Like Kids at Christmas # 3
Kuin lapset jouluna, osa 3
Hei kaikki,
Olen vanhin neljästä lapsesta ja olimme iältämme 11, 9,7 ja 5 kun isä jätti perheemme.
Yhdenlaista kunnioitusta
Koska olen vanhin, minulla on isästäni muistoja, joita veljilläni ja sisarellani ei ole. Heidän muistonsa ovat harvalukuiset ja sameat vain muutaman selvän hetken ollessa syöpyneenä heidän muistiinsa.
Näin monet näkevät Isä Jumalan – sameana ja vain vähin yksityiskohdin. Heidän kunnioituksensa Häntä kohtaan lähtee ennemminkin siitä tosiasiasta, että Hän on Jumala, kuin että se perustuisi sen muistamiseen, kuinka Hän on vaeltanut heidän kanssaan halki elämän.
Muistan painineeni isän, 'Patch'-koiramme ja veljieni kanssa, kaikki pyörivässä, kiinni ottavassa, nauravassa kasassa, kunnes olimme hikisiä ja koira oli niin kiihdyksissään, että se juoksi ympäri taloa sen yhdestä päästä toiseen. Sisarukseni muistavat nuo ajat vain hämärästi, jos lainkaan.
Muistan katselleeni kun isä korjasi ruohonleikkuutraktorin, jota käytettiin ruohonleikkuuseen meidän lähes 3 eekkerillämme (n. 1,2 ha) ja auttaneeni häntä nuorena poikana pitäen jakoavainta, ojentaen hänelle pihtejä ja vastaavia. Olin paikalla, kun isä viilsi auki vasemman käden pikkusormensa ja sitten katselin kun hän otti neulan ja lankaa ja yhdellä kädellä kursi lihaksen ilman mitään kivunlievitystä. Veljeni ja sisareni eivät muista siitä yhtään mitään.
Hän opetti minulle kuinka kätellä, kiillottaa kengät, solmia solmio, katsoa ihmistä silmiin tervehtiessäni, ja enemmän. Veljilläni ja sisarellani ei ole mitään noista muistoista, joten kunnioitukseni isää kohtaan on erilaista kuin heidän kunnioituksensa, koska he eivät vaeltaneet elämän halki hänen kanssaan kun taas minä tein niin.
Mukaan kuvaan tulee Taivaallinen Isä
Jokaisen elämää koskevan opetuksen myötä rakkauteni ja kunnioitukseni häntä kohtaan kasvoi. Tämä on osa siitä eroa, joka vallitsee sellaisen lapsen, joka leikkii Isän lahjoilla kuin lapsi jouluna, ja Jumalan Jumalana kunnioittamisen välillä: kypsä henkilö muistaa Isänsä ajan kanssaan, kun taas lapsi ei muista joko omasta valinnastaan tai kypsymättömyydestään johtuen, tai hän ei ole vielä elänyt riittävän pitkään omatakseen historiaa Isänsä kanssa.
Koska isälläni ja minulla on tuo historia, jossa korjattiin ruoholeikkuutraktoria ja solmittiin solmioita yhdessä ja sellaista, niin silloin kun hän lähti ja opin tuntemaan taivaallisen Isäni 16 vuoden iässä, Isä jatkoi siitä mihin maanpäällinen isäni oli lopettanut.
Eräänä päivänä olin korjaamassa tuota samaa ruohonleikkuutraktoria, jota isä ja minä olimme korjanneet, mutta tällä kertaa paikalla olin vain minä katsomassa sitä tietämättä, mitä tehdä, tuntien koko maailman painon harteillani, sillä minulla oli 3 eekkeriä leikattavana ja äiti laski minun varaani. Aloin kysellä Isältä, mikä oli vialla, ja pyytäen viisautta ja kuulin selvästi: "Katso vähän lähempää, vähän syvemmältä. Yksi pultti on löystynyt ja löydät sen, jos katsot tarkemmin."
