My health ordeal #3, Where no camera has…
Koettelemukseni terveyteni suhteen, osa 3, Minne mikään kamera ei ole…
Hei kaikki,
Minulle kerrottiin, että valmistautuminen paksusuolen tähystykseen on sen pahin osa. Minulle valehdeltiin.
Toimenpide oli sovittu erääksi perjantaiksi jokin viikko sitten ja viimeinen kiinteä ruoka oli sen viikon keskiviikkona. Keskiviikkona otin ruokakomerosta juustomakaronilaatikon, jota pidämme Chrisiä varten, joka rakastaa sitä ja ahmaisin viimeisen ateriani. Sinä iltana otin viattoman pienen oranssin pillerin, joka oli määrätty osana valmistautumista – se oli yön yli vaikuttava laksatiivi. Niin harmittoman näköinen, ajattelin. Mieto, minulle sanottiin. Ei mitään ongelmaa, minulle sanottiin.
Tuona yönä vatsastani ja sisukaluistani tuntui siltä kuin natsien panssaridivisioona olisi lähestynyt yhdeltä puolelta ja kaikki järjestelmässäni oleva ruoka oli lähitaistelussa vastarinnassa. Mikä sitten olikin sisälläni meneillään oleva taistelu, se oli niin kovaääninen, että olin huolissani, että se herättäisi Barbin jos menisin sänkyyn. Kello oli noin 2.45 aamuyöllä ennen kuin tilanne rauhoittui riittävästi, niin etten herättänyt häntä taisteluäänillä.
Torstaina puoleenpäivään mennessä panssaridivisioona oli voittanut, eikä järjestelmässäni ollut mitään jäljellä, mutta yhä neljältä iltapäivällä minun täytyi kaataa pullollinen jotakin nestettä suureen kuppiin, sekoittaa mukaan vettä ja juoda se sekä kaksi yhtä isoa vesiannosta. 48 unssia (1,4 l) yhteensä. Yhdellä kertaa.
Sitten minun täytyi toistaa se neljä tuntia myöhemmin. Se ei ollut taistelua panssaridivisioonan kanssa – minussa ei ollut enää taistelutahtoa, ei joukkoja vastustamassa tuota nestettä, joka oli pohjimmiltaan lääkkeellinen putkenpuhdistin. Nukuin sohvalla, sillä olin vuoroin jalkeilla vuoroin makuulla käydessäni niin usein vessassa, että ajattelin kirjoittaa limerikkejä seinille. On hassua, mitä sitä ajattelee keskellä yötä.
Tuo ei ollut lainkaan epämiellyttävää verrattuna sairaalaan menoon. Tiesin, että kyseessä oli todellisuus pahan unen sijaan, kun sairaanhoitaja sanoi minulle sulkiessaan verhot sängyn ympärillä esivalmisteluissa: "Ota kaikki vaatteet ja korut pois ja pue takaa auki oleva vaate. On parasta, että istutat paljaan ahterisi sängylle."
Muistan ajatelleeni: "Naiset käyvät läpi tämän kaltaista koko ajan, eikö?" ja juuri sillä hetkellä Barb tuli esivalmisteluhuoneen ovesta ja heti nauroi uutta asuani sanoessaan erittäin ystävällisesti: "Muista, sinun ei ollut pakko tehdä tätä, aiheutat sen itsellesi." Arvostin hänen huumorintajuaan, joskaan en hänen sarkasmiaan.
Ylleni pannut lämpimät peitteet henkilökunnan laittaessa tipan oikeaan käteeni ja verenpainemittarin mansetti vasemmassa käsivarressani auttoivat tuntemaan oloni mukavammaksi, mutta luulen, että kyse oli itse asiassa tipasta tuleva rauhoittava aine, joka sai minut rentoutumaan. Olin viimeksi syönyt 48 tuntia aiemmin. Makasin siinä, kun ympärillä olevat juttelivat ylenpalttisen yksityiskohtaisesti tämän ravintolan ruoista ja tuosta uudesta paikasta, jota joku oli kokeillut ja sanonut sen olevan upea… sairaanhoitajani jopa tunnusti heidän keskustelunsa ja pyysi anteeksi, mutta palasi sitten suoraan keskusteluun toisten kanssa – kiduttajien, jotka ovat pukeutuneet sairaanhoitajiksi.
