'Taivaan tuomioistuimia' koskeva virhe. Itämainen hovi. osa 1/6
Hei kaikki,
Sanotaan, että väärän rahan havaitsemiseen koulutettavat Yhdysvaltain liittovaltion agentit tutkivat ensin jokaista aidon rahan piirrettä. Kun he tuntevat aidon todella erinomaisen hyvin, he osaavat helposti havaita väärän.
Tuolla tavoin lähestyn tätä 'taivaan tuomioistuimia' koskevan opetuksen tutkimista. Ensimmäisellä puoliskolla keskityn etupäässä aitoon, niin että tultaessa siihen, kun pääsen kuvaamaan 'taivaan tuomioistuimia' koskevan opetuksen piirteitä, tiedät jo hengessäsi ja mielessäsi, että se on väärää.
Mitkä ovat 'taivaan tuomioistuimia' koskevan opetuksen perusasiat?
Tuo 'taivaan tuomioistuimet' kuvaa rukousta kuin se toimisi modernin länsimaisen/eurooppalaisen oikeusjärjestelmän puitteissa. Lähtökohtana on se, että Isä on tuomari, Jeesus on puolustusasianajajamme, paholainen on syyttäjä ja meidän tulee tuoda 'taivaan tuomioistuinten' ratkaistavaksi saadaksemme asianmukaisen tuomion. Se on kaavaan perustuva rukousjärjestelmä, jossa kuvataan oikeustapaus, kuten rikosasioita käsittelevässä tuomioistuimessa nykyään.
Sanotaan, että paholaisella on pääsy Isän luo, jonka edessä jokainen juttu käsitellään. Sanotaan myös, että jotkut uskovat, jotka ovat kuolleet, toimivat taivaan neuvostona. (Enemmän näistä myöhemmin tässä opetussarjassa)
'Taivaan tuomioistuimen' perustajalla on asiaan liittyvistä aiheista kirjoja, jotka vetoavat jokaiseen mahdolliseen pelkoon tai haluun, joka jollakulla saattaa olla. Näihin kuuluvat: 'taivaan tuomioistuimissa toimiminen', 'sukukirousten murtamisen perusteet', 'rukoukset ja julistukset, jotka avaavat taivaan tuomioistuimet', 'taivaalliset todistajat; taivaan neuvoston kanssa kumppanuudessa toimiminen henkilökohtaisen läpimurron saavuttamiseksi', 'taivaallisten lähestymiskieltojen antaminen', 'parantumisen vastaanottaminen taivaan tuomioistuimilta', 'kohtaloihin käsiksi pääseminen taivaan tuomioistuimilta', 'taivaan pörssisalit (vaurauteen käsiksi pääseminen)', jne.
Ymmärrä tämä Isämme ja Herramme armosta.
Isä ja Herramme tekevät sen, mitä voidaan tehdä sellaisten viattomien ja hyvää tarkoittavien uskovien avuksi, jotka etsivät epätoivoisesti vastauksia, mutta sotkeutuvat tähän erehdykseen. Jokin kaavan kuten tämä välityksellä saatu rukousvastaus ei merkitse sen opetuksen hyväksymistä, sen sijaan se heijastaa Isän armoa, Hänen joka auttaa yhtä lapsistaan pulassa.
Samalla tavalla pastori, jolla on salasuhde, saattaa rukoilla jonkun puolesta ja tämä paranee, Herra paransi tuon ihmisen tähden, ei tuon pastorin takia eikä se merkitse tuon pastorin hyväksymistä.
Raamattu on itämainen kirja. Isä on itämainen kuningas. Jeesus on itämaalainen.
Tämä on avain ymmärtää ensisijainen 'tuomioistuimen/hovin' käyttö Raamatussa.
Kaukoitä ja Lähi-itä ovat itää – itämaita. Kuninkaiden hovit ovat itämaisia, kyse ei ole 21. vuosisadan demokratiaan pohjautuvasta tuomioistuinjärjestelmästä. Tutkielmamme luokittelua varten Eurooppa ja Amerikat ovat 'länsimaalaisia', kun taas Israel ja Lähi-itä ovat 'itämaisia.'
"Käykää hänen portteihinsa kiittäen, hänen esikartanoihinsa (engl. Raamattu: hovi, tuomioistuin) ylistystä veisaten. Ylistäkää häntä, kiittäkää hänen nimeänsä. Sillä Herra on hyvä; hänen armonsa pysyy iankaikkisesti ja hänen uskollisuutensa polvesta polveen." Psalmi 100: 4-5
Itämainen hovi, kuten on mainittu psalmissa 100 yllä, viittaa alueeseen kuninkaan valtaistuimen ympärillä. Tulet porttinen kautta ja astut sisään valtaistuimen esikartanoihin/esipihoille. Sana 'hovi, esikartano' hepreassa tarkoittaa 'suljettu alue', viittaamassa valtaistuimen tai palatsin ympärillä olevaan alueeseen. VT:ssä mainitaan esipiha/sisäpiha ja ulompi esipiha. Se ei tarkoita modernia tuomioistuinjärjestelmää, vaan aluetta valtaistuimen ympärillä.
