Nehemia, uusia ystäviä, 3/3
Hei kaikki,
Tapa, jolla muuri rakennettiin uudelleen, on meille suureksi avuksi muuttaessamme suuntaa tai rakentaessamme elämäämme uudelleen. On ihmeellistä, kuinka monia avuksi olevia asioita voimme oppia Nehemialta.
Ihmisiä liittyi Nehemiaan
Luku kolme kertoo meille, että hetki kun muut kuulivat, mitä Nehemia oli tekemässä, he liittyivät häneen. Koko Neh. 3 listaa sen, kuka työskenteli missäkin ja mitä tehden. He työskentelivät rinnakkain, vierekkäin tiimityötä naapurinsa kanssa tehden. Jokainen muurin vieressä asuva korjasi taloaan vastapäätä olevan osan muurista. Jokainen Jerusalemin kansalainen oli vastuussa siitä muurin osasta, joka suojasi hänen omaa kotiaan.
Tämä on tärkeä periaate, se että jokaisen ihmisen 'kaupungissasi' täytyy tehdä oma osansa.
Jos tässä analogiassa olet kaupunki, se tarkoittaa, että elämässäsi, tunteissasi, sydämessäsi sinulla on eri osia, jotka täytyy korjata juuri sillä alueella, jota tuo asia koskee. Työstä sitä muurin osaa, joka puolustaa sinua itseäsi ja perhettäsi. Älä anna sen levitä muille alueille, käsittele vain tuon ongelman ydinkohtaa. Siirry sen jälkeen seuraavaan.
Jos heidän syytöksensä eivät tehoa, he suuttuvat
Nehemia 4:1 kertoo meille, että kun Sanballat kuuli, mitä he olivat tekemässä, hän pilkkasi heitä ja 'tulistui' vihasta – hepreankielinen teksti sanoo, että hän paloi vihasta heitä kohtaan. Joskus ihmiset tekevät niin, kun he tietävät menettäneensä hallintaotteensa sinusta. Se on ok, jos asiasi on oikea ja vanhurskas. Kyse on heidän sydämensä ongelmasta, jonka vain he voivat korjata.
Nehemia 4:9 sanoo ihmisten olleen aseistettuja heidän rakentaessaan muuria. He asettivat vartion, jotta kukaan ei voinut tulla yöllä tuhoamaan heidän työtään. Meidän täytyy tajuta, että tehdessämme Herran tahdon, myös meidän täytyy olla siten 'aseistettuja' Herralla, tietoisia siitä, että toiset uhkaavat meitä ja ehkä hyökkäävät kimppuumme – heidän täytyy nähdä, että vedämme vertoja mille tahansa haasteelle.
Joskus kristityt ajattelevat, että koska he ovat rauhallisia, se on ainoa, mitä tarvitaan. Ei, sinun täytyy olla kykenevä puolustamaan itseäsi, uskoasi. Juuri tuo vahvan vastauksen potentiaali saa vihollisen pelkäämään. Jos olet vain vaaraton, sitten riivaajat voivat kävellä ylitsesi. Meidän täytyy pitää puolemme niitä vastaan.
Jos olet vaaraton, mutta sinulla on potentiaali käyttää Jeesuksen nimeä niitä vastaan, sinulla on potentiaali nousta puolustamaan itseäsi ja näkemyksiäsi ja moraaliasi, sitten vihollinen kunnioittaa sitä ja ajattelee kahdesti, ennen kuin hyökkää kimppuusi.
Juuri se, että Nehemia, vaikka oli tekemässä rauhallista työtä, aseisti työntekijät, niin että hyökkäyksellä uhkaavat viholliset tietäisivät Nehemian olevan vahva ja itse asiassa puolustavan itseään – ja kaikki hänen puolellaan olevat puolustaisivat itseään. Neh. 4:18 sanoo: "...kullakin miekka sidottuna vyöllensä heidän rakentaessaan..." Olkaa vaarattomia kuin kyyhkyt, mutta viisaita kuin käärmeet.
