Karismaattisia uskomuksia, joiden luulit olevan raamatullisia, mutta eivät ole; sopimusrukous
Hei kaikki,
Onko mitään kohtaa niiden 30 vuoden aikana, jotka Apostolien teot kattavat, jossa näemme opetettavan siitä, että jos kaksi rukoilee yhdessä, heillä on Jeesus keskellään ja he saavat sen mitä he sitten rukoilevatkaan? Onko mitään opetusta lähtien Roomalaiskirjeestä aina Ilmestyskirjaan, joka opettaisi meitä tekemään niin ja että Jeesus tulee olemaan keskellämme, jos teemme niin? Ei.
Jeesus lausui Matt. 18: 19-20, että jos kaksi keskenään sopii mistä asiasta tahansa, niin he saavat sen ja Hän on siellä heidän keskellänsä. Mutta tuo ei ole se opillinen lausuma, jollaisena monet sitä pitävät. Nuo kaksi jaetta on irrotettu asiayhteydestä ja niistä on tullut seurakunnan opetuksen yksi kohta, ja kuitenkaan Jeesus ei koskaan aikonut antaa blankolausuntoa, joka kattaisi kaiken, niin että jos kaksi rukouksessa yhteisesti sopii mistä tahansa, se mitä he sopivat, tapahtuisi. Eikä Hän tarkoittanut, että milloin tahansa kaksi tai kolme kokoontuu rukoukseen, Hän olisi kirjaimellisesti heidän keskellään.
Asiayhteys merkitsee kaikkea
Vastalause tähän on, että kahden yhdessä rukoillessa on voimaa. Tiedän, että kun minä ja Barb rukoilemme yhdessä jostakin, sillä on enemmän painoarvoa, enemmän hengellistä voimaa kuin silloin kun rukoilemme yksin. Voimme tuntea sen, näemme tulokset. Ja olen ollut rukouksessa yhtä mieltä toisten kanssa ja näen rukousvastauksia. Mutta ehkä kyse on siitä, että rukouksella on merkitystä, ei rukoilevien määrällä.
Matt. 18: 11-14:ssä Jeesus kertoo vertauksen kadonneesta lampaasta. Lyhyesti: paimenella on 100 lammasta ja yksi lähtee harhateille autiomaahan. Paimen jättää ne 99 mennäkseen autiomaahan etsimään tuon yhden kadonneen. Kun se on löytynyt, hän iloitsee. Sitten jae 15 jatkaa:
"Mutta jos veljesi rikkoo sinua vastaan, niin mene ja nuhtele häntä kahden kesken;"
Tuo 'mutta' tulee heti kadonnutta lammasta koskeneen vertauksen jälkeen, mikä tarkoittaa, että Jeesus jatkaa asian selväksi tekemistä: "Mutta jos veljesi rikkoo sinua vastaan…" Tuo veli joka rikkoi, on tuo vertauksen kadonnut lammas. Jeesus opettaa yhä kadonneesta lampaasta, mutta toteaa sen eri tavalla.
"jos hän sinua kuulee, niin olet voittanut veljesi. Mutta jos hän ei sinua kuule, niin ota vielä yksi tai kaksi kanssasi, 'että jokainen asia vahvistettaisiin kahden tai kolmen todistajan sanalla'."
Hän ei sano, että tulisi kaihtaa tai karsastaa tätä
" Mutta jos hän ei kuule heitä, niin ilmoita seurakunnalle." (Muista, että he kokoontuivat kodeissa, joten tämä oli jotakin sellaista, joka kerrottiin ytimen muodostaville johtaville pariskunnille ja yksilöille.)
" Mutta jos hän ei seurakuntaakaan kuule, niin olkoon hän sinulle, niin kuin olisi pakana ja publikaani."
Kuinka kohtelet (pakanaa) uskosta osatonta? Rakastat häntä: "...Jumalan hyvyys vetää sinua parannukseen" Room. 2:4 sanoo. Matt. 5: 43-48:ssa Jeesus sanoi, että tuli rakastaa ja tehdä hyvää ja rukoilla niiden puolesta, jotka ovat meitä vastaan, jotta voimme olla rakastavia ihmisiä, kuten Isämme on, ilman puolueellisuutta. Niinpä Hän oli jo opettanut, kuinka kohdella uskosta osattomia.
