Higher Ways part 3
Korkeammat tiet - osa 3
(suom. ll; es:llä oikeudet)
Hei kaikki,
Olen kertonut elämästäni koskien Jumalan korkeampien teiden ja ajatusten valitsemista. Tänään kolme lisätapausta menneeltä viikolta. Paljastamalla sydämeni ja elämäni osoitan tämän olevan elämäntavan, Isän kanssa vaeltamisen ja jatkuvan tarkistamisen sen osalta, onko ajatusteni ja teitteni sekä Hänen ajatustensa ja teittensä välillä jotain eroa.
Matka Kaliforniaan
Viime viikolla kerroin, kuinka Chrisin elämä pelastui ollessamme Kanadassa, ja ryhmäkoti on parhaillaan tekemässä aitausta, jonka avulla häntä ja muita asukkaita estetään vaeltelemasta tiehensä. Heti kun olimme palanneet tuolta matkalta, minulla oli vähän väljempää ajan suhteen, jolloin saatoin ajaa kuormurimme (Vanha Kunnon kuormuri) Victorvilleen, Kaliforniaan hakeakseni sieltä käyttöömme annetun asuntovaunun. Se painaa kolme tonnia (6 000 paunaa/2720 kiloa), mikä on Vanhan Kunnon kuormurimme vetokyvyn äärirajoilla.
Kuten viime viikolla kerroin, rukoilen kielillä kevyesti ajatellen mielessäni matkaa – ajan reitin mielessäni ja olen herkkä mille tahansa todistukselle hengessäni koskien jotakin pieleen menevää asiaa, minkä merkkinä on ’raskas tunne’ tai huomioni vie ja se pysyy jossakin tietyssä kohdassa... jos niin käy, pysähdyn ja viivyn siinä etsimässä lisää tietoa. Hengen ja Isän tiet ovat sellaiset, että tavallisesti jos pysyttelet kauemmin jossakin ilmestyksessä, Hän kertoo enemmän yksityiskohtia siihen pisteeseen asti, johon saakka Hän haluaa sinun tietävän asiasta, mutta ei sen ylitse.
Kävin mielessäni läpi koko matkan – 1.400 mailia (2250 km) itä-länsisuunnassa Yhdysvallat halkaisevaa valtatietä I-40 Tulsasta Flagsaffiin, Arizonaan, sen jälkeen Mojaven autiomaan poikki Victorvillen alueelle Los Angelesin yläpuolella olevalle aavikkoalueelle. Hengessäni ei tuntenut mitään ongelmia menomatkalla, mutta kotimatkan suhteen oli melko kevyt ’raskas tunne’ – rukoillessani ja ajaessani mielessäni tuota reittiä tiesin, että minulle tulisi suuren luokan ongelma asuntovaunuun liittyen aivan Kaliforniasta lähdettyäni ja sitten uudelleen kaksi tuntia ennen Tulsaan saapumistani tunsin, että jokin pienempi ongelma kohtaisi kuormuria. Myös Barb tunsi, että jokin menisi pieleen asuntovaunun suhteen, joten olin varautunut. Meillä oli Isän ajatukset.
Kysyin Isältä ’kuinka suuren luokan’ tiedustellen, riittäisikö, että silti tulisin kotiin perjantaina, jos lähtisin Kaliforniasta keskiviikkona? Välittömästi perjantaita ajatellessani oli tyhjää, mutta kun ajattelin lauantaita, minulla oli välittömästi rauha – niinpä ymmärsin Hänen ajatuksensa olevan lauantaina saapumisen. Yäk, neljän päivän matka takaisin, joten olin vähän hermostunut. Välittömästi kuvittelin, että kuormurin vaihdelaatikko hajoaisi tai moottori simahtaisi tai että minun täytyisi myydä joko kuormuri tai asuntovaunu Kaliforniassa tai Arizonassa ja lentää kotiin tai soittaa joillekuille monista ystävistämme Arizonassa saadakseni apua – kaikenlaisia kuvitelmia, koska kaikki se, mitä Hän kertoi, oli epämääräistä informaatiota.
(Hanki DVD:ni ’Kuinka Herra opetti minut kuulemaan Isän äänen’ tai cd/mp3 ’Kuinka olla Hengen johdattama’ saadaksesi lisää tietoa niistä tavoista, joilla Isä puhuu tai paljastaa meille asioita)
Tärkeää! Panin pois kaikki nuo villit ajatukset ja harjoitutin mieleni pysymään keskittyneenä siihen, mitä minulle oli näytetty – suuren luokan ongelma matkan alkuaikoina, pieni ongelma kahden tunnin ajomatkan päässä kotoa sekä neljän eikä kolmen päivän paluumatka.
Paluumatka
Lähdin Victorvillen alueelta keskiviikkoiltapäivänä matkaten mukavaa 55-58 mailin tuntivauhtia (88 km/h) kolmen tunnin ajan Needlesin kaupunkiin Kaliforniassa, joka on aivan Arizonan ja Kalifornian välisellä rajalla Mojaven autiomaassa. Seuraavana aamuna ajoin tunnin matkan Kingmaniin, Arizonaan ja sen läpi sekä 52 mailia eteenpäin, melkein tarkalleen kaksi tuntia päivän urakasta, kun yhtäkkiä asuntovaunun vasen etupyörä hajosi.
