A lesson just learned #1: "You did it to yourself"
Juuri oppimani läksy, osa 1: "Aiheutit sen itse itsellesi"
Hei kaikki,
Useammat teistä tuntevat elämäni ja läpinäkyvyyteni. Kerron säännöllisesti elämämme asioista, lähtien niistä hassuista jutuista, joita vanhin (vammainen) poikamme sanoo, aina Barbin ja itseni väliseen dynamiikkaan sekä joihinkin niistä asioista, joista Herra on viime aikoina minulle puhunut 'painotuoreena' kuten sanonta kuuluu. Asiat ovat niin kuin ne näyttävät olevan.
Kokemukseni huimauksesta
Muutama vuosi sitten väsyin todella kokousten sarjan ja matkustelun, kotiaskareiden, viikoittaisen Chrisin kanssa vietetyn ajan sekä palvelutyön vaatimusten kuten rukoilemisen, opiskelemisen, kirjoittamisen, kirjeenvaihdon, sähköpostivaihdon, skype-puheluiden ja sellaisten asioiden aikana – tuollainen on alituista kasvavan maailmanlaajuisen kotiseurakuntaverkostomme ystävien ja verkostoon yhteydessä olevien vuoksi sekä niiden, jotka eivät ole kotiseurakunnissa, mutta joita jakamani opetukset siunaavat.
Ja minulla on taipumus tarvita unta vain 5-6 tuntia, omata paljon energiaa ja tarvita aktiivisuutta. Toimettomuus on minulle kidutusta. Minun täytyy puuhata jotakin ja päästä päivittäin kodin ulkopuolelle. Harvassa ovat ne päivät, jolloin en tohdi mennä ulos.
Tuona tiettynä aamuna nousin istumaan sängystä noustakseni ja yhtäkkiä en mielessäni erottanut suuntia ylös tai alas tai vasen tai oikea. Kyse ei ollut siitä, että maailma olisi pyörinyt, vaan siitä, etten erottanut ylös ja alas – suuntia toisistaan sen perusteella, mitä silmäni minulle kertoivat. Kyse ei ollut pyörrytyksestä, jossa maailma näyttää pyörivän nopeasti vaakatasoisella akselilla, tämä oli huimausta: yhtäkkinen kyvyttömyys määrittää suuntia ylös vai alas, oikea vai vasen. Huimauksen yhteydessä maailma ei pyöri, ihmisellä ei vain ole mitään viitettä suunnista ylös tai alas tai vasen tai oikea.
Minun täytyi välittömästi ajatella perusteellisesti sitä, mikä oli ylös ja alas, vasen ja oikea. Muistan katselleeni yöpöydällä olevan digitaalisen kellon punaista hehkua ja keskittyneeni siihen laskeutuessani takaisin tyynylleni ja makasin siinä vasemmalla kyljelläni kunnes sisälläni asiat palautuivat normaaliksi.
Tein kokeiluja. Havaitsin, että saatoin maata vasemmalla kyljelläni tai selälläni, mutta jos ollessani selälläni käänsi pääni oikealle yhtään yli pystysuoran – vain kattoa tuijottaessani – huimaus sai äkkiä vallan. Käänsin äkkiä pääni takaisin vasemmalle pysäyttääkseni sen. En voinut kääntyä oikealle kyljelleni tai maata sillä ilman, että massiivinen huimauksen aalto verhosi minut.
Pelkästään istumaan nouseminen ja käveleminen vaativat valtavaa keskittymistä, jotta saatoin vakuuttaa mieleni siitä, mitä silmäni kertoivat ja sanoa aivoilleni, että olin pystysuorassa. Jalan asettamista toisen eteen täytyi miettiä perusteellisesti jokaisen askeleen vahvistaessa, että se oli alhaalla ja aivoilleni luja viitekohta, johon keskittyä.
Taistelin pysyäkseni pystyssä silkalla mielen keskittymisellä. Yritin vain päästä ylös päivää varten. Kehoni pakotti minut ottamaan vapaapäivän nukkuakseni, levätäkseni ja tehdäkseni vain vähän mitään muuta kuin katsella vanhoja elokuvia televisiosta. Olin enemmän tai vähemmän normaali seuraavana päivänä, mutta tunsin itseni mielessäni yhä 'sameaksi' ikään kuin aikaerosta kärsiväksi. Kolmanteen päivään tultaessa olin normaali.
