3.Mooseksen kirja, Raamatun kirja jonka ohittaa, osa 4/4, syntiuhripukki & autiomaahan päästettävä pukki, vakuuttuneisuus ja rauha
Hei kaikki,
kerroin viime viikolla sovituksesta, joka tapahtuu yhdessä hetkessä. Tänään siitä, miksi oli syntiuhrina uhrattava vuohipukki, kun samaan aikaan oli myös Asaselille arvottu vuohipukki, joka päästettiin autiomaahan.
Mutta salli minun sanoa tämä ensin: Voimme poimia monia muitakin asioita 3. Mooseksen kirjasta kuin ne, joista kerron tässä sarjassa. Esimerkiksi se, kuinka jako puhtaisiin ja epäpuhtaisiin eläimiin oli enemmän kuin israelilaisten terveyttä koskeva asia ollen kuva siitä, että Israel oli puhdas ja erityinen Herralle, ainutlaatuisella tavalla Häntä varten varattu, kaikkien muiden maapallolla olevien kansojen yläpuolella.
Tämä vahvistetaan Apt. 10: 9-1:ssä Pietarin näyssä, jossa hän näkee puhtaita ja epäpuhtaita eläimiä jättiläismäisellä liinavaatteella ja kolmasti häntä käskettiin teurastamaan ja syömään. Pietari torjuu tuon käskyn sanoen, ettei ole koskaan syönyt mitään epäpuhdasta. Herra kertoo sitten hänelle, että näky ei ole oppitunti ruokavaliosta, vaan näyttää hänelle, että Jumala on puhdistanut 'puhtaat ja epäpuhtaat' ihmiset yhtä lailla. Häntä käskettiin olla kutsumatta epäpuhtaaksi sitä, minkä Jumala oli puhdistanut. Pietarin yhä pohdiskellessa tätä roomalaisen sadanpäämiehen Korneliuksen edustajat olivat ovella. "Mene arvelematta heidän kanssaan, sillä minä olen heidät lähettänyt", hänelle kerrottiin.
Voisimme puhua säännöistä, joiden mukaan tuliuhrina poltettavassa lihassa tuli olla suolaa. Jeesus sanoi Matt. 5: 13:ssa, että me olemme maan suola, ja jokainen kuuntelemassa ollut juutalainen ymmärsi Hänen puhuvan maustamisesta elämässä, uhri Jumalalle oli elämä, joka on suolalla maustettu, niin että maa ei voi 'pilaantua' tai 'turmeltua' niin kauan kuin me olemme siinä ja pysymme 'suolana' maailmallemme, ja muustakin voisimme puhua.
Israelilaiset yhdistivät asian 4. Moos. 18:19 kirjaukseen suolaliitosta, ja Daavid viittasi siihen tällä tavoin 2. Aikak. 13:5:ssa. Suola on säilöntäaine, maun korostaja ja edustaa yhteisöä ja perhettä Jumalan pöydän ympärillä Karitsan hääaterian tarkoituksessa, jolle me kaikki olemme yhdessä kokoontuneet yhtenä suurena perheenä.
Voisi mainita monia asioita. Sen kuinka papeille annettiin peitteenä käytettäväksi uhrina poltettujen eläinten nahkat (3. Moos. 7:8). Tämä heille annettu peite, jonka syntiuhri tarjosi, on kuva siitä, että Herran uhraama eläin peitti ja puki Aadamin ja Eevan 'kirkkaudella', nahat, ja kuinka meidät on nyt Herran kirkkaudella peitetty, mikä tapahtui Hänen oman 'tuliuhrinsa' kautta.
Mutta mikään ei ole liikuttavampaa kuin se, mikä on keskellä 3. Mooseksen kirjaa: Suuren sovituspäivän uhrit.
3.Moos. 16:7 sanoo, että Aaron tuokoon kaksi vuohipukkia Herran eteen ja heittäköön niistä arpaa; toinen uhrataan syntiuhriksi, ja toinen tulee olemaan autiomaahan päästettävä 'elävä pukki'. Nämä kaksi pukkia ovat esikuva Messiaan kaksoisluonteesta, sillä toisen veri pirskotetaan kaikkein pyhimmässä Jumalan itsensä edessä ja elävä pukki johdatetaan autiomaahan kuolemaan poissa näkyvistä Jumalan kädestä.