En ollut keskellä ei-mitään, mutta olin sen laitamilla. Oli 132 mailia Flagstaffiin, 52 takaisin Kingmaniin, kello oli 9.30 aamulla. Asuntovaunussa on neljä rengasta kahdessa akselissa, toinen rengas toisen edessä kummallakin puolella. Vasen eturengas räjähti sellaisella voimalla, että vanne osui melkein heti tiehen kipinöiden ja oli menossa rikki.
Ajoin sivuun, nostin tunkilla pyöränakselin ylös ja hain vararenkaan – se oli väärää kokoa, siinä oli kuusi reikää viiden sijasta. Yhtäkkiä minulta puuttui kaksi rengasta. Joten tämä oli se suuremman luokan juttu, joka meni pieleen asuntovaunun osalta.
Isän tiet ja ajatukset tästä asiasta...
Heti kun vanne oli irrotettu, saatoin liikkua hitaasti pitkin moottoritien piennarta liittymään nro 103, joka oli mailin päässä ja tuon liittymän lopussa oli merkki ’päällyste päättyy’. Pysäköin sivuun aivan tien viereen (tie oli siinä kohtaa enemminkin polku). Kerroinhan, että olin melkein ’ei-mitään –kaupungin keskustassa.
Seuraamani sääntö on, että ensin teen sen, mitä tiedän tehdä luonnollisessa. Se tarkoitti tässä sitä, että minun täytyi irrottaa asuntovaunu vedosta, luottaa Isään, että se olisi ok, ja ajaa 52 mailia takaisin Kingmaniin, missä luotin Isällä olevan rengasliikkeen, jossa olisi kaksi vannetta ja pyörää korvaamaan räjähtäneen renkaan ja vääränkokoisen vararenkaan.
Tein saman asian kuin aina teen siltä varalta, että Isä olisi halunnut minun ajavan sen sijaan 132 mailia – ajoin mielessäni 132 mailia Flagstaffiin, eikä siinä ollut mitään järkeä ja enkä tuntenut mitään hengessäni. Mielessäni ajoin toista tietä Kingmaniin, enkä tuntenut myöskään mitään, mutta tiesin kokemuksesta sen tarkoittavan, että tulee tehdä se mikä vaikuttaa oikealta luonnollisessa – niinpä menin takaisin Kingmaniin. Kävin joissakin liikkeissä ja löysin yhden, jossa sanottiin, että he voivat auttaa.
Kahden tunnin sisällä heillä oli kaksi uutta rengasta kahdessa uudessa vanteessa ja olin matkalla panemaan ne paikoilleen asuntovaunuun. Isän ohjatessa askeleitani olin mennyt rengasliikkeeseen, jonka kulmassa oli ”In-n-Out” –hampurilaisravintola.
En ollut syönyt yhteen mennessä vielä tällä matkalla, ja perheemme perinteisiin kuuluu syödä In-n-Out –ravintolassa Kaliforniassa. Perinteen aloitti Kaliforniasta kotoisin oleva miniämme. Kyse ei ole siitä, että me jotenkin kumartaisimme kuuluisaa ’In-n-Out’ –merkkiä, mutta siellä syöminen on perinne – oli lounasaika, enkä ollut syönyt vielä mitään tuona päivänä, joten minusta vaikutti hyvältä ajatukselta minulle ja Hänelle, että söisin siellä lounasta. (Jopa sinne poikkeamisen lounasta syömään suhteen tutkiskelin rukoillessani nähdäkseni, kokisinko ’mene suoraan asuntovaunulle’ -kehotuksen vai en. Minulla ei ollut mitään tunnetta siitä, että pitäisi kiireestä ajaa tunti takaisin sinne, minne olin jättänyt asuntovaunun tien poskeen, joten söin lounaan).
Miksi räjähdys tapahtui
Heti kun uusi rengas oli asuntovaunussa kiinni ja vararengas kiinnitetty ylös taakse jatkoin matkaani, mutta ajaessani ajattelin kolmea jäljellä olevaa rengasta. Asuntovaunu oli kököttänyt yhdessä paikassa 3½ vuotta korkealla Kalifornian autiomaassa ennen kuin aloitin matkan. Se sai minut ajattelemaan kuivalahoa ja UV-säteilyn haittoja, jotka aiheuttivat renkaan hajoamisen ja saivat minut pohtimaan jäljellä olevia renkaita.
Ajaessani rukoilin Hengessä kevyesti samalla kun mieleni kävi läpi eri vaihtoehtoja nähdäkseni, jos jokin ajattelemistani vaihtoehdoista todistaisi asiasta – etsien yhtäkkistä rauhaa tai tietoa hengessäni koskien jotakin noista ideoista, mikä viittaa siihen, että se oli Isän ajatus tuosta asiasta.
Luulin voivani pysähtyä ja panna vararenkaan eteen oikealle puolelle ajatellen, että vasen eturengas räjähti, koska asuntovaunun etuosaan osuvat tiestä irtokivet ym. ensin, se iskeytyy ensin jokaiseen kohoumaan, ja se kannattelee enemmän asuntovaunun painoa kuin sen takana oleva rengas. Mutta sitten ajattelin noita kolmea vanhaa rengasta, sitä että on yksi mahdollisuus kolmesta, että valitsisin väärin ja sitten yksi rengas tyhjenisi ja siitä koituisi kaksi kertaa niin paljon työtä, jos arvaisin väärin.
