Abram ja kehä osa 3
Hei kaikki,
päätin viime viikolla puheeseen siitä, että yksilö on Jumalalle tärkeä, mutta kuinka Abramin oli määrä tuntea tämä Jumala?
Äiti Teresa
Vuonna 1988 Äiti Teresan Laupeuden sisaret etsi New Yorkista rakennusta, joka sopisi kodittomien yömajaksi, jonka halusivat avata. He kävivät pormestari Ed Kochin luona ja hän tarjosi heille kahta tulen sisältä tuhonnutta rakennusta dollarilla kappale, nunnat keräsivät 500 000 dollaria remontteja varten ja projekti aloitettiin.
Pormestarin suopean sydämen ja nunnien kodittomien yömajan välissä oli New Yorkin massiivinen byrokratia. Puolentoista vuoden ajan nunnat matkasivat turhautuneina kuulemisesta toiseen yrittäen saada luvan asiaan jos toiseenkin rakennusten remontoimiseksi. Lopullinen loukkaus tuli prosessin kestettyä kaksi vuotta, kun kaupungin viranhaltijat yhtäkkiä päättivät, että nyt vaadittaisiin hissi, mikä lisäsi kustannuksia yli 100 000 dollarilla, vaikka asunnottomien yömaja sijoittuisi vain alakerrokseen ja nunnat selittivät, että heidän vakaumuksensa esti heitä käyttämästä hissiä.
Äiti Teresa käänsi selkänsä projektille. Tämä on avaukseksi kerrottu tarina Philip Howardin erinomaisessa kirjassa vuodelta 1994 Terveen järjen kuolema (The Death of Common Sense, ei suomennettu). Vaikka se on maallinen kirja siitä, kuinka alati lisääntyvä vaikkakin hyvää tarkoittava laki vähitellen tukahduttaa yhteiskunnan luovuuden ja toimintakyvyn, se voisi yhä helposti käsitellä uskonto vastaan suhde – aihetta.
Vertauksena hyvää tarkoittava pormestari viittaa Herraan, nunnat edustavat Abramia New Yorkin byrokratian ollessa Abramin taakseen jättämä uskonto. Nunnat olivat henkilökohtaisesti käyneet pormestarin luona ja saaneet hänen sanansa, aivan kuten Herra oli käynyt Abramin luona. Ei ole mitään muuta tapaa tuntea joku henkilö tai Jumala kuin hänen sanansa ja hänen läsnäolonsa kautta meidän elämässämme. Älä anna uskonnollisen byrokratian ja rituaalien mennä Jumala-suhteesi väliin tai se pysäyttää sinut yhtä varmasti kuin nuo nunnat pysäytettiin jalon tavoitteensa osalta.
Kun olet päässyt pois kehästä, kuinka tunnet Hänet?
Abram, nyt Aabraham, jätti ne rituaalit, jotka koskivat hänen kasvuaikansa uskontoa, rituaalit, jotka oli asetettu ihmisen ja jumalien väliin jonkinlaiseksi puskuriksi. Mutta tämä Aabrahamin Jumala ei antanut mitään rituaalia, ei mitään toimenpidettä, ei mitään hyvää tekoa heidän kahden väliin, joka olisi mahdollistanut sen, että Aabraham tunsi asemansa tämän Jumalan edessä.
Niinpä Aabrahamin elämän seuraavien 100 vuoden aikana Jumala paljasti luonteensa elementtejä Aabrahamille. (Meille kerrotaan Abramin olleen 75-vuotias, kun hän Kaikkivaltiaan nähtyään lähti kaupungista, ja hän eli 175-vuotiaaksi. 1 Moos. 12:4, 25:7)
Vuosisadan aikana Aabraham oppi, että Hän oli Luvatun maan Antaja 1 Moos. 12:ssa, Kaikkivaltias Jumala 1 Moos. 15:ssä, El Shaddai Elämän Lähde 1 Moos. 17:ssä, Hän joka sallii lempeän esirukouksen 1 Moos. 18:ssa, Jahve Jireh Huolenpitäjä 1 Moos. 22:ssa ja Hän on kiinnostunut ystävyydestä.