Niinpä tein juuri sen – tulin likaiseksi, sain rystyseni naarmuille, mutta päätä kääntäen alas pedon mahaan näin varjoissa pultin, jonka mutteri oli pudonnut – toinen löytyi tilalle ja ruohonleikkuri tuli korjatuksi. Sanoin 'Kiitos Isä' ja aloin leikata ruohoa. Hän on harvoin kertonut minulle täsmällisesti, mikä on vialla, vaan sen sijaan osoittaa minut oikeaan suuntaan ja antaa minun selvittää asian siitä lähtien. (Sama juttu elämässä, olen oppinut)
Nyt olen aikuinen ja pyydän yhä Hänen apuaan asioiden korjaamisessa tai missä tahansa elämän päätöksessä. Meillä on elämän halki yhdessä vaeltamisen historia, ja Hänellä on minun kunnioitukseni ja arvostukseni siitä, että Hän on vaeltanut kanssani niin uskollisesti. Se, että säilytämme muistomme Hänen toiminnastaan elämässämme jatkuvasti sitä sydämessämme arvostaen, saa Hänet vastaamaan meille niin paljon enemmän uudelleen.
Teille annettu armo
Voin vain kerto siitä armosta, mikä minulle on annettu, mutta myös teillä on ollut kertoja, jolloin tiedätte Isän antaneen teille viisautta, pitäneen huolta silloin kun ei muuta huolenpidon lähdettä ole ollut, vaeltaneen kanssanne laaksojen halki. Juuri noiden tapahtuminen mieleen palauttaminen muodostaa perustan, jolle kunnioitus ja arvostus Häntä kohtaan rakentuu.
Pohtikaa ihmeitänne
Sen jälkeen kun Jeesus oli juuri ruokkinut 5.000 miestä plus naiset ja lapset, sitten varhain aamulla kävellyt veden päällä opetuslasten luo ja tyynnyttänyt tuulen ja aallot, Markus havainnoi: "Ja he olivat mittaamattoman ällistyneitä, sillä heidän sydämensä oli paatunut koska he eivät pohtineet leipien ihmettä." Mk. 6:51-52 (suomennos tässä)
Huomatkaa – heidän sydämensä tuli turraksi ja tunnottomaksi Hengen asioiden suhteen, toisin sanoen paatuneeksi – "koska he eivät pohtineet leipien ihmettä." Pysähdymmekö me pohtimaan Hänen ihmeitään elämässämme?
Vain kaksi lukua myöhemmin on sama juttu. Markus 8:14 - 21:ssä Jeesus on juuri ruokkinut 4.000 ihmistä, mutta fariseukset vaativat Häntä tekemään vielä ihmeen. Kun Jeesus oli opetuslasten kanssa järvellä, Hän alkoi käskeä heitä varoa fariseusten ja Herodeksen 'hapatetta'. Opetuslapset, tajuten unohtaneensa ottaa leipää, ajattelivat Jeesuksen olevan harmistunut, koska he olivat unohtaneet tuon pikku yksityiskohdan.
Mutta Jeesus kysyi: "Miksi te keskustelette siitä tosiasiasta, ettei meillä ole yhtään leipää? Ettekö te vielä näe tai ymmärrä? Onko teillä paatunut (tunnoton, turta) sydän? Kun Minä mursin 5 leipää 5.000:lle, kuinka monta murrettua leipää sisältävää koria keräsitte?" He vastasivat: "Kaksitoista." "Kun Minä mursin ne 7 niille 4.000:lle, kuinka monta suura korillista murrettuja palasia te keräsitte?" Ja he sanoivat Hänelle: "Seitsemän." Ja Hän sanoi heille: "Kuinka on, ettette ymmärrä?" Kreikan kielessä se on sananmukaisesti: "Kuinka te ette ole panneet asioita yhteen?"
Huomatkaa kummassakin tapauksessa kuinka heidän sydämensä paatuivat, kuinka heistä tuli tunnottomia Hengelle – He olivat todistamassa ihmeitä elämässään, mutteivät koskaan pysähtyneet pohtimaan niitä. He eivät koskaan varanneet aikaa 'asioiden yhteen panemiseksi'.