Sitten kun en kokenut mitään rauhaa tai opastusta liittyen mihinkään, mitä rukoilin ja ajattelin, kysyin lopulta: ”Isä, auttaisi jos tietäisin, miksi tuo vasen eturengas räjähti. Jos tietäisin sen, voisi tehdä viisaan päätöksen koskien sitä, mitä mahdollisesti tulee tehdä vararenkaan ja noiden kolmen muun vanhan renkaan suhteen vai vain jatkaa samaa rataa.”
Välittömästi Hän sanoi: ”Kun tulit pois liittymästä eilen illalla ja melkein ajoit leirintäalueelle menevän tienhaaran ohi, jarrutit voimakkaasti ja käännyit yhtäkkiä oikealle, jolloin suurin osa asuntovaunun painosta ja kääntymisen voimasta osui tuon vasemman etupyörän päälle. Kääntyminen vaurioitti sitä sisältä, sen tähden se hajosi matkattuasi tänään kaksi tuntia.”
Hänen puhuessaan näin jälleen tuon kääntymisen. Edellisenä iltana aurinko oli laskemassa ja seurasin navigaattorin opastusta leirintäalueelle, ja kun olin ajanut pois liittymästä, ajoin melkein ohi leirintäalueelle vievän tien haarasta, jarrutin lujaa ja käännyin vaistomaisesti muistaen vasta sekunnin murto-osaa myöhemmin, että takanani oli kolme tonnia painava asuntovaunu. Hetken ajan pelkäsin, että kiepsahtaisin ympäri – käännös oli niin jyrkkä – niin ei käynyt, mutta kuulin kyllä asuntovaunun jarrujen lukkiutuvan jarruttaessani ja kääntyessäni samanaikaisesti. Ilmeisesti olin vaurioittanut vanhaa etupyörää näin tehdessäni.
Jos olisin ollut uskonnollinen
Uskonnollinen vakiovastaus renkaan räjähtämiseen olisi sanoa paholaiselle, että hän on sidottu ja ajettu ulos tai jotakin muuta paholaiseen liittyvää. Mutta totuus on, että olin aiheuttanut tämän itselleni huolimattomalla jarrutuksella ja tiukalla kääntymisellä sen sijaan, että olisin vain ajanut ohi ja tullut takaisin toista kautta muistaen, että minulla oli takanani kolmen tonnin painoinen asuntovaunu. Kyse ei ollut paholaisesta, olin aiheuttanut tämän itse itselleni. Tämä oli se, mitä Isä ajatteli – opetus on, että jos haluat kulkea Hänen korkeammilla teillään ja korkeammissa ajatuksissaan jonkun asian suhteen, älä vain syytä paholaista tai jotakuta toista automaattisena reaktionasi – katso ensin peiliin ja ole sitten halukas olemaan rehellinen.
Tuuli ja ohjaus
Kun olin taas tien päällä, huomasin, että kun iso puoliperävaunuyhdistelmä ohitti minut, tulin imaistuksi kohti ohittavaa rekkaa ja sitten puhalletuksi sivusuuntaan rekan mennessä ohi. Tein mitä aina teen – rukoilin kielillä samalla kun pohdin asiaa, siirtelemällä ajatuksiani henkeeni etsien todistusta tai rauhaa jonkin tietyn ajatuksen kohdalla. Kuormurissani oli kuormitustasolla kiinnityskoukku, jossa oli kaksi ketjua, joilla asuntovaunu ja kuormuri oli vedetty tiukasti yhteen – ilman sitä kuormuri olisi näyttänyt kulkevan etupyörät ilmassa takana olevan painon vuoksi.
Tämän myötä kuormuri ja asuntovaunu olivat samalla tasolla. Mutta pohdiskelin, tuliko systeemiä jotenkin muuttaa, koska jos liian paljon painoa oli vain takarenkailla, eturenkaat olisivat kevyitä, mikä tekisi ohjaamisen hyvin kevyeksi ja pulmalliseksi – ehkä tuosta syystä minua vedettiin kohti ja työnnettiin pois suurten perävaunuyhdistelmien suunnasta niiden mennessä ohi. En saanut mitään rukoillessani ja ajatellessani, mitä tehdä etsiessäni Isän ajatuksia asian suhteen.
Poikkesin tien sivussa olevalle lepopaikalle käydäkseni vessassa, ja seisoessani pisuaarilla eräs mies tuli virtsaamaan viereiselle pisuaarille. Niinpä aloin keskustella hänen kanssaan kommentoiden pitkää ja kuumaa päivää. Hän oli samaa mieltä kertoen jokaisen päivän olevan hänelle pitkän, ja minä vastasin kysymällä, ajoiko hän jotain edessä olleista rekkayhdistelmistä, mihin hän vastasi myöntävästi. Sen jälkeen kerroin hänelle siitä, että tulin vedetyksi kohti ja työnnetyksi pois noiden rekkojen suunnasta silloin, kun ne ohittivat, ja hän kertoi sen olevan normaalia ja tämän jopa tapahtuvan niille. ”Kun vaimoni ajaa, kerron hänelle aina, että ohittaessamme hän pitäisi varansa tyhjiön sekä heti sitä seuraavan, meitä poistyöntävän ilma-aallon suhteen.”