Jeesus ei sano, että pitäisi kaihtaa tai hyljeksiä ihmistä, joka kieltäytyy tekemästä sovintoa, Hän sanoo, että tulee rakastaa tätä kuten rakastaisi jotakuta, joka on uskosta osaton ja yrittää osoittaa heille Jumalan rakkautta ja anteeksiantoa. Kuinka monet pastorit ovat ymmärtäneet asiayhteyden väärin ja käskeneet seurakuntaansa välttelemään NN:n perhettä, koska he ovat lähteneet seurakunnasta tai vältellä henkilöä NN, koska hän on synnissä. Tämän kokeneita ihmisiä on itse asiassa tullut luokseni kertoen, että tekevät työtä pastorinsa nimeämän henkilön kanssa ja kysyen, kuinka heidän pitäisi käsitellä tilanne? (Olen kehottanut heitä jättämään huomiotta pastorinsa käsky, sillä pastori on tietämätön, sekä jatkamaan työsuhdetta aiempaan tapaan ja vain rakastamaan tuota ihmistä.)
Jeesus jatkaa:
"Totisesti minä sanon teille: kaikki, minkä te sidotte maan päällä, on oleva sidottu taivaassa, ja kaikki, minkä te päästätte maan päällä, on oleva päästetty taivaassa. Vielä minä sanon teille: jos kaksi teistä (nuo kaksi, jotka alun perin konfrontoivat syntiä tehneen veljen) maan päällä keskenään sopii mistä asiasta tahansa, että he sitä anovat (palauttamaan tuon kadonneen lampaan sen mukaisesti, mikä on jo sidottu tai päästetty taivaassa), niin he saavat sen minun Isältäni, joka on taivaissa."
"Sillä missä kaksi tahi kolme on kokoontunut minun nimeeni, siinä minä olen heidän keskellänsä (menemään autiomaahan etsimään se kadonnut lammas, joka on harhautunut)."
Asiayhteydessä on siis kyse kadonneesta lampaasta ja kun kaikki ponnistuksemme on käytetty loppuun sovinnon aikaansaamiseksi, nuo alkuperäiset kaksi tai kolme kokoontuvat pyytämään Suurta Paimenta menemään autiomaahan etsimään ja palauttamaan takaisin ystävänsä.
Mitä se on, mitä se ei ole
Sen tähden ette näe yhtään esimerkkiä Apostolien teoissa tai kirjeissä olevissa opetuksissa siitä, että kun kaksi ihmistä sopivat rukouksessa mistä tahansa, heidän pyytämänsä tapahtuu. Asiayhteys oli nuo kaksi ja kolme, jotka kokoontuivat yhteen rukoilemaan loukkaantuneen ystävänsä puolesta, joka kieltäytyy sovinnosta. Jos he pyytävät Isää palauttamaan hänet, Hän tekee sen, ja kun he sopivat, Suuri Paimen on heidän keskellään jatkamassa siitä. He ovat tehneet voitavansa, nyt vain Herra voi tavoittaa tuon harhautuneen lampaan.
Onko hyvä ja oikein, että kaksi tai kolme sopivat rukouksessa? Ilman muuta. Onko oikein opettaa, että Jeesus on kirjaimellisesti heidän keskellään ja mitä tahansa he pyytävät, se tapahtuu? Ei. Pyytäminen on siinä asiayhteydessä, että kyse on veljen, kadonneen lampaan palauttaminen. Pysy siinä asiayhteydessä, on sellainen tilanne, ja tosiaankin Hyvä Paimen ryhtyy tehtäväänsä lähtien autiomaahan, jossa tuo lammas havaitsee olevansa, ja kohtaa hänet siellä.
Toivottavasti tämä auttaa… enemmän ensi viikolla, siihen saakka, siunauksin,
John Fenn/LL