The Deconstruction of one's faith; Prodigals, Rich Rulers #2 of 3
Oman uskon purkaminen; tuhlaajapojat, rikkaat nuorukaiset, osa 2/3
Hei kaikki,
Olen kertonut prosessista, jota yleisesti kutsutaan (Yhdysvalloissa) ‘oman uskonsa purkamiseksi’, mitä käytetään kuvaamaan aikuisia parikymppisistä nuoriin nelikymppisiin, jotka varttuivat seurakunnasta ja nyt hylkäävät seurakunnan ja monien kohdalla Herran.
Rikas nuorukainen
Rikas nuorukainen löytyy Matt. 19: 16-22:ssa tutkimassa uskoaan ja suhdettaan vanhempiinsa.
Hän tuli Jeesuksen luo kysyen: “Hyvä opettaja, mitä minun pitää tehdä, jotta saisin iankaikkisen elämän?” Ja Jeesus vastasi: "Miksi kutsut minua hyväksi? Ei ole ketään muuta hyvää kuin Jumala. ” (suomennos tässä) Heti alussa Jeesus pyrkii ratkaisemaan asian. Kuka sinä ajattelet minun olevan? Olenko Herra, valehtelija vai hullu? Kutsumalla minua hyväksi, sillä ei ole ketään muuta hyvää kuin Jumala, kutsutko minua Jumalaksi? Nuorukainen oli hiljaa. Niinpä Jeesus lähestyi kysymystä toisesta näkökulmasta.
Tässä yhdessä sananvaihdossa löydämme oman uskonsa purkavien pulman: He hylkäävät sen minkä kanssa varttuivat, mutta eivät vielä tiedä, mitä tehdä. Syvällä sydämessään he vain tietävät haluavansa yhä ikuisen elämän, vaikka he eivät myönnä sitä avoimesti, syvällä sydämessään he pelkäävät kuolemista ja haluavat määränpäänsä olevan turvattu.
Vihaisena ja loukkaantuneena he saattavat hyökätä vanhempiaan, seurakuntaansa vastaan tai avoimesti todeta, että hylkäävät ‘uskontonsa’, mutta heidän sydämessään on pelkoa, hämmennystä ja taas tietäen enemmän, mitä eivät halua kuin mitä haluavat.
Kokeiltuaan ‘uskonnon’ rajoitteita, he astuvat toimintahäiriön maailmaan. Joskus tuo toimintahäiriö on ilmiselvää ja näkyy rikkoutuneissa ihmissuhteissa ja epävakaudesta elämässä. Joskus toimintahäiriö on piilossa kaiken sen kullan ja kimalluksen takana, jota maailma tarjoaa, mikä jättää heidät sisältä tyhjiksi – he tietävät tämän, mutta eivät ole rauhassa, eivätkä he vielä ole siinä kohdassa, jossa he voivat nöyrtyä ja palata lapsuusajan uskoonsa.
Pohdi tuota nuorukaista
Tämä nuorukainen oli rikas, ja meille kerrotaan myöhemmin keskustelussa, hänellä oli paljon omaisuutta. Ei vain rahaa, vaan myös omaisuutta. Kuitenkin huolimatta siitä mitä hänellä oli, hän tiesi, ettei hänellä ollut iankaikkista elämää. Hän kertoi Jeesukselle tehneensä kaiken mitä häneltä vaadittiin hänen uskonnossaan ja epäilemättä hänen vanhempiensa uskonnossa – kuitenkin hän tiesi, ettei hänellä ollut iankaikkista elämää.
Hän etsi jotakin mitä tehdä. “Mitä minun pitää tehdä?”, hän kysyi. Hän oli pitänyt kaikki käskyt lapsuudesta lähtien, mutta oli tyhjä. Hän tiesi, ettei tuolla uskonnolla ollut iankaikkista elämää, se ei täyttänyt hänen sydäntään tarkoituksella.
