Emotional/Mental Illness & End Times # 8
Emotionaalinen/Psyykkinen sairaus ja lopun ajat, osa 8
Hei kaikki,
Kahtena viime viikkona olen puhunut siitä, kuinka Pyhän Hengen läsnäolo elämässämme on Hänen antamansa todistus ehdottomasta rakkaudestaan meitä kohtaan ja tarkoituksestaan meille. Hänen läsnäolonsa yhdessä Hänen kirjoitetun Sanansa sekä kaikki muu 'kristillinen' elämässämme vaikuttavat yhdessä. Mutta ilman sitä, että tosiasiallisesti koemme Hänet, 'Jumalasta' tulee vain kaava.
Prosessi
Elämällä ja kulttuurilla on suurempi paino kuin jollakin Jumalalla sellaisessa elämässä, jossa Hänestä saadaan kuulla viikoittaisessa seurakunnassa vietetyssä yhdessä tunnissa, pyhäkoulussa tai nuorten ryhmässä, mutta koskaan ei aidosti koeta.
Jotta Jumalalla voisi olla syvällekäyvä vaikutus elämäämme (tai lapsen elämään), meidän täytyy kokea Hänet – ei vain kuulla Hänestä, vaan kokea HÄNET. Kokemuksen hetkellä 'Hänen mielipiteensä' ilmaistaan – se mikä tunnetaan, se minkä käsitämme sydämessämme, se mikä tunnetaan palvonnassa, rukouksessa, Hänen läsnäolossaan istumisessa – sillä TÄYTYY olla suurempi painoarvo kuin ihmisillä ja kulttuurilla, jotka tuhoavat tai estävät ihmistä tuntemasta Hänen rakkauttaan.
Hienoa, mutta kuinka?
Jeesus oli juuri ruokkinut 4.000 miestä plus naiset ja lapset, sen jälkeen Hän ja opetuslapset menivät veneeseensä ja suuntasivat kulkunsa järven poikki. Kun he tulivat toiselle puolelle, fariseukset piirittivät heidät välittömästi vaatien Häntä antamaan heille merkin taivaasta. Mutta Jeesus ei vastannut, ja sen sijaan he menivät veneeseen ja lähtivät jälleen liikkeelle järven poikki.
Heidän ollessaan vesillä Jeesus käski opetuslapsia varomaan fariseusten hapatetta puhuen siitä, etteivät olisi osa ihmisjoukkoa, joka alituisesti etsii merkkejä taivaasta, mutta opetuslapset luulivat Hänen puhuvan siitä tosiasiasta, että he unohtivat tuoda mukanaan enemmän kuin vain yhden ainoan leivän.
Kun Hän muistutti heitä, kuinka oli ruokkinut tuhansia seitsemällä leivällä, Hän kysyi; "Kuinka te ette käsitä?" Kreikankielinen kuuluu: "Kuinka te ette ole laskeneet asioita yhteen?" (Mk. 8:1-21, suomennos tässä)
Ruoan moninkertaistaminen oli opetuslasten elämässä ihme, jota Hän odotti heidän pohtivan, antavan heidän juuri todistamien ihmeellisten asioiden upota heihin ja muuttaa heidän ajattelunsa.
Huomatkaa, ettei Hän käskenyt Vanhan Testamentin kirjoitetun Sanan upota heidän sydämeensä ja mieleensä. Hän ei pyytänyt heitä kaivamaan esiin muistiinpanoja jostakin sellaisesta, mitä Hän tai Johannes Kastaja oli aiemmin opettanut. Hän odotti heidän ajattelevan ja pohtivan sitä ihmettä, jonka Hän teki heidän elämässään juuri silloin heidän ollessa paikalla. Hän pyysi heitä pohtimaan Hänen läsnäoloaan sellaisena, kuin se tuli ilmi moninkertaistetun ruoan ihmeessä, jotta he voisivat muuttaa ajatteluaan.
Tämä ei ollut ensimmäinen kerta, jolloin Jeesus oli moninkertaistanut ruokaa, sillä vain kaksi lukua aikaisemmin Hän oli ruokkinut 7.000 miestä plus naiset ja lapset pojan lounaasta.