On aika käskeä kehoa ja aika kuunnella kehoa
Jotkut kristityt menevät niin mukaan johonkin tiettyyn opetukseen, että luulevat voivansa käskeä, julistaa, puhua maailmansa olemaan samalla kun jättävät huomiotta terveen järjen ja asianmukaisen huolellisuuden. Se on röyhkeyttä: kun ajatellaan jonkin asian olevan Jumalan vastuulla, kun itse asiassa se on meidän vastuullamme.
Kerran eräs minulla töissä ollut mies tuli toimistooni varhain eräänä iltapäivänä pyytäen rukoilemaan puolestaan. Hän sanoi saavansa päivittäin päänsäryn alkuiltapäivästä ja oli rukoillut omasta puolestaan, käsiä oli pantu hänen päälleen ja rukoiltu, oli käsketty, julistettu, sidottu ja karkotettu paholainen ja kaikki 'tavanomaiset epäillyt', mutta hän ei voinut yhtään paremmin.
Luulenpa olevani viimeinen keino, ajattelin itsekseni miehen kerrottua minulle kaikista jotka olivat rukoilleet hänen puolestaan ja kaikesta mitä hän oli tehnyt parantuakseen. Joten istuuduimme ja tein, mitä ensiksi teen kun olen alkamassa rukoilla jonkun puolesta: istun hiljaa ja katson, mitä Isä sanoo tai paljastaa. Välittömästi kuulin Isän sanovan: "Hänellä on nestehukka. Käske häntä juomaan vettä ja vähentämään kahvinjuontia, jonka suhteen olen häntä käsitellyt."
Mies oli järkyttynyt, täysin järkyttynyt siitä kuinka 'epähengellinen' tuo sana oli. Hän oli vähän kuin Naaman, spitaalinen 2. Kun 5:ssä tämän karsastaessa käskyä peseytyä Jordan-virrassa seitsemän kertaa parantuakseen, mutta lopulta nöyrtyi tekemään niin. Ystäväni odotti suurta, kovaäänistä, käskevää rukousta Näkijältä, jotta pääsisi eroon päänsärystään. "Pelkästään juoda vettä? Ihanko totta? Siinäkö kaikki?"
Seuraavana päivänä hän jätti raportin – päänsärky oli poissa! Hän oli juonut vettä tasaisesti pitkin aamua, vähentänyt kahvin yhteen kupilliseen lounaalla ja juonut sen kanssa vettä, ja voi hyvin. Kaksi viikkoa myöhemmin hän ilmoittautui jälleen; ei koskaan päänsärkyä tuon päivän jälkeen. Vuotta myöhemmin näimme toisemme ja hän oli yhä ihmeissään siitä, että jokin niin yksinkertainen oli hänet parantanut.
Siispä olin Hollannin konferenssissa
Olin väsynyt matkan valmisteluista ennen kuin lähdimme, sitten oli aikaerorasitus ja matkustaminen, ja sitten suoraan konferenssiin. Heräsin perjantaiaamuna huimauksen kanssa, mutta olin päättäväinen parantumaan ja toimimaan normaalisti. Tuona iltana poikamme Brian johdattaessa meidät kaikki syvään palvontaan silmäni yhtäkkiä avautuivat Herran maailmaan ja Jeesus oli paikalla.
Ajattelin, että Hän tulisi luokseni ja panisi kädet päälleni, mutta minulle Hän sanoi vain: "Ei, olen täällä palvellakseni sydämiä ja sieluja tänä iltana. Aiheutit sen itse itsellesi", ja sitten Hän kääntyi kävelemään keskellämme, pani kätensä monien ihmisten päälle useiden seuraavien minuuttien aikana. Todistukset jälkikäteen olivat ihmeellisiä ja joissakin tapauksissa syvällisen henkilökohtaisia. Hänen läsnäolonsa oli NIIN vahvaa, niin monet kosketettuja… mutta en minä.