Uskonsa jättänyt aikuinen painiskelee Jeesuksen väitteiden kanssa. Monet kerrat hän ei hylkää Häntä, vaan sen sijaan sen seurakuntapaketin, jonka kautta Jeesus esitettiin. Jos hän vain voisi tuntea Herran ilman sitä auditorioseurakunnan paketoitua show’ta ja sen kulttuuria. Tuolla nuorukaisella oli uskonnon muoto, mutta hän oli fiksu. Hän tiesi sen olevan ulkonaiseen suuntautunutta, suoritukseen perustuvaa, ja se jätti hänet tyhjäksi, vaikka hän piti kaikki käskyt lapsuudesta lähtien. Hän oli purkamassa uskoaan. Hän yritti päästä siitä selville. Mitä minun pitää tehdä?
Juuri tuon kanssa he painiskelevat; Jeesuksen väitteiden
Vanhempien rooli heidän lastensa elämässä pitää sisällään sen tosiasian, että jokainen ‘ensimmäinen’ heidän lapsensa kokemuksista elämässä (tiettyyn ikään asti) tulee hänen vanhempiensa kautta. Liesi on kuuma – tuo ensimmäinen kerta, jolloin opittiin tuo tosiasia, tuli hänen vanhempiensa kautta. Syö vihanneksesi, ne ovat sinulle hyväksi – tuo ‘ensimmäinen’ tuli hänen vanhempiensa kautta. Harjaa hampaasi pitääksesi ne terveisinä – tuo ‘ensimmäinen’ tuli vanhempien kautta.
Kun lapsi vanhenee, vanhempi haluaa lapsensa (tai hänen pitäisi haluta lapsensa) saavan kuulla aiheesta seksi häneltä, ei lapsen koulusta, ei hänen ystäviltään, ei pornosivustolta. Vanhempi haluaa lapsensa oppivan rahasta ja budjetoinnista ja ahkerasta työnteosta ja säästämisestä häneltä, ei jätä tuota maailman mainostajien ja ystävien opetettavaksi. Vanhemmat haluavat lastensa ymmärtävän elämänkysymysten asianmukaisen asiayhteyden – lähtien kunnollisesta syömisestä seksiin ja rahaan ja ihmissuhteisiin. Vanhemmat asettavat kaiken asianmukaiseen asiayhteyteen ja ymmärrykseen. Jumala mukaan luettuna.
Vanhempi esittelee lapselleen ‘tämä on Jumala’ ja ‘haluan opettaa sinulle Jeesuksesta, joka rakastaa meitä ja kuoli meidän puolestamme’ – ja se on hyväksyttävää, kunnes tuo lapsi tulee ikään, jossa toisilla ihmisillä on muita ajatuksia Jumalasta. Jopa jos tuolla lapsella olisi aitoja kokemuksia Herrasta, Hänen ‘henkilökohtaisesti omaksi’ ottaminen ei tapahdu automaattisesti.
Monet meistä tuntevat ystäviä tai sukulaisia, jotka ehkä lapsena tai teininä kokivat Herran
Mutta he eivät vaella Hänen kanssaan nyt. Joskus me ihmettelemme, kuinka sama kokemus muutti meidät niin, mutta heitä ei. Se johtuu siitä, että ihmisellä voi olla kokemus Jumalasta, mutta hän jättää asian vain siksi – hetkeksi ajassa. Pelkästään se, että on kokemus Pyhästä Hengestä ei merkitse sitä, että ihminen antaa sydämensä ja elämänsä Jumalalle.
Ja se on rikkaan nuorukaisen ahdinko. Hän oli pitänyt kaikki käskyt. Hän oli ‘hyvä poika’ kaikkien hyvän juutalaisen pojan mittareiden mukaan ensimmäisellä vuosisadalla. Hän oli luultavasti teini tässä, myöhäisessä teini-iässä ehkä, kuitenkin hän yhä etsi. Tässä hän tulee kasvotusten lihassa olevan Jumalan kanssa ja sitten kävelee pois.
Jumala vai maailma?