Tuon ihmeen jälkeen Jeesus tuli veden päällä kävellen heidän veneelleen aamun varhaisina tunteina, ja kun he näkivät Hänen kävelevän veneelle sekä tuulen ja aaltojen tyyntyvän, 6:51-52 sanoo heidän olleen '…ylettömän hämmästyneitä, koska he eivät olleet pohtineet leipien ihmettä." (suomennos tässä)
Herra odotti heidän 'pohtivan tuota ihmettä' ja 'laskevan asioita yhteen' ajattelemalla tuota ihmettä välittömästi sen jälkeen, kun he olivat sen todistaneet ja antamalla tuon kokemuksen muuttaa tavan, jolla he ajattelivat. Kyse ei ole vain siitä kirjoitetusta Sanasta, johon uskomme, vaan Elävästä Sanasta, jonka näemme kaikkialla ympärillämme päivittäin elämässämme, koska tunnemme Hänet. Meidän täytyy huomata ja uskoa Hänen jatkuva läsnäolonsa elämässämme ja Hänen jatkuvat ihmeensä elämässämme. Kaikki nämä vaikuttavat yhdessä auttamalla meitä lopettaman valheisiin uskominen ja tulemaan vakuuttuneiksi Hänen ehdottomasta rakkaudestaan, mikä tervehdyttää tunne-elämän.
Sen tähden...
Katsoessamme Daavidia ja Saulia näemme heidän elämässään eri tapahtumia kuukausien ja vuosien aikana, näemme kuinka Herra siirsi heidät seuraavalle askelmalle heidän elämässään jonkin ihmeen, jonkin Hänestä heidän elämässään annetun todisteen kautta. Noiden Hänen läsnäolostaan kertovien 'kiintopisteinä toimivien' ihmeiden välissä Hän odotti heidän miettivän sitä, mitä Hän oli tehnyt heidän elämässään siihen pisteeseen saakka, että sillä oli vaikutus siihen, miten he itsestään ajattelivat.
Daavid kirjoitti monet psalmeista noina kiintopisteinä toimivina hetkinä*. Useat niistä kirjoitettiin kuningas Saulin ajaessa häntä takaa. Yksi kirjoitettiin Siklagin tultua poltetuksi ja miesten pelätessä vaimojensa ja lastensa puolesta. Yksi kirjoitettiin sen jälkeen, kun hänen syntinsä Batseban kanssa paljastui. Mitä sinä teet merkitäksesi nuo 'kiintopisteenä toimivat' ihmeet tai kokemukset Herran kanssa? (* 1. Sam. 21:10-15/Ps. 34/Ps.52, 1. Sam. 22:1-5/Ps. 56, 1.Sam. 22:35/Ps. 35, 1.Sam. 24:1-8/Ps. 57, 1.Sam. 30:1-6/Ps. 4, 2.Sam. 12/Ps. 51, mainitakseni muutaman esimerkin).
Kun isäni jätti perheemme, se murskasi maailmani. Se myös murskasi minäkuvani, sillä monien lasten tavoin me syytimme itseämme äidin ja isän avioerosta. Luulin pettäneeni hänet sillä, etten tehnyt kotiaskareitani, en tervehtinyt häntä hänen odottamallaan rakkaudella ja innostuksella joka ilta hänen palatessaan töistä kotiin jne.
Keskeytin kaikki aktiviteetit tai en jatkanut niitä kovin pitkään 12-16 -vuotiaana. Reputin high schoolin ensimmäisen luokan ensimmäisen lukukauden matematiikan kaikkien arvosanojeni syöksyessä alaspäin. En vain välittänyt kenestäkään tai mistään enkä välittänyt itsestäni. Aloitin, sitten keskeytin partion. Aloitin ja sitten keskeytin sukellustunnit. Aloitin ja sitten keskeytin lentotunnit. Lista jatkuu. Olisin keskeyttänyt koulun, jos äiti olisi antanut, sillä en todella välittänyt siitä lainkaan.
Kun ystäväni Janny, joka on yhä hyvin läheinen ystävä Barbille ja minulle, johdatti minut Herran luo kertoessaan minulle Jeesuksesta saksantunneilla (sitten minä johdatin Barbin Herran luo), ripustauduin Isään. Saatoin tuntea muutoksen sisälläni, uuden innostuksen, epämääräisen laatuisen elämän tai energian tai rakkauden tai jonkin – se oli aivan uutta, mutta minua muutettiin.
