Healing a moral injury #2 Mourning my injury
Moraalisen vaurion parantaminen, osa 2, oman vaurioni sureminen
Hei kaikki,
minulle on harvinaista jakaa viikoittaisissa ajatuksissani samasta aiheesta kuin kuukausittaisessa opetussarjassani, mutta moraalinen vaurio on niin vallalla olevaa seurakunnassa eikä sitä käsitellä, että ajattelin siitä olevan apua. Äänitetty opetus sallii syvempiä yksityiskohtia kuin tämä, mutta nämä viikoittaiset ajatukset aiheesta kattavat joitakin hyviä osatekijöitä.
Vielä kerran, moraalinen vaurio on vaurio ihmisen viitekehykseen oikeasta ja väärästä, joka meillä on sisäisesti. Tuo viitekehys on, mitä me ajattelemme itsestämme, miten me olemme vuorovaikutuksessa maailman ja ihmisten kanssa, ja se muodostaa maailmankuvamme. Kun joku tai jokin, johon luotamme ja uskomme, häpäisee, loukkaa ja rikkoo tuota olemuksemme moraalista rakennetta, maailmamme murenee hämmennykseen ja tunteeseen, ettemme kuulu mihinkään tai tiedä, keitä olemme.
Kun meistä tulee kristittyjä, liitämme omaan viitekehykseemme sen, mitä pidämme Jumalan moraalisena viitekehyksenä, niin että kun saamme moraalisen vaurion, tunnemme Jumalan pettäneen meidät tai että Hänellä oli siinä jollakin tavalla osansa. Se tarkoittaa, että miljoonat ihmiset rakastavat Jeesusta, mutta eivät tunne Isää ja lisäksi eivät luota Häneen.
Suosittu megaseurakunnan pastori kuoli ollessaan vielä melko nuori mies, ja kuuluisa TV-opettaja puhui hänen muistotilaisuudessaan. Tuhansien osallistujien inhoksi, mukaan lukien pastorin lesken ja lapsien, Raamatun opettaja nuhteli heitä siitä, että he kokivat surua pastorinsa, aviomiehensä ja isänsä menetyksestä. Hän sanoi, että heidän kaikkien tulisi iloita hänen kotiin menostaan ja että ei ole raamatullista tuntea surua kristityn kuolemasta.
Sen lisäksi, että hän suututti tuhansia, se, mitä hän sanoi, peilaa paljon seurakuntakulttuurin lähestymistapaa aitoon sielun tuskaan - katsokaamme kaikki taivaaseen, sillä jos emme voi laskea käsiä parantaaksemme sen, jos emme voi ajaa sitä ulos, jos emme voi antaa rahaa sen korjaamiseksi, odottakaamme, kunnes pääsemme taivaaseen, kun kaikki korjataan. Älkäämme käsitelkö todellisia ongelmia.
Mitä ihminen voi tehdä rakentaakseen uudelleen moraalisen rakenteensa, kun luotettu ihminen tai auktoriteetti syyllistyi suureen petokseen kaikkea sitä vastaan, minkä hän tiesi oikeaksi?
1. askel parantumiseen: surra, murehtia, todeta vahingon tapahtuneen, ottaa aikaa tuntea:
Raamattu opettaa, että ihmisen tulee harjoittaa sielulleen tai olemuksensa moraaliselle rakenteelle tapahtuneen menetyksen tai vaurion tunnustamista ja myöntämistä. Se opettaa meitä hyväksymään menetyksen tunteen, ottamaan aikaa surra ja murehtia, ja huomioimaan menetys tai vaurio sielulle.
Room. 12:15 kehottaa meitä riemuitsemaan riemuitsevien kanssa ja itkemään itkevien kanssa. 1.Moos. 23:2 kertoo meille Aabrahamin surreen ja itkeneen Saaran kuolemaa. 1. Moos.50:2-4 sanoo, että kun Jaakob (Israel) kuoli, hänen perheensä suri neljäkymmentä päivää ja egyptiläiset surivat seitsemänkymmentä päivää.
