Eläminen ihmeiden valtakunnassa osa 2, Mitä ”Ristiinnaulitse liha” todella tarkoittaa
Hei kaikki,
Jopa vasta uskoon tulleena teini-ikäisenä havainnoin kristillistä kulttuuria, joka eli ihmeestä ihmeeseen sen sijaan, että se olisi ollut elämää ihmeiden valtakunnassa.
Monet ikäiseni vaikuttivat olevan kykenemättömiä yksinkertaisesti kulkemaan Isän yhteydessä; heidän hengellinen elämänsä pyöri Hänen viimeksi tekemänsä ihmeen ympärillä ja sen seuraavan ihmeen, jota he tarvitsivat. Siinä välissä he olivat erämaassa, laaksossa, eläen seuraavaa ihmettä varten. He eivät tunteneet häntä yhtä paljon, kuin tiesivät siitä, mitä Hän teki heidän hyväkseen.
Tule minun teilleni ja ajatuksilleni: Jesaja 55: 7-9
"Jumalaton hylätköön tiensä ja väärintekijä ajatuksensa ja palatkoon Herran luo, niin hän armahtaa ja meidän Jumalamme luo, sillä hänellä on paljon anteeksiantamusta. Minun ajatukseni eivät ole teidän ajatuksianne, eivätkä teidän tienne ole minun teitäni, sanoo Herra, sillä niin paljon kuin taivas on maata korkeampi, ovat minun tieni korkeammat teidän teitänne ja minun ajatukseni teidän ajatuksianne.”
Moni saarnaaja ja Raamatun opettaja ovat käyttäneet näitä sanoja korostaakseen seurakunnan kelpaamattomuutta, julistaen kuinka Jumalan tiet ja ajatukset ovat omiamme korkeampia ja siten tavoittamattomissa. Mutta tarkastele lähemmin: Se on itseasiassa kutsu hylkäämään tai jättämään omat tiemme ja ajatuksemme ja palaamaan Hänen luokseen, Hänen teilleen ja ajatuksilleen. Se on kutsu elämään Hänen teidensä ja ajatustensa valtakunnassa. Se ei ole selostus siitä, kuinka korkea ja tavoittamaton Hän on.
Uuden testamentin todellisuus
Yllä oleva Jesajan 55 katkelma nostaa esiin Vanha- ja Uusitestamentillisen ajattelun eron.
Henkilön vaikeudet nähdä kutsu nousta Herran ajatuksiin ja hänen teilleen tuossa katkelmassa indikoivat vain sitä, kuinka heidän mielensä on Vanhatestamentillisen ajattelun läpitunkema. Meidän on hylättävä omat tiemme ja ajatuksemme ja palattava Herran luokse. Se on itse asiassa UT ajattelua. Tässä on Uuden testamentin totuus, joten meidän on mukautettava ajatuksemme tähän:
Paavalin kirje kolossalaisille 1: 26-27 sanoo, meillä on 'Kristus teissä'.
I kirje korinttilaisille 2: 10-16 kertoo meille, että meillä on Kristuksen mieli, ja Pyhä Henki Isää etsimässä puolestamme.
II kirje korinttilaisille 5: 17 kertoo meille kaiken vanhan menneen ja kaiken olevan uutta Kristuksessa, sillä olemme uusi luomus Hänessä.
Paavalin kirje galatalaisille 5: 17-25 kertoo, että voimme jättää lihan teot ja vaeltaa Hengessä – Hänen teillään ja ajatuksissaan.
Meillä ei ole Jeesuksen mieltä – Jeesuksella Ihmisenä on oma mielensä. Meillä on Kristuksen mieli. Jumala. Meissä. Rajoittamaton, kykenevä jakamaan viisauttaan ja tahtoaan joka tilanteessa.
Kirje roomalaisille 10: 6-10 selvittää meille, mitä Uuden Testamentin mukainen ajattelu on. Se ei ole sitä, että meidän täytyy nousta taivaaseen, nähdä Jeesus tuodaksemme Hänet alas meidän tilanteeseemme saadaksemme Häneltä sanan. Eikä se ole sitä, että meidän tulee mennä alas helvettiin tai nähdä jossain upeassa hengellisessä näyssä Jeesuksen nousevan jälleen kuolleista aloittaaksemme alusta.
Ei, uusitestamentillinen ajattelu sanoo, jos sinä sydämessäsi uskot, että Jeesus herätettiin kuolleista ja suullasi tunnustat Hänet Herraksi, niin sinä pelastut. Kristus on nyt sinussa. Mitään enempää ei voi tehdä. Mitään parempaa ei Isä voi tehdä puolestasi – Hän antoi Poikansa, nyt Kristus on sinussa. Se ylittää kaiken.
Sinulla on Kristus sisälläsi – kuinka voit parannella sitä? Kuinka voit lisätä mitään siihen mitä Jeesus teki puolestasi?
Voitko lisätä siihen?