Rakenna historia Jumalan kanssa
Minun elämäni oli arkitodellisuutta. Isäni oli todella lähtenyt tiehensä. En todella välittänyt mistään. Se oli totta ja se oli sisäistä, syvällä sisälläni. Nyt yhtäkkiä Hän oli siellä, kertoen minulle Sanassa, että Hän rakasti minua ja Hänellä oli tarkoitus elämälleni. Mutta yhä kamppailin uskoakseni Häntä, koska en nähnyt mitään todistusta suunnitelmasta tai tarkoituksesta. Odotin suurta 'hujausta' ja yhtäkkiä sisäinen kipuni olisi parantunut. Ehei!
Oli pieniä 'kiintopisteinä toimivia' kokemuksia, parantumisia ja ihmeitä, joita näin, yhteensattumia, jotka olivat enemmän kuin pelkkää sattumaa, tuntemuksia, joita koin syvällä hengessäni, ja jotka yksi kerrallaan rakensivat Jumalan historian minussa, ja hitaasti aloin uskoa Hänen mielipiteisiinsä minusta samalla päästäen irti siitä, mitä minä olin ajatellut itsestäni.
Muistan puhuneeni Isälle eräänä päivänä ja sanoneeni näin: "Isä, tarkoitukseni ei ole vaikuttaa kiittämättömältä tai mitään sellaista, mutta onko tämä nyt tässä? Olin olettanut sen, että syntyy uudesti ja että olet sisälläni olisi… voimallisempaa… enkä voi kiistää sitä, että jokin minussa sanoo, että on enemmän… Onko se totta?" (Itse asiassa rukoilin noin ollen pelokkaampi silloin kun koskaan rukoillessani ja kysyessäni Isältä, onko tässä kaikki!)
Sitten Janny ja hänen poikaystävänsä (hänen tuleva aviomiehensä) kertoivat Barbille ja minulle Pyhän Hengen kasteesta. Kun vastaanotimme sen, koko maailmamme muuttui. Sana tuli eläväksi. Tuosta epämääräisestä tietoisuudesta Hänestä sisälläni tuli ensisijainen läsnäolo siinä määrin, että mihin aikaan tahansa päivästä tai yöstä voin vain siirtää huomioni henkeeni ja tuntea Hänet siellä – vaikka tuon tekemisen prosessi kesti suurimman osan high schoolin viimeisestä vuodestani.
Juuri silloin huono minäkuvani haalistui Hänen minussa läsnä olemisen TODISTUKSEN valossa. Järkeilin, etten voi olla niin huono, koska Jeesus kuoli puolestani. En voi niin huono, koska Hän on pannut Henkensä sisälleni… ja tuo todellisuus yhdistettynä kirjoitettuun Sanaan, yhdistettynä eri ihmeisiin ja todistukseen Hänen toiminnastaan elämässäni toi minut pois emotionaalisen ja mahdollisen mielen sairauden partaalta.
Se on prosessi, mutta meidän täytyy 'pohtia leipiä' omassa elämässämme todisteena Hänen rakkaudestaan, Hänen pysyvästä Läsnäolostaan ja mukanaolostaan elämässämme, ja sitten alkaa uskoa Häntä enemmän kuin mitä me uskomme itsestämme.
Näinä lopun aikoina ihmiset tulevat yhä enemmän sairaammiksi emotionaalisesti ja mieleltään. Kuinka monta kertaa olet ihmetellyt, mitä tekisit, jollei sinulla olisi Jeesusta tuona Kalliona elämässäsi? Tapa säilyttää emotionaalinen tai mielen terveys tai toipua niihin liittyvistä on keskittyä aina uudestaan tuohon ehdottomaan rakkauteen ja pakottaa kaikki ajatuksensa palaamaan tuohon rakkauteen. Hän on panostanut meihin tulevia maailmanaikoja varten… ihmeellistä armoa!
Tämä päättää tämän sarjan, mutta asiaan liittyvä aihe ensi viikolla… siunauksin!