Kun minut kärrättiin tutkimushuoneeseen, minut esiteltiin lääkärille, jonka olin tavannut muutamaa viikkoa aiemmin toimenpidettä koskevassa tiedotustilaisuudessa, sitten seurasi kahden miespuolisen ja sitten kahden naispuolisen sairaanhoitajan esittely. Tiesin ajan olevan lähellä, kun minun käskettiin kääntyä vasemmalle kyljelleni, mikä paljasti takaosani näille täysin vieraille ihmisille. Minua lohdutti hieman se tieto, että olin aamun viimeinen ja he kaikki halusivat lähteä lounaalle, joten me kaikki olimme yhtä mieltä siitä, että me vain halusimme päästä sieltä pois niin pian kuin mahdollista.
Muistan sanoneeni: "Hyvät naiset ja herrat, olette laittamaisillanne rohkeasti kameran sinne, minne mikään kamera ei ole aiemmin mennyt". Ja he kaikki nauroivat ja jatkoivat nauramistaan, kun toisella sivullani oleva miespuolinen sairaanhoitaja laittoi jotakin kädenselässäni olevan tipan annostelijaan… Ja seuraava havaitsemani asia oli, että olin hereillä ja kuiva, eikä minussa ollut mitään oksennettavaa. Olin jälkihoitohuoneessa sairaanhoitajien sanoessa jotakin sellaista kuin: "Herätkääpä nyt, herra Fenn, meillä on nälkä ja haluamme mennä lounaalle." – ehkä he eivät itse asiassa sanoneet tuota – mutta tiesin heidän ajatelleen sitä.
Sillä aikaa lääkäri kävi Barbin luona odotushuoneessa esitellen hänelle neljä värikuvaa paksusuoleni sisältä ja kertoen hänelle pohjimmaltaan sen, että olin putipuhdas ja että hän tapaisi minut viiden vuoden päästä. Tuo yksityiskohta meni enimmäkseen hukkaan Barbilta, joka ei halunnut koskettaa ilman hanskoja edes valokuvaan, joka oli otettu hänen aviomiehensä paksusuolesta. No, kuten sanoin, putipuhdas kummastakin päästä, 20 paunaa (9 kiloa) laihtuneena, mutta tarviten vielä 20 paunan laihtumisen – ja palaamme keskusteluun sydämen uudelleen tahdistamisesta puolen vuoden päästä – siinä on tilanteeni.
Palaan siihen jakeeseen, jonka Loun lähetti minulle Dan. 12:13:sta 22 marraskuuta: "Entäpä sinä? Kulje toimissasi ilman hermoilua tai hätäilyä. Rentoudu. Kun kaikki on ohitse, tulet olemaan pystyssä vastaanottaaksesi palkkiosi."
Tämä prosessi saattaa auttaa jotakuta
Sen jälkeen, kun Isä kertoi minulle, etten suunnittelisi mitään matkoja vuoden kolmelle ensimmäiselle kuukaudelle, ihmettelin, miksi Hän ei vain parantanut minua sen sijaan, että informoi minua. Mutta sitten tuntien Hänen tiensä ymmärsin, että kyseessä voisi olla parantuminen tekemällä jotakin, joka oli minun vastuullani tai oli lääketieteellisesti parannettavissa tai vain eläisin sen kanssa.
Olin kertonut viime kerralla, että tammikuussa saamani flimmeriä ja korkeaa verenpainetta koskevan diagnoosin jälkeen menin kotiin, panin oikean käteni sydämeni päälle ja sanoin tämäntapaiset sanat: "Sydän ja sähköjärjestelmä, käsken teitä paranemaan Jeesuksen nimessä. Käsken kehoni totella sanaa ja minua ja paranemaan, tahdistumaan oikein tai järjestelmien tekemään mitä tahansa vaaditaankin siihen, että flimmeri menee pois ja verenpaine palaa normaaleihin arvoihin, Jeesuksen nimessä." Seuraavalla viikolla vastaanotolla lääkäri kuunteli sydäntäni ja flimmeri oli yhä olemassa korkean veranpaineen ohella.
Kun sanon Jeesuksen nimen eikä Isä ole lähettänyt Pyhää Henkeä tekemään sitä työtä, jonka käsken Jeesuksen nimessä, niin että ei tapahdu mitään muutosta, olen saanut selville sen merkitsevän sitä, että minun täytyy hoitaa ongelma luonnollisessa – muistanet vuoden 2007 tyvisolusyövästä kertomani.