Se, että todella tiedät, myös syvällä sisimmässäsi, että et voi tehdä mitään lisätäksesi tai parantaaksesi Kristusta sisälläsi, on avain ihmeiden valtakunnassa kulkemiseen. Et voi myöskään ottaa pois sitä tosiasiaa, että henkesi on Pyhän Hengen vaikutuksesta luotu uudelleen, olet taivaan valtakunnan kansalainen, Kuninkaan lapsi ja sinulla on Kristus sisälläsi.
Kauttaaltaan Paavalin kirjeissä hän kertoo Kristuksen olevan kaikki, kuten Kirjeessä kolossalaisille 2:16-23:
"Älköön siis kukaan tuomitko teitä syömisen ja juomisen tai jonkin juhlan, uudenkuun tai sapatin vuoksi. Nehän ovat vain varjo siitä, mikä on tulossa, mutta itse todellisuus on Kristuksessa. Älköön teidän voittopalkintoanne riistäkö kukaan, joka on mieltynyt nöyryyteen ja enkelien palvontaan, on näkyjensä vallassa ja lihallisen mielensä turhaan paisuttama eikä pitäydy Kristukseen, joka on pää ja josta koko ruumis, nivelten ja jänteiden avulla koossa pysyen, kasvaa Jumalan antamaa kasvua. Jos te olette Kristuksen kanssa kuolleet maailman alkeisvoimille, miksi te, ikään kuin eläisitte maailmassa, annatte määrätä itsellenne sääntöjä, kuten 'älä tartu, älä maista, älä kosketa'? Nehän ovat ihmisten käskyjä ja oppeja, ja ne koskevat sellaista, mikä on tarkoitettu käytössä häviämään."
Mitä ristin ottaminen todella merkitsee
Matteuksen evankeliumissa 16: 16-27, Pietari huudahtaa Isältä saamansa ilmoituksen pohjalta: “Sinä olet Kristus, elävän Jumalan poika.” Jae 21 kertoo, että (nyt kun he tiesivät, kuka Hän todella oli) Jeesus alkoi puhua heille tulevasta ristinkuolemastaan, mitä Pietari kiivaasti vastusti.
Jakeessa 23 Jeesus sanoi ystävälleen: ”Väisty tieltäni, Saatana! Sinä olet minulle ansa, sillä sinä et ajattele asiaa Jumalan kannalta vaan ihmisten.”
Kreikan sana ansalle (engl. 'stumbling block') on 'skandalon' joka oli kirjaimellisesti silmukka tai paula, jota käytettiin eläimen pyydystämiseen. Jeesus sanoi Pietarin ajatusten olevan paula, ansa, Hänen saamisekseen pois Isän suunnitelmasta.
Siihen Jeesus vastasi: “Jos joku tahtoo kulkea minun perässäni, hän kieltäköön itsensä, ottakoon ristinsä ja seuratkoon minua...”
‘Itsensä kieltäminen ja ristin ottaminen’ on omien ajatustemme ja suunnitelmiemme kieltäminen elämässämme, Jumalan ajatusten ajattelemisen ja Hänen suunnitelmiensa hyväksi. Se usein sattuu. Kuvio luopua ajatuksistamme ja suunnitelmistamme Hänen ajatustensa ja suunnitelmiensa hyväksi, heikentää sitä mitä haluaisimme sanoa ja ajatella toisista, erityisesti ajatuksia, jotka satuttavat meitä tai tekevät meille vääryyttä.
Hänen ajatuksensa vaikuttavat monimutkaisemmilta, olla hiljaa, kun syytetään, tai vastata ilman syytöstä, vaikka meitä syytettäisiin – se on kiduttavaa. Mutta päivittäinen niiden ajatusten ristiiinnaulitseminen, mitä haluaisimme toisista sanoa, on sitä kieltämistä, mistä Jeesus itse puhuu tässä. Kuoleta ajatuksesi ja rukoile heidän puolestaan. Siunaa heitä, tee hyvää heille – se kuolettaa lihan – se on Hänen tapansa. Hänen ajatuksensa. Nouse niiden tasolle.
Ihmeiden valtakunnassa kulkeminen tarkoittaa ensin halukkuutta luopua omista teistä ja ajatuksista Hänen teidensä ja ajatustensa eduksi – koskien henkilöä, tilannetta, asioita, joita haluaisimme sanoa tai tehdä jollekin. Hänen tapansa toimia ei ole pitää taukoa lihallisista toimintatavoistamme, eikä rakentaa mieleen ‘aseeton vyöhyke’ jota emme ylitä ajatuksissamme; se on vanhojen tapojen ja ajatusten, joilla kohtasimme ihmiset aiemmin, tyhjäksi tekemistä. Käyttäessään ristiinnaulitsemista esimerkkinä, ajatusten nopean mestauksen sijaan, Jeesus ymmärsi kärsimyksen, ennen kuin nämä vanhat tavat ja ajatukset todella kuolevat. Se on asteittainen prosessi, mutta tarpeellinen jos haluamme vaeltaa ihmeiden valtakunnassa…
Ihmeiden valtakunnassa eläminen ensi viikolla, siihen saakka… siunauksin,
John Fenn / SH
www.cwowi.org ja meilaa minulle [email protected]