July 2013 Newsletter
Heinäkuun 2013 uutiskirje
Rakkaat ystävät,
Haluamme kiittää teitä suuresti rukouksistanne ja tuestanne pojallemme Chrisille. Hänelle tehtiin tällä viikolla toinen ’toimenpide’, joka meni paljon ensimmäistä paremmin. Kyse oli silti kahdesta tunnista, ja hänet täytyi nukuttaa, mutta käsittelyssä oli kaksi päähän jumiutunutta hammasta ja kaikkiaan kuuteen hampaaseen laitettiin raudat vetämään niitä alaspäin, kääntämään ne ympäri ja vakauttamaan ne. Ensimmäiset kolme päivää jälkeenpäin olivat vaikeita, mutta hänen tilansa on parantunut joka päivä.
Ihmeenä on kerrottava se, että meille sanottiin kaikkien hänen hampaidensa ytimien ja juurien näyttävän olevan elossa, mihin hammaslääkäri oli todennut ’ei ikipäivänä’ johtuen siitä tavasta, jolla ne olivat puristuksessa. Se merkitsee sitä, että tammikuussa Chrisille voidaan hammasten rakentamiseksi laittaa pinnoitetta, mutta ei ole tarvetta juurihoidolle tai kruunuille tai muille vahvistustoimenpiteille.
Vieraita ja vierailuja:
Hollannin konferenssimme on ensi huhtikuun 25 - 27, mikä on siellä kaunista aikaa ja rohkaisen teitä rukouksessa kysymään Isältä, sallisiko Hän teidän tulla. Yleensä konferenssin jälkeen kun meillä on amerikkalaisia ja muita vieraita, vietämme kolme päivää Hollannin keväisiä nähtävyyksiä katselemassa. Helsingin konferenssimme on seuraavana viikonloppuna, toukokuun 2-4, hyvin kaunis maa ja kiva kaupunki tutkittavaksi myös! Kun taivas sanoo kyllä, asiat loksahtavat paikoilleen. Jos olet Yhdysvalloissa/Kanadassa ja haluat tietoa hinnoista ja tapahtumista, lähetä sähköpostia minulle suoraan osoitteeseen [email protected]. Jos asut Euroopassa/Aasiassa/Afrikassa, ota yhteys Wil ja Ank Kleinmeulmaniin osoitteeseen [email protected].
Suuntaan Liettuaan ja Latviaan elokuun 6-18 vierailemaan kotiseurakunnissa, puhumaan muutamassa perinteisessä seurakunnassa ja tutustuttamaan muita raamatulliseen käsitteeseen seurakunnasta kotona. Arvostan rukouksianne!
Lokakuun matka Yhdysvaltain kaakkoisosiin? Suunnitteilla on Yhdysvaltain kaakkoisosiin suuntautuva matka lokakuussa. Lisäkokoontumisten ollessa työn alla nämä on jo sovittu: Atlanta keskiviikkona 16 päivä, Virginia Beach lauantaina 19 päivä, Powhattan Virginian osavaltiossa keskiviikkona 23 päivä. Deltona Floridan osavaltiossa lauantaina ja sunnuntaina 26-27. Yhteistiedot löytyvät englanninkielisten Viikoittaisten Ajatusten ja sähköisen uutiskirjeen ylätunnisteosiosta. Jos olet Georgian, Pohjois-Carolinan tai Etelä-Carolinan osavaltiossa ja haluaisit joko isännöidä kokousta tai ehkä vain tavata aterian merkeissä kun ajan sitä kautta, ole hyvä ja lähetä minulle sähköpostia osoitteeseen [email protected]. Haluan erityisesti vierailla verkostoomme kuuluvien ja kiinnostuneiden luona.
Profeetallista: Jotkut teistä saattavat muistaa sen kun neljä vuotta sitten Isä kertoi minulle. että muissa maissa pidettiin kokouksia ’Suljettujen ovien takana dollarin syrjäyttämisestä valuuttavarannon valuutan asemasta, mikä tulee vaikuttamaan talouteen dramaattisesti.’ Tuolloin ei ollut asiasta mitään uutisointia, vaikka tuona syksynä alettiin nähdä ensimmäisiä vaikutuksia, mutta hitaasti kokoukset tulivat tunnetuiksi, vaikkei niistä kerrottu suurissa uutisviestimissä.