Minulla oli Isäni ajatukset, vaikkei tämä mies sitä tietänyt – kokemani oli normaalia, joten minun ei tarvinnut hienosäätää kiinnityskoukkua. Kun me palasimme kuorma-autojemme luo, pyysin tätä: ”Isä, kiitän sinua tältä mieheltä tulleesta viisaudesta. En tiedä, tunteeko hän sinut vai ei, mutta oli kummin päin tahansa, haluaisin hänen apunsa tulevan hyvitetyksi hänen tililleen viimeisenä päivänä, koska käytit häntä antaaksesi minulle ajatuksesi tämän asian suhteen.”
Toinen tapaus
Loppupäivänä ja seuraavana päivänä ei tapahtunut mitään erityistä, ja aamuseitsemältä lauantaina olin parin tunnin ajomatkan päässä kotoa aivan Oklahoma Cityn itäpuolella, mutten ihan vielä Shawneessa I-40 – tiellä ja pohdiskelin sitä ’pienempää’ juttua, jonka olin kokenut tulevan noin kahden tunnin matkan päästä kotoa. Juuri silloin kojelaudassa syttyi valo ’tarkista moottori’ ja pikainen silmäys mittareihin osoitti, että sähköjärjestelmässä oli jotain vikaa. Sen sijaan, että mittarin viisari näyttäisi 14, se oli lähempänä lukua 10 tai 12.
Se merkitsi, että joko laturi ei syöttänyt sähköä takaisin akkuun tai akku ei enää ylläpitänyt latausta. Kun rukoilin kielillä ja ajattelin näitä kahta vaihtoehtoa, en tuntenut mitään laturiin liittyen, mutta ajatellessani akkua muistin yhtäkkiä, että oli saanut kehotuksen vaihtaa tämä neljä vuotta vanha akku ennen matkaa, mutta jätin huomiotta kehotuksen – yllykkeen, sitkeän ehdotuksen – vaihtaa se. Mutta järkeilin asiaa tuolloin sanoen, että kyse oli hyvästä vahvasta akusta. Mutta luulen, että varhain aamulla kun ajovalot ja kaikki asuntovaunun valot olivat päällä, se oli ollut akulle liikaa, eikä se enää kyennyt ylläpitämään latausta. Päätellen viisarin liikkeistä arvioin minulla olevan puoli tuntia aikaa ennen kuin moottori lakkaisi toimimasta.
Sanoin: ”Ok Isä, kaikki on minulle jo lahjoitettu (2. Piet. 1:3-4), joten paljasta huolenpitosi – tarvitsen uuden akun ja vara-osaliikkeen, joka on avoinna klo 7.15, mutta koska useimmat niistä ovat kaupunkien keskustoissa, jossa pysäköinti on rajoitettua, pitäisin parempana Walmart-tavarataloa, joiden yhteydessä on paljon parkkitilaa, ja Walmartin pitää olla aivan valtatien vieressä, koska en aja tätä rakkinetta kaupungin katujen halki.” Sitten kirjoitin sanan ”Walmart” navigaattoriin, kuvaruutuun ponnahti yksi paikka Shawneen kauppakeskuksessa 12 mailin päässä – ajoin suoraan sinne, ostin uuden akun ja olin matkalla kotiin... huh!
Olen kertonut kahdesta viikosta elämässäni näin yksityiskohtaisesti näissä kahdessa viimeisimmässä ”Ajatuksessa” jotta huomaisit sen mekanismin, jolla Barb ja minä elämme, ja se on elämäntapa, ei kaava – se on alistusta yhteyttä Isän kanssa. Käyn läpi saman rutiinin, kun Barb ajaa kahden tunnin matkan Tulsaan – Teen mitä tulee tehdä luonnollisessa tankkaamalla häntä varten auton tankin täyteen, tarkistan öljyn, rengaspaineet ja pesen tuulilasin – sitten rukoilen ja käyn läpi mielessäni hänen matkansa nähdäkseni, onko hengessäni jostain jotakin tuntemusta. Useimmiten ei ole mitään.
Teen saman asian, kun Chris on kotona luonamme muutaman päivän, tai mietiskelen palvelutyöhöni liittyvää matkaa – tai jos käyn hoitamassa jonkin 15 minuuttia vievän asian – kyse on elämäntavasta, ja tuona aikana ajattelen sataa eri asiaa minä hetkenä hyvänsä, aina rukoillen Hengessä samalla, kun ajattelen perusteellisesti asioita. Juuri nyt olemme huomanneet, että Barbin auton tuulilasissa on särö todennäköisesti johtuen lasin vanhuudesta ja ilman kuumuudesta, joten rukoilen 250 dollarin sekä ajan suhteen, ajan käydä Tulsassa se vaihtamassa... kun saan rauhan ja tunteen, että rahat ja aika tulevat yhteen, korjautamme sen. Kyse on elämäntavasta...mainitsinko siitä aiemmin? Älä ole uskonnollinen, ihan vain kulje Isän kanssa...