Sano vain 'No ei' kun he haluavat sinun tulevan 'Oonoon'.
Luku 6 paljastaa ne tavat, joilla paholainen hyökkää meitä vastaan nykyään, kuten asia nähdään Nehemian silmin. 6: 2-4:ssä Sanballat ja muut Nehemiaa häiriten kutsuvat laskeutumaan alas muurilta puhumaan heidän kanssaan Oonon laaksoon. He tekevät sen neljästi. Joka kerran Nehemia sanoi: 'No ei', hän ei sallinut itseään häirittävän ja keskeyttävän sitä tehtävää, jonka Herra oli hänelle antanut. Jos jokin häiriötekijä uhkaa vetää sinut pois siitä, mitä Jumala haluaa sinun tekevän, sano 'No ei' Oonolle.
Viides yritys oli kiristysyritys. Sanballat kirjoitti kirjeen syyttäen Nehemiaa monin valhein ja uhkasi lähettää kirjeen kuninkaalle. Nehemia konfrontoi Sanballatin kirjeeseen liittyen sanoen, että hän tiesi sen olevan valhetta ja että hän ei ollut peloissaan. Hän toteaa jakeessa 9: "He näet kaikki pelottelivat meitä arvellen: "Heidän kätensä herpoavat työssä, ja se jää tekemättä". Mutta vahvista sinä minun käteni."
Jakeissa 10-12 Nehemia saa väärän profetian, joka on annettu pelottelutarkoituksessa, jotta hän tekisi jotakin tyhmää. Niin kuin riistalintu on hätistetty esiin piilopaikastaan vain tullakseen ammutuksi ilmasta, tuo oli väärän sanan tarkoitus. Nehemia sanoi jakeissa 11: "Pakenisiko minunlaiseni mies?" Jakeessa 12 hän sanoo ymmärtäneensä, ettei Jumala ollut lähettänyt tuota miestä ja että Sanballat oli tuon väärän 'Herran sanan' takana.
Mitä olemme tähän mennessä nähneet
Ensin he suuttuivat Nehemialle. Sitten he yrittivät häiritä häntä ja puhua hänet ympäri lopettamaan korjaustyöt. Sitten he uhkasivat häntä valheilla yrittäen saada hänet pelkäämään. Sitten he hengellistivät tilanteen väärän profetian avulla yrittäen tehdä vehkeilystään oikeutettua, koska se oli hengellisyyteen puettua. Nehemia aseisti itsensä ja työntekijänsä ja jatkoi työn tekemistä.
Nämä ponnistelut olivat Sanballatin ja ystävien viimeiset ponnistukset heidän yrittäessään häiritä, kiristää ja uhata pelolla ja valheilla Nehemiaa ja hänen tiimiään. Luku 6: 15-16 kertoo meille, että muuri tuli valmiiksi ja: "...kaikki meidän vihollisemme sen kuulivat, ja kaikki ympärillämme asuvat kansat näkivät sen, havaitsivat he joutuneensa aivan alakynteen; sillä he tunsivat, että tämä työ oli suoritettu meidän Jumalamme avulla."
Ymmärräthän...
Sanballatin ongelma ei ollut Nehemia, vaan Herra. Jos teet jotakin hyödyllistä, joka on Herrasta – lasten kasvattamisesta ystävän auttamiseen elämän halki – ihmisillä, jotka riitautuvat kanssasi, on oikeasti ongelma Herran suhteen. Kyse ei ole sinusta, ei lihasta ja verestä, vaan paholaisesta, joka yllyttää ihmisiä toisiaan vastaan.
Ymmärrä tuo, kun toiset eivät ymmärrä sitä suuntaa, johon olet menossa. Kun ihmiset tekevät juttuja vain häiritäkseen sinua ja viivyttääkseen sitä mitä olet tekemässä. Kun he valehtelevat sinusta tai uhkaavat sinua valheilla, kun he hengellistävät hyökkäyksensä tuomalla Jumalan siihen mukaan, tajua, että heidän ongelmansa koskee Herraa – ja jos jatkat sen tekemistä mitä olet tekemässä, he lopulta näkevät, että olet Herrasta, että se mitä teet, on Herrasta.