Itämaiset tavat: Aabrahamista evankeliumeihin ja niiden jälkeen
Näihin kuuluvat joko kumartaminen vyötäisiltä tai polvistuminen maahan kunnioituksesta jotakuta auktoriteettiasemassa olevaa kohtaan. Lännessä me kättelemme. Idässä kumarretaan vähintäänkin vyötäisiltä. 1. Moos. 18:2:ssa Aabraham kumarsi Herran edessä, kun Hän ja kaksi enkeliä ilmestyivät, jotta Herra saattoi antaa Aabrahamin rukoilla veljenpoikansa Lootin ja Sodoman ihmisten puolesta. Nuo kaksi enkeliä menivät myöhemmin edeltä luvussa 19 pelastamaan Lootin ja hänen perheensä.
Matt. 2: 11:ssa tietäjät lankesivat maahan palvoen Jeesus-vauvan edessä. Apt. 10:25:ssä roomalainen Cornelius 'lankesi hänen jalkojensa juureen' Pietarin edessä ja 'kumartui maahan.' Todellakin, Fil. 2: 10 sanoo, että jokainen polvi notkistuu ja jokainen kieli tunnustaa, että Jeesus Kristus on Herra. Tämä on täysin itämaista.
Pohdi itämaista tapaa kuljettaa kuningasta.
Monet meistä ovat nähneet elokuvia, kirjoja, taidetta tai historiallisia kuvauksia Kiinasta, Japanista, Intiasta jne, missä keisarit ja tärkeät virkamiehet istuvat tuolilla korokkeella. Tavallisesti tuolikorokkeella on verhot tai huntu, ja sitä kannetaan tankojen varassa palvelijoiden olkapäillä.
Juuri tällä tavalla liiton arkkia kantoivat papit, kuten Jumala käski. Voimme nähdä tämän 1. Aikak. 15:sta, missä arkin sivuilla olevien renkaiden läpi asetettiin tangot, ja sitten leeviläiset nostivat arkin ja kantoivat sitä olkapäillään.
Mainitsin tämän kohdan
Koska se selittää, miksi Ussa kuoli, kun hän vakaannutti härkävankkureita 2. Sam. 6: 6-8:ssa. Daavid oli sääntöjen vastaisesti ja tietämättömästi tuonut arkin härkävankkureissa. Ussan kuoltua Daavid teki kotiläksynsä ja löysi Jumalan ohjeet. Sitten hän sai leeviläiset kantamaan arkkia asianmukaisesti. Arkin sivussa olevien renkaiden läpi oli asetettu puiset tangot ja leeviläiset käyttivät noita tankoja kantaessaan arkkia olkapäillään. Ks. 2. Moos. 25: 12-15, 27. 2. Moos. 27: 6-8.
Tapa, jolla Israel kuljetti liiton arkkia, on taivaallisen esikuva. Hesekiel koki Isän valtaistuimellaan lentämässä häntä kohti Hes. 1:ssä. Hän kuvaa palavia kerubeja kantamassa valtaistuinkoroketta olkapäillään ja viemässä Häntä sinne, minne Hän tahtoi. (Hes.1: 15-28)
Niihin, joilla on suora pääsy itämaiseen hoviin (valtaistuimen luo), kuuluvat kuninkaan perhe ja lapset, ystävät, vanhimmat tai neuvonantajat, ja hengelliset johtajat.
Jos olet lukenut Danielin kirjan, ymmärrät, että Danielilla oli juuri sellainen asema Nebukadnessarin hovissa. Näemme Esterin ja hänen aviomiehensä, kuninkaan, sekä Joosefin (ja hänen veljensä) faaraon kuninkaallisessa hovissa. Israelissa ja Juudassa näemme profeetta Samuelin kuningas Saulin edessä. Näemme Jesajan palvelevan kuningas HIskiaa ja Jeremian palvelevan kuningas Sidkiaa jne. Profeetta, pappi ja kuningas hallitsivat ja neuvoivat Israelia kautta koko sen historian.
Kyllä, Raamattu on itämainen kirja ja Isän valtaistuin on osa itämaista hovia.
Olemme perhettä, joten meillä on pääsy, eikä kukaan voi syyttää meitä Isämme, kuninkaan edessä. Kuninkaallinen (itämainen ja länsimainen) hovi on kuninkaan perheen jatke. Ne, joiden sallitaan tulla ja jotka ovat tervetulleita kuninkaan eteen, ovat kuninkaan perhe ja aateliset, sekä hengelliset johtajat. Se myös sisältää palvelijat, jotka eivät ole kuninkaallisia.
Jatkamme itämaisten kuninkaiden lapsista ensi viikolla. Siihen saakka, siunauksin,
John Fenn/LL