Mutta Hes. 2:10 on se jae, joka antaa meille viitekehyksen suremiselle: ”Ja hän levitti sen (kirjakäärön) minun eteeni, ja katso: se oli kirjoitettu täyteen sisältä ja päältä. Ja siihen oli kirjoitettu itkuvirret ja huokaukset ja voi-huudot.”
Moraalinen vaurio, joka kirjoitettiin muistiin Hesekieliä varten, oli Jerusalemin tuho babylonialaisten toimesta ja tuhansien juutalaisten pois kuljettaminen, jotka asettuivat asumaan Babyloniaan. Nebukadnessarin armeija oli tullut kolmena hyökkäysaaltona useiden kuukausien aikana, jokainen hyökkäys vei mennessään ihmisiä ja tavaraa, jopa temppelin ja sen varastojen sisustukset ja sisällöt.
Hyvien ja vanhurskaiden juutalaisten asukkaiden moraalinen rakenne oli tuhoutunut. Kaikki se, mitä he ajattelivat Jumalasta - että Hän suojelisi heitä ja pitäisi heistä huolen - oli pirstoutunut. Kyllä, oli profetoitu, että näin tapahtuisi, ellei koko kansakunta yhdessä tekisi parannusta, mutta niiden vanhurskaiden elämät olivat pirstoutuneet, jotka yhä pitivät kiinni toivosta.
Jumala antoi Hesekielille kirjakäärön, joka oli kirjoitettu täyteen edestä ja takaa niitä asioita, joita tultaisiin suremaan. Sillä, että hyväksyy ja ottaa huomioon vaurion sielullemme, on arvonsa. Sen tarkoitus ei ole vatvoa sitä, vaan pikemminkin tunnustaa ja myöntää kipumme, häväistyksi ja loukatuksi tulemisemme, menetyksemme. Siinä on arvonsa, että ottaa omistukseensa sen, että ’näin’ tapahtui minulle.
Moraalinen vaurio on kuin osa heidän sisimmästään kuolisi. Viaton osa. Hyvä osa. Osa, joka uskoi parasta ja toivoi Jumalan suojelua. Mutta nyt tunnemme Hänen pettäneen meidät. Myöntäkää se. Tunnustakaa se. Uskolle on sallittua haastaa Jumala, järkeillä Hänen kanssaan, kyseenalaistaa, miksi tämä tai tuo tapahtui. Usko ja läpinäkyvyys kulkevat käsikädessä. Olkaa aitoja. Ei ole kyse vain viattomuuden menetyksestä tai siitä tunteesta, että on likainen sisältä, eikä edes siitä, että kaikki, mikä on oikein ja väärin häväistään, loukataan tai raiskataan raa'asti. Kyse on kuolemasta osassa sieluasi. Jumala kirjasi sen ylös Hesekieliä varten, jotta hän voisi nähdä sen ja tuntea sen. Hän käski Hesekieliä syömään kirjakäärön, ja se oli katkera. Isä Jumala tietää sielun katkeruuden, jonka moraalinen vaurio aiheuttaa, mutta Hän ei halua meidän lakaisevan sitä maton alle, piiloon pois katseilta, niin kuin se ei olisi koskaan tapahtunutkaan.
Kirjoita se muistiin
Meillä on Raamatussa kirja nimeltä Valitusvirret, jonka Jeremia kirjoitti tarkalleen samasta asiasta kuin Hesekielkin kirjoitti, sillä hän tunsi tarkalleen vaurion moraaliselle rakenteelleen. Nämä ovat surutyötä, hinnan laskemista, hämmennyksen, kivun ja sydämissä tunnetun menetyksen kirjaamista yksityiskohtaisesti ylös.
Asioiden kirjoittaminen muistiin on tervettä, jos se tehdään oikealla tavalla. Jumala kehottaa käsittelemään sen, tunnustamaan ja myöntämään sen, tekemään inventaarion menetyksestäsi ja vauriostasi, mutta olemaan elämättä siinä. Israelille myönnettiin neljäkymmentä päivää surra Moosesta, sitten he palasivat elämään. On aika itkeä ja aika olla itkemättä.