Näin Aabraham tunsi Jumalan Hänen Sanansa kautta, kun Jumala ilmestyi hänelle ja Hänen läsnäolonsa kautta elämässään. Osittain tästä syystä Paavali sano: ”että Aabrahamin siunaus tulisi Jeesuksessa Kristuksessa pakanain (ei-juutalaisten) osaksi ja me niin uskon kautta saisimme luvatun Hengen” ja ” Sillä te olette kaikki uskon kautta Jumalan lapsia Kristuksessa Jeesuksessa.” (Gal. 3:14, 26)
Aabrahamin siunaus on osittain, vapaus rituaalista tuntea Jumala Hänen Sanansa ja Hänen läsnäolonsa elämässämme kautta, Pyhä Henki. Se on uskosta niin että Jumala voisi osoittaa armonsa meille.
Lain syy
Saatat kysyä Mooseksen laista ja siitä rituaalista, jonka Jumala Itse antoi Moosekselle – nuo 613 lakia, jotka hahmottelevat, kuinka ihminen saattaa lähestyä Jumalaa, kuinka ihmisen on määrä kohdella ihmistä, aina siihen saakka minkä tyyppisiä ruokia syödä tai olla syömättä. Jos Jumala halusi suhdetta, niin miksi Hän antoi Moosekselle lain?
Vastaus löydetään Room. 3:19:stä ja Gal. 3:21:stä: ”...kaiken, minkä laki sanoo, sen se puhuu lain alaisille, että jokainen suu tukittaisiin ja koko maailma tulisi syylliseksi Jumalan edessä.” ”Sillä jos olisi annettu laki, joka voisi eläväksi tehdä, niin vanhurskaus todella tulisi laista.”
Toisin sanoen Jumala antoi lain Moosekselle näyttääkseen ihmiskunnalle, ettei ole mitään rituaalia, ei mitään uskonnollista toimintaa, joka voisi tehdä ihmisen vanhurskaaksi. Niinpä jälleen kerran Herra vei ihmiskunnan takaisin siihen totuuteen, joka paljastettiin Abramille – ei ole mitään rituaalia, ei mitään lakia, ei mitään harjoitusta, joka voi tehdä ihmisestä otollisen Jumalan edessä. Vain kahdenkeskinen suhde Jumalan ilman mitään välissämme olevaa rituaalia tekee ihmisen vanhurskaaksi. Se, mitä Jeesus teki ristillä, takasi tämän kyvyn tuntea henkilökohtaisesti Jumala.
Julkituotu Sana
Mooseksen ja Joosuan kuolemien jälkeen Israelin kävi läpi lähes neljä vuosisataa vuoristoratamaista olemassaoloa herätyksestä synnin syvyyksiin ja taas takaisin. Lopulta tuli poika nimeltä Samuel, jolle eräänä yönä Herra ilmestyi seisomaan tämän huoneeseen ja kutsui: ”Samuel, Samuel”. Kun Eeli hoksasi, että kyse oli Herrasta, joka kutsui poikaa, hän käski pojan mennä takaisin huoneeseensa ja vastata:
"Niin Herra tuli ja seisoi ja huusi niin kuin edellisilläkin kerroilla: "Samuel, Samuel!" Herran ilmestyminen Samuelille merkitsi profeettojen ’modernin’ ajan alkua Vanhassa Testamentissa. Samuel oli ensimmäinen profeetta suhteessa Israelin kuninkaaseen ja tämä kuninkaan ja profeetan muodostama malli jatkui Malakiaan saakka. Tämän mallin mukaisesti 1 Sam. 3:21 sanoo: ”... Herra ilmestyi Samuelille Herran Sanana.” (suomennos tässä)
Kuten Aabraham tunsi Jumalan Hänen Sanansa kautta kun Hän ilmestyi Aabrahamille, siten tulisivat myös profeetat halki vuosisatojen tuntemaan. Näky Herran Sanasta oli se tapa, jolla Hän kommunikoi pyhille miehille. Jos sinulla on ollut luulo, että profeetat kirjoittivat kirjansa ikään kuin jokin näkymätön käsi olisi vain ohjannut heidän kynäänsä, olet väärässä. Herran Sana ilmestyi heille, ja he kirjoittivat sen, minkä näkivät:
Jesaja - "Jesajan, Aamosin pojan näky jonka hän näki... Sana, jonka Jesaja Aamosin poika näki Juudasta ja Jerusalemista.” Jesaja 1:1, 2:1
Jeremia - "...sitten Herran Sana tuli luokseni sanoen: Ennen kuin muovasin sinut kohdussa, Minä tunsin sinut... sitten Herra ojensi kätensä ja kosketti suutani...” Jeremia 1:4-9 (suomennos tässä)