Minulta on loppunut kirjoitustila tältä päivältä, ensi viikolla kerron, mitä Isä kertoi minulle tuona lauantai-iltapäivänä koskien Herran huomautusta 'Aiheutit sen itse itsellesi' ja siitä, mitä Hän sanoi tuosta vaivasta. Siihen saakka, siunauksin,
John Fenn
Juuri oppimani läksy, osa 1: "Aiheutit sen itse itsellesi"
Hei kaikki,
Useammat teistä tuntevat elämäni ja läpinäkyvyyteni. Kerron säännöllisesti elämämme asioista, lähtien niistä hassuista jutuista, joita vanhin (vammainen) poikamme sanoo, aina Barbin ja itseni väliseen dynamiikkaan sekä joihinkin niistä asioista, joista Herra on viime aikoina minulle puhunut 'painotuoreena' kuten sanonta kuuluu. Asiat ovat niin kuin ne näyttävät olevan.
Kokemukseni huimauksesta
Muutama vuosi sitten väsyin todella kokousten sarjan ja matkustelun, kotiaskareiden, viikoittaisen Chrisin kanssa vietetyn ajan sekä palvelutyön vaatimusten kuten rukoilemisen, opiskelemisen, kirjoittamisen, kirjeenvaihdon, sähköpostivaihdon, skype-puheluiden ja sellaisten asioiden aikana – tuollainen on alituista kasvavan maailmanlaajuisen kotiseurakuntaverkostomme ystävien ja verkostoon yhteydessä olevien vuoksi sekä niiden, jotka eivät ole kotiseurakunnissa, mutta joita jakamani opetukset siunaavat.
Ja minulla on taipumus tarvita unta vain 5-6 tuntia, omata paljon energiaa ja tarvita aktiivisuutta. Toimettomuus on minulle kidutusta. Minun täytyy puuhata jotakin ja päästä päivittäin kodin ulkopuolelle. Harvassa ovat ne päivät, jolloin en tohdi mennä ulos.
Tuona tiettynä aamuna nousin istumaan sängystä noustakseni ja yhtäkkiä en mielessäni erottanut suuntia ylös tai alas tai vasen tai oikea. Kyse ei ollut siitä, että maailma olisi pyörinyt, vaan siitä, etten erottanut ylös ja alas – suuntia toisistaan sen perusteella, mitä silmäni minulle kertoivat. Kyse ei ollut pyörrytyksestä, jossa maailma näyttää pyörivän nopeasti vaakatasoisella akselilla, tämä oli huimausta: yhtäkkinen kyvyttömyys määrittää suuntia ylös vai alas, oikea vai vasen. Huimauksen yhteydessä maailma ei pyöri, ihmisellä ei vain ole mitään viitettä suunnista ylös tai alas tai vasen tai oikea.
Minun täytyi välittömästi ajatella perusteellisesti sitä, mikä oli ylös ja alas, vasen ja oikea. Muistan katselleeni yöpöydällä olevan digitaalisen kellon punaista hehkua ja keskittyneeni siihen laskeutuessani takaisin tyynylleni ja makasin siinä vasemmalla kyljelläni kunnes sisälläni asiat palautuivat normaaliksi.
Tein kokeiluja. Havaitsin, että saatoin maata vasemmalla kyljelläni tai selälläni, mutta jos ollessani selälläni käänsi pääni oikealle yhtään yli pystysuoran – vain kattoa tuijottaessani – huimaus sai äkkiä vallan. Käänsin äkkiä pääni takaisin vasemmalle pysäyttääkseni sen. En voinut kääntyä oikealle kyljelleni tai maata sillä ilman, että massiivinen huimauksen aalto verhosi minut.
Pelkästään istumaan nouseminen ja käveleminen vaativat valtavaa keskittymistä, jotta saatoin vakuuttaa mieleni siitä, mitä silmäni kertoivat ja sanoa aivoilleni, että olin pystysuorassa. Jalan asettamista toisen eteen täytyi miettiä perusteellisesti jokaisen askeleen vahvistaessa, että se oli alhaalla ja aivoilleni luja viitekohta, johon keskittyä.
Taistelin pysyäkseni pystyssä silkalla mielen keskittymisellä. Yritin vain päästä ylös päivää varten. Kehoni pakotti minut ottamaan vapaapäivän nukkuakseni, levätäkseni ja tehdäkseni vain vähän mitään muuta kuin katsella vanhoja elokuvia televisiosta. Olin enemmän tai vähemmän normaali seuraavana päivänä, mutta tunsin itseni mielessäni yhä 'sameaksi' ikään kuin aikaerosta kärsiväksi. Kolmanteen päivään tultaessa olin normaali.
