, sillä siitä tässä kirjoitussarjassa on kyse.
Ruhjoutunut ruoko
Toinen Messiasta koskeva profetia toteaa suoraan, että Hän parantaa tunteita ja vertaa tunne-elämän parantumista tarvitsevaa ihmistä 'ruhjoutuneeseen ruokoon' ja hädin tuskin palavaan lampun liekkiin. Kyse on Jesaja 42:1-4:stä, ja jakeissa 3-4 sanotaan:
"Ruhjoutunutta ruokoa Hän ei murra. Nokeavasti palavaa lampun sydäntä Hän ei sammuta. Uskollisesti Hän tuo oikeuden esiin; Hän ei pysähdy eikä lannistu ennen kuin Hän on tuonut oikeuden maan päälle…" (suomennos tässä)
Tämä on voimallinen kuva jostakusta, jolla on tunne-elämän haavoja. Olemme kaikki pidelleet kukkaa tai nuorta kasvia ja taivuttaneet ruokoa saaden aikaan ruhjoutuman. Ulkoisesti ainakin jonkin aikaa tuo kukka, lehti, kasvi näyttää normaalilta, kuitenkin ruo'on ruhjoutumisen takia se ei kykene saamaan täysin niitä ravinto-aineita, jotka sille on tarkoitettu.
Ruhjeita/mustelmia ovat pinnan alla oleva haavat, tässä esimerkissä tunne-elämää koskevat, mutta esitetty kuva on sama kuin ruhje/mustelma sanotaanko käsivarressasi tai jalassasi. Ihosi on rikkoutumaton, aivan kuten kasvin ruo'on pinta on rikkoutumaton. Voit jopa peittää ruhjoutuneen/mustelmaisen käsivarren tai jalan vaatteilla, jotta kukaan ei näe ruhjetta/mustelmaa.
Kuitenkin pinnan alla se on ruma ja sitä sattuu. Se voi pysyä sellaisena viikkoja. Suojelet tuota ruhjoutunutta aluetta, koska jos joku vahingossa osuu siihen tai hipaisee sitä, siihen sattuu! Eikä tuolla toisella ole aavistustakaan, että hän on vain satuttanut sinua lisää. Samoin on tunne-elämän ruhjoutumisen kanssa, josta näissä jakeissa kerrotaan. Tunne-elämän ruhje on piilossa, ihminen suojelee sitä, ja jos joku tahattomasti hipaisee tuota tunne-elämän haavaa, reaktio suojella ja perääntyä on vahva.
Tunne-elämältään ruhjeilla oleva ihminen reagoi tilanteeseen suhteettomalla tavalla.
Toisin sanoen hän reagoi paljon vahvemmin kuin mitä tilanne antaa aihetta. Joku ystävä saattaa rennosti nauraa jollekin lapsuudessaan tapahtuneelle, mutta tunne-elämältään vahingoittunut ihminen, jolla oli samanlainen lapsuudenkokemus, saattaa kumauttaa vihoissaan ja kyynelehtien tuota ystävää… mikä saa toisen osapuolen ihmettelemään, mikä hänen kertomassaan aiheutti tuollaisen reaktion.
Nokeavasti palava lampun sydän
Jesaja myös viittaa öljylamppuun öljyn edustaessa Pyhää Henkeä, ja tällaisen ihmisen valo hädin tuskin palaa. Hän on niin ruhjeilla, niin haavoittunut tunteidensa puolesta, että tuntee juuri ja juuri olevansa hengissä, hädin tuskin palavansa. Kuten emotionaalisesti ruhjeilla oleva ihminen, todellakin nämä ovat yksi ja sama, hän voi peittää sen tosiasian, että on vahingoittunut. Hän voi hymyillä ja puuhastella omia asioitaan samalla kun sisäisesti häntä sattuu, hän on nipin napin elossa, hädin tuskin kykenee pitämään valon palamassa.
Tämä hädin tuskin palava lampun sydän näkee toisten 'öljylamppujen' palavan kirkkaasti, Jumalan valon liekehtiessä kaikkien nähtävillä, ja kuitenkin nämä ihmiset ihmettelevät, miksei tuo sama Pyhä Henki tule ja paranna heitä, jotta heidän valonsa palaisi kirkkaasti. Heistä saattaa tuntua, että heillä on vain osa Pyhästä Hengestä, Jumalasta, elämässään ja he kykenevät hädin tuskin säilyttämään sen mikä heillä on. Mikä minussa on vikana, he kysyvät itseltään.