Muista siis: tee se, mitä tiedät tehdä luonnollisessa. Sitten kun rukoilet kielillä, käy ajatuksissasi läpi päiväsi siirrellen huomiota henkeesi ajatellessasi. Tee näin, jotta voisit huomata, onko sellaista todistusta, joka saattaa viitata siihen, että Isällä on toinen ajatus jostakin asiasta, niin että Hän voisi paljastaa korkeamman tiensä sinulle... ensi viikolla katsomme tätä toisesta näkökulmasta... siunauksin,
John Fenn
Korkeammat tiet - osa 3
(suom. ll; es:llä oikeudet)
Hei kaikki,
Olen kertonut elämästäni koskien Jumalan korkeampien teiden ja ajatusten valitsemista. Tänään kolme lisätapausta menneeltä viikolta. Paljastamalla sydämeni ja elämäni osoitan tämän olevan elämäntavan, Isän kanssa vaeltamisen ja jatkuvan tarkistamisen sen osalta, onko ajatusteni ja teitteni sekä Hänen ajatustensa ja teittensä välillä jotain eroa.
Matka Kaliforniaan
Viime viikolla kerroin, kuinka Chrisin elämä pelastui ollessamme Kanadassa, ja ryhmäkoti on parhaillaan tekemässä aitausta, jonka avulla häntä ja muita asukkaita estetään vaeltelemasta tiehensä. Heti kun olimme palanneet tuolta matkalta, minulla oli vähän väljempää ajan suhteen, jolloin saatoin ajaa kuormurimme (Vanha Kunnon kuormuri) Victorvilleen, Kaliforniaan hakeakseni sieltä käyttöömme annetun asuntovaunun. Se painaa kolme tonnia (6 000 paunaa/2720 kiloa), mikä on Vanhan Kunnon kuormurimme vetokyvyn äärirajoilla.
Kuten viime viikolla kerroin, rukoilen kielillä kevyesti ajatellen mielessäni matkaa – ajan reitin mielessäni ja olen herkkä mille tahansa todistukselle hengessäni koskien jotakin pieleen menevää asiaa, minkä merkkinä on ’raskas tunne’ tai huomioni vie ja se pysyy jossakin tietyssä kohdassa... jos niin käy, pysähdyn ja viivyn siinä etsimässä lisää tietoa. Hengen ja Isän tiet ovat sellaiset, että tavallisesti jos pysyttelet kauemmin jossakin ilmestyksessä, Hän kertoo enemmän yksityiskohtia siihen pisteeseen asti, johon saakka Hän haluaa sinun tietävän asiasta, mutta ei sen ylitse.
Kävin mielessäni läpi koko matkan – 1.400 mailia (2250 km) itä-länsisuunnassa Yhdysvallat halkaisevaa valtatietä I-40 Tulsasta Flagsaffiin, Arizonaan, sen jälkeen Mojaven autiomaan poikki Victorvillen alueelle Los Angelesin yläpuolella olevalle aavikkoalueelle. Hengessäni ei tuntenut mitään ongelmia menomatkalla, mutta kotimatkan suhteen oli melko kevyt ’raskas tunne’ – rukoillessani ja ajaessani mielessäni tuota reittiä tiesin, että minulle tulisi suuren luokan ongelma asuntovaunuun liittyen aivan Kaliforniasta lähdettyäni ja sitten uudelleen kaksi tuntia ennen Tulsaan saapumistani tunsin, että jokin pienempi ongelma kohtaisi kuormuria. Myös Barb tunsi, että jokin menisi pieleen asuntovaunun suhteen, joten olin varautunut. Meillä oli Isän ajatukset.
Kysyin Isältä ’kuinka suuren luokan’ tiedustellen, riittäisikö, että silti tulisin kotiin perjantaina, jos lähtisin Kaliforniasta keskiviikkona? Välittömästi perjantaita ajatellessani oli tyhjää, mutta kun ajattelin lauantaita, minulla oli välittömästi rauha – niinpä ymmärsin Hänen ajatuksensa olevan lauantaina saapumisen. Yäk, neljän päivän matka takaisin, joten olin vähän hermostunut. Välittömästi kuvittelin, että kuormurin vaihdelaatikko hajoaisi tai moottori simahtaisi tai että minun täytyisi myydä joko kuormuri tai asuntovaunu Kaliforniassa tai Arizonassa ja lentää kotiin tai soittaa joillekuille monista ystävistämme Arizonassa saadakseni apua – kaikenlaisia kuvitelmia, koska kaikki se, mitä Hän kertoi, oli epämääräistä informaatiota.
(Hanki DVD:ni ’Kuinka Herra opetti minut kuulemaan Isän äänen’ tai cd/mp3 ’Kuinka olla Hengen johdattama’ saadaksesi lisää tietoa niistä tavoista, joilla Isä puhuu tai paljastaa meille asioita)
Tärkeää! Panin pois kaikki nuo villit ajatukset ja harjoitutin mieleni pysymään keskittyneenä siihen, mitä minulle oli näytetty – suuren luokan ongelma matkan alkuaikoina, pieni ongelma kahden tunnin ajomatkan päässä kotoa sekä neljän eikä kolmen päivän paluumatka.
Paluumatka
Lähdin Victorvillen alueelta keskiviikkoiltapäivänä matkaten mukavaa 55-58 mailin tuntivauhtia (88 km/h) kolmen tunnin ajan Needlesin kaupunkiin Kaliforniassa, joka on aivan Arizonan ja Kalifornian välisellä rajalla Mojaven autiomaassa. Seuraavana aamuna ajoin tunnin matkan Kingmaniin, Arizonaan ja sen läpi sekä 52 mailia eteenpäin, melkein tarkalleen kaksi tuntia päivän urakasta, kun yhtäkkiä asuntovaunun vasen etupyörä hajosi.