“Myy omaisuutesi ja seuraa Minua” merkitsi hänelle sitä, että hän panee sydämensä uhrialttarille kaiken varallisuutensa ja siihen liittyvän ylpeyden, ja kääntää sille selkänsä. Monet miehet varttuvat ajatelleen, että kristityksi tuleminen tekee heistä heikkoja. He ajattelevat, että usko on naisia varten, koska he eivät ole koskaan sovittaneet yhteen uskovana miehenä olemista sen kanssa, että kykenee tekemään ahkerasti työtä ja mennä elämässä eteenpäin itsensä ja perheensä hyväksi. Monet miehet ilmaisevat uskoaan tekemällä ahkerasti työtä ja hankkimalla elanto perheelleen, hyvä niin, mutta se ei ole ristiriidassa sen kanssa, että on uskova mies.
Tämä rikas nuorukainen oli myös hämmentynyt. Oliko Jeesus Jumala? Hän ei ollut vastannut Hänen kysymykseensä. Hän on hyvä, mutta menisikö nuorukainen niin pitkälle, että sanoisi Jeesuksen olevan Jumala? Ja jos Hän on Jumala, haluan Jumalan, mutta en niin suuressa määrin, että Hän muuttaa elämäni. Hän heikentäisi minua miehenä, ihmisenä, joka haluaa olla menestynyt elämässä. Pidän maailmasta. Kuinka voin olla uskova ihminen ja yhä olla menestynyt? Nuorukainen ei osannut sovittaa yhteen noita kysymyksiä.
Jae 22 sanoo, että nuorukainen “meni pois murheellisena, sillä hänellä oli paljon omaisuutta.“
Sana ‘murheellinen’ ei välitä oikein tämän miehen tunteita. Se tulee kreikan juurisanasta ‘lupe’, joka tarkoittaa ‘olla syvässä tunne-elämän kivussa, ahdistuksessa ja murheessa’. Sitä käytetään kuvaamaan synnytyskipuja.
Sitä käytetään jälleen 2. Moos. 7:9:ssä kuvaamaan jotakuta, joka katuu siinä määrin, että on tuskissaan syntinsä tähden. Sitä käytetään Ef. 4:30:ssa, kun Paavali käskee meitä olemaan murehduttamatta Pyhää Henkeä – älkäämme aiheuttako Hänelle syvää tunteen ahdistusta toimillamme. Sitä käytetään Joh. 17:30:sta Pietarista, joka oli murheellinen, syvästi tunteidensa puolesta loukkaantunut siitä, että Herra oli kysynyt häneltä kolmesti, rakastiko Pietari Häntä.
Rikas nuorukainen oli järkyttynyt Jeesuksen kysymyksestä ja siitä mitä hänen täytyisi tehdä saadakseen iankaikkisen elämän – hän rakasti maailmaa ja statustaan ja omaisuuttaan. Ajatus siitä, että palaisi uskonsa ytimeen, jättäisi uskonnollisen hyväksynnän show’n ja ulkonaiset seikat aidon (uskon) hyväksi, aiheutti hänelle syvää tunne-elämän tuskaa – kuten synnytys hänen sielussaan.
Tämä kipu kuvaa sitä, mitä monet uskossa varttuneet käyvät läpi, he ovat kokeneet maailmaa ja tietävät syvässä sydämessään, että ‘äiti ja isä ovat oikeassa’, mutta ovat liian ylpeitä ja liian paljon maailmaan rakastuneita nöyrtyäkseen ja palatakseen uskoonsa. He eivät ole onnellisia ihmisiä. He naamioivat kipunsa, he naamioivat sen painiskelun, joka on menossa heidän sydämessään. He saattavat olla vihaisia ja heidät täytyy jättää rauhaan painiskelemaan itsekseen – he tarvitsevat aikaa prosessoida, ja he tulevat jossain vaiheessa tulevaisuudessa palaamaan kysymään kysymyksiä tai tekemään sovintoa.
Mutta toivoa on…
Samaan aikaan kun Herra ei nykyään ehkä vaadi jokaista, jolla on omaisuutta, myymään kaikkea, Hän kyllä vaatii meitä ‘myymään kaiken’ Hänelle sydämessämme. Kysymykseksi tulee: “Lisäämmekö me Jeesuksen kiireiseen elämäämme, vai annammeko kiireisen elämämme Jeesukselle?” Joskus se alkaa niin, että lisätään Hänet omaan elämään, ja ajan myötä tuo elämä annetaan Hänelle.