Tämä on tilanne sellaisella, joka tarvitsee tunne-elämän parantumista, joka on ruhjeilla ja hädin tuskin kykenee pitämään valonsa loistamassa. Kuitenkin hänen parantumisestaan on huolehdittu ristillä – joten missä me sen näemme? Kuinka ihmisten tunne-elämä parannettiin evankeliumeissa? Ja tästä jatkamme ensi viikolla, siihen saakka siunauksin,
John Fenn
How Jesus heals emotions #2
Kuinka Jeesus parantaa tunne-elämän, osa 2
Hei kaikki,
Olen ottanut esille ongelman, että emme näe Jeesuksen evankeliumeissa laskeneen käsiään jonkun päälle, jotta tämän tunne-elämä parantuisi, ja kuitenkin tunne-elämän parantuminen on osa ristintyötä. Mistä me siis löydämme tunne-elämän parantamisia Jeesuksen palvelutyössä?
Perustavaa laatua oleva Raamatunkohta antaa vihjeen
Jesaja 42:1-4 on profetia Messiaasta ja sanoo jakeissa 3-4: "Ruhjoutunutta ruokoa Hän ei murra. Nokeavasti palavaa lampun sydäntä Hän ei sammuta. Uskollisesti Hän tuo oikeuden esiin; Hän ei pysähdy eikä lannistu ennen kuin Hän on tuonut oikeuden maan päälle…" (suomennos tässä)
Olemme todistaneet, että tunne-elämänsä parantumista tarvitsevaa ihmistä verrataan tässä ruhjoutuneeseen kasvin varteen ja hädin tuskin palavaan öljylamppuun, mutta haluan teidän näkevän Herran näkökulman, sillä se antaa meille ymmärrystä siitä, mikä Herran tarkoitus on, kun Hän saa aikaan tunne-elämän parantumisen.
Ymmärtäkää aluksi, että "Hän ei pysähdy eikä lannistu"
Tämä lausunto, että Herra ei lannistu meidän suhteemme, on valtava ja NIIN armollinen, että Herra sisällytti sen tähän Messiasta koskevaan profetiaan. Tämä johtuu siitä, että tunne-elämältään ruhjeilla oleva ihminen, ihminen joka hädin tuskin pitää valonsa palamassa, tuntee itsensä lannistuneeksi, toivottomaksi ja tuntee, että on aivan varmasti tuottanut pettymyksen Herralle.
Tässä sanotaan, että Hän ei lannistu ennen kuin Hän on 'tuonut oikeuden maan päälle'. Se tarkoittaa sitä, että Hän on liikkumassa sinulle oikeuden toteutumisen suuntaan – Hän TULEE tuomaan oikeuden elämääsi. Tunteisiisi. Tuntoosi oikeasta ja väärästä ja oikeudenmukaisuudesta elämässä. Hän ei lannistu ja tulee itse asiassa saamaan aikaan oikeuden toteutumisen.
Siinä sanotaan, että Hän tekee sen 'uskollisesti'. Hän tulee olemaan uskollinen sinulle, kun kukaan toinen ei ole ollut. Hän tuo oikeuden elämääsi, kun kukaan muu ei ole ollut halukas tai kykenevä tekemään niin.
Hän ei ruhjo sinua lisää eikä Hän sammuta hädin tuskin palavaa valoasi, vaan itse asiassa parantaa sinut saamalla aikaan oikeuden toteutumisen sinulle maan päällä, sinun elämääsi… kuinka Hän tekee sen?
Sinun täytyy muistaa tämä...
En voi korostaa tätä kyllin – kaikki se minkä olemme kohta näkemässä evankeliumeissa koskien sitä, kuinka Jeesus sai aikaan oikeuden toteutumisen tunne-elämältään vaurioituneen ihmisen elämässä, voidaan jäljittää tuohon yllä olevaan jakeeseen. Se on tärkeää, koska luonnollisen ihmisen tapa nähdä oikeudenmukaisuus tarkoittaa, että se joka vahingoitti sinua, saa lopulta ansionsa mukaan. Se joka aiheutti sinulle tunne-elämän kipua, maksaa synnistään. Tämä on ensimmäinen asia, mihin luonnollinen ihminen suuntautuu lukiessamme 'Hän tuo oikeuden'.