En halua tehdä sitä sähköistä 'uudelleen tahdistus-' proseduuria sydämelleni, ellei se ole Isän prosessi ja keino, jolla flimmeri paranee. Tehtyäni sen minkä osaan tehdä Hengessä eikä mitään tapahtunut ja nähden tulokset, kun verenpaineeni menee alas pudotettuani painoa, voin vain tehdä johtopäätöksen, että minun täytyy käsitellä flimmeri siihen pisteeseen saakka kuin haluan luonnollisessa.
Prosessi jatkuu – helmikuun vierailu näyssä
On erikoinen juttu, että Herra vieraili näyssä luonani ensimmäisen diagnoosin jälkeen, mutta ennen kuin minulle tehtiin sydämen kaikututkimus ja paksusuolen tähystys ja kerroin osan tuosta vierailusta ja siihen liittyvästä näystä tällä palstalla helmikuussa. Tuon vierailun aikana Hän sanoi terveydestäni vain: "Olen tyytyväinen, että otat tämän vakavasti ja toimit kurinalaisesti (syöminen/paino). Suhteellisen harvat tekevät niin tällaisissa tapauksissa, kehoon liittyvissä asioissa. Olen hyvin tyytyväinen. Jatka sitä mitä teet." Toisin sanoen, olet pudottanut 20 paunaa, olet oikealla tiellä, jatka.
Ja sitten Hän jatkoi ja kertoi, mitä tulee tapahtumaan Yhdysvalloissa ensi vuoden kuluessa, joitakin asioita, joita EU tulee käymään läpi (kerron Hollannin konferenssissa), sekä joitakin Kristuksen ruumiista koskevia asioita. Siinä se – ei mitään kätten päälle panemista, jotta parantuisin – vain maininta terveydestäni ja sitten suoraan siihen syyhyn, miksi Hän vieraili luonani.
Kun olet Hengessä, mieleesi ei tule niitä päällepäin tärkeiltä vaikuttavia kysymyksiä, joita sinulla lihassa ollessasi on. Hengessä oleminen on niin luonnollista, niin normaalia, ettet melkein tajua sitä (muista Pietari, joka halusi rakentaa majat Kirkastusvuorelle)… joten kyse ei ollut edes pettymyksestä, kun Hän ei pannut käsiään päälleni, kysymykset tulivat sen jälkeen, kun Hän oli lähtenyt ja ihmettelin itsekseni: 'Mikset pyytänyt Häntä panemaan käsiään päällesi?"
Tämä vain vahvistaa uudelleen yllä olevat johtopäätökset.
Viimeinen ajatus
Jatkan Isän armon ylistämistä ja siitä kiittämistä ja minusta tuntuu siltä, että minulla on selvyys sen suhteen, miksi Hänen valintansa oli olla parantamatta minua suoraan, vaan sen sijaan antaa minun käydä läpi lääketieteellisiä prosesseja. Otan vastuun siitä, mikä on minun hallinnassani, sillä sallimalla painoni ja verenpaineeni nousta liikalihavuuden tasolle ja siihen liittyessä geneettisen flimmeritaipumuksen, sain tilanteen itse aikaan vaikka osin tietämättäni.
Aiheutin sen itselleni syömällä liikaa, joten ainoa ulospääsytie on syödä vähemmän pudottaakseni painoa. Tätä kirjoittaessa olen pudottanut 20 paunaa ja olen pudottamassa vielä 15-20, ja verenpaineeni on alempi, mutta ei ihan tasolla 120/80.
Tuo ei auta niitä, jotka sairastuvat ilman tietämäänsä omaa syytä, mutta jos Hän näytti minulle tämän armon jostakin sellaisesta, jonka ainakin osittain aiheutin itse, uskon, että tuo sama armo on olemassa niille, jotka viattomina sairastuvat johonkin vaivaan tai sairauteen. Etsi ensin Häntä, älä parannuskeinoa, sillä parannuskeino on Hänessä. Vaikka meillä kaikilla on kysymyksiä, luottamus on osa uskoa, ja täytyy olla kuten Paavali totesi 2. Tim. 1:12:ssa: " Sillä minä tunnen hänet, johon minä uskon, ja olen varma siitä, että hän on voimallinen siihen päivään asti säilyttämään sen, mikä minulle on uskottu."
Uusi aihe ensi viikolla, siihen saakka siunauksin!