Nykypäivänä kutsumme sitä, mitä Jumala teki Hesekielille, ’päiväkirjaan kirjoittamiseksi’, ja entisaikoina päiväkirjat olivat suosittuja, ja niissä jokainen kipu ja kärsimys, voitto ja tappio voitiin ilmaista luottamuksellisesti. Sanaa ’valitusvirsi’ käytetään kuvaamaan valittavaa laulua, johon usein sisältyi rintakehän lyöminen syvässä tuskassa ja menetyksessä.
Valitusvirret 1:1 aloittaa suruprosessin, Jeremiaan menetyksen käsittämisen: ”Kuinka istuukaan yksinänsä tuo väkirikas kaupunki!” Se antaa sävyn koko Valitusvirsien kirjalle, mutta myöhemmin Valitusvirsien päiväkirjaan kirjaaminen alkaa punoa Jumalan uskollisuutta ja toivoa mukaan valitusten ilmauksiin. Hän pääsee pahimman vaiheen yli.
Avain on olla pysymättä surussa, olla keskittymättä siihen vääryyksien listaan, niihin kipuihin, jotka kirjoitit muistiin. Psalmissa 56 jakeessa 8 Daavid muisti kaiken kivun, kaiken vaurion moraaliselle viitekehykselleen, sekä sen kivun, jonka hän aiheutti itselleen, että sen, joka tehtiin hänelle, todeten ja kysyen: ”Pane leiliisi minun kyyneleeni, ovathan ne sinun kirjassasi.” (John Fennin käyttämästä englanninkielisestä Raamatusta vapaasti suomennettuna: ”Kaikkia kyyneleitäni pidetään Sinun pullossasi; eikö ne ole myös kirjattu Sinun kirjaasi?”)
Herra on kirjannut muistiin kaiken, mitä olet kärsinyt, ja tallettanut kaikki siitä seuranneet kyyneleet, jotka olet vuodattanut. Kirjoita se muistiin, mutta tiedä, että Hän myös on kirjoittanut sen muistiin, ja tuo tieto auttaa meitä kääntymään pois siitä vaarasta, että jäisimme vatvomaan ja oleilemaan moraalisen viitekehyksemme tuhossa. Lopussa ON oikeutta. Jatkan siitä ensi viikolla, siihen saakka, siunauksia,
John Fenn/VS
Moraalisen vaurion parantaminen, osa 2, oman vaurioni sureminen
Hei kaikki,
minulle on harvinaista jakaa viikoittaisissa ajatuksissani samasta aiheesta kuin kuukausittaisessa opetussarjassani, mutta moraalinen vaurio on niin vallalla olevaa seurakunnassa eikä sitä käsitellä, että ajattelin siitä olevan apua. Äänitetty opetus sallii syvempiä yksityiskohtia kuin tämä, mutta nämä viikoittaiset ajatukset aiheesta kattavat joitakin hyviä osatekijöitä.
Vielä kerran, moraalinen vaurio on vaurio ihmisen viitekehykseen oikeasta ja väärästä, joka meillä on sisäisesti. Tuo viitekehys on, mitä me ajattelemme itsestämme, miten me olemme vuorovaikutuksessa maailman ja ihmisten kanssa, ja se muodostaa maailmankuvamme. Kun joku tai jokin, johon luotamme ja uskomme, häpäisee, loukkaa ja rikkoo tuota olemuksemme moraalista rakennetta, maailmamme murenee hämmennykseen ja tunteeseen, ettemme kuulu mihinkään tai tiedä, keitä olemme.
Kun meistä tulee kristittyjä, liitämme omaan viitekehykseemme sen, mitä pidämme Jumalan moraalisena viitekehyksenä, niin että kun saamme moraalisen vaurion, tunnemme Jumalan pettäneen meidät tai että Hänellä oli siinä jollakin tavalla osansa. Se tarkoittaa, että miljoonat ihmiset rakastavat Jeesusta, mutta eivät tunne Isää ja lisäksi eivät luota Häneen.
Suosittu megaseurakunnan pastori kuoli ollessaan vielä melko nuori mies, ja kuuluisa TV-opettaja puhui hänen muistotilaisuudessaan. Tuhansien osallistujien inhoksi, mukaan lukien pastorin lesken ja lapsien, Raamatun opettaja nuhteli heitä siitä, että he kokivat surua pastorinsa, aviomiehensä ja isänsä menetyksestä. Hän sanoi, että heidän kaikkien tulisi iloita hänen kotiin menostaan ja että ei ole raamatullista tuntea surua kristityn kuolemasta.