Entäpä jos Jumalan näkökulma oikeuteen elämässäsi on eri kuin se mitä kuvittelet? Taatusti sinua vastaan syntiä tehneet tulevat seisomaan Herran edessä tekemässä tiliä, mutta se on kaukana tulevaisuudessa. Entäpä tällä hetkellä? Mitä Hän tekee auttaakseen sinua parantumaan vaurioista? Mitä jos Hänen tajunsa oikeudenmukaisuuden toteuttamisesta elämässäsi ei käsitä vain sitä, että varmistaa sinua loukanneen seisovan Hänen edessään eräänä päivänä, vaan myös auttaa sinua selvittämään, mitä sinulle tapahtui ja ohjaa sinua?
Esimerkki nro 1: Nainen kaivolla
Joh. 4:ssä Jeesus on kaivolla ja pyytää vettä paikalliselta naiselta. Nainen on Häntä kohtaan 'rauhan lapsi', joka ei vielä tajua kenelle puhuu, nainen on vain kiinnostunut puhumaan tuon miehen kanssa. Jakeessa 16 Jeesus pyytää naista kutsumaan aviomiehensä, mihin tämä vastaa, ettei hänellä ole miestä. Tähän lausumaan Jeesus kertoo, että Hän tietää (meidän tiedon sanoiksi kutsumamme kautta), että naisella on ollut viisi aviomiestä ja että hän asuu nyt kuudennen miehen kanssa.
Tässä kohdassa meidän täytyy spekuloida vähän. Ajattele tuntemiasi ihmisiä ympärilläsi pohtien sitä, miksi tämä nainen oli viisi kertaa naimisissa ja asui nyt kuudennen kanssa – sillä ihmiset ovat samoja nyt kuin silloin. Miksei hän halua mennä sen miehen kanssa naimisiin? Haluaako numero kuusi mennä naimisiin, mutta nainen ei? Haluaako nainen mennä naimisiin, mutta numero kuusi ei?
Hautasiko hän kolme aviomiestä ja otti eron kahdesta vai kaksi otti hänestä eron? Hautasiko hän kaikki viisi? Ottiko hän eron kaikista viidestä vai he hänestä? Hautasiko hän kaksi ja erosi kolmesta?
Ymmärrättehän, että jos meidän tulee uskoa, kuten Jesaja 53 lausuu, että Jeesus kantoi meidän tunne-elämän murheemme, surumme ja kipumme (ja) samaan aikaan 'Hänen haavoillaan meidät parannettiin', niin sitten se tarkoittaa sitä, että jokaisen fyysisen parantumisen mukana tulee myös tunne-elämän parantuminen. Päinvastaisen täytyy siten myös olla totta: jos tapahtuu tunne-elämän parantuminen, niin tapahtuu myös parantuminen luonnollisessa maailmassa, joko sananmukaisesti fyysinen tai ehkäpä olosuhteiden tai ihmissuhteiden tai yleensä elämän parantuminen. Ei voi erottaa noita kahta, sillä ne esitetään yhtenä työnä Messiaan uhrin kautta.
Nainen ei tarvinnut fyysistä parantumista, mutta hänen tunne-elämänsä parantuminen sai aikaan hänen elämänsä parantumisen luonnollisessa
Riippumatta syystä, jonka takia nainen oli ollut naimisissa viisi kertaa ja asui nyt kuudennen miehen kanssa, se että on ollut viisi kertaa naimisissa ja on nyt sinkku paljastaa, että naisella on tunne-elämän painolastia. Oli syy noina aikoina ja tuossa kulttuurissa siihen, että nainen ja numero kuusi asuivat yhdessä.
Myöhemmin hän kertoi naapureilleen jakeessa 29: " Tulkaa katsomaan miestä, joka on sanonut minulle kaikki, mitä minä olen tehnyt!"
Tämä kertoo meille, että naisen ja Jeesuksen keskustelussa oli paljon enemmän kuin mitä Johannes johdatettiin kirjoittamaan muistiin ja mistä tuli meille Johanneksen evankeliumin luku neljä – ilmeisesti Jeesus kertoi yksityiskohtaisemmin siitä, mitä Hän tiesi naisen elämästä kuin mitä Joh. 4 toteaa – Hän kertoi naiselle kaikki mitä tämä oli tehnyt.