John Fenn
Emotionaalinen/Psyykkinen sairaus ja lopun ajat, osa 8
Hei kaikki,
Kahtena viime viikkona olen puhunut siitä, kuinka Pyhän Hengen läsnäolo elämässämme on Hänen antamansa todistus ehdottomasta rakkaudestaan meitä kohtaan ja tarkoituksestaan meille. Hänen läsnäolonsa yhdessä Hänen kirjoitetun Sanansa sekä kaikki muu 'kristillinen' elämässämme vaikuttavat yhdessä. Mutta ilman sitä, että tosiasiallisesti koemme Hänet, 'Jumalasta' tulee vain kaava.
Prosessi
Elämällä ja kulttuurilla on suurempi paino kuin jollakin Jumalalla sellaisessa elämässä, jossa Hänestä saadaan kuulla viikoittaisessa seurakunnassa vietetyssä yhdessä tunnissa, pyhäkoulussa tai nuorten ryhmässä, mutta koskaan ei aidosti koeta.
Jotta Jumalalla voisi olla syvällekäyvä vaikutus elämäämme (tai lapsen elämään), meidän täytyy kokea Hänet – ei vain kuulla Hänestä, vaan kokea HÄNET. Kokemuksen hetkellä 'Hänen mielipiteensä' ilmaistaan – se mikä tunnetaan, se minkä käsitämme sydämessämme, se mikä tunnetaan palvonnassa, rukouksessa, Hänen läsnäolossaan istumisessa – sillä TÄYTYY olla suurempi painoarvo kuin ihmisillä ja kulttuurilla, jotka tuhoavat tai estävät ihmistä tuntemasta Hänen rakkauttaan.
Hienoa, mutta kuinka?
Jeesus oli juuri ruokkinut 4.000 miestä plus naiset ja lapset, sen jälkeen Hän ja opetuslapset menivät veneeseensä ja suuntasivat kulkunsa järven poikki. Kun he tulivat toiselle puolelle, fariseukset piirittivät heidät välittömästi vaatien Häntä antamaan heille merkin taivaasta. Mutta Jeesus ei vastannut, ja sen sijaan he menivät veneeseen ja lähtivät jälleen liikkeelle järven poikki.
Heidän ollessaan vesillä Jeesus käski opetuslapsia varomaan fariseusten hapatetta puhuen siitä, etteivät olisi osa ihmisjoukkoa, joka alituisesti etsii merkkejä taivaasta, mutta opetuslapset luulivat Hänen puhuvan siitä tosiasiasta, että he unohtivat tuoda mukanaan enemmän kuin vain yhden ainoan leivän.
Kun Hän muistutti heitä, kuinka oli ruokkinut tuhansia seitsemällä leivällä, Hän kysyi; "Kuinka te ette käsitä?" Kreikankielinen kuuluu: "Kuinka te ette ole laskeneet asioita yhteen?" (Mk. 8:1-21, suomennos tässä)
Ruoan moninkertaistaminen oli opetuslasten elämässä ihme, jota Hän odotti heidän pohtivan, antavan heidän juuri todistamien ihmeellisten asioiden upota heihin ja muuttaa heidän ajattelunsa.
Huomatkaa, ettei Hän käskenyt Vanhan Testamentin kirjoitetun Sanan upota heidän sydämeensä ja mieleensä. Hän ei pyytänyt heitä kaivamaan esiin muistiinpanoja jostakin sellaisesta, mitä Hän tai Johannes Kastaja oli aiemmin opettanut. Hän odotti heidän ajattelevan ja pohtivan sitä ihmettä, jonka Hän teki heidän elämässään juuri silloin heidän ollessa paikalla. Hän pyysi heitä pohtimaan Hänen läsnäoloaan sellaisena, kuin se tuli ilmi moninkertaistetun ruoan ihmeessä, jotta he voisivat muuttaa ajatteluaan.
Tämä ei ollut ensimmäinen kerta, jolloin Jeesus oli moninkertaistanut ruokaa, sillä vain kaksi lukua aikaisemmin Hän oli ruokkinut 7.000 miestä plus naiset ja lapset pojan lounaasta.
