Liiton ymmärtäminen, osa 1/4, Yksin Itsekseen
Hei kaikki,
Ensi vilkaisulla tämä voisi näyttää olevan tylsä aihe. Kuitenkin todellisuutta on se, että elämäämme hallitsevat liitot erilaisissa moderneissa muodoissaan.
Kodin vuokraamisesta tai ostamisesta auton vuokraamiseen tai ostamiseen, kihlautumisesta ja avioitumisesta pankki- ja luottokortteihin, liitot modernissa muodossa järjestävät elämäämme. Ja kuten monet ovat kokeneet, mikä tahansa ihmisen liitto voidaan rikkoa, ja näin toimimisesta tulee erilaisia seurauksia.
Mutta on olemassa liitto, jota ei voi rikkoa.
Muinaiset liitot
Oikea termi on itse asiassa 'liiton leikkaaminen', sillä kaikki muinaiset liitot pitivät sisällään veren vuodattamisen. Liiton osapuolien, joita on ne kaksi jotka leikkaavat liiton, täytyi ensin sopia liittoon menemisestä.
Sovittuaan tästä kumpikin heistä antoi toiselle arvokkaimman omaisuutensa. Liiton leikkaamisen jälkeen oli aina juhla-ateria. Vannottiin aina valoja ja lausuttiin siunauksia liiton pitämisestä ja kirouksia, jos näin ei tehty.
Nämä tekijät: Sopimus, Veri, lahjojen vaihtaminen, valat, ja juhla-ateria, vaikka ovatkin muinaisia, hallitsevat hengellistä elämäämme Kristuksessa vielä tänäkin päivänä – ja tästä eteenpäinkin!
Sopimus:
Näemme 1. Moos.15:ssä Herran Jumalan (Jahve Elohim) näyttävät Abramille tähdet ja lupaamalla tälle lapsettomalle miehelle, että hänen jälkeläistensä määrä olisi niin lukuisa, ettei hän voi sitä laskea. Juuri siinä jakeessa kuusi Abram sopi tekevänsä liiton Jahve Elohimin kanssa: " Ja Abram uskoi Herraan (Jahve), ja Herra luki sen hänelle vanhurskaudeksi."
Muistanet aiemmasta tutkimuksesta, millainen Herra Jumala on. Hän, joka tuli ulos Elohimista muovatakseen Aadamin ruumiin, vuodatti ensimmäisen veriuhrin vaatetuksena Aadamille ja Eevalle, puhui Moosekselle palavasta pensaasta: Hän, joka Jeesus väitti olevansa Joh. 8: 58:ssa.
Jahvella ja Abramilla oli keskenään suullinen sopimus, mutta Abram kysyi sitten, kuinka hän tietäsi varmasti, että saisi pojan. Siihen vastauksena Jahve antoi ohjeet formalisoida heidän suullinen sopimuksensa.
Hän ohjeisti Abramia halkaisemaan kolmivuotiaan hiehon, kolmivuotiaan vuohen ja kolmivuotiaan pässin ja asettamaan niiden puolikkaat vastakkain. Hän ei halkaissut metsäkyyhkyä ja kyyhkysenpoikasta, vaan asetti toisen toiselle puolelle ja toisen toiselle puolelle. (15: 8-10)
Normaalissa Abramin ajan seremoniassa vähemmän voimakas liiton osapuolista käveli halkaistujen eläinten välissä. Tämä tapahtui vähemmän voimakkaan liiton osapuolen sanoessa, että jos hän rikkoisi liiton, hänestä tulisi kuin yksi noista eläimistä.
Tähän käytäntöön viitataan Jer. 34: 18:ssa: "Niitä, jotka rikkovat liittoni eivätkä ole täyttäneet sen liiton ehtoja, jonka he tekivät edessäni, Minä tulen kohtelemaan kuin uhrivasikkaa, jonka he halkaisivat kahtia ja jonka osien välissä he kävelivät." (suomennos tässä)
Abramin oli määrä kävellä osien välissä kahdesta liiton tekijästä vähäisempänä ja vannoa, että hän olisi kuin yksi noista eläimistä, jos hän rikkoisi liittoa.
Mutta Herra teki jotakin odottamatonta.
Hän sai Abramin vaipumaan syvään uneen, mikä teki tämän kykenemättömäksi kävelemään Jahven kanssa ruhojen välissä, mikä jätti Jahven kävelemään yksin Itsekseen niiden välissä ja tekemään liiton Itsensä kanssa.