En ollut keskellä ei-mitään, mutta olin sen laitamilla. Oli 132 mailia Flagstaffiin, 52 takaisin Kingmaniin, kello oli 9.30 aamulla. Asuntovaunussa on neljä rengasta kahdessa akselissa, toinen rengas toisen edessä kummallakin puolella. Vasen eturengas räjähti sellaisella voimalla, että vanne osui melkein heti tiehen kipinöiden ja oli menossa rikki.
Ajoin sivuun, nostin tunkilla pyöränakselin ylös ja hain vararenkaan – se oli väärää kokoa, siinä oli kuusi reikää viiden sijasta. Yhtäkkiä minulta puuttui kaksi rengasta. Joten tämä oli se suuremman luokan juttu, joka meni pieleen asuntovaunun osalta.
Isän tiet ja ajatukset tästä asiasta...
Heti kun vanne oli irrotettu, saatoin liikkua hitaasti pitkin moottoritien piennarta liittymään nro 103, joka oli mailin päässä ja tuon liittymän lopussa oli merkki ’päällyste päättyy’. Pysäköin sivuun aivan tien viereen (tie oli siinä kohtaa enemminkin polku). Kerroinhan, että olin melkein ’ei-mitään –kaupungin keskustassa.
Seuraamani sääntö on, että ensin teen sen, mitä tiedän tehdä luonnollisessa. Se tarkoitti tässä sitä, että minun täytyi irrottaa asuntovaunu vedosta, luottaa Isään, että se olisi ok, ja ajaa 52 mailia takaisin Kingmaniin, missä luotin Isällä olevan rengasliikkeen, jossa olisi kaksi vannetta ja pyörää korvaamaan räjähtäneen renkaan ja vääränkokoisen vararenkaan.
Tein saman asian kuin aina teen siltä varalta, että Isä olisi halunnut minun ajavan sen sijaan 132 mailia – ajoin mielessäni 132 mailia Flagstaffiin, eikä siinä ollut mitään järkeä ja enkä tuntenut mitään hengessäni. Mielessäni ajoin toista tietä Kingmaniin, enkä tuntenut myöskään mitään, mutta tiesin kokemuksesta sen tarkoittavan, että tulee tehdä se mikä vaikuttaa oikealta luonnollisessa – niinpä menin takaisin Kingmaniin. Kävin joissakin liikkeissä ja löysin yhden, jossa sanottiin, että he voivat auttaa.
Kahden tunnin sisällä heillä oli kaksi uutta rengasta kahdessa uudessa vanteessa ja olin matkalla panemaan ne paikoilleen asuntovaunuun. Isän ohjatessa askeleitani olin mennyt rengasliikkeeseen, jonka kulmassa oli ”In-n-Out” –hampurilaisravintola.
En ollut syönyt yhteen mennessä vielä tällä matkalla, ja perheemme perinteisiin kuuluu syödä In-n-Out –ravintolassa Kaliforniassa. Perinteen aloitti Kaliforniasta kotoisin oleva miniämme. Kyse ei ole siitä, että me jotenkin kumartaisimme kuuluisaa ’In-n-Out’ –merkkiä, mutta siellä syöminen on perinne – oli lounasaika, enkä ollut syönyt vielä mitään tuona päivänä, joten minusta vaikutti hyvältä ajatukselta minulle ja Hänelle, että söisin siellä lounasta. (Jopa sinne poikkeamisen lounasta syömään suhteen tutkiskelin rukoillessani nähdäkseni, kokisinko ’mene suoraan asuntovaunulle’ -kehotuksen vai en. Minulla ei ollut mitään tunnetta siitä, että pitäisi kiireestä ajaa tunti takaisin sinne, minne olin jättänyt asuntovaunun tien poskeen, joten söin lounaan).
Miksi räjähdys tapahtui
Heti kun uusi rengas oli asuntovaunussa kiinni ja vararengas kiinnitetty ylös taakse jatkoin matkaani, mutta ajaessani ajattelin kolmea jäljellä olevaa rengasta. Asuntovaunu oli kököttänyt yhdessä paikassa 3½ vuotta korkealla Kalifornian autiomaassa ennen kuin aloitin matkan. Se sai minut ajattelemaan kuivalahoa ja UV-säteilyn haittoja, jotka aiheuttivat renkaan hajoamisen ja saivat minut pohtimaan jäljellä olevia renkaita.
Ajaessani rukoilin Hengessä kevyesti samalla kun mieleni kävi läpi eri vaihtoehtoja nähdäkseni, jos jokin ajattelemistani vaihtoehdoista todistaisi asiasta – etsien yhtäkkistä rauhaa tai tietoa hengessäni koskien jotakin noista ideoista, mikä viittaa siihen, että se oli Isän ajatus tuosta asiasta.
Luulin voivani pysähtyä ja panna vararenkaan eteen oikealle puolelle ajatellen, että vasen eturengas räjähti, koska asuntovaunun etuosaan osuvat tiestä irtokivet ym. ensin, se iskeytyy ensin jokaiseen kohoumaan, ja se kannattelee enemmän asuntovaunun painoa kuin sen takana oleva rengas. Mutta sitten ajattelin noita kolmea vanhaa rengasta, sitä että on yksi mahdollisuus kolmesta, että valitsisin väärin ja sitten yksi rengas tyhjenisi ja siitä koituisi kaksi kertaa niin paljon työtä, jos arvaisin väärin.