Sen lisäksi, että hän suututti tuhansia, se, mitä hän sanoi, peilaa paljon seurakuntakulttuurin lähestymistapaa aitoon sielun tuskaan - katsokaamme kaikki taivaaseen, sillä jos emme voi laskea käsiä parantaaksemme sen, jos emme voi ajaa sitä ulos, jos emme voi antaa rahaa sen korjaamiseksi, odottakaamme, kunnes pääsemme taivaaseen, kun kaikki korjataan. Älkäämme käsitelkö todellisia ongelmia.
Mitä ihminen voi tehdä rakentaakseen uudelleen moraalisen rakenteensa, kun luotettu ihminen tai auktoriteetti syyllistyi suureen petokseen kaikkea sitä vastaan, minkä hän tiesi oikeaksi?
1. askel parantumiseen: surra, murehtia, todeta vahingon tapahtuneen, ottaa aikaa tuntea:
Raamattu opettaa, että ihmisen tulee harjoittaa sielulleen tai olemuksensa moraaliselle rakenteelle tapahtuneen menetyksen tai vaurion tunnustamista ja myöntämistä. Se opettaa meitä hyväksymään menetyksen tunteen, ottamaan aikaa surra ja murehtia, ja huomioimaan menetys tai vaurio sielulle.
Room. 12:15 kehottaa meitä riemuitsemaan riemuitsevien kanssa ja itkemään itkevien kanssa. 1.Moos. 23:2 kertoo meille Aabrahamin surreen ja itkeneen Saaran kuolemaa. 1. Moos.50:2-4 sanoo, että kun Jaakob (Israel) kuoli, hänen perheensä suri neljäkymmentä päivää ja egyptiläiset surivat seitsemänkymmentä päivää.
Mutta Hes. 2:10 on se jae, joka antaa meille viitekehyksen suremiselle: ”Ja hän levitti sen (kirjakäärön) minun eteeni, ja katso: se oli kirjoitettu täyteen sisältä ja päältä. Ja siihen oli kirjoitettu itkuvirret ja huokaukset ja voi-huudot.”
Moraalinen vaurio, joka kirjoitettiin muistiin Hesekieliä varten, oli Jerusalemin tuho babylonialaisten toimesta ja tuhansien juutalaisten pois kuljettaminen, jotka asettuivat asumaan Babyloniaan. Nebukadnessarin armeija oli tullut kolmena hyökkäysaaltona useiden kuukausien aikana, jokainen hyökkäys vei mennessään ihmisiä ja tavaraa, jopa temppelin ja sen varastojen sisustukset ja sisällöt.
Hyvien ja vanhurskaiden juutalaisten asukkaiden moraalinen rakenne oli tuhoutunut. Kaikki se, mitä he ajattelivat Jumalasta - että Hän suojelisi heitä ja pitäisi heistä huolen - oli pirstoutunut. Kyllä, oli profetoitu, että näin tapahtuisi, ellei koko kansakunta yhdessä tekisi parannusta, mutta niiden vanhurskaiden elämät olivat pirstoutuneet, jotka yhä pitivät kiinni toivosta.
Jumala antoi Hesekielille kirjakäärön, joka oli kirjoitettu täyteen edestä ja takaa niitä asioita, joita tultaisiin suremaan. Sillä, että hyväksyy ja ottaa huomioon vaurion sielullemme, on arvonsa. Sen tarkoitus ei ole vatvoa sitä, vaan pikemminkin tunnustaa ja myöntää kipumme, häväistyksi ja loukatuksi tulemisemme, menetyksemme. Siinä on arvonsa, että ottaa omistukseensa sen, että ’näin’ tapahtui minulle.