Aikuiseksi kasvaminen
Lapset näkevät ihmeen tai muun ilmentymän Jumalan asioista ja pitävät sitä 'uutena asiana, jolla leikkiä'. Hengelliset aikuiset pysähtyvät pohtimaan ihmettä, pohtivat Isän uskollisuutta, pohtivat kunnioituksella sitä tosiasiaa, että maailmankaikkeuden Luoja ja Jumala asuu heissä ja vaeltaa heidän kanssaan elämän halki.
Hengellisesti kypsä ihminen katsoo tarkoituksellisesti sitä kuinka Isä on vaeltanut hänen kanssaan elämän halki, vaikka jotkut noista muistoista näyttävät vähän sameilta – silti hän tietää Isän auttaneen häntä elämän halki. Hengellinen lapsi, joka voisi kasvaa, valitsee sen sijaan lapsena pysymisen sillä, ettei hän pysähdy pohtimaan näitä ihmeitä.
Niin monet ihmiset haluavat olla herkkiä Hengen asioille, ja kuitenkaan he eivät ole koskaan pohtineet sitä, että avaintekijä tälle kypsyydelle on pysähtyminen pohtimaan niitä ihmeitä, joita Hän on tehnyt heidän elämässään. Kun me tulemme herkiksi näkemään ja pohtimaan meidän omaa 'leipien ihmettämme' menneisyydessä, se herkistää meidät nykyhetken ihmeille.
Lapsi vastaanottaa lahjan ilman että hänellä on aavistustakaan siitä, mitä tuo lahja maksaa, kun taas kypsä ihminen tajuaa, että lahjan antamiseen liittyy uhraus ja hinta ja kunnioittaa sitä ja Antajaa sen mukaisesti. Kasvakoon Kristuksen ruumis kypsyyteen.
Ensi viikolla uusi, mutta asiaan liittyvä aihe – Kristuksen ruumista vai Kristuksen Morsian? Onko olemassa jokin ero?
Siunauksin,
John Fenn
www.cwowi.org ja muistakaa kirjoittaa sähköpostit minulle osoitteeseen cwowi@aol.com
Kuin lapset jouluna, osa 3
Hei kaikki,
Olen vanhin neljästä lapsesta ja olimme iältämme 11, 9,7 ja 5 kun isä jätti perheemme.
Yhdenlaista kunnioitusta
Koska olen vanhin, minulla on isästäni muistoja, joita veljilläni ja sisarellani ei ole. Heidän muistonsa ovat harvalukuiset ja sameat vain muutaman selvän hetken ollessa syöpyneenä heidän muistiinsa.
Näin monet näkevät Isä Jumalan – sameana ja vain vähin yksityiskohdin. Heidän kunnioituksensa Häntä kohtaan lähtee ennemminkin siitä tosiasiasta, että Hän on Jumala, kuin että se perustuisi sen muistamiseen, kuinka Hän on vaeltanut heidän kanssaan halki elämän.
Muistan painineeni isän, 'Patch'-koiramme ja veljieni kanssa, kaikki pyörivässä, kiinni ottavassa, nauravassa kasassa, kunnes olimme hikisiä ja koira oli niin kiihdyksissään, että se juoksi ympäri taloa sen yhdestä päästä toiseen. Sisarukseni muistavat nuo ajat vain hämärästi, jos lainkaan.
Muistan katselleeni kun isä korjasi ruohonleikkuutraktorin, jota käytettiin ruohonleikkuuseen meidän lähes 3 eekkerillämme (n. 1,2 ha) ja auttaneeni häntä nuorena poikana pitäen jakoavainta, ojentaen hänelle pihtejä ja vastaavia. Olin paikalla, kun isä viilsi auki vasemman käden pikkusormensa ja sitten katselin kun hän otti neulan ja lankaa ja yhdellä kädellä kursi lihaksen ilman mitään kivunlievitystä. Veljeni ja sisareni eivät muista siitä yhtään mitään.