Sitten kun en kokenut mitään rauhaa tai opastusta liittyen mihinkään, mitä rukoilin ja ajattelin, kysyin lopulta: ”Isä, auttaisi jos tietäisin, miksi tuo vasen eturengas räjähti. Jos tietäisin sen, voisi tehdä viisaan päätöksen koskien sitä, mitä mahdollisesti tulee tehdä vararenkaan ja noiden kolmen muun vanhan renkaan suhteen vai vain jatkaa samaa rataa.”
Välittömästi Hän sanoi: ”Kun tulit pois liittymästä eilen illalla ja melkein ajoit leirintäalueelle menevän tienhaaran ohi, jarrutit voimakkaasti ja käännyit yhtäkkiä oikealle, jolloin suurin osa asuntovaunun painosta ja kääntymisen voimasta osui tuon vasemman etupyörän päälle. Kääntyminen vaurioitti sitä sisältä, sen tähden se hajosi matkattuasi tänään kaksi tuntia.”
Hänen puhuessaan näin jälleen tuon kääntymisen. Edellisenä iltana aurinko oli laskemassa ja seurasin navigaattorin opastusta leirintäalueelle, ja kun olin ajanut pois liittymästä, ajoin melkein ohi leirintäalueelle vievän tien haarasta, jarrutin lujaa ja käännyin vaistomaisesti muistaen vasta sekunnin murto-osaa myöhemmin, että takanani oli kolme tonnia painava asuntovaunu. Hetken ajan pelkäsin, että kiepsahtaisin ympäri – käännös oli niin jyrkkä – niin ei käynyt, mutta kuulin kyllä asuntovaunun jarrujen lukkiutuvan jarruttaessani ja kääntyessäni samanaikaisesti. Ilmeisesti olin vaurioittanut vanhaa etupyörää näin tehdessäni.
Jos olisin ollut uskonnollinen
Uskonnollinen vakiovastaus renkaan räjähtämiseen olisi sanoa paholaiselle, että hän on sidottu ja ajettu ulos tai jotakin muuta paholaiseen liittyvää. Mutta totuus on, että olin aiheuttanut tämän itselleni huolimattomalla jarrutuksella ja tiukalla kääntymisellä sen sijaan, että olisin vain ajanut ohi ja tullut takaisin toista kautta muistaen, että minulla oli takanani kolmen tonnin painoinen asuntovaunu. Kyse ei ollut paholaisesta, olin aiheuttanut tämän itse itselleni. Tämä oli se, mitä Isä ajatteli – opetus on, että jos haluat kulkea Hänen korkeammilla teillään ja korkeammissa ajatuksissaan jonkun asian suhteen, älä vain syytä paholaista tai jotakuta toista automaattisena reaktionasi – katso ensin peiliin ja ole sitten halukas olemaan rehellinen.
Tuuli ja ohjaus
Kun olin taas tien päällä, huomasin, että kun iso puoliperävaunuyhdistelmä ohitti minut, tulin imaistuksi kohti ohittavaa rekkaa ja sitten puhalletuksi sivusuuntaan rekan mennessä ohi. Tein mitä aina teen – rukoilin kielillä samalla kun pohdin asiaa, siirtelemällä ajatuksiani henkeeni etsien todistusta tai rauhaa jonkin tietyn ajatuksen kohdalla. Kuormurissani oli kuormitustasolla kiinnityskoukku, jossa oli kaksi ketjua, joilla asuntovaunu ja kuormuri oli vedetty tiukasti yhteen – ilman sitä kuormuri olisi näyttänyt kulkevan etupyörät ilmassa takana olevan painon vuoksi.
Tämän myötä kuormuri ja asuntovaunu olivat samalla tasolla. Mutta pohdiskelin, tuliko systeemiä jotenkin muuttaa, koska jos liian paljon painoa oli vain takarenkailla, eturenkaat olisivat kevyitä, mikä tekisi ohjaamisen hyvin kevyeksi ja pulmalliseksi – ehkä tuosta syystä minua vedettiin kohti ja työnnettiin pois suurten perävaunuyhdistelmien suunnasta niiden mennessä ohi. En saanut mitään rukoillessani ja ajatellessani, mitä tehdä etsiessäni Isän ajatuksia asian suhteen.
Poikkesin tien sivussa olevalle lepopaikalle käydäkseni vessassa, ja seisoessani pisuaarilla eräs mies tuli virtsaamaan viereiselle pisuaarille. Niinpä aloin keskustella hänen kanssaan kommentoiden pitkää ja kuumaa päivää. Hän oli samaa mieltä kertoen jokaisen päivän olevan hänelle pitkän, ja minä vastasin kysymällä, ajoiko hän jotain edessä olleista rekkayhdistelmistä, mihin hän vastasi myöntävästi. Sen jälkeen kerroin hänelle siitä, että tulin vedetyksi kohti ja työnnetyksi pois noiden rekkojen suunnasta silloin, kun ne ohittivat, ja hän kertoi sen olevan normaalia ja tämän jopa tapahtuvan niille. ”Kun vaimoni ajaa, kerron hänelle aina, että ohittaessamme hän pitäisi varansa tyhjiön sekä heti sitä seuraavan, meitä poistyöntävän ilma-aallon suhteen.”