Hesekiel - "...aukenivat taivaat ja minä näin Jumalan näkyjä... Herran Sana tuli erityisesti minulle, pappi Hesekielille...” Hesekiel 1:1-3, (suomennos tässä) (mutta suurin osa kirjasta on hänen näyistään Herrasta)
Hoosea - "Herran Sana, joka tuli Hoosealle... ja Herra sanoi Hoosealle...” Hoosea 1:1-
Joel - "Herran Sana joka tuli Joelille..." Joel 1:1
Aamos - "Aamoksen sanat... mitä hän... näyssä näki Israelista... Herra sanoi... " Aamos 1:1-2
Obadja - "Obadjan näky. Herra Jumala sanoo..." jae 1
Joona - "Joonalle... tuli tämä Herran Sana... Joonalle tuli toistamiseen tämä Herran Sana..." Joona1:1, 3:1
Miika - "Herran Sana joka tuli Miikalle ja jonka hän näki..." Miika 1:1-2 (suomennos tässä)
Minulla ei ole tilaa luetella loppuja – mutta ymmärrä, että siitä lähtien kun ”Herra ilmestyi Herran Sanana Samuelille”, kun VT:n profeetat sanovat ”Herran Sana tuli minulle”, he kaikki puhuvat siitä Persoonasta, joka tunnetaan Herran Sanana, näyssä tai mitä kutsumme taivaalliseksi vierailuksi. (Saatat olla kiinnostunut englanninkielisestä kahden cd:n/mp3 sarjastani ’MINÄ OLEN’ kuullaksesi lisää)
Kyse on tästä samasta Herran Sanasta, jonka Aabraham oppi tuntemaan, kun hän astui ulos uskonnollisen rituaalin kehältä tunteakseen Jumalan. Hän tunsi Hänet Hänen Sanansa ja hänen läsnäolonsa elämässään kautta – tuo sama koski myös profeettoja – he näkivät Hänet Jumalan Sanana.
Jonkun persoonan sana on ilmausta hänen luoteestaan, persoonan sana virtaa hänen luonteestaan ja hänen sanansa on tulos hänen läsnäolostaan elämässäsi. Siten Herran Sanasta joka virtaa Hänen (Isän) läsnäolosta tuli SE keino, jolla tuntea Jumala. Herralla oli tapana ilmestyä Sanana, antaa Sanansa käsiteltävästä asiasta ja antaa heidän elää se todeksi uskossa.
Tuli lihaksi
Aabrahamista Malakiaan Jumala tunnettiin Hänen Sanansa kautta jokaisen ilmestymisen/taivaallisen vierailun paljastaessa vähän lisää Hänen hyvyydestään, Hänen suunnitelmastaan, enemmän Herran Sanasta.
Herran Sana tuli ihmisille vuosisatojen halki: Aabraham noin 1900 eKr, Mooses 1400 eKr, Samuel n. 1050 eKr, Jesaja 750 eKr, Habakuk 620 eKr, Malakiiaan saakka 430 eKr... ja sitten 400 hiljaista vuotta... ikään kuin itse maailmankaikkeus odotti lähtölaskentaa tehden... sitten noin 4 eKr – 1 jKr tämä hämmästyttävin asia koko maailmankaikkeudessa tapahtui:
"Ja Sana tuli lihaksi ja asui meidän keskellämme..." apostoli Johannes antaa tämän hämmästyttävän lausunnon Joh. 1:14:ssä – että Herran Sana, joka ilmestyi Samuel-pojalle, Jesajalle ja näytti hänelle taivaan Jesajan 6 luvussa, joka pani kätensä Jeremian huulille ja kutsui hänet profeetaksi, joka ilmestyi Joonalle ja käski häntä menemään Niniveen, sitten ilmestyi toisen kerran kun hän oli ollut merellä, Hesekielille, joka näki kerubit ja Hänet valtaistuimellaan luvussa 1, Miikalle, joka sai ilmestyksen, että ’Hän on näyttänyt sinulle, mitä Herra vaatii, tekemään oikeutta, rakastamaan laupeutta ja kulkemaan Jumalasi kanssa’... ja nyt TUO Herran Sana, joka vieraili profeettojen luona halki vuosisatojen, on tullut Ihmiseksi ja asui meidän keskellämme.
Armo ihmeinen! Ikuisesti vapautettuna niin kuin Abram oli uskonnollisen rituaalin kehästä koko ihmiskunta voi nyt tuntea Herran Sanan henkilökohtaisesti – Hän tuli yhdeksi meistä! Sarjan päätösosa ensi viikolla,
Siunauksin,
John Fenn
www.cwowi.org