Tuon ihmeen jälkeen Jeesus tuli veden päällä kävellen heidän veneelleen aamun varhaisina tunteina, ja kun he näkivät Hänen kävelevän veneelle sekä tuulen ja aaltojen tyyntyvän, 6:51-52 sanoo heidän olleen '…ylettömän hämmästyneitä, koska he eivät olleet pohtineet leipien ihmettä." (suomennos tässä)
Herra odotti heidän 'pohtivan tuota ihmettä' ja 'laskevan asioita yhteen' ajattelemalla tuota ihmettä välittömästi sen jälkeen, kun he olivat sen todistaneet ja antamalla tuon kokemuksen muuttaa tavan, jolla he ajattelivat. Kyse ei ole vain siitä kirjoitetusta Sanasta, johon uskomme, vaan Elävästä Sanasta, jonka näemme kaikkialla ympärillämme päivittäin elämässämme, koska tunnemme Hänet. Meidän täytyy huomata ja uskoa Hänen jatkuva läsnäolonsa elämässämme ja Hänen jatkuvat ihmeensä elämässämme. Kaikki nämä vaikuttavat yhdessä auttamalla meitä lopettaman valheisiin uskominen ja tulemaan vakuuttuneiksi Hänen ehdottomasta rakkaudestaan, mikä tervehdyttää tunne-elämän.
Sen tähden...
Katsoessamme Daavidia ja Saulia näemme heidän elämässään eri tapahtumia kuukausien ja vuosien aikana, näemme kuinka Herra siirsi heidät seuraavalle askelmalle heidän elämässään jonkin ihmeen, jonkin Hänestä heidän elämässään annetun todisteen kautta. Noiden Hänen läsnäolostaan kertovien 'kiintopisteinä toimivien' ihmeiden välissä Hän odotti heidän miettivän sitä, mitä Hän oli tehnyt heidän elämässään siihen pisteeseen saakka, että sillä oli vaikutus siihen, miten he itsestään ajattelivat.
Daavid kirjoitti monet psalmeista noina kiintopisteinä toimivina hetkinä*. Useat niistä kirjoitettiin kuningas Saulin ajaessa häntä takaa. Yksi kirjoitettiin Siklagin tultua poltetuksi ja miesten pelätessä vaimojensa ja lastensa puolesta. Yksi kirjoitettiin sen jälkeen, kun hänen syntinsä Batseban kanssa paljastui. Mitä sinä teet merkitäksesi nuo 'kiintopisteenä toimivat' ihmeet tai kokemukset Herran kanssa? (* 1. Sam. 21:10-15/Ps. 34/Ps.52, 1. Sam. 22:1-5/Ps. 56, 1.Sam. 22:35/Ps. 35, 1.Sam. 24:1-8/Ps. 57, 1.Sam. 30:1-6/Ps. 4, 2.Sam. 12/Ps. 51, mainitakseni muutaman esimerkin).
Kun isäni jätti perheemme, se murskasi maailmani. Se myös murskasi minäkuvani, sillä monien lasten tavoin me syytimme itseämme äidin ja isän avioerosta. Luulin pettäneeni hänet sillä, etten tehnyt kotiaskareitani, en tervehtinyt häntä hänen odottamallaan rakkaudella ja innostuksella joka ilta hänen palatessaan töistä kotiin jne.
Keskeytin kaikki aktiviteetit tai en jatkanut niitä kovin pitkään 12-16 -vuotiaana. Reputin high schoolin ensimmäisen luokan ensimmäisen lukukauden matematiikan kaikkien arvosanojeni syöksyessä alaspäin. En vain välittänyt kenestäkään tai mistään enkä välittänyt itsestäni. Aloitin, sitten keskeytin partion. Aloitin ja sitten keskeytin sukellustunnit. Aloitin ja sitten keskeytin lentotunnit. Lista jatkuu. Olisin keskeyttänyt koulun, jos äiti olisi antanut, sillä en todella välittänyt siitä lainkaan.
Kun ystäväni Janny, joka on yhä hyvin läheinen ystävä Barbille ja minulle, johdatti minut Herran luo kertoessaan minulle Jeesuksesta saksantunneilla (sitten minä johdatin Barbin Herran luo), ripustauduin Isään. Saatoin tuntea muutoksen sisälläni, uuden innostuksen, epämääräisen laatuisen elämän tai energian tai rakkauden tai jonkin – se oli aivan uutta, mutta minua muutettiin.