On aika käskeä kehoa ja aika kuunnella kehoa
Jotkut kristityt menevät niin mukaan johonkin tiettyyn opetukseen, että luulevat voivansa käskeä, julistaa, puhua maailmansa olemaan samalla kun jättävät huomiotta terveen järjen ja asianmukaisen huolellisuuden. Se on röyhkeyttä: kun ajatellaan jonkin asian olevan Jumalan vastuulla, kun itse asiassa se on meidän vastuullamme.
Kerran eräs minulla töissä ollut mies tuli toimistooni varhain eräänä iltapäivänä pyytäen rukoilemaan puolestaan. Hän sanoi saavansa päivittäin päänsäryn alkuiltapäivästä ja oli rukoillut omasta puolestaan, käsiä oli pantu hänen päälleen ja rukoiltu, oli käsketty, julistettu, sidottu ja karkotettu paholainen ja kaikki 'tavanomaiset epäillyt', mutta hän ei voinut yhtään paremmin.
Luulenpa olevani viimeinen keino, ajattelin itsekseni miehen kerrottua minulle kaikista jotka olivat rukoilleet hänen puolestaan ja kaikesta mitä hän oli tehnyt parantuakseen. Joten istuuduimme ja tein, mitä ensiksi teen kun olen alkamassa rukoilla jonkun puolesta: istun hiljaa ja katson, mitä Isä sanoo tai paljastaa. Välittömästi kuulin Isän sanovan: "Hänellä on nestehukka. Käske häntä juomaan vettä ja vähentämään kahvinjuontia, jonka suhteen olen häntä käsitellyt."
Mies oli järkyttynyt, täysin järkyttynyt siitä kuinka 'epähengellinen' tuo sana oli. Hän oli vähän kuin Naaman, spitaalinen 2. Kun 5:ssä tämän karsastaessa käskyä peseytyä Jordan-virrassa seitsemän kertaa parantuakseen, mutta lopulta nöyrtyi tekemään niin. Ystäväni odotti suurta, kovaäänistä, käskevää rukousta Näkijältä, jotta pääsisi eroon päänsärystään. "Pelkästään juoda vettä? Ihanko totta? Siinäkö kaikki?"
Seuraavana päivänä hän jätti raportin – päänsärky oli poissa! Hän oli juonut vettä tasaisesti pitkin aamua, vähentänyt kahvin yhteen kupilliseen lounaalla ja juonut sen kanssa vettä, ja voi hyvin. Kaksi viikkoa myöhemmin hän ilmoittautui jälleen; ei koskaan päänsärkyä tuon päivän jälkeen. Vuotta myöhemmin näimme toisemme ja hän oli yhä ihmeissään siitä, että jokin niin yksinkertainen oli hänet parantanut.
Siispä olin Hollannin konferenssissa
Olin väsynyt matkan valmisteluista ennen kuin lähdimme, sitten oli aikaerorasitus ja matkustaminen, ja sitten suoraan konferenssiin. Heräsin perjantaiaamuna huimauksen kanssa, mutta olin päättäväinen parantumaan ja toimimaan normaalisti. Tuona iltana poikamme Brian johdattaessa meidät kaikki syvään palvontaan silmäni yhtäkkiä avautuivat Herran maailmaan ja Jeesus oli paikalla.
Ajattelin, että Hän tulisi luokseni ja panisi kädet päälleni, mutta minulle Hän sanoi vain: "Ei, olen täällä palvellakseni sydämiä ja sieluja tänä iltana. Aiheutit sen itse itsellesi", ja sitten Hän kääntyi kävelemään keskellämme, pani kätensä monien ihmisten päälle useiden seuraavien minuuttien aikana. Todistukset jälkikäteen olivat ihmeellisiä ja joissakin tapauksissa syvällisen henkilökohtaisia. Hänen läsnäolonsa oli NIIN vahvaa, niin monet kosketettuja… mutta en minä.
Minulta on loppunut kirjoitustila tältä päivältä, ensi viikolla kerron, mitä Isä kertoi minulle tuona lauantai-iltapäivänä koskien Herran huomautusta 'Aiheutit sen itse itsellesi' ja siitä, mitä Hän sanoi tuosta vaivasta. Siihen saakka, siunauksin,
John Fenn
RSS Feed