Hän opetti minulle kuinka kätellä, kiillottaa kengät, solmia solmio, katsoa ihmistä silmiin tervehtiessäni, ja enemmän. Veljilläni ja sisarellani ei ole mitään noista muistoista, joten kunnioitukseni isää kohtaan on erilaista kuin heidän kunnioituksensa, koska he eivät vaeltaneet elämän halki hänen kanssaan kun taas minä tein niin.
Mukaan kuvaan tulee Taivaallinen Isä
Jokaisen elämää koskevan opetuksen myötä rakkauteni ja kunnioitukseni häntä kohtaan kasvoi. Tämä on osa siitä eroa, joka vallitsee sellaisen lapsen, joka leikkii Isän lahjoilla kuin lapsi jouluna, ja Jumalan Jumalana kunnioittamisen välillä: kypsä henkilö muistaa Isänsä ajan kanssaan, kun taas lapsi ei muista joko omasta valinnastaan tai kypsymättömyydestään johtuen, tai hän ei ole vielä elänyt riittävän pitkään omatakseen historiaa Isänsä kanssa.
Koska isälläni ja minulla on tuo historia, jossa korjattiin ruoholeikkuutraktoria ja solmittiin solmioita yhdessä ja sellaista, niin silloin kun hän lähti ja opin tuntemaan taivaallisen Isäni 16 vuoden iässä, Isä jatkoi siitä mihin maanpäällinen isäni oli lopettanut.
Eräänä päivänä olin korjaamassa tuota samaa ruohonleikkuutraktoria, jota isä ja minä olimme korjanneet, mutta tällä kertaa paikalla olin vain minä katsomassa sitä tietämättä, mitä tehdä, tuntien koko maailman painon harteillani, sillä minulla oli 3 eekkeriä leikattavana ja äiti laski minun varaani. Aloin kysellä Isältä, mikä oli vialla, ja pyytäen viisautta ja kuulin selvästi: "Katso vähän lähempää, vähän syvemmältä. Yksi pultti on löystynyt ja löydät sen, jos katsot tarkemmin."
Niinpä tein juuri sen – tulin likaiseksi, sain rystyseni naarmuille, mutta päätä kääntäen alas pedon mahaan näin varjoissa pultin, jonka mutteri oli pudonnut – toinen löytyi tilalle ja ruohonleikkuri tuli korjatuksi. Sanoin 'Kiitos Isä' ja aloin leikata ruohoa. Hän on harvoin kertonut minulle täsmällisesti, mikä on vialla, vaan sen sijaan osoittaa minut oikeaan suuntaan ja antaa minun selvittää asian siitä lähtien. (Sama juttu elämässä, olen oppinut)
Nyt olen aikuinen ja pyydän yhä Hänen apuaan asioiden korjaamisessa tai missä tahansa elämän päätöksessä. Meillä on elämän halki yhdessä vaeltamisen historia, ja Hänellä on minun kunnioitukseni ja arvostukseni siitä, että Hän on vaeltanut kanssani niin uskollisesti. Se, että säilytämme muistomme Hänen toiminnastaan elämässämme jatkuvasti sitä sydämessämme arvostaen, saa Hänet vastaamaan meille niin paljon enemmän uudelleen.
Teille annettu armo
Voin vain kerto siitä armosta, mikä minulle on annettu, mutta myös teillä on ollut kertoja, jolloin tiedätte Isän antaneen teille viisautta, pitäneen huolta silloin kun ei muuta huolenpidon lähdettä ole ollut, vaeltaneen kanssanne laaksojen halki. Juuri noiden tapahtuminen mieleen palauttaminen muodostaa perustan, jolle kunnioitus ja arvostus Häntä kohtaan rakentuu.
Pohtikaa ihmeitänne
Sen jälkeen kun Jeesus oli juuri ruokkinut 5.000 miestä plus naiset ja lapset, sitten varhain aamulla kävellyt veden päällä opetuslasten luo ja tyynnyttänyt tuulen ja aallot, Markus havainnoi: "Ja he olivat mittaamattoman ällistyneitä, sillä heidän sydämensä oli paatunut koska he eivät pohtineet leipien ihmettä." Mk. 6:51-52 (suomennos tässä)
Huomatkaa – heidän sydämensä tuli turraksi ja tunnottomaksi Hengen asioiden suhteen, toisin sanoen paatuneeksi – "koska he eivät pohtineet leipien ihmettä." Pysähdymmekö me pohtimaan Hänen ihmeitään elämässämme?