1.Moos. 15: 17 sanoo: "Ja kun aurinko oli laskenut ja oli tullut pilkkopimeä, näkyi suitsuava pätsi ja liekehtivä tuli, joka liikkui uhrikappaleiden välissä. Sinä päivänä Herra (Jahve) teki Abramin kanssa liiton, sanoen..."
On monia kommentaareja koskien liekehtivää tulta ja suitsuavaa pätsiä (v. 1992 suomennoksessa soihdun lieska ja uunin savuava roihu). Asiayhteytenä on se, että Herra puhuu Abramille hänen jälkeläistensä 400 vuodesta Egyptissä. Jotkut ehdottavat liekehtivän tulen olevan tuhon savua ja pelastuksen (vapautuksen) valoa Egyptistä.
Olen taipuvainen ajattelemaan siitä tällä tavalla: Heprean 'suitsuava pätsi' koskee leivinuunia, mikä minulle tarkoittaa Jumalan huolenpitoa keskellä orjuutta Egyptissä. Liekehtivä tuli on se, kuinka Herra ilmestyi Moosekselle palavassa pensaassa ja piti Israelin lämpimänä autiomaassa valopatsaalla – vapautus ja ohjaus.
Sen sijaan, että Abram heikompana liiton tekevänä kulkisi eläinten välissä, Herrasta tuli heikompi osapuoli ja Hän kulki eläinten välissä. Herra lupasi ja sitten vahvisti lupauksensa tehden liiton. Hän teki sen tavalla, jolla lupasi Abramille huolenpitoa ja ohjausta; ja sitä ei koskaan rikota.
Tämä selitetään Hepr. 6: 13-20:ssa, joka sanoo osaksi:
"Sillä kun Jumala oli antanut lupauksen Aabrahamille, vannoi hän itse kauttansa, koska hänellä ei ollut ketään suurempaa, kenen kautta vannoa.... Sillä ihmiset vannovat suurempansa kautta, ja vala on heille asian vahvistus ja tekee lopun kaikista vastaväitteistä. Sen tähden, kun Jumala lupauksen perillisille vielä tehokkaammin tahtoi osoittaa, että hänen päätöksensä (tehdä liitto) on muuttumaton, vakuutti hän sen valalla, että me näistä kahdesta muuttumattomasta asiasta, joissa Jumala ei ole voinut valhetella, saisimme voimallisen kehoituksen, me, jotka olemme paenneet pitämään kiinni edessämme olevasta toivosta..."
Tämä oli se, mitä tapahtui, kun Jahve vaivutti Abramin syvään uneen ja kulki halkaistujen eläinten välissä. Hän antoi lupauksen Abramille ja sitten teki liiton Itsensä kanssa vahvistaen lupauksensa (suom. Raamattu: vakuutti sen valalla). Ei ole mitään varmempaa maailmankaikkeudessa kuin tuo!
Hepr. 6 kertoo meille täydellisemmän ajatuksen siitä, kuinka voimme olla vakuuttuneita pelastuksestamme, olla vakuuttuneita luottamuksestamme Jeesukseen:
"Olemme paenneet pitämään kiinni edessämme olevasta toivosta (taivas). Se toivo meille on ikään kuin sielun ankkuri, varma ja luja, joka ulottuu esiripun sisäpuolelle asti, jonne Jeesus edellä juoksijana meidän puolestamme on mennyt tultuaan ylimmäiseksi papiksi Melkisedekin järjestyksen mukaan, iankaikkisesti."
Pääpointtina tänään on, että Herra Jumala teki liiton Itsensä kanssa, ikään kuin Hän olisi heikompi kahdesta liiton tekevästä. Tämä viittaa Kristukseen, Jumalan poikaan, joka tyhjensi itsensä kaikista oikeuksista ja etuoikeuksista Jumalan Poikana, tullakseen ihmisolennoksi. Ja kuten Fil. 2: 6-11 sanoo: "hänet havaittiin olennaltaan sellaiseksi kuin ihminen; hän nöyryytti itsensä ja oli kuuliainen kuolemaan asti, hamaan ristin kuolemaan asti..." Vuosisatoja aiemmin, heikompana osapuolena Hän antoi lupauksen pelastuksesta ja sitten teki liiton Itsensä kanssa vahvistaakseen sen - sitten Hän tuli Itse yhdeksi meistä täyttääkseen liiton ehdot. "Se on täytetty."
Tuo on se liitto, jota ei voi rikkoa. Vau. Ihmeellistä armoa.
Enemmän ensi viikolla, siihen saakka, siunauksin,
John Fenn/LL