Tässä ei ole käytetty karitsaa kuvaamaan sitä, kuinka Jeesus 'tuli synniksi meidän puolestamme': Vuohi on esikuva synnistä, kuten silloin kun Jeesus sanoi Matt. 25: 32-33:ssa, että palatessaan Hän erottaa lammaskansakunnat vuohikansakunnista.
Jakeessa 12 Herra käskee Moosesta opastamaan Aaronia, että ennen kuin nuo kaksi vuohipukkia uhrataan Jumalalle, Aaronin täytyi ottaa palavaa suitsuketta 'joka on hienonnettu' pyhimpään, niin että savu peitti liitonarkin ja täytti pyhimmän "ettei hän kuolisi".
Suitsuke on esikuva pyhien rukouksista, sellaisena kuin se nähdään Ilm. 5: 8:ssa ja 8: 3-4:ssa ja laajemmassa merkityksessä tässä se on Messiaan esirukous ihmiskunnan puolesta, Hänen uhrinsa, Hänen tulemisensa Isän eteen pyhimmässä.
Juuri tästä syystä suitsuke oli 'hienonnettu' tai pieniin palasiin hakattu, mikä osoittaa sen kidutuksen, jonka Jeesus kesti uhrissaan ihmiskunnan puolesta 'ettemme me kuolisi' Jumalan läsnäolossa. Jes. 52: 14 sanoo: "Niin kuin monet kauhistuivat häntä-sillä niin runneltu, ei enää ihmisenkaltainen, oli hänen muotonsa." Pieniksi paloiksi hakattu tarkoitti, että jokainen suitsukkeen pala tulisi tulen kuluttamaksi, mikä osoitti Jeesuksen ristintyön täydellisyyden.
Syntiuhripukki
3. Moos. 16:16-20:ssa Herra kertoo Moosekselle, että vuohen veri pirskotellaan pyhimmässä sovitukseksi Israelille, Hän kutsuu sitä jakeessa 20 'sovituksen toimittamiseksi'. Juuri tuossa hetkessä he olivat yhtä, ei ollut enää syntiä heidän ja Jumalan välissä, sillä Hän oli sovittanut Heidät itsensä kanssa, toimittaen yhdessä hetkessä tapahtuneen sovituksen tai yhdistänyt Jumalan ja ihmisen 'yhdeksi tuossa hetkessä'.
Tämä vastaa 2. Kor. 5: 17-21:ä, missä Paavali kirjoittaa: "Sillä Jumala oli Kristuksessa ja sovitti maailman itsensä kanssa eikä lukenut heille heidän rikkomuksiaan, ja hän uskoi meille sovituksen sanan. Kristuksen puolesta me siis olemme lähettiläinä… pyydämme… antakaa sovittaa itsenne Jumalan kanssa..."
Se nähdään myös Hepr. 9: 22-26:stä, jossa sanotaan, että maan päällä maalliset uhrit puhdistivat temppelin, mutta taivaan täytyi tulla puhdistetuksi korkeamman ja paremman uhrin toimesta: "Sillä Kristus ei mennyt käsillä tehtyyn kaikkein pyhimpään, joka vain on sen oikean kuva, vaan itse taivaaseen, nyt ilmestyäkseen Jumalan kasvojen eteen… "
Jeesus oli keskellä taivaaseen nousemista ilmestyäkseen Isän eteen, kun Maria näki Hänet juuri Hänen ylösnousemuksensa jälkeen. Ef. 4: 8 kertoo meille, että Hän otti vankeja saaliikseen (taivaaseen) (niitä jotka olivat vankeudessa, joka tunnetaan myös nimellä paratiisi tai Aabrahamin helma ts. vanhurskaat, jotka olivat kuolleet, mutta odottivat syntiensä tulevan maksetuksi)
Joh. 20: 16-19:ssa Maria kääntyy kunnioituksen vallassa kuullessaan Hänen lausuvan hänen nimensä: "Maria". Herra kertoo hänelle: "Älä minuun koske, sillä en minä ole vielä mennyt ylös Isäni tykö; mutta mene minun veljieni tykö ja sano heille, että minä menen ylös, minun Isäni tykö ja teidän Isänne tykö, ja minun Jumalani tykö ja teidän Jumalanne tykö." Teksti jatkaa toteamalla: "Samana päivänä, viikon ensimmäisenä, myöhään illalla... tuli Jeesus ja seisoi heidän keskellään..." Hän täytti syntiuhripukin osan kaikkein pyhimmässä, sen jälkeen, kun se oli tehty, Hän tuli myöhemmin tuona päivänä ilmestyäkseen toisille ja teki niin useamman kerran seuraavien 40 päivän aikana. Kuinka ystävällistä Häneltä vakuuttaa Marialle, että oli elossa.
