Isän tunteet, osa 1/3
Hei kaikki,
Tämä seuraa kaksiosaista opetusta siitä, kuinka ihmisen kolminaisuus heijastelee Jumalan kolminaisuutta, että olemme kolme yhdessä, aivan kuten Jumala on kolme yhdessä.
Taustaa
Olin johtajana seurakunnassa, jossa paikallislehden mukaan on tuohon aikaan noin 13.000 ihmistä. Olin raamattukoulun johtaja, joka näki noin 700 henkilön osallistuvan kursseille yhden kalenterivuoden aikana, joten monet opiskelijat kävivät luonani puhumassa kamppailuistaan.
Tuohon aikaan karismaattisissa seurakuntakuvioissa lippujen heiluttajat ja tanssijat olivat 'se' juttu. Nämä olivat ihmisiä, jotka palvonnan aikana tulvivat kokoussalin käytäville ja lavan eteen tanssimaan. Jotkut näyttivät tanssivan näkymättömien pariensa kanssa, toiset heiluttivat lippuja 'ylistyksessä'.
Miksi aloin kysellä Isältä, ja millaiseksi tilanne muuttui
Jotkut lippujen heiluttajista ja tanssijoista olivat naisia, jotka olivat opiskelijoita koulussamme. Useat olivat tulleet toimistooni neuvoa hakemaan hyvin vakavissa henkilökohtaisissa ongelmissa. Melkein jokainen heistä oli sinkku tai ei-uskovan kanssa naimisissa, oli läpikäynyt tai parhaillaan käymässä läpi jonkinlaista trauma, ja monet olivat vaikeissa taloudellisissa tilanteissa. He olivat stressaantuneita.
Kaikki eivät olleet tuollaisia, jotkut tanssijat ja lippujen heiluttajat olivat vain taiteellisia ja ilmaisivat rakkauttaan Herralle tanssilla ja lipun heiluttamisella – siinä ei ole lainkaan mitään väärää. Mutta he olivat vähemmistönä.
Useat tanssijoista kertoivat minulle yksityisesti, että he kuvittelivat tanssivansa Jeesuksen kanssa ja jotkut tunnustivat, etteivät tienneet oliko kyse Hänestä vai heidän mielikuvituksestaan. Tiedän ihmisten tanssineen Hengen kehotuksesta. Ja tiesin myös ihmisten tanssineen heidän oman lihansa kehotuksesta. Kuinka havaita ero?
Aivan kuten kerran suosittu 'pyhä nauru'. Olen nähnyt aidon naurun virtaavan ihmisen hengestä, kun hän on tullut Herran koskettamaksi. Ja sitten olen nähnyt lihallista, massahysteriaa, suggestiivista myymistä, miten nyt sitä haluaakin kutsua – olen nähnyt paljon enemmän lihallisuutta kuin Hengessä ja hengessä nauramista.
Niinpä kysyin Isältä asiasta
Hän sanoi: "Ilmennän tunteitani Hengen ilmentymien (lahjojen) välityksellä. Nämä ihmiset ovat tunne-elämänsä puolesta vereslihalla, heidän tunteensa ovat pinnalla johtuen heidän menneen tai nykyisen elämänsä myllerryksestä, joten he ovat ensimmäisten joukossa kokemassa minun tunteeni, kun liikehdin jumalanpalveluksessa."
Siinä oli järkeä. Heidän tunteensa olivat vereslihalla, joten yli yhteys heidän henkeensä ja Pyhään Henkeen. Heidän mielensä/tunteensa Hänen mieleensä/tunteisiinsa. Minua kiehtoi inhimillisten tunteiden ja Pyhän Hengen välinen yhteys, mutta panin tuon syrjään hetkeksi. (Olen nähnyt monien seurakuntien korvaavan voitelun tunteelle ajatellen, että ne ovat sama asia. Ne eivät ole.)
Palasin Hänen lausuntoonsa, että Hän ilmaisee tunteensa Hengen ilmentymisen välityksellä. "Voitko antaa minulle Raamatun kohdan tuosta, Isä?" Hänen vastauksensa oli välitön:
"Tutki myötätuntoa (sääliä) evankeliumeissa. Joka kerran, kun näet Herran kohdalla myötätunnon, sitä seuraa Hengen ilmentyminen."
Matt. 9: 35-38; 10: 1: Jeesuksen valtasi sääli kansanjoukkoja kohtaan, joten hän voiteli opetuslapset lähtemään liikkeelle parantamaan ja karkottamaan riivaajia. Palvelulahjat ilmenevät.
Matt. 14:14; Jeesuksen kävi sääliksi kansanjoukko, paransi heidän sairaansa. Parantaminen.
Matt. 15: 32-39: Jeesuksen kävi sääliksi 4.000 miestä (laskematta mukaan naisia ja lapsia) ja hän moninkertaisti leivät ja kalan. Ihmeiden tekemisen lahja.
Matt. 20: 29-34: Jeesuksen tuli sääli kahta sokeaa miestä kohtaan ja paransi heidät. Parantamisen lahja.
Mk. 1: 41: Jeesuksen kävi sääliksi pitaalinen ja Hän paransi tämän. Parantamisen lahja.
Mk. 5: 1-20; Jeesus karkoitti Legion (legioonan riivaajia, suom. huom.) ja ao. mies halusi seurata Jeesusta. Koska mies oli pakana, sitä ei voitu sallia tuohon aikaan, ja Herra käski hänen mennä kotiin ja kertoa kaikille, kuinka Herralla oli myötätuntoa häntä kohtaan ja vapautti hänet. Parantamisen tai ihmeiden tekemisen/vapauttamisen lahjojen ilmeneminen.