Hänen sanansa tulivat mieleeni toissa viikolla ‘kuin salama kirkkaalta taivaalta’: ”Muistatko mitä kerroin sinulle varantovaluutasta?” Olen oppinut kokemuksesta, että kun Hän käskee minun muistaa jotakin, mitä Hän on minulle kertonut, Hän käskee minua tutkimaan ja ajattelemaan perin pohjin sitä, mitä Hän on aiemmin sanonut, koska sen tärkeys tultaisiin pian tuntemaan tai näkemään.
Kuten olen aiemmin selittänyt, Hän käsittelee enemmän kulisseissa olevia ‘ydin’ asioita kuin otsikoita, ja tämä oli yksi noista tapauksista. Et tule näkemään uutisjuttuja siirtymisestä pois Yhdysvaltain dollarista valuuttavarannon valuuttana, mutta se tapahtuu. Tee netissä haku ja opi, miten siirtyminen dollarista varantovaluuttana Kiinan yuaniin ja valuuttojen ’koriin’ on kiihtynyt ja selitän tämän seuraukset.
Juuri nyt jos maa x haluaa ostaa öljyä Saudi-Arabiasta, sen täytyy ostaa ensin Yhdysvaltain dollareita, ja sitten ostaa öljytynnyrit Saudi-Arabiasta noilla Yhdysvaltain dollareilla – koska öljykaupassa valuuttavarannon valuutta on Yhdysvaltain dollari. Tuo sama periaate koskee myös kymmenittäin muita tuotteita kaikkialla maailmassa, ei vain öljyä. Se hyödyttää Yhdysvaltoja valtavasti, koska biljoonia tulvii muissa valuutoissa talouteemme vuosittain dollarien ostamisen vuoksi.
Jos dollari ei ole enää varantovaluutta, ja maa x voi ostaa suoraan Saudi-Arabialta omalla valuutallaan tai toisella varantovaluutalla, tuo raha ei enää tulvi Yhdysvaltoihin. Hintataso nousisi hyvin nopeasti, joidenkuiden arvioiden mukaan 25 – 33 % vain viikoissa. Ajattele asiaa näin – se merkitsisi samaa kuin kautta linjan jokaisen Yhdysvalloissa olevan henkilön palkanalennus 25 – 33 %.
En tiedä, nähdäänkö yksittäistä päivää, jolloin tapahtuisi maailmanlaajuinen dollarista irrottautuminen, sillä dollari on niin kietoutunut maailmantalouteen, että maat tekevät sen vähittäisen prosessin kautta – mutta vaikutus on kasautuva ja se kiihtyy. Kiina on jo tehnyt sopimukset Aasiassa käydäkseen kauppaa paikallisissa valuutoissa dollarin sijaan. BRICS-maat (Brasilia, Venäjä, Intia, Kiina, Etelä-Afrikka) suunnittelevat omien valuuttojensa käyttöä dollarin sijaan, ja Venäjä ja Kiina ovat jo jonkin aikaa käyttäneet keskinäisessä kaupassaan omia valuuttojaan dollarin sijaan.
En tiedä kaikkia tekijöitä siitä, miksi Isä yhä käskee minua rukoilemaan ajankohdan tästä syksystä ensi vuoden kevääseen saakka puolesta, mutta se tosiasia, että Hän puhui minulle nuo sanat, kertoo minulle, että kulisseissa tuon tekijän täytyy olla mukana.
Jos haluat tutkia vähän viimeaikaista historiaa, katso sitä kun presidentti Nixon irrotti Yhdysvallat kultakannasta 1971, mikä mahdollisti Yhdysvaltain dollarin tulemisen valuuttavarannon valuutaksi maailmanlaajuisesti sekä käytännössä ja voimallisesti syrjäytti Englannin punnan valuuttavarannon valuuttana. Tilanne Englannissa ei ollut kaunis katsella silloin kun tuo tapahtui, tuli korkea inflaatio, työmarkkinahäiriöitä jne.