Vain kaksi lukua myöhemmin on sama juttu. Markus 8:14 - 21:ssä Jeesus on juuri ruokkinut 4.000 ihmistä, mutta fariseukset vaativat Häntä tekemään vielä ihmeen. Kun Jeesus oli opetuslasten kanssa järvellä, Hän alkoi käskeä heitä varoa fariseusten ja Herodeksen 'hapatetta'. Opetuslapset, tajuten unohtaneensa ottaa leipää, ajattelivat Jeesuksen olevan harmistunut, koska he olivat unohtaneet tuon pikku yksityiskohdan.
Mutta Jeesus kysyi: "Miksi te keskustelette siitä tosiasiasta, ettei meillä ole yhtään leipää? Ettekö te vielä näe tai ymmärrä? Onko teillä paatunut (tunnoton, turta) sydän? Kun Minä mursin 5 leipää 5.000:lle, kuinka monta murrettua leipää sisältävää koria keräsitte?" He vastasivat: "Kaksitoista." "Kun Minä mursin ne 7 niille 4.000:lle, kuinka monta suura korillista murrettuja palasia te keräsitte?" Ja he sanoivat Hänelle: "Seitsemän." Ja Hän sanoi heille: "Kuinka on, ettette ymmärrä?" Kreikan kielessä se on sananmukaisesti: "Kuinka te ette ole panneet asioita yhteen?"
Huomatkaa kummassakin tapauksessa kuinka heidän sydämensä paatuivat, kuinka heistä tuli tunnottomia Hengelle – He olivat todistamassa ihmeitä elämässään, mutteivät koskaan pysähtyneet pohtimaan niitä. He eivät koskaan varanneet aikaa 'asioiden yhteen panemiseksi'.
Aikuiseksi kasvaminen
Lapset näkevät ihmeen tai muun ilmentymän Jumalan asioista ja pitävät sitä 'uutena asiana, jolla leikkiä'. Hengelliset aikuiset pysähtyvät pohtimaan ihmettä, pohtivat Isän uskollisuutta, pohtivat kunnioituksella sitä tosiasiaa, että maailmankaikkeuden Luoja ja Jumala asuu heissä ja vaeltaa heidän kanssaan elämän halki.
Hengellisesti kypsä ihminen katsoo tarkoituksellisesti sitä kuinka Isä on vaeltanut hänen kanssaan elämän halki, vaikka jotkut noista muistoista näyttävät vähän sameilta – silti hän tietää Isän auttaneen häntä elämän halki. Hengellinen lapsi, joka voisi kasvaa, valitsee sen sijaan lapsena pysymisen sillä, ettei hän pysähdy pohtimaan näitä ihmeitä.
Niin monet ihmiset haluavat olla herkkiä Hengen asioille, ja kuitenkaan he eivät ole koskaan pohtineet sitä, että avaintekijä tälle kypsyydelle on pysähtyminen pohtimaan niitä ihmeitä, joita Hän on tehnyt heidän elämässään. Kun me tulemme herkiksi näkemään ja pohtimaan meidän omaa 'leipien ihmettämme' menneisyydessä, se herkistää meidät nykyhetken ihmeille.
Lapsi vastaanottaa lahjan ilman että hänellä on aavistustakaan siitä, mitä tuo lahja maksaa, kun taas kypsä ihminen tajuaa, että lahjan antamiseen liittyy uhraus ja hinta ja kunnioittaa sitä ja Antajaa sen mukaisesti. Kasvakoon Kristuksen ruumis kypsyyteen.
Ensi viikolla uusi, mutta asiaan liittyvä aihe – Kristuksen ruumista vai Kristuksen Morsian? Onko olemassa jokin ero?
Siunauksin,
John Fenn
www.cwowi.org ja muistakaa kirjoittaa sähköpostit minulle osoitteeseen cwowi@aol.com
RSS Feed