Parantamismenetelmä nro 1 – Myönnä, missä olet juuri nyt
Huomatkaa, että Herra sanoi yksinkertaisesti: "Oikein sinä sanoit: 'Ei minulla ole miestä', sillä viisi miestä sinulla on ollut, ja se, joka sinulla nyt on, ei ole sinun miehesi; siinä sanoit totuuden." (jae 18) Ei mitään arvostelua, ei mitään tuomitsemista, ei yhtään mitään ilmaistua mielipidettä – Hän vain toteaa, missä nainen on juuri nyt tällä hetkellä. Tämä on ensimmäinen askel, olla kaunistelemattoman totuudellinen itsensä ja Jumalan suhteen siitä, missä juuri nyt on. Siihen ei liity mitään mielipidettä tai tunnetta – Jeesus yksinkertaisesti totesi totuuden ja sai naisen tekemään samoin. Näemme tämän mallin evankeliumeissa kerta toisensa jälkeen Hänen kohdallaan – ensimmäinen askel, että Hän ja ao. ihminen tunnustavat sen, missä tämä on juuri nyt, ei mitään peittelyä tai syyn selittelyä – vain totuus.
Parantamismenetelmä nro 2 – nollaa historia Pyhän Hengen kautta
Tämä nainen kävi läpi viisi avioliittoaan ja asui kuudennen miehen kanssa, eikä selvästi tässä kohtaa elämäänsä ollut huolissaan Jumalan ajatuksista hänen asumisjärjestelyjensä suhteen. Voimme vetää sen tähden sen johtopäätöksen, että hän tunsi olonsa melko yksinäiseksi menettäessään kuolemalle tai erolle aviomiehet 1-5, ehkäpä kysyen, missä Jumala oli kun, hän kävi läpi suhteen toisensa jälkeen vain havaitakseen jokaisen päättyvän. Hän oli kokenut viisi aviomiestä ja astui kuudenteen suhteeseen nähtävästi piittaamattomana Jumalasta, ja se oli naisen näkökulma.
Se oli naisen todellisuus. Jumalaa ei näkynyt missään noista viidestä ensimmäisestä. Nainen halusi vain olla vaimo ja äiti, ja mies toisensa jälkeen, avioliitto toisensa jälkeen päättyi. Nainen halusi vakautta, rauhaa ja hänellä oli kysymyksiä – siinä määrin, että sen jälkeen kun Jeesus paljasti aluksi tietävänsä naisen viidestä avioliitosta, nainen muutti keskustelun aiheen hengelliseksi. Nainen oli syvän hengellinen, mutta hämmentynyt Jeesuksen sanoessa hänelle kursailematta: ' Te kumarratte sitä, mitä ette tunne'. (jae 22)
Naisen ymmärrys omasta elämästään oli, että hän oli selviytynyt itsekseen. Hän oli sinnikäs. Hän oli sisäisesti vahva. Hän oli jatkanut sinnikkäästi eteenpäin huolimatta siitä, mitä elämä oli häntä kohti heittänyt. Missä Jumala oli? Mitä väliä, tykkään miehestä numero kuusi, joten muutan yhteen asumaan hänen kanssaan. Jumala on osoittanut, ettei Hän ole kiinnostunut minun elämästäni.
Nollaus – Jeesus näki kaiken, Jeesus oli paikalla
Jeesus antoi naiselle ilmestyksen, joka nollasi naisen ymmärryksen omasta historiastaan: Jeesus tiesi, mitä nainen oli käymässä läpi. Jeesus oli paikalla. Hän todisti sen kertomalla naisen viidestä avioliitosta ja kaikesta mitä tämä oli koskaan tehnyt. Jeesus toi naisen tähän tilanteeseen aiheellisesti. Naisen täytyi muuttua sen suhteen, miten hän omasta elämästään ajatteli, miten hän oli luullut, ettei Jumala ollut paikalla. Ruhjeilla olevalla ihmisellä täytyy olla sellainen kokemus Herrasta Hänen Henkensä kautta, jossa Hänen sallitaan nollata ihmisen ajatus omasta historiastaan. Historiasta tulee sellainen, että se paljastaa Hänen kuitenkin olleen paikalla.
Näemme tämän mallin kauttaaltaan evankeliumeissa eri sovelluksina – Jeesus paljasti tunne-elämältään ruhjoutuneelle ihmiselle tosiasioita, jotka nollasivat tämän ajatukset omasta historiastaan. Ja minulta loppui kirjoitustila tältä päivältä, joten jatkamme tästä ensi viikolla – siihen saakka, siunauksin,
John Fenn