Seurakunnan perimätieto kertoo, että tämä rikas nuorukainen oli mies, jonka tunnemme Barnabaksena, Paavalin kumppanina palvelutyössä. Apt. 4:34-37:ssä sanotaan, että Joosef, joka oli niin hyvä mies ja ihmissuhteissa ‘sillanrakentaja’, että apostolit kutsuivat häntä nimellä ‘Barnabas’. Barnabas tarkoittaa ‘se, joka kutsuu ihmisiä yhteen suurempaan läheisyyteen ja lohdutukseen’. Näemme Apostolien teoissa, että hän myi kaiken omaisuutensa ja antoi rahat apostolien jaettavaksi, että toisten tarpeet tulivat tyydytettyä. Arameaksi hänen nimensä tarkoittaa ‘profeetan poika’.
Hän oli ensimmäinen, joka lähestyi entistä Saul Tarsolaista päästäkseen selville, oliko tämän uusi usko aitoa Apt. 9:ssä, ja sitten tutustutti hänet (Paavalin) apostoleihin. He lähettivät hänet Antiokiaan Apt. 11:ssä edustajanaan tarkastamaan siellä olevat uudet kreikkalaiset uskovat.
Emme voi todistaa, että Barnabas oli Matteus 19:ssä oleva nuorukainen millään Raamatun kohdalla, mutta silti, näemme hänen kaltaistensa nuorten miesten ‘myyvän kaiken’ Herran tähden. Miehet kuten Matteus itse, joka oli teini tai esiteini tavatessaan Jeesuksen. Apostoli Johanneksen arvioidaan olleen noin 17, kun hänestä tuli yksi Jeesuksen opetuslapsista.
Herra työskentelee ajan kuluessa syvällä ihmisten sydämissä… ja ensi viikolla katsomme toista, joka painiskeli perheensä uskon kanssa, ja jolla oli se hetki, jolloin Raamattu sanoi, että hän ‘meni itseensä’. Olkoon niin kaikkien meidän kurittomien lastemme kohdalla!
Ensi viikkoon, siunauksin,
John Fenn/LL
Oman uskon purkaminen; tuhlaajapojat, rikkaat nuorukaiset, osa 2/3
Hei kaikki,
Olen kertonut prosessista, jota yleisesti kutsutaan (Yhdysvalloissa) ‘oman uskonsa purkamiseksi’, mitä käytetään kuvaamaan aikuisia parikymppisistä nuoriin nelikymppisiin, jotka varttuivat seurakunnasta ja nyt hylkäävät seurakunnan ja monien kohdalla Herran.
Rikas nuorukainen
Rikas nuorukainen löytyy Matt. 19: 16-22:ssa tutkimassa uskoaan ja suhdettaan vanhempiinsa.
Hän tuli Jeesuksen luo kysyen: “Hyvä opettaja, mitä minun pitää tehdä, jotta saisin iankaikkisen elämän?” Ja Jeesus vastasi: "Miksi kutsut minua hyväksi? Ei ole ketään muuta hyvää kuin Jumala. ” (suomennos tässä) Heti alussa Jeesus pyrkii ratkaisemaan asian. Kuka sinä ajattelet minun olevan? Olenko Herra, valehtelija vai hullu? Kutsumalla minua hyväksi, sillä ei ole ketään muuta hyvää kuin Jumala, kutsutko minua Jumalaksi? Nuorukainen oli hiljaa. Niinpä Jeesus lähestyi kysymystä toisesta näkökulmasta.
Tässä yhdessä sananvaihdossa löydämme oman uskonsa purkavien pulman: He hylkäävät sen minkä kanssa varttuivat, mutta eivät vielä tiedä, mitä tehdä. Syvällä sydämessään he vain tietävät haluavansa yhä ikuisen elämän, vaikka he eivät myönnä sitä avoimesti, syvällä sydämessään he pelkäävät kuolemista ja haluavat määränpäänsä olevan turvattu.
Vihaisena ja loukkaantuneena he saattavat hyökätä vanhempiaan, seurakuntaansa vastaan tai avoimesti todeta, että hylkäävät ‘uskontonsa’, mutta heidän sydämessään on pelkoa, hämmennystä ja taas tietäen enemmän, mitä eivät halua kuin mitä haluavat.