Rakenna historia Jumalan kanssa
Minun elämäni oli arkitodellisuutta. Isäni oli todella lähtenyt tiehensä. En todella välittänyt mistään. Se oli totta ja se oli sisäistä, syvällä sisälläni. Nyt yhtäkkiä Hän oli siellä, kertoen minulle Sanassa, että Hän rakasti minua ja Hänellä oli tarkoitus elämälleni. Mutta yhä kamppailin uskoakseni Häntä, koska en nähnyt mitään todistusta suunnitelmasta tai tarkoituksesta. Odotin suurta 'hujausta' ja yhtäkkiä sisäinen kipuni olisi parantunut. Ehei!
Oli pieniä 'kiintopisteinä toimivia' kokemuksia, parantumisia ja ihmeitä, joita näin, yhteensattumia, jotka olivat enemmän kuin pelkkää sattumaa, tuntemuksia, joita koin syvällä hengessäni, ja jotka yksi kerrallaan rakensivat Jumalan historian minussa, ja hitaasti aloin uskoa Hänen mielipiteisiinsä minusta samalla päästäen irti siitä, mitä minä olin ajatellut itsestäni.
Muistan puhuneeni Isälle eräänä päivänä ja sanoneeni näin: "Isä, tarkoitukseni ei ole vaikuttaa kiittämättömältä tai mitään sellaista, mutta onko tämä nyt tässä? Olin olettanut sen, että syntyy uudesti ja että olet sisälläni olisi… voimallisempaa… enkä voi kiistää sitä, että jokin minussa sanoo, että on enemmän… Onko se totta?" (Itse asiassa rukoilin noin ollen pelokkaampi silloin kun koskaan rukoillessani ja kysyessäni Isältä, onko tässä kaikki!)
Sitten Janny ja hänen poikaystävänsä (hänen tuleva aviomiehensä) kertoivat Barbille ja minulle Pyhän Hengen kasteesta. Kun vastaanotimme sen, koko maailmamme muuttui. Sana tuli eläväksi. Tuosta epämääräisestä tietoisuudesta Hänestä sisälläni tuli ensisijainen läsnäolo siinä määrin, että mihin aikaan tahansa päivästä tai yöstä voin vain siirtää huomioni henkeeni ja tuntea Hänet siellä – vaikka tuon tekemisen prosessi kesti suurimman osan high schoolin viimeisestä vuodestani.
Juuri silloin huono minäkuvani haalistui Hänen minussa läsnä olemisen TODISTUKSEN valossa. Järkeilin, etten voi olla niin huono, koska Jeesus kuoli puolestani. En voi niin huono, koska Hän on pannut Henkensä sisälleni… ja tuo todellisuus yhdistettynä kirjoitettuun Sanaan, yhdistettynä eri ihmeisiin ja todistukseen Hänen toiminnastaan elämässäni toi minut pois emotionaalisen ja mahdollisen mielen sairauden partaalta.
Se on prosessi, mutta meidän täytyy 'pohtia leipiä' omassa elämässämme todisteena Hänen rakkaudestaan, Hänen pysyvästä Läsnäolostaan ja mukanaolostaan elämässämme, ja sitten alkaa uskoa Häntä enemmän kuin mitä me uskomme itsestämme.
Näinä lopun aikoina ihmiset tulevat yhä enemmän sairaammiksi emotionaalisesti ja mieleltään. Kuinka monta kertaa olet ihmetellyt, mitä tekisit, jollei sinulla olisi Jeesusta tuona Kalliona elämässäsi? Tapa säilyttää emotionaalinen tai mielen terveys tai toipua niihin liittyvistä on keskittyä aina uudestaan tuohon ehdottomaan rakkauteen ja pakottaa kaikki ajatuksensa palaamaan tuohon rakkauteen. Hän on panostanut meihin tulevia maailmanaikoja varten… ihmeellistä armoa!
Tämä päättää tämän sarjan, mutta asiaan liittyvä aihe ensi viikolla… siunauksin!
John Fenn
RSS Feed