Kypsä ihminen voi rakastaa jotakuta ja samalla olla eri mieltä tämän kanssa moraalisesti tai hengellisesti. Tuollainen ihminen voi ylläpitää yhteyttä, jopa ystävyyttä. Epäkypsä löytää erimielisyyden aiheita ja rikkoo ystävyyksiä ja yhteyden. Hänen ongelmansa on Herra siinä kohdassa, ja hänen oma sydämensä.
Tajua, että se mitä olet tekemässä, vaikuttaa paljon useampaan kuin vain omaan perheeseesi
Emme näkisi Nehemian työn täyttä vaikutusta, ellemme katsoisi, mitä tapahtui muurin valmistumisen jälkeen.
Valmiin muurin tuloksena ihmiset tunsivat olonsa turvallisiksi ja suojatuksi noiden rajojen sisällä.
Olet oma Jerusalemisi. Varmista, että muurisi on rakennettu niin, että sydämessäsi ja sielussasi tunnet olevasi turvassa, suojassa, levossa. Sitten sisällytä kaupunkiin puolisosi, kotona olevat lapsesi. Sitten aivan Jerusalemisi muurin ulkopuolella ovat sukulaiset – Juudea – perhe, mutta he tietävät rajansa, tietävät, että olet liittosuhteessa nyt puolisosi ja lastesi kanssa, et heidän kanssaan. Sitten ulospäin kaukaisempiin sukulaisiin ja kavereihin, sitten ulospäin vieraisiin 'maan ääriin' saakka. (Apt. 1: 8)
Ihmisten nähtyä muurit Nehemia 7: 66 kertoo meille, että 42.360 ihmistä muutti kaupunkiin Babyloniasta, palautti temppelipalveluksen ja jae 73 sanoo, että seitsemässä kuukaudessa koko Israel oli takaisin ei vain Jerusalemissa, vaan asumassa muissa kaupungeissa, joissa heidän esi-isänsä olivat asuneet ennen kuin heidät oli viety Babyloniaan vuosikymmeniä aikaisemmin.
Mutta ei tässä vielä kaikki...
Esra-kirjanoppinut alkoi opettaa kansalle Herran Sanaa. Luku 8:4 sanoo Esran seisoneen puulavalla, jotta kansanjoukot saattoivat kuulla häntä ja jae 8 sanoo, että hän ja muut "...lukivat Jumalan lain kirjaa kappale kappaleelta ja selittivät sen sisällyksen, niin että luettu ymmärrettiin."
Esra lähetti kansan pois heidän iloitessaan Herran Sanan kuulemisesta ja ymmärtämisestä, sanoen heille: "…ilo Herrassa on teidän väkevyytenne." Ja 12 päättää: "Ja kaikki kansa meni, söi ja joi, lähetti maistiaisia ja vietti suurta ilojuhlaa; sillä he olivat ymmärtäneet, mitä heille oli julistettu. "
(Huomasitko, että ilo Herrassa on teidän väkevyytenne Hänen Sanansa ja teidensä ymmärtämisen asiayhteydessä, ei vain yleislausumana, että ilo Herrassa on heidän väkevyytenne – ilo tuli siitä, että sai ymmärrystä Hänestä)
Kaikki tuo tapahtui, koska yksi mies kieltäytyi menemästä harhaan, tulemasta uhatuksi, pakotetuksi, lahjotuksi ja manipuloiduksi häntä vastustavien toimesta.
Tuo yksi mies motivoi toisia liittymään mukaan, jakamaan näky, ja sai jokaisen rakentamaan uudelleen muurin oman talonsa edessä tehden asiasta henkilökohtaisen niin, että he rakensivat suojatakseen omia perheitään.
Nehemialta on paljon opittavaa! Uusi aihe ensi viikolla, siihen saakka, siunauksin,
John Fenn/LL