Kokeiltuaan ‘uskonnon’ rajoitteita, he astuvat toimintahäiriön maailmaan. Joskus tuo toimintahäiriö on ilmiselvää ja näkyy rikkoutuneissa ihmissuhteissa ja epävakaudesta elämässä. Joskus toimintahäiriö on piilossa kaiken sen kullan ja kimalluksen takana, jota maailma tarjoaa, mikä jättää heidät sisältä tyhjiksi – he tietävät tämän, mutta eivät ole rauhassa, eivätkä he vielä ole siinä kohdassa, jossa he voivat nöyrtyä ja palata lapsuusajan uskoonsa.
Pohdi tuota nuorukaista
Tämä nuorukainen oli rikas, ja meille kerrotaan myöhemmin keskustelussa, hänellä oli paljon omaisuutta. Ei vain rahaa, vaan myös omaisuutta. Kuitenkin huolimatta siitä mitä hänellä oli, hän tiesi, ettei hänellä ollut iankaikkista elämää. Hän kertoi Jeesukselle tehneensä kaiken mitä häneltä vaadittiin hänen uskonnossaan ja epäilemättä hänen vanhempiensa uskonnossa – kuitenkin hän tiesi, ettei hänellä ollut iankaikkista elämää.
Hän etsi jotakin mitä tehdä. “Mitä minun pitää tehdä?”, hän kysyi. Hän oli pitänyt kaikki käskyt lapsuudesta lähtien, mutta oli tyhjä. Hän tiesi, ettei tuolla uskonnolla ollut iankaikkista elämää, se ei täyttänyt hänen sydäntään tarkoituksella.
Uskonsa jättänyt aikuinen painiskelee Jeesuksen väitteiden kanssa. Monet kerrat hän ei hylkää Häntä, vaan sen sijaan sen seurakuntapaketin, jonka kautta Jeesus esitettiin. Jos hän vain voisi tuntea Herran ilman sitä auditorioseurakunnan paketoitua show’ta ja sen kulttuuria. Tuolla nuorukaisella oli uskonnon muoto, mutta hän oli fiksu. Hän tiesi sen olevan ulkonaiseen suuntautunutta, suoritukseen perustuvaa, ja se jätti hänet tyhjäksi, vaikka hän piti kaikki käskyt lapsuudesta lähtien. Hän oli purkamassa uskoaan. Hän yritti päästä siitä selville. Mitä minun pitää tehdä?
Juuri tuon kanssa he painiskelevat; Jeesuksen väitteiden
Vanhempien rooli heidän lastensa elämässä pitää sisällään sen tosiasian, että jokainen ‘ensimmäinen’ heidän lapsensa kokemuksista elämässä (tiettyyn ikään asti) tulee hänen vanhempiensa kautta. Liesi on kuuma – tuo ensimmäinen kerta, jolloin opittiin tuo tosiasia, tuli hänen vanhempiensa kautta. Syö vihanneksesi, ne ovat sinulle hyväksi – tuo ‘ensimmäinen’ tuli hänen vanhempiensa kautta. Harjaa hampaasi pitääksesi ne terveisinä – tuo ‘ensimmäinen’ tuli vanhempien kautta.
Kun lapsi vanhenee, vanhempi haluaa lapsensa (tai hänen pitäisi haluta lapsensa) saavan kuulla aiheesta seksi häneltä, ei lapsen koulusta, ei hänen ystäviltään, ei pornosivustolta. Vanhempi haluaa lapsensa oppivan rahasta ja budjetoinnista ja ahkerasta työnteosta ja säästämisestä häneltä, ei jätä tuota maailman mainostajien ja ystävien opetettavaksi. Vanhemmat haluavat lastensa ymmärtävän elämänkysymysten asianmukaisen asiayhteyden – lähtien kunnollisesta syömisestä seksiin ja rahaan ja ihmissuhteisiin. Vanhemmat asettavat kaiken asianmukaiseen asiayhteyteen ja ymmärrykseen. Jumala mukaan luettuna.