Autiomaahan päästettävä pukki
Näimme juuri Jeesuksen syntiuhripukkina, joka uhrattiin pyhimmässä, katsotaan nyt myös Hänen työnsä autiomaahan päästettävänä pukkina, joka kuoli autiomaassa Jumalan kädestä. 3. Moos. 16:21 kertoo meille, että Aaronin tuli laskea kätensä pukin pään päälle ja tunnustaa Israelin synnit ennen kuin lähetti pukin pois autiomaahan kuolemaan yksin. Jae 22: "Pukki saa kantaa kaikki heidän syntinsä asumattomille seuduille..." (v. 1992 suomennos). Autius, yksinäisyys, ei ole asia, joka meiltä tulisi jäädä huomaamatta.
Tämä selittää sen, miksi Jeesus huusi ääneen: "Jumalani, Jumalani, miksi hylkäsit minut?!" Huomaa, että ensimmäistä kertaa Jeesus ei käyttänyt sanaa 'Isä', vaan Hän puhui kuten pelastuksesta osattomat puhuvat käyttäen yleisnimeä 'Jumala'. Aurinko tummeni niiksi kolmeksi viimeiseksi tunniksi, jolloin Hän roikkui ristillä, yksin, riippuen taivaan ja maan välillä, autiomaahan päästetty pukki, joka kuoli autiomaassa yksityisessä Jumalan Hänen Isänsä ja Hänen itsensä välisessä tapahtumassa.
Yhdessä syntiuhripukki ja autiomaahan päästetty pukki paljastavat Messiaan kaksinaisluonnon ja sen, kuinka Hänen uhrinsa puhdisti meidät ja teki meille tien päästä sisään taivaaseen. Jos Hän ei olisi astunut taivaaseen ilmestykseen Isän eteen puolestamme, tullakseen julistetuksi lailliseksi ja lopulliseksi ja täydelliseksi uhriksi ihmiskunnan puolesta, meidän pelastuksemme ei olisi ollut loppuun viety.
Hepr. 6: 20 kutsuu Häntä edellä juoksijaksi, joka on astunut verhon taakse meidän puolestamme, jotta me voimme seurata. Termiä 'edelläjuoksija' käytettiin kuvaamaan sitä, kun jokin laiva tuli satamaan. Mies, jonka ympärillä oli köysi, sukelsi veteen ja ui reittiä, jota laivan tuli kulkea mikä näytti siltä, että hän olisi hinannut laivaa uidessaan, vaikka sitä ohjasivat soutajat. Jeesus on meidän edellä juoksijamme, tämä jae sanoo, 'uituaan edellä' huolehtien meidät turvallisesti satamaan.
Autiomaahan päästettävä pukki ja syntiuhripukki ovat yhdistettynä Herran Jeesuksen persoonassa. Hän puhdisti meidät ja Isä Jumala Kaikkivaltias julisti Hänen olevan lopullinen uhri. Sen tähden Paavali kirjoitti, että menemme kuollessamme suoraan taivaaseen: "olla poissa ruumiista merkitsee sitä, että on Herran läsnäolossa" (suom. tässä) 2. Kor. 5:6:ssa - Jeesus teki tien ja odottaa meitä siellä, edellä juoksija joka on valmistanut paikan meille.
Tämä päättää 3. Mooseksen kirjan tutkimisemme, vaikka on niin paljon lisääkin. Mutta toivon tämän olleen siunaus, uusi aihe ensi viikolla, siihen saakka, siunauksin,
John Fenn/LL