John Fenn
Koettelemukseni terveyteni suhteen, osa 3, Minne mikään kamera ei ole…
Hei kaikki,
Minulle kerrottiin, että valmistautuminen paksusuolen tähystykseen on sen pahin osa. Minulle valehdeltiin.
Toimenpide oli sovittu erääksi perjantaiksi jokin viikko sitten ja viimeinen kiinteä ruoka oli sen viikon keskiviikkona. Keskiviikkona otin ruokakomerosta juustomakaronilaatikon, jota pidämme Chrisiä varten, joka rakastaa sitä ja ahmaisin viimeisen ateriani. Sinä iltana otin viattoman pienen oranssin pillerin, joka oli määrätty osana valmistautumista – se oli yön yli vaikuttava laksatiivi. Niin harmittoman näköinen, ajattelin. Mieto, minulle sanottiin. Ei mitään ongelmaa, minulle sanottiin.
Tuona yönä vatsastani ja sisukaluistani tuntui siltä kuin natsien panssaridivisioona olisi lähestynyt yhdeltä puolelta ja kaikki järjestelmässäni oleva ruoka oli lähitaistelussa vastarinnassa. Mikä sitten olikin sisälläni meneillään oleva taistelu, se oli niin kovaääninen, että olin huolissani, että se herättäisi Barbin jos menisin sänkyyn. Kello oli noin 2.45 aamuyöllä ennen kuin tilanne rauhoittui riittävästi, niin etten herättänyt häntä taisteluäänillä.
Torstaina puoleenpäivään mennessä panssaridivisioona oli voittanut, eikä järjestelmässäni ollut mitään jäljellä, mutta yhä neljältä iltapäivällä minun täytyi kaataa pullollinen jotakin nestettä suureen kuppiin, sekoittaa mukaan vettä ja juoda se sekä kaksi yhtä isoa vesiannosta. 48 unssia (1,4 l) yhteensä. Yhdellä kertaa.
Sitten minun täytyi toistaa se neljä tuntia myöhemmin. Se ei ollut taistelua panssaridivisioonan kanssa – minussa ei ollut enää taistelutahtoa, ei joukkoja vastustamassa tuota nestettä, joka oli pohjimmiltaan lääkkeellinen putkenpuhdistin. Nukuin sohvalla, sillä olin vuoroin jalkeilla vuoroin makuulla käydessäni niin usein vessassa, että ajattelin kirjoittaa limerikkejä seinille. On hassua, mitä sitä ajattelee keskellä yötä.
Tuo ei ollut lainkaan epämiellyttävää verrattuna sairaalaan menoon. Tiesin, että kyseessä oli todellisuus pahan unen sijaan, kun sairaanhoitaja sanoi minulle sulkiessaan verhot sängyn ympärillä esivalmisteluissa: "Ota kaikki vaatteet ja korut pois ja pue takaa auki oleva vaate. On parasta, että istutat paljaan ahterisi sängylle."
Muistan ajatelleeni: "Naiset käyvät läpi tämän kaltaista koko ajan, eikö?" ja juuri sillä hetkellä Barb tuli esivalmisteluhuoneen ovesta ja heti nauroi uutta asuani sanoessaan erittäin ystävällisesti: "Muista, sinun ei ollut pakko tehdä tätä, aiheutat sen itsellesi." Arvostin hänen huumorintajuaan, joskaan en hänen sarkasmiaan.
Ylleni pannut lämpimät peitteet henkilökunnan laittaessa tipan oikeaan käteeni ja verenpainemittarin mansetti vasemmassa käsivarressani auttoivat tuntemaan oloni mukavammaksi, mutta luulen, että kyse oli itse asiassa tipasta tuleva rauhoittava aine, joka sai minut rentoutumaan. Olin viimeksi syönyt 48 tuntia aiemmin. Makasin siinä, kun ympärillä olevat juttelivat ylenpalttisen yksityiskohtaisesti tämän ravintolan ruoista ja tuosta uudesta paikasta, jota joku oli kokeillut ja sanonut sen olevan upea… sairaanhoitajani jopa tunnusti heidän keskustelunsa ja pyysi anteeksi, mutta palasi sitten suoraan keskusteluun toisten kanssa – kiduttajien, jotka ovat pukeutuneet sairaanhoitajiksi.