Vanhempi esittelee lapselleen ‘tämä on Jumala’ ja ‘haluan opettaa sinulle Jeesuksesta, joka rakastaa meitä ja kuoli meidän puolestamme’ – ja se on hyväksyttävää, kunnes tuo lapsi tulee ikään, jossa toisilla ihmisillä on muita ajatuksia Jumalasta. Jopa jos tuolla lapsella olisi aitoja kokemuksia Herrasta, Hänen ‘henkilökohtaisesti omaksi’ ottaminen ei tapahdu automaattisesti.
Monet meistä tuntevat ystäviä tai sukulaisia, jotka ehkä lapsena tai teininä kokivat Herran
Mutta he eivät vaella Hänen kanssaan nyt. Joskus me ihmettelemme, kuinka sama kokemus muutti meidät niin, mutta heitä ei. Se johtuu siitä, että ihmisellä voi olla kokemus Jumalasta, mutta hän jättää asian vain siksi – hetkeksi ajassa. Pelkästään se, että on kokemus Pyhästä Hengestä ei merkitse sitä, että ihminen antaa sydämensä ja elämänsä Jumalalle.
Ja se on rikkaan nuorukaisen ahdinko. Hän oli pitänyt kaikki käskyt. Hän oli ‘hyvä poika’ kaikkien hyvän juutalaisen pojan mittareiden mukaan ensimmäisellä vuosisadalla. Hän oli luultavasti teini tässä, myöhäisessä teini-iässä ehkä, kuitenkin hän yhä etsi. Tässä hän tulee kasvotusten lihassa olevan Jumalan kanssa ja sitten kävelee pois.
Jumala vai maailma?
“Myy omaisuutesi ja seuraa Minua” merkitsi hänelle sitä, että hän panee sydämensä uhrialttarille kaiken varallisuutensa ja siihen liittyvän ylpeyden, ja kääntää sille selkänsä. Monet miehet varttuvat ajatelleen, että kristityksi tuleminen tekee heistä heikkoja. He ajattelevat, että usko on naisia varten, koska he eivät ole koskaan sovittaneet yhteen uskovana miehenä olemista sen kanssa, että kykenee tekemään ahkerasti työtä ja mennä elämässä eteenpäin itsensä ja perheensä hyväksi. Monet miehet ilmaisevat uskoaan tekemällä ahkerasti työtä ja hankkimalla elanto perheelleen, hyvä niin, mutta se ei ole ristiriidassa sen kanssa, että on uskova mies.
Tämä rikas nuorukainen oli myös hämmentynyt. Oliko Jeesus Jumala? Hän ei ollut vastannut Hänen kysymykseensä. Hän on hyvä, mutta menisikö nuorukainen niin pitkälle, että sanoisi Jeesuksen olevan Jumala? Ja jos Hän on Jumala, haluan Jumalan, mutta en niin suuressa määrin, että Hän muuttaa elämäni. Hän heikentäisi minua miehenä, ihmisenä, joka haluaa olla menestynyt elämässä. Pidän maailmasta. Kuinka voin olla uskova ihminen ja yhä olla menestynyt? Nuorukainen ei osannut sovittaa yhteen noita kysymyksiä.
Jae 22 sanoo, että nuorukainen “meni pois murheellisena, sillä hänellä oli paljon omaisuutta.“
Sana ‘murheellinen’ ei välitä oikein tämän miehen tunteita. Se tulee kreikan juurisanasta ‘lupe’, joka tarkoittaa ‘olla syvässä tunne-elämän kivussa, ahdistuksessa ja murheessa’. Sitä käytetään kuvaamaan synnytyskipuja.
Sitä käytetään jälleen 2. Moos. 7:9:ssä kuvaamaan jotakuta, joka katuu siinä määrin, että on tuskissaan syntinsä tähden. Sitä käytetään Ef. 4:30:ssa, kun Paavali käskee meitä olemaan murehduttamatta Pyhää Henkeä – älkäämme aiheuttako Hänelle syvää tunteen ahdistusta toimillamme. Sitä käytetään Joh. 17:30:sta Pietarista, joka oli murheellinen, syvästi tunteidensa puolesta loukkaantunut siitä, että Herra oli kysynyt häneltä kolmesti, rakastiko Pietari Häntä.