Aina Nixonin 1971 päätökseen siirtyä pois kultakannasta saakka tilanne oli se, että jokaista painettua yhtä dollaria kohtaan oli vastaava (tai lähes sama) summa kultaa käsillä sen takeena (Fort Knoxissa, Kentuckyn osavaltiossa). Sen jälkeen kun Yhdysvallat jätti kultakannan, se merkitsi sitä, että jokainen painettu dollari oli nyt maksettavaa velkaa sen sijaan, että sen takeena olisi kiistaton varallisuus kullassa. Olemme nyt velkaantuneita 16 biljoonaan dollariin saakka, kuitenkin Yhdysvaltain keskuspankki jatkaa rahan painamista tätä kirjoitettaessa, noin 85 mrd dollaria kuukaudessa tukeakseen heikkoa taloutta. Noiden dollarien painamisen takana ei ole mitään kultaa, ne painetaan velan tähden ja ne täytyy maksaa takaisin. (Siinä teille vähän historiaa tiedoksi, lol)
Mutta minun täytyy toimia siinä, minkä tiedän Isän minulle kertoneen. Hän sanoi minulle 2005, etten tunnistaisi maatamme 10 vuoden kuluttua, mikä merkitsee vuotta 2015. Hän käski minun aloittaa CWOWI:n, koska CWOWI oli ’resurssi tulevan ajan varalle’. Tämä tarkoittaa sitä, että meidän kaikkien yhdessä tässä ystävien ja seurakuntien verkostossa, jossa olemme hengellisesti samanmielisiä ja joka käsittää yli kaksi tusinaa maita, täytyy keskittyä ihmissuhteisiimme toistemme kanssa. Ihmiset ovat jättämässä suhteet institutionaaliseen seurakuntaan aidon seurakunnan – ihmisten – suhteiden hyväksi.
Hengellistä ymmärtämystä
Kuten lyhyesti kirjassani Return of the First Church (Alkuseurakunnan paluu, ei vielä suomennettu) hahmottelin, Jumala on hajauttanut maailmaa nyt jo jonkin aikaa. Esimerkiksi vain jokin vuosi sitten jos halusi lukea kirjan, täytyi matkustaa kirjastoon. Jos halusi uutta musiikkia, mentiin levykauppaan. Jos halusi koulutusta, matkustettiin oppilaitokseen tunneille. Jos halusi mennä seurakuntaan, mentiin rakennukseen nimeltä kirkko.
Laajentaen työtä, joka helluntaina alkoi, jolloin Jumala siirtyi pois keskitetystä rakennuksesta nimeltä temppeli ja siirtyi yksilöihin, Hän on siitä lähtien hajauttanut maailmaa. On vienyt vuosisatoja päästä tähän pisteeseen, mutta teknologiaa käyttämällä Hänen vauhtinsa on lisääntynyt. Maailma luulee tietokoneiden tehneen sen, mutta hengellisesti puhuen Jumala on kaiken tiedon Lähde ja Hän antoi tietokoneet ja ne ovat Häntä varten.
Niinpä ei pitäisi tulla yllätyksenä, että raha myös hajautuu pois yhdestä dominoivasta maasta. Tarkkaile raportteja ei vain yhdestä ainoasta varantovaluutasta, vaan siitä kun maat käyvät kauppaa toistensa kanssa omilla valuutoillaan ja muodostavat kumppanuuksia siirtyen pois Yhdysvaltain dollariin pohjautuvasta globaalitaloudesta.
Sinulle ja minulle
Jumala keksi kodin lähteeksi levittää Hänen teitään kaikkialle planeetalla. Hän ei koskaan lähtenyt kodista, yhteisöistä ja ystävistä. Se merkitsee sitä, että Hän on hajauttamassa suurta seurakuntaa, kuuluisaa pastoria ja hiljaisesti kulisseissa nostamassa nimettömiä opetuslapsia ja johtajia kuten sinä ja minä, joiden mielestä on parempi olla Jumalan kuin ihmisten tuntema.
Tulette näkemään ‘kuuluisien’ palvelutehtävien heikkenemisen kun ‘tähti’ pastorit tulevat yhä vähemmän merkitykselliseksi yhteiskunnalle sekä maallisessa että kristillisessä kulttuurissa, samalla kun aidot johtajat, jotka ovat tasapainoisia Sanassa ja Hengessä kodeissa eri maissa tulevat tärkeämmiksi.
Suhteemme toistemme kanssa on voimamme, ja rohkaisen sinua priorisoimaan elämäsi hengellisesti samanmielisten niiden ihmisten ympärille – edessä ovat mielenkiintoiset ajat ja Hänen täydellisessä tahdossaan oleminen on turvallisin paikka olla!
Maailman laajuisesti tapahtuu sitä, että kristityt ovat tekemässä juuri noin – jättämässä suhteensa instituutioihin ja keskittymässä suhteisiin toisten kristittyjen kanssa. Siihen meidät on kutsuttu, mikä on raamatullinen ilmaus uskosta ja tuon uskon juhlimista kotona ja ihmissuhteisiin perustuvissa kokoontumisissa.
Kiitos tuestanne ja siitä, että olette osa elämäämme!
Siunauksin,
John ja Barb