Minulla oli Isäni ajatukset, vaikkei tämä mies sitä tietänyt – kokemani oli normaalia, joten minun ei tarvinnut hienosäätää kiinnityskoukkua. Kun me palasimme kuorma-autojemme luo, pyysin tätä: ”Isä, kiitän sinua tältä mieheltä tulleesta viisaudesta. En tiedä, tunteeko hän sinut vai ei, mutta oli kummin päin tahansa, haluaisin hänen apunsa tulevan hyvitetyksi hänen tililleen viimeisenä päivänä, koska käytit häntä antaaksesi minulle ajatuksesi tämän asian suhteen.”
Toinen tapaus
Loppupäivänä ja seuraavana päivänä ei tapahtunut mitään erityistä, ja aamuseitsemältä lauantaina olin parin tunnin ajomatkan päässä kotoa aivan Oklahoma Cityn itäpuolella, mutten ihan vielä Shawneessa I-40 – tiellä ja pohdiskelin sitä ’pienempää’ juttua, jonka olin kokenut tulevan noin kahden tunnin matkan päästä kotoa. Juuri silloin kojelaudassa syttyi valo ’tarkista moottori’ ja pikainen silmäys mittareihin osoitti, että sähköjärjestelmässä oli jotain vikaa. Sen sijaan, että mittarin viisari näyttäisi 14, se oli lähempänä lukua 10 tai 12.
Se merkitsi, että joko laturi ei syöttänyt sähköä takaisin akkuun tai akku ei enää ylläpitänyt latausta. Kun rukoilin kielillä ja ajattelin näitä kahta vaihtoehtoa, en tuntenut mitään laturiin liittyen, mutta ajatellessani akkua muistin yhtäkkiä, että oli saanut kehotuksen vaihtaa tämä neljä vuotta vanha akku ennen matkaa, mutta jätin huomiotta kehotuksen – yllykkeen, sitkeän ehdotuksen – vaihtaa se. Mutta järkeilin asiaa tuolloin sanoen, että kyse oli hyvästä vahvasta akusta. Mutta luulen, että varhain aamulla kun ajovalot ja kaikki asuntovaunun valot olivat päällä, se oli ollut akulle liikaa, eikä se enää kyennyt ylläpitämään latausta. Päätellen viisarin liikkeistä arvioin minulla olevan puoli tuntia aikaa ennen kuin moottori lakkaisi toimimasta.
Sanoin: ”Ok Isä, kaikki on minulle jo lahjoitettu (2. Piet. 1:3-4), joten paljasta huolenpitosi – tarvitsen uuden akun ja vara-osaliikkeen, joka on avoinna klo 7.15, mutta koska useimmat niistä ovat kaupunkien keskustoissa, jossa pysäköinti on rajoitettua, pitäisin parempana Walmart-tavarataloa, joiden yhteydessä on paljon parkkitilaa, ja Walmartin pitää olla aivan valtatien vieressä, koska en aja tätä rakkinetta kaupungin katujen halki.” Sitten kirjoitin sanan ”Walmart” navigaattoriin, kuvaruutuun ponnahti yksi paikka Shawneen kauppakeskuksessa 12 mailin päässä – ajoin suoraan sinne, ostin uuden akun ja olin matkalla kotiin... huh!
Olen kertonut kahdesta viikosta elämässäni näin yksityiskohtaisesti näissä kahdessa viimeisimmässä ”Ajatuksessa” jotta huomaisit sen mekanismin, jolla Barb ja minä elämme, ja se on elämäntapa, ei kaava – se on alistusta yhteyttä Isän kanssa. Käyn läpi saman rutiinin, kun Barb ajaa kahden tunnin matkan Tulsaan – Teen mitä tulee tehdä luonnollisessa tankkaamalla häntä varten auton tankin täyteen, tarkistan öljyn, rengaspaineet ja pesen tuulilasin – sitten rukoilen ja käyn läpi mielessäni hänen matkansa nähdäkseni, onko hengessäni jostain jotakin tuntemusta. Useimmiten ei ole mitään.
Teen saman asian, kun Chris on kotona luonamme muutaman päivän, tai mietiskelen palvelutyöhöni liittyvää matkaa – tai jos käyn hoitamassa jonkin 15 minuuttia vievän asian – kyse on elämäntavasta, ja tuona aikana ajattelen sataa eri asiaa minä hetkenä hyvänsä, aina rukoillen Hengessä samalla, kun ajattelen perusteellisesti asioita. Juuri nyt olemme huomanneet, että Barbin auton tuulilasissa on särö todennäköisesti johtuen lasin vanhuudesta ja ilman kuumuudesta, joten rukoilen 250 dollarin sekä ajan suhteen, ajan käydä Tulsassa se vaihtamassa... kun saan rauhan ja tunteen, että rahat ja aika tulevat yhteen, korjautamme sen. Kyse on elämäntavasta...mainitsinko siitä aiemmin? Älä ole uskonnollinen, ihan vain kulje Isän kanssa...
Muista siis: tee se, mitä tiedät tehdä luonnollisessa. Sitten kun rukoilet kielillä, käy ajatuksissasi läpi päiväsi siirrellen huomiota henkeesi ajatellessasi. Tee näin, jotta voisit huomata, onko sellaista todistusta, joka saattaa viitata siihen, että Isällä on toinen ajatus jostakin asiasta, niin että Hän voisi paljastaa korkeamman tiensä sinulle... ensi viikolla katsomme tätä toisesta näkökulmasta... siunauksin,
John Fenn
RSS Feed