Rikas nuorukainen oli järkyttynyt Jeesuksen kysymyksestä ja siitä mitä hänen täytyisi tehdä saadakseen iankaikkisen elämän – hän rakasti maailmaa ja statustaan ja omaisuuttaan. Ajatus siitä, että palaisi uskonsa ytimeen, jättäisi uskonnollisen hyväksynnän show’n ja ulkonaiset seikat aidon (uskon) hyväksi, aiheutti hänelle syvää tunne-elämän tuskaa – kuten synnytys hänen sielussaan.
Tämä kipu kuvaa sitä, mitä monet uskossa varttuneet käyvät läpi, he ovat kokeneet maailmaa ja tietävät syvässä sydämessään, että ‘äiti ja isä ovat oikeassa’, mutta ovat liian ylpeitä ja liian paljon maailmaan rakastuneita nöyrtyäkseen ja palatakseen uskoonsa. He eivät ole onnellisia ihmisiä. He naamioivat kipunsa, he naamioivat sen painiskelun, joka on menossa heidän sydämessään. He saattavat olla vihaisia ja heidät täytyy jättää rauhaan painiskelemaan itsekseen – he tarvitsevat aikaa prosessoida, ja he tulevat jossain vaiheessa tulevaisuudessa palaamaan kysymään kysymyksiä tai tekemään sovintoa.
Mutta toivoa on…
Samaan aikaan kun Herra ei nykyään ehkä vaadi jokaista, jolla on omaisuutta, myymään kaikkea, Hän kyllä vaatii meitä ‘myymään kaiken’ Hänelle sydämessämme. Kysymykseksi tulee: “Lisäämmekö me Jeesuksen kiireiseen elämäämme, vai annammeko kiireisen elämämme Jeesukselle?” Joskus se alkaa niin, että lisätään Hänet omaan elämään, ja ajan myötä tuo elämä annetaan Hänelle.
Seurakunnan perimätieto kertoo, että tämä rikas nuorukainen oli mies, jonka tunnemme Barnabaksena, Paavalin kumppanina palvelutyössä. Apt. 4:34-37:ssä sanotaan, että Joosef, joka oli niin hyvä mies ja ihmissuhteissa ‘sillanrakentaja’, että apostolit kutsuivat häntä nimellä ‘Barnabas’. Barnabas tarkoittaa ‘se, joka kutsuu ihmisiä yhteen suurempaan läheisyyteen ja lohdutukseen’. Näemme Apostolien teoissa, että hän myi kaiken omaisuutensa ja antoi rahat apostolien jaettavaksi, että toisten tarpeet tulivat tyydytettyä. Arameaksi hänen nimensä tarkoittaa ‘profeetan poika’.
Hän oli ensimmäinen, joka lähestyi entistä Saul Tarsolaista päästäkseen selville, oliko tämän uusi usko aitoa Apt. 9:ssä, ja sitten tutustutti hänet (Paavalin) apostoleihin. He lähettivät hänet Antiokiaan Apt. 11:ssä edustajanaan tarkastamaan siellä olevat uudet kreikkalaiset uskovat.
Emme voi todistaa, että Barnabas oli Matteus 19:ssä oleva nuorukainen millään Raamatun kohdalla, mutta silti, näemme hänen kaltaistensa nuorten miesten ‘myyvän kaiken’ Herran tähden. Miehet kuten Matteus itse, joka oli teini tai esiteini tavatessaan Jeesuksen. Apostoli Johanneksen arvioidaan olleen noin 17, kun hänestä tuli yksi Jeesuksen opetuslapsista.
Herra työskentelee ajan kuluessa syvällä ihmisten sydämissä… ja ensi viikolla katsomme toista, joka painiskeli perheensä uskon kanssa, ja jolla oli se hetki, jolloin Raamattu sanoi, että hän ‘meni itseensä’. Olkoon niin kaikkien meidän kurittomien lastemme kohdalla!
Ensi viikkoon, siunauksin,
John Fenn/LL
RSS Feed