Mk. 6: 33-35; Jeesuksen kävi kansanjoukko sääliksi, joten Hän opetti heitä. Opettamisen lahja ilmenee.
Mk. 6: 35-44, Jeesuksen tuli sääli samoja ihmisiä, ja Hän ruokki 5.000 miestä (laskematta mukaan naisia ja lapsia). Ihmeiden tekemisen lahja.
Lk.7: 13-15; Jeesuksen kävi sääliksi leski, joka oli hautaamassa ainoaa poikaansa, ja Hän herätti pojan kuolleista. Ihmeiden tekemisen lahja, tai jotkut voisivat sanoa 'uskon' tai 'erityisen uskon' (lahja) tuota tilannetta varten.
Kokemattomuus näissä Hengen asioissa...
...voi saada aikaan sen, että ihminen kokee omaa myötätuntoaan ajatellen, että kyse on Isän myötätunnosta. Tämän virheen takia jotkut ovat antaneet ruoka- tai vuokrarahansa johonkin TV:ssä näkemäänsä tarpeeseen ja sitten he ihmettelevät, miksei Jumala hanki tuota rahaa takaisin.
Vastaus on, että heidän myötätuntonsa on sielusta, tunteista peräisin. Isän myötätunto tunnetaan, aistitaan, hengessämme ja se virtaa melkoisella voimalla toisiin, kulkien tunteidemme läpi niiden pysyessä erillään, ikään kuin sivusta katsojana. Vain koet (sielussasi/mielessäsi) tämän myötätunnon hengessäsi ja ole vaikuttunut ryhtymään toimenpiteisiin. Jumalan myötätunto ei tee jonkun toisen ongelmista sinun ongelmiasi, se mahdollistaa tietyn etäisyyden, joten voi pitää prioriteetit järjestyksessä. Toisen ihmisen ongelmat ovat Hänen kontolleen otettavia, ei meidän.
Aloita tällä
Vuosia aiemmin olin pienen seurakunnan pastori. En ole koskaan ollut sellainen, että vain opettaisin jotakin. Olen aina ja vielä nykyäänkin kysynyt Isältä, mitä Hän haluaa minun kertovan. Kysyn, ja sitten odotan, kunnes Hän kertoo minulle suoraan tai korostaa jotakin aihetta Hengen kautta. Tuo alkoi kohdallani vuosikymmeniä sitten.
Tuohon aikaan, 1989:sta 1992:en, havaitsin Isän tahdon minkä tahansa seurakunnan jumalanpalveluksen keskittyvän yhteen kolmesta alueesta: Sana, palvonta tai palveleminen. Saatoin aistia sen hengessäni, kun ajattelin noita kolmea jokaisen kokouksen elementtiä. Tunsin 'painavamman' tunteen yhdessä osassa enemmän muin muissa. Oli syvä Hänen läsnäolonsa aistimista korostamassa yhtä osaa muiden yli. Osaamatta paremmin pukea asiaa sanoiksi, aloin kysyä Isältä valmistautuessani jokaiseen kokoukseen: "Mikä on mielialasi: Sana, palvonta vai palveleminen?"
Opin vain heittämään ulos kokousaikataulun seuratakseni sitä, missä voitelu oli – sana, palvonta, rukous. Jos minulla ei ollut viestiä ja 'mielialana' oli palvonta, kerroin sen aluksi seurakunnalle, keräsin kolehdin aluksi, jottei olisi keskeytyksiä, ja me vain palvoimme. Toisinaan minulla oli tietty viesti, joten pyysin ylistysryhmää pitämään ylistyksen lyhyenä tai hyppäsimme sen ylitse kokonaan lukuun ottamatta alkulaulua kaikkien kokoamiseksi. Toisinaan Isä halusi palvelemista, joten palvonta oli lyhytkestoista, mutta syvällistä ja sitten pyysin seurakuntaa rukoilemaan toistensa puolesta. Ihmisiä tuli sanomaan minulle: "Rakastan tätä seurakuntaa, en koskaan tiedä, mitä tulisi tapahtumaan, mutta se on aina voideltua."
Muutaman päivän sisällä tuosta Isän kanssa käydystä keskustelusta
Herra ilmestyi minulle. Hän meni suoraan 1. Kor. 12: 4-7:en koskien juuri tätä aihetta, jatkaakseen sitä, mitä Isä oli minulle opettanut. Jatkamme tästä ensi viikolla.
Mutta pohdi näitä asioita: Isä ilmaisee tunteitaan Hengen lahjojen välityksellä. Valmistautuessasi menemään seurakuntaasi tai aloittaessasi Raamatun tutkiskelusi tai osallistuessasi tai johtaessasi kotiseurakuntaasi, kysy ensin: Isä, mikä on mielialasi? Missä tulee läsnäolosi olemaan?
Se, minne Hän haluaa mennä, missä voitelu tulee olemaan, ei ehkä ole siinä, mitä olet suunnitellut. Tunnet enemmän 'painoa' yhdellä tai toisella alueella. Seuraa sitä. Muuta 'aikataulu' ja fokusoi siihen alueeseen, josta Isä on kiinnostunut.
Ottakaa uskon askel; heittäkää pois suunnitelmanne, jotta voitte tehdä sitä mitä näette Isän tekevän. Hän tulee virtaamaan suoraan Isältä Hengen kautta teihin, Kristuksen ruumiiseen. Ja se tulee olemaan ihmeellistä.
Ensi viikkoon, siunauksin,
John Fenn/LL