Kun minut kärrättiin tutkimushuoneeseen, minut esiteltiin lääkärille, jonka olin tavannut muutamaa viikkoa aiemmin toimenpidettä koskevassa tiedotustilaisuudessa, sitten seurasi kahden miespuolisen ja sitten kahden naispuolisen sairaanhoitajan esittely. Tiesin ajan olevan lähellä, kun minun käskettiin kääntyä vasemmalle kyljelleni, mikä paljasti takaosani näille täysin vieraille ihmisille. Minua lohdutti hieman se tieto, että olin aamun viimeinen ja he kaikki halusivat lähteä lounaalle, joten me kaikki olimme yhtä mieltä siitä, että me vain halusimme päästä sieltä pois niin pian kuin mahdollista.
Muistan sanoneeni: "Hyvät naiset ja herrat, olette laittamaisillanne rohkeasti kameran sinne, minne mikään kamera ei ole aiemmin mennyt". Ja he kaikki nauroivat ja jatkoivat nauramistaan, kun toisella sivullani oleva miespuolinen sairaanhoitaja laittoi jotakin kädenselässäni olevan tipan annostelijaan… Ja seuraava havaitsemani asia oli, että olin hereillä ja kuiva, eikä minussa ollut mitään oksennettavaa. Olin jälkihoitohuoneessa sairaanhoitajien sanoessa jotakin sellaista kuin: "Herätkääpä nyt, herra Fenn, meillä on nälkä ja haluamme mennä lounaalle." – ehkä he eivät itse asiassa sanoneet tuota – mutta tiesin heidän ajatelleen sitä.
Sillä aikaa lääkäri kävi Barbin luona odotushuoneessa esitellen hänelle neljä värikuvaa paksusuoleni sisältä ja kertoen hänelle pohjimmaltaan sen, että olin putipuhdas ja että hän tapaisi minut viiden vuoden päästä. Tuo yksityiskohta meni enimmäkseen hukkaan Barbilta, joka ei halunnut koskettaa ilman hanskoja edes valokuvaan, joka oli otettu hänen aviomiehensä paksusuolesta. No, kuten sanoin, putipuhdas kummastakin päästä, 20 paunaa (9 kiloa) laihtuneena, mutta tarviten vielä 20 paunan laihtumisen – ja palaamme keskusteluun sydämen uudelleen tahdistamisesta puolen vuoden päästä – siinä on tilanteeni.
Palaan siihen jakeeseen, jonka Loun lähetti minulle Dan. 12:13:sta 22 marraskuuta: "Entäpä sinä? Kulje toimissasi ilman hermoilua tai hätäilyä. Rentoudu. Kun kaikki on ohitse, tulet olemaan pystyssä vastaanottaaksesi palkkiosi."
Tämä prosessi saattaa auttaa jotakuta
Sen jälkeen, kun Isä kertoi minulle, etten suunnittelisi mitään matkoja vuoden kolmelle ensimmäiselle kuukaudelle, ihmettelin, miksi Hän ei vain parantanut minua sen sijaan, että informoi minua. Mutta sitten tuntien Hänen tiensä ymmärsin, että kyseessä voisi olla parantuminen tekemällä jotakin, joka oli minun vastuullani tai oli lääketieteellisesti parannettavissa tai vain eläisin sen kanssa.
Olin kertonut viime kerralla, että tammikuussa saamani flimmeriä ja korkeaa verenpainetta koskevan diagnoosin jälkeen menin kotiin, panin oikean käteni sydämeni päälle ja sanoin tämäntapaiset sanat: "Sydän ja sähköjärjestelmä, käsken teitä paranemaan Jeesuksen nimessä. Käsken kehoni totella sanaa ja minua ja paranemaan, tahdistumaan oikein tai järjestelmien tekemään mitä tahansa vaaditaankin siihen, että flimmeri menee pois ja verenpaine palaa normaaleihin arvoihin, Jeesuksen nimessä." Seuraavalla viikolla vastaanotolla lääkäri kuunteli sydäntäni ja flimmeri oli yhä olemassa korkean veranpaineen ohella.
Kun sanon Jeesuksen nimen eikä Isä ole lähettänyt Pyhää Henkeä tekemään sitä työtä, jonka käsken Jeesuksen nimessä, niin että ei tapahdu mitään muutosta, olen saanut selville sen merkitsevän sitä, että minun täytyy hoitaa ongelma luonnollisessa – muistanet vuoden 2007 tyvisolusyövästä kertomani.