Moraalinen vaurio on kuin osa heidän sisimmästään kuolisi. Viaton osa. Hyvä osa. Osa, joka uskoi parasta ja toivoi Jumalan suojelua. Mutta nyt tunnemme Hänen pettäneen meidät. Myöntäkää se. Tunnustakaa se. Uskolle on sallittua haastaa Jumala, järkeillä Hänen kanssaan, kyseenalaistaa, miksi tämä tai tuo tapahtui. Usko ja läpinäkyvyys kulkevat käsikädessä. Olkaa aitoja. Ei ole kyse vain viattomuuden menetyksestä tai siitä tunteesta, että on likainen sisältä, eikä edes siitä, että kaikki, mikä on oikein ja väärin häväistään, loukataan tai raiskataan raa'asti. Kyse on kuolemasta osassa sieluasi. Jumala kirjasi sen ylös Hesekieliä varten, jotta hän voisi nähdä sen ja tuntea sen. Hän käski Hesekieliä syömään kirjakäärön, ja se oli katkera. Isä Jumala tietää sielun katkeruuden, jonka moraalinen vaurio aiheuttaa, mutta Hän ei halua meidän lakaisevan sitä maton alle, piiloon pois katseilta, niin kuin se ei olisi koskaan tapahtunutkaan.
Kirjoita se muistiin
Meillä on Raamatussa kirja nimeltä Valitusvirret, jonka Jeremia kirjoitti tarkalleen samasta asiasta kuin Hesekielkin kirjoitti, sillä hän tunsi tarkalleen vaurion moraaliselle rakenteelleen. Nämä ovat surutyötä, hinnan laskemista, hämmennyksen, kivun ja sydämissä tunnetun menetyksen kirjaamista yksityiskohtaisesti ylös.
Asioiden kirjoittaminen muistiin on tervettä, jos se tehdään oikealla tavalla. Jumala kehottaa käsittelemään sen, tunnustamaan ja myöntämään sen, tekemään inventaarion menetyksestäsi ja vauriostasi, mutta olemaan elämättä siinä. Israelille myönnettiin neljäkymmentä päivää surra Moosesta, sitten he palasivat elämään. On aika itkeä ja aika olla itkemättä.
Nykypäivänä kutsumme sitä, mitä Jumala teki Hesekielille, ’päiväkirjaan kirjoittamiseksi’, ja entisaikoina päiväkirjat olivat suosittuja, ja niissä jokainen kipu ja kärsimys, voitto ja tappio voitiin ilmaista luottamuksellisesti. Sanaa ’valitusvirsi’ käytetään kuvaamaan valittavaa laulua, johon usein sisältyi rintakehän lyöminen syvässä tuskassa ja menetyksessä.
Valitusvirret 1:1 aloittaa suruprosessin, Jeremiaan menetyksen käsittämisen: ”Kuinka istuukaan yksinänsä tuo väkirikas kaupunki!” Se antaa sävyn koko Valitusvirsien kirjalle, mutta myöhemmin Valitusvirsien päiväkirjaan kirjaaminen alkaa punoa Jumalan uskollisuutta ja toivoa mukaan valitusten ilmauksiin. Hän pääsee pahimman vaiheen yli.
Avain on olla pysymättä surussa, olla keskittymättä siihen vääryyksien listaan, niihin kipuihin, jotka kirjoitit muistiin. Psalmissa 56 jakeessa 8 Daavid muisti kaiken kivun, kaiken vaurion moraaliselle viitekehykselleen, sekä sen kivun, jonka hän aiheutti itselleen, että sen, joka tehtiin hänelle, todeten ja kysyen: ”Pane leiliisi minun kyyneleeni, ovathan ne sinun kirjassasi.” (John Fennin käyttämästä englanninkielisestä Raamatusta vapaasti suomennettuna: ”Kaikkia kyyneleitäni pidetään Sinun pullossasi; eikö ne ole myös kirjattu Sinun kirjaasi?”)
Herra on kirjannut muistiin kaiken, mitä olet kärsinyt, ja tallettanut kaikki siitä seuranneet kyyneleet, jotka olet vuodattanut. Kirjoita se muistiin, mutta tiedä, että Hän myös on kirjoittanut sen muistiin, ja tuo tieto auttaa meitä kääntymään pois siitä vaarasta, että jäisimme vatvomaan ja oleilemaan moraalisen viitekehyksemme tuhossa. Lopussa ON oikeutta. Jatkan siitä ensi viikolla, siihen saakka, siunauksia,
John Fenn/VS
RSS Feed