En halua tehdä sitä sähköistä 'uudelleen tahdistus-' proseduuria sydämelleni, ellei se ole Isän prosessi ja keino, jolla flimmeri paranee. Tehtyäni sen minkä osaan tehdä Hengessä eikä mitään tapahtunut ja nähden tulokset, kun verenpaineeni menee alas pudotettuani painoa, voin vain tehdä johtopäätöksen, että minun täytyy käsitellä flimmeri siihen pisteeseen saakka kuin haluan luonnollisessa.
Prosessi jatkuu – helmikuun vierailu näyssä
On erikoinen juttu, että Herra vieraili näyssä luonani ensimmäisen diagnoosin jälkeen, mutta ennen kuin minulle tehtiin sydämen kaikututkimus ja paksusuolen tähystys ja kerroin osan tuosta vierailusta ja siihen liittyvästä näystä tällä palstalla helmikuussa. Tuon vierailun aikana Hän sanoi terveydestäni vain: "Olen tyytyväinen, että otat tämän vakavasti ja toimit kurinalaisesti (syöminen/paino). Suhteellisen harvat tekevät niin tällaisissa tapauksissa, kehoon liittyvissä asioissa. Olen hyvin tyytyväinen. Jatka sitä mitä teet." Toisin sanoen, olet pudottanut 20 paunaa, olet oikealla tiellä, jatka.
Ja sitten Hän jatkoi ja kertoi, mitä tulee tapahtumaan Yhdysvalloissa ensi vuoden kuluessa, joitakin asioita, joita EU tulee käymään läpi (kerron Hollannin konferenssissa), sekä joitakin Kristuksen ruumiista koskevia asioita. Siinä se – ei mitään kätten päälle panemista, jotta parantuisin – vain maininta terveydestäni ja sitten suoraan siihen syyhyn, miksi Hän vieraili luonani.
Kun olet Hengessä, mieleesi ei tule niitä päällepäin tärkeiltä vaikuttavia kysymyksiä, joita sinulla lihassa ollessasi on. Hengessä oleminen on niin luonnollista, niin normaalia, ettet melkein tajua sitä (muista Pietari, joka halusi rakentaa majat Kirkastusvuorelle)… joten kyse ei ollut edes pettymyksestä, kun Hän ei pannut käsiään päälleni, kysymykset tulivat sen jälkeen, kun Hän oli lähtenyt ja ihmettelin itsekseni: 'Mikset pyytänyt Häntä panemaan käsiään päällesi?"
Tämä vain vahvistaa uudelleen yllä olevat johtopäätökset.
Viimeinen ajatus
Jatkan Isän armon ylistämistä ja siitä kiittämistä ja minusta tuntuu siltä, että minulla on selvyys sen suhteen, miksi Hänen valintansa oli olla parantamatta minua suoraan, vaan sen sijaan antaa minun käydä läpi lääketieteellisiä prosesseja. Otan vastuun siitä, mikä on minun hallinnassani, sillä sallimalla painoni ja verenpaineeni nousta liikalihavuuden tasolle ja siihen liittyessä geneettisen flimmeritaipumuksen, sain tilanteen itse aikaan vaikka osin tietämättäni.
Aiheutin sen itselleni syömällä liikaa, joten ainoa ulospääsytie on syödä vähemmän pudottaakseni painoa. Tätä kirjoittaessa olen pudottanut 20 paunaa ja olen pudottamassa vielä 15-20, ja verenpaineeni on alempi, mutta ei ihan tasolla 120/80.
Tuo ei auta niitä, jotka sairastuvat ilman tietämäänsä omaa syytä, mutta jos Hän näytti minulle tämän armon jostakin sellaisesta, jonka ainakin osittain aiheutin itse, uskon, että tuo sama armo on olemassa niille, jotka viattomina sairastuvat johonkin vaivaan tai sairauteen. Etsi ensin Häntä, älä parannuskeinoa, sillä parannuskeino on Hänessä. Vaikka meillä kaikilla on kysymyksiä, luottamus on osa uskoa, ja täytyy olla kuten Paavali totesi 2. Tim. 1:12:ssa: " Sillä minä tunnen hänet, johon minä uskon, ja olen varma siitä, että hän on voimallinen siihen päivään asti säilyttämään sen, mikä minulle on uskottu."
Uusi aihe ensi viikolla, siihen saakka siunauksin!
John Fenn
RSS Feed